Mainos

Yleistä juttelua

  • 23 913
  • 200

Master Chief

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Denny Crane
Oliko mitään hyvän näköinen se flikka joka lauloi Tshekin kansallislaulun ennen matsia? Pesi vielä lauluäänelläkin ruosalaisgollegansa. Ali G:n sanoin: I definately would...
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Ei juma, tänään tuli sitten ensimmäinen kerta oltua bingossa.
Juu, bingossa! Siellä mummojen valtakunnassa siis.
(eipä siellä todellakaan muita ollut)

Täälläpäin kun on tapana saada kyseisessä bingossa
ensimmäinen kerta ilmaiseksi, niin kauan että voittaa.

Ei jumankauta! Siinä meni ainakin puolitoista tuntia istuskelua
ennekuin sain sen perhanan voiton. 2e poletin sain ja saman tien
sen pelasin, että pääsin lähtemään.

Alussa saa siis samaisen 2e poletin aloitusrahaksi. Vedin koko
ajan 2e panoksella. Laskeskelin että siinä olisi muutamat
kymmenet eurot tullut tuhlattua rahaa, jos niistä kaikista
kierroksista olisi joutunut maksamaan, mitä minä siellä nyhjötin
sen ilmaisrahan voimin odottelemassa tappioputken katkemista.

Ei voi ymmärtää mistä ne mummot vetää rahat sinne jos
voittoprosentti on samaa luokkaa kun meikäläisellä!
(oletettavasti ei ole)

Ja se bingoaminen oli pelkkää koneen napin painallusta, kaikki oli
koneistettu. Ei edes saanut itse huutaa sitä legendaarista sanaa.

*
Tässä tuli myös ihmeteltyä tuota omien näyttöjen, eli siis
laajakuvatelevision ja tämän tietsikan littunäytön, naksuttelua.
Äänekkäitä naksahteluita kuuluu sillon tällöin ja etenkin sitten
kun on sulkenut laitteet. Onko kyseessä jotain
lämpölaajenemista tai vastaavaa?
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Viestin lähetti stiflat
Tässä tuli myös ihmeteltyä tuota omien näyttöjen, eli siis
laajakuvatelevision ja tämän tietsikan littunäytön, naksuttelua.
Äänekkäitä naksahteluita kuuluu sillon tällöin ja etenkin sitten
kun on sulkenut laitteet. Onko kyseessä jotain
lämpölaajenemista tai vastaavaa?


Tuon bingon täytyi olla valaiseva kokemus, enpä osaisi itseäni kuvitella vastaavassa tilanteessa...

Tuota naksumista esiintyy myös minun hieman perinteisemmässä näytössä. En ole siihen kuitenkaan enempää huomiota kiinnittänyt, mutta nyt kun osui ihan vain selaillessa silmään tämä stiflatin kommentti, ajattelin antaa "vertaistukea". Et ole siis yksin ongelmasi kanssa. :)

Jos joku jossain tietää, mitä moinen on, etenkin, onko se jotenkin haitallista, informaatio otetaan kiitollisuudella vastaan.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Nyt se taas alkaa!
-Mikäkö?
Auton kaivaminen kahdensadanviidenkymmenenkahden sentin lumikinoksen alta, auton lasien raakkaus jäästä, joka on tuulilasissa kiinni hanakammin kuin anoppi pitää kaulimesta, tuloksettomia sahausyrityksiä kotteron käyntiin saamiseksi, akkukaapeleiden kanssa sohlaaminen, yleinen liukastelu, sompailu lumisadekuuron peittämän liikennekaaoksen seassa ja tietenkin pirssin pakollinen pesu suolasta ja kokkareista. Pesun jälkeen kuivatellaankin jäätyneitä ovia äitimuorin hiustenkuivaajalla auki...
Mutta kaikesta huolimatta onhan se talvi ihan mukavaa (ainakin kaikilla niillä jotka eivät motorisoitua kärryä omista) =)
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Pistetään nyt vaikkapa tähän ketjuun

Niin, L4E nyt se selvisi sitten. Ainakin täällä on jo arvostelu Duran Duranin uudesta albumista, niin levy on siis julkaistu. Joten ei muuta kuin kaupoista tiirailemaan.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
..ja Peelle

Turha jatkaa Provoketjussa, kun menee ohi aiheen, heh..

Niinhän se menee. Lempinimi menee ""-merkkien sisään, mutta ainakaan oma lempinimeni ei siviilissä suinkaan ole "Arnold". Sitä en sitten tiedä oletko sinä "Pee". Eli ei se ainakaan täällä palstalla mene teoriasi kanssa yksi yhteen.
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: ..ja Peelle

Viestin lähetti Arnold
Turha jatkaa Provoketjussa, kun menee ohi aiheen, heh..

Varmasti vieläkin parempi ketju, joka itse asiassa avattiinkin juuri tämän lainausmerkkien käyttöni takia, tälle löytyisi, mutta mennään nyt täällä.

Pointti ei ole se, onko sinun lempinimesi "Arnold" vai ei. Pointti on se, että Arnold ei ole sinun OIKEA nimesi. Tai ainakin luulen, ettei ole. Siinä mielessä lempinimi ja nimimerkki ovat ihan samanlaisia asioita!

Minun nimimerkkini tulee muuten nimenomaan siitä, kun lapsuudenkaverini alkoi pentuna kutsua minuksi "Pee":ksi, mistä se sitten levisi yleiseksikin lempinimekseni. Syy, miksi kaverini alkoi nimittää minua tuolla, monesti hyvin negatiivikseksikin mielletyllä kirjaimella, johtui etunimeni ensimmäisestä kirjaimesta, joka siis on "Pee". Itse siis otin nimimerkikseni JYPin keskustelupalstalle seitsemän vuotta sitten nimenomaan lempinimeni, mutta se ei olekaan pointti sille, miksi nimimerkeistä puhuttaessa tulisi mielestäni käyttää heittomerkkejä.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Re: Re: ..ja Peelle

Viestin lähetti Pee
Minun nimimerkkini tulee muuten nimenomaan siitä, kun lapsuudenkaverini alkoi pentuna kutsua minuksi "Pee":ksi, mistä se sitten levisi yleiseksikin lempinimekseni.


Nyt menee ehkä Provoketjun puolelle, mutta ajatteliko tämä lapsuudenkaverisi asian jotenkin pervosti sekottaen sen ureaan?

Itsehän en ole koskaan ollut "a", heh..
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viestin lähetti Arnold
Nyt menee ehkä Provoketjun puolelle, mutta ajatteliko tämä lapsuudenkaverisi asian jotenkin pervosti sekottaen sen ureaan?

Nyt menee jo chatiksi, mutta vastaus tuohon kysymykseen on "ei".

Viestin lähetti Arnold
Itsehän en ole koskaan ollut "a", heh..

Monet muutkin ihmiset ovat alkaneet ihmetellä "mitäs jos minunkin lempinimeni olisi etunimeni ensimmäinen kirjain", kun olen kertonut heille saman tarinan kuin juuri tässä ketjussa.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Jaahas, eipä ollut kovakaan ihme että tämä myrsky sai puolet
kaapelikanavista pimeäksi. Ihme oli lähinnä ettei tuo tapahtunut
aiemmin, koska nythän sieltä ei enää juurikaan katseltavaa tule.
Nelosta saa ihailla lumisateen läpi.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Näistä lempinimistä ja nimimerkeistä...

Tietyt henkilöt joihin olen netin kautta tutustunut ja joista on tullut ihan arkipäivän tuttuja, saattavat toisinaan kutsua minua "Tediksi". Mikä on sinänsä hauskaa. Nimimerkistäni eli nickistäni on tullut melkein lempinimeni. Seuraava askel olisi varmaan sitten vaihtaa oikea nimeni Tediksi.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Viestin lähetti Ted Raikas
Tietyt henkilöt joihin olen netin kautta tutustunut ja joista on tullut ihan arkipäivän tuttuja, saattavat toisinaan kutsua minua "Tediksi". Mikä on sinänsä hauskaa. Nimimerkistäni eli nickistäni on tullut melkein lempinimeni. Seuraava askel olisi varmaan sitten vaihtaa oikea nimeni Tediksi.


Mites, onko Tedin nimimerkki väännös lempinimestä tai oikeasta nimestä?

Niin no joo ja omakohtaisesti en ikinä omaa nimeäni muuttaisi Arnoldiksi, vaikkakin moni itseäni kutsuu Arskaksi. Arnold vaan on aikoinaan jäänyt nettinimeksi, kun 16-kesäisenä jäin tämän internetiksi kutsutun asian koukkuun. Ja onhan Arnold hieman hienomman kuuloinen kuin Arska. Noin kirjoitusmuodossakin.

Joo, mutta pysykööt oma nimeni omanani, mutta nettiminä olkoot tästä eteenpäinkin Arnold tahi Arska.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Arnold
Mites, onko Tedin nimimerkki väännös lempinimestä tai oikeasta nimestä?
Nimimerkkini on siis yleensä joko Ted tai Ted Raikas riippuen vähän tilanteesta. Meinasin siis että ne ketkä aluksi ovat oppineet minut tuntemaan tällä nettinimellä, käyttävät sitä eräänl. lempinimenä arkielämässäkin. Enkä siitä nyt pahastu, hassua vaan hieman. =)

Oikean nimeni kanssahan tällä ei ole paljoakaan yhteystä, sen verran voin paljastaa että oikea nimeni alkaa S-kirjaimella.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Viestin lähetti Ted Raikas
Oikean nimeni kanssahan tällä ei ole paljoakaan yhteystä, sen verran voin paljastaa että oikea nimeni alkaa S-kirjaimella.

Raikas = Sakari?

Ainakin se alkaa S-kirjaimella ja sopisi muutenkin.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti pernaveikko
Raikas = Sakari?
Heh! Kerrassaan loisteliaasti ajateltu... mutta ei valitettavasti, en ole Sakari, enkä rupea tässä nyt mitään nimeni arvuuttelupeliä pelaamaan. Jos joskus minut oikeasti tapaa, niin esittelen itseni ihan omalla nimelläni-kin. Täällä en rupea sitä kuitenkaan toitottelemaan. =D
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Viestin lähetti Arnold
Joo, mutta pysykööt oma nimeni omanani, mutta nettiminä olkoot tästä eteenpäinkin Arnold tahi Arska.

Tai Provold, kuten irkissä kuulin taannoin.

Itselleni on tästä nickistä väännetty Bone tai Boner.
Molempia käytetään kun tutut Jatkiksesta ovat minun kanssa tekemisissä.

Siitä olen tyytyväinen, että palstan herrasmies Senior kutsuu minua oikealla etunimellä.
Tokikaan tuo Boneksi haukkuminen ei ole ollenkaan pahasta.
 

Bone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buccaneers, Lightning
Voi pojat, ette usko kun kerran Suur-Saimaalla...

Joo. Varoitus homejuustoista pitäville ihmisille. Varsinkin sinihomejuustoista.

Älkää vaan perkele ostako mitään muuta sinihometta kuin Auraa. Jos nyt puhutaan suomalaisista juustoista.
Sain tollasen Pirkan sinihomejuustopaketin, ja sen maku on laimea paska. Ei sikäli että olisin paskaa ikinä maistanut, mutta laimea on ainakin maku.

Aura on sentään jotain. Piruuttanikin ja väkisin vedän ton silti vatsaani.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Kun meillä on näitä supersankareita ollu vaikka kuinka ja paljon tässä vuosien varrella, kuten batman, superman ja spiderman, ni nyt on savolaisillakin oma supersankarinsa, hallitsemattomien tilanteiden sankari, vituiks män.

Miettikääpä sitä.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Miksi ihminen päättää juoda kahtena päivänä putkeen? Perjantaina otan kirkasta sen takia, ettei sunnuntaina ole kauhea krapula, mutta lauantaina korjaan sarjaa ennen peliä ja pelissä miedommilla. Kai tää sitten sen verran kivaa on. Ainakin nyt tuntuu. Aamulla voi vituttaa ja sunnuntaina. Tai sitten ei. Mistä minä tiedän.
 

flatfoot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kirkkonummen Salamat
Viestin lähetti Arnold
Miksi ihminen päättää juoda kahtena päivänä putkeen? Perjantaina otan kirkasta sen takia, ettei sunnuntaina ole kauhea krapula, mutta lauantaina korjaan sarjaa ennen peliä ja pelissä miedommilla. Kai tää sitten sen verran kivaa on. Ainakin nyt tuntuu. Aamulla voi vituttaa ja sunnuntaina. Tai sitten ei. Mistä minä tiedän.

Luonnollisesti siksi että krapulapäissään on kiva ryypätä!
Toisaalta tähän pätee vastaukseksi melkein mikä vaan,
jotkut ihmiset kun eivät erheistään opi. Kuulun itsekin
juuri tähän ryhmään ja päätä tulee hakattua seinään tän
juomisasian kanssa tasaisin väliajoin..
 

Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viestin lähetti Arnold
Perjantaina otan kirkasta sen takia, ettei sunnuntaina ole kauhea krapula, mutta lauantaina korjaan sarjaa ennen peliä ja pelissä miedommilla.

Meikäläisellä menee kyllä noi miedot ja tiukat aivan toisinpäin. Kakkosia vedettäessä ekana päivänä vedetään miedompia tuotteita ja toisena otetaan jo tiukatkin mukaan. Tämä siksi, että usein tuntuu siltä, ettei toisena päivänä enää pelkkä buisse riitä nostattamaan humalaa samoihin mittoihin kuin ensimmäisenä päivänä.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Onko kukaan ollut aamuyöstä ainut selaaja tai käyttäjä ? Tuli mieleen kun katselin ketkä tai keillä on yhteys auki!

PS. Ja onko koskaan nollissa?
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Tuskin, ikinä, missään. Näes monet jättävät koneensa "idleen" yön ajaksi, selaimen päälle, jossa on autorefresh, näin ollen eväste ei koskaan kuole, ja olet aina yksi käyttäjä listalla.

Toki huoltokatkojen jälkeen, joku voi noin nanosekunnin rehvastella, olevansa ainut JA:n forumilla hengaileva.

Mutta että yleistä juttelua? Mites se muilla, tähän aikaan? Toivoisin, että olisitte jo nukkumassa. Teidän parastahan tässä, mitäs sitä muutakaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös