Mainos

Youtube Levyraati – arvostele edellistä biisiä

  • 212 801
  • 1 331

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Jostain syystä Ghost on ollut itselleni sellainen "ihan ok" bändi. Bändin kaksi ensimmäistä levyä olivat jotain vähän erilaista, mutta täytyy myöntää etten ole ollut mikään fani silloinkaan vaikka levyt saivat kehuja joka suunnalta ja pikkuveljeni ylisti niitä. Ei ne olleet mitään ihmeellistä meikän mielestä. Livet olivat silloin kuullemma hienoja. Tämä biisi on mukavan melodinen heavy-metal kappale, jossa tarttuva kertosäe. Silti parasta biisissä ovat melodiat alkaen 2:50. Biisille 7 1/2.

Nils Holgersson tuolla aikaisemmin tässä ketjussa ei ollut kuullut bändistä nimeltään Arch Enemy, joten pistetään nyt biisi Angelan aikakaudelta. Olen linkittänyt tähän ketjuun aikaisemmin bändiltä biisejä, tässä yksi lisää.

Ps: Live-dvd "Tyrants Of The Rising Sun" jolta tämäkin video. Kitaroissa sama Amottin veljeksistä kuin Carcassissa. Pienet ovat piirit kuitenkin....

Periaatteessa ihan hyvä biisi. Tällainen yksitoikkoinen örinä saa kuitenkin aikaan vastareaktioita. Kitaramelodiat lopulta myös aika tylsät. Siis toki ihan kivat, mutta yllätyksettömät. Välillä tuli mieleen, että onko väliin ripoteltu Megadethin Rust In Peace albumilta jotain. Minulle on aika usein ehdoteltu Arch Enemyn kuuntelua, kun olen suosikkejani maininnut. Jotenkin tämä bändi ei oikein lähde. Joitain hyviä biisejä on. Oliko yksi hyvä itseasiassa joskus tässä ketjussa. Tämä biisi menee kategoriaan "ihan kiva", mutten tule palaamaan tähän. 7/10.

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki

Porcupine Tree kuuluu meikäläisen suosikkibändeihin. Harmi vain, että bändin nokkamies Steven Wilson hajoitti bändin päästäkseen luomaan uraa omalla nimellään. Bändi teki kuitenkin aika monta parempaa biisiä kuin tämä arvosteltavaksi tuotu. Ei tämä mikään huono ollut missään tapauksessa. Annan sille pisteitä 8½/10.

Seuraavaksi sitten uudempaa musaa Englannin Southamptonissa perustetulta bändiltä

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Bändi teki kuitenkin aika monta parempaa biisiä kuin tämä arvosteltavaksi tuotu.

Pahoittelut tästä pienestä väli huomautuksesta, mutta Redroselta on mennyt vissiin ohi, että tämä on täysin uusi biisi ja siksi toin tämän tähän. Tottakai bändillä on takavuosilta nippu parempia biisejä.
 
Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Seuraavaksi sitten uudempaa musaa Englannin Southamptonissa perustetulta bändiltä

Heti alkuun on sanottava, että omaan makuun laulajan ääni on tympeä enkä syty siihen millään tasolla. Varmasti genressään ihan hyvä, mutta ei vaan itselleni lähde. Koko biisistä tulee vähän tasapaksu fiilis, vaikka soittaminen onkin ihan sellaista perus hyvää, jossa ei suurempaa valittamista ole, mutta mikään osa-alue ei mielestäni nouse suuresti esiin. En nyt mitenkään tuskaiseksi oloa koe, kun tämän kuuntelin, mutta uudestaan ei tule laitettua soimaan. Arvosana siis 6/10.

Tässä tuleekin sitten oma biisi, mitä viime aikoina on paljon kuunnellut ja koko muutakin levyä myös.

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Trivium on ollut meikälle aina se melkein hyvä bändi. Yhtyeellä on ihan hyviä biisejä, niistä saisi ihan melkein kokoelmalevyn. Tämä kappale on hyvän kuuloinen ja olisi helposti vähintään 7,5/10, hyvän kuuloista ja aggressiivista metallia. Mutta mitä tekee Trivium? Pistää väliin munatonta puhdasta laulua joka ei sovi biisiin ei sitten mitenkään. Se ei todellakaan ajanut kappaletta eteenpäin millään tavalla Biisille kaksi eri arvosanaa, ilman munatonta laulantaa arvosana olisi 7,5/10, mutta valitettavasti se on 6/10. Vaikka on hyvän kuuloinen kappale....

Arkki Vihollista:
 
Viimeksi muokattu:

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Arch Enemy ollut pitkään omia suosikkeja niin musiikillisesti kuin asenteeltaankin. Vähän tekisi mieli vain kymppiä lyödä pöytään, mutta...ei se kai oikein käy päinsä koska ei tämä kappale nyt omalla kohdallani päässyt (ainakaan vielä) parhaaksi Arch Enemy kappaleeksi nousemaan? Mahtava kyllä kuulla taas uutta musiikkia bändiltä, mutta koska en vielä parin kuuntelun myötä päässyt täysin sinuiksi noiden "kitaran tiluttelu"-kohtien kanssa, niin annetaan varovainen 9/10.

Järkyttävää, että tämä alkaa olla jo "vanhus muistelee" -osastoa, mutta:

Viimeksi muokattu:

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Paradise Lost. Biisi on bändin legendaarisia kappaleita ala "Gothic". Meikän suosikkibiisejä, hyvin soitettua ja "öristyä". Hienoa kitarointia, kaikki toimii. Vaikea sanoa muuta, kappaleelle 8 1/2

Suomalaista uutta thrashmetallia:
 
Viimeksi muokattu:

lade

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Ennakkoluulottomasti lähdin kuuntelemaan, vaikka trashmetal ei itselle olekaan sytyttävin musiikkigenre. Bändistä en ole ennen kuullut. Teknisesti hyvältä kuulostavaa soitantaa nopealla temmolla, mutta ehkä itselle jäi rahtusen vajaaksi se tarttumapinta biisiin ainakin kertasoitolla - ei tullut sellaista koukkua paitsi ehkä loppupuolen kitaran vingutus, joka kuulosti hyvältä. Solisti oli myös kyllä ihan hyvä. Ehkä tässä pitäisi tutustua orkan muuhunkin tuotantoon.

Mä annan tästä hieman tasapaksusti arvosanan 7, koska näen kuitenkin potentaalia ja kenties useammalla kuuntelekerralla kokemus edelleen paranisi.

Itse linkitän edellisiin ketjussa esitettyihin biiseihin nähden nyt hieman kevyempää tavaraa eetteriin. Kai tämä ilmeisesti indie rockia on.

Linkki:

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Itse toivon kevyempää tavaraa eetteriin tähän ketjuun kuten totesin jo aikaisemmin. Ei haittaa vaikka pistäisi Katri Helenaa, se on vain hienoa kuunnella erilaista, rohkeasti vain. Tämä biisi The War On Drug-bändiltä on mukavaa kevyttä jammailua ja onneksi kappaletta ei venytetty liian pitkään. Hienosti koko bändi osaa hommansa, hyvää kitarointia ja laulua jne. Sellaista taustamusiikkia kuitenkin, 7+

Jos/kunpa olisit täällä ruotsiksi 90-luvulta:

Viimeksi muokattu:

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Nyt kun ite on oikein selvästi keski-ikäinen, niin voi laittaa tämmösen:

Journey on mulle erittäin tuttu bändi. Levyhyllyistäni löytyy studioversiona Escape-albumi, jolta arvosteltavana oleva biisi löytyy. Liveversio oli ihan hyvä Steve Perryn vahvoilla vokaaleilla. Myös Neal Schonin kitarointi oli OK kamaa. Silti olen sitä mieltä, että v. 1981 julkaistulta levyltä löytyy parempiakin biisejä kuin arvosteluun laitettu. Ei se mikään huono ollut, joten annan sille pisteitä 8½/10.

Seuraavaksi laitan live-musaa brittibändiltä Arena.

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Eikai tästä sinänsä pahaa sanottavaa ole. Mielummin tällaista kuuntelee kuin mitä esim radiot kierrättävät listoillaan. Vaikka laulaja ei Bruce Dickinson ole, niin aika vahvat Brucefibat laulussa ennen kuin menee ihan ylärekistereihin. En osaa sanoa, parantaisiko toisto kuuntelukokemusta. Nyt ehkä jää vähän vajaaksi tämä kevyehkö kasarifiiliksinen rockpala pienillä progevivahteilla. Ihan mukava biisi kuitenkin. 7-/10

Koska Helloween päätti julkaista videon biisistä, joka on kronologisessa levyihin perustuvassa järjestyksessä ensimmäinen biisi sitten kaikkien rakastaman Chameleon albumin vuodelta 1993, jossa on vokaaleissa Michael Kiske, niin pistetään se tähän. (Kamala lause, tiedän)

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Koska Helloween päätti julkaista videon biisistä, joka on kronologisessa levyihin perustuvassa järjestyksessä ensimmäinen biisi sitten kaikkien rakastaman Chameleon albumin vuodelta 1993, jossa on vokaaleissa Michael Kiske, niin pistetään se tähän. (Kamala lause, tiedän)

Tässä on bändi joka on genressään varmasti todella hyvä, mutta koko genre ei vain oikein itselle ole suuremmin koskaan lähtenyt. En oikein omiin makuhermoihini saa tästä biisistäkään mitään irti. Sinänsä ihan kivaa rallattelua, mutta siihen se vähän tahtookin jäädä. Välillä oli riffittelyssä vähän yritystä, joten siitä pisteet.
6/10 on mun arvosana.

Mä jatkan Triviumilla, koska oon rakastanu tähän niiden uusimpaan levyyn kyllä paljon. Bändi tehny paljon huonoakin musaa, mutta tästä vaan tykkään!

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mä jatkan Triviumilla, koska oon rakastanu tähän niiden uusimpaan levyyn kyllä paljon. Bändi tehny paljon huonoakin musaa, mutta tästä vaan tykkään!

Oho, kestoa oli biisillä melkoisesti ja sitä myötä sekaan mahtui monia erilaisia elementtejä. Ennestään bändi oli itselle tuttu vain nimeltä, mutta tämän biisin myötä tuli perehdyttyä bändiin enemmänkin ja ihan positiivinen kuva jäi.
Oma ura levyraadissa tuli aloitettua kasilla Arch Enemylle, joka on kumminkin enemmän omaa tyyliäni, niin se sanelee nyt hieman arvosanaa...ehkä Arch Enemylle olisi pitänyt antaa vaikka ysi, koska kyllä minä tällekin biisille voisin loppuseltaan antaa paremman arvosanan kuin 7,5/10, johon nyt kumminkin joudun päätymään.

Seuraavaksi Scarehead monilta kokoelmilta tutulla biisillään:

Jotenkin tuli ysäri mieleen tästä biisistä ja ehkä Guano Apes. Laulaja ei tosin tässä maistu itselle ollenkaan. Biisi kuitenkin ihan kiva, joskin vähän ykstoikkoinen, vaikka ei kovin pitkäkään ollut. 6+/10

Tämä yhtye kuuluu niihin jota en paljoa kuuntele, mutta arvostan suuresti silti. Taitavaa tekemistä kaikin puolin, mutta silti ei soitossa useasti ole. En syty tässäkään biisissä laulajan tekemisestä mitenkään erityisesti. Arvosanaksi annan 7/10.

Tässä oma suosikkini kotimaasta. Mielestän kotimaan kaikkien aikojen muusikko. Ihan uskomattoman hyvää musiikkia teki ja tässä levyllä vieläpä legendaarinen Mikael Oldfield kitarassa.

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tässä oma suosikkini kotimaasta. Mielestän kotimaan kaikkien aikojen muusikko. Ihan uskomattoman hyvää musiikkia teki ja tässä levyllä vieläpä legendaarinen Mikael Oldfield kitarassa.

Heti alkuun täytyy sanoa, että ajattelin ensin olevani ihan väärä henkilö arvostelemaan tuota yli 15 minuuttista teosta, mutta päätin kuitenkin haastaa itseni. Se, että en ole ennen juurikaan tämän lajin musiikkia kuunnellut, oli vain asia joka täytyi korjata.
Ensimmäinen kuuntelu olikin aika haastava kokemus. Yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta en oikein saanut musiikista koppia. Toinen kerta alkoikin sitten jo sujua paremmin ja yhä useammat kohdat kuulostivat hyville. Lähinnä ne "avaruussoundit" saivat raapimaan päätä. Myös teoksen pituus jäi vielä näillä kuuntelukerroilla tuntumaan sangen pitkälle.
Haastava kappale oli minulle ja vaatisi oikeasti vielä paljon useampia kuuntelukertoja. Näillä kahdella kuuntelulla en kuitenkaan vielä kykene antamaan kuin 6/10 pistettä.

Laitetaanpa sitten omista suosikeistani myös hieman pitempi kappale: Thou - The Changeling Prince

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Uusi bändi meikälle ja kun kävin katsomassa yhtyeestä lisää infoa, tuloksena oli sludge-metal? Oikeasti, kuinka monta suuntausta sitä ihmiset oikein keksivät? Jotain rajaa, jumalauta. Kuuntelin biisin pari kertaa ja itse biisi on mukavan aggressiivista sopivan löysällä tempolla, vokaalit ovat black-metallipainoitteisia ja sopivat hyvin itse kappaleeseen. Kappaleen loppu oli täysin turha puhtaine naislaulajineen ja siitä miinusta. Biisille 7 1/2

Uudempaa Cradle of Filthia:

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Cradle Of Filthin kuuntelu, ja seuraaminen muutenkin, jotenkin unohtui omalta kohdaltani alun Music For Nations -kauden jälkeen, niin olikin pieni hämmennys huomata, että tämäkin bändi jatkaa edelleen. Yli neljännes vuosisata taivalta takana!
Ihan ei kyllä tuo biisi yltänyt sinne 1990-luvun tasolle (tuli joskus myytyä COF lp:t pois ja järkytyin, kun äsken vilkaisin paljonko esimerkiksi alkuperäisen Cruelty And The Beast lp:n takaisin ostaminen kustantaisi...). Paljon oli silti tuttuakin, mutta kun edelleen yritän sitoa näitä antamiani pisteitä edellisiin arvioihini, niin annetaan nyt vaikka 7 pistettä.

Seuraavaksi Nick Cave - Weeping Song

Tässä on orkesteri johon en kyllä oikeen koskaan oo päässyt sisään. Pitäisi antaa varmaan enemmän mahdollisuuksia. En päässyt tähänkään kappaleeseen millää sisään. En moiti, mutta ei vaan lähde itselle.
Arvosana 6/10.

Itse linkkaan tähän yhden tärkeimmistä basisteista ja itselleni hemmetin kova muusikko myös!

Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Semmoista huomattavan groovea musiikkia, epäilemättä tosi taitavasti soitettua, vaikka siis about loputtomiin, jonnekin maailmanloppuun asti ilman mitään varsinaisia kohtia. Edit: ai niin, pisteet, 6/10.

Itse jostain syystä päädyin tänään suremaan miljoonannen kerran siirtynyttä Irlannin matkaa vanhemman poijan kanssa. Asustelin ja tein töitä Dublinissa vajaa puolitoista vuotta millenniumin vaihteessa plus että olin hibernofiili jo ennen sitä. Liian pitkä aika nyt ollut käymättä:
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Semmoista huomattavan groovea musiikkia, epäilemättä tosi taitavasti soitettua, vaikka siis about loputtomiin, jonnekin maailmanloppuun asti ilman mitään varsinaisia kohtia. Itse jostain syystä päädyin tänään suremaan miljoonannen kerran siirtynyttä Irlannin matkaa vanhemman poijan kanssa. Asustelin ja tein töitä Dublinissa vajaa puolitoista vuotta millenniumin vaihteessa plus että olin hibernofiili jo ennen sitä. Liian pitkä aika nyt ollut käymättä:

Varmasti hieno kokemus tuo asuminen tuolla. Hymyn huulille pakosti vetää tää biisi ja tulee mieleen kaikille tutumpi Floggin Molly. Rennolla fiiliksellä ja taatulla irkkutatsilla toimii tällein itsekin pieniessä päissä yllättäen, ei tosta menosta ja fiiliksestä voi kovin paljon karsia. Olipa ainaki jotain uutta kuunneltavaa, helppo 4/5.

Itse kuunnellu viime Slayerin ekoja levyjä ja jumankauta että ne jytisee.

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Slayerin debyytti on jäänyt itselleni vähän hankalaksi levyksi. Siinä on aika vähän mitään omaperäistä ja kuulostaa lähinnä Iron Maidenin ja Venomin yhdistelmältä. Ei levy huono ole, mutta tätä ei tunnistaisi Slayeriksi suoraan vaan tähän voisi merkata leiman "geneerinen kalifornialainen thrash metal yhtye" ja harva huomaisi eroa.
6/10

Sitten vähän teinipoppia.

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Slayerin debyytti on jäänyt itselleni vähän hankalaksi levyksi. Siinä on aika vähän mitään omaperäistä ja kuulostaa lähinnä Iron Maidenin ja Venomin yhdistelmältä. Ei levy huono ole, mutta tätä ei tunnistaisi Slayeriksi suoraan vaan tähän voisi merkata leiman "geneerinen kalifornialainen thrash metal yhtye" ja harva huomaisi eroa.
6/10

Sitten vähän teinipoppia.

Jaahas. Savolaista melodista kurkkulaulantaa ja puhtaita naisvokaaleja tarjoilee Kuolemanlaakso piisillään Katkeruuden malja. Mikä käy ainakin viimeisen minuutin aikana selväksi. Noin 15 x katkeruuden malja kähisten. Miesvokalisti Mikko Kotamäki ei vetoa minuun. On minusta heikoin lenkki auringonnielijöissä ja tässäkin. Enkä nyt väitä, että olisi mitenkään sysipaska tai edes huono, mutta kun ei kolise, niin ei kolise. Bändi on tiukka ja soitto pahuksen hyväsoundista, mutta piisiä ei jotenkin vain jaksaviittä minuuttia. Pitäisi unohtaa se naattiminen ja laukaista. 7½

Itse lähden eilen julkaistulla pelkällä audiolla - tekijänä Andersson, Svensson tai Karlsson:
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös