Mainos

Yleistä juttelua

  • 23 913
  • 200

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Heh..


Parker #27 putkahti maailmaan eräänä karmeana aamuyönä. Kauempaa näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli hermoton ja he söivät suuria määriä. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häntä kiusattiin rumista lemmikeistä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan paperipiirakat, niinpä ajankuluksi tuli mormoonit.

Parker kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin leppoisaksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä vihreät silmät.
Typeryydestä päätellen hän oli aika jankattaja. Lempiruokaansa kalakeittoa hän sai työskennellen sangonkantajana.

Parker ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan urheilutapahtumassa. Alkoholia hän juo häissä.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.


--------------------------------------------------------------------------
Aivan loistavaa :-) näinhän se juuri meneekin. Voikohan tuota puolisio enää myydä pois jonka ostin?
 

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Nostetaanpa tätä ketjua taas välillä ylös. Ihmisgeneraattoria oli toki pakko kokeilla ja hienostihan se näytti menevän. Sukupuolikin on melkein oikein :).



#77 päätti herätä henkiin maailmaan eräänä lämpimänä aamuyönä. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli kadehdittu ja he elivät yltäkylläisyydessä. Koulussa hän opetti muita, siellä häntä ei katsottu kieroon.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan hävittäjälentokoneet, niinpä ammatiksi tuli mormoonit.

#77 kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin laiskaksi. Päähänsä hän sai ruskeat hiukset, sekä siniset silmät.
Itkuisuudesta päätellen hän oli todella ihastuttava. Lempiruokaansa kalakeittoa hän sai työskennellen nenänkaivajana.

#77 ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan hautajaisissa. Alkoholia hän juo asuntovaunussa.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei kai se mikään ihme ole, ettei se Sokratesin pilkku uponnut, kun äijä paljasti korttinsa jo Puola-matsissa. Ylpeys käy lankeemuksen edellä tjsp ja Ranskan maalivahti tiesi jo mitä kikkaa aikoo yrittää.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
tant gredulin päätti avata silmänsä maailmaan eräänä vihreänä yönä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli pahan hajuinen ja he elivät yltäkylläisyydessä. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ei kiusattu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan seeprat, niinpä viihteeksi tuli leikkihieromalaitokset.

Tant kehittyi toisellakymmenellä varsin anteliaaksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä ruskeat silmät.
Amalgaamipaikoista johdatellen hän oli hyvin kiva. Lempiruokaansa kasviskeittoa hän sai työskennellen astronauttina.

Tant tupakoi päivittäin mutta ei käytä nuuskaa. Alkoholia hän juo olohuoneessa.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin.
............................................................................................
Pitihän se kokeilla. Mistä se kaiken tiesi? Jos 'seeprat' tarkoittaa erotuomareita, niin ihan just jetsulleen :)
 
Pikkukatti päätti herätä maailmaan eräänä tuulisena aamuna. Savun haihduttua näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli omavarainen ja he anelivat armoa Koulussa hän kiusasi kaikkia, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään kassien kantaminen, niinpä ammatiksi tuli laamat.

Pikkukatti kehittyi kuudennellakymmenellä varsin miehekkääksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä vihreät silmät.
Rikollisuudesta johtuen hän oli suuresti paskiainen. Lempiruokaansa soossia hän sai työskennellen astronauttina.

Pikkukatti tupakoi ja käyttää nuuskaa kerran kuukaudessa. Alkoholia hän juo hyvässä seurassa.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei päästetty naimisiin.

Sen pituinen se.

Mistä ne tietää... Kehityn siis vanhana vielä miehekkääksi. Ja mie oon aina halunnut olla astronautti.
 

Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Orman Mollis pamahti eloon maailmaan eräänä vihreänä päivänä. Kaukaa näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli kaunis ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän kiusasi kaikkia, siellä häntä ihannoitiin nenästään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan lemmikkeläimet, niinpä harrastukseksi tuli laastarit.

Orman kehittyi kolmannellakymmenellä varsin pelottavaksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä vihreät silmät.
Ilkeilystä huolimatta hän oli hyvin sisäänpäin lämpiävä. Lempiruokaansa omenapiirakoita hän sai työskennellen ruutujentäyttäjänä.

Orman tupakoi ja käyttää nuuskaa melko usein. Alkoholia hän ostaa alaikäisille.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.

-------------

Aika karun oloinen kaveri.. Pelottava kaveri, syö omenapiirakoita, röökää, nuuskaa, on alaikäisten viinatrokari, harrastaa laastareita, on ex-koulukiusaaja ja omaa uskomattoman komean NENÄN!!!

No aika lähellehän tuo osui!!
 

pak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaikkei se aina niin kivaa olekaan niin, SaiPa.
ihmisgeneraattori

Pak putkahti maailmaan eräänä räntäisenä päivänä. Melkein heti näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli varakas ja he elivät pyhästä hengestä. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä hän oli kaikkien kaveri.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan kukkien katselu, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli voihkiminen.

Pak kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin kivaksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä vaaleat silmät.
Television katselusta seuraten hän oli suuresti juureton. Lempiruokaansa omenapiirakoita hän sai työskennellen duunarina.

Pak ei tupakoi eikä nuuskaa koska pitää sitä itsemurhana. Alkoholia hän valmistaa itse.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa ei uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.
 

scholl

Jäsen
Nukut väärässä rytmissä. Veikkaisin sitä. Jos menee liian aikaisin nukkumaan niin ei saa unta. Jos vaihdat rytmiksesi esim. 02-10 niin nukut hyvin. Ainakin itse kun unenpäästä saan kiinni, nukun aamun erinomaisen hyvin. Pitää olla vain riittävän väsynyt kun menee nukkumaan.
 
Tuo on varmaan aika vittumaista. Itse taas nukun liikaa. Parhaimmillaan olen nukkunut vuorokauden aikana reilut 16 tuntia. Normaalisti se on 8-12 tuntia. Yön aikana tulee heräiltyä pari kertaa. Joko kissojen takia, ne kun nukkuu vieressä ja milloin jaloissa tai mahalla. Tai sitten painajaisten takia. Tai yleensä ne unet on vähintäänkin outoja. Viime yönä oli vuorossa vaihteeksi lentämisuni. Toki siihenkin oli upotettu ripaus painajaista. Joskus niitä tulee monena yönä peräkkäin ja aina heräämisen jälkeen kun nukahtaa niin alkaa uusi painajainen. Loppujen lopuksi ei uskalla enää nukkua. Kyllä sitä vähemmälläkin unimäärällä tulee toimeen, jos on töissä tai koulussa tms. Välillä tulee vielä otettua kevyet päiväunet.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
irGGu kirjoitti:
Tätä se lääkärikin epäili, mutta nyt olen puoli vuotta pyrkinyt olemaan sängyssä juuri tuon 22-06. Välillä menee myöhempään. Väsynyt olen 16 tuntia vuorokaudesta. Eli juuri ne ajat kun en ole makuuasennossa. Yli neljän tunnin unia putkeen (heräämättä siis välillä kertaakaan) olen nukkunut viimeksi alle 15 vuotiaana. Herääminenkään ei ole mikään pieni havahtuminen, vaan oikeasti herää ja on sellainen olo ettei ole yhtään nukkunutkaan. Ja kun se uudelleen nukahtaminen kestää niin saatanan kauan.. Ja ei vaikuta, jos valvon kahteen asti yöllä, nukun kaksi tuntia, ja herään muutaman tunnin päästä, ja sama jatkuu. Tämä tuli huomattua sen vuoden aikana kun olin työttömänä ja unirytmit sai sovittaa halutun mukaisiksi. Mun pää ei vaan kestä nukkumista.

Jos nukut kuitenkin 8 tuntia vuorokaudessa ja olet silti väsynyt, diabetes voisi toki olla yksi syy, mutta ilmeisesti lääkäri on todennut ettei näin ole?

Mites ne kolme tyypillisintä oiretta kakkostyypin diabetekselle menivätkään, janottaa, kusettaa ja väsyttää tjsp.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Älä yritä väkisin nukkumaan jo klo 22. Se on aikuiselle aika aikaisin. Kokeile puolta yötä. Tilanteessasi vaikuttaa tietysti sekin, että nukkuminen alkaa olla jo melkoinen peikko sulle ja olet varmasti jo valmiiksi jännittynyt mennessäsi sänkyyn, kun uskot/tiedät valvovasti yöllä ja aikainen herätys odottaa. Onko lääkäri tutkinut muut syyt, esim. ettei sinulla ole jotain aineenvaihduntasairautta tai jonkun vitamiinin tms. puutostilaa? Muista myös, ettei kannata harrastaa mitään kovin reipastahtista urheilua (lenkkeily, aerobic) pariin tuntiin ennen nukkumaanmenoa. Joidenkin ihmisten unia tämä häiritsee.
 

Luke

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
irGGu kirjoitti:
Et kerro mitään liikuntaharrastuksistasi, mutta tuo kuullostaa hyvin tyypilliseltä ylikuntotilalta. Eli nukahtamisvaikeuksia ja vaikeuksia päästä syvään uneen. Tästä johtuu tuo herääminen reilun tunnin jälkeen. Usein herääminen tapahtuu säpsähdyksen omaisesti. Ja ylikuntoon ei vaadi kovaa treeniä, vaan omiin tottumuksiin kovempi liikunta riittää, jos se ei ole oikeassa suhteessa lepoon. Normilääkärit harvemmin osaavat tunnistaa ylikuntotilaa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Yksi suurimmista syistä irGun unettomuudessa lienee psyykkisellä puolella. Ihminen on siitä kumma eläin, että kun hän alitajuisesti jännittää, nukkuuko hän hyvin, on hyvin suuri todennäköisyys, ettei nukkuminen onnistu.

Toinen syy voi olla stressissä. Kolmas ties missä. Tilannetta kun en tiedä, en osaa sanoa yhtään, mikä voisi auttaa. Kelju vaivahan tuo on. Ja jos uni on erittäin katkonaista tai jotenkin "ei niin syvää", ei se virkistä niin hyvin kuin normaali uni. Ei, vaikka tunteja tulisikin määrällisesti tarpeeksi.

Itselläni on ollut toisinaan pahojakin huonosti nukkumisen kausia. Yleensä silloin nukahdan kunnolla vasta about kolmen aikaan yöllä. Ja aamulla herääminen on vaikeata. Yksi vaikuttava tekijä tähän on kofeiiniyliherkkyyteni. Minun ei tarvitse juoda kuin pari kuppia kahvia päivässä, niin on aika varmaa että nukun helvetin huonosti. Jos nukun huonosti, olen todennäköisesti helvetin väsynyt. Ja sitten taas tulee juotua kahvia. Ja taas nukutaan huonosti. Noidankehä on valmis. Tähän auttaa yleensä jonkinlainen kahvilakko. Yksi päivä vedetään vaikka kuinka pahasti pilkkien. Ja juodaan sitten vaikka vihreää teetä, mikä toimii ihan hyvänä rauhoittajana.

Hyviä apukeinoja nukahtamiseen ovat minulla olleet esimerkiksi illalla (ei kuitenkaan juuri ennen nukkumaanmenoa) tehty kevyt kävely-/pyöräilylenkki. Kamomillateen juonti saattaa auttaa, tai sitten se on vain lumevaikutus. Hermoja se kuitenkin ainakin rauhoittaa. Lisäksi erittäin hyvä keino on ollut lukea sängyssä. Yleensä parikin lukua jotain jopa ihan hyvää kirjaa saa aikaan sen, että silmäluomet tuntuvat raskailta. Kaipa se on hyvä keino rauhoittaa mahdollisesti levottomiakin ajatuksia. Yleensä uni tulee hyvin sen jälkeen.

Nuo siis toimivat minulla, mutta en osaa sanoa, onko niistä apua muille. Tsemiä nukahtamiseen vaan kaikille.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joskus on mullakin näitä nukkumisongelmia, mutta yleensä ne kestävät onneksi vain yhden yön ja seuraavana yönä kaikki on taas toisin. Muutamia syitä huonosti/ei lainkaan nukuttuun yöhön:

1. Outo ympäristö (ihan ykkösasia, vieraassa paikassa en nuku koskaan silmällistäkään ensimmäisenä yönä)
2. Kahvin juominen iltakuuden jälkeen
3. Työasiat kasaantuneet niin että stressaa ja ahdistaa
4. Joku täysin tuntematon syy. En ainakaan halua myöntää, että täysikuulla olisi mitään merkitystä asiaan, mutta joskus on samoihin aikoihin tämmöinen osunut.

Sitten jos keskellä yötä herään johonkin turhaan asiaan, kuten siihen että kännykkään on jäänyt äänet päälle ja siihen tulee tekstiviesti tai akku vähissä -piippaus, niin välittömästi herättyäni tulee sen verran kova kiukku, ettei ainakaan tuntiin saa uudestaan unen päästä kiinni. Sama kiukku tulee kaikista muistakin ulkoisten äänien aiheuttamista heräämisistä, kuten naapurissa jyrisevästä sähköporasta (loma-aikoina ja viikonloppuisin kun voisi nukkua pitkään)

Isompi ongelma mulle on kuitenkin päiväväsymys, joka vaivaa aina lounaan jälkeen koko iltapäivän. Kotona olen kokeillut 20 minuutin päiväunia ja se on auttanut asiaan. Kyllä täällä töissäkin pitäisi saada ottaa pienet nokoset kun ei työnteosta tule mitään.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itse tein reilu viikko sitten sellaisen tempun, että siirsin sänkyni makuuhuonen toiselle seinustalle. Sen jälkeen olen nukkunut mielestäni selkeästi paremmin. Joku energiahoitaja tai muuten kylähullu sanoisi varmaan, että huoneessani menee joku jyrkkä positiivisen ja negatiivisen energian raja ja nyt olen paremmassa paikassa.

Itse taas veikkaan syyksi sitä, että nyt sänkyni on kauempana sekä keittiöön, että eteiseen vievistä ovista. Näin ollen keittiön jääkaapin hurina ja kerrostalokäytävässä mahdollisesti kulkevien ihmisten metelöinti kuuluvat vaimeampina.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Sistis kirjoitti:
Itse tein reilu viikko sitten sellaisen tempun, että siirsin sänkyni makuuhuonen toiselle seinustalle. Sen jälkeen olen nukkunut mielestäni selkeästi paremmin. Joku energiahoitaja tai muuten kylähullu sanoisi varmaan, että huoneessani menee joku jyrkkä positiivisen ja negatiivisen energian raja ja nyt olen paremmassa paikassa.

Itse taas veikkaan syyksi sitä, että nyt sänkyni on kauempana sekä keittiöön, että eteiseen vievistä ovista. Näin ollen keittiön jääkaapin hurina ja kerrostalokäytävässä mahdollisesti kulkevien ihmisten metelöinti kuuluvat vaimeampina.

Selkeä maasäteily-case kyseessä. Kyllä wanha kansa tietää.
 

NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
NemI syntyi uudelleen maailmaan eräänä tuulisena iltapäivänä. Seuraavana päivänä näki että hänestä tuli ihminen.. Perhe oli iso ja he söivät vain jätteitä. Koulussa hän ei kyennyt mihinkään, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen pitkistä kynsistänsä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään possut, niinpä harrastukseksi tuli paperipiirakat.

NemI kehittyi neljännelläkymmenellä varsin kivaksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä tummat silmät.
Harrastuksista johdatellen hän oli todella ääliö. Lempiruokaansa makaroonikeittoa hän sai työskennellen lekurina.

NemI tupakoi kesäisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän ei juo yleensä.

Hän huuti itselleen puolison jonka kanssa oli vähällä mennä naimisiin.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Kiinnostaako parin luetun jälkeen jotain vielä oikeasti mitä joku satunnaisgeneraattori kertoo anonyymeistä nimimerkeistä?
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Ai että kun kuulosti hyvältä. Nimittäin itse säveltämäni kappele pianolla soitettuna. Itse olen kappaleen kitaralla tehnyt ja hieman sävelkulkua suullani siihen päästänyt. Vaan kaverini soitti nämä yhtäaikaikaa pianolla ja kun itse rämpytin kitaran siihen päälle, niin olin kusta hinajaa: Onko tämä todellakin minun tekemä kappale? Niin hyvältä se kuulosti. Melkein olisi voinut onnelisuusketjuun tämän kirjoittaa.
 

Thoke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Masokistien ja pessimistien suosikki=SaiPa
"Sillä kaikkihan sen tietää, että munkit ei voi sietää, jos pallihiki haisee, ja munan päässä on paise"

Munavuoren munkit on kyllä loistava bändi. Lyriikoita elämän tärkeistä asioista.

Taidan olla aika sekaisin. Johtunee väsymyksestä. Jokatapauksessa kyseinen bändi iskee hyvin tällä kellonajalla.
 

HangoverFairy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Thoke kirjoitti:
"Sillä kaikkihan sen tietää, että munkit ei voi sietää, jos pallihiki haisee, ja munan päässä on paise"

Munavuoren munkit on kyllä loistava bändi. Lyriikoita elämän tärkeistä asioista.

Taidan olla aika sekaisin. Johtunee väsymyksestä. Jokatapauksessa kyseinen bändi iskee hyvin tällä kellonajalla.

Kauheeta paskaa sitä meneekin kuuntelemaan kännipäissään. Oikeasti selvipäin!! Kuka Kuuntelee!!??!! Onneksi olen humalassa!!??!!?
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Tällä hetkellä jostain systä ainakin Turun kaapeliverkossa näkyy Urheilu+Kanava, tosin ilman ääniä. Muita uusia kanavia ei näy, joten en usko että mistään kampanijastakaan on kyse. Tällä hetkellä tulee NBA:ta Miami-Utah, saisipa vielä äänet jostain...
 

Juneau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals, söden jalat, Hifk, kibe
"Sillä kaikkihan sen tietää, että munkit ei voi sietää, jos pallihiki haisee, ja munan päässä on paise"

Munavuoren munkit on kyllä loistava bändi. Lyriikoita elämän tärkeistä asioista.

Taidan olla aika sekaisin. Johtunee väsymyksestä. Jokatapauksessa kyseinen bändi iskee hyvin tällä kellonajalla.

kings of the carnival creation by dimi borvari lopettaa unet..;)
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Kyllä Joulu on vaan hienoa aikaa. Ihan parasta.

Tytöltä (4,5v) lähti eilen eka maitohammas. Ihan hullua, vastahan mun vauva syntyi.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Onko tähänkin ketjuun pakko kirjoittaa. Kirjoitan, mitä kirjoitan. Milloin tänne saadaan ääniviestejä. En haluaisi kuulla niitä, mutta se on nykyaikaa olla ääniväylä vapaana. Huomenna on hyvin merkittävä päivä minulla. Tämän ketjun pitäisi olla Kierrätyskeskuksessa. Tässä ei ole kappalejakoja, koska se on nyt tyylikeinoni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös