Mainos

Yksityinen pysäköinninvalvonta

  • 65 361
  • 313

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Taloyhtiö voi tehdä ilmoituksen ja rangaistusvaatimuksen poliisille. Sitä saa kuski sakot sitten noutaa poliisiasemalta. Taisi olle 4 päiväsakkoa/raportoitu pysäköintikerta, kun itse kävin asemalta tuommoista noutamassa.
Pysäköinninvalvonnan reagointiaika on vaan todella vaihteleva, lisäksi pitää ottaa huomioon, että pyynnön pitää tulla hallitukselta/isännöitsijältä joilla voi silloin tällöin heilläkin olla muita kiireitä kuin pysäköintipaikkojen kiertely.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Otitko muuten opiksesi vai oletko jatkanut toisten paikoille pysäköintiä?

En tuolloinkaan, kuten en koskaan muutenkaan, pysäköinyt kenenkään paikalle. Kaverilla oli silloin jalka kipsissä ja roudasin sitä välillä ja jätin autoni välillä kerrostalon pihaan.

Poliisille oli toimitettu ihan päiväkirja missä oli muistaakseni neljä eri kertaa merkattuna. Kun epäilin niitä ääneen poliisille, niin se sanoi, että tunnusta näistä yksi niin kirjoitan siitä sakon ja voin kertoa, että sakotettu on.

Mainittakoon vielä, että tuon talon pihassa seisoo tälläkin hetkellä luultavasti jokunen auto, että kyseessä oli jotain vittuilua joltain. Myös autoni rengas puhkottiin siinä pihassa. Tästä on noin 20 vuotta aikaa.
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Meidän asuinalueellamme pysäköinti on ollut ongelmana muutaman vuoden ajan, eli siitä lähtien kun alue tuli kokonaan valmiiksi. Muutama taloyhtiö omistaa yhdessä alueella olevan parkkihallin ja lisäksi joillain yhtiöillä on oma parkkialue. Muuten kadun varresta löytyy kahden tunnin kiekkopaikkoja ja yksi 24h-pysäköintialue. Meidän taloyhtiöllämme ei ole kuin halliyhtiön omistamia paikkoja, joista pääosa on pihapaikkoja. Parkkipaikoista johtuvat kustannukset on alusta alkaen katettu pelkästään vuokratuloilla eikä yhtiövastikkeella, mistä johtuen paikkojen vuokra on melko korkea (pihapaikka 33 €/kk, hallipaikka 62 €/kk).

Kalliista hinnasta tai jostain muusta syystä johtuen alueella parkkeerataan melko villisti mm. pelastusteille ja pihoihin. Kaikilla taloyhtiöillä ja parkkihalliyhtiöllä oli sopimus kaupungin pysäköinninvalvonnan kanssa ja välillä näitä autoja sakotettiinkin. Vaikea sanoa, maksoiko naapuritalon Clio-kuski jokaisen sakkonsa, mutta kyllä niitä varmaan kerran kuussa keskimäärin tuli. Kesällä meidän taloyhtiötä lukuun ottamatta kaikki yhtiöt tekivät sopimuksen yksityisen pysäköinninvalvonnan kanssa, sillä kaupungin valvonta oli jokseenkin tehotonta. Saa nähdä muuttuuko tilanne yksityisen pysäköinninvalvonnan myötä vai paheneeko tilanne, kun sakkoja ei ole "pakko" maksaa.

Varsinaisesti meidän yhtiön pihalla parkkeeraus ei ole ongelma, sillä alueet ovat pieniä. Auton lastaus tai hetkellinen jättäminen alaoven eteen ei pitäisi ketään haitata ja olisi kohtuutonta saada siitä sakko. En tiedä kuin nopeasti sellaisesta pikavoitto napsahtaa, mutta harvoin oven edessä kukaan autoaan varttituntia pidempään pitää.

Vahinkotapauksiakin sattuu, mutta pysäköinnin ollessa jatkuvasti sääntöjenvastaista on mielestäni hyvä, jos yksityinen yritys saa suorittaa valvontaa. Yksityisalueella omistajan oikeus on määrittää kuka alueelle saa pysäköidä ja sen kontrolloiminen muulla tavoin on liki mahdotonta.
 

Barnhill

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei, tuo on anekdootti. En missään sanonut, että kilpien piilottaminen jne on OK. Oikein hoidettuna tuo on kuitenkin joskus ainoa tapa taloyhtiölle valvoa pysäköintiä tontillaan.

Niin no, minäkin lähinnä todistelin, että liikkeellä on myös arveluttavaa toimintaa ja sinun tuomitsema meininki "OIKEUTTA KANSALLE!" oli juurikin ensimmäinen tuntemus, mitä koin itse tässä tilanteessa. "Ei tää voi mennä näin...". Jotta vastaavia tuntemuksia ei tulisi muillekin, niin merkinnät tulisi olla ehdottoman selkeitä ja lakimiesten/viranomaisten laatimia ja hyväksymiä. Mainitsemallani pihalla on siis pihaan tultaessa pysäköintikielto merkki, jossa samassa tolpassa parkkipaten ilmoitus yksityisalueesta ja lisäkilpi, jossa pysäköinnin kerrotaan olevan sallittua asukkaille ja talossa asioiville. Parkkikiekkomerkki 24 h on irrallaan ihan eri puolella pihaa. Ja parkkikiekon puuttumisesta sakottelevat paikoilla, joissa auto ei ole sen 24 h parkkikiekon vaikutusalueellakaan.

Mutta hyvä, loppujen lopuksihan me olemme sitten samaa mieltä.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Sain pysäköinti"sakon" alueella jolla on yksityinen pysäköinninvalvonta. Autoni oli henkilökunnan paikalla. Se oli merkitty todella huonosti että se oli henkilökunnan paikka, kyltti oli parkkirivin vasemmassa reunassa jossain puun juurella, joten sitä kylttiä tuskin pystyi erottamaan. Kyltin olisi voinut huomata jos olisi noussut autosta ja kävellyt sitä kohti, mutta ostoskeskuksen pihassa ei tullut kyllä mieleenkään että siinä olisi ollut henkilökunnan parkkipaikka (Kolme muutakin asiakasta teki saman virheen.)

Eikös tästä ollut jotain juttua että näitä ei tarvitse maksaa? Olin liikenteessä faijan autolla.

Ei tarvitse maksaa. Kuluttajansuojalaki suojaa kuluttajaa, eli tässä tapauksessa pysäköijää. Mikäli "sopimusteksti" on epäselvää, tulkitaan se kuluttajan eduksi. Kiistät vaan ja kun tulee perinnästä kirje, sanot heille että olet riitauttanut laskun. Sitten vaan odottelet oikeudenkäyntiä. Toki asiaa auttaa, mikäli olet vaikkapa kuvannut kyseisen pysäköintipaikan ristiriidat, niin tuskinpa kukaan siitä lähtee juttua nostamaan.

Ja jos lähtee, niin kyllä näissä maalaisjärki yleensä mukana on:)

Korkein oikeus muuten äänesti 3-2 koskien tuota yhtä tiettyä kaveria, joka pysäköitsi mennen tullen ovien eteen tms. Eikä pystynyt periaatteessa osoittamaan itseään tietämättömäksi pysäköintiehdoista.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Isä ei jaksanut ruveta vääntämään asiasta vaan maksoi puolestani sen pysäköinti"sakon". Silti ihan hauska seurata miten tässä tulee käymään: Odotettu oikeudenkäynti 40 euron valvontamaksusta alkoi (ilta-sanomat)

Ja tämä on juurikin se seikka, joilla nämä tämänhetkiset parkkifirmat takaavat elantonsa:) Maalta tullaan isoon cityyn ja saadaan sakkolapulta näyttävä klappu tuulilasiin ja sitten kiireessä maksetaan, vaikka voi hyvin olla, että sopimusehtokyltit on "strategisesti" sijoitettu. Näitäkin näkyy.

Tiedän tapauksen, jossa henkilö on lainannut (aikuisten oikeasti) autoaan ja sillä on pysäköity siten, että valvontamaksu on löytynyt tuulilasista. Ts. ei tarvitsisi maksaa, koska auton omistaja ei tässä tapauksessa voi tietää varmasti kuka kuski on ollut, eikä ole sitä myöskään velvollinen selvittämään.

Jännän tästä hommasta tekee sen, että tällä auton omistajalla on työnsä puolesta kaikki tiedot salaiset, kaikki mitä voi salata. Ainoastaan viranomaisella on oikeus ne saada tietoonsa. Kuinka ollakaan postiluukusta tulee kaikilla tiedoilla varustettu valvontamaksun karhu:)

Pointti on siinä, että tässä on joku viranomainen tienannut sivutoimena selvittäessään pysäköitsijän tietoja yksityiselle firmalle, koska Trafissa tietojen salaus on sidottuna henkilötunnukseen, niin se seuraa mukana kunnes itse sen peruu :)

Go oikeusvaltio! :D
 

Sohjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Päivitystä

Tietääköhän kukaan mikä on tällä hetkellä tilanne tämän pysäköinninvalvonnan kanssa? Etsiskelin googlesta ja löysin seuraavaa:

HALLITUKSEN ESITYS
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi pysäköinninvalvonnasta annettua lakia ja säädettäväksi laki pysäköinninvalvontaluvasta ja valvonta-avustajista.

Kunnallinen pysäköinninvalvoja tai poliisi voisi pysäköinninvalvonnasta annetun lain muuttamista koskevan ehdotuksen mukaan käyttää pysäköinninvalvonnassa yksityisellä alueella ja maastossa apunaan sellaista luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolla olisi pysäköinninvalvontalupa. Avustamiseen vaadittaisiin sekä viranomaisen antama valtuutus että alueen omistajan tai haltijan suostumus.

Pysäköinninvalvontaluvan haltijan tehtävänä olisi tehdä kunnalle tai poliisille esityksiä seuraamuksen määräämiseksi havaituista pysäköintivirheistä. Viranomainen päättäisi esityksen ja muun sille esitetyn selvityksen perusteella pysäköintivirhemaksusta, kirjallisesta huomautuksesta tai toimenpiteistä luopumisesta.

Ehdotuksen mukaan aluehallintovirasto myöntäisi pysäköinninvalvontaluvan laissa säädetyt edellytykset täyttävälle. Valvonta-avustajia koskevien edellytysten täyttymistä valvoisi se kunnallinen pysäköinninvalvoja tai poliisi, jota valvonta-avustaja pysäköinninvalvonnassa avustaa.

Valtio tai kunta saisi yksityisten esityksestä määrätyt pysäköintivirhemaksut. Pysäköinninvalvonnassa avustavalle mahdollisesti maksettavasta korvauksesta voitaisiin sopia avustajan ja kunnan tai poliisin kesken.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2013.

En kuitenkaan löytänyt tietoa siitä, että onko kyseinen momentti jo voimassa. Pysäköin siis hotellin parkkiin ja maksoin kiltisti pysäköinnin. Takaisin tullessani huomasin, että olin saanut puolityhjällä parkkipaikalla (2 muuta autoa) sakot siitä, että autoni oli osittain toisen ruudun päällä (mikä toki ilmeni potkimalla lunta asfaltilta). Eli ns. haistapaskalappu on kyseessä ja nyt pohdiskelen, että voisikohan tämän jättää maksamatta.

Hienoa jos joku osaa tähän ottaa kantaa.
 

Nurmisaha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ranska
Varmasti yksityinen pysäköinninvalvonta? Referoin muualta.

1. Älä maksa.

2. Kun haista*aska firma ottaa yhteyttä, kiistä olleesi auton kuljettaja mainittuna ajankohtana. Ilmoita saatavan olevan riitautettu.

3. Uhkailut luottotietojen menetyksestä ja selitykset oletetusta kuljettajasta jne voit unohtaa.

4. Jos perintätoimisto ottaa yhteyttä, ilmoita saatavan olevan riitautettu.

5. Odota kutsua oikeuskäsittelyyn.

6. Ellei kutsua tule oikeuskäsittelyyn tule (noin 99,9 prosentin todennäköisyys), olet voittanut.

Lisäyksiä ja muutoksia saa esittää.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yksityinen pysäköinninvalvonta ei itsessään väärin ole. Normaalia liiketoimintaa. Maksullisia pysäköintialueita on käytössä esim lentokentillä ja jäähallien tuntumissa, joten pysäköinti yksityiselle ja yleiselle alueelle on jo erotettu toisistaan. Lähtökohtaisesti yksityisalueen maanomistaja määrää siitä kuka saa tulla, ja millä ehdoilla, hänen alueilleen. Käytännössä maanomistaja on kuitenkin ulkoistanut valvonnan muille toimijoille sinänsä hyväksyttävällä tavalla.

Viranomaisen sakotusmonopoliin vetoaminen ei myöskään kelpaa. Viranomaisilla on monopoli rangaistuksiin ja rangaistuksenluontoisiin maksuihin. Sopimussakko kuuluu sopimusvapauteen, jolla ei puolestaan ole mitään tekemistä viranomaisten määrämien sakkojen kanssa. Kyseessä on siis kaksi täysin eri asiaa. Viranomaisen sakko on rangaistus lain rikkomisesta, ja yksityisen pysäköintifirman "sakko" korvaus sopimuksen rikkomisesta. Samantyyppisiä sopimussakkoja on käytössä muillakin toimialoilla (esim. videovuokraamoiden myöhästymismaksut) eikä niihin tarvita viranomaisia.

Yksityisen parkkivalvonnan suurimmat ongelmat liittyvät ns yhteisten pelisääntöjen puutteeseen. Sopimusehdot sisältävät kyltit on usein sijoiteltu miten sattuu, teksti niissä on sekava ja firmojen toiminta muutenkin toisinaan kyseenalaista. Toisaalta myös näyttövelvollisuus auton kuljettajasta aiheuttaa ristiriitoja. Ja koska kyseessä on yksityinen pysäköinninvalvonta, niin maksu kohdistuu tällöin yksityishenkilöön tai kuluttajaan, jolloin näyttövelvollisuutta ei pidäkään voida auton omistajalle antaa.

Tuo tuorein hallituksen esitys yksityiseen parkkitoimintaan liittyen on vähintäänkin sekava ja käytännössä toimimaton. Yksityisten toimijoiden "avustava rooli" on käsitteenä hämärä. Toisekseen kaikkien parkkisakkotulojen tulouttaminen kunnalle ja sieltä korvauksena yksityiselle firmalle on sekin hyvin kyseenalaista ja korruptioherkkää tässä hyväveli-maassa. Selkein tapa hoitaa parkkivalvonta olisi laatia selkeät pelisäännöt yksityisille parkkifirmoille ja muuttaa järjestelmä luvanvaraiseksi. Tällöin tähän hommaan saataisiin selkeä kuluttaja vs elinkeinoharjoittaja -asetelma, yks. parkkifirmojen toimintaa tarastettaisiin, sopimusehdot ja sopimussakon summat saataisiin vakiotasolle sekä myös välinpitämätön auton jättäminen minne tahansa vähenisi kun pysäköintivalvontamaksun maksaminen ei olisi enää vapaaehtoista.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Oma kokemukseni näistä laputtajista perustuu viime talveen. Olin jättänyt kiekon pois ikkunasta ja kauppareissun jälkeen oli lappu "palkintona". Työkaveri neuvoi laittamaan Trafille osoitteenluovutuskiellon (voi tehdä helposti netissä), eikä näiden pikavoittofirmojen jälkiseuraamuksista tarvitse huolehtia. Tein luovutuskiellon, eikä sen koomin ole asiasta kuulunut (yli puoli vuotta).

Jollakin palstalla jotkut tosin väittivät, että nämä yksityiset haistapaskafirmat saisivat omistajan osoitteen selville kirjallisesti kysymällä, mutta tästä en ole kuullut mitään varmaa tietoa. Ainakaan minulle ei ole tullut perintäkirjettä ym. En aio lappua maksaa ja siinähän tuo laatikossa vielä muistona. Kokeilin muuten txt-viestipalvelun kautta autoni rekkaria ja eihän sieltä tule kuin nimi ilman osoitetta tai asuinpaikkakuntaa.
 

Kayaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Die Mannschaft
Varmasti yksityinen pysäköinninvalvonta? Referoin muualta.

1. Älä maksa.

2. Kun haista*aska firma ottaa yhteyttä, kiistä olleesi auton kuljettaja mainittuna ajankohtana. Ilmoita saatavan olevan riitautettu.

3. Uhkailut luottotietojen menetyksestä ja selitykset oletetusta kuljettajasta jne voit unohtaa.

4. Jos perintätoimisto ottaa yhteyttä, ilmoita saatavan olevan riitautettu.

5. Odota kutsua oikeuskäsittelyyn.

6. Ellei kutsua tule oikeuskäsittelyyn tule (noin 99,9 prosentin todennäköisyys), olet voittanut.

Lisäyksiä ja muutoksia saa esittää.

Olisi sitten ehkä pitänyt toimia noin. Sain toukokuussa sakon yhdeltä tuollaiselta b-luokan paskafirmalta, jätin sen maksamatta ja näin tein myös sitten muistutuslaskullekin. En huomannut riitauttaa sitä saatavaa. Toissapäivänä tuli sitten perintätoimiston lasku, jossa sitten uhkailtiin luottotietojen menetyksellä ja käräjillä, joten maksoin sen sitten pitkin hampain pois. Harmittaa vaan että tuollaiset runkut on saaneet rahojani, ja vähän huono tsägä että sain sen. "Pummasin " Elixian parkkipaikkaa kun paikka jolle olin menossa olikin ihan täynnä enkä enää ehtinyt etsiä enempää. Mulla oli joku kuvitelma että se on laitonta hommaa, eikä sitä tarvitse maksaa ollenkaan jos ei viitsi.
 

jeijjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sharks
Tuo luottotietojen menetyksellä uhkailu ym. on aivan normaalia noissa kuvioissa. Tuosta on vielä todella pitkä matka oikeuteen ja luottotietojen menetykseen vielä enemmän. Monesti parkkifirma ja perintätoimisto linkittyvät jotenkin ja perintää hoitavat käytännössä samat tahot kuin virhemaksun antajat olivat. Tuskin olisivat vieneet asiaa oikeuteen jos vain olisit kiistänyt olevasi sopimusosapuoli. En ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, missä pysäköintivirhemaksua olisi karhuttu oikeudessa asti. Uhkaillaan kyllä kaikella, mutta siihen se lopulta jää. Tietenkin jos aikoo lopulta maksaa niin halvemmaksi tulee maksaa heti pois. Perintään ne maksamattomat maksut laitetaan kun moni säikähtää ja maksaa sitten. Ja samalla saavat vielä lisätuloja viivästyksistä ja perinnästä.
 

Kayaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Die Mannschaft
Tuo luottotietojen menetyksellä uhkailu ym. on aivan normaalia noissa kuvioissa. Tuosta on vielä todella pitkä matka oikeuteen ja luottotietojen menetykseen vielä enemmän. Monesti parkkifirma ja perintätoimisto linkittyvät jotenkin ja perintää hoitavat käytännössä samat tahot kuin virhemaksun antajat olivat. Tuskin olisivat vieneet asiaa oikeuteen jos vain olisit kiistänyt olevasi sopimusosapuoli. En ole kuullut yhdestäkään tapauksesta, missä pysäköintivirhemaksua olisi karhuttu oikeudessa asti. Uhkaillaan kyllä kaikella, mutta siihen se lopulta jää. Tietenkin jos aikoo lopulta maksaa niin halvemmaksi tulee maksaa heti pois. Perintään ne maksamattomat maksut laitetaan kun moni säikähtää ja maksaa sitten. Ja samalla saavat vielä lisätuloja viivästyksistä ja perinnästä.

Just näin, jos tuollainen tulee toisen kerran, niin riitauttaa sen saatavan saman tien, sitähän voi vaikka sanoa että on lainannut autoaan jollekulle eikä ole missään tekemisissä asian kanssa. Huomasin googlettamalla että tämä parkkipirkkofirma Upv ja laskun lähettänyt perintätoimisto ovat nimenomaan samaa lafkaa, ei ole kovin yllättävää. Tuo uhkailuhan on kaikkien perintätoimistojen tapa toimia, tiedän yhden perintätoimiston joka uhkailee jopa lapsiakin luottotietojen menetyksellä maksamattomien koulukuvien takia.
Se menee jo aika mauttomaksi toiminnaksi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, New York Rangers
Poikani skootteri on minun nimelläni ja hän ajaa sillä. Hän tai hänen kaverinsa, joka ajoi sai parkkimaksun yksityiseltä parkkiyhtiöltä. Aion riitauttaa sakot, koska en itse pysäköinyt ja toisekseen skootterin kuljettaja on alaikäinen, joka ei saa tehdä kuin vähäisiä sopimuksia ilman vanhemman lupaa.
Kolmanneksi kiistän sillä perusteella, että skootterissa ei ole paikkaa mihin kiinnittää maksukuitin, ettei tuuli tai joku toinen vie maksulappua.

Mitä luulette, jatkaako pysäköintifirma karhuamista, vai tyytyykö näihin perusteluihin?

Onko muilla kokemuksia skootterin pysäköintimaksuista?
 

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Poikani skootteri on minun nimelläni ja hän ajaa sillä. Hän tai hänen kaverinsa, joka ajoi sai parkkimaksun yksityiseltä parkkiyhtiöltä. Aion riitauttaa sakot, koska en itse pysäköinyt ja toisekseen skootterin kuljettaja on alaikäinen, joka ei saa tehdä kuin vähäisiä sopimuksia ilman vanhemman lupaa.
Kolmanneksi kiistän sillä perusteella, että skootterissa ei ole paikkaa mihin kiinnittää maksukuitin, ettei tuuli tai joku toinen vie maksulappua.

Mitä luulette, jatkaako pysäköintifirma karhuamista, vai tyytyykö näihin perusteluihin?

Onko muilla kokemuksia skootterin pysäköintimaksuista?

Sanoisin, että pidättäydy vain yhdessä syyssä periaatteella "yksinkertainen on kaunista". Riitauta asia sillä perusteella, että et ole ajanut ko. skootteria. Sinun ei tarvi selvittää heille, kuka on ajanut. Heidän tehtävä on osoittaa, että sinä olet ajanut.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Poikani skootteri on minun nimelläni ja hän ajaa sillä. Hän tai hänen kaverinsa, joka ajoi sai parkkimaksun yksityiseltä parkkiyhtiöltä.

Sanoisin, että pidättäydy vain yhdessä syyssä periaatteella "yksinkertainen on kaunista". Riitauta asia sillä perusteella, että et ole ajanut ko. skootteria. Sinun ei tarvi selvittää heille, kuka on ajanut. Heidän tehtävä on osoittaa, että sinä olet ajanut.


Sen sijaan että riitautat tapauksen niin miksi et pistä poikaasi tai hänen kaveriaan maksamaan? Tai tietysti jos valvontamaksu on perusteeton, niin silloin se kannattaa riitauttaa, mutta jos esim. pysäköintimaksu oli maksamatta tai oltiin luvatta yksityisellä alueella, niin silloinhan valvontamaksulle on perusteet.

Itse olen sitä mieltä, että jos tötöillään (esim. pysäköidään väärin) ja siitä jäädään kiinni, niin silloin pitää olla myös munaa myöntää virheensä ja kärsiä siitä aiheutuvat seuraukset. Jos siis on pysäköity väärin, niin eikö olisi oikein, että väärinpysäköijä maksaa?

Toki, jos valvontamaksu on annettu esim. sen vuoksi, että rengas oli pysäköintiruudun viivalla, niin silloin valvoja on käyttänyt mielivaltaa eikä oikeita, kunnon perusteita maksulle ole ja silloin se kannattaa oikeastikin riitauttaa.

Sinulle osoitettuna tuo toki on väärin, kun et ole ajanut ja siltä osin sen voit riitauttaa. Jos koet, että maksulle on perusteet, niin samalla voit ko. firmaan kertoa, kuka sitä ajoi. Jos taas olet sitä mieltä, että maksulle ei ole perusteita, niin sinun ei tarvitse heille kertoa kuljettajaa, vaikka he sitä luultavasti sinulta kysyvätkin. Yksi vaihtoehtohan on myös ojentaa lappu mopoa käyttäneelle ja neuvoa häntä se maksamaan, säästyy byrokratialta. Tämä taas toki siinä tapauksessa, että väärinpysäköinti on selviö ja siitä kuuluisikin kärsiä pieni taloudellinen tappio.

Veikkaanpa, että tuo alaikäisyys ei tässä kohtaa olisi kovin kestävä peruste. Nimittäin, jos on kyllin vanha ajamaan mopoa, niin lienee myös kyllin vanha tekemään lyhytaikaista pysäköintiä koskevia sopimuksia.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Itse olen sitä mieltä, että jos tötöillään (esim. pysäköidään väärin) ja siitä jäädään kiinni, niin silloin pitää olla myös munaa myöntää virheensä ja kärsiä siitä aiheutuvat seuraukset. Jos siis on pysäköity väärin, niin eikö olisi oikein, että väärinpysäköijä maksaa?
Tästä niin samaa mieltä kuin voi olla. Enemmän kuin pysäköintivirhemaksut vituttaa ne selkärangattomat nilviäiset jotka kuvittelevat, että he ovat suuria sankareita pysäköidessään miten sattuu ja taistellessaan huonon järjestelmän epäkohtien ansiosta pysäköintimaksuista eroon.

Enkä sano, että OP olisi tällainen, mutta tätä henkeä on kyllä tässäkin ketjussa esillä. Ja muualla vielä enemmän.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No nyt kyllä hieman syö, otin omassa ruudussani pikavoiton (60€).
Eli yksityinen valvonta on omalla parkkiksella ja asukkailla on pysäköintitunnukset. Minulla oli koeajoauto yön yli eikä tullut mieleenkään tuo tunnusasia ja lappu tärähti. Vituttaisi maksaa sakkoa koska samasta paikasta maksan vuokraakin. Pakko kai se on laittaa reklamaatiota vaikka samalla se tarkoittaa että "tunnustan" rikoksen. Viimeksi kun oli appiukkokokelas kylässä minun paikalla ja otti lapun ei minun aneluilla ollut merkitystä joten ennuste lienee heikko nytkin.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
No nyt kyllä hieman syö, otin omassa ruudussani pikavoiton (60€).
Eli yksityinen valvonta on omalla parkkiksella ja asukkailla on pysäköintitunnukset. Minulla oli koeajoauto yön yli eikä tullut mieleenkään tuo tunnusasia ja lappu tärähti. Vituttaisi maksaa sakkoa koska samasta paikasta maksan vuokraakin. Pakko kai se on laittaa reklamaatiota vaikka samalla se tarkoittaa että "tunnustan" rikoksen. Viimeksi kun oli appiukkokokelas kylässä minun paikalla ja otti lapun ei minun aneluilla ollut merkitystä joten ennuste lienee heikko nytkin.

Aika kummallisen sopimuksen on taloyhtiönne(?) tehnyt, jos maksun perusteeksi riitää se, että tunnus puuttuu tuulilasista. Luulisi nyt sopimuksen olevan sellainen, että vain luvattomasta pysäköinnistä tulee maksu, ja luvaton pysäköinti ei nyt tarkoita sitä, että parkkiruutujen haltijoiden tulee kysyä valvontayritykseltä lupa koeajoautojen ja muiden pysäköinnille.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
No nyt kyllä hieman syö, otin omassa ruudussani pikavoiton (60€).
Eli yksityinen valvonta on omalla parkkiksella ja asukkailla on pysäköintitunnukset. Minulla oli koeajoauto yön yli eikä tullut mieleenkään tuo tunnusasia ja lappu tärähti. Vituttaisi maksaa sakkoa koska samasta paikasta maksan vuokraakin. Pakko kai se on laittaa reklamaatiota vaikka samalla se tarkoittaa että "tunnustan" rikoksen. Viimeksi kun oli appiukkokokelas kylässä minun paikalla ja otti lapun ei minun aneluilla ollut merkitystä joten ennuste lienee heikko nytkin.

Tämä on taas tilanne, jossa itse en maksaisi valvontamaksua. (Tai siis olen törmännyt samaan enkä maksanut.)

Plekseinä en toistaiseksi tekisi asialle yhtään mitään. Luultavasti valvontafirma ei autoliikkeelle ala tuota valvontamaksua lähettämään.

Jos kuitenkin autoliikkeen kautta jotenkin saavat selville, että sinä olet tuota autoa ko. ajankohtana lainannut, niin sitten vaan kiistät ajaneesi autoa. Sen jälkeen he eivät nykykäytännössä voi juurikaan mitään tehdä. Mahdollisesti perintävaiheessa kiistät maksuvaatimuksen ja jos kyseessä on oikein toimiva perintätoimisto, jättävät he perinnän sikseen ja tapaus on loppuun taputeltu.

Itsellä kävi pari kertaa siten, että en muistanut omassa ruudussani lupalappua esille laittaa ja minua muistettiin valvontamaksulla Q-Parkin toimesta. Ensin yritin nätisti reklamoida asiasta, että ruudussa olleella autolla oli lupa siihen pysäköintiin (niin kuin p-alueen reunalla olevassa kyltissä** edellytettiin), vaikka lupalappu ei ollutkaan esillä. Lähetin myös kuvaa p-paikan vuokrasopimuksestakin. Firma totesi tylysti, että ei ole aihetta perua valvontamaksua. Lopuksi vaan ilmoitin, etten ollut ajanut autoa ko. ajankohtana ja eipä ole enää aikoihin asiasta mitään kuulunut.

Tässä menee itselläkin se raja. Jos minulla on lupa johonkin pysäköidä, eikä asialliseen reklamaatiooni suostuta, niin silloin katson oikeudekseni kiistää ajaneeni autoa. Jos taas olisin ollut jossain p-alueella, jossa vaaditaan esim. pysäköintimaksu tai olisin muutoin luvatta pysäköinyt ja jäänyt siitä kiinni, niin moraalinen selkärankani olisi vaatinut minua valvotamaksun maksamaan.

**Kyltissähän on ne sopimusehdot, joiden perusteella p-firma voi sanoa sopimuksen pysäköimiseen syntyneen. Meidän pihassa kyltissä kerrottiin, että pysäköintiin tarvitaan lupa, mutta ei ollut vaatimusta siitä, että lupalapun pitää olla esillä. Tällä perustein yritin asiallisesti reklamoida, mutta ei mennyt läpi.
 
Tässä menee itselläkin se raja. Jos minulla on lupa johonkin pysäköidä, eikä asialliseen reklamaatiooni suostuta, niin silloin katson oikeudekseni kiistää ajaneeni autoa. Jos taas olisin ollut jossain p-alueella, jossa vaaditaan esim. pysäköintimaksu tai olisin muutoin luvatta pysäköinyt ja jäänyt siitä kiinni, niin moraalinen selkärankani olisi vaatinut minua valvotamaksun maksamaan.

**Kyltissähän on ne sopimusehdot, joiden perusteella p-firma voi sanoa sopimuksen pysäköimiseen syntyneen. Meidän pihassa kyltissä kerrottiin, että pysäköintiin tarvitaan lupa, mutta ei ollut vaatimusta siitä, että lupalapun pitää olla esillä. Tällä perustein yritin asiallisesti reklamoida, mutta ei mennyt läpi.

Olin salilla jokunen viikko sitten ja olin unohtanut laittaa tuulilasiin sekä pysäköintiluvan että parkkikiekon, kyseinen parkkihalli on muuten parkkifirmalle oikein rahasampo. Ensin ajattelin että kiistän olleeni kuskina, seuraavaksi mielessäni kävi rehellinen selvitys unohduksesta parkkiluvan kuvan kera mutta päädyin lopulta maksamaan sakon. Joku voisi sanoa nössöksi mutta ei kiinnostanut alkaa vääntämään mitään ylimääräistä näiden epämääräisten rahastajien kanssa.

Tuo asiallinen reklamaatiosi, tai pikemminkin sen vastaus, kertoo aika paljon p-firmojen toiminnasta: vitut pysäköintisäännöistä, laskuja vaan jakoon maailmalle niin paljon kuin ehtii. Parkkifirmat on yritysten manneja, 95% pilaa 5% maineen.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Joo, elikkä en tosiaankaan ollut enää kiinnittänyt huomiota noihin Designerin viimeisiin kysymyksiin. Kaveri ei toimi enää yksityisenä pysäköinninvalvojana, mutta toiminta näyttää edelleen jatkuvan ja kasvaneenkin siitä kun viimeksi näistä asioista mitään kirjoitin. Tuo kohta missä pitäisi osoittaa sopimuksen toinen osapuoli, niin en vaan pysty uskomaan että jahka tapaus joskus vuosien päästä päätyy käräjille, riittäisi semmoinen selittely "en minä sitä autoa ajanut", kyllä se asia siellä esille kaivetaan. Myöskin on ihan turha sanoa että "en tiedä kuka autollani silloin ajoi". Väitän aika vahvasti että oikeus katsoo asian pysäköintiyrityksen hyväksi. Sinun autosi on ollut paikalla jossa ollut vaikka 2h kiekolla pysäköintimerkki ja olet ollut asioillasi 4,5-tuntia ja saanut yksityisoikeudellisen valvontamaksun. Mutta myönnän kyllä että tässä mennään harmaalla alueella, monessakin suhteessa, juurikin nuo "piilossa" olevat kyltit sun muut. Helpottaisi kun vihdoin saisi jonkun päätöksen tälle asialle.

En nyt muista kirjoitinko edelliseen ketjuun siitä, että itse sain joskus vuonna 2009 "sakot" ParkComilta (vai mikä nyt oli) joka on nykyinen Q-park. Jätin silloin neuvoista maksamatta ja kaksi vuotta myöhemmin tipahti postiin lasku perinnästä. Tuon maksoin, arvostan niin paljon oikeasti luottotietojani etten missään tapauksessa lähtisi kokeilemaan onneani. Itse tosiaan olen sitä mieltä että jos jotain tyhmäilee, tahallaan tai vahingossa ja saa sakot niin siinähän maksat törttöilysi. Ihan sama tilanne itselläni junassa, otan tietoisen riskin kun jätän lipun ostamatta, jos käy huono tuuri ja sakot saan, ne myös maksan. Kuten pysäköinnissäkin.

Tässä ketjussa ei tainnut olla vielä asiaa siitä mitä kävi käräjillä Ruoholahdessa kiekkoaikansa ylittäneelle miehelle. Katson jos löydän tuon vielä jostain netistä.

Ja löytyihän se pikaisen googletuksen avulla. Tässäpä linkki: http://yle.fi/uutiset/yksityinen_parkkifirma_voitti_karajilla/6288682

Tulipa kalliiksi, oikeudenkäyntikuluja 6000e ja valvontamaksu 40e neljältä vuodelta korkoineen. HUH!! Itse en usko että ylemmätkään oikeusasteet tulevat autoilijan puolelle tuossa asiassa, kun siitä kertaalleen on jo olemassa ennakkoratkaisu korkeimmasta oikeudesta.

Täälläkin monet ovat sanoneet ettei mitään ole kuulunut, tapauksista on ilmeisesti taannoin ollut vuosi aikaa, jolloin eikai vielä kuulukaan. Pikkuhiljaa ihan mielenkiinnosta olisi kiva kuulla teiltä jotka ette ole maksujanne maksaneet, että vieläkö vuosien jälkeen tilanne on sama, mitään ei ole kuulunut??
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Tuo kohta missä pitäisi osoittaa sopimuksen toinen osapuoli, niin en vaan pysty uskomaan että jahka tapaus joskus vuosien päästä päätyy käräjille, riittäisi semmoinen selittely "en minä sitä autoa ajanut", kyllä se asia siellä esille kaivetaan.

Eihän auton omistajan tarvitse selitellä yhtään mitään. Riitää, kun sanoo, ettei ole sopimuksen osapuoli. Katsos, kun nuo yksityisten määräämät maksut eivät ole pysäköintivirhemaksuja (niitä voi määrätä vain tahot, joihin parkkiyritykset ei kuulu), vaan sopimusrikkomuksesta määrättyjä maksuja, joten niitä voi osoittaa vain sopimuksen jollekin osapuolelle. Tämän hetken tulkinnan mukaan tuo sopimus syntyy, kun joku pysäköi alueelle, jossa on jonnekin nurkkaan laitettu valvonnasta ja sanktioista kertova kyltti. Nyt jos vaikka vaimoni ajaa tuollaiselle alueelle, pysäköi jollain tavoin ehtojen vastaisesti ja saa sopimusrikkomuksesta maksun, on hän sopimuksen osapuoli. Minä auton omistajana olen tilanteessa täysin ulkopuolinen.

Jos en ole ollut paikalla, en voi tietää, kuka on auton pysäköinyt. En välttämättä edes ymmärrä, minkä takia minun pitäisi auttaa jonkin sellaisen sopimusriidan ratkomisessa, jossa en ole millään tavoin osallinen. Jos joku taho haluaa jonkun toisen tahon tilille sopimusrikkomuksesta, niin ihan vapaasti. Jos itse en ole yksikään noista osapuolista, niin asia ei kuulu minulle.

Me emme tiedä, kenen hyväksi oikeus katsoo tuollaisen tilanteen, jonka olen kuvannut. Emme tiedä siksi, että oikeuteen ei ole yhtään tuollaista tapausta viety. Parkkiyhtiöt eivät tällä hetkellä uskalla, koska todennäköinen päätös olisi sellainen, että auton omistaja ei ole velvollinen puuttumaan sellaisiin sopimusasioihin, joissa hän on täysin ulkopuolinen. Parkkiyhtiön tulisi pystyä pitävästi osoittamaan, kuka on sopimusta rikkonut osapuoli. Ilmeisesti niiltä ainakin toistaiseksi puuttuu keinot siihen, tai sitten jostain syystä eivät halua lähteä oikeusteitse hakemaan helppoa rahaa.

Cactuksen lainaamassa oikeusjutussa oli kyse siitä, että asian käräjille vienyt ei kiistänyt toimineensa väärinpysäköidyn auton kuskina, vaan kyseenalaisti yritysten oikeuden määrätä tuollaisia maksuja.

Saahan noita maksaa, jos haluaa. Saa maksaa myös perintäyhtiöltä tulevan laskun, jos haluaa. Luottotiedot tosin ei ole uhattuna, vaikka perintäyhtiölle vastaisikin, ettei aio maksaa koska saatava on kiistanalainen ja riitautettu. Google auttaa kertomaan, minkä takia luottotiedot eivät tuossa mene.
 

Puoliveltto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sharks.
Tuo kohta missä pitäisi osoittaa sopimuksen toinen osapuoli, niin en vaan pysty uskomaan että jahka tapaus joskus vuosien päästä päätyy käräjille, riittäisi semmoinen selittely "en minä sitä autoa ajanut", kyllä se asia siellä esille kaivetaan. Myöskin on ihan turha sanoa että "en tiedä kuka autollani silloin ajoi". Väitän aika vahvasti että oikeus katsoo asian pysäköintiyrityksen hyväksi.

Sitaatti KKO:n ennakkopäätöksestä 2010:23:
ParkCom oli vedonnut sillä oleviin näyttövaikeuksiin, kun taas Mika S:n oli helppo selvittää, kuka autoa oli ajanut. Käräjäoikeus katsoi, että näytön hankkiminen siitä, kuka ajoneuvon tosiasiallisesti oli pysäköinyt, ei ollut mahdotonta esimerkiksi henkilötodistelun avulla. Sen sijaan näytön hankkiminen liiketoimintana harjoitetun pysäköinninvalvonnan puitteissa oli hankalaa ja varmaankin liiketaloudellisesti kannattamatonta. Tämä ei kuitenkaan ollut riittävä peruste todistustaakan kääntämiselle Mika S:lle.

Todistustaakan kääntäminen merkitsisi tosiasiallisesti sellaista sopimuksen ehtoa, että ajoneuvon omistajan tai haltijan tulisi valvontamaksuilta välttyäkseen näyttää, että joku toinen oli autoa kuljettanut. Tällainen ehto olisi kuluttajansuojalain vastaisena kuluttajan kannalta kohtuuton ehto. Todistustaakan kääntäminen olisi muutoinkin kuluttajansuojalainsäädännön periaatteiden vastaista. Näin ollen käräjäoikeus katsoi, että kysymys ajoneuvon kuljettajasta oli ratkaistava normaalin todistustaakkasäännön perusteella. Sopimukseen vetoavan ParkComin oli siten näytettävä Mika S:n kuljettaneen autoa kanteessa väitettyinä aikoina.
Tämä KKO:n ennakkopäätös (jossa kuski tuomittiin maksamaan vaikka hän kiisti ajaneensa) pohjautuu tapaukseen, jossa sama kaveri keräsi useita "sakkoja" oman kotiportaansa edessä eikä ensimmäis(e/i)ssä viesteissä edes kiistänyt ajaneensa autoa.

Tulipa kalliiksi, oikeudenkäyntikuluja 6000e ja valvontamaksu 40e neljältä vuodelta korkoineen.

Tuossa tapauksessa ei linkkaamasi uutisen perusteella ole riidanalaista se, kuka autoa kuljetti vaan maksun oikeutus ylipäätänsä.

Summa summarum: pois lukien tuo KKO:n ennakkotapaus (joka oli parkkifirmojen toimesta valittu kohteeksi mitä ilmeisimmin juuri siksi että kuski teki homman käräjöinnin omalla toiminnallaan tavallista helpommaksi) en tiedä yhtäkään käräjillä tai muussa oikeusasteessa käsiteltyä tapausta jossa kuljettaja olisi kiistänyt olleensa ajaja ja hänet olisi tuomittu maksamaan tätä "sakkoa" tai muuta korvausta. Kuten tuossa siteeraamassani pätkässä selkeästi sanotaan, näyttövelvollisuus on parkkifirmalla.
 
Viimeksi muokattu:

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tuossa tapauksessa ei linkkaamasi uutisen perusteella ole riidanalaista se, kuka autoa kuljetti vaan maksun oikeutus ylipäätänsä.

Kuten tuosta KKO:n tapauksestakin voidaan päätellä, yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei siis todella ole mitään lakia olemassa, vaan ko. toimintaa harjoitetaan "sopimuksiin perustuen" (=pysäköidessäsi hyväksyt ehdot). Tällainen tilanne on logiikaltaan kestämätön, koska se johtaa mitä oudoimpiin tilanteisiin. Esim. legendaarinen valvontalaskun laittamisesta vaadittava hyvitys on periaatteessa tuon logiikan mukaan aivan perusteltu.

Sinänsä en vastustaisi yksityistä pysäköinninvalvontaa, mutta nykytilanne on aikalailla kestämätön. Yksityiset yritykset lypsävät rahaa kaikin mahdollisin keinoin ja jakelevat lappuja varmuuden vuoksikin. Oulun Etu-Lyötyssä esimerkiksi siivousautoihin, muuttoautoihin ja vastaaviin, varsinaisen lain hengen vastaisesti.

Tehdään oikea laki, joka määrittää tätä toimintaa, niin homma selkiytyisi vallan mahdottoman paljon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös