Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 238 403
  • 28 696

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Mediassa on viime vuosina näkynyt muutos rasistisuuteen päin. Alkoi kesällä 2015. En keksi muuta selittävää tekijää.
Ei niitä voi muita olla. Median ensisijainen tehtävä ei ole raportoida, vaan tutkia ja tämän jälkeen suodattaa uutiset oikeanlaisiksi. Kekkosen kaudesta on vielä niin vähän aikaa, ettei suomalainen pysty elämään faktojen kanssa.
 
Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Kyllä kolahtaa kovaa kun omilla kulmilla tapahtuu ikäviä asioita. Ystävien lapsia on vokin vieressä olevissa päiväkodissa ja ala-asteella. Ihan tuomittu alaikäiseen sekaantuja ja sinne vaan kakaroiden sekaan. Taitaa olla maan tapa, että nämä mädät munat siivotaan pois vain laittamalla kiertoon. Aivan sairasta. Aivan varmasti ei löydy vastuussa olevia henkilöitä, joten porukka alkaa ottamaan ohjata omiin käsiin ja sitten taas palaa vokkeja ja sitten taas ollaan kaikki rasisteja ja sitten taas... piiri pieni pyörii.

SK selvitti Kankaanpään epäillyn lapsenraiskaajan taustat: Sai viime vuonna käräjillä syytteet törkeistä raiskauksista, tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

On rasistista epäillä turvapaikanhakijoiden motiiveja. Meillä on tilaa. Suomalainenkin raiskaa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
"...toisista kulttuureista tulleet tutustuvat prinsessoihimme..", eikös jotakin tämän suuntaista lausunut lahtelainen polliisimies.
Kaikella on hinta. Tämä on osamaksua siitä että saamme auttaa. Surullista toki, mutta ei ole mitään syytä huoleen, ilmoituskynnys on vain (onneksi) noussut. Vasta mikäli Naisasialiitto Unioni nostaa asian esiin, niin silloin kyseessä on oikeasti ongelma.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kyllä kolahtaa kovaa kun omilla kulmilla tapahtuu ikäviä asioita. Ystävien lapsia on vokin vieressä olevissa päiväkodissa ja ala-asteella. Ihan tuomittu alaikäiseen sekaantuja ja sinne vaan kakaroiden sekaan. Taitaa olla maan tapa, että nämä mädät munat siivotaan pois vain laittamalla kiertoon. Aivan sairasta. Aivan varmasti ei löydy vastuussa olevia henkilöitä, joten porukka alkaa ottamaan ohjata omiin käsiin ja sitten taas palaa vokkeja ja sitten taas ollaan kaikki rasisteja ja sitten taas... piiri pieni pyörii.

SK selvitti Kankaanpään epäillyn lapsenraiskaajan taustat: Sai viime vuonna käräjillä syytteet törkeistä raiskauksista, tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Aivan helvetin ikävä asia. En linkkiin tutustunut, mutta ilmeisesti henkilö oli ehdonalaisessa vähän samoista syistä. Nyt sitten kävi kuten kävi. On selvää, että tällainen nostaa vihaa sekä tekijää ja taustaansa että myös yhteiskuntaa kohtaan, joka antoi hänen kävellä vapaana. Mahdollisesti irakilainen rikosten tekijä oli vielä ex-turvapaikanhakija. Lakia on muutettu ja tuomioita hieman kovennettu, mutta mihin se riittää?
 
Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Ei ne kaikki turvapaikanhakijat kuppaa mitään tekemättä sosiaalietuuksia. Osa tekee töitä pienellä palkalla pitkää päivää. Ainakin jos on Ylen MOT:n tutkimuksia uskominen. Ehkä kyseessä on taas "puna-vihreän Ylen" vääntämä valeuutinen tai väärin tulkinta.

MOT: Poliisilla tutkinnassa useita parturi-kampaamoihin liittyviä paperittomien hyväksikäyttötapauksia – pitkiä päiviä pienellä palkalla (Ylen juttu paperittomista jotka tekee töitä esim. partureissa pienellä palkalla)
 
Hienoa. Olenkin välillä miettinyt, että aika moraalitonta käydä näissä paikoissa, jossa miesten hiusten leikkuu maksaa 10-15 euroa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olisi hyvä pohtia, miksi Suomessa on EU-maiden ulkopuolelta tulleiden työllisyys matalinta koko OECD:ssa. Kyse on mittavasta taloudellisesta vaikutuksesta yhteiskuntaan. Parhaiten työllistyvät Virosta sekä Länsi- ja Etelä-Euroopasta muuttaneet. Heillä maahanmuuton syy on usein työperusteinen. Pakolaisina hyväksytyt työllistyvät heikoiten ja jos ovat Lähi-Idästä tai Somaliasta, erittäin matalasti. Syitä on mm. naisten työskentelystä perheen parissa alkaen.

Olisikohan mahdollista luoda toiset työmarkkinat, jotta heikosti koulutetut, kieltä vähemmän osaavat saadaan verollisen työn pariin nykyistä paremmin. Esimerkiksi jotain Ruotsin tapaan, jossa valtio maksaa puolet ja työnantaja puolet palkasta. En sano, että olisi ainoa tapa, mutta nykyinen tilanne pitää muuttaa. Kun ei ole esimerkiksi suomalaisen peruskoulun tasoista oppimäärää takana, kieltäkään (en tai fi) ei juuri osata, niin tätä kautta voisi hankkia osaamista ja valmiuksia jatkossa työllistymiseen.

Hallitus ja ay-liike voisivat myöntää, että ilman erityistoimia työskentely ei kaikilta pakolaisilta onnistu ja kun ei onnistu, syrjäytyminen uhkaa. Tämä ei ole vasemmiston tai vihreiden vika, sillä samanlaista vanhaa ajattelua on kaikissa ryhmissä. Mutta työllisyyteen liittyvien erityistoimien estäminen on aika puhtaasti demarien ja vassarien agendaa.
 
arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
@Cobol tuohon yo. kommentti: ay-liike ei ikinä myönnä mitään, yhtään askelta taaksepäin ei oteta. Saavutetuista jäsenistä pidetään kiinni viimeiseen kokouspalkkioon ja lomapaikkaan asti. Ay-byrokraatti on paikkansa ja etunsa taistelussa kapitalistia vastaan saavuttanut: niihin ei pidä mennä koskemaan lisäämällä työtätekeviä muuttujia maassamme.
Kansantalouden rakentaminen saa tapahtua vain ay-mafian sallimissa rajoissa, sen haukatessa siitä aina reilun siivunsa, nykyeliitille kuuluvan osansa.
 
Tätä tuli alkuvuodesta selviteltyä ja erään asiantuntijan mukaan muita pienempi palkka ei ole ratkaisu, vaan kielikoulutus. Varmaan noinkin. Mutta pakolaisten osalta se ei välttämättä toimikaan. Ja yhteiskunnan kulut ovat merkittävät. Vihreiden Soininvaara kirjoitti taannoin erästä maahanmuuttajaa lainaten, että Suomi kotouttaa sossuun. Soininvaaran mukaan maahanmuuttajien sosiaaliturvaksi on valittu malli, joka on Suomessa kehitetty pitkäaikaistyöttömiä varten. Se ei silloin toimi. Ja on kai järkevää kysyä Soininvaaran ja monen muun tapaan, miksi samaa palkkaa pitäisi maksaa koulutetulle ja kouluttamattomalle, mahdollisesti kieltä vielä heikosti osaavalle?

En haluaisi, että kotoutus, turvapaikkapolitikka ja maahanmuuttajien työllistäminen on kallista puuhastelua. Mutta kun ollaan OECD-maiden pohjimmainen EU:n ulkopuolisten osalta, kaikki ei ehkä ole mennyt kuten pitäisi. Pitkälti allerkirjoitan alla olevan maahanmuuttajan näkemyksen:

Rajkumar Sabanadesanin kolumni: Suomi kotouttaa sossuun, vaikka vaihtoehtoja olisi
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
En tykkää näihin ketjuihin kirjoittaa, kun nämä on keskimäärin aivan typerää vääntöä ja poteroistahuutelua, mutta nyt kirjoitan mahdollisimman lyhyesti.

AY-liikkeen tehtävä on varmistaa, että jokainen työntekijä saa työlleen sellaisen palkan, millä maassa tulee toimeen ja omaa edes jonkin arvoiset oikeudet (historia kertoo paljon tästä). Tämä on edelleen heidän ensisijainen tehtävä, vaikka media on masinoinut EK:n johdolla melkoisen aivopesukampanjan sen suhteen, että saadaan duunarit(kin) kuvittelemaan ihan muuta. Euroopassa on edelleen kovemmat AY-liikkeet mutta puolet duunarien itkusta AY-liikkeistä. Varsin onnistuneesti masinoitu siis kun saatu omat (ne joilla sattumalta menee hyvin, tästäkin löytyy tutkimuksia, että menestyminen on enemmän sattumaa kuin omaa tekoa) omia vastaan ja muut lyö vaan löylyä lisää.

Ihmisistä osa syntyy geenien takia vajavaisilta toimimaan yhtä hyvin kuin muut tähän maailmaan. Se tarkoittaa, että kaikki ei voi olla yhtä päteviä kaikessa ja kaikille se koulutus nyt ei vain ole samalle tasolle asti mahdollista. Tämä on fyysinen fakta ja sitä on oppinut ihmiskunta testaamaankin ja tälle testille on nimikin olemassa. Näitä ihmisiä syntyy myös Suomessa ja niiden ainoa mahdollisuus elämässään on työllistyä aloille mihin heidän kapasiteettinsa riittää. Mikäli me ulkoistamme tämän touhun niin, että tänne "raahataan" (päästetään) jo muutenkin hyvin pienen vaativuuden rooleihin porukkaa ulkoa, niin lopputulos on, että siellä missä on jo muutenkin vähän paikkoja ja kuitenkin jopa ylitarjontaa on vieläkin enemmän ylitarjontaa, emme korjaa mitään ongelmaa työmarkkinoilla, vaan luomme uuden ja vielä isomman ongelman.

Markkinataloudessa ja kapitalismissa on perusajatus, että jos jokin asia on kannattavaa, niin se kannattaa tehdä. Mikäli jonkun ihmisen palkkaaminen ei ole kannattavaa, niin sitä ei kannata tehdä. Mikäli nämä perusoletukset ovat oikeassa, niin maksattamalla puolet palkatun kuluista valtiolla silloin joko vääristetään markkinoita, luomalla toisille tilanne missä epäkannattavalla toimijoilla on mahdollisuus kilpailla kannattavia vastaan veronmaksajien tukemana. Jokaisen joka kymmärtää kapitalismia pitäisi tajuta kuinka paljon tuossa on vikaa. Tätä on nyt koitettu kaikkien 9€/päivä juttujen ja ilmaisten harjoittelujen kanssa ja lopputulos on edelleen pahasti miinuksella.

Markkinatalouteen perustuu kysyntä ja tarjonta. Jos joku haluaa työntekijän, hänen pitää maksaa niin paljon palkkaa, kuin millä se työntekijä suostuu myymään sen työpanoksensa. Tässä on meillä kohtaanto ongelma. Ei missään muualla. Puuttuu ne työnantajat, edelleen, jotka on valmiita maksamaan hommistaan sen verraan palkkaa kuin pitäisi. (meillä AY-liike on onneksi määritellyt suurimmalle osalle aloista minimit, että meillä ei voi olla orjatyövoimaa) Kaikki nämä "toiset työmarkkinat" jutut on pelkästään sitä varten, että päästäisiin edellisen kappaleen tilanteeseen. Eli vetämään itse välistä, kun oma bisnes ei ole kannattavaa, eli tekemään juurikin niin kuin yhdenkään kapitalistin ei pitäisi haluta voivan kenenkään toimia. Ihmettelen suuresti miksi Kokoomusta äänestävät on etunenässä huutamassa juurikin niitä perusarvoja vastaan mitä heidän pitäisi kannattaa, olen tätä ihmetellyt pitkään ja ihmettelen jatkossakin.

Tägään vielä @Cobol tähän loppuun koska moni asia liittyi hänen viimeisiin kirjoituksiin.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Markkinatalouteen perustuu kysyntä ja tarjonta. Jos joku haluaa työntekijän, hänen pitää maksaa niin paljon palkkaa, kuin millä se työntekijä suostuu myymään sen työpanoksensa. Tässä on meillä kohtaanto ongelma. Ei missään muualla. .

Kiitos tagista ja kirjoituksestasi! Olemme tästä erimielisiä, sillä markkinatalous ei toimi siten, että kouluttamaton työntekijä kilpailuttaa sosiaaliturvan ja työnteon ja voi esimerkiksi Helsingissä hylätä kaikki noin alle 2 500 euron kuukausipalkat kannattamattomina. Tässä ei ole mitään järkeä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kiitos tagista ja kirjoituksestasi! Olemme tästä erimielisiä, sillä markkinatalous ei toimi siten, että kouluttamaton työntekijä kilpailuttaa sosiaaliturvan ja työnteon ja voi esimerkiksi Helsingissä hylätä kaikki noin alle 2 500 euron kuukausipalkat kannattamattomina.
Tässä olemme samaa mieltä, mutta mielestäni sotket nyt kaksi erillistä asiaa keskenään. Eli sen miksi Helsingissä joku voi saada sellaisia tukia, ettei pitäisi olla mahdollista lain mukaan ja sen, että miten työmarkkinat toimii ja miten niiden pitäisi toimia meidän valitsemassa systeemissä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tässä olemme samaa mieltä, mutta mielestäni sotket nyt kaksi erillistä asiaa keskenään. Eli sen miksi Helsingissä joku voi saada sellaisia tukia, ettei pitäisi olla mahdollista lain mukaan ja sen, että miten työmarkkinat toimii ja miten niiden pitäisi toimia meidän valitsemassa systeemissä.

Summa voi olla suurempikin. Esimerkiksi HS:n laskelma, jossa alle 2 600 euron ei kannata työmarkklnatuella elävän yksinhuoltajan töihin mennä:

Näin työstä tulee kannustinloukku – ja näin hallitus aikoo purkaa ikuisuusongelman

Kiitän tässä vaiheessa keskustelusta, koska nämä ei liity pelkästään maahanmuuttajiin. Kannnustlnloukut ovat esteenä työllistymiselle, vaikka sen myöntäminen ei kaikilta onnistu. Pakolaisten osalta loukut ovat erittäin ikävä asia. Ne estävät myös mm. kielen ja ammatin oppimista. Esimerkiksi kun työn arvo on 2 000 euroa työnantajalle, ei siitä makseta 2 600 euroa työntekijälle. Seurauksena maahanmuuttaja (tai kuka tahansa) ei työllisty, ellei tee töitä pimeästi.
 
Viimeksi muokattu:

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Vaikea kyllä keksiä perusteita sille, että maahanmuuttajia positiivisesti syrjittäisiin suhteessa muihin työttömiin. Miksei muut erityisryhmät olisi samalla viivalla? Ja jos olisi, niin missä menee raja? Jätetäänkö pitkäaikaistyöttömät tekemään yhdeksän euron päiväpalkalla hommia, kun mamuille maksettaisiin valtion kassasta puolet palkkatukea. Ongelmahan mamujen suhteen on nimenomaisesti kielitaidon ja koulutuksen puute.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaikea kyllä keksiä perusteita sille, että maahanmuuttajia positiivisesti syrjittäisiin suhteessa muihin työttömiin.

Tähän olisi helppo keksiä perusteita. Kuten kotoutuminen ja kielen oppiminen. Tulleen ja seuraavan sukupolven oppiminen elämään työn ja koulutuksen kautta. Jengiytymisriskien vähentäminen. Olisiko sama myös muille? En tiedä. Ainoa asia josta olen varma on se, että nykytavalla ei ole järkeä jatkaa. Korjaustoimien on poistettava valuviat.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olimme eilen Leo's Leikkimaassa, Espoossa. Poikaani hieman pienemmän näköinen somalipoika yritti viedä pojaltani kolmipyöräistä ja kun ei tässä onnistunut, niin yritti lyödä poikaani.

Jos olisin rasistinen persu, lopettaisin tarinan tähän enkä kertoisi, että välittömästi tämän jälkeen somalipojan äiti käski poikansa pyytää pojaltani anteeksi.

Aika paljon oli maahanmuuttajataustaisia lapsia leikkimässä. Lapset eivät osaa ajatella, että toiset ovat jotenkin erilaisia. Ennakkoluulot ja asenteet tai sitten suvaitsevaisuus opitaan vanhemmilta.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lapset eivät osaa ajatella, että toiset ovat jotenkin erilaisia. Ennakkoluulot ja asenteet tai sitten suvaitsevaisuus opitaan vanhemmilta.

Kyllähän lapset tietysti huomaavat, että joku on erilainen...siis onhan lapsilla on silmät ja korvat päässä. Tyttäreni ainakin kyselee miksi joku päiväkodissa on eri värinen, miksi joku syö jotain muuta ruokaa kuin toiset, mitä kieltä joku puhuu, miksi joku ei osaa suomea kunnolla jne. Kaveriltani hän myös kyselee kaikenlaisia kysymyksiä. Se että pitää ihmisiä lähtökohtaisesti samalla viivalla on sitten eri asia ja varmaan se lapselta onnistuu luonnostaan. Tietysti sitten kokemukset elämässä muokkaavat näitä asioita milloin mihinkin suuntaan.

Pojallani on autismi-diagnoosi ja hänei pidä "ei valkoisen" näköisistä lapsista. Tämä toki johtuu taas siitä, että hänellä on ikäviä kokemuksia kovasti huutavasta lapsesta. Tästä syystä hän yhdistää ei-valkoiset kovaäänisiksi. Lisäksi hän ei pidä kuin suomenkielestä ja englannista. Tämä selittynee myös kuulon aistiyliherkkyytenä ja kokee esimerkiksi japanin ja arabian vastenmielisiksi. Englantia hän kuulee peleistä, videoista jne. ja tämä vieraskieli on ok, koska se yhdistyy mukaviin asioihin ja hän ymmärtää sitä hieman.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllähän lapset tietysti huomaavat, että joku on erilainen...siis onhan lapsilla on silmät ja korvat päässä.

Toki, lapset huomaavat, että toinen on tyttö, toinen on poika, toisella on pitkät hiukset, toisella lyhyet, toisella on Ryhmä Hau -paita, toisella PJ Mask. Mutta lapset eivät tee erottelua "me - toiset".
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Poikaani hieman pienemmän näköinen somalipoika yritti viedä pojaltani kolmipyöräistä

Maailma muuttuu näämmä. Vielä muutama vuosi sitten "Nigga stole my bike" oli se juttu. Nykyään näköjään "Nigglet stole my tricyle"...
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Toki, lapset huomaavat, että toinen on tyttö, toinen on poika, toisella on pitkät hiukset, toisella lyhyet, toisella on Ryhmä Hau -paita, toisella PJ Mask. Mutta lapset eivät tee erottelua "me - toiset".
Tässä olet mielestäni väärässä. Se, että lapsen gognitiiviset kyvyt eivät ole kehittyneet vielä sille tasolle, millä hän voisi toimia suurempien asioiden yhdistelemisessä, hän kyllä hyvin pian omaksuu ketkä on "me" eli oma perhe joita kuunnellaan ja jotka luo turvan, sekä "ne" eli ne muut. Tämä johtuu siitä, että se on perusedellytys ihmisen selviytymiselle ja se selviytymisvaisto on meissä sisäsyntyistä. Kun lapsen kehittyessä hänen kognitiiviset kyvyt kasvaa, kasvaa myös se piiri minkä hän ymmärtää meiksi ja heiksi. Hän ei tokikaan tee jakoaan ulkoisten asioiden perusteella, vaan kokemuksien. Sitten kun päästään sinne puberteetti-iän jälkeiseen aikaan ja aivot alkaa olemaan kehittyneet ja pystytään monimutkaisiin yhtälöihin niin siellä se ihminen sitten omaksuu ne asenteensa ja ne on edelleen me ja ne, koska siitä vaistostaan ei ihminen koskaan pääse eroon, se on se miksi ihmiset on rotuna vielä edes olemassa.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Tähän olisi helppo keksiä perusteita. Kuten kotoutuminen ja kielen oppiminen. Tulleen ja seuraavan sukupolven oppiminen elämään työn ja koulutuksen kautta. Jengiytymisriskien vähentäminen. Olisiko sama myös muille? En tiedä. Ainoa asia josta olen varma on se, että nykytavalla ei ole järkeä jatkaa. Korjaustoimien on poistettava valuviat.

Tai sitten ne laittaisi ensin opettelelemaan kielen ja sitten ihan jotain ihan validia osaamista joltain alalta. Jos ei maistu, niin voisi ohjatatakaisin sinne, mistä on tullutkin. Outoa olisi, jos matalapalkkoaloille luotaisiin turhaa tarjontaa työntekijöistä, kun ne suomalaisille koulujakäymättömille ja koulupudokkaille taitaa olla se suurin mahdollisuus päästä töihin. Jossain siivousalallahan tuota varmaan kyllä juhlittaisiin shamppanjamukien kanssa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tai sitten ne laittaisi ensin opettelelemaan kielen ja sitten ihan jotain ihan validia osaamista joltain alalta. Jos ei maistu, niin voisi ohjatatakaisin sinne, mistä on tullutkin.

Kukin tavallaan. Minusta fiksumpaa on työn tekeminen kannattavaksi kaikille. Tuohon ay-liikkeen ajamaan agendaan en enää ota kantaa, kun ei tähän ketjuun kuulu. Näkemykseni perusteluineen ja faktoineen tuli jo esille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös