Yleisurheiluvuosi 2020

  • 171 102
  • 1 109

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Mä ainakin on sitä mieltä että kannattaa lyödä kovat tavoitteet. Jo tavoite on 12,7 alkuinen niin siihen on tyytyväinen, jos tavoittelee 12,5 alkuista niin vaikkei sitä koskaan saavuta niin parempi mahdollisuus on se seuraava askel sieltä 12,7 alkuisesta ottaa. Vaikkei se välttämättä koskaan tapahdu. Mutta joo, nöyristelemään vaan, niin se menestys tulee.

Koitan vieläkin vähän pelkistää pointtiani. Ehdin jo Patrik Laineenkin mainita, mutta täällä vaan jauhetaan paskaa miten kovia tavoitteita ei saisi muka olla. Saa olla. Totea kuitenkin edes joka toinen kerta vetäneesi päin helvettiä kun ensin julistat miten pettynyt olet jos SE ei tule.

Antaa oikeasti itsevarman ja julkisista tavoitteista voimaa saavan kuvan jos kovien tavoitteiden vihkoon mennessä pidät pääpainon peilikuvassa.

Voihan tavoitteeksi lyödä alle 12 sekunnin ajan jos julkisesti kovat tavoitteet ovat itseisarvo ilman mitään tarkastelua esimerkiksi kauden keskiarvon tai piikkijuoksun suhteen. Kunhan uskaltaa sanoa.

Itse olen kertonut mielipiteeni myös siitä miten Korte voisi todellisia huippuaikoja lähennellä eikä ottaisi vaikkapa Visseriltä turpaan tämän avatessa kauttaan.

Edit. Ja Visser itseasiassa antaa vähän perspektiiviä Korteen tavoitteisiin. Niihin 12.5x tai 12.6x aikoihin ei ihan niin vain mennä. Varmaan hyvä vielä toistaa kovien kv-juoksujen merkitys, tasaisuus sekä äärimmilleen venymiskyky.
 
Viimeksi muokattu:

Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Hurske treenasi riskillä itsensä ylikuntoon ja muitakin vaivoja on kiusana. Nezirin vaisuuden syytä en tiedä, mutta toivottavasti löytää syyn. Korte on kesän selvä ykkönen, siinä ei ole mitään epäselvää. Pointti on siinä, että ehkä ei kannata tuhlata energiaa ylimääräiseen draamaan. Tai ehkä Korte saakin siitä energiaa?
Oma arveluni on se että Korte ei sen kummemmin saa lisäenergiaa ylimääräisellä draamalla vaan Korte on luonteeltaan omanlaisensa ihminen joka mielellään kertoo ajatuksistaan tavalla josta moni ei pidä.
Hurske ja Neziri ovat taas ihmisinä omanlaisiaan ja heillä on tapana kommunikoida itselleen ominaisella tavalla. Minulle heidän tyyppieronsa eivät tee erotusta niin että juoksipa heistä kuka tahansa hyvin, olen asiasta iloinen ja toivon yhtä lailla heistä kaikille menestystä.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Pelkkää tuloslistaa katselemalla on hieno lähteä arvioimaan, onko joku urheilija keskittynyt oikeisiin vai vääriin asioihin. Koko aiturikolmikko (tai -nelikko) on huippu-urheilijoita, mutta jostain syystä Hurskeella ja Nezirillä on ollut vaikea kausi. Korte on tällä hetkellä kotimaassa varsin suvereeni ja hienoa, että hänellä on tavoitteita. Silti en ymmärrä, miten joillekin voi niin pahasti mennä ihon alle, kun naureskelee Kortteen selityksille ja mediakommenteille. Korte asettaa itse itsensä tälle alttiiksi ja luulisi fanipojienkin sen ymmärtävän. Itsekin puolustelen urheilijoita, jotka rehellisesti kertovat mikä meni vikaan (vaikka Suomessa näin saisi tehdä), mutta korostan sanaa rehellisesti.
Joo. Minusta tuntuu siltä että viestini johon vastasit oli puolestani vähän liiankin kärjistetysti kirjoitettu. On toki niin että jos kauden tulos on hyvä, silloin urheilijan voi ajatella keskittyneen oikeisiin asioihin. Kuitenkin on niinkin että vaikka tulos ei olisi hyvä, mitään virhettä ei ole välttämättä tehty. Ennakoitua huonompaa tulosta voi selitellä taikka jättää selittämättä, oleellista on se että tietää itse missä kohdin kannattaa jatkossa toimia toisin.
Vaikka Korte ei kyennyt parantamaan ennätystään, tilastoja tutkimatta jäin siihen käsitykseen että hänen kautensa 2020 oli parempi kuin kausi 2019 ja kehitystä tapahtui.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: VT

Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ehkä juuri Vissner on osasyynä siihen, että Annimari on noita 12.5* tavoitteita viljellyt. Olivathan tytöt samoilla leireillä vetäneet treenejä tasapäin. Tarkkoja analyysejä en tiedä, mutta ilmeisesti Korteen aitavälit ovat tänä kesänä parhaimmillaan menneet sitä kyytiä, että täysin optimiolosuhteissa optimivireellä se 12.59 olisi mahdollisuuksien rajoissa.

Siitä on kuitenkin vielä pitkä matka arvokisoissa menestymiseen. Lisäksi pahaa pelkään, että tämän kesän kortisonit aiheuttavat sen, että ensi kesänä ei enää tarvitse miettiä, paraneeko ennätykset vai ei.
 
tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Koko aiturikolmikko (tai -nelikko) on huippu-urheilijoita, mutta jostain syystä Hurskeella ja Nezirillä on ollut vaikea kausi.
En sanoisi että Nezirillä on vaikea kausi, kun on juossut sallituissa oloissa 12,84. Tämä on kolme sadasosaa ennätyksestä. Mulla ei ole Tilastopajaan tunnuksia jotta voisin tarkistaa, mutta äkkiseltään ei tule mieleen, että Neziri olisi tämän kovempaa aikaa juossut sitten vuoden 2016.

Toki nyt loppukauteen vähän tuloskunto ikävästi laskusuunnassa. Hurskeella vielä jyrkemmin. Toivottavasti kunto vielä löytyy ja pystyvät haastamaan Kortteen esim. Ruotsi-ottelussa, sikäli jos se on tulossa.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
En sanoisi että Nezirillä on vaikea kausi, kun on juossut sallituissa oloissa 12,84. Tämä on kolme sadasosaa ennätyksestä. Mulla ei ole Tilastopajaan tunnuksia jotta voisin tarkistaa, mutta äkkiseltään ei tule mieleen, että Neziri olisi tämän kovempaa aikaa juossut sitten vuoden 2016.
Noita voi katsella ilman tunnuksia: Tilastopaja OY - urheilijatietokanta
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Löytyisikö Maria Huntingtonista keskusteltavaa?

Huntingtonhan on eräänlainen "median suosikkiurheilija" (eikä varmastikaan syyttä). Mulla ei ole taitoja arvioida kehityspotentiaaliansa, sitä voi olla vaikka kuinka paljon. Huntingtonhan epäonnistui kauden ainoassa ottelussaan, joka ei vielä merkitse mitään. Minua kuitenkin pikkuisen kiusaa se esillenostettu asia että Maria kehittyi selkeästi ottelun joissakin yksittäislajeissa kauden 2020 aikana. Hän paransi seuraavan neljän lajin ennätystään tällä kaudella:
kuula 12,98 (12,72 2019)
200m 24,24 (24,29 2019)
pituus 651 (644 2019)
keihäs 46,31 (44,68 2019)

Miten minä en näe noissa mainittavaa kehitystä, olenko liian vaativa? Noista neljästä lajista oikeastaan ainoa jossa näkyy jonkinlainen kehitys on keihäänheitto, hieman yli 1,5 metriä. Mutta oikeastaan siinäkin olisin toivonut parempaa, jotakin 48 metrin kaarta kenties.

Muista kolmesta lajista pika-aidoissa ja korkeushypyssä kehitystä ei tullut, tosin ei kyllä mainittavaa taantumaakaan. 800 metriä jäi näkemättä koska Liimatainen ei antanut Marialle lupaa juosta lujaa Kalevan Kisojen päätösmatkalla.
 
Minua kuitenkin pikkuisen kiusaa se esillenostettu asia että Maria kehittyi selkeästi ottelun joissakin yksittäislajeissa kauden 2020 aikana. Hän paransi seuraavan neljän lajin ennätystään tällä kaudella:
kuula 12,98 (12,72 2019)
200m 24,24 (24,29 2019)
pituus 651 (644 2019)
keihäs 46,31 (44,68 2019)

Miten minä en näe noissa mainittavaa kehitystä, olenko liian vaativa? Noista neljästä lajista oikeastaan ainoa jossa näkyy jonkinlainen kehitys on keihäänheitto, hieman yli 1,5 metriä. Mutta oikeastaan siinäkin olisin toivonut parempaa, jotakin 48 metrin kaarta kenties.
Nuo ennätysparannukset 7-ottelun pisteiden valossa:

Kuula 17p (709 -> 726)
200m 5p (953 -> 958)
Pituus 22p (988 -> 1010)
Keihäs 32p (757 -> 789)

Eli yhteensä 76 pistettä. Tuon kokoluokan parannus otteluennätykseen tarkoittaisi Suomen ennätystä. Lisäksi esim. kahden sekunnin ennätysparannus kasilla toisi vielä noin 25 lisäpistettä, jolloin pisteitä olisi kasassa jo toista sataa enemmän. Minusta ihan hyvä kehitys vuodessa. Ei mitään tajunnanräjäyttävää, mutta tuolla tasolla tuppaa olemaan sentit ja sekunnit tiukassa.
 
No niinhän ne tuppaa olemaan. Itse ajattelen Huntingtonin tuloksia niin että nuo ennätysparannukssensa eivät välttämättä kerro kehityksestä vaan siitä että yksittäinen kilpailu on mennyt hieman paremmin kuin se edellinen kilpailu, kunto on edelleenkin ollut sama. Yksittäisistä lajeista selkein kehityskohde voisi olla kuulantyöntö. Onko mahdollista että Huntington parantaisi tasoaan 14 metrin kuulantyöntäjäksi ilmen että tasonsa tippuisi missään muussa lajissa? Pistetaulukosta katsoin että 14 metrin kuulantyönnöllä saa 67 pistettä enemmän kuin 13 metrin tuloksella. Tässä kontekstissa kyseinen parannus olisi erittäin tervetullut eikä edes tunnu mahdottomalta. Tällaista kehitystä kaudella 2020 ei nähty.

Ja on myös hieman arveluttavaa esittää toive siitä että urheilija pystyisi tekemään ennätyksensä tai edes sivuamaan sitä ottelun kaikissa lajeissa. Muistaakseni Satu Ruotsalaisella henkilökohtaisista lajituloksista koostuva ennätys oli aika kova mutta samaan otteluun hän ei ikinä noita tuloksia onnistunut saamaan. Hänen tuloksiaan en nopeasti onnistunut löytämään mistään mutta Jessica Ennis-Hillin kohdalta löytyi. Henkilökohtaiset lajiennätykset toivat tuloksen 7175 ja otteluennätys on 6955 eli eroa on jopa 220 pistettä. Verrattuna Ennis-Hilliin, Huntingtonilla on kuitenkin se etu että Maria on tehnyt ennätyksensä kahden vuoden aikana (2019-2020) jolloin voidaan ajatella että hän on koko tarkastelujakson aikana ollut jotakuinkin ennätyskunnossaan kaikissa lajeissa. Ennis-Hillin ennätykset ovat kymmenen vuoden ajalta (2007-2016) joten oletettavasti Ennis-Hillin ollessa otteluennätys-kunnossaan, hän ei ole sitä ollut kaikissa yksittäislajeissa.
 
Gust

Jäsen
Yksittäisistä lajeista selkein kehityskohde voisi olla kuulantyöntö. Onko mahdollista että Huntington parantaisi tasoaan 14 metrin kuulantyöntäjäksi ilmen että tasonsa tippuisi missään muussa lajissa? Pistetaulukosta katsoin että 14 metrin kuulantyönnöllä saa 67 pistettä enemmän kuin 13 metrin tuloksella. Tässä kontekstissa kyseinen parannus olisi erittäin tervetullut eikä edes tunnu mahdottomalta. Tällaista kehitystä kaudella 2020 ei nähty.
Liimatainen taisi sanoa, että aikoo nyt hakea kuulantyöntöön ulkopuolista apua. Jännä että "saman tallin" Saga Vanninen on jo 17-vuotiaana yli 14 metrin työntäjä, mutta Huntingtonin taso pysyy alle 13 metrin.
 
L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Muistaakseni Satu Ruotsalaisella henkilökohtaisista lajituloksista koostuva ennätys oli aika kova mutta samaan otteluun hän ei ikinä noita tuloksia onnistunut saamaan. Hänen tuloksiaan en nopeasti onnistunut löytämään mistään.

Ruotsalaisen lajiennätyksillä olisi saavutettu pisteet 6685. Tuossa tosin on huomioitava (kuten myös voimassaolevan SE:n osalta), että keihäsmalli oli hieman erilainen tuolloin, mutta tuskinpa sillä kovin suurta merkitystä on.

Sadun ennätykset:

100m aj: 13.35
korkeus: 188
kuula: 13.41
200m: 23.80 (+2,4)
pituus: 663
keihäs: 47.38
800m: 2:13.06

Tuossakin lajiennätysten ja otteluennätyksen välinen lähes 300 pisteen ero kertoo kuinka vaikeaa tuo ottelu kuitenkin on.

Noista Ruotsalaisen ennätyksistä oikeastaan ainoastaan tuo kasin tulos on sellainen, joka voi olla Huntingtonille liian kova saavutettavaksi. Kyllä Mariallakin on vielä rahkeissa varaa satoja pisteitä parantaa ennätystään.

edit. Korjasin Ruotsalaisen ennätyksiä kun löytyi tilastopajasta luotettavampaa tietoa.
 
Viimeksi muokattu:
No niinhän ne tuppaa olemaan. Itse ajattelen Huntingtonin tuloksia niin että nuo ennätysparannukssensa eivät välttämättä kerro kehityksestä vaan siitä että yksittäinen kilpailu on mennyt hieman paremmin kuin se edellinen kilpailu, kunto on edelleenkin ollut sama.
Tämä on toki aivan totta, mutta voi mennä myös toiseen suuntaan. Huntingtonilla on ollut tällä kaudella vain kaksi 200m starttia, kaksi korkeuskisaa ja kaksi keihäskisaa, jos ottelusuoritukset lasketaan mukaan. Voi aivan hyvin olla, että näihin kilpailuihin ei ole osunut parasta virettä tai teknistä onnistumista.

Ja on myös hieman arveluttavaa esittää toive siitä että urheilija pystyisi tekemään ennätyksensä tai edes sivuamaan sitä ottelun kaikissa lajeissa. Muistaakseni Satu Ruotsalaisella henkilökohtaisista lajituloksista koostuva ennätys oli aika kova mutta samaan otteluun hän ei ikinä noita tuloksia onnistunut saamaan. Hänen tuloksiaan en nopeasti onnistunut löytämään mistään mutta Jessica Ennis-Hillin kohdalta löytyi. Henkilökohtaiset lajiennätykset toivat tuloksen 7175 ja otteluennätys on 6955 eli eroa on jopa 220 pistettä. Verrattuna Ennis-Hilliin, Huntingtonilla on kuitenkin se etu että Maria on tehnyt ennätyksensä kahden vuoden aikana (2019-2020) jolloin voidaan ajatella että hän on koko tarkastelujakson aikana ollut jotakuinkin ennätyskunnossaan kaikissa lajeissa. Ennis-Hillin ennätykset ovat kymmenen vuoden ajalta (2007-2016) joten oletettavasti Ennis-Hillin ollessa otteluennätys-kunnossaan, hän ei ole sitä ollut kaikissa yksittäislajeissa.
Enhän minä sanonut, että jokaisessa lajissa pitäisi tehdä ennätys, vaan että noiden ennätysparannusten suuruiset parannukset ottelutuloksiin riittävät Suomen ennätykseen.

Ruotsalaisen lajiennätyksillä pisteitä tulisi 6659, mutta ennätysotteluun lähdettäessä hänen lajiennätyksensä olisivat tuottaneet vain 6469 pistettä, eli aika lähelle tuota ennätysottelussa (6404) pääsi. Jarkko Finni oli kaivellut tiedot kolmen parhaan suomalaisottelijan ennätysotteluista:

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Liimatainen taisi sanoa, että aikoo nyt hakea kuulantyöntöön ulkopuolista apua. Jännä että "saman tallin" Saga Vanninen on jo 17-vuotiaana yli 14 metrin työntäjä, mutta Huntingtonin taso pysyy alle 13 metrin.

Onhan Vanninen profiililtaan aivan erilainen urheilija kuin Huntington. Siinä missä Huntington on pienikokoinen, kimmoisa ja räjähtävä, on Vanninen pitkä ja todella vahva nuoresta iästään huolimatta. Liimataisenkin mukaan Vanniseen tarttuu voima todella helposti ja kyllä tuollaisella varrella sitä kuulaa vaan on helpompi pidemmälle pukata. Mutta toki Huntingtoninkin pitäisi pystyä kuulatulostaan parantamaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Gust

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuossa vielä Mäkelän yli 80 m heitto. Videon perusteella alle 80 m, mutta ehkä viiva oli laitettu hieman väärään paikkaan.
Eiköhän viiva ole väärässä paikassa, se että pieni heitto on siinä ei mitenkään ihan harvinaista ole, mittaukset kuitenkin tehdään todella tarkkaan nykyään.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb

Lehtimäki ja Finni, kuka seuraava YLE:n asiantuntija?
Kuka ikinä onkin, hän saa isot saappaat. Lehtimäki ja Finni olivat ihan hyviä.
Silloin kun Finni aloitteli, näitä asiantuntijoita oli muistaakseni jopa kolme jotka vuorottelivat. Muistan että yksi muu oli Tiia Hautala, en tiedä voisiko hän olla jatkossa.
Turvallinen valinta olisi paljon radiossa asiantuntijana toiminut Tuomas Raja mutta lieneekö pesti liian sitova? Rajahan on lukion rehtori. Itse en toivoisi Rajaa vaan jonkun muun.
Aika vasta yu-uransa päättäneistä Eemeli Salomäki voisi olla ihan ok? Muista mieleentulleista nimistä Jukka Keskisalo ja Minna Nikkanen taitavat olla liian hiljaisia, mitenkäs sitten olisi Merja Korpela, jaa-a.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen

Seppo Räty.
 
Evilä? On tainnut ollakin joissain kisoissa kommentaattorina. Itse en tätä toivo. En juuri Evilästä henkilönä pidä, enkä usko, että hänen lajituntemus ulottuu juuri pituushypyn ulkopuolelle, vaikka onkin SUL:n valmennuspäällikkönä toiminut.
 
Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Україна
Turvallinen valinta olisi paljon radiossa asiantuntijana toiminut Tuomas Raja mutta lieneekö pesti liian sitova? Rajahan on lukion rehtori. Itse en toivoisi Rajaa vaan jonkun muun.

Tykkään Rajasta tosi paljon, mutta toivoisin hänen jäävän täydellisen radioäänen omaavana sille puolelle.

Kieltämättä isot saappaat seuraajalla täytettävänä. Lehtimäen ja Finnin kaltaista kokonaisvaltaista asiantuntemusta hankala löytää. Hautala voi olla hyvä veikkaus, kuten jo edellä pohdiskeltiin. Palsta-aktiivit toki odottavat Mäkelän ja Korten urien päättymistä ja siirtymistä mikrofonin toiselle puolelle.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Lehtimäki ja Finni, kuka seuraava YLE:n asiantuntija?
Eiköhän se löydy täältä jatkoajan laarista. Sen verta asiantuntevaa ja kaikkia tyrmääviä kommentoijia täältä löytynyt niin samoilla vauhdeillahan sitä nyt Ylellekin selostaa. Tosin tykkäsin myös ajatuksesta Korte ja/tai Mäkelä.
 
Harzan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joe DeLoach
Joo, Mäkelä se uusi kommentaattori täytyy olla. Hänhän on sitä kokeillutkin jo jossakin tv-kisassa. Kommentointi oli tasoa: "Vautsi, jes! Tosi hyvä hyppy".

Jos Mäkelä ei ehdi, niin veikkaan, että valinta kohdistuu johonkin tubettajaan tai TikTok-tähteen.
 
Beltran

Jäsen
Suosikkijoukkue
aleksander stubb
Tänään on Eltsun tähtikisat jotka televisioidaan. Yle TV2 klo 19.16-21.00.

Kun katselee osallistujalistaa niin vähän on vaisun näköistä. Miesten satasella Viljami Kaasalainen, naisten seipäässä Wilma Murto, moukarissa Silja Kosonen sekä muutama muu nimi nousevat esille kärkiniminä. Naisten pika-aidoissa kärkinelikkomme jäi pois, kukin omasta syystään. Eiköhän lähetys tule kuitenkin kasottua. Kauden kotimainen kärkitulos missä tahansa lajissa olisi oikein kiva yllätys.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös