En tiedä mikä nisti olen mutta tällaista ajattelin. Jotain menee päällekän Holocaustin viestin kanssa mutta...Joku humanisti voi jatkaa muista arvoista :)
Tiettyyn aikaan nuoruudesta on kautta aikojen lähes jokainen normaali ihminen kapinoinut aktoriteettejä vastaan. Tuo kapinointi kuuluu aikuiseksi kasvamisen kuvioihin. Se millä volyymilla, ajalla ja tuloksella tuo kapina hoituu ns. alta pois, liittyy henkilön edelliseen kapinaan joka käytiin läpi lapsuusiässä, noin 3-5 vuotiaana. Myös perheen vallitsevat olosuhteet vaikuttavat mutta vaikka elämä olisi kuinka stabiilia tai täysin normi oloista poikkeavaa, omaa tahtoa harjoitetaan tavalla tai toisella.
Paljon näyttäisi näinä aikoina menevän niin, että uhmaikäinen lapsi ja murkkuikäinen nuori eivät saa kasvamiseensa ja oman tahdon harjoittamiseensa tarvitsemaa vastusta vanhemmistaan, eikä kyllä ympäröivästä yhteiskunnastakaan.
Vanhemmat eivät kertakaikkiaan uskalla tuottaa lapsillensa minkäänlaisia pettymyksiä siinä vaiheessa kun se viimeinen tiukka ei-sana olisi sanottava. Ylipäätään jos pieni lapsi kiukuttelee aletaan hakea syytä jostain mystisestä "muusta". Joku perhe arvelee, että päiväkodissa joku kiusaa, toinen perhe epäilee, että kotona on kosteusvaurio ja kolmas saattaa arvella naapurin koiran olevan niin pelottava, että lapsi on poissa tolaltaan ja siksi kiukuttelee.
Myös nuoria, aikuisikään harjoittelevia lapsia sekä pelätään että paapotaan jotta he selviäisivät mahdollisimman rauhallisissa merkeissä tuosta aikuisuuden kynnyksestä. Vanhempien mielestä syyt murkkuiän vaikeuksiin ovat usein kaverit, haasteellinen koulu tai muuten vaan huonot opettajat sekä "meidän Matin" jännitys ja pelko miten tulevaisuudessa sijoittuu kun nykyään on niin vaikeaa saada opiskelupaikkaa... (Tähän voisi vielä lisätä, että...pääjohtajan paikkaa, viiden huoneen rivarin pätkää, kahta Bemaria ja huvilaa meren rannalta...lakkiaisista seuraavana päivänä.)
Ei kai noihin kapinoihin mitään "muita" syitä useinkaan ole, tosin muut seikat saattavat antaa jonkin vivahteen tai korostuksen uhmalle mutta syy lienee normaali kehittyminen ja vanhempien pitäisi vastata tuohon tukemalla kehitystä esimerkiksi kuuluisalla kliseellä, rajat ja rakkaus. Näin iso osa nuorista kasvaisi vastuuntuntoisiksi ja kanssaihmisiään sekä ympäristöään kunnioittaviksi aikuisiksi.
Ei se ole kaiketi tänä päivänäkään välinpitämättömyyttä lapsiaan tai nuorta kohtaan jos joka kerta ei "hyppää" kun lapsi tai nuori "kirkaisee". Eikä se ole puutteellista vanhemmuutta jos Pikku-Prinsessa, 3 v. ei saa milloin mitäkin höpötahtoaan kaupassa läpi, vaan joutuu kirkumaan pää punaisena koko kotimatkan. "Meidän Matin" äitikin voisi nukkua yönsä ihan rauhassa vaikka pakottaisikin Matin pesemään oman huoneensa seinän ennen Liisa-tädin vierailua. Matti kun on ihan tarpeeksi iso poika puhdistamaan omat nuuskasotkunsa seinältä.
Miten näissä em. malleissa lapsi/nuori oppii ottamaan vastuuta omasta itsestään kun homma kuin homma hoituu aina muuten kuin peiliin katsomalla. Vanhemmat eivät edes vihjaise mistään omasta osuudesta lapselle ja yhteiskunta tarjoaa jos jonkin sortin kriisiapua vaivaan kuin vaivaan. Mikään asia ei koskaan vaadi omaa panosta vaan erhe, vika tai puute korjaantuu katsomalla jotakuta "muuta".
Onko sota tai puute ja kurjuus sitten oikea tapa saada yhteiskunta raiteilleen, en tiedä. Itse liputtaisin asennemuutoksen puolesta. Vanhemmille maalais/kaupunkilaisjärki peliin ja auktoriteeteille ohjaava valta takaisin, ainakin noilla voisi alkaa.
Tämä liittyy avausviestiin siten, että tämä patjasöy kuvastaa juurikin sitä, että syy-seuraussuhteet on joiltakin hakusessa. Tottakai ovat kun yksi tekstari riittää kyykyttämään jopa Suomen puolustuslaitosta, laitosta jonka tarkoituksena on kouluttaa tai valmistaa ihmiset vastaanottamaan käskyjä ilman spekulaatioita ja isompia miettimisiä.
Terveisin koo