Mainos

Yleisradio Oy – YLE

  • 690 604
  • 5 374

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
YLEllä on myös hyviä toimittajia, ohjelmien tekijöitä. Musiikkitoimittajana uraansa lähinnä Ylen Ykkösen puolella uurtanut Pekka Laine esimerkiksi, soittajapoika eli pelimannekin hän on. Hyvä radioääni, mutta on myös tehnyt hienoja suurtuotantoja kuten Rock-Suomi, Iskelmä-Suomi ja Klassinen-Suomi.
Nyt tuli sitten eka jakso uudesta aluevaltauksesta eli urheilusta: Urheilu-Suomi sarjasta.
Aivan helvetin hyvää tavaraa jälleen on tarjolla. Luultavasti tämän tason jutun tekemiseen tarvittiin joku muu kuin urheilutoimittaja, joku joka ei ole niin sisällä piireissä, urheiluelämässä, vaan on elänyt penkkiurheilun maailmassa, mutta on miettinyt urheilijoita ihmisinä, ehkä omaan elämäänsä peilaten. Mielestäni ohjelmassa kysytään hyviä kysymyksiä, joihin urheilijat, ex-urheilijat rehellisesti vastaavat. Odotan innolla seuraavaa jaksoa. Hyvä Pekka!

Lissään: @Individual tuossa edellä olikin jo ohjelmaa ennakoinut, ei ollut turhaa mainostusta tuo.
 
Viimeksi muokattu:

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Kyllähän Ylellä, niin kuin muillakin mediataloilla, on paljon hyviä tekijöitä. Ylellä ainakin tällä hetkellä tyrykytetään lähes kaikille muille kuin esimiehille ja pomoille määräaikaisia sopimuksia. Suurin osa tällä hetkellä niistä parhaista ja nälkäisimmistä tekijöistä on siellä määräaikaisuuksien puolella. Ei siis koske pelkästään toimittajia. Samaan aikaan vakituisessa pestissä jumittaa suoraan kahdeksankymmentäluvunosaamisella olevia ihmisiä, ihmisiä, jotka eivät tiedä mikä on internet. Määräaikaisia kuitenkin ketjutetaan huolella. Olisi hienoa, että joku tutkisi mennäänkö niiden suhteen lain mukaan, vai kierretäänkö sitä siirtämällä työntekijää aina seuraavaan toimitukseen. Parhaimmillaan määräaikaisuuksia on jatkettu heittämällä toistakymmentävuotta verotusoikeuden omaavan valtionyhtiön toimesta. HipHipHurRaa!
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Styge meikäläinen ei tietenkään näe eli kuule tuota tuotannon puolta, koska se Ylellä on aina toiminut mallikkaasti, lähetys ei katkea tunarointiin vaan hommat on kokemuksella valmisteltu. Asiakas ei aina tajua hyvää palvelua: suomalaiset ottavat YLEn tekniikan tason, myös vaikkapa urheilukisojen ohjauksen tason itsestään selvyytenä. Kameran ja mikrofonin kaapelin perässä oleville porukoille olisin valmis pitkiä sopimuksia sorvaamaan, myös työaikaa opiskeluun, ajanhermolla pysymisen varmistamiseen.
Toimittajien suhteen olen skeptisempi. Epäilen Ylellä olevan kokemusta virkasuhteista, joissa työtekijän panos tuotantoon on vajonnut huomattavan pieneksi, samaan aikaan kun kuitenkin hänen poliittisen julistuksensa kuuluvuus pubinsa vakipöydästä on kasvanut. Virkamies tai -nainen on hankkinut kokemusta kansan syvistä riveistä vanhojen taiteilija-aateli-sivistyneistön tyyliin kunnolla dokaamalla. Ehkä jossain vaiheessa on tullut kustannustehokkuus jopa Ylessä vastaan.

Minulla on antipatiani muutamia toimittajia kohtaan, korrektia tahi ei: Sakari Kilpelä, tuo sönkkäävä höröttelijä kuulostaa kahetskytluvulla palkatulta poliittiselta virkanimitykseltä. Jussi Saarinen, urheilutoimituksen klisee-mestari: minä en voi mitään, miehen lauseen rakentelut ja sanavalinnat ovat ihoni alle päässeet, riiipiii.
Yritän kasvaa ihmisenä jatkuvasti, mutta näin vanhenmiten se tuntuu välillä takapakkia ottavan, jotkut persoonat vain ottavat päähän, sattuvasti.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suominen mahtoi jäädä saikuttamaan ajettuaan ratin, melko erikoista jos tuolla syyllä saa saikutella. Tietysti jos on holisti niin hoitoonhan sitä pitää päästä ja ohjata.
 

scholl

Jäsen
Suominen mahtoi jäädä saikuttamaan ajettuaan ratin, melko erikoista jos tuolla syyllä saa saikutella. Tietysti jos on holisti niin hoitoonhan sitä pitää päästä ja ohjata.

Ei ole holisti, vaan maanisdepressiivinen. Hän on ollut mielenterveysasioiden vuoksi useamman kerran mielisairaalassa.

Olen vähän samaa mieltä, että en oikein ymmärrä, mitä negatiivista määräaikaisissa työsopimuksissa on. Toimittajat ovat vähän samalla tavalla kuin urheilijat henkilöitä, joille on jonkinlainen kysyntä. Hyvät toimittajat saavat aina uusia keikkoja, ohjelmia jne., huonot eivät. Sakari Kilpelää itsekin inhoan. Jussi Saarisesta täytyy sanoa se, että hänellä on valtava innostus kuitenkin. Se on periaatteessa ihan sama kuka inserttejä vaikkapa Urheiluruutuun tekee eli ne kakkos-kolmosketjun toimittajat voivat olla ihan hyvin pysyvässä työsuhteessa siellä eläkeikään saakka, koska eivät ole kalliita tähtipelaajia. Kyllähän sitä vuosien myötä kuitenkin kokemusta ja osaamista tarttuu mukaan, vaikka yleisö kaikesta hänen toiminnastaan ei pitäisikään. Sen sijaan tähtiselostajat ja -ankkurit voisivat olla ihan hyvin määräaikaisilla soppareilla.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
@scholl

No luetellaan nyt pikaisesti ne itsestään selvimmät. Koska kyseessä on koko ajan iso osa työntekijöistä, niin kyllähän se näkyy. Työntekijäpuolella ennen kaikkea epävarmuutena, joka sitten heijastuu kaikkeen tekemiseen, riskinottoon yms. Samalla parhaat turhautuu kohteluun ja lähtee menemään. Samaan aikaan työnjohtajat ja pomot ovat myös toimittajataustaisia, noin 3 tunnin kirjekurssille ihmisten johtamiseen koulutettuja, niin ei se sitä tilannetta mitenkään paranna. Samaan aikaan jatkuvat rekrytoinnit sitovat helvetisti aikaa ja resursseja. Toki se korostuu vielä erityisesti vuoden vaihteeseen, jonka yli ei jatku kuin muutama hassu määräaikainen työsopimus ja nekin poikkeuksina. Mutta ymmärrän kyllä näkökulman, jos ajatusmaailma on se, että toimintatapa pitäisi laajentaa koskemaan kaikkia työsopimuksia. En sitten vieläkään työskentele Ylellä, jos joku niin luulee.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
@arvee

Onhan tuolla Ylellä noita yt-neuvotteluita ollut. Suurin niistä on nimenomaan on kohdistunut muualle kuin toimittajiin. Esimerkiksi tekniikasta on vähennetty väkeä. Toki se kauhistelu helposti aina kohdistuu toimittajiin, jotka omalla nimellänsä työtä tekevät. Samalla suuri osa työstä on aika näkymätöntä ulospäin. Muutenkin aina tykätään keskittyä nillittämään vähän kaikesta, vaikka ei oikein edes tiedetä prosesseista ja toiminnasta juurikaan mitään.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tämä oli hauska:

YLE kertoi verkkosivuillaan ja pääuutislähetyksessään puna-armeijan kouluttaneen hirviä taistelutarkoituksiin. Jutuissa oli olennaisia asiavirheitä. Tiedot oli saatu uudesta turisteille suunnatusta museosta, mutta niiden alkuperäisenä lähteenä oli venäläisen lehden aprillipila

JSN:n langettava päätös Ylelle | Yle Uutiset | yle.fi

Toki siinä meni taas palanen luotettavuutta, mutta ainakin piloissa löytyy. Ja en muuten kannata YLE:n luotettavuuden alasajamista. Pidän virheenä. Skarpatkaa!

e: vakavammin voisi lisätä sen, kuinka vaikeaa tämän ankkatason uutisen oikaiseminen YLE:ssä on ollut. Kertoo mielestäni laajemminkin median vaikeuksista julkaista oikaisuja virheellisistä tiedoista. JSN:n mukaan korjausta ei tehty Journalistin ohjeiden mukaisesti viipymättä. Lisäksi YLE teki aiheesta verkkosivuilleen jatkojutun, jossa alkuperäisen jutun tiedot todettiin kiistanalaisiksi. Verkkosivuilla julkaistun alkuperäisen jutun virheitä ei kuitenkaan korjattu Journalistin ohjeiden mukaisesti ja korjausten jälkeenkin YLE käytti jutussa manipuloitua kuvaa kertomatta siitä yleisölle.

Myös IL oli samaisen uutisen osalta ongelmissa oikaisun suhteen.
 
Viimeksi muokattu:
Erehdyin kuuntelemaan radio puhetta päivällä autoa ajaessa. Aihe oli kiinnostava HIV -positiivisten elämästä Suomessa.

Toimittajat pilasivat ohjelman täydellisesti. Tai ainakin sen viitisen minuuttia, mitä kestin. Kikattelevan pissistyylin ei luulisi kuuluvan asialliseen puheohjelmaan.

Jonnekin roskakanavien levylistojen väliin mukarento tyyli olisi ihan ok, mutta pakolla minultakin varastettujen roposten avulla palkatut, ohjelmat pilaavat "toimittajat" suoraan sanoen vituttaa.

Nyky YLE on lähinnä syöpää.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Minä kuuntelin kanssa tänään YLEä, aiheena oli tuo juuri tehty tutkimus Venäjän trolleista. Oli niin ala-arvoinen lähetys, että pisti vituttamaan. Naureskeltiin vaan trolleille ja kun eräs kehtasi soittaa sinne radioon, ihan omalla nimellä ja kertoi olevansa Venäjän trollit ryhmän jäsen, niin huudeltiin toimittajan toimesta trololollia ja lyötiin linjat kiinni kesken lauseen. Ihan oikeasti näinkö ne Venäjä trollit saadaan hiljaiseksi, että ei kun lapsellista käytöstä ja linjat kiinni, vai tehdäänkö sillä itsestä vain pelle? Kyllä luotettavan median kuvan pitäisi olla se, että toimittaja voisi asia-argumentein perustella juttunsa, antaa toiselle sen puheenvuoron ja sen jälkeen asiallisesti kiittää ja lopettaa puhelun. Lapsellista käytöstä tuollainen trololl ja luuri korvaan ja antaa kuuntelijoille aivan väärän kuvan, nyt se trolli nimen omaan voitti ja sai toimittajan tekemään juurikin sen mitä halusi eli menettämään malttinsa ja toimimaan epärationaalisesti.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Voiko mediaan luottaa? Pitääkö äityspakkauksen nimi muuttaa? Vieraana Päivi Räsänen. Haastattelussa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen.

Siellä on taas Pressiklubissa All-star kentällinen ja aivotankkien kokoontumisajo. SWAG!
 

Yx7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko ylen toimittajat kaikki homoja kun kirjoittelevat jatkuvasti homopropagandaa kansalle ?
Kukaan terve ei kirjoita homoista jatkuvasti.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yle on kyllä mahtava palvelu, toki aika kalliskin. Taas tuli viikonloppu katseltua Rukan kisoja, jääkiekkodokumenttia, ampumahiihtoa ym. Ohjelma Krimin historiasta täytyi jättää vielä Areenaan odottamaan. Hyvää ohjelmaa tulee enemmän kuin ehtii katsomaan.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Onko ylen toimittajat kaikki homoja kun kirjoittelevat jatkuvasti homopropagandaa kansalle ?
Kukaan terve ei kirjoita homoista jatkuvasti.

RT ja MV-lehti ovat tutustumisen arvoisia teille konservatiivisimmille. Kirjoitushistorian ja viljelemiesi termien perusteella nuo tosin lienevät jo ennestään tuttuja ja turvallisia valintoja.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Onko ylen toimittajat kaikki homoja kun kirjoittelevat jatkuvasti homopropagandaa kansalle ?
Kukaan terve ei kirjoita homoista jatkuvasti.
Kyllä. Kaikki on homoja. Mutta noin muutoin, niin eniten homoista tuntuu kohkaavan juuri konservatiiviset tahot. Eikö tämä Niikkokin sanonut, että pitäisi olla muitakin huolenaiheita. Se toki on eri asia, että hän suuren homokeskustelun alla yöpyi eduskuntatalossa saadakseen ensimmäisen puheenvuoron tjsp.

Mutta lisää homorummutusta, saatiota ja saastutusta ja glitteriä persposkiin ja tanssimaan!
Club 69 - Let me be your underwear - YouTube
(linkki vie house-klassikkoon)
 

scholl

Jäsen
Onko ylen toimittajat kaikki homoja kun kirjoittelevat jatkuvasti homopropagandaa kansalle ?
Kukaan terve ei kirjoita homoista jatkuvasti.

minusta Maikkarilla homoilu on paljon enemmän esillä. Muistatko yhtään Enbuske, Salminen/Linnanahde ohjelmaa, jossa ei olisi ollut homoa? Enbuskehan on itse sanonut, että homo-sana lisää klikkauksiakin todella paljon, jos sanaa viljelee kolumneissa.

Samaa mieltä kyllä homorummutuksesta. Se on vastenmielistä. Pitäisi saada sellainen arkkipiispa, joka sanoisi, että homoilu ei käy kirkollisissa avioliitoissa. Ei siis mitään kommari ilkkakantolaa sinne, vaan esim. se Espoon piispa.

Se on ideologista kampanjaa nyt tuo homoilun levittäminen. Jatkavat sitä niin kauan kunnes porvarit häviävät taistelun.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers
Yle on kyllä mahtava palvelu, toki aika kalliskin. Taas tuli viikonloppu katseltua Rukan kisoja, jääkiekkodokumenttia, ampumahiihtoa ym. Ohjelma Krimin historiasta täytyi jättää vielä Areenaan odottamaan. Hyvää ohjelmaa tulee enemmän kuin ehtii katsomaan.
Onhan YLE tosiaan kallis, mutta on laatukin mielestani todella korkea. Loistavia dokkareita ja nimenomaan laaja urheilutarjonta. Eivatkohan nuo taaskin klaaraa hieman vaillinaiset Olympialaisensakin mailman huipputasolla. Ei se viaton lafka ole mutta silti mielestani todella tarkea ja tekevat hyvaa tyota
 

scholl

Jäsen
Et perkele vedä porvariutta tähän.

Sivistyneet porvarit eivät missään nimessä vastusta homostelua, heitä koko asia ei kiinnosta ja kirkko pitäköön tunkkinsa.

enhän minäkään vastusta homoilua. Sitä on ennenkin ollut, mutta silloin se ei ollut ongelma. Kallion hipit ja vasemmistolaiset tekivät siitä ongelman ja alkoivat levittää sitä. Se ei kuulu avioliittoon tuollainen touhu. Avioliitto on normi. Ihan samalla tavalla kuin A4-paperi. Homoilkoot vaikka kuinka helvetisti, mutta ei sitä homoilua tarvitse rummuttaa tai levittää. Ihan yhtä naurettava juttu on ammattikorkeakoulu. Jokainen tietää, että se on ammattikoulu, eikä korkeakoulu, mutta saa olla, koska se on erillään. Homoilukin on ihan oma juttunsa, vaikka vähän pervoa, mutta ei se avioliittoon kuulu.

Eihän se homoilu kiinnostaisikaan meitä, jos homot ja vasemmisto/vihreät eivät olisi julistaneet siinä asiassa meille sotaa. Teille vasemmistolaisille käy mikä hyvänsä, kun teillä ei ole selkärankaa, mutta me pidämme puoliamme.
 

Tuamas

Jäsen
Eihän se homoilu kiinnostaisikaan meitä, jos homot ja vasemmisto/vihreät eivät olisi julistaneet siinä asiassa meille sotaa. Teille vasemmistolaisille käy mikä hyvänsä, kun teillä ei ole selkärankaa, mutta me pidämme puoliamme.

Sinä voit punaisissa speedoissasi kekkuloida kaapissa minkä tykkäät, mutta vasemmistolaiseksi kutsuminen on sen tason loukkaus, että toivotan hyviä jatkoja sinne Narniaan.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se on ideologista kampanjaa nyt tuo homoilun levittäminen. Jatkavat sitä niin kauan kunnes porvarit...
Sulla menee termit sekaisin, kirjoitat että "porvarit" kun kuitenkin tarkoitat "juntteja".
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yle on kyllä mahtava palvelu, toki aika kalliskin.

Onhan YLE tosiaan kallis, mutta on laatukin mielestani todella korkea.

Kun on suunnilleen "kaikki" kanavat verkosta ja kaapelista on pakko sanoa, että YLE ei ole kallis. Esimerkiksi yksin YLE-veroa maksavana 143 euroa ja perheessä kahdella maksajalla 286 euroa vuodessa. Normaalihintainen Viasat Urheilu on yli 400 euroa vuodessa. Toki tarjouksesta ja kytkyillä ei lähellekään tuota summaa, mutta muut urheilu-, viihde- ja asiakanavat päälle, niin ollaan aivan toisissa lukemissa kuin YLE-veron kanssa. YLE ei siis ole kallis.

Ja laatukin on pääosin hyvä, paikoin erinomainen. Vaikka kehitystä on tapahtunut, suurimmat ongelmat ovat edelleen mm. journalistisen johtamisen laadullisten haasteiden noudattamisessa, YLE:n riippumattomuutta ei ole saatu lakiin ja vallankäyttäjillä on siten suora yhteys YLE:n päätöksentekoon sekä uutis- ja ajankohtaistoimitusten uuden mallin sekavuus. Edellä mainitut asiat nousivat esille myös Mäenpään YLE-selvityksessä.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ylellä riittää rahaa, mutta niin paljon sitä ei ole, että sen kaikkien aikojen paras sarja Uutishuone saataisiin jollain tapaa ostettavaksi tai levitykseen. Vedotaan aina siihen, että sarjassa käytettävän materiaalin (musiikkia ja kuvaa) oikeudet ovat niin kalliita. Saattaahan noilla hintaa olla, mutta usein asiat pystyy sopimaan, ja jos joku on liian kallista, niin senkin voi kiertää monin tavoin.

Mutta ei siellä jakseta persettä liikuttaa ehkä sen takia, että tämä ei edistä monikulttuurisuutta mitenkään.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös