Mainos

Yleistä juttelua

  • 23 917
  • 200

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Nostetaan ylös. Tänään paras kaverini täyttää 40-vuotta ja ostin hänelle lahjaksi mm. suurimman tukusta löytämäni tonnikalapurkin. Sain häneltä omilla synttäreilläni myös tonnikalapurkin, joskin se oli ns. vakiokokoa. Miksi tonnikalapurkki? No, joskus 15-kesäisinä ostimme kumpikin aina perjantaina koulun jälkeen 7 pulloa keskaria ja tonnikalapurkin. Kesäaikaan kiipesimme kaltseille ja ennen kylille lähtöä nautimme tämän lähes courmet-aterian. Tätä jatkui pari vuotta kunnes naiset sotkivat tämänkin kuvion. Olemme kuitenkin elvyttäneet vanhan tradition ja jo muutaman vuoden ajan kerran kesässä roudanneet kaljat ja tonnikalan samoille kaltseille ja muistelleet vanhoja ja niitä jotka sen aikaisesta jengistämme ovat jo mullan alla. Näihin tilaisuuksiin omilla eukoillamme on ehdoton porttikieltto, toisaalta eivätpä ole kertaakaan vielä pyytänetkään päästä mukaan kaltseille syömään tonnikalaa, outoa.
Missä jutun pihvi? Ei missään. Olipahan vaan aasinsilta sen kertomiseen, että tänään juhlitaan big time ja vedetään lärvät useammalla kuin 7 keskarilla.
 

msg

Jäsen
Tuli tuosta mieleen vanha hyvä puuhakassi.
Vatsusta 13 lämmintä keskiolutta ja perinteinen punainen muovikassi 67 mk. Sopiva lauantai-illan viettoon kesäisellä Espalla...
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joka ketjussa puhutaan kuumuudesta.

Väitän, että kukaan muu ei hikoile yhtä paljon kuin minä. Tämä menee ihan järjettömyyksiin jo. Kylmässä suihkussakin viemäristöön uppoaa enemmän Ruutiveijarin suoloja (ei hajuakaan mitä hiki sisältää) kuin vettä. Bussissa jo leimaushetkellä itkettää ja minuutti istumisesta olen liimaantunut vaatteisiini, penkkiin, ikkunaan ja vieressä istuvan pelästyneen rouvan käsilaukkuun. En ole voinut käyttää muuta kuin mustaa paitaa sitten vuoden -85.

Ja ei, musta paita ei ole syynä hikoiluun. Hikoilen vaikka olisin albiino jääkuutio.

Hikoilen eniten maailmassa. Tämän vannon.
 

Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
Kävin eilen "yöllä" hakemassa pizzaa. Myyjä-neiti valitteli hiukan kuumuutta. Selän takana oli 3 300 asteista uunia lämmittämässä ja ulkonakin mittari näytti jotain yli kahtakymppiä. Lafka oli sellasta kantti kertaa kantti kokoa.
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Viestin lähetti Shayne
Muuta ameriikkaan, ne maksaa sulle tosta.
Olin justiinsa pari viikkoa sitten käymässä eräässä ystävällismielisessä valtiossa ja lentokonematkailu paljastui taas epäsopivaksi meille Hikoilen Kuin Sika Joten Ei Se Haju Ole Minun Syyni Ry:n jäsenille.

Se 20 minuuttia, joka kuluu koneeseen astumisesta siihen kunnes ylimitoitettu ilmastointi lähtee käyntiin ja puhaltaa kaikkien geelit naapuripenkkiläisen syliin on puhdasta ilmamatkailun helvettiä. Kone on kuin Pavarottin pakaroidenväli ilman sen hyviä puolia. Tietenkin se ilmastointi sitten puhaltaa jokaisen hikipisaran takaisin kehoon ja haiset sitten seuraavat kolme päivää normaalia ilkeämmin homehtuneelle juustolle.

183/65 poitsukalle tällainen hikoilu on jo yliluonnollista.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Vesku

Tutkin Calgary Flamesin historiaa ja silmiini osui joltain fan pagelta tällainen tekstinpätkä:

The VESA VIITIKOSKI FEARLESS FEMALE AWARD goes to that unfortunately scarce member of the fairer sex who has caught your fancy for her verbage and sass in the last year. If she were your daughter, you'd most certainly be demanding she not hang around here.

Vesku on tunnettu rajusta pelityylistään jo Calgaryn aikoina...
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Viestin lähetti Predator

Tässä lohdutukseksi kuuluisan suomalaisen runoilijan, Pentti Saarikosken mietelmä:

- Jokainen krapula on pieni kuolema.

Saarikoski muuten kuoli viinaan. Tsemppiä.

Saarikosken veli on ristinyt minut, pakko leuhuuttaa. Isi oli isosiskolleni selittänyt joskus myöhemmin asiaa "Se olis sama kun sun lapses ristis John Lennonin veli." (Siskon suurin idoli oli siihen aikaan John Lennon.).
Niin ja mistä tämä kaikki tuli mieleen? Sain kuulla viikonloppuna kun oli taas isäpoika viikonloppu mökillä.
P.s Isi juotti mulle grappaa. Kirkas oli pahempaa kuin se tumma. Kirkas maistu pontikalle ja tumma tuoksui/maistui friteeratulle banaanille. Se tumma oli oikeasti ihan hyvää.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Onko joku muukin huomannut, että ihminen erittää kahdenlaista hikeä; sellaista joka itsestäkin haisee helvetin pahalle ja sellaista jota ei itse haista ollenkaan.
Huomasin tämän ihan vastikään, kun tyttöystäväni kertoi jalkani haisevan hielle. Minä sitten notkeana haistelin varpaitani, mutta omaan hajuaistiini nuo varmasti aistikkaat aromit eivät rekisteröityneet. Sen sijaan esimerkiksi kainalohikeni kyllä haistan, aina ja ikuisesti.

Osaako joku antaa biologista selitystä asialle?
 

Warre

Jäsen
Viestin lähetteli Hurricane
Osaako joku antaa biologista selitystä asialle?

Vanha kansa on viisauksissaan sanonut, että oma paska ei pahalle haise. Monesti olen joutunut kyseenalaistamaan tämän väitteen.

Kai tässäkin asiassa mennään syvälle ja kauas ihmisen evoluutiossa taaksepäin, jolloin hajuilla oli merkittävämpi rooli yksilön hengissäselviämisen kanssa. Varmaan naapuheimon jäsenien liikkeitä on voinut haistaa myös heidän jaloistaan lähtöisin olleista aromeista seuraten. Onneksi toiset aistit ovat surkastuneet aikojen saatossa. Naiset ovat tässä kylläkin poikkeus, sillä heidän kaikki aistit ovat tunnetusti hyvinkin tehokkaita.
 

Tykki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viestin lähetti Warre
Vanha kansa on viisauksissaan sanonut, että oma paska ei pahalle haise. Monesti olen joutunut kyseenalaistamaan tämän väitteen.
Tästä oli jossain sarjakuvassa juttukin joskus, olisko ollut Pahkasiassa tai vastaavassa... No, joka tapauksessa tarinan sankari pelkäsi olevansa skitsofreenikko juuri tuon viisauden takia. Kaveri oli nimittäin päästänyt kunnon kananmuna-tuhnun ja meinasi itsekin pyörtyä hajuun. Jos oma paska ei kerran haise, niin ilmeisesti pierun päästi sitten se toinen persoona!
 

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuupataan tämä tarina ajan kuluksi vaikka tähän ketjuun. Sataa nääs siihen malliin, ettei tartte lähteä töistä kotiin ilman kumivenettä. En tiedä, onko tarina vain legendaa, mutta totena se on ainakin mulle kerrottu.

Eli hyvä esimerkki tilannekomiikasta, joka ei kolise oikeen toiseen osapuoleen. Tai sitten esimerkki hyvästä asiakaspalvelusta, miten vaan. Ja tässä se tarina:

Junnujengillä oli huoltajana hyvin lihava kaveri. No, junnuilla oli edessä tärkeä matsi ja huoltaja päätti sitten antaa pojille vähän porkkanaa eli lupasi jokaiselle jampalle hampurilaisen, jos voitto tulee kotiin. Sällithän sitten voittivat matsin ja huoltaja tietysti lähti hampurilaisbaariin lupaustaan täyttämään. Huoltaja oli siis aika isokokoinen. Kaveri esitti tiskillä tilauksensa: "23 hampurilaista", johan myyjä totesi ilmeen värähtämättä: "tuleeko mukaan vai syötkö heti?"

No joo, jäi kuulemma purilaiset tilaamatta. Sori vaan, jos kyseinen huoltaja lukee tämän, mutta tarina on hauska.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kielen pureminen

Kieleen puraiseminen on sitten hauskaa puuhaa. Puhun nyt siis ihan oman kielen puraisemisesta, en esim. kiihkeässä suutelussa parin kieleen... taino miksei niinkin, mutta jotenkin se ei tunnu olevan edes niin helppoa.

Juu, satuin jotenkin ihmeellisesti eilen puraisemaan kieleeni ja nyt se on niin kipeä ettei meinaa puhe tulla kunnolla suusta. Karsea rakkula kielen sivussa ja varmaan joku verisuoni katkennut kun verenpurkaumaakin näkyy.

Miten ihminen voi olla niin tollo että puree kieleensä? Olen onnistunut puraisemaan itseäni myös poskeen. Tälläinen outo taipumus tämäkin ollut koko pienen elämäni ajan, tiedostamatonta mutta kivuliasta ja perin ikävää.

Onko muita kieleenpuraisijoita?
 

Miimuh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onko muita kieleenpuraisijoita?

No onhan sitä tullut kieleenkin purtua, mutta ei kyllä niin kovin että puhe olisi siitä häiriintynyt. Joskus kun on ollut ajatus katkolla, on saanut kieli kärsiä. Sitten onkin ollut sen seurauksena ilkeitä rakkuloita kielessä. Ja nehän sattuvat, ja haittaavat korkeintaan hieman syömistä.

Mutta enemmän on tullut noita poskia purtua. Kun on jauhanut purkaa ja on taas päässyt ajatus katkeamaan, on tullut purtua pari kertaa oikein kunnolla poskeen. Sitten ne ovat ilkeän kipeät pari päivää. Ei siis kannata pureskella poskiaan. Eli siis kaiken kaikkiaan epämiellyttävä harrastus. Nyt en kyllä pitkään aikaan ole moista tehnyt, mutta arvatkaapa vaan, niin pian tulen tekemään!
 

Stonecold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viestin lähetti Ren Höek
Huoltaja oli siis aika isokokoinen. Kaveri esitti tiskillä tilauksensa: "23 hampurilaista", johan myyjä totesi ilmeen värähtämättä: "tuleeko mukaan vai syötkö heti?"

Ja sitten mä putosin :) Karua varmaan huoltajan näkövinkkelistä ;)
 

Ruutiveijari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Re: Kielen pureminen

Viestin lähetti Ted Raikas
Onko muita kieleenpuraisijoita?
Kaikenlaisia ketjuja sitä on tullut avattua...

Kuitenkin asiaan. Minä en pure kieleeni usein. Sen sijaan poskeen puraisen. Omaan jotenkin huorahtavan tavan syödä ruokaa ja imeskelen posket lommoilla kaikkea. Sitten posket imeytyy dorkamaisesti epämuodostuneiden viisaudenhampaideni väliin ja kokevat säädytöntä kipua.

Usein pyörii oikein kunnollinen pala poskea suussa ruoan seassa. Joku kerta puraisen läpi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Viestin lähetti Miimuh
Mutta enemmän on tullut noita poskia purtua. Kun on jauhanut purkaa ja on taas päässyt ajatus katkeamaan, on tullut purtua pari kertaa oikein kunnolla poskeen.
Tästä tulikin mieleeni tapaus ajalta, jolloin harjoitutin itseäni edustamaan isänmaatani mahdollisen aseellisen konfliktin käynnistyessä. Intissä kun saa laitattaa hampaansa kuntoon ilmaiseksi, päätin myös minä näin tehdä. Ensimmäisen kunnollisen käynnin jälkeen poistuin takaisin palveluspaikalleni osa naamastani ja leukaperistäni puudutettuna. Matkalla aloin ihmetellä, miten on mahdollista, että minulla on purkka suussa, vaikka tulen hammaslääkäristä. Jonkin aikaa siinä hortoilin eteenpäin, kunnes tajusin, ettei se tunnoton lutru suussani ole purukumi, vaan oma kieleni! Rehellisesti sanottuna säihkähdin, koska olin ajatuksissani kulkiessani muutaman kerran puraissut "purkkaa" kovemmin. Sen verran nopeasti tilanteen kuitenkin tajusin, ettei vahinkoa sattunut - en yleensäkään jauha tai puerskele purkkaa paljon, vaan pyörittelen sitä suussani ja muodostelen siitä hauskoja kuvioita (tulipahan tämäkin paljastettua) - ja selvisin tilanteesta säikähdyksellä.
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Mietinpä tässä vain tuota keskustelupalstan etusivulla synttärisankarien joukossa näkyvää nimimerkkiä "eld i räven"..."tuli ketussa"..? Että mikähän mahtaa olla tuossa taustalla?

Väkisinkin tulee mieleen "eld i röven" tai jos mahdollista, vieläkin kivuliaampi olotila "älg i röven".

Että ei tässä sen kummempaa tällä kertaa.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Tippiä?

HS:n sivuilla tänään yleisönpalstalla joku tarjoilijantyötä tekevä ihminen ihmetteli, että miksi Suomesta puuttuu "tippikulttuuri" - ei siis anneta ns. juomarahaa tarjoilijalle ravintolassa.

Minä taas en ole koskaan tajunnut ulkomaillakaan ravintoloissa syödessä käydessäni tuon tarjoilijalle annettavan tipin pohjimmaista syytä. Miksi just sitä kyypparia pitäisi lahjoa?
Jos minä haluan ravintolan ruokalistassa mainitun tuotteen hinnan lisäksi maksaa jotakin ihmeellistä "lisää", niin kyllä minä haluaisin antaa sen rahan ruoan valmistaneelle kokille. Hänhän on loihtinut sen taivaallisen makunautinnon, minkä takia minä yleensä olen sinne ravintolaan vaivautunut menemään.
Tarjoilija roudaa ammattitaitoisen kokin tekemän annoksen pöytään - no mitä sitten? En minä suostu maksamaan mitään ylimääräistä ihmiselle, joka kantaa tarjottimella sen sapuskan naamani eteen ja mielistelee tekohymyineen minkä kerkiää.. Kuten sanoin, niin kokille antaisin. Siis tippiä.

Ihme touhua. Ja jos niitä kyyppareita pitää suosia sen takia, kun niillä on niin huonot palkat, niin tuohan on pohjimmiltaan ammatinvalintakysymys. Kouluttautukoot parempiin ansioihin. Muuten tarjoilijoita huomattavasti pienempää palkkaa saavat esim. siivoojat, mutta enpäs ole koskaan kuullut, että missään duunipaikassa annettaisiin siivoojille tippiä hyvin tehdystä työstä.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Re: Tippiä?

Viestin lähetti Predator
Muuten tarjoilijoita huomattavasti pienempää palkkaa saavat esim. siivoojat, mutta enpäs ole koskaan kuullut, että missään duunipaikassa annettaisiin siivoojille tippiä hyvin tehdystä työstä.

Puhumattakaan monesta muusta "matalapalkka-alasta", esimerkkinä mieleen tulee rakennustyömaa.

Lautapoika tai lapiomies teke saatanan raskasta- ja yleensä paskastatyötä, vesi- tai räntäsateessa, pakkasessa ja helvetillisillä helteillä, enkä ole kuullut heidän saavan, kun mestarilta vittuilua.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Re: Tippiä?

Viestin lähetti Predator
Kuten sanoin, niin kokille antaisin. Siis tippiä.

Huomasin saman kirjoituksen. Olen ratkaissut asian niin, että en yleensä jätä tippiä ahneille tarjoilijoille.

Joissain paikoissa tipit kuitenkin jaetaan myös kokkien kesken.

Kokkivaimokkeeni mielestä syy siihen miksi kokit eivät saa aina tippejä on se, että tarjoilijat saavat kuunnella kaikenlaista paskaa. Kokit ei sitä joudu kuuntelemaan, vaikka ruoka olisikin epäonnistunut.

EDIT: Avovaimoni jättää aina tippiä vastusteluistani huolimatta.
 

lautamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Itäsuomalainen jääkiekko.
Kysympä näiltä poskiaan pureskelevilta: Onko teillä usein päänsärkyjä ? Nimittäin minulla oli ja lisäksi pureskelin poskiani kovinkin usein, hammaslääkäri sitten sanoi että minulla on purentavirhe joka olisi pitänyt hoitaa jo lapsena.
En voinut kuin nauraa ja sanoa, että arvaappa hoidettiinko -50 luvulla mitään muutakaan, haavojen päälle pantiin piharatamon lehti ja vähän rättiä ja taas mentiin. Arvatkaapa loppuiko hammaslääkäriltä mielenkiinto purennan korjaukseen?
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Re: Re: Tippiä?

Viestin lähetti Olkku
Puhumattakaan monesta muusta "matalapalkka-alasta", esimerkkinä mieleen tulee rakennustyömaa.

Lautapoika tai lapiomies teke saatanan raskasta- ja yleensä paskastatyötä, vesi- tai räntäsateessa, pakkasessa ja helvetillisillä helteillä, enkä ole kuullut heidän saavan, kun mestarilta vittuilua.

Rauman mies puhuu asiaa! Raksalla jos missä olisi miehiä/naisia, jotka olisivat kunnon tipin tarpeessa!

Meikäläinen on muuten kerran yrittänyt antaa tippiä poliisille. Tämä tapahtui kauan sitten kun asuin talossa jossa minun seinänaapurikseni oli siunaantunut Kaikkien Kusipäitten Messias - tyyppi joka esim. pölli minun Hesarini joka vitun viikonloppu, melskasi aamuöisin huudattamalla stereoitaan, paskansi hissiin jostakin omituisesta syystä (näin itse livenä) ja kaikki huipentui sitten siihen kun tämä samainen, jonkun kupeitten hedelmä raiskasi 11-vuotiaan tytön asuintaloni pyykkituvassa.
Kun kytät hakivat tämän kovasti vastaanpotkivan naapurini pois, niin tarjosin toimenpidettä työstäneelle vanhemmalle konstaapelille sadan markan seteliä siitä hyvästä, että päästiin King Kong-luokan perslävestä eroon. Sanoin että on sitä pienemmästäkin asiasta tippiä annettu. Noh, konstaapeli kohteliaasti kieltäytyi. Hän kuitenkin sen naapurin "kesytysvaiheessa" oli hien pukatessa pintaansa riisunut tummansinisen takkinsa ja laittanut sen roikkumaan
siinä samaisella "actionporrastasanteella" olevan avoimen oveni ylimpään saranaan. Minäpä olin sitten ovela. Poliisit roudasivat talon mätämunaa hissillä alas autoonsa, ja sillä välin minä työnsin sadan markan setelin siinä saranassani roikkuvan kytän takin rintataskuun.
Konstaapeli tuli sitten hieman myöhemmin hakemaan sen rotsinsa, varoitteli että haaste minulle varmaan tulee oikeudenkäyntiin jonkinlaisena todistajana ja siinä puhuessaan kaiveli takataskuaan - otti sieltä esiin tupakka-askin... sen jälkeen avasi just päälle pukemansa takin rintataksun napin... otti sieltä tulitikkuaskin ja samalla taskusta putosi lattialle se satasen seteli. Konstaapeli katsoi sitä hetken ja sanoi sitten:
- ihmisen elämään kuuluu paljon selittämättömiä asioita, mutta jos minä nyt kuvittelisin että tuo sadan markan seteli, jota tuossa ei ole edes olemassa, olisi työnnetty minun taskuuni ollessani virantoimituksessa, niin tässä oltaisiin jo hyvin lähellä valtion virkamiehen lahjontaa. Onneksi tuota seteliä ei ole olemassakaan. Eihän?

Vastasin:
- No ei ole ei. Ja koska sitä ei ole olemassa, niin kai sinä voit moisen virtuaalirahan leikisti ottaa mukaasi?

Poliisi vain hymyili, tarjosi lämmintä kättään tervehdykseksi ja häipyi hissillä alas...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KärppäKerho, Leafs, Slovensko
Re: Tippiä?

Viestin lähetti Predator
Minä taas en ole koskaan tajunnut ulkomaillakaan ravintoloissa syödessä käydessäni tuon tarjoilijalle annettavan tipin pohjimmaista syytä. Miksi just sitä kyypparia pitäisi lahjoa?

Ihme touhua. Ja jos niitä kyyppareita pitää suosia sen takia, kun niillä on niin huonot palkat, niin tuohan on pohjimmiltaan ammatinvalintakysymys. Kouluttautukoot parempiin ansioihin.

Muistaakseni ainakin jenkeissä tarjoilijoiden palkkaus on järjestetty siten, että tipeillä on suuri vaikutus heidän palkkansa suuruuteen. Eli asian voisi luokitella "maassa maan tavalla"-otsakkeen alle. Onneksi kuitenkaan Suomessa ei ole tota.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Kyseessahan on "tarjoiluraha". Suomessa (ja vastaavissa maissa) en ole koskaan tippia tajunnut (vaikka olen itsekin ollut "tippihommissa"): jos sun duuni on olla taksikuski, tarjoilija, piccolo tmv, niin siitahan sulle maksetaan. Ethan sa tyokkarin tatiakaan tipittele, jos ja kun se on ystavallinen sulle? Tai jos kaupan kassa kay punnitsemassa sun hetelmat?

Jenkeissa tarjoilijoiden palkkaus on tosiaan jarjestetty toisella tavalla: itse palkka on pieni ja ravintolan, tai vastaavan, omistaja maksattaakin tarjoilijansa palkan suoraan asiakkaalla. Minusta se on helvetin vaarin, mutta kuten tossa ylla jo sanottiin: maassa maan tavalla. Eilen kaytiin esim ulkona syomassa ja laskua kertyi vajaan sadan dollarin edesta (4 tyyppia). Siihen tippi paalle: annettiin baut 17 dollaria!

Oliko se sen arvoista, etta kun plikka toi eteen kalijat, safkat jne, niin siita hyvasta annettiin sille "pakollinen" vajaa vanha satanen? Ei. Tama tapa on persiesta. On moraalisesti vaarin, etta ravintoloitsija maksattaa palkan suoraan asiakkaalla ja asiakas on "pakotettu" antamaan ylimaaraista (toki nain saa parempaa palvelua ja henkilokuntaa on aina tarpeeksi).

Huonommin asiat on vain Kanadassa, johon tipin lisaksi lyodaan viela verotkin. Eli kun piffi on merkitty menyyssa 20 dollariksi, niin loppujen lopuksi maksatkin 20 +verot + tipit. Eli mika 20 dollaria se sellanen on??

Kylla Suomessa naa asiat helvetin hyvin: tipitta selviat niin kauan kun haluat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös