Kehitysmaiden ongelma paikanpäällä auttamisen suhteen on ennenkaikkea siinä, että kyseisten valtioiden valta- ja hallintorakenteet ovat... miten sen nyt diplomaattisesti sanoisi... kuralla. Ruohonjuuritason (kansalaisjärjestö) työllä on oma aikansa ja paikkansa, mutta siitä ei todellakaan ole ratkaisemaan rakenteellisia ongelmia, mitä näissä maissa esiintyy. Olen seurannut vuosikausia tätä kenttää eri palleilta ja minun vakaa mielipide on, että ns. ilmaista rahaa (kehitysapua) kannattaa laittaa kriisiavun lisäksi ainoastaan koulutukseen ja terveydenhoitoon, jälkimmäiseenkin pitkälti humanitaarisista syistä johtuen. Muu "kehitysapu" pitäisi olla pitkälti yksityissektori-vetoista. Silloin kun myös paikallisilla on omaa rahaa (oikeasti) kiinni, homman onnistuminenkin kiinnostaa, eikä pelkästään se, mitä välistävetomahdollisuuksia se tarjoaa..
Koulutus on puolestaan avain sille, että demokratia-kehityksellä on minkäänlaisia onnistumisen edellytyksiä ihmisten tietotason ja ymmärryksen kasvaessa. Tämä on toki pitkä tie kuljettavaksi. Olen toisinana miettinyt, - tämä toki optimistisesti - että arabikevättä seurasi hyvin nopeasti vanhoillisten ja radikaalien arvojen vahvistuminen. Kehitys on ollut viime vuodet todella synkkää katsottavaa islamilaisessa maailmassa. Mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö pinnan alla kytisi myös vastakkaiseen suuntaan. Ei se arabikevät ihan tyhjästä syntynyt, joten ehkä tilanne ei ole ihan niin toivoton, miltä se juuri tällä hetkellä vaikuttaa... yö on pimeimmillään juuri ennen aamunsarastusta... toivottavasti!
Isoin haaste on juurikin siinä, että miten näitä banaanivaltioiden epäterveitä ja korruptoituneita hallintorakenteita pystytään tervehdyttämään? Suora budjetti- ja sektorituki (välikäsien pudottaminen) on osoittautunut kaikkea muuta kuin toimivaksi. Ongelma on monissa aissa myös sillä tavalla rakenteellinen, että valtionhallinnon koneisto on kymmenkertainen kooltaan mitä porukkaa oikeasti tarvittaisiin. palkat ovat niin mitättömät, ettei sillä tule toimeen, joten ainoa vaihtoehto on jonkinasteinen korruptio. Koko systeemi on rakentunut sen varaan. Samaan aikaan tulee muistaa, että esimerkiksi Eurooppa ei ole tässä suinkaan yksin, vaan USA, Kiina ja muutamat muutkin pelurit ovat ns. markkinoilla ja asiaan sisältyy myös huomattava määrä geopoliittista valtataistelua. Kiinalaisia ei mm. todellakaan kiinnosta muu kuin kaiken hyödyn repiminen irti seurauksista välittämättä. Usein myös avunantajien tomet ovat liian kärsimättömiä, eli seuraavat kotimaiden poliittista syklejä... vaikkapa persujen hallitukseen nousua. Vuosikausien, jopa kymmenten, työltä voidaan vetää matto pois jalkojen alta yhdellä poliittisilla linjamuutoksella. Ainoa vaihtoehto saada aito muutos aikaan on sitoutua muutokseen tarpeeksi suurella volyymlla ja tarpeeksi pitkäksi aikaa. Toki tuen tarve pienenee asteittain.
Eri asia on myöskin se, että kuinka länsimaat (Kiinasta nyt puhumattakaan) edes haluavat päästää eteläisen pallonpuoliskon valtioita taloudellisesta talutusnuorastaan? Paikan päällä auttaminen on kuitenkin ainoa aidosti kestävä tapa auttaa. Siirtolaisuus, pakolaisuus ja maahanmuutto on ainoastaan laastaria avohaavan päälle, jos sitäkään. Ei ainakaan mikään kestävällä pohjalla oleva ratkaisu.