Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 285 441
  • 28 700

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Miksi äänestää ihmisiä jotka puhuivat tekevänsä jotain ihan muita juttuja kuin mitä nyt käytännössä tapahtuu, eli suomeksi sanottuna valehtelivat kaiken?
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Nyt kun Tornio ei näytä enää olevan niin hyvä rajanylityspaikka niin tuleekohan jostain muusta reitistä suositumpi.
Millä perusteilla ei ole? Linja-auto- ja rekkaliikenne rajan yli on edelleen kontrolloimatonta.
 

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Tiedättekö mikä aiheuttaa irakilaisissa ja syyrialaisissa pakolaisissa suomalaisessa katukuvassa eniten hämmennystä. Ei, se ei ole ilman huntua kävelevät naiset, vaan koiria taluttavat ihmiset. Tuolla päin maailmaa ei ole samanlaista lemmikkieläinkulttuuria kuin Euroopassa. Toki koiria on, mutta ovat jossain Damaskosissa tai Bagdadissa lähinnä kulkukoiria tai pihoilla vapaana räksyttäviä hurttia. Ei siellä päin maailmaa kukaan kulje koiran kanssa kadulla. Suomessa liikkuessa naureskelevat koiranulkoiluttajille, jahka tottuvat tuohon asiaan. Villakoiran ulkoiluttajat saavat olla tarkkana, etteivät luule koiraa lampaaksi ja uhraa tätä.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jörn Donnerin sanoin 1990-luvun alun laman aikana: "Me ollaan kusessa".
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
BitterX:n pohdinnoissa on kyllä se perustavanlaatuinen ongelma että vaikka nyyhkytarinalla on tosiaan helppo oikeuttaa kenen tahansa pakolaisen toiminta, se ei mitenkään ratkaise kokonaisuuden ongelmaa eli sitä miten paljon potentiaalisia nyyhkytarinoita muualla maailmassa on ja mikä tosiasiassa meidän yhteiskuntamme kantokyky nykymuodossaan on. Jos suomalainen yhteiskunta on jo noin vientitulojen ja ylipäänsä sisäisen kulutuksen osalta jo nyt kutakuinkin sairas suhteessa kulurakenteeseen, olisi hyvin vaikea nähdä että aiempaan nähden laajempi _humanitäärinen_maahanmuutto olisi mitenkään parantanut tätä tilannetta. Ts. jos pakolaisia olisi otettu enemmän, Suomen houkuttelevuus olisi kasvanut ja tämä olisi saattanut johtaa vieläkin suurempiin pakolaisaaltoihin. Sen sijaan "sulkemalla rajat" jo täysin kauan sitten, koko käsitettä "Suomi" ei välttämättä olisi edes tiedossa pakolaisten keskuudessa.

En ole nyyhkytarina-ihminen, vaan kirjoituksieni tarkoituksena on ollut ennen kaikkea tuoda esiin sitä, että tuossa joukossa jota tänne Pohjolaankin saapuu, on varsin erilaisia ihmisiä erilaisilla taustoilla. Minkä tahansa ihmisjoukon leimaaminen ja heittäminen yhteen koriin on mielestäni vastenmielistä.

Emme tietenkään enää saa vastausta siihen, mikä olisi ollut 1-4 vuotta sitten paras vaihtoehto tämän kriisin ennakoimisessa. Minä olen sitä mieltä, että tuolloin - kun pakolaisten massaliikehdintä oli jo hyvinkin ennakoitavissa - olisi pitänyt avata laillisia maahantuloreittejä EU:iin ja nostaa pakolaiskiintiöitä kaikissa jäsenmaissa suhteutettuna kunkin kantokykyyn sekä parantaa valmiutta suuremman pakolaismäärän vastaanottamiseen sekä lisätä resursseja turvapaikkahakemusten käsittelyyn. Lisäksi tietysti olisi pitänyt tuolloin tehostaa kototuttamisprosessia. Ja nämä kaikki olisi pitänyt tehdä EU-tasolla. Sillä mitä tahansa mieltä onkin siitä, onko "monikulttuurisuus rikkaus vai vitsaus", niin se on vallitseva asianlaita - nykypäivää ja tulevaisuutta. Ja ihmisten liikehdintä ei todellakaan tule vähenemään: ihmiset tulevat liikkumaan niin työn, toimeentulon tai tulevaisuusnäkymien perässä, kuin kriisejä pakoonkin entistä enemmän.

On tietysti inhimillistä, että yllämainittujen toimenpiteiden esiintuomiseen ei löytynyt kovinkaan paljoa poliittista johtajuutta ja uskallusta. Nykyisessä (ja myös tuolloisessa) poliittisessa ilmapiirissä kun myrskyn vesilasissa nostavat kaikki toimet, joilla poliittista päätäntävaltaa siirretään kansallisvaltioiden ulkopuolelle ja tietysti myös toimet, joilla oltaisiin lisätty mahdollisuuksia muuttaa EU:n ulkopuolelta EU:n sisäpuolelle.

Huomauttaisin, että rajat eivät ole koskaan juurikaan pidätelleet liikkeellelähteviä ihmismassoja. Esimerkiksi Yhdysvalloissa elää yli 11 miljoonaa laitonta siirtolaista ja varmaankin toinen mokoma, jotka ovat tulleet maahan laittomasti, mutta ovat sittemmin saaneet työluvan tai kansalaisuuden. Tässä kohtaa olen kohdannut aina sen väitteen, että laittomilla maahantulijoilla ei ole insentiiviä tulla maahan, jos heillä ei ole mahdollisuutta lailliseen sosiaaliturvaan. Tuo ei ihan pidä paikaansa, sillä periaatteessa juuri markkinat reagoivat siihen, että tarjolla on työvoimaa, joka on valmis tekemään töitä alle kaikkien minimipalkkojen. Toisin sanoen, syntyy suuret harmaat työmarkkinat, joka taas on kuin lannoitetta järjestäytyneelle rikollisuudelle.

Myös Australian ja Kanadan mallista olen aiemmin vääntänyt kättä monikulttuurisuus -threadissa. Me - siis EU - emme ole Kanada tai Australia. Meillä on rajoillamme suuri ylitse kieunut kriisikattila eikä meillä ole Yhdysvaltoja tai valtameriä välissä puskurina.

Tietenkin myös minä olen sitä mieltä, etteivät rajat voi olla kokonaan auki, mutta meidän pitäisi / olisi pitänyt olla valmiita siihen, että MENA-alueella jo pitkään muhinut ja kasvanut pakolaistilanne puhkeaa kuin ilmapallo ja väki liikkuu pois ylikuormitetuista lähimaista. Ei tarvinnut tuolloinkaan olla mikään Nostradamus ennustaakseen, että suunta on Eurooppa. Kysymyksen ei olisi pitänyt olla se, että tuleeko sieltä jengiä, vaan se, että tuleeko se sieltä hallitsemattomasti vai kenties jossakin määrin tai jopa täysin hallitusti.


Ja tottakai Irakilaiset ovat elintasopakolaisia koska ovat tänne Suomeenkin asti vääntäytyneet, kyllähän turvaa siltä kotimaassa vallinneelta uhalta olisi löytynyt jo matkan varrelta mutta matka jatkui Suomeen. Ei elintasopakolaisuus ole ainoastaan sitä että shoppaillaan parhaiden etujen perässä, vaan myös sitä että ylipäänsä pyritään optimoimaan se turvapaikan luonne, pakolaisleiri vs. ilmainen asuminen ja eläminen loppuelämäksi Helsingissä moderneissa asunnoissa kaikkien nykyelämän ylellisyyksien keskellä, siinä on nopeasti jo syyrialainen lääkärikin oikeasti saanut kasvatettua elämänsä laatua ihan jakomäkeläisessä kerrostaloloukossakin aiempaan nähden. Tässä juuri sitten onkin se ongelma, milloin muuttuu itseasiassa houkuttelevammaksi lähteä suorilta tein pakolaiseksi Eurooppaan (jos rajat ovat auki) kuin edes yrittää relokalisoitua maan sisällä tai yrittää jollain tavoin ratkaista ongelmaa. Eli riippumatta siitä koskettaako sotatilanne jotain henkilöä itseään juuri nyt, mahdollisuus parempaan elämään Euroopassa voi nostaa kynnystä kaikenlaiseen sisäiseen kehitykseen.

Periaatteessahan kaikki maasta- ja maahanmuutto perustuu siihen, että haetaan parempaa elämää jostakin muualta. Myös se nk. maahanmuuttokriitikoidenkin ylistämä "työperäinen maahanmuutto". Näillä kriteereillä myös minä itse olen aiemmin ollut elintasopakolainen.

Olen eri mieltä kanssasi siitä, onko hypoteettiselle "syyrialaiselle lääkärille" tarpeeksi se, että pääsee jakomäkeläiseen kaksioon katsomaan TV:tä ja ostamaan ruokaa sosiaalituella. Meillä ihmisillä on noin lähtökohtaisesti enemmän kunnianhimoa. Toinen kysymys on se, että minkälaisia mahdollisuuksia hypoteettinen "syyrialainen lääkäri" näkee sille, että hänestä tulee tuottava yhteiskunnan jäsen - ihmisellä kun on valitettavasti taipumus passivoitua, jos esimerkiksi työttömyys pitkittyy. Tällöin usein tullaan siihen, että ihminen ei näe itsellään tulevaisuuden näkymiä: klassinen lähtökohta nk. syrjäytymiselle.

Siinä uskon olevani kanssasi samaa mieltä, että nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme ei välttämättä tarpeeksi rohkaise aktiivisuuteen. Porkkanat ja kepit esim. jatko- tai työelämäkouluttautumiseen ovat kenties liian vähissä.

***

Vielä vilpittömät pahoitteluni nimimerkeille @Aapee79 , @Centre Bell ja @Kampeaja sekä mahdollisille muillekin siitä, etten ehkä ole vastannut kaikkiin teidän kysymyksiinne. En ole yksinkertaisesti ehtinyt viikonlopun aikana pureutua tähän kovinkaan paljon ja tuskin ehdin työkiireiden aikana tulevalla viikollakaan. Tiedostan kyllä, että tätä aihepiiriä koskevissa ketjuissa mielipiteet, jotka eroavat ...no, vallitsevasta thread-totuudesta... poikivat paljon kysymyksiä, joihin olisi hyvä ehtiä myös vastaamaan.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
En ole nyyhkytarina-ihminen, vaan kirjoituksieni tarkoituksena on ollut ennen kaikkea tuoda esiin sitä, että tuossa joukossa jota tänne Pohjolaankin saapuu, on varsin erilaisia ihmisiä erilaisilla taustoilla. Minkä tahansa ihmisjoukon leimaaminen ja heittäminen yhteen koriin on mielestäni vastenmielistä.

Lähinnä pyrin huomauttamaan siitä että on helppo inhimillistää pakolaisten tarinat ja samalla tosiaan asettaa ihmiset vähän "oletko jo lopettanut lapsiesi lyömisen"-tyyliseen tilanteeseen, vaikea siinä on jokaisen inhimillisen tragedian edessä pitää kovaa linjaa. Yhtäkaikki, on niitä monia muitakin ilmansuuntia mistä uutta elämää etsiä, Eurooppa kovin herkästi on se ilmansuunta mistä uutta elämää etsitään tavallaan helpoimman kautta. Kyllä syyrialaisilla lääkärinpapereilla oletettavasti voisi "vuolla kultaa" päiväntasaajan afrikassa, tämä nyt analogisena edellisen vuosisadan suomalaissiirtolaisuuteen, eivät suomalaiset jyväjemmarit lähteneet Nykin kaduille hengailemaan vaan sinne Isojen järvien perämetsiin missä oma osaaminen oli helpoiten siirrettävissä.

Huomauttaisin, että rajat eivät ole koskaan juurikaan pidätelleet liikkeellelähteviä ihmismassoja. Esimerkiksi Yhdysvalloissa elää yli 11 miljoonaa laitonta siirtolaista ja varmaankin toinen mokoma, jotka ovat tulleet maahan laittomasti, mutta ovat sittemmin saaneet työluvan tai kansalaisuuden. Tässä kohtaa olen kohdannut aina sen väitteen, että laittomilla maahantulijoilla ei ole insentiiviä tulla maahan, jos heillä ei ole mahdollisuutta lailliseen sosiaaliturvaan. Tuo ei ihan pidä paikaansa, sillä periaatteessa juuri markkinat reagoivat siihen, että tarjolla on työvoimaa, joka on valmis tekemään töitä alle kaikkien minimipalkkojen. Toisin sanoen, syntyy suuret harmaat työmarkkinat, joka taas on kuin lannoitetta järjestäytyneelle rikollisuudelle.

Rajat eivät pidättele jos on tahtoa, olennaista onkin, anteeksi kovahko ilmaisuni, tuhota se tahtotila siitä että "täällä" asiat olisivat jotenkin paremmin. Mitä selvemmin voidaan profiloida Suomi kylmänä nomanslandina missä sudet ja jääkarhut syövät laittomat maahanmuuttajat talvella niin ei se Suomen raja niin kauhean houkutteleva enää olekaan edes laittomalle siirtolaisuudelle. Se toki pitää huomioida että se täydellinen jackpot on sosiaaliturva yhdistettynä pimeään työntekoon.

Periaatteessahan kaikki maasta- ja maahanmuutto perustuu siihen, että haetaan parempaa elämää jostakin muualta. Myös se nk. maahanmuuttokriitikoidenkin ylistämä "työperäinen maahanmuutto". Näillä kriteereillä myös minä itse olen aiemmin ollut elintasopakolainen.

Kyllä, mutta tässä sitten olennaiseksi tuleekin vastaanottajamaan mahdollisuus arvioida onko joku ihminen potentiaalisesti tuottava. Minä olisin, sinä olet, niin on moni muukin mutta karu tosiasia on että suurimmalla osalla maailman ihmisistä on hyvin vähän annettavaa jälkiteollisessa yhteiskunnassa, ihan jo kotoperäiset ongelmatapaukset huomioidenkin.

Olen eri mieltä kanssasi siitä, onko hypoteettiselle "syyrialaiselle lääkärille" tarpeeksi se, että pääsee jakomäkeläiseen kaksioon katsomaan TV:tä ja ostamaan ruokaa sosiaalituella. Meillä ihmisillä on noin lähtökohtaisesti enemmän kunnianhimoa. Toinen kysymys on se, että minkälaisia mahdollisuuksia hypoteettinen "syyrialainen lääkäri" näkee sille, että hänestä tulee tuottava yhteiskunnan jäsen - ihmisellä kun on valitettavasti taipumus passivoitua, jos esimerkiksi työttömyys pitkittyy. Tällöin usein tullaan siihen, että ihminen ei näe itsellään tulevaisuuden näkymiä: klassinen lähtökohta nk. syrjäytymiselle.

Niin, henkilölle itselleen tilanne voi olla aika ikävä, mutta pitää nyt huomioida että henkilöhän pakeni maastaan mestauksia ja väkivaltakoneiston mielivaltaa. Siinä perspektiivissä esim. jälkikasvun turvallinen elämä, mahdollisuus koulutukseen yms. ovat aika arvokkaita asioita. Ja ymmärtääkseni esim. jenkkilässä aasialaistaustaisen siirtolaisväestön kohdalla on kutakuinkin triviaalia mitä paskaduunia itse vanhemmat joutuvat tekemään, kunhan jälkikasvulle on paremmat mahdollisuudet, anekdootteja kiinalaisten pesulatyöntekijöiden Harvard-jälkikasvusta on internetti täynnä.
 

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Sitä minä vaan ihmettelen kun olen käsittänyt että Tornion rajan yli on tähän mennessä saanut tulla ihan kuka haluaa ilman että kukaan kontrolloi niin miksi joitakin ihmisiä siitäkin huolimatta pitää salakuljettaa? Vai onko siellä rajalla kuitenkin ollut jotain tarkkailua?
Se on tietysti rikos tuoda veneellä Haaparannasta Tornioon, kun bussi on laillinen kulkuneuvo.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Slovenialaislähteiden mukaan yli 20 000 saapunut Itävaltaan pelkästään viikonlopun aikana.

Aika hyytävä raportti syyrialaiselta pakolaiselta: https://www.facebook.com/24ur.tv/videos/10153513958611438/

"Most of these guys are coming from Afghanistan and Iraq! These guys not coming from Syria! Most of these guys coming from Iraq! They are rich! They are safe! They have no problem! They are coming and taking our place!"

Väkisinkin tulee mieleen nämä meidän irakilaiset iPhone pakolaiset. Jos nämä rajat eivät jatkossakaan pidä niin mihin helvettiin tässä oikein ollaan menossa?
 
Sitä minä vaan ihmettelen kun olen käsittänyt että Tornion rajan yli on tähän mennessä saanut tulla ihan kuka haluaa ilman että kukaan kontrolloi niin miksi joitakin ihmisiä siitäkin huolimatta pitää salakuljettaa? Vai onko siellä rajalla kuitenkin ollut jotain tarkkailua?

Kyllä siellä jotain tarkkailua on. Tulli on kerran lähtenyt perääni, kun epäili ilmeisesti että olen tuonut mukanani muutaman purkin liikaa nuuskaa..

Päivän hauskin uutinen oli ehdottomasti tämä: Pakolaiset Ylelle Oulussa: Pelottavan rasistista, palaamme Tukholmaan - Kotimaa - Verkkouutiset

Lauantaina rajan ylitti Torniossa noin 800 turvapaikanhakijaa Tornion seurakunnan diakonissan Aila Ylinärän mukaan.

Monet turvapaikanhakijat jatkavat matkaansa kohti eteläisempää Suomea. Osa kertoo kohdanneensa rasismia. Eräät syyrialaismiehet olivat taas todenneet viikon "kurjassa Torniossa riittäneen".

Ylen toimittaja kertoo keskustelleensa Oulussa kohtaamastaan pelottavan rasistisesta kohtelusta avautuneiden afganistanilaisten nuorten miesten kanssa. Osa heistä aikoo palata sen vuoksi takaisin Tukholmaan.

Harmillisesti tässä nyt ei avata sen enempää tuota "pelottavan rasistista" kohtelua, mutta ehdottomasti hyvä jos näitä viestejä saadaan levitettyä maailmalle yhdessä näiden mielenosoitusten kanssa.

Mitä selvemmin voidaan profiloida Suomi kylmänä nomanslandina missä sudet ja jääkarhut syövät laittomat maahanmuuttajat talvella niin ei se Suomen raja niin kauhean houkutteleva enää olekaan edes laittomalle siirtolaisuudelle. Se toki pitää huomioida että se täydellinen jackpot on sosiaaliturva yhdistettynä pimeään työntekoon.

Juuri näin, ja siksi aiemmin mainitsemani jutut ovat positiivisia. Vastaiskuna näille: Turvapaikanhakijat jakavat verkossa tietoa Suomesta – lue koko ohjeistus - Kotimaa - Ilta-Sanomat on jo alettu levittää vastapropagandaa: Refugees flee from Finland back to Sweden – Finland is dark, cold and racist! | MV!!??
Tähän on nyt ajauduttu, ja tilanne jatkuu tällaisena siihen asti että rajatarkastukset palautetaan.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Taksikuski täällä Oulussa kertoi, että nyt on pyydetty kyytejä Haaparantaan. Rahasta ei tunnu olevan pulaa, kun haluavat maksaa 500 ja 200 euron seteleillä. Sanoi, ettei monellakaan ole vaihtokassaa, josta antaa takaisin ja eivät voi ottaa kyytiin. Seteleiden aitouskin arvelutti.
 

Jeffrey

Jäsen
Taksikuski täällä Oulussa kertoi, että nyt on pyydetty kyytejä Haaparantaan. Rahasta ei tunnu olevan pulaa, kun haluavat maksaa 500 ja 200 euron seteleillä. Sanoi, ettei monellakaan ole vaihtokassaa, josta antaa takaisin ja eivät voi ottaa kyytiin. Seteleiden aitouskin arvelutti.

Joku voisi laittaa keräyksen pystyyn ja tilataan bussi liikennöimään yksisuuntaisella linjalla Oulusta Haaparantaan. Jos me saataisiin edes tonni kerättyä, niin eiköhän sille liikennöitäisiin ainakin muutama päivä. Linjan nimi voisi olla Suomen Jatkoaika.
 

Ranksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Tänään ei ole Tornion kautta tullut yhtään pakolaista, ainakaan vielä. Eilen n. 1000.
Pieni muutos Suomen puolella, ja unelma sosiaaliparatiisistä hajoaa.

Sinun on otettava huomioon, Ylitornion, Aavasaksan, Pellon, Kolarin, Muonion sekä pari muuta käsivarressa olevaa rajaylityspaikkaa. Eihän täällä pohjosessa pienempien kylien rajoilla tulli ole ollut toiminnassa moneen kymmeneen vuoteen. Kyllähän tänne nuuskakairaan noita maahanmuuttajia puskee. Nyt on vain toivottava, että saataisiin kunnon pakkaset täksi talveksi tänne länsilappiin, että huomaavat minkälainen tämä paikka todellisuudessa on eikä tämä kaamoskaan varmasti miellytävintä ole.
 
Viimeksi muokattu:

Centre Bell

Jäsen
Suosikkijoukkue
Entisaikojen TPS.
Aika hyytävä raportti syyrialaiselta pakolaiselta: https://www.facebook.com/24ur.tv/videos/10153513958611438/

"Most of these guys are coming from Afghanistan and Iraq! These guys not coming from Syria! Most of these guys coming from Iraq! They are rich! They are safe! They have no problem! They are coming and taking our place!"

Väkisinkin tulee mieleen nämä meidän irakilaiset iPhone pakolaiset. Jos nämä rajat eivät jatkossakaan pidä niin mihin helvettiin tässä oikein ollaan menossa?

SPR:n Facebook-sivuille alkaa tulla palautetta "pakolais"huijauksen uhreiksi joutuneilta hyväntahtoisilta:

Aikajanakuvat | Facebook

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta onko nyt liian myöhäistä?

Nämä kaksi lainausta kertovat koko tilanteen. Varmasti on niitäkin Irakilaisia, Afganistanilaisia, Somaleita jne. jotka oikeasti tarvitsevat apua mutta kyllä viime päivien uutisoinnit ovat ruvenneet kertomaan sitä kieltä että suuren suuri enemmistö muista kuin Syyrialaisista ovat noita Euroopan maiden sosiaalitukien metsästäjiä. Nyt kaikki Irakilaiset, Afganistanilaiset, Somalit ym. huijarit on syytä lähettää pikimmiten takaisin sinne mistä ovat tulleetkin. Sääli niitä kohtaan jotka oikeasti tarvitsisivat apua mutta kyllä tällaisista väärinkäyttäjistä pitää päästä nopeasti eroon.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Minkäs hemmetin takia SUOMEN Punainen Risti ei muuten auta suomalaisia kodittomia ja vähäosaisia?

Näin täytyy olla, koska heillä rahaa on ja Suomessakin köyhiä riittää.

Vastaukseen tiivistyy paljon koko nykytilanteesta.

EDIT. Ilmeisesti huono-osaisuutta/syrjäytymistä varten jaetaan myös resursseja, onko toimintatehossa sitten parantamista vai kaikki Suomen kodittomat ulkoilmaihmisiä. Kotimaassa SPR toki myös työllistää ja järjestää ensiapukursseja (joista tietty veloitetaan).

Hyhhyhh. Klikkasin SPR:n nettisivuille, ja lävähtipä heti propagandat silmille. "Sinä päätät, auttaako joku ihminen maailman toisella puolella jotain toista siellä." Päivänselvä valhe.

Punainen Risti käyttää lahjoittamasi summan auttaakseen niitä, jotka eniten tarvitsevat apua.

Miksi osallistuisin näin avoimesti rasistisen järjestön toimintaan?

Onpa kyllä törkeä juttu kaikenkaikkiaan. Verenkeruilla ym. kerätään suomalaisilta hyvin pienillä kustannuksilla sievoiset tuotot. Mitenköhän mahtaa olla SPR:n johtajien verotulojen kanssa?
Tokihan näille nälkäpäiville näkkäreineen ja vesineen naurettiin jo ala-asteella, mutta eipä näiden hommien järki ole sittemminkään avautunut. Eivät muuten köyhät itseään vastaavasti sääli.

Olisipa mielenkiintoista sekin, kun joku osaisi laskea miten monesta niistä tulevista 4 miljardista afrikkalaisesta SPR on vastuussa. Näistä erikseen nälkäänäkevät ym. jne. Mutta tokihan kukaan ei laske kokonaisuutta, minkä takia nämä järjestöt pystyvät propagandaansa pyörittämään.

Punainen Risti toimittaa avun tehokkaasti perille, katastrofirahaston keräyskulut ovat korkeintaan 15 %.

Heh eipä tuo ole tehokasta nähnytkään. Summien ollessa isoja tuo osuuskin on aika valtava.

*Suomen Punainen Risti*, Pääsihteeri Kristiina Kumpula /€ 98 228,-/

Lisää (muutaman vuoden takaiset tiedot): http://annaleena.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48741-hyvantekevaisyysjarjestojen-johtajilla-jattipalkat

Ilmeisesti suuri sydän edellyttää myös suurta lompakkoa. Johanssonkin hurskastelee 50k edestä.

Kriisiauttamista vaikka maanjäristyksissä voi pitää arvostettavana, vaikka senkin todellisuudesta on ristiriitaista tietoa. 6 kodin rakentaminen haitilaisille keräyksen miljardipotilla on jo niin käsittämätön tieto, että tuosta kuulisi mielellään muualtakin kuin MV-lehdestä, ja tarkemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Väyrys Paavo Keminmaalta järjestystä vaatii, kaikki pakolaiset leireille ja rajat kiinni!

Paavo Väyrynen » Järjestys on palautettava

Paavo on Paavo, mutta suosittelen kuitenkin lukemaan koko tekstin, sillä se on asiaa. Hieman kyllä epäilen, että Paavon ehdotukset olisivat ALDE:ssa saaneet voimakasta tukea kuten Väyrynen väittää, mutta kaikki on tietysti mahdollista. Suosittelen lukemaan tuon koko lyhykäisen tekstin, mutta tässä pari lainausta:

Esitin tuolloin, että muuttoliike pysäytetään perustamalla yhteistyössä YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kanssa Pohjois-Afrikkaan pakolaisleirejä, joilla Eurooppaan pyrkivien oikeus turvapaikkaan selvitettäisiin. EU-maat ottaisivat vastaan turvapaikan saaneita kansallisten pakolaiskiintiöidensä puitteissa. Lähetin ehdotukseni tiedoksi komission keskeisille jäsenille.

Suomeen suuntautuvan maahanmuuton suhteen hallitus on toiminut ponnettomasti. Schengen-järjestelmän ja Dublinin sopimuksen mukaan kaikki Ruotsista tulleet olisi voitu palauttaa rajan yli. Nyt viimeistään raja tulee sulkea. Maahan tulleiden oikeus turvapaikkaan tulee selvittää hyvin nopeasti, tarvittaessa lainsäädäntöä tilapäisesti muuttamalla.

Suomen turvapaikanhakijoille myöntämät taloudelliset ja muut edut ovat huippuluokkaa. Tanskan tapaan niitä on karsittava.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Päivän hauskin uutinen oli ehdottomasti tämä: Pakolaiset Ylelle Oulussa: Pelottavan rasistista, palaamme Tukholmaan - Kotimaa - Verkkouutiset



Harmillisesti tässä nyt ei avata sen enempää tuota "pelottavan rasistista" kohtelua, mutta ehdottomasti hyvä jos näitä viestejä saadaan levitettyä maailmalle yhdessä näiden mielenosoitusten kanssa.


Ruotsi palauttanee nämä rasismia kavahtaneet kaverit Suomeen Dublin-sopimuksen perusteella, sillä Suomi "on" ensimmäinen EU-maa johon ovat tulleet. (tosiasiassa siis n. kymmenes mm. Ruotsin jälkeen, mutta virallisesti ensimmäinen kun Suomessa ovat vasta suostuneet rekisteröintiin tai en ainakaan usko, että vastaanottokeskuksessa voi norkoilla viikkoa rekisteröitymättä)
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
Jaha, aamun propaganda onkin jo eetterissä.
Maahanmuuttajat pelastivat pikkukunnan: ”Koko perhe, kaikki sisarukset ja muitakin sukulaisia on töissä täällä” - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Kumma etten ole erottanut nyt tulevien joukosta yhtään Bang Van Khahnia, Mai Thi Quenia tai Mai Thi Hangia edes etäisesti muistuttavaa ihmistä. Ei kai kukaan ole koskaan väittänytkään etteikö Vietnamilaiset tekisi töitä ja sopeutuisi. Vai nytko onkin ok niputtaa kaikki tulijat yhteen joukkoon? Alkaa olemaan aika epätoivoista.
Linkki IS
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös