Rahalla on ihmeellinen voima. Kuten Turkissakin.
Niin on. Sillä samalla rahalla vauraat voisivat suurilta osin mm. ratkaista globaalit köyhyyteen liittyvät ongelmat. Tähän ei kuitenkaan ole tahtoa, sillä se vaatisi epäitsekkyyttä ja saavutetuista eduista luopumista. Turvapaikanhakijasysteemi on tässä yhtälössä jonkinlaista anekauppaa, jolla annetaan marginaalisia myönnytyksiä globaalille paarialuokalle.
Haluaisin kuitenkin tietää, mistä ne rahat kaivetaan tähän esitettyyn vastaanottokeskusjärjestelmään ja sen ylläpitoon. Toistaiseksi on ollut kovin hankala saada eteenpäin mitään päätöksiä, jotka lisäisivät edes lyhyellä tähtäimellä kustannuksia.
Minun näkökulmani toki oli, että ilman päättäviä toimia, oikeistopopulistit nousevat merkittäväksi voimatekijäksi EU-maissa. Kannattaa vaikka vilkaista oikeistopopulistien vaalimenestystä Euroopassa viimeisen 10 vuoden aikana. Tärkeintä on nyt se, että sen noususuunta leikataan. Ellei leikata, ongelmia tulee.
Mitä Suomeen tulee, täällä on lähes aina juostu Saksan, Ruotsin tai Venäjän perässä. Saksassa AfD ohitti kannatusmittauksessa demarit, Ruotsissa ruotsidemokraatit ovat nousseet 18 prosentin tuntumaan ja Venäjällä on 100 % vallassa oikeistopopulistinen Putin. Venäjä tulee todennäköisesti puuttumaan myös Suomen eduskuntavaaleihin 2019, joten täälläkin olisi mahdollista oikeistopopulistien uusi nousu tilanteessa, jossa Eurooppa kumartaa yhä enemmän oikeistopopulisteille.
Kuten lainaamassasi viestissä jo kerroin, katson päätöksiä ennen kaikkea Euroopan kannalta tilanteessa, jossa oikeistopopulismi on vielä estettävissä koko unionin alueella. Liian monta valtiota on jo oikeistopopulistien käsissä tai lähellä sitä.
Tämä ilmiö ei liity yksistään turvapaikkapolitiikkaan. Sen juuret ovat syvemmällä: eurokriisissä, globaalissa työn murroksessa ja äkillisessä arvojen liberalisoitumisessa. Tähän kun lisätään EU:n legitimiteettikriisi, on valmiina maaperä populistiliikkeille, jotka, kuten aiemmin todettua, etsivät ratkaisujen sijaan syntipukkeja. Kremlin spin doctorit naureskelevat partaansa, kun länsimaat kusevat omiin muroihinsa kohdistamalla kaiken tarmonsa kesinäiseen riitelyyn ja verrattain marginaalisiin ongelmiin.
Kaikki me oikeasti tiedetään, että turvapaikanhakijamäärien lasku on tilapäistä.
Näin varmasti onkin, ja juuri sen vuoksi pitäisikin tällaisina suht stabiileina aikoina kyetä tekemään periaatteelliset linjaukset sekä luoda struktuurit tulevaisuutta varten.
Tilapäisen siitä tekee mm. Afrikan väestön nopea kasvaminen. EU:n osalta kyse ei ole tästä vuodesta, seuraavasta vuodesta tai sitä seuraavasta vuodesta. Kyse on lähivuosikymmenistä, joita varten EU:lla tulee olla toimiva ja yhteinen turvapaikkapolitiikka. Yksikään maa ei saa siinä tahtoaan sellaisenaan läpi, vaan kompromisseja tulee aivan varmasti. Oleellista on se, että EU saa yhteisen linjan ja yhteisen päätöksen. Näitä voi myöhemmin säätää, jos siihen on tarvetta tai jos se on mahdollista.
Näin simppeliä se on.
Mikään nykyisistä tai edes ehdotetuista ratkaisusta ei auta, mikäli emme puutu siirtolaisuuden alkusyihin: äärimmäiseen köyhyteen, elintasokuiluun, sotiin, korruptioon ja elintarvikepulaan. Ihmiset tulevat vaikka muurien yli tai kaivavat tunnelit niiden ali, mikäli panokset ovat tarpeeksi kovat.
Tämä kaikki on toki päivän politiikan ulottumattomissa, sillä ihmiset on sosialisoitu kannattamaan vallitsevaa järjestelmää. Muutokset sen sisällä ovat marginaalista kädenojennuksia harvoille ja valituille, jotta voisimme kokea olomme mukavaksi. Todennäköiset tulevaisuuden kriisit sitten määrittävät, mihin suuntaan järjestelmä lähtee kehittymään.
Mutta palatakseni pääaiheeseen haluan todeta, että todennäköiseltä vaikuttava skenaario lähitulevaisuudelle on EU:n jakautuminen kahteen eri vyöhykkeeseen: syvempään integraatioon ja nationalismia kannattaviin reuna-alueisiin. Tämä olisi toki Euroopan kokonaisedun vastaista, mutta saattaa olla ainoa ratkaisu tähän umpisolmuun.