Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 283 857
  • 28 700
Onneksi poliisin tehtävämäärät eivät ole lisääntyneet, mutta harvemmin kanttisten sotkuihin vissiin 20 poliisia tarvitaan paitsi ehkä miekkareissa ja jengijutuissa. Siinä vähän häiriökäyttäytymistä ala Helsinki Poliisioperaatio vastaanottokeskuksessa Helsingissä – ”Häiriökäyttäytymistä” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Miten sä tästäkin uutisesta voit tietää sen, ettei kyseessä ole nimenomaan "kanttisten" välienselvittely? Minä luulen, että juuri kantasuomalaiset rasistit ovat siellä riehuneet.
 
VOK:n henkilökunnan sisäinen välienselvittely.

Tähän en usko. Vastaanottokeskusten henkilökunta koostunee pääosin fiksuista ihmisistä, vaikka joskus sinne erehdytäänkin palkkaamaan Juho Eerolan kaltaisia fasisteja. Minä veikkaan "maahanmuuttokriittisten" lähiökansalaisten lietsoneen itsensä MV-lehden jutuilla sellaiseen mielentilaan, että päättivät lähteä vastaanottokeskukseen riehumaan. Siitä olen kanssasi yhtä mieltä, että onneksi tilanne on nyt hallinnassa.
 
Minä luulen, että jotkut suomalaiset äärirasistinatsit ovat soluttautuneet vastaanottokeskuksiin mustamaalatakseen rauhallisten, ylemmistä kulttuureista tulleiden maineen. Toivottavasti rasistit saadaan pian kuriin, sillä näitä uutisia tulee parhaimmilaan kolmekin päivässä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Kuulostaako yhtään tutulta? Unkari hävisi tuon taistelun, vaikka myöhemmin voittikin. Reaalipolitiikkaa, se todellisuus kelpaa kaikille poliitikosta piispaan (liekö noilla eroakaan)...

Kaarle V muuten kävi sitten Pohjois-Afrikassa asti tuhoamassa muslimien kaupunkeja. Taitaapi olla niin, että Waltarin Mikael Hakimissa on yksi tarinakin tuosta, keisarin hyökkäyksestä Tunisiin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
On kyllä aika dramaattista, että nyt on alettu kuiskimaan jopa koko Schengenin kaatumisesta...

.. sanottakoon muuten Unkarin valitsemasta linjasta mitä tahansa, niin ainakin se rauhoitti heidän oman tilanteensa. Veljeni oli käymässä nyt kolmen kuukauden välein Budapestissä. Ensimmäisellä reissulla tilanne oli varsin kaoottinen, tätä nykyä kaupungissa ei ole pakolaisia, oikeastaan enää ollenkaan.
 
Tietysti te suvakit
Mikäs suvakki minä olen? Tai no, suvaitsisin sen, että suomalaisia loisijoita vaihdettaisiin työhaluisiin maahanmuuttajiin. Muutoin kannatan tiukkaa kontrollia maahanmuutossa ja tiukkaa sisäpolitiikkaa. Ja tiedän varsin hyvin riskit ja tilanteen VOKeissa, ja on täysin käsittämätöntä missä tilanteessa viranomaiset tuolla toimivat. Pelko perseessä saa läheistensä puolesta olla. Joten suvaitsisin myös sinun suksivan ....uun.
 
Suosikkijoukkue
Kalpa
On kyllä aika dramaattista, että nyt on alettu kuiskimaan jopa koko Schengenin kaatumisesta...

.. sanottakoon muuten Unkarin valitsemasta linjasta mitä tahansa, niin ainakin se rauhoitti heidän oman tilanteensa. Veljeni oli käymässä nyt kolmen kuukauden välein Budapestissä. Ensimmäisellä reissulla tilanne oli varsin kaoottinen, tätä nykyä kaupungissa ei ole pakolaisia, oikeastaan enää ollenkaan.

Itse en ole koskaan oikein ymmärtänyt Schengenin sopimuksen merkittävyyttä. Asiaan voi tietysti vaikutta, etten ole yhteiskuntatieteitä lukenut, mutta jotenkin en vain ymmärrä mitä merkitystä yksittäisen ihmisen kannalta on sillä, että passi tarkastetaan saapuessa toiseen maahan. Okei, passsin tarkastus aiheuttaa jonona maiden rajoilla ja Keski-Euroopan väkimäärällä se varmaan aiheuttaa ruuhkia, mutta nykytekniikalla luulisi passintarkastuksen hoituvan aika nopeasti. Kerätäänhän jossain Euroopan maissa tietullejakin niin, että et pääse autolla eteenpäin ennenkuin olet maksanut tullit.

Niin kyllähän Bulgarian toiminta sai täyslaidallisen paskaa niskaansa kun aloittivat toimenpiteensä, mutta eipä enää ole valituksia kuulunut juuri mistään. Joillakin kestää vaan kauemmin tajuta, mitenkä asiat pitää hoitaa.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Unkarilla ja Balkanilla on oikea linja, eli oman maan etu ensin. Ei se ole niin vaikeaa, mikä olikaan valtion olemassaolon tarkoitus? EU-puudeli Orpo vetää taas omaa linjaansa, kyllähän Suomi on aina mukana talkoissa. Ei ole Unkaria suljettu pois kansainvälisestä dialogista tai erotettu EU:sta, jännä juttu. Eikä ole Japani tai Australiakaan vielä kauppasaarrossa.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Unkarilla ja Balkanilla on oikea linja, eli oman maan etu ensin. Ei se ole niin vaikeaa, mikä olikaan valtion olemassaolon tarkoitus? EU-puudeli Orpo vetää taas omaa linjaansa, kyllähän Suomi on aina mukana talkoissa. Ei ole Unkaria suljettu pois kansainvälisestä dialogista tai erotettu EU:sta, jännä juttu. Eikä ole Japani tai Australiakaan vielä kauppasaarrossa.

Pikemminkin on niin, että tässä jo aika moni maa todellisuudessa ajaa omaa etuaan, suurin osa ikävä kyllä vain kulisseissa. Juuri tämä aiheuttaa painetta mm. Schengenin purkamiseen, kuten Petteri Orpo sanaili aamu-uutisissa. Suomen kannalta avainjuttu on tietysti se, mitä Ruotsi tekee ja he ovat jälleen kerran toistaneet lupauksensa, että rajat pidetään auki, koska rajat sulkemalla olisi seurauksena mahdollisesti ketjureaktio: Ruotsi sulkee rajan, Tanska sulkee rajan, jopa Saksa sulkee rajan...

Suomella on kyllä pitkät perinteet tästä, että ties mitä toimia perustellaan sillä, että muut eivät tykkää, jos ei olla mukana. Näinhän se miinasopimuskin aikanaan meni, vaikka Suomen tilanne on aivan erilainen ja vaikka valtaosa Ottawan jäsenmaista olisi varmasti ymmärtänyt hyvin Suomen tilanteen.
 
Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Muita palstalaisia jotka ovat muuttuneet avarakatseisista suvakeista rasisteiksi vasta parin viime vuoden aikana?
 
Jaahas mitäköhän nyt on tapahtunut, kun näitä kahinoita alkaa olla enenevissä määrin? Hennalan vastaanottokeskuksessa jälleen poliisioperaatio - KRP: yksi irakilainen otettu kiinni - Rikos - Uutiset - MTV.fi miksi KRP kommentoi asiaa?
No näin äkkiseltään pystyy veikkailemaan useitakin syitä kahinoihin: ahtaassa tilassa syntyvät kahnaukset, pitkien odotusaikojen tuoma stressi, keskinäisen "eriarvoisuuden" ilmaiseminen (toiset täällä oikeutetummin).. Eihän tuo mikään ihme ole.
 
Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jaahas mitäköhän nyt on tapahtunut, kun näitä kahinoita alkaa olla enenevissä määrin?

Syy lienee meidän päättäjissä. En ymmärrä miksi täällä ollaan niin saatanan puusilmäisiä, että ahdetaan sunnit, kurdit, shiiat ja sun muut samaan tilaan ja sitten ihmetellään kun sama hulina jatkuu kuin lähtömaissakin. No, mä luotan kuitenkin näihin tietäjiin koska muuta ei tällainen jäppinen pysty tekemään. Luotan myös ns suvaitsevaisiin. Kyllä te tiedätte miten nää asiat pitää hoitaa. Olen niin täynnä tätä naurettavuutta etten välitä oikeestaan paskaakaan siitä mitä tapahtuu. Toivon ainoastaan, että ne jotka ovat vastuussa, kantavat sen loppuun saakka.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Muita palstalaisia jotka ovat muuttuneet avarakatseisista suvakeista rasisteiksi vasta parin viime vuoden aikana?

Sanotaanko vaikka niin, että joskus aikanaan olin ymmärtäväisempi kuin tänään. Jokaisen järki loppuu joskus. Minun järkeni loppui siinä vaiheessa, kun tästä tuli valtiolle kallis mutta erittäin huono harrastus.
 
Et vain ymmärrä, että monikulttuurisuus on rikkaus. Sen takia on tärkeää, että erilaiset kulttuurit ovat mahdollisimman paljon tekemisissä keskenään. Ei ole väliä tapahtuuko keskinäinen tekeminen puukkojen tai nyrkkien kanssa, kunhan vain ovat tekemisissä.

Ei tässä kannata kun nauraa ja antaa suvaitsevaiston (parempien ihmisten) hoitaa tämä asia.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Minä ihmettelen tuossa uutisessa sitä, miksi paikalla on pitänyt olla keskusrikospoliisin väkeä? En ole asiantuntija, mutta luulisi normi kähinöinnin hoituvan normaalin poliisipartion toimesta.
Näin äkkiseltään pääteltynä kyseessä lienee joku perus turvapaikanhakijaa merkityksellisempi henkilö. Kuten on kerrottu, niin näitä mahdollisesti kansallisen turvallisuuden kannalta kiinnostavia yksilöitä löytyy.
 
Beergenheim20

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Jokerit, OJ
Mvlehti tietää kertoa tämän kantiksen nimenkin. Edelleen ihmettelen, miksi muut lehdet on aivan hiljaa asiasta. Eikö tätä nyt kannattaisi rummuttaa joka paikassa, vähän kun sitä valkolakkista kaveriakin?
Eiköhän tässä joku vivahde ole, minkä vuoksi asiasta ollaan hissun kissun
 
Esimerkiksi se, että MV-lehti on luotettavuudeltaan tasoa 0. En käsitä miten ihmiset täysin suodattamatta lukee ja uskoo näitä useampaan kertaan täysin paskantäyteisiksi todistettuja "medioita".
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Muita palstalaisia jotka ovat muuttuneet avarakatseisista suvakeista rasisteiksi vasta parin viime vuoden aikana?
Sanotaanko vaikka niin, että joskus aikanaan olin ymmärtäväisempi kuin tänään. Jokaisen järki loppuu joskus. Minun järkeni loppui siinä vaiheessa, kun tästä tuli valtiolle kallis mutta erittäin huono harrastus.

Syy lienee meidän päättäjissä. En ymmärrä miksi täällä ollaan niin saatanan puusilmäisiä, että ahdetaan sunnit, kurdit, shiiat ja sun muut samaan tilaan ja sitten ihmetellään kun sama hulina jatkuu kuin lähtömaissakin. No, mä luotan kuitenkin näihin tietäjiin koska muuta ei tällainen jäppinen pysty tekemään. Luotan myös ns suvaitsevaisiin. Kyllä te tiedätte miten nää asiat pitää hoitaa. Olen niin täynnä tätä naurettavuutta etten välitä oikeestaan paskaakaan siitä mitä tapahtuu. Toivon ainoastaan, että ne jotka ovat vastuussa, kantavat sen loppuun saakka.
Et vain ymmärrä, että monikulttuurisuus on rikkaus. Sen takia on tärkeää, että erilaiset kulttuurit ovat mahdollisimman paljon tekemisissä keskenään. Ei ole väliä tapahtuuko keskinäinen tekeminen puukkojen tai nyrkkien kanssa, kunhan vain ovat tekemisissä.

Ei tässä kannata kun nauraa ja antaa suvaitsevaiston (parempien ihmisten) hoitaa tämä asia.

AMEN!!!

Vittu-joo - näin Tuntemattoman Lahtisen sanoin:

"On, on perkelettä. Tulis kuula ja tappas. Kyllä sitten pitää olla hommaa. Minä sanon, että jos jostakin tulis vielä semmonen ihminen, jonka päätä ei ole ihan kokonansa tällä koohotuksella sekotettu. ..."
 
Viimeksi muokattu:

Beergenheim20

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Jokerit, OJ
Esimerkiksi se, että MV-lehti on luotettavuudeltaan tasoa 0. En käsitä miten ihmiset täysin suodattamatta lukee ja uskoo näitä useampaan kertaan täysin paskantäyteisiksi todistettuja "medioita".
Jaa, eivätkö muut saa ongittua tietoonsa nimiä ym. tietoja vai mikä siinä mättää? Luulisi nyt edes kantislaisuutta korostettavan, vaikka nimeä ei kerrottaisi (se kerrotaan vasta kun tuomitaan)
 
Aika absurdi näkökulma tosiaan se, että suomalaisilta on odotettava suurta rakkautta ja iloa monikulttuurillisuutta kohtaan, mutta samalla tänne saapujilta ei samaista asiaa odoteta. "Eihän nyt näitä heimoja voi laittaa keskenään, ei siinä ole järkeä.." Niinpä.

Itse ainakin tulen hyvin toimeen venäläisten kanssa, vaikka aika monta meikämanneakin heidän isoisät nappasivat.

Surullista lopputulemaa kohtihan tässä ollaan menossa. Turvapaikka pitää sitä tarvitseville taata, mutta nykyisellä systeemillä oikeat pakolaiset ovat vain vähemmistö, kun nuoria elintasopakolaisia saapuu maahamme ylimielisellä asenteella. Näiden joukossa luonnollisesti on myös ääriajattelijoita, joten katsotaan nyt meidän sopeuttamiskoneiston teho. Terrorismia vai ei?
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Et vain ymmärrä, että monikulttuurisuus on rikkaus. Sen takia on tärkeää, että erilaiset kulttuurit ovat mahdollisimman paljon tekemisissä keskenään. Ei ole väliä tapahtuuko keskinäinen tekeminen puukkojen tai nyrkkien kanssa, kunhan vain ovat tekemisissä.

Ei tässä kannata kun nauraa ja antaa suvaitsevaiston (parempien ihmisten) hoitaa tämä asia.

En nyt lähde tähän provoosi enemmän tarttumaan, mutta monikulttuurisuus ei ole siis mitenkään uusi ilmiö vaan se on oikeastaan kaikkien yhteiskuntien ikiaikainen ilmiö. Harvoin yhdellä alueella ovat asuneet vain ja ainoastaan etnisesti samanlaiset ryhmät. Suomi ja Pohjoismaat yleensä toki tekevät tähän sääntöön poikkeuksen sikäli, että esim. Suomen alue on historiallisesti ollut varsin homogeeninen väestöltään ja sinänsä monikulttuurisuutta ei oikeastaan ole ollut. Sen sijaan myös historiallisesti Suomen nykyisellä alueella länsi- ja itä-Suomessa on ollut varsin erilaista ja siinä kohtaa väestö ei ole ollut homogeeninen.

Vaikka ymmärrän lähtökohdan varsin hyvin ja tilanteen ja jopa minä voin rehellisesti sanoa, että en siitä pidä niin tästä huolimatta näen hyvin vähän järkeviä vaihtoehtoja tässä. Palauttaminenkin on kallista ja samoin on asuttaminen. Kustannuksia tästä tulee Suomelle ja paljon - oli tilanne sit mikä hyvänsä. Toisaalta yhteiskunnallinen kehitys ja demokraattisen ja nykyaikaisen valtion kehittyminen ei ole ulkoa käsin päätettävä prosessi. Lähi-Idän tilanteeseen on vaikea löytää poliittisesti motivoitua ratkaisua, koska mikäli paikalliset kansalaiset eivät ole itse valmiita muuttamaan paikallisesti maataan demokratiaksi niin ulkoapäin tilanteeseen on kovin vaikea puuttua.

Toisaalta länsimaalaiset ovat yhdysvaltojen johdolla jo uponneet niin syvälle Lähi-Idän arkeen, että meidän on myös vaikea vetäytyä projektista. Tavallaan itsekin näkisin mieluusti, että Syyriassa ja Lähi-Idässä yhteiskunnallinen kehitys tapahtuisi heidän omilla ehdoillaan ja itsestään, jonka jälkeen myös alueiden turvallisuus paranisi merkittävästi. Massapako alueelta on tosiasia ja monet ovat varsin valmiita poistumaan Eurooppaan paremman elämän perässä. Todellinen motivaatio on siis se parempi elämä, joka täältä kuvitellaan saatavan. Tuota motivaatiota on myös vaikea kiistää, koska niin on eurooppalaisetkin aina lähtäneet paremman elämän perässä pois Euroopasta esim. Amerikkaan. Aika humaani tapahtumaketju sinänsä.

Ehkäpä Euroopassakin olisi syytä lähinnä miettiä sitä, että kun Yhdysvallat nyt tavallaan on aika isossa roolissa tässä, että tilanne on ylipäätään tämä niin ehkä suurin vastuu tästä kuuluisi heille eikä Euroopalle. Mutta Euroopassa valitettavasti aika menee nahistelemaan keskenään.
 
Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Ei sen sopeuttamiskoneiston tehossa ole mitään katsomista. Suomessa ei seuraavan 12kk aikana keksitä miten tämä hoituu, kun ei ole keksitty ennenkään. Ei meillä, eikä missään muuallakaan. Yrittäjiä on ollut vuosikymmeniä, joka puolella Eurooppaa, mutta kun "sopeutettavalla" keskimäärin ei ole halua eikä kykyä sopeutua, homma on silkkaa resurssien tuhlausta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös