Yleisesti NHL:stä

  • 3 969 053
  • 14 131

GoYote

Jäsen
Suosikkijoukkue
Coyotes, OEL, LFC
HF Boardseilta bongasin ketjun, johon on keratty julkaistuja aania eri palkintojen voittajille (Linkki HF Boardsin ketjuun julkaistuista aanista palkinnoille).

Hienoa, että löytyy listauksia äänien jakautumisesta. Itseä hieman ihmetyttää, että Oliver Ekman-Larsson ei ole saanut ääntäkään Norris-äänestyksessä. En ihan kärkisijoituksille odottanutkaan pääsevän, mutta edes joitain ääniä olisin uskonut saavan. Ehkäpä liian kojoottilasien läpi tullut sitten katseltua. Josko sitten ensi vuonna.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Itseä hieman ihmetyttää, että Oliver Ekman-Larsson ei ole saanut ääntäkään Norris-äänestyksessä. En ihan kärkisijoituksille odottanutkaan pääsevän, mutta edes joitain ääniä olisin uskonut saavan. Ehkäpä liian kojoottilasien läpi tullut sitten katseltua.

Toi on vaan pirun vaikea saada edes niitä hajaääniä, kun puolustajien kärki on niin pirun kova. Käytännössä Keith-Chara-Weber kolmikko on kaikissa papareissa ja seuraavat kolme Suter-Doughty-Pietrangelo keräävät sitten loput äänet. Siellä pitäisi OEL:n ohittaa sitten kaksi tuosta viimeisestä kolmikosta ja omasta mielestä hän ei ihan vielä pysty siihen.

Omasta mielestä tuonne kärkikuusikkoon parhaiten yrittää murtautua Ryan McDonagh, seuraavina sitten tulossa Hedman ja OEL. Myös Giordano pelasi niin loistavan kauden, että hän olisi sitten viimeinen omaan TOP10:een pääsevä pakki.
 
On se kyllä hurjaa kun toisen kierroksen 8 joukkueesta 3 on pelannut seitsemän ottelun sarjan, mutta Canadiens lompsi lomille reilusti viikko sitten. Ja palaavat virkeinä toiselle kierrokselle. Vaikka toki heidän vastustajansakin selvisi viidellä ottelulla Detroitia vastaan.

Ei nämä pudotuspelit välttämättä niin rankkoja ole kuin aina puhutaan ja kauhistellaan. Jokaisen kolmen kierroksen jälkeen voi tulla viikon lepoloma. Helpompaa kuin runkosarjassa.
 
euron kolikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Ei nämä pudotuspelit välttämättä niin rankkoja ole kuin aina puhutaan ja kauhistellaan. Jokaisen kolmen kierroksen jälkeen voi tulla viikon lepoloma. Helpompaa kuin runkosarjassa.

Onko se lepoloma sitten välttämättä hyvä asia? Koko runkosarja kun kuitenkin on tottunut pelaamaan tietyllä ottelutahdilla ja nyt sitten tärkeimmissä peleissä tuleekin viikon tauko. Jotenkin tuntuis, että eteenkin ottelusarjan alussa seitsemän peliä pelanut joukkue olis valmiimpi seuraavaan sarjaan ja mahdollisuus ottaa iso ryöstö vieraskaukalossa heti sarjan alkuun on hyvä.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Se muuten on huomioitava, että ekalla kierroksella oli vain yksi back-to-back. Eikä määrä olisi noussut yhtään, vaikka kaikki kahdeksan sarjaa olisivat menneet seitsemänteen peliin. Back-to-back siis kuudes ja seitsemäs peli Rangersin ja Flyersin välillä.
 
Flusher

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Panthers
Täällä varmasti vastaus jossain kätkettynä, mutta kysyn silti: Kuinka monta kertaa NHL-joukkue on pudotuspeleissä noussut 0-3-tappioasemasta peleissä 4-3 voittoon? Kings nyt tietty äsken, ja Flyers pari vuotta sitten. Onko muita?
 
stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Täällä varmasti vastaus jossain kätkettynä, mutta kysyn silti: Kuinka monta kertaa NHL-joukkue on pudotuspeleissä noussut 0-3-tappioasemasta peleissä 4-3 voittoon? Kings nyt tietty äsken, ja Flyers pari vuotta sitten. Onko muita?

Olikos tuo nyt neljäs.

In fact, only 3 times in 175 tries (1.7%) has a team comeback to win a series down 3-0 in the playoffs. The Toronto Maple Leafs were the first to turn the trick, doing so in the 1942 Stanley Cup Final against the Detroit Red Wings. The New York Islanders followed 33 years later in their franchise first playoff run, catching the Pittsburgh Penguins in the 1975 Quarterfinals. Finally, the Philadelphia Flyers did it 35 years after that beating the Boston Bruins in the 2010 Eastern Conference Final.

THE PUCK REPORT: NHL Playoff Comebacks Trailing 3-0
 
odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Se muuten on huomioitava, että ekalla kierroksella oli vain yksi back-to-back.

Eipä noita NHL muistaakseni ole aiemminkaan pahemmin harrastanut pleijareissa. Aika lailla joka toinen päivä pelejä, vieläpä kivästi joka yölle jaoteltuna. Toisin on vaikkapa Liigassa, jossa pelaillaan runkosarjaa harvakseltaan ja sitten hirveässä hädässä rutistetaan playoffit pois alta ennen MM-kisoja.
 
Orman Mollis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
NHL:ssä ei tällä hetkellä ei taideta jälkikäteen antaa sakkoja tai muita muistutuksia filmauksista? Tuli vaan viime yön Avs vs. Wild -pelissä nähtyä niin säälittävä temppu Max Talbotilta että toivoisin että näistä jälkikäteen jotain annettaisiin.

Max Talbot Dive vs Minnesota - Playoffs 2014 (4/30/14) - YouTube

Hyi helvetti! Sarjan viimeinen peli, jatkoaika menossa ja tuollainen temppu! Onneksi tuomarit olivat hereillä eikä Avs ylivoimalle päässyt. Toki Talbotille olisi tuosta voinut oikein kylmähermoinen tuomari kakkosen antaa, vaikka yleensähän noita diving-jäähyjä annetaan niin että myös toinen lähtee jäähylle...
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Yllättävän nopeasti käynnistyy pleijareiden toinen kierros. Rags ja Wild jatkavat päivän huililla. Onko näin nopeasti jatkettu yleensä? Itse kun muistelen, että sarjojen välillä olisi jokaisen joukkueen kohdalla yleensä pyritty kahden päivän taukoon...
 
SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs

Omasta mielestäni aivan oikein, että huiliaikaa ei tule enempää. Lähtökohtana tulisi olla, että sarjansa nopeasti katkaissut joukkue myös hyötyy siitä. Heille pitkä tauko on kuitenkin riski mahdollisen pelituntuman menettämisen vuoksi.

Kai se paras esimerkki on edelleen Ottawa. Sens oli ennen kevään 2007 finaaleja pelaamatta kahdeksan päivää, kun katkaisi sarjansa viidessä pelissä. Ducks veti sarjansa seitsemänteen peliin, mutta sai silti viiden päivän tauon pelien välillä.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Tietääkö joku tilastoja siitä, että kun 3-0 otteluvoitoista on tultu tasoihin 3-3 ja silti hävitty sarja. Tässähän viime vuosina ainakin 2011 Blackhawks ja Red Wings nousi tasoihin, mutta hävis game sevenin? Muutenkin meno on kyllä jotenkin muuttunut siihen, että ei tuo 3-0 johto lupaa vielä voittoa. Ennen tuntu että siitä ei ollu siinä vaiheessa epäilystäkään.
 
Kinke-13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitis Ivanans

Muistaakseni 9 kertaa on noustu 3-0 tilanteesta 3-3 tilanteeseen ja 5 kertaa johdon menettänyt on voittanut.
 
Yllättävän nopeasti käynnistyy pleijareiden toinen kierros. Rags ja Wild jatkavat päivän huililla. Onko näin nopeasti jatkettu yleensä? Itse kun muistelen, että sarjojen välillä olisi jokaisen joukkueen kohdalla yleensä pyritty kahden päivän taukoon...

Muistelet väärin:

2012 Stanley Cup playoffs - Wikipedia, the free encyclopedia
2011 Stanley Cup playoffs - Wikipedia, the free encyclopedia
2010 Stanley Cup playoffs - Wikipedia, the free encyclopedia

Aikataulun pitää olla aika kireä, jotta pelit saadaan vietyä läpi suunnilleen kahdessa kuukaudessa. Finaalien mahdollisen seiskapelin päivämääräksi on ilmoitettu 18. kesäkuuta.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Omasta mielestäni aivan oikein, että huiliaikaa ei tule enempää. Lähtökohtana tulisi olla, että sarjansa nopeasti katkaissut joukkue myös hyötyy siitä. Heille pitkä tauko on kuitenkin riski mahdollisen pelituntuman menettämisen vuoksi.

Ei tuossa Ragsin otteluohjelmassa ole silti mitään järkeä. Flyers -sarja oli ensimmäisen kierroksen loppupainotteisin sarja, mm. kaksi viimeistä ottelua peräkkäisinä iltoina ja Pens-sarja taas on ollut toisen kierroksen etupainotteisin sarja, toinen ja kolmas peli peräkkäisinä iltoina. Eli Rags ja Pens pelasivat ensimmäisenä toisenkierroksen parina kolmannen ottelun, vuorokautta aiemmin kuin muut, huolimatta siitä, että Rags oli päättänyt ensimmäisen kierroksen pelaamalla kahtena ensimmäisen kierroksen viimeisenä pelipäivänä. Rags joutui siten pelaamaan viisi peliä seitsemään päivään.

Tuo nyt vaan ei ole reilua, eikä edes kovin kohtuullista.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
No mitäs eivät katkaisseet Flyers-sarjaa nopeammin, oma valinta.

Jääkiekko on sellainen peli, että siinä kaksi joukkuetta yrittää voittaa. Siten se ei välttämättä ole pelkästään toisen joukkueen valinnoista kiinni, monennessako ottelussa sarja ratkeaa. FYI.

Eiköhän noita epäreiluuksia ja kohtuuttomuuksia tule kaikille. Vai tuleeko?

Haastan kaikki etsimään modernilta ajalta tilannetta, jossa joukkue olisi joutunut pelaamaan kahdessa eri playoffs-sarjassa viisi peliä seitsemään päivään.
 
Pllnen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins, #3 Määttä, #86 Teuvo Teräväinen
Jääkiekko on sellainen peli, että siinä kaksi joukkuetta yrittää voittaa. Siten se ei välttämättä ole pelkästään toisen joukkueen valinnoista kiinni, monennessako ottelussa sarja ratkeaa. FYI.

Haastan kaikki etsimään modernilta ajalta tilannetta, jossa joukkue olisi joutunut pelaamaan kahdessa eri playoffs-sarjassa viisi peliä seitsemään päivään.

No palstaveli larzzon otin haasteen vastaan ja kävin modernin ajan (2000-luku) kaikki playoff sarjat läpi ja tälläistä tilannetta ei ole tapahtunut. 3 Kertaa tarkistin ja vikalla kävin jopa koko 90-luvun playoff sarjat läpi ja siellä ei myöskään tälläistä ole tapahtunut. Jos Rangers jotain tästä kaudesta jättää jälkeensä niin ainakin historiaa on jo tehty.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
No palstaveli larzzon otin haasteen vastaan ja kävin modernin ajan (2000-luku) kaikki playoff sarjat läpi ja tälläistä tilannetta ei ole tapahtunut. 3 Kertaa tarkistin ja vikalla kävin jopa koko 90-luvun playoff sarjat läpi ja siellä ei myöskään tälläistä ole tapahtunut. Jos Rangers jotain tästä kaudesta jättää jälkeensä niin ainakin historiaa on jo tehty.

Eikös NHL:n ollessa kyseessä modernilla ajalla tarkoiteta 196x- kaudesta eteenpäin?
 
Pllnen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Penguins, #3 Määttä, #86 Teuvo Teräväinen
Eikös NHL:n ollessa kyseessä modernilla ajalla tarkoiteta 196x- kaudesta eteenpäin?

Tälläistä käsitettä ei ole olemassa joten se jää oman tulkinnan varaan. Minulle moderni jääkiekko on 2000-luku. Ja tässä tilanteessa se sopii todella hyvin tapaukseen, josta puhutaan.
 
Eikös NHL:n ollessa kyseessä modernilla ajalla tarkoiteta 196x- kaudesta eteenpäin?

Siis monesti sanotaan modernin ajan alkaneen vuoden 1967 laajennuksesta, kun original sixiin lisättiin kuusi joukkuetta, joista mm. kaksi Kaliforniaan.

Mutta siitähän voi olla eri mieltä, että oliko se nyt sitten kovin modernia aikaa sittenkään 12 joukkueen sarjoineen, vaikka tuli isompi TV-sopimus ja alettiin käydä peleissä lentokoneilla. Pikemminkin jääkiekon siirtomaa-aikaa lajin kehityksen aikajanalla.

lisäys: Itse voisin sanoa modernin ajan alkaneen siitä kun 1992-93 -tyylisestä avoimien ovien estottomasta maalitehtailusta siirryttiin tiukempaan systeemiin ja trappiin, ja palkat tulivat julkisiksi, ja maalivahditkin taisivat saada vähän modernimmat varusteet.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Eikös NHL:n ollessa kyseessä modernilla ajalla tarkoiteta 196x- kaudesta eteenpäin?

Tälläistä käsitettä ei ole olemassa joten se jää oman tulkinnan varaan. Minulle moderni jääkiekko on 2000-luku. Ja tässä tilanteessa se sopii todella hyvin tapaukseen, josta puhutaan.

Minulle NHL-kiekko jakautuu varsin selkeästi vuosikymmeniin seuraamiseni mukaan.

80-luku on aikaa jolloin aloin seurata NHL-kiekkoa ja tällöinkin puhutaan 80-luvun lopusta, mutta tämä oli minulle eräällä tavalla parhainta NHL-aikaa yhdessä seuraavan aikakauden kanssa.

90-luku, erityisesti alkuvuodet, mutta voidaan katsoa, että varsin pitkälle tähän vuosikymmeneen NHL oli minulle sitä mitä kiekko parhaimmillaan on eli äärimmäisen fyysistä peliä jossa tarvittaessa tapeltiin todella paljon.

2000-luku on minun mittapuuni mukaan NHL-kiekon modernia aikaa, koska tuolloin kiekko olennaisella tapaa alkoi muuttua sellaiseen suuntaan jota en suuremmin arvosta, joskin joukossa on muutama "viimeinen mohikaani" jotka pelaavat edelleen sellaista kiekkoa, jota minä arvostan - kuten Boston Bruins. Mutta toki muutos alkoi jo 90-luvun puolella erinäisten sääntömuutosten myötä, kuten instigator-rangaistus.

Mitä pidemmälle 2000-lukua mennään niin sitä enemmän kiekko alkaa muistuttaa silmissäni epä-kiekkoa ja sitä enemmän minun on vaikea löytää mielenkiinnonkohtia tämän hetken kiekkoiluun. Onneksi siellä on muutama urhollinen vastarinnankiiski, jotka taistelevat hurskastelua vastaan.

vlad.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös