Yleisurheiluvuosi 2014

[Taitopelaaja]

Loukkaantumiskierteisiin voi olla monia syitä, eikä syy välttämättä ole se, että treenattaisiin liikaa. Suomessa harjoitellaan usein todella paljon isoilla tehoilla, jolloin lihakset ovat kireitä ja loukkaantumisriski kasvaa. Esimerkiksi pituushyppääjien kohdalla näin on käynyt todella usein. Voisin kuvitella, että Haapalan tapauksessa myös näin. Suomessa harjoitellaan tunnollisesti, mutta usein unohdetaan tai jätetään vähemmälle huomiolle palauttava harjoittelu ja lihashuolto. Pitäisin sitä vähintään yhtä tärkeänä elementtinä huipulle pääsemisessä, koska sen avulla vältetään monta "turhaa" loukkaantumista. Eihän kaikille vammoille mitään voi, mutta mikäli pitkään tehdään kovatehoisia harjoituksia, eikä kroppa täysin palaudu missään vaiheessa, niin tulos on yleensä huono.

Joissain lajeissa ongelmana on myös se, että tarpeeksi nuorena ei tehdä riittävästi pohjia. Esimerkiksi kestävyyslajeissa tehollisesti ja määrällisesti kova harjoittelu aloitetaan varsin myöhään, jolloin huipulle kestäminen venyy helposti 25-30 ikävuoden hujakoille. Jotkut sitten yrittävät oikoa polkua ja lisäävät tehomääriä liian nopeasti, jolloin ajaudutaan ylikuntoon tai loukkaantumiskierteeseen. On Suomessa onneksi toisenlaisiakin hyvä esimerkkejä, kuten Tero Pitkämäki. Hänhän on nuorempana harrastanut pitkään hiihtoa ja pitänyt sen edelleen osana palauttavaa harjoittelua treeniohjelmassa.

Suomessa esimerkiksi pikajuoksijat ja pituushyppääjät tekevät kohtuullisen paljon voimaharjoittelua vielä kilpailukaudella. Jamaikalla muun muassa tehoharjoittelu kilpailukaudella tehdään pitkälti juoksuvedoilla ja lajinomaisilla harjoitteilla, kun taas suomalaiset tekevät kovia kyykkyjä ja rinnallevetoja pitkin kesää. Täällä Pohjolassa ilmasto on myös viileämpi, minkä vuoksi huonosti palautuneeseen kroppaan iskee vammat helpommin.

 

[McTorso]

Loukkaantumiskierteisiin voi olla monia syitä, eikä syy välttämättä ole se, että treenattaisiin liikaa. Suomessa harjoitellaan usein todella paljon isoilla tehoilla, jolloin lihakset ovat kireitä ja loukkaantumisriski kasvaa. Esimerkiksi pituushyppääjien kohdalla näin on käynyt todella usein.

Olisin toivonut, että tähän oltaisiin saatu järki. Ilmeisesti meininki on saamaa kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Minulla oli kunnia tuntea naisten 100 metrin Suomen ennätyksen haltijan Helinä Marjamaan valmentaja ja puoliso Tapio Marjamaa. Hänen mukaansa Helinä ei juossut juuri koskaan harjoituksissa vetoja täydellä teholla. Tekniikkaa hiottiin kuntoon pienemmillä tehoilla ja samalla nälkää täysivauhtiseen juoksuun jäi kilpailuihin. Näin ei myöskään ylikuormitettu hermostoa ja lihaksistoa. Tapoja on monia ja tuollainen tapa sopi Marjamaalle loistavasti.

Joissain lajeissa ongelmana on myös se, että tarpeeksi nuorena ei tehdä riittävästi pohjia. Esimerkiksi kestävyyslajeissa tehollisesti ja määrällisesti kova harjoittelu aloitetaan varsin myöhään, jolloin huipulle kestäminen venyy helposti 25-30 ikävuoden hujakoille. Jotkut sitten yrittävät oikoa polkua ja lisäävät tehomääriä liian nopeasti, jolloin ajaudutaan ylikuntoon tai loukkaantumiskierteeseen.

Näinpä sitä kävi minullekin. Liian kovilla tehoilla harjoittelu ja liian aikaisin aloitettu liian raju voimaharjoittelu. Totta kai tulokset lähtivät hurjaan nousuun teinillä, jonka keho oli luontaisesti täynnä testosteronia. Lyhyeksi jäi kuitenkin lento.

Suomessa esimerkiksi pikajuoksijat ja pituushyppääjät tekevät kohtuullisen paljon voimaharjoittelua vielä kilpailukaudella. Jamaikalla muun muassa tehoharjoittelu kilpailukaudella tehdään pitkälti juoksuvedoilla ja lajinomaisilla harjoitteilla, kun taas suomalaiset tekevät kovia kyykkyjä ja rinnallevetoja pitkin kesää. Täällä Pohjolassa ilmasto on myös viileämpi, minkä vuoksi huonosti palautuneeseen kroppaan iskee vammat helpommin.

Jos meininki on tämä, saa Haapala vielä paljon kavereita sairastuvalle. Emmekö me koskaan opi?

 

[MustatKortit]

Lisäisin ylläoleviin Taitopelaajan ja McTorson viestiin vielä aiheen, mitä on käsitelty niin Urheilulehdessä, kuin vanhassa Veikkaajassakin:

Suomesta moni yleisurheilija joutuu lähtemään kauas ulkomaille hiomaan kisakuntoaan. Jos matkustusaikataulut tms menevät vähänkin pieleen (joskus ei tarvitse edes mennä), on vaarana, että äärimmilleen viritetty herkkä kroppa rupeaa oireilemaan, myös erilaiset lihas- ja rasitusvammat ovat mahdollisia.

Tämä selittää mm. tiettyjen urheilijoidemme sairastelua ennen tärkeitä kisoja ja kauden päätapahtumia.

 

[Beltran]

Itse en kyllä laskisi Sandra Erikssonia pois laskuista. MM-kisoissa Moskovassa taisi olla 18. jääden juuri finaalin ulkopuolelle. Nyt EM-kisoissa finaalipaikan on oltava Sandran ainoa tavoite.

Itse pidän Erikssonia ykkösnimenämme naisista. Mutten laskisi ulos myöskään Ella Räsästä. Räsänen on tietysti kysymysmerkki mutta hallikevät 2013 antoi hyviä viitteitä mahdollisuuksista.

Kaksien viime EM-kisojen perusteella naisten kiekon finaaliin riittää noin 57m. Tähän pitäisi olla mahdollisuuksia sekä Kämäräisellä että Hirvosella. Vaikka finaaliin vaadittaisiin 60m niin eiköhän meillä silti ole mahdollisuuksia saada paikka sinne.

 

[Pavlikovsky]

Loukkaantumiskierteisiin voi olla monia syitä, eikä syy välttämättä ole se, että treenattaisiin liikaa. Suomessa harjoitellaan usein todella paljon isoilla tehoilla, jolloin lihakset ovat kireitä ja loukkaantumisriski kasvaa. Esimerkiksi pituushyppääjien kohdalla näin on käynyt todella usein. Voisin kuvitella, että Haapalan tapauksessa myös näin. Suomessa harjoitellaan tunnollisesti, mutta usein unohdetaan tai jätetään vähemmälle huomiolle palauttava harjoittelu ja lihashuolto. Pitäisin sitä vähintään yhtä tärkeänä elementtinä huipulle pääsemisessä, koska sen avulla vältetään monta "turhaa" loukkaantumista. Eihän kaikille vammoille mitään voi, mutta mikäli pitkään tehdään kovatehoisia harjoituksia, eikä kroppa täysin palaudu missään vaiheessa, niin tulos on yleensä huono.

Asia on juuri näin, niin kuin Taitopelaaja kirjoittelee. Toki määrällisesti tehoharjoitteluakin pitääkin olla, jotta koneesta saadaan tiukan paikan tullessa revittyä tehoja irti, mutta ei määräänsä enempää. Palauttavan harjoittelun merkitystä Suomessa edelleen jos nyt ei väheksytä niin ainakin pidetään turhan pienessä roolissa yleisurheilussa varsinkin niissä kriittisissä räjähtävää voimaa kysyvissä teholajeissa, jossa itse kisasuoritus vaatii ns. lajilihaksilta todella paljon. Mulle on tullut ainakin sellainen kuva, että Suomessa ei ikään kuin uskalleta suorittaa palauttavia harjoituksia, kun hankittu kuntohan saattaa vaikka romahtaa juuri silloin ja senkin tilalla voisi teetättää vaikka kovatehoisia lajiharjoituksia. Tässä kohtaa mennään juuri kriittisillä rajoilla, että erilaiset pienet ja valitettavasti vähän isommatkin loukkaantumiset ovat vain ajan kysymys, koska harvan urheilijan fysiikka kestää moista rääkkiä kuitenkaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa huoltavaa harjoittelua käytetään paljon ja siellä se itseasiassa suoritetaan kylmäpaljuilla ja vastaavilla ihan fysiologiaa hyödyntäen, jotka Suomessa mielestäni eivät ole kovinkaan suuressa suosiossa, vaikka täällä olisi avantoa ja vastaavaa tarjolla talvellakin. En välttämättä viittaa Haapalan tapaukseen suoranaisesti yksittäistapauksena tällaisella tekstillä, mutta kyllä jatkuvat vammakierteet kielivät siitä, että harjoitellaan väärin tai jokin harjoittelussa menee väärin ajatellen urheilijaa. Se voi olla ihan vaikkapa kehossa vallitseva lihasepätasapaino, jolloin vaikkapa kireiden lantion lihasten takia liian suuri voima kohdistuu ennestään jo kireisiin takareisiin ja vamma-alttius kasvaa. Pätevän fysioterapeutin pitäisi osata katsastaa hyvissä ajoin tällaiset asiat, joita urheilupiireissä varmasti on.

Jotta asia ei olisi niin yksinkertainen, niin joillekin urheilijoille sopii sellainen raju ja repivä harjoittelu voimankin kautta ja joidenkin kohdalla äärimmäisille tehoalueille ei juurikaan mennä. Tämä pitäisi aina osata arvioida, koska ei kaikille urheilijoilla samat harjoitusohjelmat todellakaan toimi. Esimerkiksi tässäkin ketjussa spekuloitu Räty oli harjoitusmetoideltaan "paljon ja kovaa"-mentaliteetin urheilijoita ja Sepon kohdalla homma toimi mitalien muodossa, mutta kylkiäisenä tuli läjäpäin loukkaantumisia joihin ura lopulta päättyikin. En usko, että kovin monelle keihäänheittäjälle esimerkiksi tällaista Rätymäisen rajua urapolkua suunnitellaan, koska tekniikkaa korostetaan nykyään paljon, joka Sepolla oli oikeastaan sivuseikka. Rätymäinen harjoittelu kysyy myös paljon henkistä kovuutta ja muutenkin rajua luonnetta aina lihaksiston lujuuteen saakka.

Siinä toki annamme juuri tasoitusta, että kylmät ja viileät säät ihan kesän kynnykselle asti rasittavat lihaksistoa aivan eri tavalla kuin lämpimässä säässä harjoittelu/kilpaileminen. Sen takia ymmärrän esimerkiksi pikajuoksijoiden pitkät leirit Kanariansaarilla. Harvalla kuitenkaan ihan perse kestää tuollaista leirittelyä budjetin suhteen, jos ei olla liiton alaisessa toiminnassa.

 

[erku]

Jos tilastoja perkaa, Taitopelaajan harmiksi, niin Sandra Eriksson on tämän ja viime vuoden yhteen lasketun Euroopan tilaston perusteella potentiaalisin naismenestyjä EM-kisoissa. Eli tuossa tilastossa on siis huomioitu paras tulos joko vuodelta 2013 tai 2014 ja otettu huomioon kustakin maasta vain kolme parasta urheilijaa. Seuraavassa parhaat suomalaiset omissa lajeissaan tämän perusteella:

14. Sandra Eriksson esteet
15. Sanna Kämäräinen kiekko
16. Hanna-Maari Latvala 200 m
19. Minna Nikkanen seiväs
20. Oona Sormunen keihäs
21. Oona Kettunen esteet
25. Sanni Utriainen keihäs
25. Hanna-Maari Latvala 100 m
26. Nooralotta Neziri pika-aidat
26. Merja Korpela moukari
27. Katri Hirvonen kiekko
32. Ella Räsänen 400 m

Taas voi todeta, että palstan yu-asiantuntijoiden näkemykset ovat jossain määrin ristiriidassa tilastojen kanssa. Neziristä kohkataan kovasti ja Sanna Kämäräisestä ei puhuta juuri ollenkaan, vaikka tilastojen perusteella Kämäräinen on jopa aika selvästikin potentiaalisempi menestyjä EM-kisoissa kuin Neziri.

 

[Jack of Spades]

Huhheijaa, mitä kirjoittelet. Loukkaantumiset ovat pelkkiä tekosyitä? Voin kertoa omakohtaisen kokemuksen sinulle. En toki väitä olleeni koskaan mikään huippulupaus, mutta nuorten maajoukkuevalmennettava kuitenkin. Urani yleisurheilun parissa loppui 19-vuotiaana kolmen ison polvileikkauksen ja lukuisien muiden pienempien vammojen jälkeen. Eivät olleet loukkaantumiset tekosyy lopettamiselle, vaan aivan puhdas tosisyy. Johtuivatko loukkaantumiset geneettisistä syistä, epäonnesta vai vääränlaisesta harjoittelusta? Väitän syynä olleen jälkimmäisen. Liikaa voimaharjoittelua, liikaa harjoittelua maksimitehoilla ja liian vähän lajinomaista treeniä ja lajitekniikkaa. Seurauksena oli erinomaisilla fyysillä ominaisuuksilla ja huonolla tekniikalla suorittamista. Tästä seuraus olikin sitten loukkaantumisalttius. Nyt nelikymppisenä syön kolme tablettia päivässä nivelrikon vuoksi. Voin sanoa sinulle hyvä, Jack of Spades, ettei hommani jäänyt sisusta kiinni, eivätkä loukkaantumiset olleet tekosyy. Enkä ole todellakaan ainoa suomalainen, jolle näin on käynyt.

Seppo Rädyn menetelmät sopivat aikanaan hyvin hänelle itselleen. Sen kertovat tulokset. Suurimmalle osalle ne eivät kuitenkaan sovi. Olen yllättynyt, että Sormunen on pysynyt näin hyvin kasassa. Ehkä juuri hänen pieni kokonsa on varjellut häntä. Uskon, että Seppo on saanut ulosmitattua Sormusesta tuloksia kohtuullisen hyvin. Yleiseksi ohjenuoraksi Sepon menetelmistä ei kuitenkaan ole.

Aktiiviurallaan Räty pysyi juuri ja juuri kasassa, muttei hän jänne poikki yhtään mitalia ole heittänyt. Kun napsahtaa niin silloin napsahtaa, eikä se ole silloin tahdonvoimasta kiinni.

Mitä tulee yleisurheilukesään 2014, niin en usko Sormusen EM-kisoissa finaaliin pääsevän. Jos fysiikka kestää, niin psyyke pettää.

Harmillista tosiaan kun sinulle kävi kuvailemallasi tavalla, taidat olla asiasta hiukan katkera kun otit nokkiisi kärkkäästä viestistäni. Eihän loukkaantumiset urheilussa tekosyitä ole. mutta niidenkin kanssa sinnikäsluonteinen urheilija pystyy jopa menestymään, kuten Rädynkin ura osoittaa. Seppo teki asiat omista lähtökohdistaan omalla tavallaan ja pärjäsi maailmankin mittakaavassa, joku toinen voi koittaa omalla tyylillään rahkeiden riittävyyttä.

Minäkin nyt kuitenkin jotain tiedän kovasta harjoittelusta ja loukkaantumisista painin parista Laji on todella vaativa ja kaikki työ tehdään omalla kropalla, kuten yleisurheilussakin. Suomen menestynein olympialaji kautta aikain.

Laji on varmasti yksi loukkaantumisherkimmistä. Olen itse nähnyt tapauksia, joissa on turnauksista lähdetty ambulanssilla kun joku käsi tai jalka on vääntynyt poikki heitoissa, heitettävän osuessa huonossa asennossa mattoon, vaikka eihän lajissa tarkoitus ole ketään satuttaa. Eräs ikävä asia lajissa on nuorten painijoiden liialliset painonpudotukset, painoluokkalajista kun kysymys. Olen nähnyt läheltä muutamia nuoria Sm- ja Em-tasonkin painijoita lopettavan kun kovien kisojen painontiputukset ovat tuoneet mukanaan mm. kasvuongelmia. Onko tässä sitten mitään järkeä? No, ei sitten mitään, mutta mitäpä ihminen ei tekisi menestyksen eteen. Miehissä nuo vedot voi huipputasolla olla lähemmås 10kg ja viimeiset pari kiloa tiputetaan makaamalla lämpöpuvussa. Henkisesti tuollainen vaatii paljon.

Harjoittelussa ylipäätään urheilussa on varmasti paljon kehitettävää, mutta osaava valmentaja kyllä pitäisi osata suhteuttaa kovan harjoittelun ja levon määrä ja myös tärkeät palauttavat harjoiteet, uinti esim. on hyvä palauttava harjoitemuoto. Parin tunnin painitreenit voi esim. kadetti/jun ikäisillä muodostua vaikka seuraavasti:

-Lämmittely esim. sisäjalkapallo 15min.
-Motorisia harjoitteita 20min.
- Voimaharjoitteita esim. omalla ja parin painolla, kahvakuulilla etc.20min
-Tekniikkatreeniä, lajiliikkeitä parin kanssa 20min.
- Painia parin kanssa, kun toinen matossa, niin pystystä aloitus. 30min.
- Venyttelyt 15min.

Huomioitavaa on, että lajit ovat alkaneet tehdä enenevissä määrin harjoituksissa yhteistyötä yli lajirajojen. Muunmuassa Helsingisså ainakin IFK on käyttänyt painiharjoituksia oheistreeneissään ja joidenkin muidenkin lajien joukkueet. Paini on siitä hyvä laji, että se tukee myös pelkkänä harjoitemuotona hyvin muita lajeja. Telinevoimistelu on myös laji, joka tukee kamppailulajeja motoriikan osalta.

 

[Taitopelaaja]

Jos tilastoja perkaa, Taitopelaajan harmiksi, niin Sandra Eriksson on tämän ja viime vuoden yhteen lasketun Euroopan tilaston perusteella potentiaalisin naismenestyjä EM-kisoissa.

Minulla ei ole mitään tilastoja vastaan. Ne tuovat hyvää lisäarvoa keskusteluihin, jos niitä osaa käyttää oikein. Harmittavasti jotkut lukevat vain sokeasti tilastoja ja tekevät niiden perusteella absoluuttisen arvion tulevasta. Potentiaaliseen menestykseen vaikuttavat monet muutkin seikat kuin alkukauden tai viime kauden tulokset. Otit esille Sanna Kämäräisen. Hänestä ei ole ollut paljoa puhetta missään, mutta mitä olen hänen valmistautumistaan ja kuulumisiaan seuraillut viimeisen puolen vuoden aikana, niin hyviä merkkejä on ollut nähtävissä. Keväällä oheistreeneissä Kämäräinen on tehnyt ennätyksiä, eikä tuo toukokuun lopulla heitetty reilut 57 metriä tullut yllätyksenä. Tilastojen taakse katsomalla voi myös nähdä pidemmälle kuin pelkkiä tulosluetteloja selailemalla.

Samaa voi sanoa Hanna-Maarista. Viikonloppuna lievään myötätuuleen juostu 11,23 kertoo mielestäni hänen menestysmahdollisuuksistaan enemmän kuin vaikkapa viime kauden tulokset. Mutta kukin tavallaan.

 

[McTorso]

Harmillista tosiaan kun sinulle kävi kuvailemallasi tavalla, taidat olla asiasta hiukan katkera kun otit nokkiisi kärkkäästä viestistäni. Eihän loukkaantumiset urheilussa tekosyitä ole. mutta niidenkin kanssa sinnikäsluonteinen urheilija pystyy jopa menestymään, kuten Rädynkin ura osoittaa. Seppo teki asiat omista lähtökohdistaan omalla tavallaan ja pärjäsi maailmankin mittakaavassa, joku toinen voi koittaa omalla tyylillään rahkeiden riittävyyttä.

Huoli pois. En ole katkera oikeastaan mistään, saati asioista, jotka ovat tapahtuneet yli kaksikymmentä vuotta sitten. Ilman turhia painolasteja on kevyempi vaeltaa.

Edellinen kirjoituksesi oli sen sortin höpinää, että näin tarpeelliseksi kommentoida sitä ja kertoa oman näkemykseni asiasta. Nythän vaikuttaa siltä, että loppupeleissä olemme asiasta samaa mieltä.

 

[Beltran]

Neziristä kohkataan kovasti ja Sanna Kämäräisestä ei puhuta juuri ollenkaan, vaikka tilastojen perusteella Kämäräinen on jopa aika selvästikin potentiaalisempi menestyjä EM-kisoissa kuin Neziri.

No jaa. Tällä kaudella en ole huomannut "kovaa kohkausta" Neziristä ainakaan verrattuna Kämäräiseen. Kämäräisen kohdalla on huomattava se että heinäkuussa 2011 hän heitti kiekkoa 57,30 jota parempaan pystyi vasta viime talvena joten hällä on tuossa välissä kausia jolloin kehitystä ei tapahtunut. Neziri puolestaan juoksi ennätyksensä 13,04 Moskovan MM-kisojen semifinaalissa (joka on sinällään kova temppu, tehdä oma ennätys arvokisoissa) ja tuolla ajallaan hän jakoi "Moskovan EM-kisoissa" sijaa 6 yhdessä Saksan Nadine Hildebrandin kanssa. En nyt ainakaan muista että ennen tätä kautta Kämäräinen olisi antanut kovin suurta aihetta menestysodotuksiin kansainvälisillä kilpakentillä, on tietysti mukavaa kun tilanne on siltä osin jossakin määrin muuttunut.

Mitäkähän kuuluu Nezirin kilpakumppanille, Norjan Isabelle Pedersenille? Viime kesänä voitti Nezirin vielä alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Tampereella heinäkuussa mutta Moskovassa meno olikin sitten kovin vaisua.

 

[erku]

Kun aiemmin listasin Suomen naisten sijoituksia omissa lajeissaan Euroopan tilastoissa, niin laitetaan nyt miehet samalla kaavalla myös:

1. Tero Pitkämäki keihäs
4. Antti Ruuskanen keihäs
8. Ari Mannio keihäs
(15. Eero Haapala pituus)
17. Jarkko Kinnunen kävely
27. Veli-Matti Partanen kävely
28. David Söderberg moukari
28. Tommi Evilä pituus
29. Jonathan Åstrand 200 m
30. Osku Torro korkeus
32. Jere Bergius seiväs

Ei tuo nyt keihäsmiehiä lukuun ottamatta hyvältä näytä. Tällä hetkellä tuntuisi siltä, että mitali keihäsmiesten ulkopuolelta EM-kisoissa on melkoista utopiaa. Melkeinpä Jukka Keskisaloa pidän potentiaalisimpana tähän, jos hän pysyy terveenä ja löytää huippuvuosiensa vireen vielä uudelleen.

 

[Beltran]

^Minun on hyvin hankala uskoa Keskisalon EM-mitaliin. Tottakai mielellään olisin tässä kohdin väärässä. Mutta jos joku suomalainen mies (ei keihäänheittäjä) toisi mitalin EM-kisoista ja nimi olisi vieläpä tuon erkun listan ulkopuolella niin ennen veikkaisin Roni Ollikaista kuin Keskisaloa.

 

[RexHex]

Olen seurannut Sanna Kämäräistä enempi vähempi aktiivisesti tuon 150 metriä projektin tiimoilta nyt pari vuotta ja viime syksy näytti mielestäni lupauksia herättävältä ja tosiaan tämän kauden aloitus (ainakin) tilastojen valossa näyttää hyvältä. Toivotaan, että kehitys jatkuu samanlaisena. Juttelin Kämäräisestä tuttavan kanssa pari viikkoa sitten kun yleisurheilu tuli puheeksi ja sanoin, että kaiken mennessä nappiin jopa EM-finaaliin olisi mahdollisuuksia.

Mutta kun en ole mikään kiekonheiton asiantuntija, niin osaisiko joku kertoa miten paljon siellä on vielä tälle kaudelle lunastamatonta potentiaalia jäljellä?

 

[MustatKortit]

Heittääköhän Tero tänään Oslon kisassa, vaikka saikin juuri perheenlisäystä?

Toivoisin tietysti, että heittäisi, tuolla voi perinteisesti heittää pitkällekin.

 

[McTorso]

Heittääköhän Tero tänään Oslon kisassa, vaikka saikin juuri perheenlisäystä?

Toivoisin tietysti, että heittäisi, tuolla voi perinteisesti heittää pitkällekin.

Kyllä Pitkämäki heittää tänään. Kaveri laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.

 

[Taitopelaaja]

Suomalaisille omat superkeihäät

Suomalaisille keihäänheittäjille kehitellään parhaillaan uusia keihäitä, minkä myötä suomalaiset saavat kenties aikamoisen edun muihin nähden. Keihäät valmistetaan heittäjien ominaisuuksia hyväksikäyttäen, jolloin on mahdollista saada jokaiselle heittäjälle mahdollisimman hyvä keihäs.

 

[benicio]

Tampereen yliopiston professorin ohjauksessa tehtävässä kehitystyössä huomioidaan jokaisen heittäjän voimantuotto ja jokaiselle räätälöidään juuri hänelle sopivalla jäykkyydellä oleva keihäs. Kauppaan tulevat sitten ns. normaalituotantoiset keihäät, joissa ei ole näitä yksilöllisiä modifikaatioita. Ne keihäät ovat sitten vapaasti myös muiden maiden heittäjien käytettävissä.

En asiasta mitään tiedä, mutta eikö ainakin arvokisoissa saa heittää millä tahansa telineestä löytyvällä keihäällä? Vai onko näin jopa ihan kaikissa kisoissa? En mä tiedä onko järkeä alkaa heitellä jollekin toiselle modatulla keihäällä, mutta äkkiäkös niitä kaupasta ostettavia sitten muokkaa itselleen sopivaksi ja/tai vertaa suomalaisten keihäisiin ja valitsee sieltä sopivan.

 

[Rautapönikkä]

En asiasta mitään tiedä, mutta eikö ainakin arvokisoissa saa heittää millä tahansa telineestä löytyvällä keihäällä? Vai onko näin jopa ihan kaikissa kisoissa? En mä tiedä onko järkeä alkaa heitellä jollekin toiselle modatulla keihäällä, mutta äkkiäkös niitä kaupasta ostettavia sitten muokkaa itselleen sopivaksi ja/tai vertaa suomalaisten keihäisiin ja valitsee sieltä sopivan.

Saa toki heittää kaikilla kisaan hyväksytyillä keihäillä, arvokisoissa ja kaikissa muissakin kilpailuissa. Yleensä heittäjillä tahtoo olla ne omat luottokeihäät, eikä niillä hirveästi lähdetä kisan aikana soveltamaan. Eli periaatteessa mahdollista heittää muiden keihäillä, mutta käytännössä harvoin tapahtuu. Kyllä siitä periaatteessa on etua saatavissa, jos pääsee harjoittelemaan keihäällä, johon muut pääsevät käsiksi vain kisoissa.

Noissa keihäissä uutta on lähinnä se, että paino on keskitetty hyvin lähellä keihään kädensijaa, eikä se jakaannu lähestulkoon tasaisesti niin kuin tähän asti. Myös keihään jäykkyyttä voidaan säätää toivomusten mukaan. Painon erilaisella jakautumisella on vaikutusta heittotuntumaan ja keihään lentoon. Tuon OneWay-keihään lento näyttääkin normaalikeihääseen verrattuna hyvin veikeältä. Wirkkala heitti tuolla viime syksynä hyvän matkaa yli 80 metriä, mutta Mannio ei saanut edes 70 metriä rikki. Totuttelemista on siis vielä mitä ilmeisimmin edessä.

E: Uutinen oli kyllä taas taattua Sporde-laatua, eli myötähäpeämittari on räjähtämäisillään.

 

[MustatKortit]

Olipa loistava kisa Pitkämäeltä Oslossa, voitto kauden parhaalla 84,18m. Kaikki viisi heittoa yli 80m, viimeisen jätti heittämättä. Niin ja tietysti 10 000 dollaria voitosta.

Eniten lämmitti se, että Teron heitto oli fantastisessa kunnossa, jalat & veto mainiossa kunnossa, tekniikka kokonaisuutena pelitti, keihäs lähti hyvään asentoon.

Kisa heitettiin aika nollatuulissa.

Epäilen, että Tero heittelee lähelle 90m lähiviikkoina, voi mennä ylikin.

Ruuskanen heitti matalia, mutta kuitenkin pari kasikakkosta.

Mannio oli tapansa mukaan vaisu, kun tällaisista kisoista puhutaan. Keihäs kynti sinne seiskavitosten tuntumaan.

 

[VT]

Pitkämäeltä voi tosiaan odottaa pitkiä kaaria. Ruuskanen lienee aika selkeä EM-heittäjä myös, mutta toivottavasti ainakin kolmannesta paikasta tulee vielä kunnon kisa eli Mannion lisäksi odotukset kohdistunevat lähinnä Etelätaloon ja Lehtolaan, kun Wirkkala sivussa.

En muistanutkaan, kuinka surkea selostajapari Mertaranta - Bryggare on. Molemmilta jäi huomaamatta, että Vesely nousi vikalla heitolla hetkeksi Yegon ohi toiseksi ja lisäksi se, että Pitkämäki jätti vikan heittämättä. Bryggare tajusi tämän vähän jälkijunassa, kun Yegokin oli jo heittänyt.

 

[MustatKortit]

...
En muistanutkaan, kuinka surkea selostajapari Mertaranta - Bryggare on. Molemmilta jäi huomaamatta, että Vesely nousi vikalla heitolla hetkeksi Yegon ohi toiseksi ja lisäksi se, että Pitkämäki jätti vikan heittämättä. Bryggare tajusi tämän vähän jälkijunassa, kun Yegokin oli jo heittänyt.

Sen sijaan ihan mainio juttu tämä nykysysteemi, jossa saatiin lähetyksessä katsoa kaikki heitot.

Ennen vanhaan oli juuri se harmittava juttu, että keihäspaikalla käytiin vain kerran puolessa tunnissa, onneksi hommat ovat menneet tuosta eteenpäin ja keihäspaikan oma striimi oli maikkarin vapaasti käytettävissä.

 

[Ostoskassi]

Mielenkiintoista nähdä kuka suomalainen keihäsmies edustaa Suomea joukkuemestaruuskilpailuissa. Toivomuksena varmasti kaikilla on se, että Pitkämäki -isyydestään huolimatta- edustaisi Suomea Tallinnnassa. Antti Ruuskanen heitti epävarmasti ja joukkuemestaruuskilpailussa heittoja ei saa kun maksimissaan neljä kappaletta. Mannio oli Oslossa aivan hukassa jääden kahdeksanneksi. Etelätalo ja Lehtola lienevät ne suurimmat haastajat.

Viime vuoden Dublinin kisoista jäi parhaiten mieleen todella amatöörimäisesti hoidettu tv-toteutus.

 

[Taitopelaaja]

Oslossa tehtiin muutama varsin kova tulos ja päällimmäisenä mieleen nousee 5000 metrin juoksu, jossa juostiin 13 minuutin pintaan. Myös maililla painettiin kovaa ja etenkin tuo Norjan Ingebrigtsen teki vaikutuksen juoksemassa Norjan ennätykseksi 3:50:72.

Suomalaisista keihäsmiehet suoriutuivat urakasta hyvin, vaikka Manniolta odotin hieman enemmän. Pitkämäki heitti antibiootin voimin ja omien sanojensa mukaan metrejä on tulossa lisää, kunhan jalat saadaan "freesimmäksi". Ruuskanen heitti myös tasolleen, joten tästä on hyvä jatkaa. Hanna-Maari Latvalan 200 metrin kansallisen erän voitto oli hieman kaksijakoinen. Vastatuuleen juostu 23,67 on ihan kelvollinen aika, mutta toivottavasti tänä kesänä tuosta nipistetään ainakin puoli sekuntia. Hyvässä myötätuulessa tuollainen nipistys tarkoittaisi 23 sekunnin alitusta, mikä oli erinomainen suoritus.

Timanttiliiga jatkuu viikonloppuna New Yorkissa, minkä jälkeen on kolmen viikon tauko ennen Lausannea.

 

[Rautapönikkä]

Pitkämäeltä voi tosiaan odottaa pitkiä kaaria. Ruuskanen lienee aika selkeä EM-heittäjä myös, mutta toivottavasti ainakin kolmannesta paikasta tulee vielä kunnon kisa eli Mannion lisäksi odotukset kohdistunevat lähinnä Etelätaloon ja Lehtolaan, kun Wirkkala sivussa.

Lehtolan voi unohtaa EM-spekulaatioista, sillä hän kävi vastikään uudessa kyynärpääleikkauksessa. Jopa Sampon ura on vaakalaudalla tuon löysän kyynärpään takia. Kesän mittaan jännätään lähinnä sitä, miten tuo viimeisin leikkaus on onnistunut.

 

[MustatKortit]

Pitkämäeltä Lahdessa taas erinomaista sarjaa, neljä kiekkaa mennyt ja sarja:

x - 83,19 - 83,20 - 85,48

Tuo vika heitto siis jälleen kkk, joka näyttää olevan Terolle peruskauraa kisaan kuin kisaan. Nollatuulissa mennään, valitettavasti.

Vielä on heittoja jäljellä, Yego haastaa komeasti ja heitti jo kasinelosen.