Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 286 174
  • 28 700

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Todettakoon nyt vielä sekin, että samaan aikaan kun Suomen hallituksessa puhutaan siitä, että ongelma on EU:n yhteinen koska vain yhdessä ja Turkin tuella kykenemme ratkaisemaan edes jotain, syyttävä sormi Suomessa hallituksen piirissä nousee osoittamaan maita, jotka eivät hoida omaa rajavalvontaansa EU:n ukoradalla. Ajatus sinänsä on aivan oikea. Jotta EU:n sisällä rajat ovat matalat tai niitä ei ole monessa tapauksessa lainkaan, ulkorajavalvonnan tulee toimia.

OK, voi edelliseen todeta. Mutta miten siihen sopii se, että Suomi itse päästää EU:n ulkorajalta jokaisen halukkaan Suomeen. Tämä koskee Suomen ja Venäjän välistä rajaa. Lapin rajavartiolaitoksen pomo totesi pari päivää sitten (laitoin linkkiäkin), että ohje on päästää kaikki Venäjältä tulevat Suomeen. Ihan jokainen.

Ja tämä tilanteessa, jossa EU arvioi ensi vuoden turvapaikanhakijamäärän taas kolminkertaistuvan. Tällöin luku olisi 3 000 000 ihmistä:

EU: Kolme miljoonaa uutta pakolaista vuonna 2016

Se että Venäjä saa vapaasti kontrolloida millaista väkeä ja kuinka paljon Suomen kautta syötetään EU:n sisään ja vielä Suomen/EU:n kustannuksella luulisi aiheuttavan jonkinlaista keskustelua niin EU:ssa kuin Suomen hallituksessa. Näyttää vahvasti siltä, että ainoastaan Supo on hieman huolestunut. Tilannehan on faktisesti sellainen, että Suomella ei ole pohjoisessa toimivaa rajavalvontaa EU:n ulkorajalla Venäjän osalta vaan valvonta on ulkoistettu kokonaan Venäjälle itselleen.

En ikinä koskaan olisi voinut kuvitella, että persujen ollessa hallituksessa Suomen rajavalvonta EU:n ulkorajan osalta vuotaa pahemmin kuin milloinkaan ja samaan aikaan mm. Soini syyttää eteläisen Euroopan maita siitä että ne eivät hoida hommiaan.

Vaikea sanoa missä kuplassa Suomen ministerit elävät mutta kalliiksi tämä tulee Suomelle. Seuraukset siitä että Suomen rajojen ylittäjistä pohjoisessa päättää yksin Venäjä voivat olla kriisitilanteessa sellaiset, että niitä ei rahassa voida laskea.

Miten tällainen holtittomuus Suomen hallituksen osalta on ylipäätään mahdollista?
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En ikinä koskaan olisi voinut kuvitella, että persujen ollessa hallituksessa Suomen rajavalvonta EU:n ulkorajan osalta vuotaa pahemmin kuin milloinkaan ja samaan aikaan mm. Soini syyttää eteläisen Euroopan maita siitä että ne eivät hoida hommiaan.

Tosissaan, Tämän reitin oletettavana toteutumana olen tänne jo aikaa sitten kirjannut. Ilman sympatiaa ketään kohtaan, voin kuitenkin sanoa, että tässä asiassa on yksi lysti kuka on hallituksessa. Tossa on 1500 km yhteistä rajaa, jota ei pidä mikään mahti maailmassa, edes vaikka venäjäkin sitä valvoisi. Sieltä löytyy aina reikä, jos hyöty on riittävällä tasolla, puhumattakaan, jos veli naapuri haluaa tuottaa lisää syttyä svl, ym. maahanmuutosta elävien sytykkeeksi. Tästä johtuen on aivan pelkkää ajanhukkaa haikailla jotain kuuta taivaalta, sen sijaan, että miettisi miten rationaalisesti asiasta voisi selvitä. Siitäkään ei maksa vaivaa jankata, kuka on rajat auki, kuka kiinni tyyppi, asiaa se ei kosketa oikeastaan millään tavoin, sama kun riitelisivät, että turnipsi vai nauris, kun väkeä lappaa ovista ikkunoista sisään joka tapauksessa, tekipä niin tai näin. Tilanne on ainoastaan mahdollista saada osittaiseen hallintaan luomalla strategiat sisääntulevan väen edes auttavaan integrointiin, revittävä itsensä saksasta irti eu - politiikassa ja vaadittava nyrkkiä takoen järkeä koko eu:n yhteiselle agendalle asiaa hoitamaan. Ei vaan taida löytyä tekijöitä, ei meiltä taikka muualta, kun ollaan luotu poliittisten täysin kyvyttömien broilereiden tuotantolaitos, joista ei tule ns. osaavia, kykeneviä tai luovia tekijöitä, koska osaavat ainoastaan toimia edustamansa pääomatahon etujen valvojana. Yhteiskunnallisesti täysin sokeita ja näköalattomia persuja myöten kaikki tyynni. On siis aivan turha uikuttaa, että paska tulee housuun, kun se on siellä valunut jo pitkän aikaa, mutta pitäisi nyt ehkä kuitenkin oivaltaa laittaa housut pyykkiin, pestä perse ja laittaa puhtaat tilalle.
 
Tosissaan, Tämän reitin oletettavana toteutumana olen tänne jo aikaa sitten kirjannut. Ilman sympatiaa ketään kohtaan, voin kuitenkin sanoa, että tässä asiassa on yksi lysti kuka on hallituksessa. Tossa on 1500 km yhteistä rajaa, jota ei pidä mikään mahti maailmassa, edes vaikka venäjäkin sitä valvoisi. Sieltä löytyy aina reikä, jos hyöty on riittävällä tasolla, puhumattakaan, jos veli naapuri haluaa tuottaa lisää syttyä svl, ym. maahanmuutosta elävien sytykkeeksi
No on se nyt "hieman" erikoista, kun aikaisemmin Venäjä on erittäin innokkaasti saalistanut ihmisiä jotka pyrkivät rajan yli Suomeen. Ei Venäjän rajavartijat ennen ole sallineet kenenkään mennä heidän rajansa yli, vaan korpien kautta yrittävätkin on tehokkaasti otettu kiinni. Hyvin pieni prosentti yrittäjistä on päässyt Suomeen asti.
Ja Venäjä muutamia vuosia sitten laajenti rajavyöhykettään, se on useita kymmeniä kilometrejä syvä. Siellä liikkuvilla pitää olla luvat kunnossa, ja liikkua saa vain teillä ja asutuskeskuksissa. Mutta nyt sitten arabien annetaan vapaasti mennä Norjaan ja Suomeen.

Ei olisi arvannut näin käyvän. Mikään ei pidättele tietyiltä alueilta tulevia maahanmuuttajia.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tosissaan, Tämän reitin oletettavana toteutumana olen tänne jo aikaa sitten kirjannut. Ilman sympatiaa ketään kohtaan, voin kuitenkin sanoa, että tässä asiassa on yksi lysti kuka on hallituksessa. Tossa on 1500 km yhteistä rajaa, jota ei pidä mikään mahti maailmassa, edes vaikka venäjäkin sitä valvoisi..

Nyt puhutaan ihan eri asiassa. Ainakaan toistaiseksi kyse ei ole siitä, että ihmisiä tulisi salaa rajan yli jostain kohdalta. Kirjoitin ja tarkoitin ainoastaan tilannetta, jossa venäläiset koordinoivat ketä tulee virallisen raja-aseman kautta Suomeen kun rakas hallituksemme pitää kaikille ovea auki jakaen samalla shekkejä tulijoille. On ihan sama onko kyseessä ISIS-terroristi ilman papereita tai kuka tahansa - käykää sisään ja olkaa kuin kotonanne!

Pienemmästäkin on aikanaan tullut syyte isänmaan pettämisestä, mutta kukapa näitä enää edes miettii. Ovet auki vaan, rahaa käteen ja sitten ihmettelemään, että mites tässä näin nyt kävi. Hupsis.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ruotsalaisministeri turvapaikanhakijoille: Pysykää Saksassa, täällä ei ole asuntoja | Yle Uutiset | yle.fi Vielä vähän aikaa sitten Ruotsin pm väitti, että Ruotsista ei tila lopu koskaan. Nyt paine kasvaa Suomen päässä aivan varmasti.

Veikkaan että näemme vielä ennen kevättä useita noin tuhannen turvapaikanhakijan päiviä Suomessa sillä Iltalehden mukaan YK:n arvio: Jopa 600 000 pakolaista Turkista lähikuukausina Saksa ja Ruotsi ovat täynnä ja Suomi on päätepysäkki. 50000 mennee rikki Suomessa tänä vuonna.

Hauskoja uutisia mm ne, että Ruotsiin tulleista viime aikoina noin puolet ovat ollet yksin tulleita "lapsia". Ruotsissa kun ikää ei tutkita mitenkään. Sitten ne lapsoset saavat tuoda koko perheensä, koska turvapaikka on varma.
 
Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Uijuijuijui... ruotslaisministeri uikuttaa. Angela of Mercy Saksassa ja Ruotsi ovat ihan itse tilanneet tämän vyöryn. Eläkää sen kanssa.

Näinhän tämän pitäisi mennä, mutta todellisuudessa meillä ovat ruorissa Sipilä, Stubb, Soini ja pisteenä i:n päällä Orpo. Valtaa näiden todellisuudesta irrallaan olevien poliitikoiden lisäksi käyttävät YLE, Sanoma, ALMA, JSN ja sitä rataa. Että ei tässä kyllä paljoa toivoa ole.

edit: Ei kyllä tämän lainsäädännön/-soveltamisen keulakuvana toimivan Lönnströmin, (vaimikävitunlundströmseoli) paperimiehen, "jämäkkä" näkemyskään juuri vakuuta, ainakaan mitä tulee kansallisen edun varjelemiseen. Ilm. keskittyy, Soinin ohella, damage controlliin. Piiiiitkällä tähtäimellä :P
 
Viimeksi muokattu:

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Ikkunan läpi lentänyt metso aiheutti hämmennystä vastaanottokeskuksessa | Aamulehti
Natsit ovat saaneet koulutettua villieläimiä pelottelemaan turvapaikanhakijoita... Kaikki metsot on mielestäni lopetettava, koska nämä aiheuttavat paljon mielipahaa maahan saapuville tulevaisuuden toivoille.
Onhan metsoilla selvät natsiväritkin - mustaa, punaista ja valkoista. Natsimetso.

Kyllä, onneksi ikkunan vieressä todennäköisesti nukkunut pieni lapsi ei loukkaantunut.
Ei käynyt kuinkaan, ravisteli lasinsirut parrasta ja lähti kidutuksen kaltaiseen ruokailuun.
 
Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Onhan tämä hienoa; Libya ja Turkki kiristävät EU:ta. Turkki odottaa, että kiristyksen tuloksena se toivotetaan loppujen lopuksi tervetulleeksi EU:n, onhan se jo Natossa. Aika huumoriosastoa, eikö? Totuus kuitenkin on se, että turkkilaismusulmaanit saattavat päästä pilaamaan EU:n rauniotkin, Angela of Mercyn peitellessä omia virheitään. Koska Saksassa on seuraavat vaalit?
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Nyt puhutaan ihan eri asiassa. Ainakaan toistaiseksi kyse ei ole siitä, että ihmisiä tulisi salaa rajan yli jostain kohdalta. Kirjoitin ja tarkoitin ainoastaan tilannetta, jossa venäläiset koordinoivat ketä tulee virallisen raja-aseman kautta Suomeen kun rakas hallituksemme pitää kaikille ovea auki jakaen samalla shekkejä tulijoille.

Nyt kyllä herää kysymys, että kuinka täällä tätä ihmisten liikkumista muka asiantuntevasti seuraavat voi olla näin pihalla? Ainakin vuosi sitten jo saattoi ihan oman Ylen luukuttamana seurata raporttia, jostain ilomantsin suunnilta (en edes muista tarkkaan, kun en niin merkittävänä asiaa pitänyt) joukko pakolaisia tuli itärajan yli metsiä pitkin suomeen turvapaikkaa hakemaan. Venäjän läpitte tuo sakki oli tullut. Kovin selvää kuvaa ei rajavartioston ukkeleilla matkan vaiheista ollut, kun eivät olleet uhan varmoja mistä päin lopulta olivat lähteneet, tulkkeja ei sielläpäin ollut ja muutama englannin sana riitti anomaan turvapaikkaa. Ihmeissään oli alueen rajavartioston päällikkö, kuinka ovat päässeet huomaamatta rajan yli, mutta enää ei pääse, kuten tapana on sanoa. Tuo joukko oli sen reilun kymmenkunta ukkelia vissiin. Ylekin näitä yritti haastattaa huonolla tuloksella, oli enempi nyökkäilyä ja pään puistelua ja kaveriin katsomista kysyvästi, että ymmärsitkö sinä. Tyytyväisiä olivat selvästi oloihinsa, kun ylitys tapahtui talviaikaan ja viranomaisetkin olivat sitä mieltä, että olivat hengenvaarassa, jos olisivat metsiin eksyneet.

On suorastaan surkeaa venäläisten tuntemusta, jos kuvittelee, että siellä koordinoidaan muutakin kuin rahat omat taskuun, puhumattakaan, jos Putin päättää, että venäjä siirtyy vihreistä ukkeleista partalapsiin (kuten täällä tuo oiva nimittely kuuluu), niitä tulee ja tulee, eikä sille voi tehdä yhtään mitään, sellaista mahdollisuutta ei kertakaikkiaan ole, että tuo 1500 km olisi pitävä. Toistaiseksi sieltä ei siis sen suuremmin sitä väkeä ole tullut, mutta faktisesti on tullut salaa rajan yli jo aikaa sitten.
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pitääkö vain suvaita, kun kyse maahanmuuttajista | Yleisöltä - Pohjalainen

Tyhmä kysymys. Tietysti pitää suvaita. Viheltely ja huutelu pitää ottaa kohteliaisuutena. Miksi pyöräillä pakoon, kun tarjolla olisi multikulttuurikohtaaminen kuuden aikuisen miehen kanssa?

Herätkää nyt vittu oikeasti.
Juuri niin! Suomalaisten on korkea aika oppia pois tästä sulkeutuneesta ahdasmielisyydestä. Nuorisollekin pitää painottaa että jos joku tummempi hoono soomea puhuva aikuinen mies vikittelee teinityttöä, niin tämä on vain normaalia kulttuurikasvatusta.

Kuten arkkipiispa Kari Mäkinen äskettäin totesi, ei Suomessa ole pakolaiskriisiä, vaan se kriisi on jossain muualla. Suomipojat -ja -tytöt opetetaan nöyrtymään, kun peräpohjolan metsäkansa saa vihdoin aitoa kansainvälisyyskasvatusta. Jotkut ääliöt rasistivanhemmat, kuten tuossa edellä tuli ilmi jaksavat harata vastaan, vaikka unelma avoimesta yhteiskunnasta on jo täyttymässä.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Nyt kyllä herää kysymys, että kuinka täällä tätä ihmisten liikkumista muka asiantuntevasti seuraavat voi olla näin pihalla? Ainakin vuosi sitten jo saattoi ihan oman Ylen luukuttamana seurata raporttia, jostain ilomantsin suunnilta (en edes muista tarkkaan, kun en niin merkittävänä asiaa pitänyt) joukko pakolaisia tuli itärajan yli metsiä pitkin suomeen turvapaikkaa hakemaan. Venäjän läpitte tuo sakki oli tullut. Kovin selvää kuvaa ei rajavartioston ukkeleilla matkan vaiheista ollut, kun eivät olleet uhan varmoja mistä päin lopulta olivat lähteneet, tulkkeja ei sielläpäin ollut ja muutama englannin sana riitti anomaan turvapaikkaa. Ihmeissään oli alueen rajavartioston päällikkö, kuinka ovat päässeet huomaamatta rajan yli, mutta enää ei pääse, kuten tapana on sanoa. Tuo joukko oli sen reilun kymmenkunta ukkelia vissiin. Ylekin näitä yritti haastattaa huonolla tuloksella, oli enempi nyökkäilyä ja pään puistelua ja kaveriin katsomista kysyvästi, että ymmärsitkö sinä. Tyytyväisiä olivat selvästi oloihinsa, kun ylitys tapahtui talviaikaan ja viranomaisetkin olivat sitä mieltä, että olivat hengenvaarassa, jos olisivat metsiin eksyneet.

On suorastaan surkeaa venäläisten tuntemusta, jos kuvittelee, että siellä koordinoidaan muutakin kuin rahat omat taskuun, puhumattakaan, jos Putin päättää, että venäjä siirtyy vihreistä ukkeleista partalapsiin (kuten täällä tuo oiva nimittely kuuluu), niitä tulee ja tulee, eikä sille voi tehdä yhtään mitään, sellaista mahdollisuutta ei kertakaikkiaan ole, että tuo 1500 km olisi pitävä. Toistaiseksi sieltä ei siis sen suuremmin sitä väkeä ole tullut, mutta faktisesti on tullut salaa rajan yli jo aikaa sitten.
Äänestä ensi vaaleissa persuja. Jos kaikki muutkin äänestävät niin päästään EU:sta eroon. Nyt tosin suurin osa pakolaisista on tullut Ruotsin kautta. Ja nämä pakolaiset joutuivat varmaankin jonkun EU maan läpi kulkemaan jo ennen Ruotisa (elleivät menneet Välimereltä laivalla Norjaan ja sitä kautta tulleet Ruotsiin). Venäjän raja ei juurikaan ole vuotanut ennen lähiviikkoja, koska Venäjällä pidetään lukua siitä kuka liikkuu ja mihin. Hyvä maa muuten mutta ne hallitsijat pilaavat Venäjän.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Juuri niin! Suomalaisten on korkea aika oppia pois tästä sulkeutuneesta ahdasmielisyydestä. Nuorisollekin pitää painottaa että jos joku tummempi hoono soomea puhuva aikuinen mies vikittelee teinityttöä, niin tämä on vain normaalia kulttuurikasvatusta.

Kuten arkkipiispa Kari Mäkinen äskettäin totesi, ei Suomessa ole pakolaiskriisiä, vaan se kriisi on jossain muualla. Suomipojat -ja -tytöt opetetaan nöyrtymään, kun peräpohjolan metsäkansa saa vihdoin aitoa kansainvälisyyskasvatusta. Jotkut ääliöt rasistivanhemmat, kuten tuossa edellä tuli ilmi jaksavat harata vastaan, vaikka unelma avoimesta yhteiskunnasta on jo täyttymässä.
No ei Mäkinen väärässä ole. Kriisi ei varsinaisesti ole Suomessa vaan lähtömaissa. Sikäli toki olisi kaikille kivempaa jos Persianlahden maat antaisivat vaikka 100 miljoonaa per valtio pakolaisten asutukseen jonnekin leireille. Tai vaihtoehtoisesti kokoaisivat armeijan (esim. pari divisioonaa per valtio + vaikka Egyptistä divisioona tai kaksi) ja sitten nuristettaisiin ISIS. Luulisi riittävän jos Venäjä tai USA lupaisi ilmatukea.
 
Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Äänestä ensi vaaleissa persuja. Jos kaikki muutkin äänestävät niin päästään EU:sta eroon. ...
Ihan noin tuo ei mene, eikä persuissa selvästi ole kuin yhden käden sormilla laskettava määrä vakavasti otettavia poliitikkoja. Tämä näin omana mielipiteenäni. Jonkun muun mielestä kuka tahansa voi olla tietty vakavasti otettava tekijä politiikassa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ihan noin tuo ei mene, eikä persuissa selvästi ole kuin yhden käden sormilla laskettava määrä vakavasti otettavia poliitikkoja. Tämä näin omana mielipiteenäni. Jonkun muun mielestä kuka tahansa voi olla tietty vakavasti otettava tekijä politiikassa.
Ei politiikassa ole vakavasti otettavia henkilöitä juurikaan ja hekin ovat broilereita. Ja jos tuosta ei oikeasti haise kärjistys niin suosittelen uuden nenän hankintaa.
 
Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Sieltä olisi nyt ilmeisesti tulossa taas sitä kaivattua lisätyövoimaa, ihan kymmenissä tuhansissa lähiaikoina. Saksa ja Ruotsi auttavat Suomea solidaarisuussyistä. Toivotaan että rohkaisevat merkit Venäjältäkin tuottavat lisää.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Tai jos pistetään kaikki Grönlantiin? Siellä tilaa. Kaikki EU-maat maksaa 50 miljoonaa niin se on siinä.
 
Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Tai jos pistetään kaikki Grönlantiin? Siellä tilaa. Kaikki EU-maat maksaa 50 miljoonaa niin se on siinä.

Se olisi silkkaa rasismia, koska Grönlannissa ei voi asua kukaan. Paitsi ne alkuperäisjuopot. Herkähkö arabihipiä kokisi epäilemättä laajoja vaurioita tilanteessa. Vauriot saattaisivat olla jopa siinä siinä määrin laajoja, että EU:n ihmisoikeustuomioistuimelle riittäisi pikku puuhaa taas vuodeksi tai kahdeksi. Haagissakin saatettaisiin joutua pläräämään papereita ja pitämään wiener-paltsuja. Ihan vain varmuuden vuoksi.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia

Grönlanti ei kuulu EU:hun eli se voisi tehdä asiasta aika hankalan noin muuten, mutta tuomioistuimet siihen eivät ainakaan puuttuisi.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Koska saari on hallinnollisesti osa Tanskaa, asia lienee hoidettavissa kätevästi.
Ja Ahvenanmaa on osa Suomea hallinnollisesti, silti sinne rekisteröidyt alukset saavat myydä nuuskaa. Laitettaisiin vain kreikan rajalle banderolleja Grönlannista ja sanottaisiin, tuonne pääsette. Loppuisi pakolaiset nopeasti, tai Grönlannin asukasluku räjähtäisi.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
On suorastaan surkeaa venäläisten tuntemusta, jos kuvittelee, että siellä koordinoidaan muutakin kuin rahat omat taskuun, puhumattakaan, jos Putin päättää, että venäjä siirtyy vihreistä ukkeleista partalapsiin (kuten täällä tuo oiva nimittely kuuluu), niitä tulee ja tulee, eikä sille voi tehdä yhtään mitään, sellaista mahdollisuutta ei kertakaikkiaan ole, että tuo 1500 km olisi pitävä. Toistaiseksi sieltä ei siis sen suuremmin sitä väkeä ole tullut, mutta faktisesti on tullut salaa rajan yli jo aikaa sitten.

Ilmeisesti tarkoitat hallituksen venäläistuntemusta kun siellä kuvitellaan että Venäjän koordinointi riittää eikä Suomen tarvitse sen takia muuta kuin pitää raja-asema auki ja toivottaa kaikki tervetulleiksi.

On kokonaan toinen asia jos väkeä lappaa salaa yli rajan. Siitä ei nyt kuitenkaan ole ollut kyse vaikka jostain onnistuit yhden esimerkin kaivamaan. Ja miksi tulla salaa kun pääsee helpommalla raja-aseman kautta ja saa välittömästi Suomen infran palvelut haltuunsa? Kuinka vaikea sinun on ilmeisesti poliittisista syistä myöntää fakta siitä, että Suomi päästää kaikki rajanylittäjät jotka sanovat taikasanan turvapaikka läpi jonka takia yrität viedä keskustelu ns. vihreisiin miehiin tai rajan salaa mahdollisesti tulevaisuudessa ylittäviin?

Miksi et näe että raja on apposen auki idässä(kin) kaikille jotka haluavat Suomeen tulla. Tässä ja nyt, reunaraja EU:n ja Venäjän välillä:

"Apulaiskomentaja Jussi Sainio Lapin rajavartiolaitoksesta sanoo, että hakijoiden joukossa on sekä yksittäisiä ihmisiä että perheitä. Tulijat ovat olleet irakilaisia, afganistanilaisia ja palestiinalaisia.

”On vaikeaa sanoa, miten tilanne tulee kehittymään. Joka tapauksessa otamme kaikki turvapaikanhakijat vastaan”, sanoo Sainio."

Venäjän kautta tuli Suomeen viime viikolla enemmän turvapaikanhakijoita kuin koko alkuvuonna - Euroopan pakolaiskriisi - Kotimaa - Helsingin Sanomat
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kalpa
Nyt kyllä herää kysymys, että kuinka täällä tätä ihmisten liikkumista muka asiantuntevasti seuraavat voi olla näin pihalla? Ainakin vuosi sitten jo saattoi ihan oman Ylen luukuttamana seurata raporttia, jostain ilomantsin suunnilta (en edes muista tarkkaan, kun en niin merkittävänä asiaa pitänyt) joukko pakolaisia tuli itärajan yli metsiä pitkin suomeen turvapaikkaa hakemaan. Venäjän läpitte tuo sakki oli tullut. Kovin selvää kuvaa ei rajavartioston ukkeleilla matkan vaiheista ollut, kun eivät olleet uhan varmoja mistä päin lopulta olivat lähteneet, tulkkeja ei sielläpäin ollut ja muutama englannin sana riitti anomaan turvapaikkaa. Ihmeissään oli alueen rajavartioston päällikkö, kuinka ovat päässeet huomaamatta rajan yli, mutta enää ei pääse, kuten tapana on sanoa. Tuo joukko oli sen reilun kymmenkunta ukkelia vissiin. Ylekin näitä yritti haastattaa huonolla tuloksella, oli enempi nyökkäilyä ja pään puistelua ja kaveriin katsomista kysyvästi, että ymmärsitkö sinä...

En epäile etteikö joku olisi voinut tulla Venäjän rajan yli salaa, mutta vähän aikaa sitten oli myös uutisjuttu missä kerrottiin, että salaa Ruotsista tulleita pakolaisia kehotettiin menemään esim. Itä-Suomen kaupunkeihin ilmoittautumaan turvapaikanhakijaksi ja sanomaan, että ovat tulleet Venäjältä rajan yli Suomeen. En nyt kiireessä ehdi googlaamaan sitä uutista, mutta yritän paremmalla ajalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös