Mielestäni olet tuossa kyllä vähintään jossain määrin oikeilla jäljillä. On ehkä niin, että tuota eurooppalaiselle kannattajakulttuurille ominaista yhteisöllisyyttä ei voi tuotteistaa. Sitä ei voi keinotekoisesti synnyttää viihdebisnesajattelulla. Kyse on kannattajien puolelta ennemminkin uskonnon harjoittamisesta kuin elämyspalvelun ostamisesta. Uskonnon luoman tunnelman ja tarinan ympärille voidaan sitten kehittää myös bisnestä ja houkutella katsojiksi myös elämyspalvelujen ostajia niiden uskonnon harjoittajien lisäksi. Myös uskonnon harjoittajat ehkä hyötyvät sitten tästä bisnespuolen kehittymisestä. He eivät sitä kuitenkaan välttämättä tarvitse, koska kannattamisen ja seuraamisen syy on jossain syvemmällä. Väitän, että ilman tuota ytimessä olevaa kannatususkontoa ei voida rakentaa pitkällä tähtäimellä kiinnostavaa sarjamuotoista uhreiluelämystä. Ei ainakaan, jos yleisön odotusarvona on, että tapahtumassa pitäisi olla sellaista eurooppalaistyylistä tunnelmaa. Amerikkalaisessa kulttuurissa sellaista odotusarvoa ei ehkä ole, ja siellä toimii sellainen kaupallistetumpi elämystuote.
Edelleen suurempi kysymys taitaa olla, mitä hakee satunnainen katsoja? Liigan ja seurojen kannalta olisi tietysti parasta, jos kannattajakulttuuria saataisiin voimistettua ja sitä kautta vakituisia kävijöitä peleihin lisää. Tuohonkaan en osaa itse kertoa keinoa saavuttaa tavoite. Itse tuotteen, eli pelin, tason nostaminen vaatii taloudellista panostusta, joka taas vaatii (lippu)tuloja. Suomalainen voi olla pääsääntöisesti luonteeltaankin sellainen - kuten itsekin olen - etteivät tunteet syty ja voimistu kovinkaan nopeasti. Eli satunnaisen hallille peliä seuraamaan lähteneen katsojan kääntyminen/kehittyminen omistautuneemmaksi kannattajaksi saattaa olla pitkäkin prosessi ja vaatia monen osatekijän kohdallaan oloa. Itse tuote (peli), olot hallissa, kioskit, ravintolat jne.
Näin maallikkona ajatellen voisi olla kannattavaa myymättä jääneitä lippuja jakaa vaikka kouluille. Voi olla, että tällaista tehdäänkin jo? Koululaiset ainakin ramppaavat kaikki tauot ja varmaan välissäkin kioskeilla, eli tappiota tästä ei ainakaan tulisi. Ei tietysti oikein niitä kohtaan, jotka ovat lipuistaan maksaneet. Vaikeita asioita...
Pohdin vielä syvällisemmin mitkä itselleni ovat suurimpia tekijöitä, miksi en ole peleissä enää hirveästi jaksanut käydä:
1. Liikaa pelejä. Tämä omalla kohdallani johtaa yksittäisen pelin arvostuksen laskemiseen - tätä olen puinut edellä jo parin viestin verran.
2. Itse peli. Tasokkaan pelin näkemisestä hallilla voi - ainakin satunnaisesti - maksaa kohtuullisen summan. Televisio ja kotisohva on tässä kohtaa vielä paha kilpailija.
3. Kioskipalvelut. Tämä koskee nyt siis vain Raumaa, mutta pelin aikana tulee vähintään toisella tauolla syötyä ja hallilla se on käytännössä hotdog tai lihapiirakka. Kuten edellä mainittua, hodareita on saanut nauttia kylmänä ja lihapiirakat ovat uskomattoman heikkotasoisia rasvaklönttejä, jotka eivät maistu millekään. Kun tarjonta on tällaista, miksi lähteä hallille, kun vaihtoehtona on kotona syöpötellä mitä haluaa?