Mainos

Youtube Levyraati – arvostele edellistä biisiä

  • 212 801
  • 1 331

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Alku intro oli hyvä ja odotukset biisiä kohtaan nousi mutta sitten tapahtui jotakin joka ei kolahtanut. Ja se mikä ei kolahtanut oli tuo laulu. No makunsa kullakin.
5/10
Laitetaan seuraavaksi metallin alkujuuria ja laululla josta ainakin allekirjoittanut pitää.

Se oli Rainbowta. Nämä metallin alkujuuret eivät useinkaan itselleni maistu, syystä että näissä on vähän liikaa tällaista rokettirollia, jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Jotenkin sellaista liian suoraa, helppoa ja kärjistäen nykyisellään voisivat olla jopa lasten lauluja, jos laulettaisiin kilteistä lohikäärmeistä. Mutta onhan näissä hyvää kitarointia ja meininki sinänsä ihan hyvä. Mutta tietty rosoisuus näistä omaan makuun puuttuu. Laulaja kuulostaa Diolta (ilmeisesti onkin, mutten jaksa varmistaa) , joka ei myöskään ole koskaan jostain ihmeen syystä itselleni maistunut toisen legendan Ozzyn tapaan.

Mutta annetaan nyt 6 1/2, koska ei tätä huonoksi voi haukkua.

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Power. Arvosteliaksi tuli Helloween-fani 80-luvulta, joten et pääse helpolla, heh. Itelle ja aika monelle muullekin Keeper Of The Seven Keys part II peittoaa kokonaisuudessaan ykkösosan, vaikka sekin on hieno levy. En todellakaan ole mikään Kiske-fanaatikko kuten monet Helloween-fanit ovat, mutta tämä kappale on silti sellaista tasaista löysän munan lätkintää pyllylle humalassa. Huomaan itsekin, että huono ja helvetin nolo vertaus näin jälkeenpäin, mutta en halua poistaa sitä juuri siitä syystä. Andi vetää hyvin niinkuin koko bändi, mutta itse biisi ei nosta karvoja ylös käsissä eli tasaista 7

Viimeksi muokattu:

Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo

Musea. Kyseinen piisi on sieltä bändin suoraviivaisimmasta päästä ja tiiviissä paketissa. Aika paljon on pistetty kitara- ja bassosoundien varaan. Ja hyväthän ne ovat. Tämä sopisi myös hyvin meidän perheen rumpalille. Uskoisin, että tykkäisi räimiä menemään. Toisaalta Musella on mielestäni ne täyden kympin piisitkin purkitettuna, ja ihan lähellekään tämä ei yllä - mutta 8+ kuitenkin.

Jatketaan naisfiguureja videolla -linjan tuotoksella:
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Carcass tuli tutuksi 90-luvulla veljeni kautta ja bändiltä löytyy hyviä biisejä, joista voisi koota kokoelman. Kokoelmalle voisi antaa nimen "Keep On Rotting In The Free World", saman nimisen loistavan biisin mukaan. Omasta mielestäni bändin taso heittää vähän liikaa levyjen sisällä, mutta 90-luvun levyt toimivat silti ihan hyvin. Tämä kappale näin kolme kertaa kuunneltuna herättää uutta kiinnostusta Carcasiin, mukavan kuuloista jyräämistä alusta loppuun. Toisaalta juuri se tasainen jyrääminen pudottaa hieman pisteitä, mutta biisi on ok. Yhtyeeltä on ilmestynyt tänä vuonna uusi levy ja näköjään vuonna 2013 edellinen, pitääpä kuunnella molemmat, luulin jo että bändi on lopettanut. Tälle biisille 8-

Tämäkin biisi jyrää eteenpäin...
 
Jahas Megadethin yksi aliarvostetuimmista biiseistä oli siinä. Mielestäni tämä on timanttinen biisi, vaikka vertailukohdaksi otettaisiin kasarin ja ysärin klassikot. No itse en muutenkaan ylenkatso tätä "uudempaa" tuotantoa. 9,5 / 10

(Carcassin 2013 levy oli/on kova)

Viimeksi muokattu:

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Avantasiaa on tullut kuunneltua vuosien varrella ja mielestäni bändi on ihan ok ja menisin yhtyeen keikalle, jos lippujen hinnat olisivat 39€. Se kertoo jotain omista fiiliksistäni kyseistä bändiä kohtaan, ihan ok mutta ei sen enempää. Tämä biisi bändiltä on meikän mieleen liian popahtavaa kamaa, esimerkiksi kyseisen levyn nimibiisi toimii minulle paremmin. Ei kappale ole huono, hyvät melodiat ja vokaalit, mutta liian tavanomainen ja pehmeä. 7 +

Panteraa...
 
Elävästi muistan, kun kuulin ensimmäisen kerran VDOP-levyn. Luokkakaveri pisti vinyylin soittimeen ja alkoipa potkia. Mouth For War on äksy piisi, mutta myöhempinä aikoina CD-versiossa hyppäsin monesti silti A New Level -kappaleeseen, joka minulle edustaa levyn parasta antia. Miksi: Anselmon vokaaleissa on jotakin pientä teennäisyyttä tässä, esimerkiksi liiallista venyttelyä. Riffittely on kylläkin todella rullaavaa. Nice Licks, too. Soolo sangen hyvä, mutta Dimebag-asteikolla silti keskinkertaisehko. Piisin pelastaa lopun rytminvaihdos, eli maaliin tullaan kuin hirvi ryteikössä. Ysin piisi. No okei. Plus päälle.

Niin kuin minulla on ollut tapana - uutta tuotantoa vanhalta kaartilta:
 
Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Niin kuin minulla on ollut tapana - uutta tuotantoa vanhalta kaartilta:

Ihan oli mukavan rento ja melodinenkin biisi minun makuuni. Video oli mukavan vanhahtava kuin jostain Agatha Christien dekkareihin tehdyissä elokuvissa. Kitarat siinä biisin loppupuolella soivat oikein hyvin. Annan tälle pisteitä 8½/10.

Minäpäs laitan seuraavaksi aivan uunituoretta musiikkia brittibändiltä Mostly Autumn

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Rento biisi, vokaalit ja välillä soitantakin kuulostavat mukavasti 70-luvulta. Silti jotain koukkua kappale olisi tarvinnut, tällaisena se sopisi hyvin... en sanoisi että albumin täytebiisiksi vaan täydentämään sitä muutaman paremman kappaleen tueksi. Ehkä vähän liian laahaava, tempo olisi voinut olla hiukkasen nopeampi. 7 1/2

Seuraavan uuden bändin löysin Imperiumin levyarvosteluista, tämä biisi aikaisemmalta omakustannelevyltä vuodelta 2020:
 
Uudet tuttavuudet ovat nykypäivän musiikkimaailmassa aina tervetulleita. Kuuntelin ensin katsomatta videota. Musiikillisesti tuli vahvasti mieleen myöhempien aikojen Devin Townsend, eli ei huono. Vokalisti oli positiivinen tapaus. Ei mitään ärsyttävää maneeria tai kikkailua. Lopun höpötysosuuskin tuli ulos nätisti. Kaikkineen ongelmat lähinnä siinä, että mitään muuta isosti mieleenjäävää ei piisissä ollutkaan kuin lopun vokaalit. 8-/10

Seuraavaksi hylkiöiden hylkiötä:
 
DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Tim Owens kuulostaa aikalailla Rob Halfordin huonolta imitaattorilta biisin alkupuolella ja se on mielestäni aika huvittavaa ja jotenkin surullista. Rauhallisessa lopussa viiden minuutin jälkeen Owensin todellinen osaaminen laulun saralla tulee esiin ja se ei ole valitettavasti kovinkaan mukavaa kuunneltavaa. Lopun huudot menevät jo komiikan puolelle. Itse biisi on ok heavymetallia ja voi kunpa se olisi loppunut noin viiden minuutin paikkeille, niin olisin voinut Owensin vokaaleista huolimatta antaa biisille ihan hyvän numeron. Mutta loput neljä minuuttia olivat aivan turhaa ja ne pilasivat koko kappaleen. 6-

Vanhaa 90-luvulta
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine

Ko. bändillä on ainakin yksi niin ärsyttävä renkutus, että olen ohittanut kaikki käytännössä kaikki biisinsä ihan suosiolla. Vaan eihän tuo hassumpi biisi ollut, näin kertakuunteluun. Omaan makuuni tosin vähän mitäänsanomaton, mutta ei toisaalta ärsyttänytkään. Pistetään sellainen mukavan tasainen 7.

Vaan entäpä tämä sitten: tuli Nuclear Blastin aggressiivisella mainoskampanjalla vastaan. Suomalaisbändi (kreikkalaisella laulajalla) yhdistelee eurodancea ja power-metalia (?). En osaa nyt ratkaista, onko tämä kombo todella kova, todella nolo, vai molempia, joten kertokoon joku muu, kiitos.

E: No kovahan se on, päätin juuri.

Viimeksi muokattu:

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Beast In Black on yllättävän viihdyttävä yhtye, mutta omasta mielestäni bändi tekee aika kertakäyttöistä "fastfood" musaa ja se on valitettavaa, koska yhtye pystyisi paljon parempaankin. Toisaalta juuri se, mitä bändi tekee just nyt toimii hyvin, joten propsit siitä yhtyeelle. Valitettavasti tämä kappale on sitä yhtyeen heikompaa tuotantoa. Tykkään pelimusiikista paljonkin, mutta tämä menee liian paljon sinne Nintendon puolelle, 5+

Taas vanhaa. En elä menneisyydessä. mutta vähän kuitenkin

Mulla oli tuo KK Priest arvio jäänyt näköjään kesken. Olisin siinä musiikkia kehunut ja laulajan haukkunut maan rakoon. No tähän oli sitten ehtinyt tulla mm. tällainen ikivihreä jostain menneisyydestä, vaikka tämä ketju uinuu toisinaan pitkät pätkät. En tykkää Pearl Jamista, enkä Grungesta muutenkaan, se myönnettäköön. AIC on kova, mutta minusta se on metallia. No tämä biisihän on tällainen kuuluisa hitti, jonka jokainen tietää, kun kuulee.. No ehkä alle 30 vuotiailla voi olla eri biisit muistissa. Eihän tämä huono biisi ole, mutta en kuitenkaan jaksaisi itse kotona kuunnella. En muuten tykkää tästä kaikkien rakastamasta Eddie Vedderistä laulajana, vaikka nimi miehellä on kohdillaan. Annetaan tästä entisten nuorten hittimusiikista armollinen 6/10.

Olin ajatellut tällä kertaa jotain ei heviä, mutta pää on tyhjä ajatuksista, joten laitetaan heviä.

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Pakko myöntää, etten ole kuullut kyseistä bändiä aikaisemmin, perustettu jo vuonna 1996? Yhtye on jäänyt jotenkin oman tutkani alle, ehkä siksi että Orden Oganilta ei ole tullut mitään varteenotettavaa tuotantoa. Tykkäsin biisin alusta ja bändin power-metal soi loppuun saakka ihan hyvällä tyylillä. Sitten tulee se mutta. Mutta biisi ei ole todellakaan omaperäinen vaan painuu siihen tasaiseen massaan ja sitä massaa on todella paljon. Toki kappaleella on omat hetkensä ja hehkuvat rumpukapulat ja maskit saavat ainakin Japanissa huomion, he tykkäävät tuosta stuffista ja muusta övereistä. Tasaista ja kun on tasaista annan arvosanan 7

Pistän seuraavaksi poppia, toivottavasti muutkin uskaltavat koska musiikki ei ole niin vakavaa ja maailmasta löytyy niin helvetin hyviä biisejä, jotka voivat olla "tyhjänpäiväisiä". Tämä kappale on sellainen, on jäänyt soimaan päähän:
 
Viimeksi muokattu:

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Pistän seuraavaksi poppia, toivottavasti muutkin uskaltavat koska musiikki ei ole niin vakavaa ja maailmasta löytyy niin helvetin hyviä biisejä, jotka voivat olla "tyhjänpäiväisiä". Tämä kappale on sellainen, on jäänyt soimaan päähän:

Olihan toi ihan vauhdikasta, mutta valitettavasti hieman yksitoikkoista poppia meikäläisen makuun. Biisin sanoma oli ihan hyvä ja videossakin oli sopivasti vauhtia. Laitan kokonaisuudesta tälle pisteitä 7-/10.

Seuraavaksi laitan biisin mielibändiltäni IQ:lta live-esityksenä

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Pakko myöntää, etten muista kyseistä bändiä ollenkaan, perustettu jo vuonna -81. Hyvänkuuloinen kappale, jossa mukavaa kitarointia ja syntikoita. Vokaalistin ääni sopii hyvin biisiin. Biisi on melkein kahdeksan minuuttia pitkä, mutta ainakaan live-vetona se ei tunnu liian pitkältä. Biisi on alusta loppuun 8/10.

Aikaisemmin oli puhetta Carcassista, tämä on meikän suosikkeja kyseiseltä yhtyeeltä.
 
Viimeksi muokattu:

Redrose

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Aikaisemmin oli puhetta Carcassista, tämä on meikän suosikkeja kyseiseltä yhtyeeltä.

Mä en oikein syty tällaiselle metallimusalle. Kitarat soivat ihan OK. Laulajan äänestä en pitänyt. Siinä oli liikaa rähinää ja kähinää. Itse biisikin oli jokseenkin yksitoikkoista ja melodiatonta, joten annan sille pisteitä 5-/10.

Tämäkin on jo vanhempaa vuosikertaa ja on kestolltaan vähän alle 10 min. Tämä on muuten meikäläisen suosikkibiisi tältä brittibändiltä.

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Viimeksi muokattu:

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Moustly Autumn on tuttu bändi meikälle ja tämä biisi on meikän suosikkeja bändiltä. Kappale on melkein 10 minuuttia pitkä, mutta siinä ei ole liikaa pituutta. Lopun kitarasoolot kruunaavat kokonaisuuden. Todella hieno kappale. Biisille 9/10

Bloodred Hourglass. Uudelta levyltä.

Bloodred Hourglass on mielenkiintoinen, laadukasta musiikkia aikaan saava bändi. Ei laadukasta melodista death metallia ikinä liikaa ole. ...ja sinnehän tämä Veritas aika hyvin osuu myös. Menevä biisi, jossa ei moittia voi laulajaa tai soittajiakaan. Tässä suuremmat kiitokset menevät kuitenkin soittajien kunniaksi. Hienoja riffejä, hienoja melodioita. Veritas on hyvä, muttei erinomainen biisi. Aivan varmasti tätä kuunneltua tulee erinäisillä soittolistoilla, mutta ei tämä sinne suurimpien suosikkien joukkoon nouse. Sanotaan vaikka 8 /10 arvosanaksi.

Hypätään seuraavaksi Ruotsin suuntaan, kun Arch Enemyltä on saatu uutta ulos. Deceiver, Deceiver:

Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
1992-1993 JyP HT, no smoking team

Iltaa,
Täysin uusi tuttavuus mulle, aina mukava kuulla uutta musiikkia tietty. Eikös Battle Beastillä ollut naislaulaja kans, jotenkin sitä mietin aluksi,että vertautuuko tää jotenkin siihen ehkä? Vaikka on tää jämäkämpää raastoa, ja seuraavaksi vertasinkin mielessäni heitä Slipknottiin.
Niin kai sitte. Annan 8 pojoo.

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Olen kuullut kyseisestä bändistä medioissa, mutta en ole kuullut yhtään kappaletta yhtyeeltä. Täytyy myöntää heti saman tien että tykkäsin kyllä tästä biisistä. Sopivan anarkista menoa ja hyviä melodioita, laulajan ääni toimii rockiin/punkiin hyvin. Pitääpä tutustua bändiin enemmänkin. Livenä varmaan parhaimmillaan. Biisille hyvät 7+/10.

Seuraavaksi sataa livenä verta, kirjaimellisesti.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Raipen SaiPa
Seuraavaksi sataa livenä verta, kirjaimellisesti.

Olipa kiva katsoa ja kuunnella tää pitkästä aikaa. Varmasti paras liveveto kyseisestä biisistä kuten koko konsertti yhtyeen parhaita. Slayer kuului niihin nuoruusvuosien suosikeihin ja tää sattuikin aika hyvin kun on ollut Carcass kovassa soitossa viime aikoina jostain syystä joka myös kuuluu niihin. Taattua Slayeriä, Hanneman ja Lombardo mukana ja tää on miulle se ainut oikea kokoonpano vaikkei Bostaphissa ja Holtissa mitään vikaa olekkaan.

Pakko vielä nostaa esiin tuo albumilta poikkeava Lombardon komppaaminen tuohon Paisteen Rudeen joka on yksi ihanimmista symbaaleista joita on koskaan valmistettu, alkaen kohdasta 00.42. Helppo 9/10 koska aina voi vetää vähän vielä paremmin.

Jatketaan Ghostilla.

Viimeksi muokattu:

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät

Jostain syystä Ghost on ollut itselleni sellainen "ihan ok" bändi. Bändin kaksi ensimmäistä levyä olivat jotain vähän erilaista, mutta täytyy myöntää etten ole ollut mikään fani silloinkaan vaikka levyt saivat kehuja joka suunnalta ja pikkuveljeni ylisti niitä. Ei ne olleet mitään ihmeellistä meikän mielestä. Livet olivat silloin kuullemma hienoja. Tämä biisi on mukavan melodinen heavy-metal kappale, jossa tarttuva kertosäe. Silti parasta biisissä ovat melodiat alkaen 2:50. Biisille 7 1/2.

Nils Holgersson tuolla aikaisemmin tässä ketjussa ei ollut kuullut bändistä nimeltään Arch Enemy, joten pistetään nyt biisi Angelan aikakaudelta. Olen linkittänyt tähän ketjuun aikaisemmin bändiltä biisejä, tässä yksi lisää.

Ps: Live-dvd "Tyrants Of The Rising Sun" jolta tämäkin video. Kitaroissa sama Amottin veljeksistä kuin Carcassissa. Pienet ovat piirit kuitenkin....
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös