Mainos

Ylioppilaskirjoitukset

  • 294 076
  • 1 528

Uraani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämäkin threadi unohtui hetkeksi....
Tänä keväänä tosiaan tuli saatua kirjoitukset suoritettua.

Ruotsi E (keskipitkä, S2002)
Äidinkieli C
Englanti M (pitkä)
Reaali E
Matematiika E (pitkä)
 

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
Kävin korottamassa viime kevään äidinkielen cum lauden eximiaan.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitkä matikka

Tuossa eräänä päivänä about viikko sitten oli Hesarissa hauska juttu, joka kertoi ylioppilas tittelin oikan paikan minun arvoasteikossa.

Siinä joku YO lautakunnan heppu selvitti, että ylioppilaat menivät sekaisin, kun tehtävät olivat osittain eri järjestyksessä kun aiempina vuosina. Antoi esimerkiksi kolmos tehtävän jossa kysyttiin laudan pilkkomisesta ja totesi jotakuinkin:"olisi sen tosin kuka tahansa timpuri osannut laskea".

Olen sitä mieltä, että jos tänä vuonna reputti matikan, ei todellakaan ansainnut tulla hyväksytyksi. Kysymysten joukossa oli vähintäänkin kaksi kysymystä(en ole kaikkia nähnyt), joiden ratkaisu olisi onnistunut peruskuolulaiseltakin ja vieläpä helposti.

Herääkin kysymys, todistaako valkolakki yhtään mitään kenestäkään?
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Re: Pitkä matikka

Viestin lähetti jussi_j
Tuossa eräänä päivänä about viikko sitten oli Hesarissa hauska juttu, joka kertoi ylioppilas tittelin oikan paikan minun arvoasteikossa.

Siinä joku YO lautakunnan heppu selvitti, että ylioppilaat menivät sekaisin, kun tehtävät olivat osittain eri järjestyksessä kun aiempina vuosina. Antoi esimerkiksi kolmos tehtävän jossa kysyttiin laudan pilkkomisesta ja totesi jotakuinkin:"olisi sen tosin kuka tahansa timpuri osannut laskea".


Siis missä eri järjestyksessä? Siis meinaten sitäkö, onko helpoin ykkösenä ja vaikein kymppinä ja sen jälkeen valinnaisten kurssien tehtävät? Miten tämä olisi voinut vaikuttaa ainakaan niiden suorituksiin, jotka ensimmäistä kertaa kirjoittivat matematiikan? Ainakaan minulla ei ollut mitään sisäpiirin tietoa mistään järjestyksestä. Ja jos joku alkoi tehtävissä takkuamaan sen vuoksi, että tehtävä viisi tuntui helpommalta kuin tehtävä kolme, niin voidaan puhua jo todella tyhmästä kaverista. Ei tehtävien järjestyksellä ole paskaakaan merkitystä sen kanssa osaako tehtävät laskea vai ei.

Olen sitä mieltä, että jos tänä vuonna reputti matikan, ei todellakaan ansainnut tulla hyväksytyksi. Kysymysten joukossa oli vähintäänkin kaksi kysymystä(en ole kaikkia nähnyt), joiden ratkaisu olisi onnistunut peruskuolulaiseltakin ja vieläpä helposti.

Tämän taisit lukea samasta lehdestä, sillä tällaista YTL:n kaverit väittivät jossain lehdessä. Kummallista vain kun omista tuttavistani muutama yläasteen yhdeksäsluokkalainen, jotka ovat lahjakkaita matematiikassa, olivat eri mieltä YTL:n pomon kanssa. Sitä paitsi kaikki lukion suorittaneet ovat tuon peruskoulun suorittaneet ja siihen päälle vielä vähintään kymmenen pitkän matematiikan kurssia lukiossa. Onko Suomen peruskoulutuksen taso mennyt niin huikeasti eteenpäin, että kolme vuotta sitten siitä laitoksesta päässeet sittemmin lukiomatematiikan opiskelleet osaavat vähemmän kuin yhdeksäsluokkalaiset? Toki niitäkin on, jotka varmasti olisivat noita laskuja osanneet laskea paljonkin. Poikkeuksellisia lahjakkuukksia löytyy aina. Väitänpä kuitenkin että yhdeksäsluokkalaisista 90 prosenttia olisi saanut enintään a:n (joka siis pistemäärältään vastaa normaalia i:tä) tuosta kokeesta. Sen verran vielä muistan omaa yläasteaikaanikin, että ysin päästötodistusnumero ei paljoa olisi lohduttanut kun nuo tehtävät olisi lyöty eteen. Oletko sinä koittanut laskea noita laskuja? Paljonko sait kerralla ilman apuja oikein ja mikä on koulutusaste tällä hetkellä? (EDIT: Siis jos olet korkeasti koulutettu, niin lienee se oikein saaminen helpompaa. Apuja siis kyselin siltä varalta, että koulutus on vielä kesken.)

Herääkin kysymys, todistaako valkolakki yhtään mitään kenestäkään?

Valkolakki todistaa sen, että on pystynyt suoriutumaan lukion oppimäärästä, eli 75 kurssista. Samoin sen, että on pystynyt selvittämään kirjoitukset läpi siten, että ei ole neljässä pakollisessa aineessa reputtanut tai jos on, pystynyt kompensoimaan reputuksensa. YO-lakin tärkein merkitys ainakin minulle kuitenkin on se, että se mahdollistaa yliopisto-opiskelun. Liian helpolla sen nykyisin saa, siitä olen täysin samaa mieltä.
 
Viimeksi muokattu:

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Pitkä matikka

Viestin lähetti jussi_j


Olen sitä mieltä, että jos tänä vuonna reputti matikan, ei todellakaan ansainnut tulla hyväksytyksi. Kysymysten joukossa oli vähintäänkin kaksi kysymystä(en ole kaikkia nähnyt), joiden ratkaisu olisi onnistunut peruskuolulaiseltakin ja vieläpä helposti.

Herääkin kysymys, todistaako valkolakki yhtään mitään kenestäkään?

No ei todellakaan olisi onnistunut, ei kannata yleistää. En olisi osannut laskea ainuttakaan tämän vuoden yo-matikan tehtävistä. Toisaalta, en kyllä olisi osannut laskea aikaisempien vuosienkaan matikan yo-tehtäviä. Onneksi matematiikkaa ei ole pakko kirjoittaa, sillä muuten en olisi koskaan saanut sitä lätsää :)
 

Chip

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Matematiikan tämänvuotinen arvostelu on siinä mielessä huonompi juttu, kun esimerkiksi teknillisiin korkeakouluihin ja varmasti moneen muuhunkin kouluun hakiessa katsotaan vain ylioppilaskirjoitusten arvosana, ei pistemäärää. Ja kun tänä vuonna esimerkiksi E:n sai jo 31 pisteellä ja M:ään riitti huikeat 21 pistettä niin vuoden takaisiin pisterajoihin verrattuna (M 32 pistettä, E 40 jotain) ero on huima.

En ole noita tämän kevään matematiikan tehtäviä nähnyt, joten en voi niistä sen ihmeempää sanoa, mutta tiedän kyllä myös erään, joka sai täydet pisteet matematiikasta. Mutta siinä mielessä tämän kevään matematiikan kirjoittajilla ei ole valittamista, kun nuo pisterajat laskivat sen verran roimasti, että arvosana on suurin piirtein omien kykyjen tasolla.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kevät 1999 ja seuraavaa:

Matematiikka (pitkä) L
Englanti (Pitkä) B
Ruotsi (Keskipitkä) M
Äidinkieli M
Reaali (ylim.) E
 
Suosikkijoukkue
Haukat
Viestin lähetti Chip
Matematiikan tämänvuotinen arvostelu on siinä mielessä huonompi juttu, kun esimerkiksi teknillisiin korkeakouluihin ja varmasti moneen muuhunkin kouluun hakiessa katsotaan vain ylioppilaskirjoitusten arvosana, ei pistemäärää.

Vielä huonompi juttu se olisi, jos arvosanan sijaan katsottaisiin pelkkä pistemäärä. Käsittääkseni tällaisiakin oppilaitoksia on olemassa. Tällöin tilanne vasta onkin epäoikeudenmukainen: tänä vuonna pitkän matikan kirjoittaneet eivät ole tasa-arvoisessa asemassa muina vuosina matikan kirjoittaneiden kanssa. Olen myös varma, että oma pistemääräni olisi ollut korkeampi esimerkiksi vuosi sitten pidetyssä kokeessa, mikäli harjoitustehtäviin on uskominen. Onneksi useimmissa kouluissa sentään katsotaan vain tuo arvosana.

Minäkin olen kuullut yhdestä tyypistä, joka sai pitkästä matematiikasta täydet pisteet tänä keväänä. Kyseessä on kuitenkin vain yksittäinen havainto, mikä ei riitä empiiriseksi todisteeksi. Täysiä pisteitä on takuulla tullut vähemmän kuin aiempina vuosina, Laudatureja kylläkin yhtä paljon.
 

Chip

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Kolmas Johannes
... Olen myös varma, että oma pistemääräni olisi ollut korkeampi esimerkiksi vuosi sitten pidetyssä kokeessa, mikäli harjoitustehtäviin on uskominen. Onneksi useimmissa kouluissa sentään katsotaan vain tuo arvosana.

Minäkin olen kuullut yhdestä tyypistä, joka sai pitkästä matematiikasta täydet pisteet tänä keväänä. Kyseessä on kuitenkin vain yksittäinen havainto, mikä ei riitä empiiriseksi todisteeksi. Täysiä pisteitä on takuulla tullut vähemmän kuin aiempina vuosina, Laudatureja kylläkin yhtä paljon.

Arvosanahan on periaatteessa sama kuin jos olisit osannut kaksi tehtävää enemmän viime kevään kokeesta eli sen suhteen ei valituksen aihetta ole. Tänä keväänä kirjoittaneet ovat siinä tilanteessa heikoilla, jos he ovat tasapisteissä hakukohteeseensa. Siinä vaiheessa nimittäin vertaillaan ainakin teknillisillä aloilla matematiikan kokeen pistemääriä ja korkeammalla pistemäärällä asettuu tietenkin etusijalle.

Ja nuo täydet pisteet ovat sellainen juttu, että ne kaverit, ketkä täysiä pisteitä saavat, hallitsevat matematiikan niin hyvin, että kokeen vaikeustasolla ei suurempia vaikutuksia heidän suoritukseensa ole. Noita neroja on aina ja heidän ansiostaan ei tänäkään keväänä tullut pitkästä matematiikasta täyttä katastrofia, kun edes fiksuimmat osasivat tehtävät.

Tietäisikö joku muuten nettisivua tms. jossa noita matematiikan tehtäviä voisi katsella?
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Re: Re: Pitkä matikka

Viestin lähetti Ghost
...
Väitänpä kuitenkin että yhdeksäsluokkalaisista 90 prosenttia olisi saanut enintään a:n (joka siis pistemäärältään vastaa normaalia i:tä) tuosta kokeesta.
...
Niinpä, sitähän juuri ihmettelin. Mielestäni yhdeksäsluokkalaisista 95% tulisi reputtaa ilman muuta ja joka vuosi. Tänä vuonna näin ei olisi käynyt, koska rajaa laskettiin yleisen tason heikkouden takia liian alas.

Viestin lähetti Ghost
Oletko sinä koittanut laskea noita laskuja?
En ole, olen nähnyt vain kolme ensimmäistä. Niistä tosin kaksi oli kovin helppoja, josta siis toisen osaamalla olisi päässyt läpi. En varmasti olisi osannut sieventää ykköstehtävänä ollutta lauseketta, on näet hieman vierähtänyt kun olen viimeksi sieventänyt, enkä aio niin tehdä jatkossakaan.
Viestin lähetti Ghost
.. mikä on koulutusaste tällä hetkellä?

Insinööri
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Viestin lähetti benicio
Miksei yo-koe voi toimia kunnon pääsykokeena, miksei?
Miksei?
Siksi kun lukiolaiset ovat vasta kasvavia lapsukaisia, joiden kehitys on keskenään eri tasolla ja osa heistä päättää vasta paaaljon myöhemmin mihin he aikovat suuntautua. Näin voin oman kokemukseni, valtaisan 25 vuoden iän, kutosen lukion päästötodistuksen ja maisteripapereiden pohjalta sanoa. Pääsykokeihin voi lukea myöhemminkin, lukiota ei voi oikein uudestaan käydä.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kun ketjussa on ollut matematiikasta paljon puhetta, niin kerron hieman perspektiiviä antavan jutun pitkän ja lyhyen matematiikan vaikeustasojen eroista. Itse valitsin lukiossa pitkän matematiikan, mutta en aineeseen panostanut senttiäkään, niinkuin en oikeastaan koko lukioonkaan. Sain vaaditut 11 kurssia taisteltua läpi, tai siis tarvittavan osan niistä, jotta päättötodistukseeni sen vitosen sain. Silloin ymmärsin, että ylioppilaskirjoituksissa läpipääsy olisi todella vaikeaa ja päätin kirjoittaa lyhyen matematiikan. Elettiin siis kevättä -96, jolloin arvosana Eximia otettiin käyttöön ja Laudaturien määrää karsittiin huomattavasti aikaisempaa pienemmäksi. Sain lyhyen matematiikan kokeesta 46 pistettä 60:stä ja arvosanaksi Laudaturin! Kolme (3) meidän luokalla ollutta poikaa reputti pitkän matematiikan ja jäivät sikäli ylimääräiseksi vuodeksi kouluun ja ainakin silloin olin melko varma etten itsekään olisi sitä läpi päässyt.

Lapinlahden linnut kysyisivät näiltä kavereilta että "harmittaako?"
Minä taas sain melko hyvät hakupisteet vähäisemmillä taidoilla.
 

Chip

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti dana77
Pääsykokeihin voi lukea myöhemminkin, lukiota ei voi oikein uudestaan käydä.

Aamen. Sitä paitsi kaikki eivät välttämättä tajua painottaa lukiossa niitä aineita, joista on hyötyä, mille alalle sitten haluavatkin suuntautua. Ei se olisi reilua, että oikikseen ja muihin paikkoihin, joihin on hankala päästä (kasvatustieteellinen tiedekunta!!), pääsisivät vain ne huiput.

Ennemmin tulisi yo-kirjoitusten tulosten sijaan katsoa lukion päättötodistusta, jossa numerot on sentään annettu kolmen vuoden arvioinnin myötä. Ja sitten joku vetoaa siihen, että jos onkin leikkinyt lukion kolme vuotta ja sitten onnistunutkin kirjoituksissa hyvin.. Tilanne voi käydä myös toisin päin, eli suo siellä - vetelä täällä.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
YO-kirjoitukset

Kun nyt maanantaina ne alkavat äidinkielen aineistoaineella niin avaanpa niille ihan oman ketjun. Tänne voi kertoa kokemuksiaan ja tuntojaan tuosta niin kauheasta koettelemuksesta.
Nykyäänhän voi kirjoittaa ruotsin vapaaehtoisena, itse tähän syöttiin heti tartuin jo pelkän aatteeni vuoksi. Mutta tähän kokemuksia kyseisistä kinkereistä, odotuksia, pelkoja ym.. Auttakaa meitä parkoja tässä kiirastulessa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No joo... olihan ne kekkerit.

Kuusi vuotta siitä on kulunut, kun allekirjoittanut istui salissa kynä kädessä. Hyvin sieltä selvittiin, kaikki meni läpi kerrasta ja ihan kohtuullisin arvosanoin. Yksi laudatur, yksi eximia, kaksi magnaa ja yksi lubenter tuli saldoksi.

Itselläni oli tyyny mukana kirjoituksissa, koska kovalla penkillä istuminen puuduttaa perseen melko nopeasti. Ensimmäisellä kerralla sain kuulla pienimuotoista vittuilua asiasta, mutta toisella kerralla havaitsinkin yllättävän monen muunkin ottaneen tyynyt mukaan. Ilmeisesti Siperia opetti.

Kunnon eväät vaan mukaan. Itselläni taisi olla isukin tekemää pitsaa, mehua ja teetä matkassa. Muistelen, että meillä ainakin tarjottiin kokelaille joko kahvia tai sitten vettä (teetä varten). Jossain vaiheessa pitkää koetta saattaa tehdä hyvää pitää pieni eväspaussi ja antaa aivojen rentoutua seuraavia tehtäviä varten.

En ehkä lähtisi uusiksi tekemään, mutta ei silti paniikkia noista.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Meikäläisen "kisat" olivat 1970-luvun lopulla ja mieleen on erityisen positiivisena asiana jäänyt englannin kielen kokeen käännöstekstin (siis englannista suomeksi) aihealue - aiheena oli Sir Arthur Conan Doylen ura kirjailijana. Sattui todella sopivasti, kun samaista aihetta olimme just hieman aikaisemmin käsitelleet preliminääreissä.

Reaalikokeessa kirjoitin johonkin sotahistorian kysymykseen laveaa vastausta koko konseptin sivun verran. Sitten kun kokeessa oli kirjoitusaikaa jäljellä n. 45 minuuttia, niin tajusin kauhukseni kirjoittaneeni tuota nimenomaista vastausta täysin asian vierestä. Ei muuta kun uutta tekstiä kehiin - tuli muuten hiki ja omituinen kramppi iski kirjoituskäden sormiin siinä "loppusuoralla", sormet olivat kippuralla kuin nivelreumaa potevalla.

Näin keväällä sitä tuntee taas itsensä vanhaksi. Varsinkin kun ajattelee että nyt yo-kirjoituksissa pakertavat ihmiset ovat syntyneet öbaut samana vuonna kun meikäläinen bailasi duunipaikan pikkujouluissa ankarasti takatukka jytkyen jonkun Bon Jovin Livin´On A Prayerin, tai U2:n With Or Without Youn tahdissa... ou mään.
 
Viimeksi muokattu:

zuvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators, maalivahdit
Itse kirjoitin neljä vuotta sitten, ja kyllähän ne meni...

Mun luokalta moni kämmäs englannin aineessa, kun kirjoittivat aivan väärästä aiheesta, kun eivät huomanneet että (muistaakseni) sanat change ja chance ovat kaksi eri asiaa...

Itse taas takkusin matikan kirjoituksissa kolme tuntia yhden tehtävän parissa, kun en millään löytänyt piirroksestani suoraa kulmaa. Sen löytyminen kun olisi ratkaissut koko jutun. Kyseinen suora kulma oli tietysti koko ajan siinä nenän alla, mutta en vain muka nähnyt sitä..

Jos meinaa paniikki iskeä, älä hätäänny, vaan ajattele ihan muita juttuja välillä: tee muita tehtäviä tai pupella eväitä.

Eväinä mulla oli viinirypäleitä, salmiakkia, voileipä ja jäistä mehua. Viinirypäleet ja salmiakki olivat hyviä juuri tuohon yllämainittuun paniikin-välttämis-pupeltamiseen.. :)
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Viestin lähetti zuvi


Eväinä mulla oli viinirypäleitä, salmiakkia, voileipä ja jäistä mehua. Viinirypäleet ja salmiakki olivat hyviä juuri tuohon yllämainittuun paniikin-välttämis-pupeltamiseen.. :)

Niin mutta sinä oletkin nainen. Mites miespuolinen kokelas välttää sen edellämainitun paniikin pupeltamalla?
On todettu tosiasia, että naiset ovat enempi ns. namin perään. Miehet taas mieluummin syövät jotakin suolaista. Julmasti rapiseva potaattilastupussi megeen kokeisiin?

Minä muistan että eväinäni kokeissa oli ruisleivän siivuja (meetwurstia päällä), suklaapatukka (FAMI - muistaako kukaan enää moista herkkua?) ja juomana tuoremehua. Ensin meinasin ottaa mukaani myös voipaperiin taitellun rasvasillin selkäsiivun, mutta äitini oli sen ottanut jääkaapista ja piilottanut johonkin. Mokoma pikkutarkka nainen.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Viestin lähetti zuvi
Mun luokalta moni kämmäs englannin aineessa, kun kirjoittivat aivan väärästä aiheesta, kun eivät huomanneet että (muistaakseni) sanat change ja chance ovat kaksi eri asiaa...
Minä ilmeisesti olin seuraavassa vuorossa, kun muistan enkun
opettajan kertoneen em esimerkistä meille ja varoitelleen että
lukekaa huolella mitä kirjoitetaan.

Eväinä oli ihan normi leipiä ym jugurttia ja patukkaa. Plus mehu
tietenkin. Ja mitään etikettejä ym tekstejä ei suvaittu.

Ja tietysti se koko vuoden ainoa flunssa osuu sitten juuri
kirjoituksiin, eikös.
 

Pataprinsessa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä lukuloman aikana on tullut kirottua se ihminen, joka yo-kirjoitukset on keksinyt, jo moneen kertaan. Ei ole tullut luettua oikein muuta kuin reaaliin fysiikkaa ja kemiaa ja niitäkin ihan liian vähän. Suunnitelmissa oli lukea myös biologiaa, mutta se taitaa jäädä tosi vähiin. Jos iltapäivällä 1.4. olen vielä hengissä, olen erittäin yllättynyt.. Kun koko lukioajan on tullut hyviä numeroita, niin ei sitä kirjotuksissakaan ihan vähään tyydy. Tämä lukeminen nyt vaan on tökkinyt. Aina keksii jotain muuta tekemistä.. Kun on sivun lukenut, tulee pakottava tarve mennä jääkaapille. Seuraavan sivun jälkeen täytyy lähteä lenkille, sitä seuraavan sivun jälkeen on ihan pakko käydä netissä jne... Ja tästä seuraa mahdottomat omantunnontuskat, kun tuntuu ettei ole tullut luettua läheskään tarpeeksi.

Syksyllä kirjoitin jo ruotsin (keskipitkä) ja äidinkielen. Ruotsi meni loistavasti, sitä en uusi siis, mutta äidinkieltä yritän parantaa. Äidinkielen lisäksi kirjoitan reaalin, englannin (pitkä) ja vapaaehtoisena matikan (pitkä) ja saksan (lyhyt). Kuunteluitten tulokset uskalsin käydä vasta tällä viikolla kysymässä. Englanti oli lievä pettymys, mutta ei se ollut kuin 5 p vähemmän kuin preliminäärissä, eli voihan se silti ihan hyvin mennä. Saksa taas oli enemmän kuin iloinen yllätys! (Sellaisiakin on ihan kiva välillä saada) Pisteitä tuli n 20 enemmän kuin viime kurssien kokeissa olen saanut (kokeina vanhoja yo-kokeita)...Noilla pisteillä ei pitäisi kovin vaikea olla päästä siihen tavoitteeseen minkä asetin, jos kirjallinen osa menee edes vähän niin kuin noissa kokeissa.

Tämä uudistus, että ruotsi ei enää ole pakollinen, ei siis vaikuttanut omiin kirjoituksiini mitenkään.. Kovin vaikeata ruotsi ei ole ollut enkä inhoa sitä, toisin kuin monet koulukavereistani. Onneksi ei tarvi sitä uutta ainereaalia suorittaa, koska se ainakin kuulostaa paljon vaikeammalta.

Vähän harmittaa, että lukion päättötodistuksella ei ole yliopistoihin (ainakaan niille aloille, jotka minua kiinnostaa) mitään apua sisäänpääsyssä. Nyt on siis kamalat paineet kirjotuksiin. Varsinkin reaalissa ja matikassa..

Luultavasti tulette kuulemaan vielä, miten koitokseni kohti valkoista lakkia edistyy...


ja vielä lisää... Syksyllä eväinäni oli äidin tekemää pizzaa, jääteetä ja iso kasa Pätkiksiä. Pätkiksiä syön VALTAVAT määrät, ja kirjoituksissakin niitä on pakko olla mukana, muuten ei tulisi varmaan mistään mitään. Koulu tarjoaa puolenpäivän aikaan pullaa ja kahvia(tai teetä). Pullat ovat ainakin meillä hyviä ja isoja, tosin joku kerta olivat vähän turhan hyvin paistuneita.
 
Viimeksi muokattu:

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Viestin lähetti Predator
Miehet taas mieluummin syövät jotakin suolaista. Julmasti rapiseva potaattilastupussi megeen kokeisiin?
Ja juovat kaljaa. Kyllä, minulla oli äidinkielenaineessa tölkkikaljaa mukana ja pulppusihan se runosuoni toupinkin voimalla ällän edestä. Muusankin olisin ottanut mukaan, mutta ei mahtunut laukkuun. Tai jos ihan rehellisiä ollaan, niin eihän senaikaisella nörtillä mitään perunamuusia kummenpaa voinut olla.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Omista kirjoituksista on aikaa jo kolme vuotta, vaikka tuntuu, että ne olivat ihan äskettäin. Ihan hyvin meni omalta kohdaltani, parhaimpana saavutuksena reaalista L pelkällä fysiikalla. Mutta olihan siellä joukossa se B:kin englannista.

Eväiden suhteen olen eri mieltä kuin ilmeisesti kaikki muut. Ihan turha sinne on sen kummenpia eväitä ottaa. Kaikissa kokeissa mulla ei ollut mitään, tärkeimmissä oli sitten jotain pientä. Ensimmäisellä kerralla sinne raahasi kaiken maailman leipää, josta puolet jäi syömättä.

Oikeastaan ainoa syy ottaa eväitä olisi se, että voisi alkaa syömään heti kun valvoja sanoo, että saa aloittaa. Joidenkin mielestä olisi hyvä vitsi, joidenkin mielestä lapsellista. Ihmiset vaan on erilaisia.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Viestin lähetti Predator
On todettu tosiasia, että naiset ovat enempi ns. namin perään.
Miehet ovat enemmän ns. namin perään. Naiset namin perään ilman ns:ää.

Matikan kirjoitukset 88 olivat elämäni rankin 6-tuntinen (vai kauanko ne kestivätkään?). Minulle kävi nimittäin predatorit, eli kaikki oli valmista kunnes yht'äkkiä tajusin että mistä siinä yhdessä tehtävässä olikaan kyse. Nopea viimehetken rasti päälle vastaukseen ja uusi vastaus tilalle. Kannatti, laudatur tuli (tosin tuo siis ennen exima-aikaa) ja päädyin insinöörialalle. Hmmm.. kannattikohan se sittenkään?

"Elämäni rankin" on kyllä liioittelua, mutta menköön.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Viestin lähetti Predator
Näin keväällä sitä tuntee taas itsensä vanhaksi. Varsinkin kun ajattelee että nyt yo-kirjoituksissa pakertavat ihmiset ovat syntyneet öbaut samana vuonna kun meikäläinen bailasi duunipaikan pikkujouluissa ankarasti takatukka jytkyen jonkun Bon Jovin Livin´On A Prayerin, tai U2:n With Or Without Youn tahdissa... ou mään.

Niin totta, niin totta. Joskus sitä oli nuori ja nätti, nykyisin on vain ”ja”.

Juu, ja itse kirjoitukset olivat ja menivät 13 vuotta sitten… onneksi. Historian suurella avustuksella (tärppinä Prahan historian täl..eikun viime vuosisadalla, eli miten se kuvasti koko Euroopan historiaa) L:n paperit tuli kirjoitettua. Matikasta huolimatta..

Muutenkin tuo oli ”hauska” kevät, heti kirjoitusten jälkeen pääsykoekirjojen ääreen. Ja pääsin sitten vielä kauppakorkeaankin sen lakin saamisen lisäksi. Jos jälkeenpäin pitäisi tehdä sama uusiksi, niin jättäisin jatko-opiskelupyrkimykset suosiolla seuraavaan vuoteen – aika sumussa tuo kevät meni. Ehtiihän tuota myöhemminkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös