Tämän takia tulisi saada Kok, PS ja SDP hallitukseen ja mukaan riittävä määrä muita puolueita, jotta määräenemmistön vaatimia muutoksia kyettäisiin tekemään. Perustuslakimuutos joudutaan silti tekemään jättämällä se lepäämään yli vaalien ja hyväksymällä se sitten kahden kolmasosan enemmistöllä. Kiireellinen enemmistö vaatii kiireellisyyttä viiden kuudesosan enemmistöllä ja sen jälkeen hyväksymistä ilman lepäämään jättämistä kahden kolmasosan enemmistöllä.Älytöntä kyllä, mutta taitaa vastikkeellinen sosiaaliturva mamuille vaatia uuden perustuslain. Kiitos niille, jotka nykyisen perustuslain laativat.
Tie on pitkä, sillä kuudesosa löytyy todennäköisesti vastustamaan kiireellisyyttä. Siksi Kokoomuksen ryhmäjohtaja Mykkäsen ja periaatteiltaan Kokoomuksen esitys, jonka mukaan kotoutumisaikana sosiaaliturvan ehtojen tulee olla tiukemmat kuin mitä ne ovat sen jälkeen, tulisi perustella faktoilla muiden maiden kokemuksista.
Jos olisi niin, että lakimuutos lisäisi kotoutumisen onnistumista (kokemukset verrokkimaista) koulutuksen ja työllisyyden näkökulmasta, kovin vaikea sitä olisi substanssitasolla kaataa sillä, että se on väärä perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta.
Perustuslaki antaa sekä hyvän, mutta myös huonon pohjan Euroopan mahdollisten uusien ja suurten siirtolaisvaelluksien käsittelylle Suomessa. Toivoa on laitettava siihen, että EU tekee päätökset, joilla EU:n rajat turvataan paremmin.