Mainos

Ylinopeussakotus

  • 202 700
  • 1 084

xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Pari viikkoa sitten 4-tiellä Hartolan ja Lusin välillä poliisi oli pistänyt tutkamiehen kummelimaisesti metsään - ohituskaistan kohdalle! Heti kaistan jälkeen oli pitkä rivi autoja tien sivussa odottamassa laputusta. Tuota en kyllä ymmärrä sitten yhtään. Suomalainen liikennekäyttäytyminen kun kuitenkin on sitä, että muuten körötellään 100-alueella 85 mittarissa, mutta ohituskaistalle rohkaistutaan iskemään 110 tauluun, niin pakkohan siinä vetästä vähän ylinopeutta, että pääsee hidasteista ohi.

Itse en saanut sakkoa eli sinällään kävi "tuuri".
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Olisithan sä voinut hiljentääkin ja maija olisi oikeaa kaistaa pitkin ohittanut sinut, minkä jälkeen sitten oikealle kaistalle. Tai sitten vaihtanut vaan sinne oikealle kaistalle ja takana ajava (maija) olisi sitten jättäytynyt turvavälin päähän. Takana ajavahan siitä turvavälistä vastaa.

Mielestäni yritit nyt olla turhaan kohtelias liikennesääntöjä rikkomalla. Toki superpaska tuuri, että kyse oli poliisiautosta

Jolloin olisin roiskinut ne ravat jonkun jonossa taaempana tulleen lasille. Ei se siitä mihinkään muutu. Jotenkin näen turvallisuuden ennen kaikkea tilana. Siksi tulee moottoritielläkin usein säädeltyä nopeutta sen raja-arvon molemmin puolin niin, että oman auton edessä ja takana on suurin mahdollinen tyhjyys.
 
Suosikkijoukkue
KK
Aijaa. Vinkkinä sinulle, että joskus joustavuus ja liikenteen sujuvuus puoltaa pientä ylinopeutta. Lähdin noin vuosi sitten töihin. Oli ensimmäisiä pakkasöitä. Kun pääsin viimein autoon ja kiiruhdin liilkeelle, pölähtivät ikkunat yhtäkkiä aikas huuruisiksi. Liikennetilanne ei sallinut välitöntä pysähtymistä, ja koska näin eteeni hyvin, päätin vaan ajaa reittiä jolla se riittäisi eli liikennevalojen suojassa. Huuruhan olisi lähdössä parissa minuutissa kuitenkin pois.

No, käännyin isommalle tielle nuolivaloista. Näin peilistä, että takanani tuleva auto siirtyi heti oikeanpuoleiselle kaistalle (näin siis auton valot ja suuntavilkun). Koska kaistojen välissä oli sohjoista möhjöä, ajattelin olla roiskimatta sitä kanssa-autoilijan lasille. Edessä tyhjää tietä noin kilometri. Kiihdytin vähän reippaammin saavuttaakseni kohteliaan etäisyyden kaistanvaihdolle. No, se takana tullut valonlähde olikin sitten maija, ja rikesakkohan siitä kirjattiin.

Selvittyäni hölmistyksestä mietin mitä tapahtui. Totesin, että 100/100 toimisin samoin, paitsi jos tietäisin että takana olisi poliisipartio.

Miten sinä, palstaystävä, haluaisit että olisin toiminut jos olisitkin ajellut siinä maijan tilalla? Nopeusrajoituksen mukaan ja ravat sinun lasillesi sekä turvavälisi ryöstö? Vai sittenkin ehkä niin, että kohtelias pikku spurtti ja siisti kaistanvaihto?
Pelkästään lasit huurussa ajosta antaisin sinulle sakot. Aivan saatanan tyhmää. Nyt se kostautui sinulle kuin instant karma. Et nähnyt maijaa, ajoit ylinopeutta ja sait sakot. Ens kerralla kun lasit menevät huuruun, pysäytät auton, otat huurut pois tavalla tai toisella (odotat että sisätila lämpenee tarpeeksi) ja jatkat matkaa nopeusrajoitusten sallimilla nopeuksilla. Osta sisätilan lämmitin tai webasto niin tämäkin olisi hoidettu asiallisesti eikä sinun tarvitsisi itkeä täällä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kyllä joo, parempi niin tietysti. Se vaan, että tuntuu ettei Helsingissä ei aina oikein ole pelisilmää aina noiden katujen nopeusrajoitusten suhteen.

Jep. Ovat aivan liian korkeita monin paikoin täällä, eikä niitäkään noudateta.

Loistavaa, että ratsataan. Perillepääsyajan suhteen kun alemmalla nopeusrajoituksella varsinkin kantakaupungin alueella on hyvin pieni merkitys, liikenneturvallisuuden suhteen suuri, koska jarrutusmatka ja reagointiaika.
 
K

Kiekkokatsoja

Hyvä kommentointi, ja täyttä totta. Aikanaan kauan sitten, taajama-alueilla laskettiin nopeuksia. Onnettomuudet, joista varsinkin vakavat onnettomuudet kevyen liikenteen kanssa, vähenivät.
Taajamissa isoja alueita on rauhoitettu hitaammaksi nopeudeksi. On toki sekin totta, että löytyy paljon hetkittäisiä paikkoja, joissa nopeudet voisivat olla suurempia. Mutta pääsääntöisesti ne on ok. Ihmisten tapa liikkua, olisi hyvä olla leppoisaa, eikä vain jatkuvasti, mahdollisimman nopeasti perille pääsyä. Ns. putkikatse jäisi pois, ja havaintoja tekisi paremmin.

Sakotus on aina ärsyttävää, kun se osuu itselle. Mutta pääsääntöisesti sekin on kyllä niinkuin pitää. Paremminkin niinpäin, että päivittäin havaitsee ylinopeutta ajavia, mutta ilman sakkoa yleensä pääsee.
Pari kertaa on tässä kesällä ollut läheltä piti tilanne, kun vastapuoli ajoi lujaa. Ekassa tilanteessa mulle kuului kyllä väistäminen, mutta pensaiden takaa lujaa tulevaa, oli vaikea havaita.

No, yritetään pärjäillä.

Lisäys. Allekirjoittanut on myös joskus kaahannut. Ja on saanut joskus ylinopeussakon.
 
4

444

Eli kyseessä oli lähestulkoon väärä tilannenopeus, koska oli lähellä, ettet ehtinyt reagoida tilanteeseen.

T: kaksi ylinopeussakkoa elämänsä aikana saanut. Ensimmäinen Sturenkadulla (tai Hesarilla, en muista) muun liikennevirran mukana, kamera-auto bussipysäkillä. Toinen kerta Kehä I itään, Leppävaaran tunnelin alussa oleva telkänpönttö. Tuhat kertaa siitä ajaneena tiesin tasan tarkkaan, että rajoitus laskee 70->60 ennen tolppaa, mutta ajatus oli muualla ja vakkari jauhoi alamäessä todellista nopeutta 72km/h kameraan. Se vitutti. Ja molemmat kerrat ihan täysin omaa syytäni. Jälkimmäisestä otin opikseni enkä ole tietoisesti ylinopeutta enää ajanut.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Pelkästään lasit huurussa ajosta antaisin sinulle sakot. Aivan saatanan tyhmää. Nyt se kostautui sinulle kuin instant karma. Et nähnyt maijaa, ajoit ylinopeutta ja sait sakot. Ens kerralla kun lasit menevät huuruun, pysäytät auton, otat huurut pois tavalla tai toisella (odotat että sisätila lämpenee tarpeeksi) ja jatkat matkaa nopeusrajoitusten sallimilla nopeuksilla. Osta sisätilan lämmitin tai webasto niin tämäkin olisi hoidettu asiallisesti eikä sinun tarvitsisi itkeä täällä.

Luitko viestin? Lasit menivät huuruun kaupungin keskustassa kesken ajon, enkä liikennetilanteessa pystynyt pysähtymään niitä puhdistamaan. Yhtään turvallista mahdollisuutta siihen ei ollut, ennen tuota "maantielle" (kaksi kaistaa suuntaansa, keskikaide, ei kevyen liikenteen ylityspaikkoja) kääntymistä nuolivaloitettua reittiä pitkin.

Tilanteessa oli niin paljon paskoja sattumia kuin voi olla. Kadun varressa autoa ei saa sähköpistokkeeseen, sisätilanlämmitin kyllä on.

Kunnon nettikeskustelua tämä. Ajoin tänään paljon rumempia ylinopeuksia. Jonkunhan tätä valtiota täytyy rahoittaa. Rikesakko kerran kymnenessä vuodessa (minun tapauksessani noin 250-300tkm) menee pikku harmituksella. Rahana enemmän harmittaisi, jos liikennevakuutuksen bonarit laskisivat. Ei ole sellaista päässyt sattumaan, ja väittäisin ajotavalla (valinnat kussakin tilanteessa) olevan jotain tekemistä asian kanssa.
 
Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Pari viikkoa sitten 4-tiellä Hartolan ja Lusin välillä poliisi oli pistänyt tutkamiehen kummelimaisesti metsään - ohituskaistan kohdalle! Heti kaistan jälkeen oli pitkä rivi autoja tien sivussa odottamassa laputusta. Tuota en kyllä ymmärrä sitten yhtään. Suomalainen liikennekäyttäytyminen kun kuitenkin on sitä, että muuten körötellään 100-alueella 85 mittarissa, mutta ohituskaistalle rohkaistutaan iskemään 110 tauluun, niin pakkohan siinä vetästä vähän ylinopeutta, että pääsee hidasteista ohi.

Itse en saanut sakkoa eli sinällään kävi "tuuri".

Sikäli mikäli tuo tapahtui sunnuntaina viikonlopun paluuliikenteen aikaan viimeisellä ohituskaistalla etelään ennen saapumista Lahden moottoritielle, niin satuin itsekin paikalle.

"Tuuria" voi parantaa käyttämällä Waze sovellusta, johon tuokin ratsia oli merkitty.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mitä lukuja ja faktoja käytät kun arvioit onko nopeusrajoitus mielestäsi oikean suuruinen?

Otin tuossa siis vaan yhden tien esimerkiksi, jossa rajoitus on mielestäni erikoisen alhainen ottaen huomioon kuinka verrattaen iso tie on kyseessä. Siinä valo räpsyy ihmisille ilman mitään kaahailuja, kun normaalisti tuollaisella tiellä on 50km/h, kuten tuossakin pitäisi olla.

Jep. Ovat aivan liian korkeita monin paikoin täällä, eikä niitäkään noudateta.

Loistavaa, että ratsataan. Perillepääsyajan suhteen kun alemmalla nopeusrajoituksella varsinkin kantakaupungin alueella on hyvin pieni merkitys, liikenneturvallisuuden suhteen suuri, koska jarrutusmatka ja reagointiaika.

Niin siis en missään nimessä ole kaahailun kannalla. Ei kuulu tapoihin, kuten ei myöskään mitkään idioottimaiset riskiohitukset liikenteessä. Sen verran kuitenkin nähnyt tuolla kaikenlaista, että mielummin vähän järkevämmin ja tilannenopeudet hallussa.
 
Kannattaa pitää mielessä että risteysten valo-ohjaus on ajastettu nopeusrajoituksen mukaan. Ei siinä aika säästy, eikä varsinkaan polttoaine, vaikka kuinka yrittää taajamassa rynniä liikennevaloista seuraaviin.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Olisikin näin. Jos lähdet liikenneympyrästä ajamaan Vihdintietä ja ajat 60kmh, jäät jokaisiin valoihin. Jos ajat 80kmh, pääset sukkana kaikista valoista. Disclaimer: ei päde ruuhka-aikoina, sillä tuossa on pari liikenteen mukaan säätyvää risteystä.

Uskoisin saman pätevän myös tuolla Huopalahdentiellä, mutta siellä kukaan ei koskaan aja tuota neljääkymppiä, eivät edes poliisit, jotka hekin jarruttavat muiden tavoin sen kameran kohdalla. Olen nähnyt tätä vaikka kuinka monta kertaa.
 
Suosikkijoukkue
KK
Luitko viestin? Lasit menivät huuruun kaupungin keskustassa kesken ajon, enkä liikennetilanteessa pystynyt pysähtymään niitä puhdistamaan. Yhtään turvallista mahdollisuutta siihen ei ollut, ennen tuota "maantielle" (kaksi kaistaa suuntaansa, keskikaide, ei kevyen liikenteen ylityspaikkoja) kääntymistä nuolivaloitettua reittiä pitkin.

Tilanteessa oli niin paljon paskoja sattumia kuin voi olla. Kadun varressa autoa ei saa sähköpistokkeeseen, sisätilanlämmitin kyllä on.

Kunnon nettikeskustelua tämä. Ajoin tänään paljon rumempia ylinopeuksia. Jonkunhan tätä valtiota täytyy rahoittaa. Rikesakko kerran kymnenessä vuodessa (minun tapauksessani noin 250-300tkm) menee pikku harmituksella. Rahana enemmän harmittaisi, jos liikennevakuutuksen bonarit laskisivat. Ei ole sellaista päässyt sattumaan, ja väittäisin ajotavalla (valinnat kussakin tilanteessa) olevan jotain tekemistä asian kanssa.
Luin viestisi. Huomaan selvästi, että sulla tulee rattiraivo pelkästä keskustelusta. Et löytänyt turvallista paikkaa pysäyttää. Ei oikein mene läpi, jos olet kaupungin keskustassa. Olet selvästi lähtenyt liikenteeseen kiireellä jonka voisi välttää olematta kiirehtimättä liikenteessä, mitä teet viestiesi perusteella jatkuvasti. Olet mielestäni koko ajan vaaraksi muulle liikenteelle tai sitten trollaat. Toivottavasti et liikennekäytökselläsi tule toiminnallaan loukkaamaan ketään muuta tien käyttäjää. Onnea!
 
xkouhiax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Sikäli mikäli tuo tapahtui sunnuntaina viikonlopun paluuliikenteen aikaan viimeisellä ohituskaistalla etelään ennen saapumista Lahden moottoritielle, niin satuin itsekin paikalle.

"Tuuria" voi parantaa käyttämällä Waze sovellusta, johon tuokin ratsia oli merkitty.

Sunnuntaina 5.9 oli alkuiltapäivästä, en muista oliko viimeinen ohituskaista ennen motarin alkua.

Pitääpä alkaa käyttää Wazea. Onko siinä kuinka luotettavalla prosentilla ratsiat ja kamera-autot?
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sunnuntaina 5.9 oli alkuiltapäivästä, en muista oliko viimeinen ohituskaista ennen motarin alkua.

Pitääpä alkaa käyttää Wazea. Onko siinä kuinka luotettavalla prosentilla ratsiat ja kamera-autot?

Vaikea kysymys. Wazen toiminta perustuu siihen, että mahdollisimman moni meistä käyttäisi sitä ja muistaisi/jaksaisi raportoida nuo ratsiat/kamera-autot ja muut häiriötekijät sovellukseen.

Omat kokemukset ovat hyvät, kesällä ajeltiin Hamina-Luumäki väliä ja siinä tulee vähän ennen Luumäkeä sellainen vähän outo 60km-alue ja Waze varoitti, että Poliisi 500metrin päässä, noh siellähän se ruskea kamerapaku oli pysäköitynä bussipysäkille.

Itse raportoin heinäkuussa 6-tiellä poliisin ratsiasta ja samana iltana tuli Wazesta sähköposti kuinka 57 ihmistä oli ”kiittänyt” varoituksesta sovelluksen kautta.
 
Jotasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Liittyen näihin poliiseista varoittamisiin. Yllätyin joitakin päiviä sitten aivan täysin kun vastaan tuleva pakettiauto väläytti pitkiä ja ensimmäinen ajatus oli että eikö autossani ole mitään valoja tai onko edessä jokin eläin tms. ja hidastin vauhtia, mutta hetken päästä loivan mutkan takana olikin poliisin kamera-auto parkissa tien vieressä 30 alueella. En muista milloin olisi viimeksi tuollainen "vanhan kansan autoilija" sattunut kohdalle, hienoa että jotkut toimivat vielä noin.

No ei olisi välttämättä muutenkaan kamera välähtänyt, kun pyrin suht hiljaa tuossa paikassa ajamaan muutenkin, mutta nyt vedin oikein korostuneen hitaasti poliisin ohi. Tuli siinä sitten mieleen, että en varmaan itse olisi poliisista varoittanut vastaantulijaa, mutta pisti miettimään, että ehkä vastaavassa tilanteessa niin voisikin tehdä myös itse. Tämä olisi voinut olla myös liikennekäyttäytymisketjun asiaa.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Luin viestisi. Huomaan selvästi, että sulla tulee rattiraivo pelkästä keskustelusta. Et löytänyt turvallista paikkaa pysäyttää. Ei oikein mene läpi, jos olet kaupungin keskustassa. Olet selvästi lähtenyt liikenteeseen kiireellä jonka voisi välttää olematta kiirehtimättä liikenteessä, mitä teet viestiesi perusteella jatkuvasti. Olet mielestäni koko ajan vaaraksi muulle liikenteelle tai sitten trollaat. Toivottavasti et liikennekäytökselläsi tule toiminnallaan loukkaamaan ketään muuta tien käyttäjää. Onnea!

Tarkka kuvaus tilanteesta meni näin.
Lasit pölähtivät huuruun seistessäni jonon ensimmäisenä punaisissa valoissa vasemmalle kääntymässä. Tuulilasista näki hyvin läpi. Väistin vastaantulevat autot ja käännyin vasemmalle. Sattumoisin autossa on veivattavat ikkunat, joten avasin vain kuskinpuoleisen. Ajoin vasemmanpuoleista kaistaa nuolivaloihin, joista käännyin vasemmalle. Jotta olisin voinut pysähtyä, olisi minun pitänyt ylittää oikeanpuoleinen kaista, mikä ei tuntunut huurun vuoksi hyvältä idealta.
Näistä valoista taas vain vasemmalle kääntymismahdollisuus ja olinkin jo tiellä, missä ylinopeus tapahtui.
Käytännössä punainen vilkku pysäytti minut sille ensimmäiselle turvalliselle pysähtymispaikalle, jolle toki en olisi pysähtynyt ilman tuota, koska minuutin päästä huurua tuskin olisi ollut ja ko. tiellä ei ole risteävää liikennettä väistettävänä.

Valinta oli siis joko riski huuruisilla sivulaseilla ajaen tai niillä kaistanvaihto oikealle. Vasemmalle (tieltä pois) kääntyminen ei ko. paikassa ollut mitenkään mahdollista.

Samapa tuo, mitä uskot kun et ollut paikalla. Kolareilta vältyttiin tälläkin kertaa
 
Tadu

Niin no. En minä vastaavassa tilanteessa (ikkunat huurussa ja näkyvyys huono) ajaisi ylinopeutta, jotta takana ajavilla olisi kivempaa. Hieman absurdia.
 
Suosikkijoukkue
KK
Tarkka kuvaus tilanteesta meni näin.
Lasit pölähtivät huuruun seistessäni jonon ensimmäisenä punaisissa valoissa vasemmalle kääntymässä. Tuulilasista näki hyvin läpi. Väistin vastaantulevat autot ja käännyin vasemmalle. Sattumoisin autossa on veivattavat ikkunat, joten avasin vain kuskinpuoleisen. Ajoin vasemmanpuoleista kaistaa nuolivaloihin, joista käännyin vasemmalle. Jotta olisin voinut pysähtyä, olisi minun pitänyt ylittää oikeanpuoleinen kaista, mikä ei tuntunut huurun vuoksi hyvältä idealta.
Näistä valoista taas vain vasemmalle kääntymismahdollisuus ja olinkin jo tiellä, missä ylinopeus tapahtui.
Käytännössä punainen vilkku pysäytti minut sille ensimmäiselle turvalliselle pysähtymispaikalle, jolle toki en olisi pysähtynyt ilman tuota, koska minuutin päästä huurua tuskin olisi ollut ja ko. tiellä ei ole risteävää liikennettä väistettävänä.

Valinta oli siis joko riski huuruisilla sivulaseilla ajaen tai niillä kaistanvaihto oikealle. Vasemmalle (tieltä pois) kääntyminen ei ko. paikassa ollut mitenkään mahdollista.

Samapa tuo, mitä uskot kun et ollut paikalla. Kolareilta vältyttiin tälläkin kertaa
Mutta miksi ne lasit yhtäkkiä meni huuruun? Osaatko lämmittää autoa ennen kuin lähdet ajamaan vai mikä ihme autoasi vaivaa? Joko vika on sinussa tai autossasi. Sitten se ylinopeus joka oli aivan turha. Sitä et voi mitenkään puolustella.
 
Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Sunnuntaina 5.9 oli alkuiltapäivästä, en muista oliko viimeinen ohituskaista ennen motarin alkua.

Pitääpä alkaa käyttää Wazea. Onko siinä kuinka luotettavalla prosentilla ratsiat ja kamera-autot?

En osaa mitään tarkkoja prosentteja luotettavuudesta antaa, mutta käyttäjiä on jo melko paljon, käytännössä useita satoja yhtäaikaisia käyttäjiä ainakin pääkaupunkiseudulla. Olen käyttänyt sovellusta aktiivisesti jo useita vuosia ja luotettavuus on parantunut koko ajan. Enpä ole ainakaan moneen kuukauteen havainnut ratsiaa, kamera-autoa tms. joka ei olisi ollut merkattuna Wazeen.
 
Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Pitääpä alkaa käyttää Wazea. Onko siinä kuinka luotettavalla prosentilla ratsiat ja kamera-autot?

Ei kai sitä luvata voi, koska joku on aina 1. joka ratsian raportoi, mutta kokemuksesta voi sanoa, että todella hyvällä prosentilla ovat. Varsinkin 8 viikolla Lapin reissulla osuu aina pari ratsiaa oikein matkalla.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Mutta miksi ne lasit yhtäkkiä meni huuruun? Osaatko lämmittää autoa ennen kuin lähdet ajamaan vai mikä ihme autoasi vaivaa? Joko vika on sinussa tai autossasi. Sitten se ylinopeus joka oli aivan turha. Sitä et voi mitenkään puolustella.

En edes puolustellut ylinopeutta. Toimisin samoin huomennakin, jos siihen ei liittyisi sakon uhkaa. Pari sataa metriä tyhjällä (edessäni) tiellä lievähköä ylinopeutta jolla hoituu kanssa-autoilijaa huomioiva kaistanvaihto.

Lasien huurtuminen oli kieltämättä yllätys. Luultavasti loskaa puhdistaessa kastuivat kengät sen verran pahasti, että sieltä se kosteus pölähti. En oikein muuta selitystä keksi.
 
Suosikkijoukkue
KK
Luin viestisi. Huomaan selvästi, että sulla tulee rattiraivo pelkästä keskustelusta. Et löytänyt turvallista paikkaa pysäyttää. Ei oikein mene läpi, jos olet kaupungin keskustassa. Olet selvästi lähtenyt liikenteeseen kiireellä jonka voisi välttää olematta kiirehtimättä liikenteessä, mitä teet viestiesi perusteella jatkuvasti. Olet mielestäni koko ajan vaaraksi muulle liikenteelle tai sitten trollaat. Toivottavasti et liikennekäytökselläsi tule toiminnallaan loukkaamaan ketään muuta tien käyttäjää. Onnea!
Ylinopeutta ajamiseen liittyy aina sakon uhka oli (poliisi)autoja näkyvillä vai ei. Toivottavasti saat lisää sakkoja jopa pienistä ylinopeuksista. Niin typerää varsinkin kaupunkien keskustoissa. Lisäksi ajokeli on ollut huono mikä lisää typerää ajokäytöstä. Ymmärrän kyllä, että olet lähtenyt kiireessä eikä auto ole ehtinyt lämmetä tarpeeksi tai et osaa kopistaa kenkiäsi ennen kuin tunget jalat ratin alle. Toivottavasti opit jotain mitä valitettavasti epäilen ylimielisen kirjoituksiesi perusteella. Et välitä yhteisistä säännöistä. Tästä on enää turha jauhaa, koska mielestäsi et ole tehnyt mitään väärää ja tekisit samoin vaikka monta kertaa päivässä.
 
Suosikkijoukkue
Liikunnan Riemu, Tshekki
Täältäkin vahva suositus Wazelle. Reilun vuoden olen käyttänyt ja oikein tyytyväinen olen. Esimerkiksi menneenä kesänä kun pohjoisen poika pääsi etelä-Suomen moottoriteille seikkailemaan niin Waze oli oikein hyvä kaveri. Ajelin Lahdenväylää pitkin määränpäänäni Tammisaari. Reitti kulki alunperin Kehä III:n kautta, mutta Waze ilmoitti, että Kehä III:lla on sattunut pikku nokkakolari, ja muutti reitin kulkemaan Kehä I:n kautta. Tottelin ja perille päästiin. Ilmoittaa muutenkin hyvin tietöistä, tutkista sekä tielle hyytyneistä autoista.

Olisi Waze saanut olla jo käytössä silloin aikoinaan, kun ajoin poliisien tutkaan Kaustisilla ja sain elämäni ensimmäiset ja toistaiseksi viimeiset ylinopeussakot...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös