Yleisradio Oy – YLE

  • 487 891
  • 3 885

#76

Jäsen
Kaikki kuvailemasi on vapaaehtoista ja maksat mistä haluat. YLE verossa maksat mm. ruotsinkielisen lastenohjelmien tuotannon.
Kuten muidenkin verojen kanssa, niin jokainen voi valita haluaako saada vastinetta veroilleen. Moni urheilematon maksaa eri urheilupaikkoja tai seurojen tukia, kirjastoja ei hyödynnä kaikki yms.
 
ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No sanotaan vaikka vaalikeskustelut. Luuletko, että maikkari päästäisi marginaalipuolueet keskusteluihin lähellekään samalla tasa-arvolla mitä YLE tekee. Jos näin ei olisi ollut, niin Jykykin olisi varmaan jäänyt näkemättä, että kyllä sillä on merkitystä.

Hyvä ja asiallinen pointti, mutta tämäkin olisi ainakin periaatteessa toteutettavissa muulla tavoin. Toisaalta myöskään YLE ei tasa-arvoisesti puolueita kohtele.

Kuitenkaan nykyisen kaltaista kallista yleisradiojärjestelmää ei voida perustella näin marginaalisella asialla.
 
lennu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Kyllä tuottaa. Mm. uutisia ja ajankohtaisohjelmia ynnä muuta vastaavaa. Myös suomenkieliset lastenohjelmat ovat sellaisia mitä ei kaupallisesti tule järkevästi tehtyä. Yleensäkin näen YLEn yhden tärkeimmäksi tehtäväksi suomen kielen ylläpitämisen. Kuutele vähän aikaa vaikka Saukkosen tai pussisilmän urheilu-uutisia niin huomaat miksi.

En tiedä, mutta olen kanssasi samaa mieltä YLE.n roolista. Sen tarjonnasta, johtajista, jne voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta suomenkielen ylläpitäminen on tarkeä asia. (kuriositeetti: suomenkielen, Suomen virallisen kielen vai suomenkielinen).

Saukkosista ja Porttilasta olen yhtä mieltä kanssasi. Tämmöinen vanha äijä jaksaa vielä vääntää.
 
Maglor

Jäsen
Suosikkijoukkue
EDM
Katsojien pitäisi saada päättää mitä he haluavat televisiosta katsella. Kilpailun vapauttaminen lisää tarjontaa huomattavasti enemmän kuin julkisen palvelun kautta tuotettu "jokaiselle jotakin, vaikka sille olisi vain yksi katsoja" -tyyppinen palvelu.

Edelleenkin odottelen esimerkkiä välttämättömyyshyödykkeestä jonka vain YLE:n on mahdollista hoitaa.
Ylen tehtävä ei edes lähtökohtaisesti ole kilpailla kaupallisten kanavien kanssa. Pelkän ohjelmatarjonnan luulisi käyvän esimerkistä.

Yle Teeman tarjonta eroaa Tv2:sta enemmän kuin kaupalliset kanavat toisistaan. Vai ihan tosissasiko väität, että ajankohtaisohjelmia on muitakin kuin Maikkarin 45 minuuttia? Ylen erottaa nimenomaan ohjelmiston monipuolisuus. On korkeakulttuuria, ruotsinkielistä ohjelmaa, saamenkielisiä uutisia, ei-sosiaaliporno-dokumentteja (kuten 5D) Suomesta ja maailmalta, dekkareita, draamahöttöä, kotimaista komediaa, kotimaisia elokuvia ja paikallisuutisia. Yle tarjoaa verorahoillamme myös radio-ohjelmaa suomeksi muutamalla eri kanavalla, ruotsiksi ja Suomen ainoan klassiseen musiikkiin keskittyneen radion (Radio Moreenia ei lasketa) ja Suomen ainoan puheradion.

Yle on jokaiselle jotakin omaa. Ei kaikkia miellyttävää keskinkertaista, markkinaehtoista höttöä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kuten jo TV lupamaksun aikana

Pikku Kakkonen

olen valmis maksamaan 2x YLE veron, kunhan meilä on kotimaista lastenohjelmaa. Pelkästään se oikeuttaa YLE:n.

Toki mun mielestä Teema, YLE 1 radio, Yle FEM, YLe xtereme, Saame uutiset jne. jne. ovat arvokasta tuotantoa, jota kaupallinen media ei ikinä tuottaisi.

jenkkisarjoja osaa ostaa katsojalukuperiaatteella kuka vaan, ja netti tv aikakaudella pikemminkin kaupalliset kanavat jää tarpeettomiksi.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kuten muidenkin verojen kanssa, niin jokainen voi valita haluaako saada vastinetta veroilleen. Moni urheilematon maksaa eri urheilupaikkoja tai seurojen tukia, kirjastoja ei hyödynnä kaikki yms.

Ydinkysymys onkin, että mitä kaikkea tuolla perusteella voidaan perustella yhteisillä varoilla maksettavaksi.

Mielestäni YLE on aivan käsittämätön mammutti ja meillä ei todellakaan ole tarvetta sellaiselle. Tosin YLEn kanavilta ei varmaankaan kuulu yhtään tukea mielipiteelleni. Jengi ei taida tajuta millaisesta kustannuserästä on kysymys.

Jollekin voisi pudota se jo aiemmin esittämäni, että jos tämä maksu olisi haluttu korvata valtion tuloveroa korottamalla, niin sen tuoton olisi pitänyt kasvaa noin 10%. Ei ihan vähän.

Jos tässä nyt alettaisiin tyhjästä pistämään valtiota pystyyn ja mietittäisiin, että miten rahat jaetaan, niin kukahan ehdottaisi, että pistetään palkkaverosta 10% yleisradioon? Ehkä ihan hitusen tärkeämpiäkin asioita on valtiolla tehtävänä.
 
Sori, näin vanhana analyytikkona en ymmärrä toista kapappalettasi viestissäsi. Eikö se maksu nimenomaan korvattu valtion tuloveroa korottamalla.

Paljonkohan 10 % koko palkkaverosta on? Onko miljoona, miljardi, vai biljardi. Pannaanko ALV mukaan? ja mitä se sitten on? Vai kuuluuko se YLE:n hintaan?

Metronomin saa kestä vaan, vaikka herätyskellosta
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Mm uutisia ja ajankohtaisohjelmia ynnä muuta vastaavaa on jo tehty iät ja ajat myös muillakin kanavilla.

On kyllä, mutta ei ihan yhtä laadukkaasti. Vaikka kuinka käännellään, niin fakta on, että Teeman kaltaista kanavaa ei esimerkiksi ilman Yleä Suomessa olisi. Ja keskimäärin Ylen dokkarit ja ajankohtaisohjelmat kyllä hakkaa mainoskanavien 4D:t aika mennen tullen. Itse olen arvostanut myös urheilukisojen televisiointia todella korkealle, mutta se peli kyllä ollaan ilmeisesti pidemmällä tähtäimellä menettämässä maksukanaville. Olen tyytyväinen nykyiseen ratkaisuun, jota loisijat eivät pääse väistämään. Mielelläni rahoitan kanavaa, jonka ohjelmistoa tyhmän kansan enemmistö ei NIIN paljoa sanele. Vaikka meritseehän ne katsojaluvut sielläkin jotain.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sori, näin vanhana analyytikkona en ymmärrä toista kapappalettasi viestissäsi. Eikö se maksu nimenomaan korvattu valtion tuloveroa korottamalla.

Paljonkohan 10 % koko palkkaverosta on? Onko miljoona, miljardi, vai biljardi. Pannaanko ALV mukaan? ja mitä se sitten on? Vai kuuluuko se YLE:n hintaan?

Metronomin saa kestä vaan, vaikka herätyskellosta

Ei korvattu vaan YLE-maksulla, mikä on eri asia. Progressiivisen tuloveron tuotto on jotain 5,7 miljardia ja YLE-maksun tuotto 0,55 miljardia. Vastaavasti ALVia olisi voitu korottaa jotain puoli prosenttia niin olisi saatu kerättyä tuo sama summa YLElle.
 
Salomon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen diggaillut ylen urheilutarjonnasta siinä mielessä, että se ainakin pyrkii näyttämään myös niitä "marginaalilajeja".
Ilman yleä millään kanavilla tuskin olisi nähty viime vuosina, squashia, sulkista, jääpalloa etc..
En toki itse liimaudu ruudun ääreen kaikkien lajien kohdalla, mutta koen niiden tarjonnan tärkeänä. Se kuuluu osana kansalliseen liikunta- ja urheilukulttuuriin. Kansallisen yleisradioyhtiön yhtenä tehtävänä.

Ja kyllähän radionkin puolella esim yle Puhe on vahvasti profiloitunut urheilukanavaksi. Niitä lähetyksiä on ihan kiva kuunnella autolla ajaessa.

Kun ylen rahoitusmalli on selvillä lähivuosiksi, niin eiköhän sieltä suunnalta tule uusiakin pelin avauksia urheilun ystäville? Itse ainakin uskon ja toivon niin, kun kerran nyt tietävät, paljonko rahaa on käytössä.

Omalta kohdaltani 140 euroa vuodessa tälle julkiselle palvelulle on ihan ok. Tulevaisuudessa täytyy vain pitää huoli, että maksukorotukset ovat sidotu indeksiin, eikä niitä nosteta mielivaltaisesti.

Ja yhdyn edellä kirjoittajiin: Ylen ja kaupallisten kanavien ns. dokumenttien tasoissa on niin järkyttävä ero, ettei niistä sen enempää. Ja Teema on loistava kanava.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän tuo nykyinen systeemi taitaa olla toimivin vaikka itseäkin vähän purnaa tuo että vähäisistäkin tuloista tuli vielä pientä lisäveroa.

Kyllähän tuolla on aika paljon tärkeää ohjelmaa, isoin kysymys on että kannattaako YLE:n edes lähteä isolla rahalla tappelemaan ohjelmista vaan enemmän kesikittyä omaan tuotantoon ja palvelujen takaamiseen jatkossakin.

Hintaa jos ei lisätä ja ei ihan tyhmyyksiä tehdä niin tuommoista voi jatkossakin katsoa. YLE arenaa ehkä vielä hieman kehittää, FST kanavaa voisi ehkä hyötykäyttöä enemmän ja vähemmän ehkä ruotsalaista ohjelmaa, vaikka noidenkin tarjonnan pitäminen toki hyvä. Esimerkiksi mestiksen karsinnat taidettiin viimekaudella jättää näyttämättä ihan sen takia kun ohjelmistossa ei ollut tilaa, ihan hyvin pari ohjelmaa vaikka FST:ltä tai yle teemalta voisi jättää pois ja sinne vaikka sitä urheilua enemmän.

Turhaan sisältöön panostaminen vain kannattaisi jättää pois, naurettavalta kuulostaa panostaa isoja panostuksia johonkin tanssiohjelmaan joka ei ollut edes kotimaassaan menestynyt, Mannerhein elokuvaan( tai ehkä itse elokuvaan vaan se dokumentti taisi maksaa 3x enemmän kun itse elokuva..).
 
Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Kyllähän tuo nykyinen systeemi taitaa olla toimivin vaikka itseäkin vähän purnaa tuo että vähäisistäkin tuloista tuli vielä pientä lisäveroa.

Kyllähän tuolla on aika paljon tärkeää ohjelmaa, isoin kysymys on että kannattaako YLE:n edes lähteä isolla rahalla tappelemaan ohjelmista vaan enemmän kesikittyä omaan tuotantoon ja palvelujen takaamiseen jatkossakin.

Hyvin kirjoitettu. Olen kanssasi samaa mieltä.

YLE on todella arvokas laitos Suomelle, josta lähes jokainen hyötyy suoraan ja ne muutamat, jotka eivät hyödy suoraan hyötyvät välillisesti.

YLE-maksu on tietenkin ikävä ja epäreilu, mutta se on vähiten huono ratkaisu YLEn rahoittamiseen.

Nyt pitäisi vain tarkemmin määritellä YLEn tehtävä. Mielestäni, YLEn ei pitäisi joutua kilpailemaan ohjelmista. Jos jokin kaupallinen kanava haluaa näyttää ohjelman, niin sitten näyytäköön. YLE käyttää ne rahat sitten jonkin muun vähemmän suositun näyttämiseen.

Nämä helvetin kalliit HBO-ohjelmiston ja urheilulajien ostot pitää jättää kokonaan väliin ja käyttää ne rahat suomalaiseen ohjelmatuotantoon ja pienten lajien televisioimiseen.

YLE pitää myös olla mukana kehittämässä uusia palvelumalleja ja tekniikoita, jolla taataan, että jokaisella on mahdollisuus saada haluamaansa laadukasta ohjelmaa. YLE Areena ja YLE Elävä Arkisto ovat tässä asiassa YLEn keihään kärki ja niiden pitäisi olla se pääasiallinen voimavarojen ja rahojen sijoituskohde.
 
Viimeksi muokattu:

Outsider

Jäsen
Sitä kallista tanssiohjelmaa kommentoitiin Yleltä jotenkin niin, että pitää pystyä vastaamaan kilpailuun katsojista tms. Edellisten kirjoittajien tavoin täytyy ihmetellä, että mikä on se oikea tarve miksi Ylen muka pitäisi kilpailla esim. tuon kaltaisten ohjelmien katsojista tai vaihtoehtoisesti haalia ulkomaisia sarjoja mitä muutkin kanavat näyttäisivät. Tyhmää yrittää kilpailla maikkarin ja nelosen kanssa noilla jenkkisarjoilla ja sitten samalla jättää niitä aiemmin näytettyjä eurooppalaisia sarjoja pois, kun niitä ei näytä kuitenkaan kukaan muukaan.
 
Mielestäni juuri tuo on se tyhmää tuossa suunitelmassa että jos kansalaisten rahoja käytetään miksi ne pitää tuhlata sitten siihen että jostain kilpailaan toisen kanavan kanssa jostain ohjelmasta. Mielestäni Ylen tehtävä on näyttää juurikin sitä mitä muut ei näytä ja turvata joitakin perinteisiä asiota joita muut kanavat ei ehkä näyttäisi. Toki esimerkiksi osa urheilusta olisi hyvä säilyttää yleisradiolla, mutta että vaikkapa juuri tuosta tanssiohjelmasta tai noist HBO sarjoissa niin ihan turha tapella. Mielummin keskittyä tosiaan noihin vanhoihin sarjoihin ja ehkä joidenkin uudempien sarjojen uusintakierokseen eikä yrittää haalia mitään Dexterin uusimpia jaksoja.

Enemmän "Serranon Perheen" kaltaisia hakuja kun kalliita CSI:n jaksoja ym.. Ehkä siinä enemmän jäisi rahaa myös vaikka urheilun näyttämiseen kun jätetään tanssiohjelmat pois tai saadaan veroa pienemmäksi..
 
Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
Soitin sattumalta Yleisradioon muun asian merkeissä, kuulin että vihdoin huomisesta lähtien kaikki Ylen tv-kanavat löytyvät myös HD:na.
Aikataulu riippuen oman alueen palveluntarjoasta tietysti.

Tampereella ttv:n kaapeliverkossa ainakin huomenna. Saas nähdä.

Vastinetta verolle, tosi hyvä juttu.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Saisi tulla myös laajemmin menneiden vuosien viihdeohjelmia yms. Areenaan, kun kerran koko helahoidosta pitää maksaa, niin materiaalia soisi löytävän enemmänkin.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
No suurin osa kaupallisista kanavista on ollut HD tasoisia jo hyvän aikaa, että eipä tämä mikään kovin spesiaali tapaus ole. Kyllä tuolla rahalla pitää jotain saadakin.
Maikkarin ja Nelosen hd-kanavat eivät näy ilman maksukorttia eli esim. meille Ylen hd on ollut tämän talven ainoa hd-kanava kun nuo kanavapaketit lemppasin pois. Käytännössä aika monelle tuo teräväpiirtolisäys on merkittävä juttu.

Omasta puolestani maksan ihan mielelläni Yle-veroa. Paljon parempaa matskua sieltä tulee keskimäärin kuin Maikkarilta ja Neloselta kaikkine lisäkanavineen. En toki sylje kaupallisiinkaan, jos sattuu kiinnostamaan, mutta siis mua ei kyllä hirvitä maksaa tuota maksua, josta moni salkkareiden tuijottaja itkee jatkuvasti ja ympäri maata.
 
Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
No suurin osa kaupallisista kanavista on ollut HD tasoisia jo hyvän aikaa, että eipä tämä mikään kovin spesiaali tapaus ole. Kyllä tuolla rahalla pitää jotain saadakin.

Joo ei ole spesiaalia. Omakohtaisesti se on. On mulla ollut suosituimmat maksulliset HD-kanavat pitkään.

Mutta nyt puskeekin parhaat kanavat Olympialaisten alla teräväpiirtona ja keihäänkärkenä tietysti parhaista parhain Teema.

Hyvä Yle!
 
Petros

Jäsen
Suosikkijoukkue
42 Stars
Saisi tulla myös laajemmin menneiden vuosien viihdeohjelmia yms. Areenaan, kun kerran koko helahoidosta pitää maksaa, niin materiaalia soisi löytävän enemmänkin.

Tästä aivan samaa mieltä, paljon hyviä ja laadukkaita sarjoja kun saisi. Löytyyhän niitä tosin youtuubista/DVD, mut kun sais esimerkiksi Brittejä:

Mennään bussilla, Taistelupari, Kyllä herra ministeri, Kenny Everett aka sikailija Sid.
 
Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mennään bussilla, Taistelupari, Kyllä herra ministeri, Kenny Everett aka sikailija Sid.
Lisäksi Hale & Pace sekä Smith & Jones.

Kotimaisistakin löytuisi monia vanhoja hyviä sketsisarjoja, tyyliin: Velipuolikuu, Mutapainin ystävät, Lapinlahden Lintujen muutamat sketsisarjat ja Studio Julmahuvi. Nämäkin nyt saa DVD:lla, mutta ei se nyt olisi paha asia vaikka löytyisivät myös tuolta, etenkin kun jotkut noista on loppuunmyyty ja uusia painoksia ei ole tullut.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mitä vaaditaan, jotta kanavat näkyvät myös antennitaloudessa? Ilmeisesti pelkkä HD-kuvaa näyttävä televisio ei riitä, vaan pitää olla joku laite sen lisäksi, vai?
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä vaaditaan, jotta kanavat näkyvät myös antennitaloudessa?

Tästä syystä digiboksi kannattaa päivittää tänään | Digipelit | Iltalehti.fi

"Antenniverkossa olevat kotitaloudet voivat jatkossa katsoa TV1:n ja TV2:n lähetyksiä HD-versiona, mikäli kotitalous on DNA:n tai Canal Digitalin verkossa."

Ei tuossa ainakaan mainita mistään digisovittimesta mitään. Kaapelin osalta sanotaan, että "Jotta voit ottaa vastaan HD-lähetyksiä, sinulla pitää olla teräväpiirtotelevisio ja Cable Ready HD -hyväksytty digisovitin tai Cable Ready HD -televisio".
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tästä syystä digiboksi kannattaa päivittää tänään | Digipelit | Iltalehti.fi

"Antenniverkossa olevat kotitaloudet voivat jatkossa katsoa TV1:n ja TV2:n lähetyksiä HD-versiona, mikäli kotitalous on DNA:n tai Canal Digitalin verkossa."

Ei tuossa ainakaan mainita mistään digisovittimesta mitään. Kaapelin osalta sanotaan, että "Jotta voit ottaa vastaan HD-lähetyksiä, sinulla pitää olla teräväpiirtotelevisio ja Cable Ready HD -hyväksytty digisovitin tai Cable Ready HD -televisio".

Lisätään tähän sen verran, että ainakin Soneran koti-tv-palvelussa (tai mikä Viihde se nykyisin onkaan nimeltään) kummatkin YLEn HD-kanavat näkyivät kunhan koti-tv-palvelun päivitti. Itse asiassa riitti ihan laitteen uudelleenkäynnistyskin, vehje haki uudet kanavat itse.

Koti-tv:n signaali tulee siis netin kautta, laajakaistapurkistani on piuha kytkettynä koti-tv-laitteeseen, joka taas on kytketty telkkarin HDMI-piuhaan. Televisioni on vain HD Ready tarkkuudeltaan ja sen sisäinen digiboksi ei ole HD-digiboksi, joten ilman tätä koti-teeveetä en saisikaan katseltua HD-kanavia. Nyt saan, kun signaali tulee netin kautta 100 megan valokuituyhteydellä, jollainen taloyhtiössä on.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nyt pitäisi vain tarkemmin määritellä YLEn tehtävä. Mielestäni, YLEn ei pitäisi joutua kilpailemaan ohjelmista. Jos jokin kaupallinen kanava haluaa näyttää ohjelman, niin sitten näyytäköön. YLE käyttää ne rahat sitten jonkin muun vähemmän suositun näyttämiseen.

Nämä helvetin kalliit HBO-ohjelmiston ja urheilulajien ostot pitää jättää kokonaan väliin ja käyttää ne rahat suomalaiseen ohjelmatuotantoon ja pienten lajien televisioimiseen.

Kyllä minun mielestäni YLEllä olisi ihan helvetisti tehostamisen varaa toiminnassaan. Esim. radiopuolella olen pistänyt merkille YleX:n puolella tunnin-parin välein vaihtuvat ohjelmat joissa jokaisessa on varmaan se 2-3 juontajaa. Katselin YleX:n sivuja niin siellä näyttää olevan 26 juontajaa, kun esim. Rock, Suomipop, NRJ ym. suositut kaupalliset kanavat menevät kaikki alle kymmenellä juontajalla.

YLEllä muutenkin mielestäni helvetisti tällaisia turhia "muinaisjäänteitä" ym. kuten esimerkiksi nämä TV:n välispiikkaajattaret jotka spiikkaavat ohjelmat. Onkohan nykyaikana enää ihan välttämättömät kun tietoa ohjelmista löytyy vaikka mistä?

Kun YLE pakotettaisiin karsimaan kaikkea turhaa ja tehostamaan toimintaansa niin ehkä sitä veroa ei tarvitsisi kerätä niin paljon, tai sitten ne rahat voitaisiin laittaa oikeasti laadukkaaseen ohjelmaan eikä halvalla tehtyyn paskaviihteeseen mihin YLE on koko ajan enemmän ja enemmän siirtynyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös