redpecka

Jäsen
(Ennen kuin kukaan ehtii pahoittaa mieltään, lienee hyvä lisätä, että minulle käyvät ne viikingitkin...)
Ennen kuin maailma on valmis hyväksymään erilaisuutta ja kunnioittamaan ihmiskunnan historiaa niin olen sitä mieltä, että laitettaisi kaikki asiat numerokoodien alle. Ei jaksaisi joka marmeladikakun tai mölkkyjengin nimen kohdalla kauhistella ja pöyristyä aina uudestaan ja uudestaan. Rullattais se muutama sukupolvi blankkona ja sitten katottais mihin ymmärrys riittää, ehkä tajuttais historian ja olemisen monimuotoisuus ja siitä voisi taas nauttia.

Olen nyt parit videoklipit katellut aiheesta että viikinkien vaikutus Suomessa olisi ollut luultua tiukempaa. Mutta ehkä juuri sen takia toistaiseksi pitää bannata kaikki viikinkeihin liittyvä. Mitään kansallismaoritansseja ei ainakaan pidä hyväksyä.

En ole sarkastinen tässä viestissä.
 

Glove

Jäsen
Näinä "antirasistisina aikoina" tuli mieleen, että onkohan missään otettu vielä lähempään tarkasteluun Mikkelin Jukurien viikinkiteemaa tästä näkökulmasta? Kyseessähän on selvästi tiettyyn ihmisryhmään liittyvä viittaus. Washington Redskinsin lempinimi on "The Tribe" ja se ei kuulemma Helsingin Sanomien uutisen mukaan ole enää sovelias 2020-luvulla. Onko samaa suomessa tarkoittava termi "heimo" jotenkin eri juttu?

(Ennen kuin kukaan ehtii pahoittaa mieltään, lienee hyvä lisätä, että minulle käyvät ne viikingitkin...)
Ja Vuosaaressa on Viikingit niminen urheiluseura. Kamalaa.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viimeinen viestini aiheeseen, mutta sanottakoon nyt vielä että sinänsä monessa asiassa on korjaamistakin eikä kaikki kohu aiheen ympärillä oo huonoa. Mut meneehän se jo vähän paksuksi kun aletaan poistaa mainoksista sanat fair, light ja kumppanit. Ehkä siksi pieni leikinlaskukin sallitaan. Osaltani OT nyt tässä, sori siitä.

Sitten pikaisesti aiheesta. Jokerien ja liigajoukkueen yhteistyö-/farmisopimuksesta on väännetty kovasti, mutta tulipahan mieleen sellainenkin vaihtoehto, että entä jos liigajoukkueilla olisi farmiseurat liigan sisällä? Esimerkiksi kannattamallani seuralla Kärpillä jää laadukkaita junnuja väkisinkin ulkopuolelle ja toisaalta taloudellinen puoli saattaisi mahdollistaa sen, että joillekin heistä "ostettaisiin" peliaikaa toisaalta. Vastaanpa oman kantani, eli aivan karmeaa mielestäni.

Jos joku seura tekisi vaikkapa Jokerien kanssa sopimuksen olisi ainakin teoriassa mahdollista, että pienituloisimmat seurat solmisivat soppareita muiden joukkueiden (KHL,Liiga, SHL) kanssa enkä tiedä voisiko tuota sitten estääkään. TIedän, että sohaisin nyt uudelleen pesää, mutta keskustelu on päässyt ehkä vähän kuivaksi eli kai sitä saa joskus sohiakin :)
 
Viimeksi muokattu:

Ishmael

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vancouver Canucks
Ja Vuosaaressa on Viikingit niminen urheiluseura. Kamalaa.
Aikaan, kun säbäpuolella SSV ja Viikingit yhdistyivät, niin nokkelina ihmisoletettuina yhdistivät nimet muotoon SS-Viikingit. Taisi vähän tulla jossain kohtaa palautetta aiheesta.
 
”Tuli mieleen, että hanskaankin voi vetää." Janne Hämäläinen kommentoi uransa ensimmäistä liigamaalia ottelun jälkeen.

Janatuine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pohjoinen
Aikaan, kun säbäpuolella SSV ja Viikingit yhdistyivät, niin nokkelina ihmisoletettuina yhdistivät nimet muotoon SS-Viikingit. Taisi vähän tulla jossain kohtaa palautetta aiheesta.
Taispa olla jopa kansainvälisessä muodossa SS-wikings. Kellään ei vissiin palaverissa käyny mielessä Google, kun älyn väläys on välähtänyt
 

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils
Taispa olla jopa kansainvälisessä muodossa SS-wikings. Kellään ei vissiin palaverissa käyny mielessä Google, kun älyn väläys on välähtänyt
Tälle piti jo nauraa!. Tokihan panssaridivisioonan nimi huokuu voimaa mutta ehkä se ei natsikytköksillään ole mikään toivottava asia.
 
Aina ei voi voittaa, mutta aina voi hävitä.

Ishmael

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vancouver Canucks
Tälle piti jo nauraa!. Tokihan panssaridivisioonan nimi huokuu voimaa mutta ehkä se ei natsikytköksillään ole mikään toivottava asia.
Tarkistin tän Googlesta itse, ja seuran nimi hetken aikaa tosiaan oli SS-Viikingit. En tiedä, oliko silkkaa sattumaa vai tiesikö joku puuhapeteistä, mitä tuo tarkoittaa. Google ei siihen aikaan ehkä ollut niin automaatio tietojen tarkistuksessa, mutta ehkäpä tuo nyt silti olisi pitänyt soittaa edes jossain vaiheessa jonkun päässä jotain kelloja.
 
”Tuli mieleen, että hanskaankin voi vetää." Janne Hämäläinen kommentoi uransa ensimmäistä liigamaalia ottelun jälkeen.

Gorbatjovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, New Jersey Devils
Tarkistin tän Googlesta itse, ja seuran nimi hetken aikaa tosiaan oli SS-Viikingit. En tiedä, oliko silkkaa sattumaa vai tiesikö joku puuhapeteistä, mitä tuo tarkoittaa. Google ei siihen aikaan ehkä ollut niin automaatio tietojen tarkistuksessa, mutta ehkäpä tuo nyt silti olisi pitänyt soittaa edes jossain vaiheessa jonkun päässä jotain kelloja.
Onhan noista puhuttu jotakin jo ylä-asteella historian tunnilla mutta rapatessa roiskuu ja eihän nyt kaikkea voi muistaa!.
 
Aina ei voi voittaa, mutta aina voi hävitä.

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Viestissäni oli, että tuon kymmenen pelaajan keskimääräinen ansio voisi olla jotain 80 t. eur/kausi. Eli venäläisjunnulla se voi olla 40 000 eur, Bibicillä 80 000 eur, ja jollain 120 000 eur.
Noista Tepsin ulkomaalaisista max. 1-2 on luokkaa kallis. Joskus ulkomailta saa saman tasoisen pelimiehen jopa halvemmalla. Ei kuitenkaan ilmaiseksi.
 
Kaikki tehdyt lasketaan ja joskus jopa tekemättömät

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, sympatiat: Mikke, KooKoo, Titaanit
Onko nyt siis ongelma se, että hankitaan joukkue täyteen arpoja ja korkean potentiaalin pelaajia, vai se, että TPS niitä hankkii? SaiPuli saa hankkia vaikka 8 kenttää möttösiä ja töppösiä, joiden potentiaali ei sitten realisoidukaan ja ketään ei kiinnosta.
 
Last Night a DJ Saved My Life

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Mun mielestä kaikki uudet ulkomaalaiset pelaajat Liigassa on arpoja. Olkoon kuka tahansa Jens Olsson pitkällä SHL-kokemuksella, niin silti ei välttämättä sovellu uuteen maahan ja uuteen liigaan.
No tämä nyt pätee suomalaisiin pelaajiinkin liigan sisällä. Ei ole olemassa 100% varmoja kortteja. Täällä varmaan joku pitäisi McDavidia riskihankintana, kun ei ole Euroopassa pelannut...
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Carter Hart + muu Flyers
Kiitos samoin! Onhan tuo touhu humoristista ja hauskaa seurattavaa, kun pelaajia lappaa sisään kuin Jokereissa kaudella 2005–06.
Jokerit mainittu! Mitä tekemistä muuten tällä 05-06 kauden Jokereilla ja kesken kauden hankituilla pelaajilla on tämän nykyisen TPS:n pelaajapolitiikan kanssa?

EDIT: Lisättäköön, että en näe itse mitään väärää turkulaisten toiminnassa. Kauden alkuun on edelleen yli 2kk aikaa, joten aika kaukana mistään paniikista on tuo toiminta. Isoimmat kysymysmerkit ovat vaan näin neutraalista näkökulmasta puolustuksen kiekollisuus, keskikaista ja valmennus.
 
Viimeksi muokattu:
Pöö

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko nyt siis ongelma se, että hankitaan joukkue täyteen arpoja ja korkean potentiaalin pelaajia, vai se, että TPS niitä hankkii? SaiPuli saa hankkia vaikka 8 kenttää möttösiä ja töppösiä, joiden potentiaali ei sitten realisoidukaan ja ketään ei kiinnosta.
Taitaa ongelma olla se, että hankitaan ulkomaalaisia pelaajia. Jos kaikki nämä pelaajat olisivat suomalaisia, olisi arvostelua paljon vähemmän ja se olisi objektiivisempaa, tyyliin "keskikaista vaikuttaa hieman hataralta."
 

Orion Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Minä seuraan mielenkiinnolla Tepsin ensikautta. Koska Raipe ja koska mielenkiintoinen legioona. Voi tulla mitä vain tuosta keitoksesta.
Tähän vahva sama - luotto on lähes nolla, mutta annettaan Raipe Co. yllättää!

Toinen mielenkiitoinen jengi on KK.. Hyökkäys on paperilla ja viime kauden perusteella hyvä, puollustus ok ja mv:t arpoja.. vähän haiskastaa toisen kauden kiroukselta Ahokkaalla..
 
Joulukuu 06.12.2007, Vaasa, lämpötila + 8. Hyvää Joulua !

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Mun mielestä kaikki uudet ulkomaalaiset pelaajat Liigassa on arpoja. Olkoon kuka tahansa Jens Olsson pitkällä SHL-kokemuksella, niin silti ei välttämättä sovellu uuteen maahan ja uuteen liigaan.
En nyt kuitenkaan laittaisi kaikkia ulkomaalaisia samaan koriin. Sillä on kuitenkin merkitystä onko pelaaja saannut vastuuta KHL:ssä vai GET liigassa. Molemmat voi toki olla epäonnistujia, mutta kyllä KHL:stä saapuvalta pelaajalta voi lähtökohtaisesti odottaa kykenevänsä pelaamaan liigan tasolla. Pelaajan motivaatiosta on sitten täysin mahdoton sanoa mitään, mutta ehkä tässäkin eteenpäin menevä nuorempi pelaaja olisi parempi vaihtoehto kuin jäähdyttelijä.
 
Derek Boogaard 23.6.82-13.5.2011
Pens,Wild

Anrii

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, JarPa
Minä seuraan mielenkiinnolla Tepsin ensikautta. Koska Raipe ja koska mielenkiintoinen legioona. Voi tulla mitä vain tuosta keitoksesta.
Tuota @Ikävänkantaja ikävöimää varmaa suorittajakentällistä TPS on isolla rahalla haalinut menneinä kausina, joka lähivuosien konservatiivisella valmennuksella oli kiltisti sanottuna tylsää ja vähemmän menestyvää jääkiekkoa. Nyt on hankittu nuoria eteenpäin pyrkiviä, nopeita ja taitavia ulkomaalaisia. Ulkomaalaiset pakit onkin sitten jo kokeneempaa sorttia nuorilla kotimaisilla höystettynä.

Sitten on Raipe. Kuten sanoit tuosta voi tulla mitä vain, mutta joka tapauksessa mielenkiintoista seurattavaa se tulee olemaan.

Mukavasti näyttää TPS:n tekeminen nostattavan tunteita ja vastakkainasettelua. Milloin viimeksi? Ehkäpä nyt viimein tehdään asioita oikein.
 

Ralph

Jäsen
No tämä nyt pätee suomalaisiin pelaajiinkin liigan sisällä. Ei ole olemassa 100% varmoja kortteja.
Minä luotan, että esimerkiksi Juhani Jasu jatkaa todennäköisemmin samalla tasolla kuin aikaisemmin Liigassa kuin Johan Ivarsson jatkaa samalla tasolla kuin mitä pelasi SHL:ssä, koska SHL kuitenkin on eri liiga, eri pelityyli ja eri maa. Jasun kohdalla tiedetään mitä saadaan, Ivarssonista ei voi olla varma. Toki Ivarsson voi olla hyvä hankinta ja varmaan onkin, mutta arpana pidän silti kaikkia hänenkaltaisia hankintoja.

Ja tämä ei ole mikään hyökkäys TPS:ää kohtaan, jos joku TPS-fani niin heti olettaa. On ne kaikki tshekitkin, jotka nyt ovat Liigaan saapuneet, arpoja siinä missä ivarssonit ja bohmit. TPS on tehnyt mielestäni hyviä ja mielenkiintoisia ulkomaalaishankintoja muutoin, mutta Bibiciä en ymmärrä.
 
"Ralph is known for his hilariously random one-liners, positive attitude and pure loopiness."

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko nyt siis ongelma se, että hankitaan joukkue täyteen arpoja ja korkean potentiaalin pelaajia, vai se, että TPS niitä hankkii? SaiPuli saa hankkia vaikka 8 kenttää möttösiä ja töppösiä, joiden potentiaali ei sitten realisoidukaan ja ketään ei kiinnosta.
Eikös Lappeenrannassa pelaa joka vuosi 8 kentällistä möttösiä ja töppösiä?

Joo tiedän, huono vitsi.
 

Hattu on tavallisesti jäykästä materiaalista valmistettu päähine, jossa on kupu ja usein lieri. Hattua voidaan käyttää esimerkiksi pään suojaamiseen ja lämpöenergian säilyttämiseen, koristeena, itseilmaisuna tai kantajansa aseman merkkinä.​

redpecka

Jäsen
Tepsi kyykyttää ja muut itkee. Saa tosiaan nähdä sitten mikä on lopputulema. Tää on vähän kuin minä pelaan jotain Football Manageria: astun puikkoihin ja lemppaan mäkeen kaikki entiset deadheadit ja rupeen kasaa jengiä ihan alusta. Ensin fanikunta on varuillaan mutta kun voittoja alkaa tulee ne julistavat meikäläisen neroksi. Eli pakko tykätä tästä Tepsin tekemisen meiningistä.

Sitä en aikaisemmin muistanut, että siellä on Raipe valmentajana joten pientä epäilystä on sittenkin onko tämä Summasen HIFK:n toisinto, mutta toisaalta Kallion rekrypolitiikka näyttää johdonmukaiselta ja uskon myös, että hänellä on hyvä maine ja jotain imua kokeneidenkin pelureiden keskuudessa. Tepsin kohdalla alkaa olee kaikki mahdollista maan.. - eiku helvetin - ja taivaan välillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy