Mainos

Yleinen F1-keskustelu

  • 372 878
  • 2 264

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Kuljettajavaihdoksista tulee tietysti mieleen surullisenkuuluisa 1994, jolloin sarjassa ajoi peräti 46 kuljettajaa! Johnny Herbert onnistui ajamaan täydet 16 kilpailua peräti kolmessa eri tallissa (Lotus, Ligier ja Benetton), mutta edes sarjan kärkiautoihin kuulunut Benetton ei tuonut hänelle yhtään pistettä kyseisellä kaudella. Toki Herbert teki sen verran ison vaikutuksen Benettoniin, että sai seuraavaksi vuodeksi sopimuksen ja saalistikin sen ansiosta pari osakilpailuvoittoa.

Herbertiin hattutempun lisäksi JJ Lehto, Andrea de Cesaris, Phillippe Alliot ja Eric Bernard ajoivat kahdessa eri tallissa ja, mielenkiintoista kyllä, myös päättivät F1-uransa kyseiseen kauteen. Alliotin McLaren-keikkaan Unkarissa liittyy sellainenkin knoppi, että kyseinen Unkarin GP on viimeisin kisa ilman suomalaiskuljettajaa. Vain Saksalla sekä tottakai Britannialla on pidempi yhtäjaksoisen edustuksen putki kuin Suomella.
Putki joka tulee päätökseen 2024 joulukuussakos se vika kisa on...
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Putki joka tulee päätökseen 2024 joulukuussakos se vika kisa on...

Noh aika näyttää, viimeaikaiset otteet ei kyllä hirveän hyvää lupaa, mutta onhan autokin aika kelvoton ollut, että mitä sitten talli näkee lopulta tilanteen ja muut kuskimarkkinat menee. Tuossahan saattaisi myös esimerkiksi Alonso olla ensikauden jälkeen lopettamassa ja mitä esimerkiksi Hulkenbergin tilanne kehittyy, on 37v ensikauden lopussa. Jonkinlaista liikehdintää markkinoilla siis voi olla. En nyt tiedä onko sitten junnupuolella jotain kuskia jonka voitaisiin ensikauden jälkeen Bottaksen tilalle, kokenutta kuskia voi olla siis hieman vaikeampi tuohon saada ja yhtään ei helpota tallin kilpailukyky vetovoimaa. Äkkiseltään tulisi mieleen vain Perez jos Red Bull ei tule jatkoa.
 
Audi palkkaa sinne saksalaiset.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Audi palkkaa sinne saksalaiset.
Se tarkoittaisi käytännössä kai pikku-Schumia ja/tai Hulkkia, en tiedä onko muita lähimainkaan. Sitä voi pohtia, mitä lisäarvoa saksalaiselle tallille olisi näistä keskinkertaisuuksista tai ylipäätään saksalaisesta kuskista?

Luulisi että Sauber haluaa pitää kiinni Pouchairesta. Zhou on pystynyt haastamaan Bottaksen niin satunnaisesti, että hänen jatkonsakin olisi urheilullisesti aika hankalasti perusteltavissa, vaikka toisaalta ei Bottaskaan ole ollut ns riittävästi edellä. Eli voi hyvin olla että molemmat nykyiset kuskit menee vaihtoon.
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Valinnanvara on kieltämättä vähissä mutta jotain todella outoa täytyisi tapahtua että Bottas pidettäisiin. Toivon toki ihmettä. Sillon jatkumo Taposeen voisi olla realismia
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Valinnanvara on kieltämättä vähissä mutta jotain todella outoa täytyisi tapahtua että Bottas pidettäisiin. Toivon toki ihmettä. Sillon jatkumo Taposeen voisi olla realismia
-24 F3, -25 F2 ja -26 olisi sitten kaiketi ensimmäinen mahdollisuus F1? Toki muutama sattuma mukaan ja viivästyy vuodella. Eli Botterille 2v jatkosoppari ensi kauden jälkeen antaisi hyvät lähtökohdat.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Se tarkoittaisi käytännössä kai pikku-Schumia ja/tai Hulkkia, en tiedä onko muita lähimainkaan. Sitä voi pohtia, mitä lisäarvoa saksalaiselle tallille olisi näistä keskinkertaisuuksista tai ylipäätään saksalaisesta kuskista?
F2:ssa ei ole tällä hetkellä saksalaiskuskia, F3:ssa kaksi eli pisteittä oleva naiskuski Sophia Flörsch (oli Itävallassa yhdeksäs, mutta auto osoittautui sääntöjen vastaiseksi) sekä Oliver Goethe, joka voitti edellisen kisan, mutta on ollut yhteensä pisteillä vain kolmesti ja sarjasijoitus on kymmenes.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Sainziahan Sauber-Audille on vahvasti huhuttu, kuulostaisi ihan loogiselta vedolta kummankin näkökulmasta: Sainzista ei ole ykköskuljettajaksi ainakaan Ferrarilla, mutta on laadukas ja kokenut kuljettaja. Norris oli jossain vaiheessa myös Audi-huhuissa mukana, nyt tarina on kääntynyt siten, että Norris olisikin menossa Ferrarille.

Aika vaikea kyllä nähdä Bottakselle enää ottajia nykyisen sopimuksen päätyttyä. Ehkä paluu Williamsille voisi tulla kyseeseen, mikäli Albon siirtyy isompiin ympyröihin 2025. Tai Haas, siellähän tunnutaan kokemuksesta tykkäävän. Joka tapauksessa hyvän uran mies on ajanut ja aika selvästi se neljänneksi paras suomalaiskuski. Ei ollut mestaritasoa, mutta harva lopulta on, ja yleensä ne potentiaaliset mestarit sen tittelin jossain vaiheessa uraansa voittavatkin.
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
-24 F3, -25 F2 ja -26 olisi sitten kaiketi ensimmäinen mahdollisuus F1? Toki muutama sattuma mukaan ja viivästyy vuodella. Eli Botterille 2v jatkosoppari ensi kauden jälkeen antaisi hyvät lähtökohdat.
Olikos Taponen vetänyt kesäkauden aika pisin vittua, tämä urapolku heti vaarassa?
 
Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Sainziahan Sauber-Audille on vahvasti huhuttu, kuulostaisi ihan loogiselta vedolta kummankin näkökulmasta: Sainzista ei ole ykköskuljettajaksi ainakaan Ferrarilla, mutta on laadukas ja kokenut kuljettaja. Norris oli jossain vaiheessa myös Audi-huhuissa mukana, nyt tarina on kääntynyt siten, että Norris olisikin menossa Ferrarille.

Aika vaikea kyllä nähdä Bottakselle enää ottajia nykyisen sopimuksen päätyttyä. Ehkä paluu Williamsille voisi tulla kyseeseen, mikäli Albon siirtyy isompiin ympyröihin 2025. Tai Haas, siellähän tunnutaan kokemuksesta tykkäävän. Joka tapauksessa hyvän uran mies on ajanut ja aika selvästi se neljänneksi paras suomalaiskuski. Ei ollut mestaritasoa, mutta harva lopulta on, ja yleensä ne potentiaaliset mestarit sen tittelin jossain vaiheessa uraansa voittavatkin.
Häkkinen Räikkönen N Rosberg K Rosberg ja unpopular opinion Mika Salo menee Bottaksen edelle.

Valtteri ei ole mun silmään ikinä näyttänyt lähellekään maailmanmestarille mutta Salolla se nopeus oli olemassa.

Kuitenkin aika tasoihin mä laittasin mutta Salolla oli jotain, ehkä se pieni mulkkumaisuus sitten, joka Valtterista puuttuu ja täten se mahdollisuus oikeesti mestaruuden tavoitteluun. Jos Salo olisi saanut ajaa Ferraria Schumacherin parina niin olisi kyllä haastanut ihan eritavalla versus Valtteri - Ham.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olikos Taponen vetänyt kesäkauden aika pisin vittua, tämä urapolku heti vaarassa?
Kausi on vielä täysin kesken, joten katsotaan nyt. Jokaiseen kisaviikonloppuun tuntuu liittyvän hyviä ja huonoja suorituksia.

Taitaa Taposen suurin ongelma olla siinä, että on liian ankara itselleen. Suhtautuminen heikkoihin suorituksiin ei ole sitä mitä pitäisi. Vietti ehkä rahtusen liian kauan sellaisissa sarjoissa kartingin puolella, että oli turhankin ylivoimainen kuski muihin nähden. Nyt kun kärkisijat eivät tulekaan helpolla, niin asian käsittely on hankalaa.

Vaikka kausi menisi loppuun asti vastaavaan tyyliin, niin lienee silti ihan mahdollista, että siirtyy F3:n puolelle ensi kaudeksi. Todennäköisempää toki lienee, että jatkaa vielä vuoden F4:ssä.
 
5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, CBJ?
Jos olisi ollut, niin olisi ehkä ajanut urallaan muuallakin kuin pelkissä paskatalleissa pl. se lyhyt Ferrari-tuuraus.
Salollahan takapakkia toi rattijuoppous. Jäi aika iso mainetahra siitä, kun Englannin autourheiluliitto hyllytti lisenssin. Oma moka ei siinä. Salo oli ehdottomasti kärkiluokan lupauksia, mutta F1 kävi aikalailla niin, että oli väärässä paikassa väärään aikaan. Miinuksena myö, että oli vähän turhan kärkäs suustaan, mikä osaltaan oli syynä F1 uran päättymiseen parikin vuotta etuajassa.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kausi on vielä täysin kesken, joten katsotaan nyt. Jokaiseen kisaviikonloppuun tuntuu liittyvän hyviä ja huonoja suorituksia.

Taitaa Taposen suurin ongelma olla siinä, että on liian ankara itselleen. Suhtautuminen heikkoihin suorituksiin ei ole sitä mitä pitäisi. Vietti ehkä rahtusen liian kauan sellaisissa sarjoissa kartingin puolella, että oli turhankin ylivoimainen kuski muihin nähden. Nyt kun kärkisijat eivät tulekaan helpolla, niin asian käsittely on hankalaa.

Vaikka kausi menisi loppuun asti vastaavaan tyyliin, niin lienee silti ihan mahdollista, että siirtyy F3:n puolelle ensi kaudeksi. Todennäköisempää toki lienee, että jatkaa vielä vuoden F4:ssä.
Eikös tuohon F4 ja F3 väliin sijoitu vielä tuo formula regional sarja? Johon näkisin Taposen hyppäävän ensi kaudeksi jos isompaan luokkaan siirtyy. Tulevana viikonloppuna taitaa muuten olla Taposella seuraavat kisat. Siellä on mahdollista kääntää kurssi ja kautta on vielä useampi viikonloppu jäljelläkin.
 
Joo, siis Regionalit ovat käsittääkseni F3-sarjoja, mutta toimivat steppinä F3-pääsarjaan. Toivottavasti Taponen pääsisi ainakin sinne, koska F4:ssä ei kuulu kovin pitkään majailla, mikäli F1 on aidosti tähtäimessä.
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Joo, siis Regionalit ovat käsittääkseni F3-sarjoja, mutta toimivat steppinä F3-pääsarjaan. Toivottavasti Taponen pääsisi ainakin sinne, koska F4:ssä ei kuulu kovin pitkään majailla, mikäli F1 on aidosti tähtäimessä.
Aika moni huippulupaus on myös ”pelannut läpi” F3 vuodessa, vaikka F2 viettäisit pari vuotta.

Jos kummassakin sarjassa menee se pari vuotta, niin voi olla että ura ei aukea, toki päinvastaisia esimerkkejä on, vaikka nyt Mick Schumacher, mutta hänellä sukunimi taisi vaikuttaa jonkin verran. Mutta neljässä vuodessa tulee tietysti uusia huippulupauksia ja vaikka tuolta nyt väistyisi 4v aikana Hamilton, Ricciardo, Bottas, Alonso, Hulkenberg ja Perez, niin sinne on silti ruuhkaa. Toki uusi talli tai kaksi avaisi heti positioita, mutta kyllähän Taposella on vaikea paikka sinne päästä, nykyisillä näytöillä.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Tulijoitahan on aina enemmän kuin lähtijöitä. Nykyisellä gridillä on useampi aika eläkevalmis kaveri mikä voi helpottaa tilannetta ja aina osa uusista nousukkaista feilaa, jolloin tilaa tulee. Taposella on kaikki vielä mahdollista, pitää vaan ottaa rennosti ja suorittaa.
 
SkagGully

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Real Atlético Viinijärvi City United
Taposelta ihan perushyvää tekemistä viikonlopun kahdessa ekassa kisassa, tuloksena 4. ja 2. sija. Yllättävän vähän tässäkin sarjassa ohitellaan ajamalla, usein kärki ajalee startista maaliin melko nätisti. Pitäisi vaan aika-ajoissa päästä oikeasti aina sinne kolmen kärkeen abaut, monentenakohan Tuke nyt iltakisaan lähtee? Ei löydy taas mitään infoa mistään.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tulijoitahan on aina enemmän kuin lähtijöitä. Nykyisellä gridillä on useampi aika eläkevalmis kaveri mikä voi helpottaa tilannetta ja aina osa uusista nousukkaista feilaa, jolloin tilaa tulee. Taposella on kaikki vielä mahdollista, pitää vaan ottaa rennosti ja suorittaa.

Joo ja aika moni taitaa siellä 22-23v iässä nykypäivänä nousta ykkösiin, jos kaveri on nyt 16v niin aikaa on kyllä. Toki esimerkiksi Nyck de vries sitten myöhemmässä iässä joten ura voi myöhemminkin lähteä vielä lentoon.
 
Binisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Minnesota Wild, Real Madrid C.F., LA Lakers
Joo, siis Regionalit ovat käsittääkseni F3-sarjoja, mutta toimivat steppinä F3-pääsarjaan. Toivottavasti Taponen pääsisi ainakin sinne, koska F4:ssä ei kuulu kovin pitkään majailla, mikäli F1 on aidosti tähtäimessä.
Pitää paikkansa. F3:n autot ovat tehokkaampia kuin Regionalin autot, mutta katsotaan F3-luokkaan.

Käsittääkseni Tuukan urasuunnitelma on tällä hetkellä ajaa kaksi kautta per autoluokka, mutta voisi kuvitella että FRECA olisi ensi vuoden osoite, sillä vauhti selvästi riittää ajaa muiden kärkikuskien kanssa. Lindbladin suonenveto läpi kauden kyllä vääristää kilpailua, eikä noilla autoilla aivan hullusti kisatilanneohituksia tule, joten epäonnistunut aika-ajo ei ainakaan helpota kisaviikonloppua.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Kunpa McLaren voittaisi kisoja urakalla, niin saataisiin varmaan jossain vaiheessa Lammenranta palkintopallille.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Viime kaudella kaikki tallit olivat hyväksytysti kulukaton sisällä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös