Yleinen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikkakeskustelu sekä lieveilmiöt

  • 3 286 200
  • 28 700

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No vähän tämmöstä jankkaamistahan tämä on, kun mielipiteillä pelataan, mutta sanoisin, että eiköhän hallituskin ihan korvat höröllä kuuntele, jos SuPo vaikka jotain kertoo. Ja sekin on sitten asia erikseen mitä kaikkea ulos kerrotaan.

Laita sitten faktat, älä jankkaa. Minä olen laittanut viitisen kertaa varsin uuden linkin jossa Kainuun rajavartioston varakomentaja kertoo että kaikki turvapaikanhakijat on käsketty ottamaan sisään. Kukaan ei ole tätä korjannut vaan tilanne on todettu olevan juuri sellainen: taikasanalla aina sisään.

Sovitaan että jatkamme aiheesta kun faktaa löytyy, ei puheita tai omia oletuksiasi ja tilanteen maalailua kauniimmaksi mitä mm. poliisi ja asiantuntijat ns. kentältä kertovat.
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Timpallahan oli palautus-sopimus allekirjoituksia vaille valmiina Irakin kanssa jo yli kuukausi sitten? Aika hiljaista ollut sen jälkeen... Somalian kanssa ei olla edes keskusteltu(?). Nyt alkaa tulla afgaaneja ja ties mitä seuraavaksi. Niidenkään kanssa on turha odottaa mitään saatavan aikaiseksi. Ruotsi roudaa kiihtyvällä tahdilla porukkaa Suomeen, koska maa alkaa olla niinsanotusti täynnä. Kohta saadaan sitten varmaan Eritreasta, Jemenistä, Keski-Afrikan Tasavallasta ja Nigeriasta enemmissä määrin jengiä. Sudanistakin saattaisi olla muutama tulija.

Onneksi Suomen jämäkkä hallitus ottaa tilanteen haltuun ihan lähipäivinä. Meidän tavisten ei kannata stressata tästä. Suomen pitää "jeesata" koko Lähi-Itää ja Pohjois-Afrikkaa, koska rahaa on niin ettei tiedä mihin tunkisi, työvoimapulamme on huomattava, ja nyt Sote-uudistuksella säästetään taas miljardeja vuodessa.

Rahaa on, tilaa on, vapaita asuntoja on, työpaikkoja on. Tänne vaan kaikki.
 
Viimeksi muokattu:
Laita sitten faktat, älä jankkaa. Minä olen laittanut viitisen kertaa varsin uuden linkin jossa Kainuun rajavartioston varakomentaja kertoo että kaikki turvapaikanhakijat on käsketty ottamaan sisään. Kukaan ei ole tätä korjannut vaan tilanne on todettu olevan juuri sellainen: taikasanalla aina sisään.

Sovitaan että jatkamme aiheesta kun faktaa löytyy, ei puheita tai omia oletuksiasi ja tilanteen maalailua kauniimmaksi mitä mm. poliisi ja asiantuntijat ns. kentältä kertovat.
Enkä tuota ole missään kohtaa kiistänytkään. Tottakai otetaan, koska säädökset niin määräävät.

Minä en koita mitään maalata kauniimmaksi esim. SuPon tiedotteen kohdalla, päinvastoin. Minä en voi laittaa faktoja ns. pöytään, koska kertomani ovat nimenomaan noita kentän kaikuja.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ruotsissa on tutkittu kansalaisten arviota siitä, miten hallitus on hoitanut turvapaikka- ja pakolaiskriisiä. Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä:

- 63 % sitä mieltä että hallitus ei ole ottanut vastuuta ratkaisusta
- 64 % sitä mieltä, että luottamus hallitukseen on luokkaa matala tai erittäin matala

Sivu 133/1 | Yle Teksti-TV | yle.fi

Tämä ei ole vittuilua mihinkään suuntaan, mutta en valitettavasti jaksa uskoa että Suomessa tehtäisiin vastaavaa tutkimusta tai ainakaan sen tuloksia julkistettaisiin jos luvut olisivat yhtä murskaavia hallituksen toimille.

Olen toki valmis myöntämään olevani tutkimuksen & julkaisemisen osalta väärässä, jos sellainen tehdään. Ja siihen ei tietenkään riitä "tutkimus" jossa vaihtoehdot ovat "olisitko valmis ottamaan lisää pakolaisia Suomeen, jos veroasteesi laskisi 10 prosenttiyksikköä" ja "olisitko valmis ottamaan vähemmän pakolaisia Suomeen, jos veroasteesi nousisi 10 prosenttiyksikköä."

Nyt ei auta kuin toivoa että hallitus ehtii jossain vaiheessa pohtimaan turvapaikkahakijoiden strategiaansa. Se jo tiedetään, että hallitus ei halunnut aiheesta asiantuntijoita kuulla. Toisaalta hyvä niin, koska eihän asiantuntijoiden näkemyksillä ole tällä hallituksella ollut isoissa asioissa mitään merkitystä. Kesää 2016 odotellessa.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tämä invaasio on vasta hiiren kakka siinä tavoitteessa mikä Suomella on. Ei kannata unohtaa Jyrki Kataisen vuonna 2008 kertomaa sanomaa: Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2025 mennessä.

Projekti on siis vielä pahasti kesken.

Tuolta voi poimia agendaa vuosien varrelta: Kokoomus.fi ja samalla hahmottuneen se, miksi tässä ei mitään ihmetekoja ruveta tekemään tulijoiden määrän hillitsemiseksi.

Maahanmuutto ei ole uhka vaan suuri mahdollisuus.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Minä olen laittanut viitisen kertaa varsin uuden linkin jossa Kainuun rajavartioston varakomentaja kertoo että kaikki turvapaikanhakijat on käsketty ottamaan sisään. Kukaan ei ole tätä korjannut vaan tilanne on todettu olevan juuri sellainen: taikasanalla aina sisään.

Tilannehan on sellainen, että Suomi tutkii jokaisen turvanpaikanhakijan tilanteen ja sen onko hän oikeutettu saamaan kansainvälistä suojelua (=turvapaikan) tai oleskeluluvan yksilöllisen inhimillisen syyn takia. Eli siis jos sanoo taikasanan (turvapaikka), niin kyllä, henkilö otettaan sisään tutkimusten kestämisen ajaksi. En kuitenkaan näe, että tähän voisi tulla realistisesti mitään muutosta, jos meinataan rimpuilla mukana kansainvälisessä yhteisössä. Nopea käsittelyhän on mahdollista, jos hakija on jo rekisteröitynyt toiseen maahan, jolloin hänet toki Suomikin osoittaa ko. maahan. Tämä ns. Dublin yksikkö todella toimii edelleen, mutta aika harva, jos juuri kukaan näistä viimeisistä tulijoista on antanut sormenjälkensä muualle, joten tätä ei voida heihin soveltaa.

Käytännössä siis Suomeen pääsevät kaikki sellaiset, joiden ei katsota tulevan turvalliselta alueelta, tai joita ei voida sinne turvalliselle alueelle kuitenkaan palauttaa. Ja heitä on tosiaan potentiaalisesti satojatuhansia, jopa miljoonia. Irakin kanssa tehtävä palautussopimus auttaisi asiaa hivenen.

Olemme sitoneet kätemme ihan itse. Ruotsissa enään 10% haluaisi ottaa maahan enemmän pakolaisia kuin mitä siellä nyt on, mutta he joutuvat varmasti ottamaan vielä ainakin puoli miljoonaa tulijaa, ehkä enemmänkin parin seuraavan vuoden aikana, vaikka kansa asiaa vastustaa. Tämä siksi että poliitikot ovat niin täysin kädettömiä ja munattomia varsinkin Ruotsissa, mutta itseasiassa koko Euroopassa. Kaikki ovat sitä mieltä että jotakin pitäisi tehdä, mutta mitään ei kuitenkaan tehdä.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ruotsissa rekisteröitiin viime viikolla 10 200 turvapaikanhakijaa. Siis yhdessä viikossa, huolimatta siitä, että maahanmuuttoministeri vetosi turvapaikanhakijoita jäämään Saksaan, koska tilat saattavat loppua milloin tahansa. Suomeen tuli pe-la-su 290, 422 ja 354 tp-hakijaa. Yhtäkkinen huomattava nousu noihin viime viikkojen 70-150 hakijan lukuihin, joiden perusteella tehtiin siis uusi arvio 30-35 000 hakijan kokonaismäärästä tänä vuonna. Mihin suuntaan tuo luku mahtaakaan mennä, kun Ruotsi on nyt ihan oikeasti täynnä?

Ruotsissa on vastaanottokeskusten polttamisesta tullut todellinen ongelma. Vakuutusyhtiöt eivät enää suostu vakuuttamaan näitä kiinteistöjä, mikä luonnollisesti vähentää intoa ryhtyä pitämään vokkia.

Tekisi mieli sanoa Ruotsille, että niin makaa kuin petaa, mutta laiha lohtu se on Suomen kannalta, kun samassa konkurssissa tässä ollaan. Helkkarin hienoa olla tällaisessa rajattomassa Euroopassa. Mama-Merkel sun muut maailmanhalaajat avaavat ovet koko Lähi-idälle, ja nuivat kansalaiset ympäri Euroopan saavat maksaa viulut. Koko Euroopan poliittinen johto pyörittelee peukaloitaan ja ruikuttaa vaikka pitäisi tehdä päätöksiä. Ei tätä saada ikinä loppumaan, ennen kuin EU antaa yhteisen viestin, että emme ota enempää turvapaikanhakijoita, turha edes yrittää.
 
Tekisi mieli sanoa Ruotsille, että niin makaa kuin petaa, mutta laiha lohtu se on Suomen kannalta, kun samassa konkurssissa tässä ollaan. Helkkarin hienoa olla tällaisessa rajattomassa Euroopassa. Mama-Merkel sun muut maailmanhalaajat avaavat ovet koko Lähi-idälle, ja nuivat kansalaiset ympäri Euroopan saavat maksaa viulut. Koko Euroopan poliittinen johto pyörittelee peukaloitaan ja ruikuttaa vaikka pitäisi tehdä päätöksiä. Ei tätä saada ikinä loppumaan, ennen kuin EU antaa yhteisen viestin, että emme ota enempää turvapaikanhakijoita, turha edes yrittää.

Joo en pysty käsittämään tätä touhua mitenkään. Jokaisessa Euroopan maassa on omia ongelmia vaikka muille jaettavaksi ja sitten aletaan joukolla hysäämään porukkaa, jonka henkkarit ovat lentäneet hevon kuuseen. Kaikkien maiden, jotka maksavat tukia tms turvapaikanhakijoille pitäisi tiputtaa tuet nollaan, kuten niissä maissa, joiden läpi elättimaihin tullaan eläteiksi. Jos on oikea hätä, niin ruoka ja katto pään päällä riittää kyllä erittäin hyvin. Ei sitä paljon enempää jää monille suomalaisillekaan käteen, kun ruoka ja laskut sun muut on maksettu.Tarkoitan nyt VOK-elämän jälkeistä aikaa, jolloin turvapaikan saaneet pääsevät käsiksi Suomen avokätiseen sosiaaliturvaan, joka tuppaa olemaan vielä avokätisempi, kunhan tulet tietyistä kulttuureista.

No katsotaan, mitä ensi vuoden 3 miljoonan turvapaikanhakijan jälkeen tapahtuu.. Luulen, että Eurooppa on hyvin lähellä romahduspistettä siinä vaiheessa.

Edit. Se unohtui sanoa, että useat maat ovat jo ottaneet käyttöön väliaikaiset turvapaikat. En ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä, miksi ihmeessä turvapaikan tulisi olla ikuinen. Kyllä parin vuoden turvapaikkailu saisi riittää, kunhan lähtömaan olot paranevat, mutta kai sekin on rasistista ajatella näin, ainakin Suomessa.
 
Viimeksi muokattu:

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joo en pysty käsittämään tätä touhua mitenkään. Jokaisessa Euroopan maassa on omia ongelmia vaikka muille jaettavaksi ja sitten aletaan joukolla hysäämään porukkaa, jonka henkkarit ovat lentäneet hevon kuuseen. Kaikkien maiden, jotka maksavat tukia tms turvapaikanhakijoille pitäisi tiputtaa tuet nollaan, kuten niissä maissa, joiden läpi elättimaihin tullaan eläteiksi. Jos on oikea hätä, niin ruoka ja katto pään päällä riittää kyllä erittäin hyvin. Ei sitä paljon enempää jää monille suomalaisillekaan käteen, kun ruoka ja laskut sun muut on maksettu.Tarkoitan nyt VOK-elämän jälkeistä aikaa, jolloin turvapaikan saaneet pääsevät käsiksi Suomen avokätiseen sosiaaliturvaan, joka tuppaa olemaan vielä avokätisempi, kunhan tulet tietyistä kulttuureista.

Toivoisin, että tähänkin keskusteluun otettaisiin jälleen käyttöön todellisia laskelmia taustalle ja tutustuttaisiin siihen oikeaan olosuhteeseen mihin turvapaikanhakijat tulevat. Täällä saa kovin herkästi sellaisen kuvan, että täällä tarjoltaisiin hirmuista luksusta, vaikka todellisuus on täälläkin ja näillekin hakijoille aivan toista. Nämä ovat isoja humanitaarisia ongelmia ja valitettavia sellaisia, mutta näin se vaan on, että jos ei jatkuvasti haluta olla sotatilassa niin ainoa vaihtoehto, jonka jokainen ymmärtää on se, että yritetään auttaa näitä ihmisiä parhaamme mukaan. Nyt näistä ääriasenteista on oikeasti päästävä eroon ja alettava käsitellä näitä ihmisiä ihan ihmisinä eikä jatkuvasti levittää tätä propagandaa.

Meillä on aina omiakin ongelmia. Ei sellaista hetkeä tule ikinä, että kaikki olisi auvoista ja täydellistä. Totaalista yhteiskuntaa, jossa olisi kaikilla asiat yhtä aikaa yhtä hyvin ei tule koskaan olemaan. Suomi ei ole koskaan ollut täydellinen yhteiskunta eikä siitä koskaan tule täydellistä yhteiskuntaa. Jos tässä lähdetään tuosta "omat ongelmat ensin" asenteesta niin todellisuudessahan on ainoastaan kyse väistävästä asenteesta. Niitä omia ongelmia tulee olemaan aina, eivät ne katoa mihinkään, vaikka kuinka saataisiin talous nousuun ja elämänlaatu kohoamaan.

Nyt kun tilanne on päällä, kannattaa jo viimein keskittää se vähäinen energia, mitä on käytössä siihen, että tehokas kotiuttaminen ja tulijoiden profilointi jatkuu. Tässä on tehty nyt välittömiä toimenpiteitä, mutta fakta on se, että kyllä suuri osa tästä ihmismäärästä tulee myös tänne jäämään. Eli työtä on tehtävä nimenomaan siellä kotouttamisen ja tehokkaan sellaisen saralla ja yritetään saada nämä tulijat mahdollisimman hyvin osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Tässä keskustelussa tarvitsee oikeasti päästä jo eteenpäin. Täällä keskustellaan ties kuinka monetta kertaa tämä sama asia läpi; rajat ei mennyt kiinni ja rajoja ei olla laittamassa kiinni.

Nyt kannattaa viimein siirtyä tuolta torjunnan tasolta käytännön tasolle ja lopettaa tästä meuhkaaminen.
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Nyt kun tilanne on päällä, kannattaa jo viimein keskittää se vähäinen energia, mitä on käytössä siihen, että tehokas kotiuttaminen ja tulijoiden profilointi jatkuu.

Nyt kannattaa viimein siirtyä tuolta torjunnan tasolta käytännön tasolle ja lopettaa tästä meuhkaaminen.

Olet aivan oikeassa. Todellinen profilointi ja turhapaikanhakijoiden tehokas kotiuttaminen pitää aloittaa välittömästi. Mitä nopeammin heidät saadaan takaisin kotiinsa, sen parempi kaikille. Unelmasta meuhkaamisellakaan ei tosiaan ole mitään kosketusta reaalimaailmaan, vaikka vihervassarit ja muut ymmärtämättömät kovasti niin yrittävätkin väittää.
 
Viimeksi muokattu:

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olet aivan oikeassa. Todellinen profilointi ja turhapaikanhakijoiden tehokas kotiuttaminen pitää aloittaa välittömästi. Mitä nopeammin heidät saadaan kotiinsa, sen parempi kaikille. Unelmasta meuhkaamisellakaan ei tosiaan ole mitään kosketusta reaalimaailmaan, vaikka vihervassarit ja muut ymmärtämättömät kovasti niin yrittävätkin väittää.

Mikäs on tässä asiassa se "reaalimaailma"?
Tässähän ei sinänsä ole mitään kahta puolta. Ymmärtämättömiä valitettavasti löytyy puolin et toisin. Ymmärtämättömyyttä esiintyy niin "vihervassareissa" kuin "persuissa", mutta yleisestihän tässä yritetään kulkea jonkinlaista keskitietä ja kumota sitä väärää tietoa. Tällä foorumilla vilisee väärää tietoa ja nimenomaan henkilökohtaisuuksilla taisteleminen ei kuulu edes tähän asiaan. Ymmärtämättömyys on kansan syvissä riveissä aika täydellinen ilmiö, koska se on aika marginaalin osa kansasta, joka oikeasti on tekemisissä ulkomaalaisten kanssa ja vielä pienempi osuus, joka yrittää heitä aktiivisesti tähän yhteiskuntaan integroida.

Ja heidäthän on integroitava, koska se on ainoa järkevä vaihtoehto. Nämä muut vaihtoehdot kun eivät valitettavasti ole edes vaihtoehtoja. Tämä räksyttäminen täällä, kun ei valitettavasti ole todellisuutta.

Otan nyt karrikoiden tällaisen esimerkin, että suurin osa kansasta vastustaa todennäköisesti veroja, mutta niitä kerätään silti. :D Siis se, että suurin osa kansasta vastustaa jotain ei suoranaisesti tarkoita, että asian poistaminen on vaihtoehto. Se, että suurin osa kansasta vastustaa veroja ja sosiaalijärjestelmiä ei johda siihen, että verotusjärjestelmä puretaan. Tässä on siis kyse siitä, että mielipiteesi, vaikka sen jakaisi kuinka suuri osa väestöstä, ei automaattisesti pakota yhteiskuntaa toimimaan haluamallasi tavalla.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olemme sitoneet kätemme ihan itse.
Höpö höpö. Suomi voisi ihan hyvin ottaa passin tarkastukset käyttöön rajoilla ja olla päästämättä ilman matkustusasiakirjoja matkustavia maahan. Jos sinulla on jotain konkreettista, miksi näin ei voida tehdä, niin laita ihmeessä parempaa tietoa. Esimerkiksi Schengen-sopimus ei velvoita päästämään maahan ilman matkustusasiakirjoja matkustavia.

@Cobol on täysin oikeassa.
 

Byvajet

Jäsen
Ja heidäthän on integroitava, koska se on ainoa järkevä vaihtoehto.

Suomessa on valtava määrä työttömiä, suuri osa koulutettuja, merkittävä osa korkeasti koulutettuja. Kun näitä ihmisiä ei saada mukaan yhteiskuntaan, vaan sen sijaan syrjäytyminen ja kahtiajakautuminen kiihtyy koko ajan, niin kuinka ihmeessä matut pystyttäisiin integroimaan.

Tämä on se taso, jolla minusta keskustelua pitäisi käydä. Kuinka integrointi hoidetaan käytännössä, kun edes suomalaisia ei saada mukaan työelämään, vaikka heillä on koulutus ja kielitaito?
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suomessa on valtava määrä työttömiä, suuri osa koulutettuja, merkittävä osa korkeasti koulutettuja. Kun näitä ihmisiä ei saada mukaan yhteiskuntaan, vaan sen sijaan syrjäytyminen ja kahtiajakautuminen kiihtyy koko ajan, niin kuinka ihmeessä matut pystyttäisiin integroimaan.

Tämä on se taso, jolla minusta keskustelua pitäisi käydä. Kuinka integrointi hoidetaan käytännössä, kun edes suomalaisia ei saada mukaan työelämään, vaikka heillä on koulutus ja kielitaito?

Tästä olen harvinaisen samaa mieltä, mutta se on koko yhteiskunnan ongelma eivätkä maahanmuuttajat ole siihen syyllisiä. Todennäköisesti hyväkin integrointi johtaa siihen, että maahanmuuttajat päätyvät tekemään sellaisia töitä, joita suomalaiset eivät halua. Sekin on toki lähtökohtaisesti väärin, mutta todellisuutta se on jo monin paikoin, että maahanmuuttajat työllistyvät parhaiten sellaisille aloille, joita suomalaiset eivät oikein tahdo haluta tehdä. Taitaapi suurin osa yrityssiivouksesta nykyäänkin olla maahanmuuttajavetoista ja aika harva suomalainen enää noihin hommiin suostuu.

Töitä heille taitaa olla nytkin jo tarjolla vaikka kuinka, mutta tekijöitä ei oikein löydy. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että nytkin on aika vaikeaa kantasuomalaisen koulutetun työvoiman saada täältä hommia, mutta seuraukset näkynevät vasta 2020 alkaen, kun Suomesta tapahtuu varmaan aika paljon aivomuuttoa.
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Ja heidäthän on integroitava, koska se on ainoa järkevä vaihtoehto. Nämä muut vaihtoehdot kun eivät valitettavasti ole edes vaihtoehtoja.

"Ainut järkevä vaihtoehto" "Nämä muut vaihtoehdot kun eivät valitettavasti ole edes vaihtoehtoja."
Tämä taitaa nyt olla sitä kuuluisaa kulttuurimarxismia.

OK... Kerro vielä kuinka se tehdään? Muualla ei oikein ole onnistunut, mutta varmaan Juhadilla, Rolexanderilla ja kumppaneilla on tähän ratkaisu ja rahat takataskussa. Kun se kerran on ainoa järkevä vaihtoehto...
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Kun edes suomalaisille ei ole töitä, eikä tule, on täysin uskomatonta lässytystä puhua kotouttamisesta ja integroinnista ym ym. Ainoa mitä tällä saavutetaan, on nykyisten sosiaali- ja terveyspalvelujen alasajo, halpatyömarkkinat, lisää harmaata taloutta ja rikollisuutta sekä yhteiskunnallista turvattomuutta ja levottomuutta. Mutta nämä ongelmat eivät kosketa eliittiä ja ylintä keskiluokkaa henkilökohtaisesti, joten antaa mennä vaan. Vihervassarit hurraavat vieressä ja kieriskelevät omassa moraalisessa ylemmyydessään, ainakin siihen asti kunnes ne muiden rahat oikeasti loppuvat. Sitten alkaa ulina, syyttely ja besserwisseröinti.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kun edes suomalaisille ei ole töitä, eikä tule, on täysin uskomatonta lässytystä puhua kotouttamisesta ja integroinnista ym ym. Ainoa mitä tällä saavutetaan, on nykyisten sosiaali- ja terveyspalvelujen alasajo, halpatyömarkkinat, lisää harmaata taloutta ja rikollisuutta sekä yhteiskunnallista turvattomuutta ja levottomuutta. Mutta nämä ongelmat eivät kosketa eliittiä ja ylintä keskiluokkaa henkilökohtaisesti, joten antaa mennä vaan. Vihervassarit hurraavat vieressä ja kieriskelevät omassa moraalisessa ylemmyydessään, ainakin siihen asti kunnes ne muiden rahat oikeasti loppuvat. Sitten alkaa ulina, syyttely ja besserwisseröinti.

Noh, kansainväliset sopimukset ja siihen päälle EU:n erilliset sopimukset yms. voidaan katsoa jonkin verran velvoittaviksi siinä suhteessa, että on erittäin vaikeaa nimenomaan poliittisesti lähteä sulkeutumaan muun maailman ulkopuolelle. Globaalissa vuorovaikutuksessa asiat, jotka vaikuttavat meihin eivät ole meidän hallinnassamme. Toki erilliskehitys on mahdollista ja varmasti myös toteutettavissa, jos löytyy poliittinen tahtotila. Tähän mennessä en usko, että sellaista on löytymässä. Poliittisesti olemme sidoksissa länteen ja Eurooppaan ja vaikka se kuinka sapettaisi niin sitäkään ei saa maahanmuuttajien viaksi. He nyt ovat jonkinlainen "looginen" syntipukki monelle sellaisiin asioihin, joille he nyt eivät voi mitään.

Nykyiset sosiaali- ja terveyspalvelut käyttävät aika mittavaa ulkomaalaista työvoimaa hyväkseen, joten jos se katsotaan niiden alasajoksi, että niiden käyttäjinä on myös sellaisia henkilöitä, jotka eivät ole etnisesti suomalaisia niin se on aika kapeakatseista, tosin ketään en siitä syytä, koska loppujen lopuksi aika harva on perehtynyt varsinaisesti näihin sosiaali- ja terveyspalveluihin riittävästi, että ymmärtäisi mistä oikeastaan puhutaan.

Hallitushan juuri linjasi tämän sote-uudistuksensa, joka tehtiin nimenomaan suomalaisen kestävyysvajeen takia, ei siihen liittyneet maahanmuuttajat yhtään millään tavalla. Entinen systeemi on kestämätön ja kestävyysvaje tosiasia, joten palveluissa on merkittävää tehostamisen varaa jo nyt. Toki nimenomaan sosiaalipuolella maahanmuuttajat tuovat lisää menoja, mutta suurinta ääntä pitävät he, jotka eivät edes ks. palveluita juuri käytä. Noh, se on jokaisen henkilökohtainen asia.

Yhteiskunnallinen turvattomuus, mitähän sillä mahdollisesti tarkoitat? Turvattomuutta syntyy yleensä siitä, kun ei tunneta toisia ja ei osata suhtautua luontevasti. Nähdäkseni yksi suuri asia on tämä vastakkainasettelu "me ja sitten on ne toiset", kun mielletään, että itse kuulutaan johonkin ryhmään, johon toiset eivät voi kuulua. Turvattomuutta vähentää yleensä merkittävästi nimenomaan integrointi ja pyrkimys siihen, opitaan tuntemaan toisemme paremmin ja arvostetaan toisiamme ihmisinä. Jokaisessa ryhmässä on idiootteja, niin suomalaisissa kuin maahanmuuttajissa.

Ja mitä tarkoitat eliitillä? Onko eliitti jotenkin erillään kansasta? Millaisesta eliitistä puhutaan? Sekin on aika määrittelemätöntä. Kyllä minä näin "eliittiin" kuuluvana olisin huolissani ihan kantasuomalaisista, jotka kännipäissään hajottavat paikkoja ja uhkaavat ohikulkijoita esim. Tampereella. En voi "spesifoida" tai kohdistaa omia näkemyksiäni pelkästään johonkin ryhmään. Ennakkoluulot ja turvattomuus ovat kaksi eri asiaa.

Vihervassarit lienee hyvinkin marginaalinen ryhmä Suomessa ja suurin osa kansasta ei todennäköisesti heidän arvojaan allekirjoita. Objektiivinen tutkimus tosin tukee monessakin suhteessa näitä "vihervassareita", jonka vuoksi myös moni ns. toisenlaisen ideologian ihminen saattaa allekirjoittaa joitain heidän arvojaan. Minä sen sijaan, vaikka jatkuvasti niin huudatkin, en ole vihervassari. Allekirjoitan tosin joitain heidän arvoistaan, mutta en niin pitkälle, että heitä äänestäisin.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Höpö höpö. Suomi voisi ihan hyvin ottaa passin tarkastukset käyttöön rajoilla ja olla päästämättä ilman matkustusasiakirjoja matkustavia maahan. Jos sinulla on jotain konkreettista, miksi näin ei voida tehdä, niin laita ihmeessä parempaa tietoa. Esimerkiksi Schengen-sopimus ei velvoita päästämään maahan ilman matkustusasiakirjoja matkustavia.

@Cobol on täysin oikeassa.

Nyt puhut vastoin parempaa tiettoa. Laki kansainvälistä suojaa hakevan vastaanottamisesta ja ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta nimenomaan edellyttää, että matkusasiakirjattomankin kansainvälistä suojaa hakevan hnekilön hakemus käsitellään. Eli matkustusasiakirjojen puuttuminen ei saa (lain mukaan siis) estää hakeutumasta turvaan. Näin myös toimitaan joka paikassa Euroopassa - ja toimittaisiin silloinkin mikäli rajatarkastukset palautetaisiin. Jos henkilö hakee turvapaikkaa, niin hakemus käsitellään.
Sen sijaan jos voidaan toteennäyttää, että ko. henkilö on tullut laittomasti johonkin toiseen maahan, niin tällöin Dublin asetuksen mukaan henkilön turvapaikkahakemus pitäisi käsitellä tuossa maassa (mikäli se on ETA-maa). Mutta tämän toteennäyttäminen on vaikeaa, mikäli henkilö kertoo menettäneensä matksuasiakirjansa vastikään. Muutenkin en ole varma missä määrin Dublin-asetusta noudatetaan. Mutta periaate on, että taikasana "turvapaikka" pakottaa mm. Suomen käsittelemään henkilön hakemuksen, ellei dublin asetuksen ehdot täyty (perhe on jo toisessa maassa, asia on jo vireillä toisessa maassa, tai on tosiaan tullut jo toiseen maahan laittomasti jne).
 
"Ainut järkevä vaihtoehto" "Nämä muut vaihtoehdot kun eivät valitettavasti ole edes vaihtoehtoja."
Tämä taitaa nyt olla sitä kuuluisaa kulttuurimarxismia.
Ainoa vaihtoehto (sille että lasketaan tupahat sisään ja selvitetään yksi kerrallaan ovatko oikeutettuja tupaan) jonka minä olen nähnyt tällä palstalla esitettävän, oli sulkea rajat puolen vuoden määräajaksi schengen-sopimuksen kansallisen turvallisuuden pykälään vedoten. Ja pian on sekin puoli vuotta ensimmäisestä ehdotuksesta kulunut, joten vaikka tämä teoriassa mahdollinen mutta käytännössä mahdoton veto olisi toteutettukin, alkaisi se jo olemaan yhtä tyhjän kanssa.
 
Kun edes suomalaisille ei ole töitä
No jos nyt tarttuu vaikka tähän, niin näpynäpy mol.fi ja siellä lukee, että palvelussa on yli 10 000 ilmoitusta. Se, että moni suomalainen ei halua tehdä koulutustaan vastaamatonta työtä, tai sen koulutustason alapuolella olevia hommia tai töitä yleensäkään, niin ei tarkoita, etteikö töitä olisi. Kuten aiemmin peterra sanoikin, nämä maahanmuuttajat tekevät paljon niitä töitä, jotka eivät kantasuomalaisille kelpaa. Kun jokainen on jonkinsortin asiantuntija, ainakin omasta mielestään.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt puhut vastoin parempaa tiettoa. Laki kansainvälistä suojaa hakevan vastaanottamisesta ja ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta nimenomaan edellyttää...
Eli siis Suomen laki? Mikä onkaan eduskunnan tehtävä? Voisit nyt vähän skarpata ja miettiä kirjoituksiasi.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Ensin itketään Syyriasta tulevien parin sadan pakolaisen perään, sitten nämä samat syyrialaiset linnoittautuu bussiin kun sijoituspaikkakunnalla olikin liian rauhallista.

... muita järkeviä vaihtoehtoja ei vaan ole.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nyt puhut vastoin parempaa tiettoa. Laki kansainvälistä suojaa hakevan vastaanottamisesta ja ihmiskaupan uhrin tunnistamisesta ja auttamisesta nimenomaan edellyttää, että matkusasiakirjattomankin kansainvälistä suojaa hakevan hnekilön hakemus käsitellään. Eli matkustusasiakirjojen puuttuminen ei saa (lain mukaan siis) estää hakeutumasta turvaan. Näin myös toimitaan joka paikassa Euroopassa

Aiotko siis haastaa liittokansleri Merkelin oikeuteen kun hän sai tinkinsä täyteen, laittoi parhaan aineksen töihin Saksan teollisuuteen, loput kiertoon pohjoiseen ja ilmoitti maksavansa EU:n rahoista kolme miljardia Turkille, että raja pysyy kiinni?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös