Yliarvostetuimmat bändit

[eriatarka]

Silloin, kun B.B King levytti 10. levynsä, ei ollut Oasista. Silloin, kun B.B King levytti 20. levynsä, ei ollut Oasista. Silloin, kun B.B King levytti 30. levynsä, ei kukaan ollut kuullut Oasiksesta mitään.

Kuka on B.B King?

 

[El Gordo]

Vielä 10-vuotta ikää lisää ja luukutan Mambaa autossa täysillä.

Suomessa ei ole eutanasia sallittua, mutta sinun kannattaa toivoa että tilanne muuttuu 10 vuodessa. Tai ehkä lääkärit voi tehdä poikkeuksen tilanteen vakavuuden huomioiden?

Oasis. Myynyt yli 70 miljoonaa levyä ja todetaan, että fanikunta on todella laaja. Itsekin tiedän jotain rockista, mutta en osaa nimetä yhtään Oasiksen kappaletta. Ei osaa rock-tuttavapiirinikään. En tunne ketä kuuntelisi Oasista, siis kuuntelisi. Ehkä hekään (ystäväni) eivät tiedä mitään rockista. Jotkut Gallagherit siellä tappelee keskenään. Tai onko se edes rockia? Eikös se ole poppia? En mä siitä tiedä mitään muuta kuin, että Sweet oli sellaista purkkarockia.

Don't look back in anger on tosi kova. Tämä bändi kyllä happani aika nopeasti niiden ensimmäisten levyjen jälkeen, ja tabloidilehdistö sai herkutella veljesten toilailuilla. Joten siinä kohtaa ulkomusiikilliset seikat nousi päällimmäisiksi. Mutta sehän ei poista sitä, että aluksi oli todella hyvää musiikkia.

 

[El Gordo]

Bruce Springsteen (meniköhän oikein toi sukunimi edes)

Mega-luokan stadionien täyttäjä ympäri maapallon jostain syystä. Yksinkertaista musaa tavisukolta. Ei vaan kolahda meikälle. Arvostusta tuntuu nauttivan suuresti.

Tätä en ymmärrä. Kappaleilla kuten The River ja Born in the USA on ollut valtava merkitys tavallisten amerikkalaisten tunteiden tulkkina, ja on niihin (pettymyksen, turhautumisen, raivon ym. tunteisiin) samaistuttu tälläkin puolella Atlantin. Tavisukko no joo, mutta sehän voidaan sanoa myös: katu-uskottava. The River on kirjoitettu siskon avioliitosta, yleensäkin nuo tarinat taitaa olla ihan eletystä elämästä paljolti.

Ja hittilista on pitkä kuin nälkävuosi, ja väittäisin siinä kyllä musiikillista neroutta häivähtävän yhdessä jos toisessakin biisissä. Se on tietysti makuasia mikä kolahtaa ja mikä ei.

Itsehän näistä Amerikan isoimmista nimistä tiputtaisin stadionin lavalta Madonnan mieluummin kuin Brucen. Kova se on jumppaamaan, ja tietysti tunnettu myös näyttelijänä ja siitä että on kuuluisa, mutta hyviä biisejä ei riitä alkuunkaan siihen malliin kuin Springsteenillä. Oletan, että konserttiin mennään katsomaan kuuluisuutta eikä niinkään kuuntelemaan musiikkia.

 

[Hööty]

Tätä en ymmärrä. Kappaleilla kuten The River ja Born in the USA on ollut valtava merkitys tavallisten amerikkalaisten tunteiden tulkkina, ja on niihin (pettymyksen, turhautumisen, raivon ym. tunteisiin) samaistuttu tälläkin puolella Atlantin. Tavisukko no joo, mutta sehän voidaan sanoa myös: katu-uskottava. The River on kirjoitettu siskon avioliitosta, yleensäkin nuo tarinat taitaa olla ihan eletystä elämästä paljolti.

Ja hittilista on pitkä kuin nälkävuosi, ja väittäisin siinä kyllä musiikillista neroutta häivähtävän yhdessä jos toisessakin biisissä. Se on tietysti makuasia mikä kolahtaa ja mikä ei.

Itsehän näistä Amerikan isoimmista nimistä tiputtaisin stadionin lavalta Madonnan mieluummin kuin Brucen. Kova se on jumppaamaan, ja tietysti tunnettu myös näyttelijänä ja siitä että on kuuluisa, mutta hyviä biisejä ei riitä alkuunkaan siihen malliin kuin Springsteenillä. Oletan, että konserttiin mennään katsomaan kuuluisuutta eikä niinkään kuuntelemaan musiikkia.

Kyllä. Tavallisuuteen Springsteenin suosio juuri perustuu. Napakkoja rokkibiisejä tavallisten kansalaisten elämästä; toiveista, haaveista ja pettymyksistä.
Täten suosio ei perustu mihinkään ulkomusiikilliseen seikkaan, jolloin en näe juuri yliarvostusta, koska arvostus hänen musiikkiaan kohtaan ei kumpua mistään ylimääräisestä (kuten lavashow, näyttävä ulkoasu, seksikkyys tms.)
Täten sanoisin, että Springsteenin arvostukseen vaikuttaa ainoastaan hänen musiikilliset tekonsa, joka on kaiketi varsin ideaali tilanne musiikintekijälle.

 

[heavy]

Jokaisen musiikki-ihmisen pitäisi nähdä Bruce Springsteen ainakin kerran livenä. Aivan huikea kokemus oli aikoinaan Turun keikka.

 

[Nelfor]

Aika kovia paalutuksia täällä vain on. Lähtisin kyllä siitä, että jos joku poppoo on omassa maassaan myynyt kultaan oikeuttavan määrän lättyjä ja vaikka olisi maailmalla muuten tiedostamaton yhtye, niin eihän tuollainen musiikillinen anti ole missään nimessä yliarvostettua. Kielimuurit ovat yleensä näiden artistien esteenä nousta maailmankartalle, sillä laulanta vedetään yleensä sillä kotimaan kielellä. Tästä kärsivät lähes kaikki muut paitsi ne maailmalla kauppaa tehdessä käytettävät kielet.

Useimmin näitä esiintyjiä lokeroidan juuri tähän yliarvostettuun joukkioon, koska musiikki ei taivu omaan makuun. On vähintäänkin hauskaa lukea näitä perusteluja, kun artistit ovat myyneet maailmalla kymmeniä ja taas kymmeniä platinalevyjä. Ei ne artistia enemmän tai vähemmän fanittavat miljoonat/kymmenet miljoonat ihmiset kaiketi kauhean väärässä ole. Mut ne kuuluisat makuasiat...

Onkohan sulta mennyt tämän ketjun ja keskustelun idea jotenkin ohi? Eihän tähän aiheeseen ole olemassakaan mitään täysin faktoihin perustuvia rationaalisia vastauksia, koska arvostukseen ja sen ansaitsemiseen vaikuttaa niin moni asia. Käytännössä tässä on kyse vain ja ainoastaan jokaisen henkilökohtaisista mielipiteistä ja näkemyksistä.

Eihän bändi voi olla yliarvostettu, jos sitä ei kukaan arvosta. Ja mitä enemmän arvostetaan, niin sitä helpompi on myös todeta olevan yliarvostettu. Minun järkeeni käy ainakin täydellisesti, että juurikin suurta suosiota nauttineet bändit ja laulajat ovat myös niitä mitä monille tulee mieleen tähän ketjuun kirjoittaessaan. Voidaan ajatella, että nämä ansaitsevat kyllä suosiota, mutta eivät kuitenkaan sellaista suursiosiota, millaiseen ovat ajan saatossa nousseet. Usein kun homma menee siten, että suosio vetää puoleensa lisää suosiota, eikä syynä välttämättä enää ole suosion kohteen lähtökohtaiset saavutukset.

Paska on hyvää, vai voisiko sittenkin olla, että miljardit kärpäset voivat olla jonkun mielestä myös väärässä? Minun mielestäni ovat, ja uskoisin, että aika moni yhtyy tähän mielipiteeseen.

 

[Ränse]

Ultra Bra onnistui sanoittamaan aikuistumisensa kanssa kipuilevien tiedostavien kaupunkilaisnuorten elämän tehden siitä sukupolvikokemuksen. 70-luvun poliittisen laululiikkeen ajoistakin oli kulunut tarpeeksi aikaa, että Kerkko Koskinen pystyi päivittämään soundin sopivan retroon popmuottiin olematta tunkkaista ja julistavaa. Vihdoin kaikilla humanisteilla oli oma lempibändi! Täällä maalla diggailtiin varmaan enempi isosta soinnista. :)

UB on jännä bändi, periaatteessa mun pitäis vihata sitä moneltakin kantilta (vassarilyriikat, ärsyttävää populistista kuoromusiikkia) mutta itse sävellykset ovat paikotellen todella nerokkaita ja onhan Kerkolla ehtymätön melodian/koukkujen taju.

Aiheeseen:
Apulanta: Tekisi mieli sanoa mutta on niitä muutamaa ekaa levyä tullut luukutettua niin paljon että sanotaan että 2000-luvun Apulanta. Virtanen on paska laulaja ja sävellykset kämäisiä, silti ekat muutamat levyt toimii.

U2: Bändi jota en voi syystä X sietää, Bonon lauluääni ja bändin yleissoundi on jotenkin luotaan työntävä

Tool: Genrestä jota kuuntelen ehkä eniten. En silti osta Toolin erinomaisuutta. Olen kuunnellut bändiä aika paljon mutta silti sen neroutta en ole aivan ymmärtänyt.

Opeth: Vähän sama kuin Tool, tosin Opethia tuli ehkä jopa "fanitettua" joskus mutta jälkeenpäin tullut todettua että yliarvostettu bändi. Opethin musiikki on vähän niinkuin Christoper Nolanin leffat; todella hyvin tehtyä mutta "kuivaa". Vaikea täysin selittää.

 

[Spire]

AC/DC on minusta ollut aina todella mitäänsanomaton yhtye, vaikka ymmärrän miksi monet pitävät. Muutamassa kappaleessa on rouhea riffi, mutta siinä kaikki.

Metallica on aika ilmeinen valinta tähän ketjuun, siitä huolimatta että 80- ja 90- luvulla bändiltä tuli myös erittäin kovaa kamaa ulos. Albumikokonaisuudet eivät vain ole minusta niin tasokkaita, kuin tällaiselta megaluokan stadionorkesterilta voisi odottaa. Toki itsekin olen kuunnellut yhtyettä hyvin paljon, niin tuntuu hieman tekopyhältä sanoa yliarvostetuksi.

Mötley Crüen kanssa sama ongelma, kuin Metallicalla, joskin 'tallicah sentään on oikeasti hyvä. Bändillä on mielenkiintoinen ja surullinen tarina sekoiluineen päivineen, mutta musiikki ei iske, ei sitten yhtään. Keikalla olen kerran käynyt, se oli kuitenkin positiivinen yllätys odotuksiin nähden.

En viitsi mainita Coldplayta, U2:ta tai Suomipop matskua, kun en ole tarpeeksi kuunnellut. Ehkä näiden kohdalla tulisi asiaa "Näkemättä paskaa"- ketjuun.

 

[Gostisbehere]

Kun tätä ketjua lukee niin olisi kiva myös tietää niitä bändejä jota oikeasti arvostatte..tuntuu että näitä yliarvostettuja löytyy vaikka muille jakaa. Onko niitä aliarvostettua ?
Toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä.

 

[SOF1969]

Jokaisen musiikki-ihmisen pitäisi nähdä Bruce Springsteen ainakin kerran livenä. Aivan huikea kokemus oli aikoinaan Turun keikka.

Vaikka olen lähinnä hevimies, silloin kun Bruce oli ekaa kertaa Suomessa, ja "Hungry Heart" tuli, niin pääsi kyynel. En tiedä miksi juuri siinä biisissä.

 

[Brejk]

Kun tätä ketjua lukee niin olisi kiva myös tietää niitä bändejä jota oikeasti arvostatte..tuntuu että näitä yliarvostettuja löytyy vaikka muille jakaa. Onko niitä aliarvostettua ?
Toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä.

Yliarvostettua: kaikki mainstream musiikki.
Sopivasti arvostettua: mainstream-musiikki jota minä kuuntelen.
Aliarvostettua: kaikki semmoinen mitä minä kuuntelen ja mikä ei radiossa soi.

 

[Peltinen]

U2 on tainnut saada tässä ääniä, ja sinne menee omanikin. Tykkään kyllä alkupään biiseistä, tyyliin "New Year's Day" yms. Mutta jossain kohtaa nasahtanutta megasuosiota en ymmärrä.

Musiikillisesti U2:n romahdus voidaan määrittää aika tarkkaan War-levyn A- ja B-puolen väliin. Sen jälkeen se on ollut Bonon varajeesustelua ja mahtipontista paskaa, joka oli käsittämättömän suosittua ja arvostettua.

Täältä ääni Radioheadille. Se on kriitikkojen ylistämä ja Ok Computer on valittu jossakin maailman parhaaksi levyksi. Olen yrittänyt sitä kuunnella mutta omaan korvaan se kuulostaa lähinnä fiinimmän väen Coldplayltä.

 

[Rod Weary]

OK Computer ei mahdu edes Radioheadin top3:een. Sen muodostaa Hail to the Thief, Kid A ja mielentilasta riippuen The Bends tai Amnesiac. Uusinta pitää kuunnella vielä parikymmentä kertaa, jotta sen voisi arvioida. On sekin silti parempi kuin OK Computer.

 

[Stolk-2]

Anthrax - jotain kertoo se, että 30-40 vuotta vanhan bändin settilistalla kirkkaimmat tähdet ovat edelleen lainabiisejä. En ole koskaan ymmärtänyt, että millä logiikalla tämä bändi kuuluu Big Fouriin?

Testament - bändi joka monen mielestä voisi korvata Anthraxin Big Fourissa. Testament on vähän kuin Metallica, jos ne olisi äänittäneet levyilleen Escapen tai Eye Of Beholderin tasoisia biisejä kahdeksan kappaletta ja kaksi oikeasti kovaa biisiä. Levyjä löytyy kyllä omastakin hyllystä ja keikoilla nähty viitisen kertaa, mutta jotain rosoisuutta kaipaisin ja nykyisellään liian tasapaksua.

Niin ja se bändi, jonka Anthraxin pitäisi korvata, on Exodus. Mutta ei siitä hienosta orkesterista sen enempää tässä ketjussa.

Big Four ei ole mikään ranking lista. Metallica, Megadeth, Anthrax ja Slayer kiersivät maailmaa ja möivät levyjä rutkasti enemmin kuin vaikka Exodus tai Testament. Se oli silloin kun tuon fraasin keksi eräs lehtimies. Ne olivat 80-luvun isoimmat nimet joista tuli Big Four lehtijutun perusteella. Ei mikään tenniksen ATP tai jonkun muun ranking.

 

[nummenkallio]

Waltari

Kammottavaa sekasotkua. Vaikutteita suunnilleen kaikista metallin alalajeista, teknosta, hiphopista, punkista ja vielä jostain vitun kansanmusiikistakin. Tuo oli hyvä idea varmaan joskus ysärin alkupuolella, ja sinne Waltari on totisesti jäänytkin. Bändi on yrittänyt olla aina niin kovin innovatiivinen, mutta tuloksena on ollut vain sekavaa haahuilua ja parhaimmillaankin vain köyhää Faith No More -imitointia.

Waltarin musiikkia kuvaa parhaiten oksennus lumihangessa: on siellä kaikenlaista väriä, mutta lopputulos on luotaantyöntävä.

Waltari - So Fine! (Official Music Video HQ) - YouTube

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=NKTjGmzrxko

 

[-Kantor-]

Satuin kuulemaan Bad Wolves -yhtyeen versioinnin The Cranberriesin Zombiesta. Alkoi korvat vuotamaan verta ja tuli migreeni. Siis hyi vittu miten geneeristä paskaa. En tiedä arvostaako joku tätä bändiä, mutta ilmeisesti joku, koska sitä soitetaan radiossakin ja silloin tämä bändi kuuluu "yliarvostetuimmat bändit" -laariin heittämällä. Kaiken lisäksi tuo laulaja on ilmeisesti Trumpia kannattava vaimonhakkaaja.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=9XaS93WMRQQ

Samanlainen reaktio tuli viimeksi silloin kun Disturbed suoritti väkisinmakaamisen Sound of Silence -kappaletta kohtaan. Tässä vedetään Simon- ja Garfunkel -parkoja oikein kunnolla kuivana kakkoseen:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=u9Dg-g7t2l4

 

[nummenkallio]

Siis hyi vittu miten geneeristä paskaa.

Siitähän ne amerikkalaiset tykkäävät. Puuronharmaata geneeristä raskasta rockia ja karheaääninen laulaja. Varma menestysresepti Jenkeissä.

 

[-Kantor-]

Siitähän ne amerikkalaiset tykkäävät. Puuronharmaata geneeristä raskasta rockia ja karheaääninen laulaja. Varma menestysresepti Jenkeissä.

Jep. Varma menestysresepti:

1. Ylituotettu ja tukkoon ahdettu äänimaailma.
2. Ei dynamiikkaa -> master-raita näyttää kuolleen ihmisen lihavoidulta sydänkäyrältä.
3. Vokaalit kuulostavat siltä niin kuin flunssaan sairastunut Don Corleone huutaisi autotunen läpi.
4. Jonkun tunnetun klassikkokappaleen raiskaaminen geneeriseksi kvinttisointu-pohjaiseksi metalliksi.

 

[Hauntti]

Nopealla vilkaisulla tämän ketjun nimeksi sopisi paremmin joku "Suosittuja artisteja/yhtyeitä, joista en itse tykkää", sen verran ontuvia perusteluja suuressa osassa viestejä on. Mutta ei siinä, jatkakaa.

 

[SOF1969]

Waltarin musiikkia kuvaa parhaiten oksennus lumihangessa: on siellä kaikenlaista väriä, mutta lopputulos on luotaantyöntävä.

Waltari on tosiaan sontaa, lukuunottamatta tätä aivan mielettömän upeaa "Helsinki"-kappaletta. Mutta se tuskin juuri böndellä aukeaa.

Linkki: https://youtu.be/dehnqVEmdbs

 

[Ränse]

Satuin kuulemaan Bad Wolves -yhtyeen versioinnin The Cranberriesin Zombiesta. Alkoi korvat vuotamaan verta ja tuli migreeni. Siis hyi vittu miten geneeristä paskaa. En tiedä arvostaako joku tätä bändiä, mutta ilmeisesti joku, koska sitä soitetaan radiossakin ja silloin tämä bändi kuuluu "yliarvostetuimmat bändit" -laariin heittämällä. Kaiken lisäksi tuo laulaja on ilmeisesti Trumpia kannattava vaimonhakkaaja.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=9XaS93WMRQQ

Samanlainen reaktio tuli viimeksi silloin kun Disturbed suoritti väkisinmakaamisen Sound of Silence -kappaletta kohtaan. Tässä vedetään Simon- ja Garfunkel -parkoja oikein kunnolla kuivana kakkoseen:

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=u9Dg-g7t2l4

Tää Disturbedin Sound of Silence on kyllä karmea versio hienosta biisistä. Täysin ylidramatisoitua paskaa ja biisin alkuperäinen tunnelma on kustu täysin. Naurettavinta tossa on että jotkut hehkuttivat tota coveria maasta taivaaseen.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Oasis. Myynyt yli 70 miljoonaa levyä ja todetaan, että fanikunta on todella laaja. Itsekin tiedän jotain rockista, mutta en osaa nimetä yhtään Oasiksen kappaletta. Ei osaa rock-tuttavapiirinikään. En tunne ketä kuuntelisi Oasista, siis kuuntelisi. Ehkä hekään (ystäväni) eivät tiedä mitään rockista. Jotkut Gallagherit siellä tappelee keskenään. Tai onko se edes rockia? Eikös se ole poppia? En mä siitä tiedä mitään muuta kuin, että Sweet oli sellaista purkkarockia.

Rasti seinään: aina positiivisesti musiikkia ja artisteja syynäävä @Pavlikovsky ei nyt hakenutkaan tällä kerralla positiivista kulmaa. Mutta mitäpä suotta, saa rehellinenkin olla. Tässä tapauksessa rehellisyyteen on myös pätevä syy. Massan mukana on maailman sivu ostettu aika kevyttäkin tekelettä, enkä minäkään jaksa ymmärtää jonkin Oasiksen ”hyvyyttä” oikein edes aluksi. Tyhjänpäiväinen ja rasittava orkesteri jos minulta kysytään, ja voin vastata ihan kysymättäkin.

Ehkä mielipiteeseeni on vaikuttanut omakohtainen kokemus noin 25 vuoden takaa. Jouduin viettämään intissä ollessani paljon aikaa silloisessa Tilkassa, jossa minua majoitettiin keuhkokuumeen ja influenssan lisäksi vielä nielurisojen poiston takia. Normimeininkiin tottuneen on vaikea käsittää, että nielurisapotilasta makuutettiin Tilkassa toipumassa 9 vrk ihan suunnitellusti, ja tuon perään pidettiin kotihoidossa viikon verran. Hyvä tietysti, ettei terveyden kustannuksella otettu turhia riskejä.

Kun olin sitten ollut aamulla nielurisaleikkauksessa, niin sain levätä yksinäni parin-kolmen punkan huoneessa tippapullo käsivarressa kiinni. Ja kunnon lääkehuuruissa. Meni pitkälle iltapäivään, ennen kuin uskalsin kokeilla jalkojeni kantavuutta käydäkseni toiletissa. Vessareissu oli hankala, piti taiteilla sen ison pullotelineen kanssa, keskittyen samanaikaisesti pystyssä pysymiseen, nieleskelystä pidättäytymiseen ja kusen pidättelyyn. Mutta onnistuin.

Yksi hyvä lisäsyy lähteä vessaan oli se, että halusin laittaa hoitajan minua varten päälle kytkemän keskusradion pois. Sieltä tuli vain yhtä ohjelmaa, rotaationa pyörivä hittibiisien lyhyt putki, olisiko ollut 6-7 kappaletta. Täysijauhoinen kyllästyy tuollaiseen äkkiä. Eniten vitutti se Oasiksen biisi, Don’t Look Back in Anger, jossa ulvottiin jatkuvasti sitä ärsyttävää kertsiä. En ollut tykännyt siitä määkinästä ennenkään, mutta nielurisapotilaana ja punkan vankina epädiggaaminen maturoitui silkaksi vihaksi. Saakelin Gallagherit!

Kun pääsin takaisin sänkyyn vessakäynniltä, sain nauttia taivaallisesta hiljaisuudesta. Nokkaunien ottaminen olisi maistunutkin, mutta alta viiden minuutin sain huonekaveriksi ilmavoimien kapteenin, joka oli tullut Tilkkaan jotain toimenpidettä varten. Kapteeni olisi ollut puheliasta sorttia, mutta kun näytin vapaalla kädellä kurkkuani, niin skappari oivalsi, ettei minusta saisi juttuseuraa. No, ukko ajatteli lähteä kuitenkin kaupungille - toimenpide olisi kai vasta illalla - mutta olipahan kapteeni saanut huoneen. Sitä ennen upseeri heitti tavaransa kaappiin ja vaihtoi vaatteet.

Ulos lähtiessään, käsi jo ovenkahvassa, kapteenille tuli mieleen hieman piristää varusmiestä. - Kappas, täällähän on radio, laitetaan tästä sulle vähän musiikkia niin ei tule aika pitkäksi.

Arvaatte varmaan, mitä kappaletta ämyri suolsi uumenistaan, kun kapteeni nakkasi kytkimen päälle.

 

[Rod Weary]

Arvaatte varmaan, mikä kappaletta ämyri suolsi uumenistaan, kun kapteeni nakkasi kytkimen päälle.

Älä muistele pahalla.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Älä muistele pahalla.

Vasta 25 vuotta olen muistellut pahalla. Pientähän tämä. Huonomminkin olisi toisaalta voinut mennä, Tilkassa ei soinut Matti eikä Teppokaan.

 

[Rod Weary]

Vasta 25 vuotta olen muistellut pahalla. Pientähän tämä. Huonomminkin olisi toisaalta voinut mennä, Tilkassa ei soinut Matti eikä Teppokaan.

Mä sain hiukan vastaavan yliherkkyyden erääseen 60-luvun klassikkoon, kun baarin cd-soitin hiukan jumitti. Se jumitti silleen ovelasti, ettei ihan äkkiä edes havainnut, että biisi oli loopissa. Ironista siinä oli se, että kertsissä hoettiin "silence is golden". Vartin päästä olin valmis allekirjoittamaan biisin sanoman. Mulla oli just tikkamatsi viikkokisoissa kesken, joten en kehdannut ihan heti henkilökunnalle asiasta reklamoida. Aasinsiltana todettakoon, että The Tremoloes lienee yliarvostettu.