Mainos

Yleisradio Oy – YLE

  • 690 579
  • 5 374

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Onhan nämä jo nähty. Nyt näemmä tulemme näkemään ohjelmakaaviossa jatkuvalla syötöllä. Onneksi ei ole kansalaisvelvollisuus katsoa.
Onneksi Ylellä on tuo verovaroilla pidettävä Yle Areena, jonne voi dumpata nämä leffat pyörimään. Ei siis tarvitse tätä skeidaa laittaa Ylen kanavapaikoille pyörimään. Toki jonkin verran niitä kaiketi Teemaltakin tulee, mutta kuitenkin.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
En tiedä hinnasta Mitä Aki Kaurismäki ja YLE ovat asiasta sopinut, mutta uutisen perusteella kyseessä on hieno asia ja hieno mies. Oletan tosiaan, ettei hinta ole päätä huimaava. Kyllähän näitä klassikkoja mielellään aika ajoin katselee.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Ihan hyvällä sykkeellä tulee. Pitääkin varata Elisan "boxilta" tilaa. Noin muutoin voisi luulla, että yhden Suomen kaikkien aikojen merkittävimmän ohjaajan tuotannon hankkiminen kaikkien iloksi olisi näitä YLE:n ydintehtäviä.

Aki Kaurismäen pitkien elokuvien esityspäivät Teemalla
Teeman lahjapaketit klo 12

  • to 28.12. Juha (kinokonserttien lahjapaketissa)
  • la 30.12. Kaurismäkipaketti: Työläistrilogia: Varjoja paratiisissa, Ariel, Tulitikkutehtaan tyttö
  • su 31.12. Kaurismäkipaketti: Suomi-trilogia: Kauas pilvet karkaavat, Mies vailla menneisyyttä, Laitakaupungin valot
Kino Suomi tiistaisin noin klo 22

  • 2.1. Leningrad Cowboys go America
  • 9.1. Leningrad Cowboys meet Moses
  • 16.1. Pidä huivista kiinni Tatjana, Total Balalaika Show
  • 23.1. I Hired a Contract Killer
Sunnuntaimatineaelokuvat klo 12

  • 7.1. Rikos ja rangaistus, Calamari Union
  • 14.1. Le Havre
  • 21.1. Boheemielämää
  • 28.2. Hamlet liikemaailmassa
Lauantaina 30.12. kaikki 17 elokuvaa julkaistaan Areenaan ja ne ovat katsottavissa koko ensi vuoden 2018.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Onneksi Ylellä on tuo verovaroilla pidettävä Yle Areena, jonne voi dumpata nämä leffat pyörimään. Ei siis tarvitse tätä skeidaa laittaa Ylen kanavapaikoille pyörimään. Toki jonkin verran niitä kaiketi Teemaltakin tulee, mutta kuitenkin.

Ai niinpä tietysti, pitäisi arveen yrittää päivittyä.
Joka tapauksessa toivon, että me saimme nämä oikeudet helvetin edullisesti. Koska ohjaajaa ei raha kiinnosta, taide sen sijaan kyllä. Ja elokuvataiteeksi nämä kai lasketaan, joskus tulevaisuudessa jokseenkin merkilliseksi ajan hengen ilmentymäksi. Älykkökulduuriksi tuskin, Tatiin rinnastettavaksi.
Kaurismäki on maneeriensa, tai ehkä enemmänkin maneerinsa uskollinen rahastaja.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Ihan hyvällä sykkeellä tulee. Pitääkin varata Elisan "boxilta" tilaa. Noin muutoin voisi luulla, että yhden Suomen kaikkien aikojen merkittävimmän ohjaajan tuotannon hankkiminen kaikkien iloksi olisi näitä YLE:n ydintehtäviä.

Aki Kaurismäen pitkien elokuvien esityspäivät Teemalla
Teeman lahjapaketit klo 12

  • to 28.12. Juha (kinokonserttien lahjapaketissa)
  • la 30.12. Kaurismäkipaketti: Työläistrilogia: Varjoja paratiisissa, Ariel, Tulitikkutehtaan tyttö
  • su 31.12. Kaurismäkipaketti: Suomi-trilogia: Kauas pilvet karkaavat, Mies vailla menneisyyttä, Laitakaupungin valot
Kino Suomi tiistaisin noin klo 22

  • 2.1. Leningrad Cowboys go America
  • 9.1. Leningrad Cowboys meet Moses
  • 16.1. Pidä huivista kiinni Tatjana, Total Balalaika Show
  • 23.1. I Hired a Contract Killer
Sunnuntaimatineaelokuvat klo 12

  • 7.1. Rikos ja rangaistus, Calamari Union
  • 14.1. Le Havre
  • 21.1. Boheemielämää
  • 28.2. Hamlet liikemaailmassa
Lauantaina 30.12. kaikki 17 elokuvaa julkaistaan Areenaan ja ne ovat katsottavissa koko ensi vuoden 2018.

Ainoa mikä harmittaa on se, ettei Mikan Arvottomat mahtunut tähän pakettiin...

Mahtava uutinen noin muuten. Etenkin vuoden lopussa totaalisetti päälle.

*****

MUISTAKAA kaikki, että Fakta Homma poistuu tämän viikon jälkeen Areenasta! Vielä ehtii!
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Hieno uutinen. Eipähän tarvitse vuosien päästä kirota, että oikeudet ovat fuusioiden kautta ties millä yhtiöllä ja elokuvat voi näkyä Suomen televisiossa vain maksamalla mottipäisiä summia monikansallisille toimijoille. Paitsi että Kaurismäen elokuvat ovat hyviä, tiivistyy tämä kulttuurikauppateko ohjaajan omiin sanoihin.

– En osaa ottaa kantaa tuotantoni taiteelliseen tasoon, mutta varmaa on, että se dokumentoi suomalaista todellisuutta ja maisemaa viimeisen 35 vuoden ajalta ja saattaa tämän vuoksi kiinnostaa tulevia sukupolvia.

Oli elokuvista mitä mieltä tahansa, niin niiden merkitystä suomalaisessa kulttuurissa ei voi kiistää, ja nämä elokuvat on säilytettävä jälkipolville. Kaurismäki on ainoa suomalainen elokuvaohjaaja, jolla on mahdollisuus saada naamansa juhlarahaan. Eläviä ei kuitenkaan kuulu rahoihin lyödä.
 
Panther Claw

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ylellä riittää rahaa, mutta niin paljon sitä ei ole, että sen kaikkien aikojen paras sarja Uutishuone saataisiin jollain tapaa ostettavaksi tai levitykseen. Vedotaan aina siihen, että sarjassa käytettävän materiaalin (musiikkia ja kuvaa) oikeudet ovat niin kalliita. Saattaahan noilla hintaa olla, mutta usein asiat pystyy sopimaan, ja jos joku on liian kallista, niin senkin voi kiertää monin tavoin.

Mutta ei siellä jakseta persettä liikuttaa ehkä sen takia, että tämä ei edistä monikulttuurisuutta mitenkään.

Uutishuone Rocks! Mitä Ylen rahoihin tai rahattomuuteen ja rahankäyttöön tulee, niin vuosi takaperin oli tapetilla Heroes of The Baltic Sea. Tuukka Temosen ohjaama HistoriaRealitySeikkailu ymv. ja kustannukset vaatimattomasti 1,5 miljoonaa euroa. Katsoiko tuota joku? Edes kohderyhmässään nuorissa tuo ei tainnut kerätä minkäänlaisia katsojalukuja ja mm. historialliset faktat olivat mitä sattuu mikä myös aiheesta nostettiin keskusteluun.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Metsolat on tullut kokonaisuudessaan Yle Areenaan. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa katsella se tuolta, vaikka toki muutamaan otteeseen on jaksot nähnyt. Mielikuva on että sarja on kohtalaisen hyvin kestänyt aikaa vaikka toki yli 20 vuotta vanhasta sarjasta onkin kyse.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tänään päästään sitten Urheilu-Suomessa meidän suomalaisten jos ei nyt lempipuuhaan, mutta ainakin siihen mistä on kokemusta, eli piehtaroimaan katkerien tappioiden aiheuttamassa kollektiivisessa surussa.

”Ai-jai jai jai… hirveältä näyttää, voi luoja!” – Suomen surullisin klippi katkerana palana urheilun historiaa | Urheilu-Suomi | TV | Areena | yle.fi

TV2 tänään klo 21 ja Areenassa jo nyt.

Odotan tätä innolla. Minusta tämä Urheilu-Suomi on ollut aivan erinomaista katsottavaa muutenkin. Haastateltavista on saatu paljon irti ja kuvallinen kerrontakin on ollut erittäin vahvaa. Ei ole myöskään väkisin lähdetty keksimään jotain "uutta ja raikasta" näkökulmaa suomalaiseen urheiluun, vaan annettu kunniaa maamme urheiluhistorialle sellaisena kuin varmasti aika moni sen ymmärtää.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Ei ole myöskään väkisin lähdetty keksimään jotain "uutta ja raikasta" näkökulmaa suomalaiseen urheiluun, vaan annettu kunniaa maamme urheiluhistorialle sellaisena kuin varmasti aika moni sen ymmärtää.
Hyvä pointti, tämän allekirjoitan itsekin. Ei ole painotettu esimerkiksi naisnäkökulmaa, vaan on menty aiheen ehdolla. Valkoisten miesten suuri lukumäärä saattaa ahdistaa tv-kanavan brändipettereitä, mutta sellaista näkymää urheilun peräpeilistä näkyy. Kattauksen kruunaa someilun puute ja tapa kuvata esihistorialliseen tyyliin istuvia ihmisiä. Haastateltavat saattavat sanoa useankin lauseen putkeen samaan kameraan katsoen. On niin retroa, että on jo melkein modernia!
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Jari Tervon viimeaikaisiin mielipiteisiin eli näkemyksiin suomalaisuudesta ja Suomen tulevaisuuden rakentajista olen ollut pettynyt, tai ehkä en pettynyt, mutta muuten vain täysin toista mieltä. Se siitä, sen sijaan tämä Tervon toimittama, tekemä Kekkonen, (Kekkonen, Kekkonen) - sarja Ylellä on täyttä rautaa, hyvää tavaraa, ansiokas tuotanto. Muutamia uusiakin yksityiskohtia olen siitä kuullut, tajunnut mutta tärkeintä on linjakkuus, homma etenee laaja-alaisesti mutta hallitusti. Hyvä Tervo! Kiitos YLE.

Väyrynen kuulostaa itseltään, aina ja iankaiken. Jostain syystä Tervo ei ole Juhani Suomea saanut tai halunnut vannoutunutta UKK-liturgiaa vetämään.
 
Viimeksi muokattu:

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
...
Yle on mennyt alas. Kun studiossa on samanaikaisesti Marja Sannikka ja elävä studioyleisö, ei voida puhua laadusta. Twitter-syöte vain puuttuu.

Kyllä vain. Minä en ymmärrä tätä typerää karnevalisointitrendiä, tollojen osallistumista joka ikiseen ohjelmaan.
Minä pidän pelkistä puhuvista päistä, asiakeskustelusta, jossa on sijansa myös hiillostamisella.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Kiitos Arvee, kun kommentoit juttujani tässä ketjussa. Siirrän sinulta toisen viestin presidentinvaaleista tänne.

Olin jo kirjoittamassa, kuinka mainio toimittaja Seija Rautio on, mutta hänhän on nykyään Vaaherkumpu.
Kunnon pohjatyöt eli hyvät kysymykset, luonnetta eli itseluottamusta ja kyky kuunnella,reagoida poliitikon vastauksiin nopeasti.
Parasta Ylen toimittajakaartia.

Koska en jaksanut koko ajan kuunnella Paavoa, karkasi ajatukseni pohtimaan, mitä jos toimittajan paikalla olisi ollut Sakari Kilpelä. Kun pääsin irti tästä ajatuksesta, aloin pohtia onkohan Sakari Kilpelä yleisössä. On harmi että Ylellä on niihin vähän Rautio-Vaaherkummun tapaisia toimittajia, sillä vain siksi tilaa löytyy Marja Sannikalle ja Sakari Kilpelälle.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
On harmi että Ylellä on niihin vähän Rautio-Vaaherkummun tapaisia toimittajia, sillä vain siksi tilaa löytyy Marja Sannikalle ja Sakari Kilpelälle.
Minä pidän myös Radio Yle yhden ykkösaamua usein toimittavasta Päivi Neitiniemestä. Kuuntelen ohjelmaa usein työmatkalla.
 
Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Minä pidän myös Radio Yle yhden ykkösaamua usein toimittavasta Päivi Neitiniemestä. Kuuntelen ohjelmaa usein työmatkalla.

Lisäisin hyvien toimittajien joukkoon myös samaa ohjelmaa toimittavan Olli Seurin.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yle järjestää Tohlopissa helmikuun alkupuolella parin tunnin seminaarin aiheesta ”Miten saavutamme uusia yleisöjä”. Alustuksien aiheena ovat:
  • Kioskin tarina – tyhjästä menestystuotteeksi parissa vuodessa (Antti Hirvonen, päällikkö, nuorisomediat)

  • Tapaus DragonSlayer666 – kuinka hardcore gamerit saatiin innostumaan televisiosta (Riikka Takila, tuottaja)

  • Tubekulttuurin nousu – nuorten idolit, sisällöt ja vuorovaikutus (Mikko Silvennoinen, tuottaja)
Kutsusta päätellen uusilla yleisöillä tarkoitetaan tässä 15-29 -vuotiaita suomalaisia. En tiedä miten teillä, mutta minun tuntemat 15-29 -vuotiaat eivät katso YLEä lainkaan, vaan pitävät sitä ”turhana laitoksena”, jos heillä edes mitään mielipidettä on.
Otos ei ole kovin suuri, muutama korkeakoulutettu ja opiskelija, mutta mikäli he ylipäänsä katsovat televisiota, niin eivät ainakaan YLEn kanavia.
En tiedä muuttuuko YLE tai muuttuvatko nuorten aikuisten mediakulutustottumukset, mutta vaarana on, että täydellinen eriytyminen jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset

Niin, en tiedä, mikä tässä nyt oli ongelmana. Ihan normaaleja seminaareja. Kyllähän Ylessä ihan hyvin tiedostetaan, että nuoret ovat haastava kohderyhmä ja siihen varmasti pyritään panostamaan jatkossa entistä enemmän. Samalla jatkossa panostetaan entistä enemmän verkkoon ja verkkosisältöihin. Tuskin tässäkään mitään televisiota on tarkoitus painottaa. Lähinnä ihmetellä, miten niihin nuoriin saataisiin yhteys, minkälaisia sisältöjen tulisi olla ja mitkä ovat ne kanavat. Varmaan jotain muutakin.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Nykynuoret ovat katsos viisaita. He ymmärtävät sen perustavanlaatuisen ongelman YLE:n toiminnasta, että heidän on pakko rahoittaa sitä ja antaa YLE:lle siivu palkastaan, vaikka he eivät haluaisi. Noh, olemmehan me historiallisesti Neuvostoliittolaisia.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Nykynuoret ovat katsos viisaita. He ymmärtävät sen perustavanlaatuisen ongelman YLE:n toiminnasta, että heidän on pakko rahoittaa sitä ja antaa YLE:lle siivu palkastaan, vaikka he eivät haluaisi. Noh, olemmehan me historiallisesti Neuvostoliittolaisia.

Ainahan toki voidaan katsella vaihtelevan ja laadukkaan sisällön sijasta realitysarjojen uusintoja Neloselta, JIMiltä, FOXilta, MTV3:lta, LIViltä, AVAlta,... Tiedän että tämä painottui nyt televisiopuolelle, mutta itselleni jo tuo riittää mainiosti syyksi maksaa siivu palkasta YLElle.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Ainahan toki voidaan katsella vaihtelevan ja laadukkaan sisällön sijasta realitysarjojen uusintoja Neloselta, JIMiltä, FOXilta, MTV3:lta, LIViltä, AVAlta,... Tiedän että tämä painottui nyt televisiopuolelle, mutta itselleni jo tuo riittää mainiosti syyksi maksaa siivu palkasta YLElle.

Hieno homma, mutta kun sen saisi itse valita mihin mediayhtiöön sen 140 euroa vuodessa laittaa, tai laittaako sen vaikka ruokaostoksiin. Niin, noh, kulunut puheenaihe, historiallisesti Neuvostoliittolaisia kun ollaan. Mutta tosiaan vapautuuhan rautatietkin kilpailulle 2024, joten ehkä joskus tästäkin järjettömyydestä päästään eroon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös