Suosikkijoukkue
Kärpät
Eipä taida Niiralassakaan mestisviirit roikkua tai Raksilassa divariviirit. (Korjatkaa toki jos olen väärässä).
Ei roiku Raksilassa ei. Mutta ykkösdividioona, jota Kärpät aikanaan pelasi, erosi Mestiksestä ainakin yhdellä tavoin. Ykkösdivarissa ei edes pelattu mestaruudesta, vaan noususta liigaan (tai pääsystä karsintoihin). Mestiksessä sen sijaan pelataan ensisijaisesti mestaruudesta. Mestiksen voittaja on jääkiekkoliiton mestari. Näin ei ollut vielä divarin aikaan, vaan silloin liitto tunnusti mestariksi Liigan mestarin.

Kyllä virallisten, kilpailullisten sarjojen mestaruusviirit kuuluu kattoon, oli sarjataso mikä hyvänsä.
 
Oulu - Keski-Suomen pääkaupunki

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit himassa, CAR, IPA
Niin, yleensä joukkueet päätyvät esittelemään niitä suurimpia saavutuksiaan, ja kun sarjataso vaihtuu, niin....mutta tyytyyhän suuri ja mahtava Jokeritkin pitämään noita edellisen sarjan viirejä, joista tuoreinkin on jo kohta parin vuosikymmenen takaa, kunnes saavat ne korvattua Venäjän mestaruudella, joskus hamassa tulevaisuudessa.
Tuota naapurin mestaruutta saadaan odotella. Ja pitkään. Eikös teilläkin ole TBKn viirit vielä katossa?
 
I'm not arguing. I'm simply explaining why I'm right.

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK&Pittsburgh Penguins
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006212440.html

HS:n juttua tästä "herrasmiessopimuksesta" joka siis kieltää Liiga-seuroja hankkimasta kesken kauden pelaajia jotka ovat Jokereista lähteneet syystä tai toisesta. Onko tuolla periaatteessa mitään väliä sitten onko se laiton sopimus vai ei, jos seurat keskenään sopivat etteivät he halua palkata Jokereista pelaajia kesken kauden niin sitten eivät halua ja turha siitä on kenenkään mitään mussuttaa. Kukaan ei voi määrätä, että jonkun seuran olisi pakko palkata Jokereista pois lähtenyt pelaaja kesken kauden. Tietty jos ja ilmeisesti kun kyseessä on laiton sopimus niin tällöin Liiga ei voisi seurojaan kieltää näin toimimasta ja jos sieltä löytyy yksi seura joka haluaa käytännössä kusta omaan pesään lyhytaikaista etuaan ajatellen niin tällöin voi syntyä ongelmia kun miettii kuinka tärkeää Liigan ja seurojen olisi vetää ns. yhtä köyttä.

Tietty myös jonkinlainen sanktio voi tulla Liigalle tuosta, mutta millainen? Pitkään tätä asiaa on joka tapauksessa vatvottu.
 
"I hate losing. Sometimes I think that I hate losing more than I enjoy winning." - Coach Mike Sullivan
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tietty jos ja ilmeisesti kun kyseessä on laiton sopimus niin tällöin Liiga ei voisi seurojaan kieltää näin toimimasta ja jos sieltä löytyy yksi seura joka haluaa käytännössä kusta omaan pesään lyhytaikaista etuaan ajatellen niin tällöin voi syntyä ongelmia kun miettii kuinka tärkeää Liigan ja seurojen olisi vetää ns. yhtä köyttä.

Tää on monimutkainen asia Liigan kannalta, mutta kyllähän nyt vapaan demokratian yksi kulmakivi on vapaa sopimusoikeus, jota ei saa kartellein vaikeuttaa. Ja kyllä mun mielestä työlainsäädäntö, joka on siis sekä paikallinen suomalainen, että EU asetusten määräämä, tulee koskea kaikkea työsuhdetoimintaa.


Ammattiurheilun erityisasemakin on EU:sa tunnustettu ja sillä on omat muotonsa, mutta mikäli tuo todetaan laittomaksi, niin useammallakin pelaajalla on keissi vaatia vahingonkorvauksia Liigalta (todistaminen, että kartellisoppari on ollut esteenä ammatinharjoittamiselle toki ois aika haastavaa näyttää toteen).


Mutta noin yleisesti, kartelleista tai niihin rinnastettavista sopimuksista on tuomittu ihan sakkoja, aika tuntuviakin, jos nyt esim asfalttikartellia muistelee. Se toki osu yhteiskunnan rahoihin, mutta silti, Liigalle voi viä koitua yllättäviä kuluja, jos tuo laittomaksi todetaan.
 
Tulevaisuus on toivoa täynnä

-Share Ilves-

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura, sympatiat: KalPa
Rehellisesti sanottuna en kyllä ihan täysin ymmärrä mitä järkeä Liigalla on kieltää mahdollisia KHL-Jokereista vapautuvia suomalaisia pelaajia tulemasta Liigaan pelaamaan kesken kauden. Onhan niitä KHL-pelaajia tullut Liigaan ennenkin kesken kauden, myös suomalaisia, joten miksi Jokereiden pitää olla tässä joku poikkeus?

Idiootit.
 
Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen

BANZAI!

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK&Pittsburgh Penguins
Rehellisesti sanottuna en kyllä ihan täysin ymmärrä mitä järkeä Liigalla on kieltää mahdollisia KHL-Jokereista vapautuvia suomalaisia pelaajia tulemasta Liigaan pelaamaan kesken kauden. Onhan niitä KHL-pelaajia tullut Liigaan ennenkin kesken kauden, myös suomalaisia, joten miksi Jokereiden pitää olla tässä joku poikkeus?

Idiootit.
Kyllä itse näen ihan selvän syyn miksi. Tarkoitus on pyrkiä parantamaan omaa kilpailuasemaa KHL:ään ja nimenomaan Jokereihin nähden. Voidaan miettiä vaikka nyt tätä Myttystä, vähän tuommoinen väliinputoaja tapaus kyseessä, Liigaan hyvä pelaaja, mutta riittääkö ihan KHL:ssä kuitenkaan? Menemällä nyt KHL:ään ja Jokereihin niin hän ottaa tietoisesti pienen riskin, mitä jos homma menee puihin ja lähtö seurasta tulee kesken kauden, mihin sitten? Tai mitä jos peliaika ei miellytäkään ja mies itse haluaa purkaa sopimuksen saadakseen enemmän peliaikaa jostain muualta? Ottajia toki löytyy varmasti Euroopasta, mutta se kotimaa voisi kuitenkin olla tuolloin kiva ja jopa paras vaihtoehto, mutta kun ei enää sitä vaihtoehtoa ole.

Tällä keinolla pelaajilta viedään yksi mahdollisuus pois, ilman tätä pelaajien olisi huomattavasti helpompi mennä kokeilemaan Jokereihin siipiään miten homma lähtee skulaa, jos ei lähde niin ei muuta kuin takas Liigaan ja saa asua kotimaassa.

Se, että toimiiko tuo mitenkä ja kuinka moni on päätynyt Jokerien sijaan tekemään sopimuksen alunperinkin Liiga-seuraan tämän syyn takia niin on ihan toinen asia.

Tarkoituksen ymmärrän, siitä toimiiko se mitenkään en ole yhtään varma. Jos kuluvan kauden sijaan tuota kieltoa pidennettäisiin se voisi alkaa toimimaan ihan eri tavalla, mutta kuinka järkevää tämäkään sitten olisi. Pelaat Jokereissa niin et voi pelata Liigassa kolmeen vuoteen tms. Kuulostaisi kyllä jo aika karulta vaikka bisnes on bisnestä ja omaa etua Liiga pyrkii ajamaan tässä tietenkin, karuja ovat myös KHL:n tappiot jotka kuitataan likaisella rahalla vuodesta toiseen...
 
"I hate losing. Sometimes I think that I hate losing more than I enjoy winning." - Coach Mike Sullivan

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Pitkään tätä asiaa on joka tapauksessa vatvottu.
Se, että asiaa on vatvottu näin pitkään, viestittäisi ainakin itselle, ettei tämä keissi ole niin päivän selvä asia, kuin monet haluaisivat uskoa. Ja voiko ko. selvitykseen sitten vaikuttaa millään tavalla erilaiset asemat, samalla markkina-alueella? Siis ikäänkuin mahdollisesti lieventävinä asianhaaroina? Meinaa Jokerithan tekee tarkoituksellisesti tappiota kymmeniä miljoonia vuosittain. Eikö kilpailijat saisi reagoida tuollaiseen, taloudellisesti epäterveelliseen toimintaan millään tavalla? Siis tilanteessa, jossa näiden kilpailijoiden on kuitenkin pelattava markkinatalouden säännöillä.

Ja kyllähän Jokereillakin, KHL:n osana on rajoitteita sen suhteen, ketä pelaajia voivat milloinkin palkata. Jos vaikka EU alueella toimiva Dinamo Riga antaa kenkää suomalaispelaajalle, kesken kauden, niin eihän tuo suomalainen voi pelipaikkaa hakea vapaasti Jokereista. Ensin pitää siirtyä pelaajaoikeudet ja vasta sen jälkeen tuo pelaaja voi Jokereihin mennä pelaamaan. Vaikka kumpikin joukkue toimii EU alueella ja siten luulisi niiden olevan samojen työlainsäädäntöjen alaisia, kuin Liiga seuratkin.
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja kyllähän Jokereillakin, KHL:n osana on rajoitteita sen suhteen, ketä pelaajia voivat milloinkin palkata. Jos vaikka EU alueella toimiva Dinamo Riga antaa kenkää suomalaispelaajalle, kesken kauden, niin eihän tuo suomalainen voi pelipaikkaa hakea vapaasti Jokereista. Ensin pitää siirtyä pelaajaoikeudet ja vasta sen jälkeen tuo pelaaja voi Jokereihin mennä pelaamaan. Vaikka kumpikin joukkue toimii EU alueella ja siten luulisi niiden olevan samojen työlainsäädäntöjen alaisia, kuin Liiga seuratkin.
Uskallan väittää, että kyllä ne ovat ihan saman työlainsäädännön alaisia. Siis suomalaisjoukkueet Suomen ja Dinamo Latvian. Lisäksi Suomen ja Latvian lainsäädännön täytyy olla sopusoinnussa EU-oikeuden kanssa. Jos EU-oikeus on ristiriidassa KHL:n kanssa, se on KHL-joukkueiden ongelma, ei EU-oikeuden.

Ei ole kuitenkaan (käytännössä) ennakkovalvontaa. Liigan osalta pelaajyhdistys on nyt valittanut KKV:lle, ja on mielenkiintoista nähdä mitä tuleman pitää. Minä arvelen, että Liiga häviää ainakin jossain muodossa...

KHL-seurojen välisten siirtojen suhteen tarvittaisiin ennakkotapaus, joka ymmärtääkseni menisi ensin kansalliseen työtuomioistuimeen, josta mahdollisesti valitusten jälkeen EU-tuomioistuimeen. Pelkkien pelaajaoikeuksien muodollinen olemassaolo ei varmasti riko mitään lakia, mutta jos sopimuksettoman pelaajan työnteko-oikeutta yritetään rajoittaa työnantajien keskinäisillä sopimuksilla (esim. KHL-säännöt), niin sitten aletaan lähestyä case-Bosmania - ja silloin uskon työnantajapuolen häviävän. KHL:n omilla säännöillä ei ole mitään merkitystä EU-maan työoikeuden kannalta.
 
"Hesalaisille ei sitten hävitä! Ei olla kymmeneen vuoteen hävitty!" - Tapparan Esko "Sulppi" Luostarinen nuorelle Kalevi Nummiselle vuonna 1957.

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ei ole kuitenkaan (käytännössä) ennakkovalvontaa. Liigan osalta pelaajyhdistys on nyt valittanut KKV:lle, ja on mielenkiintoista nähdä mitä tuleman pitää. Minä arvelen, että Liiga häviää ainakin jossain muodossa...
Juu, noinhan siinä voi käydä, mutta niinkuin sanottua, ihmeen pitkään tuon asian käsittely on kestänyt. Eli vaikka tällaiselle maallikolla asia voisi vaikuttaa päivän selvältä, niin voiko siellä olla asioita pöydällä, jotka monimutkaistaa kuviota? Ja mitä KKV ylipäätään saa/pitää tutkia tällaisessa tilanteessa? Kuuluuko heidän valtuuksiin tutkia vain kapeasti valituksen aihe vai saavatko/pitääkö heidän ottaa huomioon isompi kuva taustalla? Meinaa jos heidän mandaattiin kuuluisi vain pelkästään valitus, niin edelleen maallikkona voisi kuvitella, että silloin asian käsittely olisi nopeaa ja joko ko. sopimus on laiton tai ei ole. Jos sitten taas saavat tai ovat jopa velvoitettuja tutkimaan "isompaa kuvaa", niin voiko Jokereiden epäterve taloudellinen tilanne vaikuttaa tilanteeseen millään tavalla? Meinaa eikös normi kartelli keisseissä valitus mene niin, että markkinatalouden säännöillä pelaava taho haluaa varmistaa, että muutkin pelaavat samojen sääntöjen kanssa?
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Liverpool, HIFK
Ei ole isompaa kitinän aihetta, joten... Onhan nuo jäähallien jäämainokset aivan karmeita nykyään. Miksei niitä rajoiteta siniviivojen väliselle alueelle? Ihan kaikkea ei ole minusta pakko laittaa kaupan.
 
Acupuncture? It's hard to see the point of all the needles.

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voidaan miettiä vaikka nyt tätä Myttystä, vähän tuommoinen väliinputoaja tapaus kyseessä, Liigaan hyvä pelaaja, mutta riittääkö ihan KHL:ssä kuitenkaan?
Tällä keinolla pelaajilta viedään yksi mahdollisuus pois, ilman tätä pelaajien olisi huomattavasti helpompi mennä kokeilemaan Jokereihin siipiään miten homma lähtee skulaa, jos ei lähde niin ei muuta kuin takas Liigaan ja saa asua kotimaassa.
Tämän takia minä taas en edelleenkään tajua tämän sopimuksen pointtia. Jos pelaaja on hyvä Liigaan, mutta Jokereille turha tai tasoltaan vähintäänkin semmoinen ettei se hetkauta joukkueen tasoa suuntaan tai toiseen, niin kuka tässä on häviäjä kun tämän pelaajan siirtyminen Liigaan estetään? Siitä kaikki ovat varmasti yhtä mieltä ettei tuolla sopimuksella ole väliä meidän kärkihankintojen suhteen, vaan se haitta on oikeastaan täysin pelkästään syvyyspelaajilla, joista kuitenkin osa saattaisi olla hyödyllisiä Liigassa jossain roolissa.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Tämän takia minä taas en edelleenkään tajua tämän sopimuksen pointtia. Jos pelaaja on hyvä Liigaan, mutta Jokereille turha tai tasoltaan vähintäänkin semmoinen ettei se hetkauta joukkueen tasoa suuntaan tai toiseen, niin kuka tässä on häviäjä kun tämän pelaajan siirtyminen Liigaan estetään? Siitä kaikki ovat varmasti yhtä mieltä ettei tuolla sopimuksella ole väliä meidän kärkihankintojen suhteen, vaan se haitta on oikeastaan täysin pelkästään syvyyspelaajilla, joista kuitenkin osa saattaisi olla hyödyllisiä Liigassa jossain roolissa.
Lähinnähän tuolla varmaan pyritään ehkäisemään sitä että Liigan kärkipelaajat lähtisivät Jokereihin kokeilemaan riittääkö taso.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lähinnähän tuolla varmaan pyritään ehkäisemään sitä että Liigan kärkipelaajat lähtisivät Jokereihin kokeilemaan riittääkö taso.
Ja sitten kun joku päättää lähteä, eikä syystä tai toisesta löydäkkään paikkaansa joukkueesta, ei mikään Liigajoukkue voi tätä kärkipään pelaajaa palkata vaikka varmasti monella halua siihen olisi.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minun alkuperäinen pointti olikin, että kuka tässä lopulta on se joka kärsii, koska itse en näe sen olevan Jokerit.
Se on sitten asia erikseen. Kyllähän se pääasiallinen motivaatio tähän tuntuu olevan katkeruus liigan johdon puolella. Mitään kovin hyvää järkisyytä ei oikeastaan ole.
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Minun alkuperäinen pointti olikin, että kuka tässä lopulta on se joka kärsii, koska itse en näe sen olevan Jokerit.
Jokerit se on joka "kärsii" tai Liiga välttää tällä ettei itse kärsi niin paljon. Ilman tällaista sopimusta Jokerit voisivat kokeilla Liigan parhaita pelaajia ja pitää Liigaa farminaan.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerit se on joka "kärsii" tai Liiga välttää tällä ettei itse kärsi niin paljon. Ilman tällaista sopimusta Jokerit voisivat kokeilla Liigan parhaita pelaajia ja pitää Liigaa farminaan.
Miten tämä käytännössä sitten tapahtuisi ja miksei tätä tapahdu jo nyt muiden KHL-joukkueiden toimesta? KHL:ssa on NHL:n tyyliin maksimimäärä mitä joukkueessa saa olla pelaajia yksisuuntaisilla sopimuksilla, enkä usko hetkeäkään, että Liigan suurimmat tähdet lähtisivät Jokereihin kaksisuuntaisella sopimuksella. Tämä taas tukee tuota aikaisempaa väitettäni, että tämä koskee lähinnä syvyyspelaajia, jotka taas eivät suurta muutosta tee suuntaan tai toiseen. Ja jos tuo sinun kertomasti olisi se oikea syy, niin se pystyittäisiin varmasti estämään helpostikkin ilmankin, että estetään pelaajien palkkaus jotka ovat jo purkaneet sopimuksensa Jokereiden kanssa.

Onneksi näissä erilaisissa estoissa ollaan todennäköisesti näkemässä tulevaisuudessa muutosta parempaan, kun Hjallis on siirtynyt pois Jokereiden taustalta. Tämä kausi tuli liian nopeasti, mutta ensi kaudella saattaa olla jo jotain konkreettisia muutoksia.
 

Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kristián Pospíšil
Kyllä niin kauan kun Jokerit pelaa Venäjällä, niin toivon yhteistyön pelaajasiirtojen myötä olevan täysin jäissä. Voittajia ei muita ole kuin Jokerit, enkä halua Liigan olevan mikään farmi seuralle joka lähti ja jätti kotimaiset kaukalot ja Liigan.

Jos Myttyset ja kumppanit eivät pelipaikkaa muualta Euroopasta saa mahdollisen Jokeri-sopimuksen ennenaikaisen päättymisen osalta, niin sitten kannattaa vakavasti harkita pelaaja-agentin vaihtoa taikka sitä oliko ylipäätään järkeä lähteä Jokereihin. Eemeli Räsäsen kannalta surullinen tilanne, kun KHL on aivan liian kovatasoinen sarja hänelle ja urakehitys polkee varmaan paikallaan, mutta itse on seuransa valinnut. Jokerit on jo nyt uhka Liigalle, niin miksi asemaa pitäisi heikentää entisestään?
 
1963
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Myönteistä palautetta ja plussaa Liigalle siitä, että "finaaliuusinta" avaa kiekkokauden siten, että samana päivänä ei ole muita pelejä, ja että matsi tulee vapailta kanavilta.

Vamos, ja viiri kattoon huomenna!
 
1st: LEINO-JYLHÄ-HARMAJA
”Jumala on korvattu päiväkodeissa peikoilla, menninkäisillä, maahisilla, merirosvoilla, keijuilla yms. demoneilla.” -Wiherkoski
PLEASE DON'T DIE MANNSCHAFT!

Kukko

Jäsen
Liiga on kansallinen sarja, jonka rajojen sisäpuolelle on KHL tullut kilpailijaksi. KHL Jokerit elävät omassa kuplassaan venäläisellä rahalla. Suomalaiset huiput sitten käyvät tuolla keräämässä venäläistä rahaa suomalaisissa olosuhteissa. Mikäli Liiga-Jokerit pelaajasiirto olisi avoimempaa, niin KHL Jokerit olisi askeleen lähempänä oman kuplansa puhkaisua. Tämä on se mitä Liiga ei toivo. KHL-sarjaa ei haluta osaksi suomalaista kiekko valtavirtaa, koska se on sarjana kilpailija. Jokerit eivät ole tässä onnistuneet ja uskon että ei tule ikinä onnistumaankaan. Jokerit elää omassa kuplassaan Putinin Hartwall areenalla ja Putinin rahoilla. Venäläiset tekivät alkujaan virheen yrittäessään ostaa Suomesta suosiota rahan voimalla. Toiminta olisi pitänyt yrittää pitää täysin Suomalaisena. Menestys olisi varmasti ollut heikompaa ja toiminta pienempää, mutta sillä olisi ollut terve pohja kasvaa.

Sitten jos leikitellään vielä ajatuksella, jossa KHL Jokerit onnistuisivat, ja Jokerit nähtäisiin Suomalaisena Premium tuotteena. Laajempi suomalainen kiinnostus ohjaisi rahavirtoja KHL:n suuntaan. Myös toiset suurimmat Liiga-seurat saattaisivat kiinnostua KHL ympäristöstä. Mikäli lähtiöitä olisi osastolta Kärpät, Tappara, HIFK, TPS niin Liigan ympärillä pyörivä raha pienentyisi merkittävästi. Tämä olisi pitkällä aikavälillä haitta kaikille.
 
Viimeksi muokattu:

-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Kale, Wild ja Flyersin Ville.
Olenko ainoa jonka mielestä on Liigalta mautonta aloittaa kausi sillä että laitetaan viime kauden hopeajoukkue vieraisiin ja nostetaan mestaruusviiri kattoon?

Ja ei ole ensimmäinen kerta.
 
"Veljmiehet - Kausi 6. Voi veljet!" *****
- Kannes Hapanen / Iltasheisse

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olenko ainoa jonka mielestä on Liigalta mautonta aloittaa kausi sillä että laitetaan viime kauden hopeajoukkue vieraisiin ja nostetaan mestaruusviiri kattoon?

Ja ei ole ensimmäinen kerta.
On se ehkä vähän. Toki luulisi toimivan melkoisena motivaattorina Kärpille.
 
Saatana.

Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
En tiedä onko jossakin ketjussa asiasta jo keskusteltu, mutta mikähän on logiikka siinä, että Raksilan jää aiheuttaa about joka vuosi ihmettelyä ja kauhistelua mediassa, kun Hämeenlinnassa tänään tuo kellertävä hirvitys piti sisällään varmaankin enemmän mainoksia kuin jää Oulussa. No, oli miten oli, järkyttävän näköistä. Toivottavasti vaikkapa seuraavan n. 10 vuoden aikana joka liigapaikkakunnalla on led-mainokset jään alla, ja mainospaikkojen määrä jäässä rajoitetaan vaikkapa viiteen. Ledit mahdollistavat tuossa tilanteessa sen, että mainosten varsinaisen määrän ei tarvitse vähentyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy