Mainos

Yleistä keskustelua Liigasta

  • 2 674 795
  • 12 254

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Menköön nyt tähän, koska on mahdollinen iso kysymysmerkki myös Liigalle. Perjantaina näytti olevan uutinen, että EU on tehnyt tuollaisen lisä-Bosman-tulkinnan. Jos Bosman muutti 1990-luvulla koko joukkueurheilua sillä, että sopimuksettomien pelaajien siirtymistä toiseen paikkaan ei saanut hankaloittaa siirtokorvauksilla, niin nyt sitten ilmeisesti jatkossa koko sopimuksista tulee mitättömiä, jos pelaaja voi halutessaan yksipuolisesti lähteä joukkueesta kesken sopimuksensa ja siirtyä toiseen joukkueeseen ilman sanktioita.


Ymmärsin, että rahallinen sanktio sai olla sopimuksen purusta, mutta ei saanut antaa pelikieltoa sen päälle.
 

axe

Jäsen
Ymmärsin, että rahallinen sanktio sai olla sopimuksen purusta, mutta ei saanut antaa pelikieltoa sen päälle.
Ja itse asiassa kuulin toisaalta ettei tuo koko keissikään ollut noin yksioikoinen kuin jutussa kerrotaan, vaan venäläiset olivat itse tapansa mukaan ensin rikkoneet sopimusta palkan alennuksella jne., jonka takia pelaaja sitten lähti.
 

taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro
SHL:ään ymmärrettävästi paljon vertaillaan, mutta taitaa talous olla siellä astetta enemmän retuperällä. EY:n selvityksen mukaan 11/14 seuraa teki kaudella 23/24 tappiota, koko sarjan tilinpäätöksessä tappiota n. SEK65,8 milj. Pyöristettynä taitaa olla n. 6,5€ turskaa, yhteensä siis. Yleisöä käy, pelaajabudjetit nousee, lipunhinnat about samat mutta kaukalon ulkopuoliset tienestit eivät tuota suhteellisesti verrattuna ennätysyleisömääriin. EY:n arvion mukaan kaudelle 25/26 kuudella seuralla voi olla vaikeaa täyttää SHL:n lisenssikriteerit.
Sen verran täytyy korjata, ettei tuo 65,8 milj SEK ole kuin ~5,8 milj €. Eli vajaa puolet siitä määrästä, mitä kotoisessa Liigassa tehtiin viime vuonna tappioita. Seurojen palkkakustannukset (joihin tuossa raportissa viitataan, ei pelkät pelaajapalkat) nousivat 23 miljoonalla, joka vastaa noin 21% nousua. Tämä taas raportin mukaan johtuu siitä, että seurat haluavat sijoittaa pysyäkseen pääsarjassa. Esimerkiksi viime vuodeksi HA pudonnut Brynäs menetti noin 34 milj. SEK tuloja (käytännössä tv-tuloja, n. 44milj SEK SHL:ssä ja n. 4.5milj sek HA), vaikka mukaan on laskettu se noin 6 milj. SEK laskuvarjoraha joka pudonneelle joukkueelle myönnetään.

SHL:n lisenssiehdot ovat taas tulevalle kaudelle kiristymässä ja sen vuoksi osalla seuroista on vaikeuksia niitä täyttää. Muun muassa konsernien omavaraisuusastevaatimus nousee nykyisestä 8% -> 10%. On kiistatonta, että ilman suuria muutoksia taloudenhallintaan ja kustannusten leikkaukseen osa noista seuroista kaatunee omaan mahdottomuuteensa. Mutta sitähän tuo bisnes on, jos ei ole edellytyksiä täyttää lisenssin ehtoja niin sitten lähdetään rakentamaan uutta nousua alemmilta sarjatasoilta. Tästähän on viimeisen 15v ajalta parikin esimerkkiä, Karlskrona HK ei täyttänyt 20/21 ehtoja (taloudelliset vaikeudet alkoivat jo 19/20-kaudella ja silloin he saivat poikkeusluvan pelata kausi loppuun. Poikkeuslupa voidaan myöntää vain kerran viiden vuoden aikana) pelata HA tiputtuaan vuoden 2018 jälkeen SHL:stä -> pelaavat nykyään HockeyEttania. Leksand IF:n taasen pelasti kunta vuonna 2013 takaamalla lyhytaikaisen lainan seuralle. Eli sattuu ja tapahtuu sitä tuolla länsinaapurissakin.
Eikä paljon sen paremmin mene tuolla HA puolellakaan; 10/14 seuraa teki tappiollisen tuloksen viime kaudella. Ja muun muassa Tingsrydsin talouden ja nykyiselle kaudelle lisenssin pelasti Oliver Ekman-Larsson lahjoittamalla seuralle 1,5 milj SEK.
----
Nojoo se siitä, tuo ylläoleva nyt ei sinällään liittynyt kotoiseen Liigaan millään muotoa. Mutta jos nyt noita lukuja halutaan verrata Suomen ja Ruotsin välillä niin huomataan seuraavaa; Molempien sarjojen talousraporttien mukaan kustannusten nousu on ollut noin 20%, Liigan kokonaisliikevaihto oli viime kaudella noin 172milj €, Ruotsissa n. 200 milj € (2,3miljardia SEK) ja seurat tekivät Suomessa yhteensä 11 milj € tappiota, Ruotsissa jo mainitun 5,8milj € (65,8 milj SEK.)

Aika karuja lukemia molemmin puolin Pohjanlahtea kyllä. Tosin Suomessa pienemmällä liikevaihdolla tehdään lähes tuplat tappiota ja täällä ei oikeastaan tarvitse edes pelätä tippumista alaspäin eli ei tarvitse kilpavarustella joukkuetta pysyäkseen sarjassa. Toki on otettava huomioon, että Ruotsissa muun muassa tv-sopimuksen arvo on ihan toisissa sfääreissä täkäläiseen verrattuna ja onhan siellä nuo joukkueiden palkkakustannuksetkin ihan toista luokkaa kun vähiten rahaa käyttävät seurat siellä olisivat jotakuinkin kärkipäätä täällä.
Summasummarum jotain täytyisi keksiä vähän joka puolella, että toiminnasta saataisiin kannattavaa. Ja kyllä meillä täällä Suomessa olisi vielä potentiaalia saada esimerkiksi yleisöä enemmän halleihin, joka taasen lisäisi seurojen tulopuolta lipputuloineen ja oheismyynteineen. Vielä noista Liigojen lisenssiehdoista yleisesti, mikä järki tuollaisia ehtoja on edes olla jos niitä ei tarvitse noudattaa? Mielestäni tuo Ruotsin tyyli, jossa voi saada kerran viiden vuoden aikana "vapautuksen", on sinällään hyvä että siinä annetaan vuosi aikaa korjata toiminnan puutteet ja saada toiminta lisenssiehtojen mukaiseksi. Jos siinä ei onnistuta, on kaikkien kannalta parempi lähteä hakemaan vauhtia alemmilta sarjatasoilta ja rakentaa toiminta taloudellisesti kestäväksi. Tosin se vaatisi sitten sen, että täälläkin olisi sarja oikeasti auki ja nouseminen, sekä putoaminen käytännön tasolla mahdollista...
 

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
@taspmas Tuosta Liigajoukkueiden tappiosta saa ottaa suoraan miljoonan pois, koska Ilveksen tappiot syntyivät puhtaasti jalkapallon toimesta. Jääkiekkopuoli teki käytännössä nollatuloksen (olikohan pari kymmentä tonnia voitolla).

Eniten Liigassa hämmästyttää tuo TPS:n toiminta, miten voi takoa noin järkyttävää miinusta vuodesta toiseen, vaikkei pelaajabudjettikaan ole kovin kummoinen. Meno näyttää samalta kuin shortsipoikien aikaan Ilveksessä, jolloin tappiot olivat karmaisevia, vaikka joukkueetkin olivat karmaisevia.
 

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Jättäisin tuosta kyllä Tampereenkin vielä pois. Alle neljännesmiljoonan asukasluku ei vain kertakaikkiaan ole riittävä väestöpohja kunnolliselle Liiga-seuralle. Eikä Jokereitakaan kyllä tarvita ennenkuin sijoittuvat Mestiksessä edes kuuden joukkoon. HIFK ja Kiekko-Espoo voivat pelata kahdestaan ensi kaudella.
Viime kaudella oli kolmas, mutta putosivat puolivälierissä. Nyt tällä hetkellä neljäs. Jatkakaa.
 

Rantsukoff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielestäni tuo Ruotsin tyyli, jossa voi saada kerran viiden vuoden aikana "vapautuksen", on sinällään hyvä että siinä annetaan vuosi aikaa korjata toiminnan puutteet ja saada toiminta lisenssiehtojen mukaiseksi. Jos siinä ei onnistuta, on kaikkien kannalta parempi lähteä hakemaan vauhtia alemmilta sarjatasoilta ja rakentaa toiminta taloudellisesti kestäväksi. Tosin se vaatisi sitten sen, että täälläkin olisi sarja oikeasti auki ja nouseminen, sekä putoaminen käytännön tasolla mahdollista...
Samaa mieltä. Selkeät säännöt.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Tullut tässä aika paljon kotimaista kiekkoa katsottua ja tajusin että en edes muista milloin olisin viimeksi nähnyt vanhan liiton heittäytymisen laukauksen eteen. Vielä 10 vuotta sitten noita näkyi paljonkin. Samaa katoavaa kansanperinnettä kun taklauksetkin, eli ei haluta pelata itseä tilanteesta ulos ja sotkea koko viisikkoa?
 

Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Tullut tässä aika paljon kotimaista kiekkoa katsottua ja tajusin että en edes muista milloin olisin viimeksi nähnyt vanhan liiton heittäytymisen laukauksen eteen. Vielä 10 vuotta sitten noita näkyi paljonkin. Samaa katoavaa kansanperinnettä kun taklauksetkin, eli ei haluta pelata itseä tilanteesta ulos ja sotkea koko viisikkoa?
Laji kehittyy edelleen. Lämyt nykyään harvemmassa ja polvipeitolla ei pelaa ittiään niin ulos kuin kylkimyyryllä
 

axe

Jäsen
Tällästä tulossa. Toivottavasti ei ihan copypastea ole 40-juhlavuoden Klassikkohetkistä.

Ärsyttävää kun toi ei saa laitettua otsikkoa linkkiboksiinsa. Siis:

Tähtiä, tarinoita ja tunnetta – Liiga juhlistaa 50-vuotista taivaltaan ainutlaatuisella ohjelmasarjalla​


Toivottavasti myös olisi tehty oikein kunnon arkeologisia kaivauksia ja siivilöity esiin jotain ihan uuttakin kuvamateriaalia SM-liigan ekan kymmenen vuoden ajalta. Sen jälkeisiltä ajoilta onkin jo ihan hyvin kamaa.
Mukavaa että uuttakin vanhaa on löydetty. Nelososassa ainakin löytyy mm. SM-liigan ensimmäinen jatkoaikamaali, eli samalla ilmeisesti kotimaan kiekon eka sudden death -maali (en oo varma). 13.3.1976 Pekka Marjamäen maali sieltä läsähtää, vaikkei laukoja ite olekaan kuvaan mahtunut. Nice anyway.

Pari muutakin wanhaa pätkää mitä ainakaan mää en oo nähnyt, kuten IFK:n mestaruusmaali 1980 kuusi sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua. Siinä Ässä-pelaaja, taidettiin selostaa Ruismaksi, varmaan jälkikäteen pohtinut muitakin vaihtoehtoja kiekon kanssa kuin tuo hölmöily mistä kiekko päätyi Allu Lähteenmäelle maalin eteen.

Muutenkin nää on ihan sujuvaa tarinaa ihan hyvillä puhuvilla päillä. Toki meille veteraaneille tuttua ja turvallista asiaa, mutta ei se paha juttu ole.
 

PH7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jättäisin tuosta kyllä Tampereenkin vielä pois. Alle neljännesmiljoonan asukasluku ei vain kertakaikkiaan ole riittävä väestöpohja kunnolliselle Liiga-seuralle. Eikä Jokereitakaan kyllä tarvita ennenkuin sijoittuvat Mestiksessä edes kuuden joukkoon. HIFK ja Kiekko-Espoo voivat pelata kahdestaan ensi kaudella.
Sarkasmia, mutta haluan tuoda tosikkona yhden pointin. Suomessa on kummallinen tapa laskea asukaslukuun vain sen kaupungin virallinen asukasluku (tavallaan näinhän se on). Yleensä euroopassa lasketaan kaupunkiseutu, kun puhutaan asukasluvusta. Saadaan ihan eri luvut suomessakin, joka kertoo enemmän kuin pelkästään se keskuskaupungin luku.

Helsinki ja Espoo 1.6 M
Tampere 420 k
Turku 350k
Oulu 260k
ja jne...
 

PH7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nyanssina että Espoo on Helsinkiä, mutta Helsinki ei ole Espoota.
Samaa kaupunkia ne on, jopa vantaa kuuluu siihen :)

Mut joo, tykkään kotiseutu rakkaudesta. Pitääkin olla ylpeästi espoolainen tai lempäälästä, mutta ei se poista sitä että samalla markkina-alueella toimitaan.
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Samaa kaupunkia ne on, jopa vantaa kuuluu siihen :)

Mut joo, tykkään kotiseutu rakkaudesta. Pitääkin olla ylpeästi espoolainen tai lempäälästä, mutta ei se poista sitä että samalla markkina-alueella toimitaan.
Nimenomaan markkina-alue on erilainen. Kiekko-Espoon tai Kiekko-Vantaan on aika pirun vaikea saada uusia kannattajia helsinkiläisistä. Toisinpäin ei ole suuriakaan esteitä. Silti Espoon ja Vantaan kiekkotapahtumat kilpailevat koko pääkaupunkiseudun harrastusmahdollisuuksien kanssa. Kärjistäen voisi väittää että Helsingin seurat hyötyvät suuresti Espoosta ja Vantaasta, kun taas Helsingistä ei ole Espoon ja Vantaan seuroille kuin haittaa.

nimim. Helsinkiläinen Kiekko-Espoon kannattaja
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja kun täällä pidetään Pk-seutua samana talousalueena niin Espoon länsirajalta Vantaan itärajalle on suurin piirtein samanlainen etäisyys kuin Porilla ja Raumalla.... tai lasketaanko Kotka ja Kouvola samaksi talousalueeksi? Lepralle Imatraa kylkeen....
Ja pk-seudulla rajalta rajalle liikkumiseen menee tupla-aika edellä mainittuihin bönden välimatkoihin....
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: duud

Asconisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Playing Knights, ikoniset veskarit, Karjis
Onko olemassa jotain summa summarumia siitä, mitä Liigan pitäisi tehdä jotta Liigasta ja sen jengeistä saataisi elinvoimaisia? Jotta siitä voisi tulla jälleen Euroopan kovin sarja jonne änärin ylijäämät halajaa?

Monta ehdotusta olen vuosien saatossa kuullut. Muunmuassa että pääsarja jaettaisiin ylempään ja alempaan sarjaan tai että perustettaisiin pohjois-eurooppalainen monikansallinen sarja.

Ainakin yksi mistä enemmistö taitaa olla yhtä mieltä on että joukkuemäärää pitäisi karsia armottomalla kädellä. Johonkin 10-12 jengiin ilmeisesti?

Mitä muuta? Liiga on nyt auki, sitähän on toivottu siitä lähtien kun se suljettiin.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Ainakin yksi mistä enemmistö taitaa olla yhtä mieltä on että joukkuemäärää pitäisi karsia armottomalla kädellä. Johonkin 10-12 jengiin ilmeisesti?

Mitä muuta? Liiga on nyt auki, sitähän on toivottu siitä lähtien kun se suljettiin.
Pelitapa. Ainakin Espoossa suoraviivainen pelitapa on herättänyt ihastusta ja kerännyt yleisöä. Ei kukaan jaksa katsoa iänikuisia viivelähtöjä.
 

Asconisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Playing Knights, ikoniset veskarit, Karjis
Pelitapa. Ainakin Espoossa suoraviivainen pelitapa on herättänyt ihastusta ja kerännyt yleisöä. Ei kukaan jaksa katsoa iänikuisia viivelähtöjä.
Näin Kerholaisena olen nyt päässyt nauttimaan agressiiviisesta ja luisteluvoimaisesta joukkueesta pitkästä aikaa Mannerin tartuttua ruoriin. Onhan se todella viihdyttävää hokia.
 

Räyh

Jäsen
Nyt kun meillä on muuten systeemi jossa osa joukkueista pelaa enemmän keskenään, koska paikallispelejä halutaan enemmän, niin mitäs sitten kun joku putoaa? Leikitään että Rauman Lukko putoaa mestikseen ja sieltä nousee sitten vaikka RoKi, niin eikai nyt Ässät sitten pelaa RoKia vastaan sitä kuutta peliä? :D
Ihan tämänkin puolesta systeemi on idioottimainen. Miksei kaikki voisi pelata toisiaan vastaan yhtä monta kertaa?
 

#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Ässät sitten pelaa RoKia vastaan sitä kuutta peliä? :D
Veikkaisin että (kaiken järjen mukaan) Puolen Suomen joukkue saisi pelata Lapin joukkueen kanssa ja Ässät esim. Sportin kanssa.
Eli toisin sanoen, kai nuo parit sitten järkättäisiin uudelleen semijärkeviksi.
 

Räyh

Jäsen
Veikkaisin että (kaiken järjen mukaan) Puolen Suomen joukkue saisi pelata Lapin joukkueen kanssa ja Ässät esim. Sportin kanssa.
No joo sen nyt voi toki päätellä, mutta pointtini oli lähinnä se että sitten ei tarvitse säätää tälläisten asioiden kanssa, jos tehtäs vaan kunnolla.
 

#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
No joo sen nyt voi toki päätellä, mutta pointtini oli lähinnä se että sitten ei tarvitse säätää tälläisten asioiden kanssa, jos tehtäs vaan kunnolla.
Jeps. Nykyinen systeemi toimii jotenkuten, kait, niin kauan kunnes esim. Lukon tilalle nousee S-Kiekko tai joku samantyyppinen maantieteellisesti. Kukas sen saisi parikseen? Nytkin olisi ollut helppo vain tehdä nelinkertainen sarja.
 

Räyh

Jäsen
Jeps. Nykyinen systeemi toimii jotenkuten, kait, niin kauan kunnes esim. Lukon tilalle nousee S-Kiekko tai joku samantyyppinen maantieteellisesti. Kukas sen saisi parikseen? Nytkin olisi ollut helppo vain tehdä nelinkertainen sarja.
No kai se toimii mutta en sit tiedä kuinka reilua on että toinen saa joltain Jukureilta helpot pisteet kun toinen tahkoaa jotain isompaa seuraa vastaan niitä pelejä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko olemassa jotain summa summarumia siitä, mitä Liigan pitäisi tehdä jotta Liigasta ja sen jengeistä saataisi elinvoimaisia?

Ihan ensiksi nyt ainakin laittamalla kulupuoli kuriin. Isoin juttu lie pelaajakulujen karsiminen, mikä on mahdollista panostamalla omaan pelaajatuotantoon, nuorten ajamiseen sisään kokoonpanoon ja kv-skouttaukseen – tuota kautta (suomalaisia) konkareita saadaan tarvittaessa korvattua edullisemmilla vaihtoehdoilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös