Disturbed on muuten syyllinen siihen että näitä metallicovereita on alkanut tulla vanhemmista klassikkobiiseistä. Tuo taisi olla se ensimmäinen joka teki tällaisen "mahtipontisen" metalliversion jostain tunnetusta kappaleesta. Vai oiskohan Five Finger Death Punch kerennyt aiemmin? Siinäkin muuten tähän otsikkoon kuuluva bändi.Samanlainen reaktio tuli viimeksi silloin kun Disturbed suoritti väkisinmakaamisen Sound of Silence -kappaletta kohtaan. Tässä vedetään Simon- ja Garfunkel -parkoja oikein kunnolla kuivana kakkoseen:
Five Finger Death Punch teki coverin Bad Company nimisestä kappaleesta joskus 10-vuotta sitten. Soi Radio Rockilla varmaan kerran tunnissa.Disturbed on muuten syyllinen siihen että näitä metallicovereita on alkanut tulla vanhemmista klassikkobiiseistä. Tuo taisi olla se ensimmäinen joka teki tällaisen "mahtipontisen" metalliversion jostain tunnetusta kappaleesta. Vai oiskohan Five Finger Death Punch kerennyt aiemmin? Siinäkin muuten tähän otsikkoon kuuluva bändi.
Heh, itse asiassa tuo kyseinen biisi tuli mulle mieleen puhtaasti sen vuoksi kun se alkuperäinen Bad Companyn biisi soi omalla soittolistallani. En tosin tiennyt että FFDP:n versio siitä on noinkin vanha. Olisin veikannut johonkin viiden vuoden taakse.Five Finger Death Punch teki coverin Bad Company nimisestä kappaleesta joskus 10-vuotta sitten. Soi Radio Rockilla varmaan kerran tunnissa.
Satuin kuulemaan Bad Wolves -yhtyeen versioinnin The Cranberriesin Zombiesta. Alkoi korvat vuotamaan verta ja tuli migreeni. Siis hyi vittu miten geneeristä paskaa. En tiedä arvostaako joku tätä bändiä, mutta ilmeisesti joku, koska sitä soitetaan radiossakin ja silloin tämä bändi kuuluu "yliarvostetuimmat bändit" -laariin heittämällä. Kaiken lisäksi tuo laulaja on ilmeisesti Trumpia kannattava vaimonhakkaaja.
Sattumaako, mutta laulaja Tommy Vext on vissiin saanut tänään fudut Bad Wolves-yhtyeestä :D
Rasti seinään: aina positiivisesti musiikkia ja artisteja syynäävä @Pavlikovsky ei nyt hakenutkaan tällä kerralla positiivista kulmaa. Mutta mitäpä suotta, saa rehellinenkin olla. Tässä tapauksessa rehellisyyteen on myös pätevä syy. Massan mukana on maailman sivu ostettu aika kevyttäkin tekelettä, enkä minäkään jaksa ymmärtää jonkin Oasiksen ”hyvyyttä” oikein edes aluksi.
Veikkaan, että tämä johtuu osaltaan siitä, että suurin osa nykyajan ihmisistä ja nuoremmista ei edes tiedä yhtyettä nimeltä Simon & Garfunkel. Tai, että The Sound of Silence on ylipäätään heidän biisinsä alunperin. Veikkaan, että suurin osa nykyajan ihmisistä luulee, että tuo biisi on nimenomaan Disturbedin oma. Tästä sitten johtuu, että ollaan kuunneltu alunperin tuota Disturbedin "ylidramatisoitua" coveria, luullen sitä originaaliksi versioksi ja syntyen kuva, että "onpas uljas ja hieno kipale", eikä tiedetä, että originaali versio on paljon erilaisempi ja paljon vähemmän dramatisoitu ja 'ylivedetty'. Pointtina tässä on se, että jos jotkut olisivat kuulleet sitä Simon & Garfunkelin versiota ensin, niin veikkaisin, että reaktio saattaisi olla jopa aika erilainen tuohon Disturbedin coveriin. Fiilis saattaisi todellakin olla, että "ylidramatisoitua paskaa". Mutta nyt porukkaa on vain aivopesty tuolla Disturbedin coverilla, joka soi lähes joka radiokanavalla, Simon & Garfunkelin originaalin vedon jäädessä unholaan.Tää Disturbedin Sound of Silence on kyllä karmea versio hienosta biisistä. Täysin ylidramatisoitua paskaa ja biisin alkuperäinen tunnelma on kustu täysin. Naurettavinta tossa on että jotkut hehkuttivat tota coveria maasta taivaaseen.
Oikeastaan voisi sanoa, että OK Computer on ehkäpä kokonaisuutena Radioheadin kehnoin levy. Mainio yhtye, mutta tuo levy on minusta aina ollut rankasti yliarvostettu.OK Computer ei mahdu edes Radioheadin top3:een. Sen muodostaa Hail to the Thief, Kid A ja mielentilasta riippuen The Bends tai Amnesiac. Uusinta pitää kuunnella vielä parikymmentä kertaa, jotta sen voisi arvioida. On sekin silti parempi kuin OK Computer.
On se parempi kuin Pablo Honey.Oikeastaan voisi sanoa, että OK Computer on ehkäpä kokonaisuutena Radioheadin kehnoin levy.
Bruce Springsteen (meniköhän oikein toi sukunimi edes)
Mega-luokan stadionien täyttäjä ympäri maapallon jostain syystä. Yksinkertaista musaa tavisukolta. Ei vaan kolahda meikälle. Arvostusta tuntuu nauttivan suuresti.
Oikeastaan voisi sanoa, että OK Computer on ehkäpä kokonaisuutena Radioheadin kehnoin levy. Mainio yhtye, mutta tuo levy on minusta aina ollut rankasti yliarvostettu.
On se. Sen sijaan kuuntelin muutama kuukausi sitten Kid A:n ja tuli taas mieleen että jos Wikipediassa olis artikkeli "tekotaiteellinen paska", niin siinä olisi Kid A kuvituksena.Mun mielestä ihan aidosti paras Radiohead-levy. Katalogissa paljon hyviä mutta onhan OK Computer alusta loppuun pelkkää voittoa.
Tähän asti melkein kaikki ketjussa esitetyt bändit ja artistit hyväksyn, mutta nyt meni vähän ohi. Voin antaa lyhyen vastauksen näiden kahden bändin menestyksen reseptiin. Musiikki on niin taidokkaasti soitettua, että jos soittimista ja musiikista jotain ymmärtää, on myös pakko ymmärtää nämä bändit ja niiden hienous.Tool: Genrestä jota kuuntelen ehkä eniten. En silti osta Toolin erinomaisuutta. Olen kuunnellut bändiä aika paljon mutta silti sen neroutta en ole aivan ymmärtänyt.
Opeth: Vähän sama kuin Tool, tosin Opethia tuli ehkä jopa "fanitettua" joskus mutta jälkeenpäin tullut todettua että yliarvostettu bändi. Opethin musiikki on vähän niinkuin Christoper Nolanin leffat; todella hyvin tehtyä mutta "kuivaa". Vaikea täysin selittää.
Tähän asti melkein kaikki ketjussa esitetyt bändit ja artistit hyväksyn, mutta nyt meni vähän ohi. Voin antaa lyhyen vastauksen näiden kahden bändin menestyksen reseptiin. Musiikki on niin taidokkaasti soitettua, että jos soittimista ja musiikista jotain ymmärtää, on myös pakko ymmärtää nämä bändit ja niiden hienous.
Toolin ja opethin suuri menestys voisi johtua myös siitä, että se ei ole yhtä ”undergroundia” kuin vaikkapa King Crimson tai osa fuusiojazz bändeistä. Eli on tavallaan napsun enemmän valtavirralle suunnattua, mutta siltikin todella taidokkaasti soitettua musiikkia. Dream Theater voisi hyvinkin olla vaikkapa Toolia suositumpi, mutta ainakin itselleni vaan tool uppoaa paremmin. Toolin suosion voisi selittää osaksi sekin, että niiden yksittäiset biisit uppoaa monelle, jotka eivät niinkään kuuntele musiikkia syvällisemmin vaan kuuntelee musiikkia, mikä nyt vaan sattuu kuulostamaan hyvälle. Sitten taas se uppoaa ihmisiin, jotka osaa oikeasti kuunnella ne vaikeat rumpukompit ja komppien tahtien muutokset jne.Olet oikeassa. On todella taidokkaasti soitettua ja monin paikoin nerokasta mutta silti jotenkin liian sillisalaattia, eteenkin Opeth ja sen uudempi tuotanto. Olkoonkin että uusimmasta levystä ihan pidin. Mutta molempia bändejä pidetään genrensä ylivoimaisina merkkipaaluina jota en ihan osta. Kuten sanoin, Opethia fanitin tosissani nuorempana kunnes musiikkimakuni laajentui ja tajusin että monet biisit on vain osia, osien perään. Vanhoissa progebändeissä biiseissä oli sentään punainen lanka "lähes" aina (lue. Pink Floyd, King Crimson, Camel, jne. jne.).
Toolilla on taas levyillä liikaa kaikenlaista kröhöm, tekotaidepaskaa heitetty sinnetänne jotta jaksaisi levyä saati useampaa putkeen kuunnella. Lisäksi välillä ylipitkäksi vedettyjä biisejä jotka perustuu muutamaan koukkuun.
Samasta genrestä löytyy paljon parempiakin yhtyeitä kuten vaikkapa Haken tai jopa Enslaved(jota nyt ei aivan suoraan voi noihin verrata mutta vähän niinku BM-versio Opethista). Jopa Dream Theater tarjoaa parhaimmillaan parempaa matskua kuin em. bändit. Mut oikeestaan koko progemetalligenre on vähän minun päässäni väljähtynyt. Mielummin kuuntelen vanhoja progebändejä ja/tai kevyempää uudempaa tai vaikkapa ihan Fuusiota tai Jazzia.
DT:n ongelma on se, ettei niillä ole yhtään hyvää biisiä. Ei auta virtuositeetti.
Veikkaan, että tämä johtuu osaltaan siitä, että suurin osa nykyajan ihmisistä ja nuoremmista ei edes tiedä yhtyettä nimeltä Simon & Garfunkel. Tai, että The Sound of Silence on ylipäätään heidän biisinsä alunperin. Veikkaan, että suurin osa nykyajan ihmisistä luulee, että tuo biisi on nimenomaan Disturbedin oma.
Yksi isoimmista metalli bändeistä maailmassa jotain 20-vuotta. En kyllä kyseisestä yhtyeestä paljoa välitä, mutta kai tuohon törmää jos musiikkia seuraa.Ei kai tuo nyt mitenkään ole mahdollista. Mä en ole tästä cover-bändistä Distributed kuullut ennen, ja veikkaan että 90 % muistakaan ihmisistä ei ole.
Hauskaa näissä keskusteluissa aina on se, että joku luulee, että joku bändi olisi muidenkin maailman ihmisten tiedossa tai ainakin 90% tiedossa jos itse sen tietää. Mikäli 500 000 000 miljoonaa tietäisi Disturbedin, niin aika huikea luku olisi tuokin. Sitten kun puhutaan rock- ja metalligenren kuluttajista, niin ehkä 70 prossaa tietää bändin olemassaolosta.Yksi isoimmista metalli bändeistä maailmassa jotain 20-vuotta. En kyllä kyseisestä yhtyeestä paljoa välitä, mutta kai tuohon törmää jos musiikkia seuraa.
Tää Disturbedin Sound of Silence on kyllä karmea versio hienosta biisistä. Täysin ylidramatisoitua paskaa ja biisin alkuperäinen tunnelma on kustu täysin. Naurettavinta tossa on että jotkut hehkuttivat tota coveria maasta taivaaseen.
Kovimmat levyt itselleni ovat: Images and Words ja Awake, joista molemmilta löytyy ehjien albumikokonaisuuksien lisäksi todella hienoja sekä vähemmän progressiivisia biisejä. Nykyisin noita pitkiä liikaan tilutteluun sortuvia biisejä ei enää jaksa niin kuunnella. Samaa voi sanoa myös Yngwie Malmsteenin tuotannosta.DT:n ongelma on se, ettei niillä ole yhtään hyvää biisiä. Ei auta virtuositeetti.
Nuohan ne ovat kovimmat albumit DT:lta, nostaisin lisäksi vielä Octavariumin kolmanneksi. Onhan silläkin tylsät hetkensä, mutta vastapainoksi löytyy nimikkobiisin kaltaista timanttia, sekä helpommin omaksuttava, raskas Panic Attack ja avausraita The Root of All Evil.Kovimmat levyt itselleni ovat: Images and Words ja Awake, joista molemmilta löytyy ehjien albumikokonaisuuksien lisäksi todella hienoja sekä vähemmän progressiivisia biisejä. Nykyisin noita pitkiä liikaan tilutteluun sortuvia biisejä ei enää jaksa niin kuunnella. Samaa voi sanoa myös Yngwie Malmsteenin tuotannosta.
Mä en ole koskaan ollut tiluttelun ystävä. Voin antaa mainitsemillesi teoksille mahdollisuuden, kunhan kohta alkava palaveri päättyy. Kesti mulla aikansa oppia pitämään Musestakin. Ynkka ei uppoa.Kovimmat levyt itselleni ovat: Images and Words ja Awake, joista molemmilta löytyy ehjien albumikokonaisuuksien lisäksi todella hienoja sekä vähemmän progressiivisia biisejä. Nykyisin noita pitkiä liikaan tilutteluun sortuvia biisejä ei enää jaksa niin kuunnella. Samaa voi sanoa myös Yngwie Malmsteenin tuotannosta.
