Voi toki olla, että taas elän jossain kuplassa, eikä liika yleistäminen ole koskaan hyvä asia. Meinaan siis sitä, että ainakin minulle on välittynyt käsitys, että monista kulttuureista länsimaihin saapuvat saattavat olla lastensa koulutuksen suhteen suorastaan liiankin tiukkoja ja vaativia. Yliopistoon pääseminen on vähimmäisvaatimus jne. Ainakin monien intialaisten, nigerialaisten ja kiinalaisten vanhempien kohdalla tämä taitaa olla normia.
Korkeakoulutus ei toki loppujen lopuksi takaa juuri mitään ja menestykseen on muitakin väyliä, mutta olettaisin useimpien ennen kaikkea köyhemmistä maista lähteneiden käsittävän, millainen mahdollisuus vauraaseen länteen pääseminen on heille itselleen ja heidän lapsilleen ja pyrkivän käyttämään tämän mahdollisuuden parhaiten.