Suojattavien pelaajan määrä oli viimeisissä laajennuksissa ymmärtääkseni suurelta osin kaupankäyntiä. Kun maksaa puolen miljardin liittymismaksun, niin haluaa laajennusdraftissa tarjolle vähän farmipelaajia parempaa tauhkaa. Ja toisaalta vanhat omistajat olivat valmiita tähän myönnytykseen.
Näin varmasti ja kyllä tuon tahdon hyvin ymmärtää. Tuossa tosiaan talous saneli ne raamit joiden mukaan neuvoteltiin tulosta. Mutta silti väittäisin, että nuo laajennusseurat olisivat tulleet mukaan niillä vanhoilla suojaussäännöilläkin.
Yhden joukkueen mukaan tulo kerrallaan (kuten nyt näissä kävi) ei olisi tarkoittanut pelkkää farmitavaraa palkkakattoaikana, vaan siellä oltaisiin saatu ihan kilpailukykyinen kokoonpano oikeilla liikkeillä kasaan vaikka noita suojattavia olisi ollut enemmän. Ei varmasti kuitenkaan ihan hyvä hyvää ja uskoakseni se olisi avannut vaan vähän vähemmän sileän tien noille uusille joukkueille heti alkuun. Mutta toisaalta kun tuo kerran oli ok liigalle, niin noilla sitten mentiin.
Hyvät sisääntulon raamit nuo joukkueet sai joka tapauksessa. Kaksi tärkeää asiaa noissa oli tosiaan se, että huonoja sopimuksia ei tarvinnut ottaa sisään ainuttakaan. Lisäksi palkkakatto mahdollisti paremmin pelaajien ostamiset korkeita vuoroja vastaan, kun sopimuksissa voitiin muuten säästää ja miettiä uutta joukkuetta sen eri rooleihin ajan kanssa. Oikeastaan jokaiseen rooliin oli löydettävissä sopivia pelaajia ja jos ei, niin oikeanlaisten sopimusten ottaminen sisään mahdollisti sopivat vapaat agentit.
Lisäksi tuohon 2017 draftiin Vegas sai heti (Arizonan kanssa) kolmanneksi parhaat mahdollisuudet ja Seattle samanlaiset mahdollisuudet 2022 draftiin. Vegasilla kävi huonoa tuuria tuossa lotossa (putosi kuudenneksi), muuten siellä olisi voinut olla heti kärkeen Makar, Heiskanen tai Pettersson lisäksi. Seattle puolestaan nousi lotossa yhden sijan ja varasi Beniersin. Esimerkiksi Makarilla tai Heiskasella lisättynä tuo Vegasin puolustus olisi näyttänyt tulevaisuuden suhteen erittäin vahvalta, vaikka Pietrangeloa tuskin oltaisiin sitten nähty.
Mutta toisaalta, olen kyllä myös tyytyväinen siihen, että uudet seurat saivat heti hyvät asemat tullessaan NHL:ään. Lisäksi molemmissa seuroissa on osattu tehdä pääosin niitä oikeita kiekkoliikkeitä. Nuo McCann ja Dunn ovat molemmat esimerkkejä hyvästä silmästä ja tosiaan kummankin kohdalla kyse oli enemmänkin mahdollisuudesta, mutta myös liigan managerien toiminta jättää kysymyksiä näin jälkeenpäin.
Bluesissa Armstrong harmittelikin kun joutui luopumaan Dunnista (suojasi kuitenkin Faulkin, Paraykon ja Krugin pakeista). Mutta tuossakin pitää huomioida se, että Armstrong yritti kaupata Dunnia ennen tuota laajennusdraftia, mutta ei saanut kolmoskierrosta parempaa maksua ja Dunn jäi sitten tarjolle. Nyt (tässäkin) jälkeenpäin voidaan sanoa, että melkein minkä tahansa captilaa omistaneen seuran olisi kannattanut tuo siirto tehdä kolmoskierrokseen (tai sitten Bluesin kaupata hänet).
Lisäksi Seattle olisi huhujen mukaan ottanut Dunnin sijaan Tarasenkon (kauppaamismielessä), mutta jotta tuo poiminta oltaisiin nähty, Tarasenkon olisi pitänyt olla suostuvainen purkamaan NTC:nsa ja kun hän ei kuulemma tuohon suostunut, Kraken jätti tuon väliin. Eli tuossa Dunnin kohdalla taisi olla kyse paristakin sattumasta miksi hän lopulta Seattlen poimittavaksi jäi.
Hextall luopui McCannista mielestäni jo alkujaan turhan helposti (kauppa Hållanderiin) ja Torontossa taidettiin lähinnä odottaa valintaa McCannin, Kerfootin ja Hymanin (Hyman oli UFA kuten Oleksiak) väliltä. Sitä voidaan sitten kysellä, että eikö NHL:stä tosiaan löytynyt McCannille parempaa vastinetta kuin Hållander. Näitä toteutumattomia kauppoja kun miettii ja vertaa näitä joihinkin toteutuneisiin, niin kyllähän nämä pistävät miettimään yhtä ja toista näin jälkeenpäin.
Seattlen kohdallakin jäin miettimään parin poiminnan lisäksi paria eri asset management -liikettä.
Ensinnäkin Seattle nappasi Chicagosta John Quennevillen, joka oli jo nähty NHL-pelaajana tuossa vaiheessa. Nikita Zadorov'kin olisi ollut tarjolla. Chicago sai Zadorovista kolmoskierroksen vuoron. Tuon lisäksi Seattle poimi Washingtonista Vitek Vanecekin ja myi Vanecekin sitten vaihdossa kakkoskierrokseen. Brenden Dillon olisi ollut myös saatavilla. Washington kauppasi sitten Dillonin kahteen kakkoskierrokseen. Eli noissa poiminnoissa Seattle menetti yhden kakkos- ja yhden kolmoskierroksen vuoron (olettaen, että olisivat myyneet samaan hintaan).
Mutta nämäkin ovat taas näitä myöhemmin sormilla osoitettavia liikkeitä. Näin jälkeenpäin tämä on helpointa mitä voi olla.
Resursseilla hain lähinnä sitä, että rahaa on laittaa palamaan puitteisiin, scouttaukseen ym., jotta palkkakaton mahdollistamast materiaalista saataisiin kaikki irti.
Tuo on ainakin Vancouverin osalta varmaan ihan totta mitä nimimerkki
@larzzon sanoi noista asenteista.
Jos otetaan yksi asia ja sellainen perustyö esiin kuin pelaajatuotanto, niin todella pitkään Vancouverissa toiminta pyöri sattumuksen piirissä. Monet omat varaukset ovat sanoneet, että seurasta ei otettu edes yhteyksiä varauksen jälkeen. Lisäksi joukkueen kehitystyö oli todella heikkoa, ehkä jopa niin heikkoa että voidaan kysyä oliko sitä. Lähinnä tehtiin varaus ja katsottiin miten se pysyi pinnalla. Jos pysyi, niin NHL:n ovet aukesivat nopeasti, kun uutta lelua haluttiin esitellä katsojille.
Vancouver oli omien varausten tuottamisessa NHL:ään ihan liigan viimeisiä pitkään ja minä en usko, että kyse oli pelkästään huonosta varaamisesta. Vasta nyt tämä puoli on kokenut muutoksen. Pelaajakehityspuoli sai viime kesänä oman manageritason johtajan (varapresidenteistä Cammi Granato vastaa siitä) ja kehitysvalmentajien määrä enemmän kuin tuplattiin. Seura hakee myös uutta harjoittelukeskusta, mutta tuon aikataulusta ei ole tietoa.
Omiin prospecteihin on nyt otettu yhteyksiä, heille on luotu suunnitelmat, hankittu lisää syvyyttä yliopistoista vapaina agentteina ja monet prospectit viettävät kesäkaudella aikaa Vancouverissa/Abbotsfordissa harjoitellen yhdessä johdetusti. Toiveissa olisi tuon oman pelaajatuotannon määrän selkeä kasvattaminen ja minä uskon, että oikeanlaisessa ympäristössä oikeanlaisella ohjelmalla ja suunnittelulla toiminta on mahdollista saada aikaisempaan nähden selvästi parempaan suuntaan.
Pelaajakahityksen lisäksi scouttipuolella yli puolet scouteista on vaihdettu vuoden sisään ja tuon lisäksi lisätty selvästi parin sarjan (yliopistot, QMJHL) silmiä. Tästäkään ei saada tuloksia kuin ajan kanssa, mutta toivottavasti sitten kun saadaan, tuokin on entistä parempaa. Näitä vastaavia liikkeitä oltaisiin voitu tehdä jo ajat sitten. Kyllä näille kaikille olisi resursseja löytynyt. Mutta ehkä siinä oli juuri tuota, että "me osataan tämä muutenkin jo", vaikka tulokset laahasivat selvästi noloissakin lukemissa.
***
On siinä vähän huonoa tuuriakin toki. Taitaa kaikki kanadalaiset Torontoa ja Jetsiä lukuun ottamatta olla käyneet Stanley Cup -finaaleissa 2000-luvulla, jos en nyt ihan väärin muista. Tai unohda jengejä. Ja lisäksi Coloradon eka mestaruus 1996 on kyllä melkein laskettavissa Quebecille. Mutta ei tokikaan ihan.
Mitä tulee noihin kanadalaisten seurojen voittoihin, niin kyse lienee tosiaan osaksi myös tuurista. Tai sitten ainakin siitä, että ei olla oltu ihan oikeilla hetkillä ihan terävimmillään.
Vancouver hävisi finaalit seiskapelissä 2011 sarjassa mistä Bob McKenzie sanoi, ettei ole koskaan nähnyt yksittäisen pelaajan dominoivan samalla tavalla mitä Bostonin maalivahti Tim Thomas teki tuolloin. Seuraavalla kaudella (toinen runkosarjan voitto peräkkäin) minun mielestä joukkueella oli mahdollisuudet ainakin samaan, mutta playoffeissa ei saatu kuitenkaan irti ihan parasta. Daniel Sedinin runkosarjan lopun loukkaantuminen oli yksi paha isku tuolloin, koska se vaikutti myös veli Henrikin peliin. Toisaalta ei noiden loukkaantumisten taaksekaan voi liikaa mennä ja Vancouverin playoffeissa pudottanut tuleva mestari Los Angeles ansaitsi kyllä voittonsa.
Muillakin kanadalaisilla on olleet omat hetkensä, mutta lopulta se ero voittajan kakkosen välillä on ollut tavallaan pieni ja kuitenkin taas riittävän iso. Sinällään siellä olisi voinut hyvin jossain vaiheessa se voittokin tulla, mutta kuitenkin jokainen sarja on ollut myöhemmin selitettävissä sillä, että vastustaja oli finaaleissa vain parempi. Mitään perustavanlaatuisen huonoa noissa finaaleihin edenneissä kanadalaisseuroissa ei kuitenkaan ole ollut. Kilpailu on kovaa ja erot saattavat olla joskus pienestä kiinni. Jo pelkästään finaalipaikka on saavutuksena erinomainen, vaikka ei lämmitäkään yhtään.
