Yhteiskuntamme on liian fiksu ja hyvä

[Paul Kemp]

Uskomatonta, asiat menee suurimmalla osalla suomalaisista kenties paremmin kuin koskaan(80-luvun vuosista ennen lamaa tosin ei ole omia muistikuvia..) ja silti porukka tässä topicissa muistuttaa jotain maailmanloppua odottavaa uskonlahkoa.

Jos kurjuutta elämäänsä kaipaa, niin kyllä sitä löytyy vielä maailmasta yllin kyllin: Voi vaikka koettaa integroitua johonkin sellaiseen yhteiskuntaan, jossa on koko ajan nälkä, juomavettä saa kuralammikoista, kulkutaudit tuovat jännitystä elon jokaiseen päivään ja mahdollinen sota yhtä kurjaa naapurimaata vastaan kruunaa kaiken. Voi sitä yhteisöllisyyden ja ihmisen jalouden fiestaa.

Totta kai hyvinvointi tuo omat lieveilmiönsä mukanaan, joita sotakirjallisuuden ja isovanvempien agraari-Suomen nostalgian kautta maailmaa tulkitsevat eivät voi hyväksyä. Mutta elän paljon mieluummin Johanna Tukiaisen, Big Brotherin, Idolsin, naapurin uuden Mercedeksen ja muun skeidan keskellä, kun toivottaisin takaisin nälkävuodet, pula-ajan, jatkosodan tai helvetin jääkauden.

 

[Evil]

Uskomatonta, asiat menee suurimmalla osalla suomalaisista kenties paremmin kuin koskaan

Materiaalisesti kyllä. Siinä ei ole mitään pahaa. Harmittaa vaan että usein rahallinen hyvinvointi ei lisää henkistä hyvinvointia, pikemminkin päinvastoin.

 

[magnum37]

Materiaalisesti kyllä. Siinä ei ole mitään pahaa. Harmittaa vaan että usein rahallinen hyvinvointi ei lisää henkistä hyvinvointia, pikemminkin päinvastoin.

Juuri näin. Toki se mieltä rauhottaa, että tietää että sulla on rahaa ruokaan, mutta autuaaksi se ei ihmisen mieltä tee, että sulla on kaikki maailman materia tarjolla. Ironisinta on se, että ihmiset hakevat sitä hyvää oloa ja viihdykettä siitä shoppailusta, ja uusia ostosparatiiseja on rakennettu pilvin pimein viime vuosina. ALEkin alkoi taas tänään. Väki lienee nyt sitten onnellista?

Olis mullakin rahat hakea vihdoin se taulutelkkari, mutta kun ei oikein jaksa innostaa. Telkustakin tulee vaan lähinnä sitä rappio-ohjelmaa, joka ei ainakaan piristä.

 

[Paul Kemp]

Harmittaa vaan että usein rahallinen hyvinvointi ei lisää henkistä hyvinvointia, pikemminkin päinvastoin.

Jostain syystä en usko, että köyhyys ja puutteen kokeminen ainakaan lisäisi henkistä hyvinvointia.

Ja missä tämä henkinen pahoinvointi oikeastaan edes näkyy? Ainakin oma ystäväpiirini ja perheeni elää aivan normaalia elämää, eikä mielenterveyshuollon asiakkaitakaan löydy kuin yksi vakavasti masentunut(syynä ihan muu, kuin yhteiskunnan materialismi jne). Kaikilla menee myös rahallisesti sangen hyvin, paitsi tietysti meillä, jotka opiskellaan.

Ja jos joku saa elämäänsä iloa jostain BB:sta, niin so?? Ja kyllä, BB, Seiska ja muut ajan ilmiöt ovat minustakin alle arvostelun olevaa roskaa, mutta ei se minulta ole pois eikä niistä mitään vahinkoa ole.

 

[-OO-]

Jostain syystä en usko, että köyhyys ja puutteen kokeminen ainakaan lisäisi henkistä hyvinvointia.

Ei välttämättä suoraan. Mutta ehkä se antaa vähän perspektiiviä lisää, ja auttaa nauttimaan pienistä asioista eri tavalla.

 

[ms.qvist]

Materiaalisesti kyllä. Siinä ei ole mitään pahaa. Harmittaa vaan että usein rahallinen hyvinvointi ei lisää henkistä hyvinvointia, pikemminkin päinvastoin.

Mietin vaan, että olikohan se henkinen hyvinvointi pula-aikana aina niin järin suurta vai liioitellaanko sitä tässä ja nyt?

Ja muuta...

En minäkään kaikista nyky-yhteiskunnan piirteistä pidä mutta mielummin valitsen yhteiskunnan jossa (teoriassa) jokaisella on mahdollisuus omaan onneen ja jossa on mahdollista valita yksilöillinen elämäntapa ja ajatella yksilöllisesti sen sijaan, että on kuuluttava joukkoon, ajateltava, että mitähän sukukin tuumaa tai vielä pahempaa, elettävä väkisin suvun antaman ohjenuoran mukaan ja kun siihen vielä lisätään tiivis (agraari) yhteisö tms. niin voihan nenä en paremmin sano.

Eikä pidä ymmärtää ylläolevaa siten etteikö kuria saa pitää kouluissa tms. laitoksissa vaan siten, että ei se onni tule välttämättä suvusta, yhteisöstä tai jostain kaukaisesta unelmasta. Onni voi olla jokaisessa meissä ilman, että siihen tarvitaan ulkopuolista "sytykettä". Voin olla itsekäs "paska" mutta minä haluan tasan tarkkaan valita ne ihmiset joiden kanssa olla ja viettää aikaa - jos joukkoon ei kuulu sukulaiset niin se on voi voi, tai kenties se on onni heidän kannalta.

Elämässä voi olla samalla vapautta sekä rajoja - tämä monilta tuntuu unohtuvan.

vlad.

 

[Hemingway]

Ja missä tämä henkinen pahoinvointi oikeastaan edes näkyy?

Katsele tilastoja mielenterveysongelmien kehityksestä, työkyvyttömyyseläkkeiden syistä ja vaikka nuorten miesten tekemistä itsemurhista. Viimeksi mainittuja suomalaiset nuoret tekevät selvästi eniten maailmassa.

Yhä useammalla menee huonosti. Pääsyynä pidän siihen sosiaalisuuden puutetta, yksinäisyyttä, suorituskeskeisyyttä ja yhteiskunnan kahtiajakautumista. On syntymässä hyvinvoivien selviytyjien joukko ja syrjäytyjien joukko. Se miltä maailma ympärillä näyttää riippuu siitä, kumpaan joukkoon pääsee.

 

[ms.qvist]

Ei välttämättä suoraan. Mutta ehkä se antaa vähän perspektiiviä lisää, ja auttaa nauttimaan pienistä asioista eri tavalla.

Tämäkin on niin yksilökohtaista ettei tällaisen asian käsittelyssä välttämättä voida sanoa, että asia on näin ja näin - ei se niukkuuden kokeminen välttämättä anna tippaakaan perspektiiviä jos muutoin kasvatus ei suo sellaista mahdollisuutta, vastaavasti yltäkylläisyydessäkin kasvanut lapsi voi nähdä maailman paljon moniulotteisemmin ja kykenee oivaltamaan, että maailmassa on muutakin kuin se materia.

Sanoisin, että se on kaikessa tapauksessa kiinni kasvatuksesta - niukkuus ja muut ovat toisarvoisia asioita.

vlad.

 

[Hemingway]

Mietin vaan, että olikohan se henkinen hyvinvointi pula-aikana aina niin järin suurta

Sodan jälkeen akateemisesti kouluttautunut ja materiaalisesti mukavan elämän elänyt mummini usein muistelee sota-ajan yhteisöllisyyden onnea. Vaikka syömistäkään ei aina ollut, niin yhteistä etua palvelevaa tekemistä ja hauskaa kuulemma riitti.

Kaikilla ei varmasti ollut yhtä kivaa, mutta joka tapauksessa yhteiset tavoitteet, sosiaalinen jakaminen ja yhteenkuuluvuus ovat asioita, jotka tekevät ihmisen onnelliseksi. Siksi joukkueurheilukin viehättää monia joko katsojana tai urheilijana.

 

[Hemingway]

Sanoisin, että se on kaikessa tapauksessa kiinni kasvatuksesta

Paljon riippuu kokemuksesta. Ei rikkaan perheen tasaisen lapsuuden elänyt muksu välttämättä pysty ymmärtämään alkoholismi- ja rahattomuushelvetin keskellä eläneen reagointia, vaikka hänelle rajat olisikin asetettu eikä jokaista toivetta täytetty.

Samalla tavalla masennuksen sairastanut ymmärtää paremmin toista masentunutta kuin tasapainoinen luonne.

 

[-OO-]

Paljon riippuu kokemuksesta. Ei rikkaan perheen tasaisen lapsuuden elänyt muksu välttämättä pysty ymmärtämään alkoholismi- ja rahattomuushelvetin keskellä eläneen reagointia, vaikka hänelle rajat olisikin asetettu eikä jokaista toivetta täytetty.

Samalla tavalla masennuksen sairastanut ymmärtää paremmin toista masentunutta kuin tasapainoinen luonne.

Juuri tätä ajoin takaa. Vaikeat ajat saattavat antaa perspektiiviä sellaiselle ihmiselle jonka ei ole aikaisemmin tarvinnut niitä kokea, ja saattaa siten avata vähän silmiä.

 

[ms.qvist]

Katsele tilastoja mielenterveysongelmien kehityksestä, työkyvyttömyyseläkkeiden syistä ja vaikka nuorten miesten tekemistä itsemurhista. Viimeksi mainittuja suomalaiset nuoret tekevät selvästi eniten maailmassa.

Yhä useammalla menee huonosti. Pääsyynä pidän siihen sosiaalisuuden puutetta, yksinäisyyttä, suorituskeskeisyyttä ja yhteiskunnan kahtiajakautumista. On syntymässä hyvinvoivien selviytyjien joukko ja syrjäytyjien joukko. Se miltä maailma ympärillä näyttää riippuu siitä, kumpaan joukkoon pääsee.

Siinä olet oikeassa, että huono-osaisia on todella paljon ja näiden joukko lisääntyy kaiken aikaa (kokemusta ja dataa on). On myös huomioitava se, että itsemurhaa yrittävien naistenkin määrä nousee vuosi vuodelta (tai on ainakin viime vuosiin saakka trendi on ollut tämä).

Kuntoutuksessa on paljon väkeä, osa kuntoutettavista kykenee palaamaan takaisin työelämään, osa ei välttämättä koskaan täysin - toisinaan syynä on työnantajien "ahdasmielisyys". Esiintyy jopa haluttomuutta ottaa mt-kuntoutujia, alko-kuntoutujia kuntouttavaan työharjoitteluun tms. Eli kaikessa tämä yhteiskunta ei tue huono-osaisia tätä en kiistä, sitä taasen en allekirjoita, että kenties huonommat ajat muuttaisivat tilanteen toiseksi (en väitä, että sinäkään välttämättä tätä ajat takaa).

Yksinäisyys on varmasti huono asia ongelmaisen kannalta, tuolloin ongelmat helposti kasautuvat ja kun ei ole tukiverkkoa johon tukeutua maailma voi romahtaa entistäkin helpommin, mutta mutta, tähän tukiverkkoon ei välttämättä tarvita omaisia vaan se voi koostua ystävistä, hoitokontakteista, vertaistukiryhmistä tms. Eli aina ei ole tarve palata menneisyyteen ja aikaan jolloin "suku omistaan huolen piti". Toki suurella osalla suku on tärkein tukija, omlla kohdallani kun pieneen tukiverkkooni on aina kuulunut muitakin niin en ole osannut mieltää asiaa siten, että tärkein tuki löytyy suvusta. On myös huomioitava, että monissa tapauksissa suku tietää vähiten ongelmista, usein niiden laajuus paljastuu vasta sitten kun joutuu sairaalaan/kuntoutukseen tai jokin muu todella konkreettinen todiste tulee esille - vaikkapa itsemurhayritys.

Vaikka kannatan yhteiskuntaa joka antaa sijan yksilöllisyydelle ja itsenäisyydelle niin samalla (ristiriitaisesti ehkäpä) olen sitä mieltä, että yhteiskunnasta on löydyttävä verkostot heitä varten jotka eivät muuten pärjää (vammaiset, sosiaalisesti eristäytyneet, alkoholistit, mt-kuntoutujat etc.)

vlad.

 

[ms.qvist]

Paljon riippuu kokemuksesta. Ei rikkaan perheen tasaisen lapsuuden elänyt muksu välttämättä pysty ymmärtämään alkoholismi- ja rahattomuushelvetin keskellä eläneen reagointia, vaikka hänelle rajat olisikin asetettu eikä jokaista toivetta täytetty.

Samalla tavalla masennuksen sairastanut ymmärtää paremmin toista masentunutta kuin tasapainoinen luonne.

Toivottavasti et kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi tavoiteltavaa, että jokainen perhe kokisi sen rahattomuus- ja alkoholihelvetin läpikäymisen jotta kasvettaisi henkisesti paremmiksi ihmisiksi? Kas kun monasti voi käydä siten, että se niukkuus, sairaus tms. "periytyy" sen sijaan, että se avaa perspektiivejä. Kysy mitä mieltä ne kymmenet tuhannet suomalaiset ovat jotka syntyessään "perivät" vanhempiensa köyhyyden. He syntyvät siihen niukkuuteen ja köyhyyteen joissa vanhempansa elävät ja perivät sen köyhyyden ja jatkavat sitä omille lapsilleen. Taustalta löytyy sosiaalisia ongelmia jotka lisäävät riskiä "periytyvyyteen" samaten asuin olot, asuin seutu, peruskoulut nykyään tms.

Itse olen kotoisin perheestä jossa oli niukkaa, tulotaso oli keskimääräistä pienempi ja kasvatus oli muutoinkin huomattavan tiukkaa - en kuitenkaan katso kokeneeni mitään valaistumista tämän seurauksena, ainoastaan sen, että jos minulla olisi lapsia (joita ei onneksi ole) pyrkisin tekemään kaikkeni jotta heidän ei tarvitsisi kokea samaa. Vai katsotaanko tämä nyt siksi valaistumiseksi?

Se on totta, että vaikkapa masentunut ymmärtää helpommin toisen masentuneen ajatuksia, alkoholisti toisen alkoholistin mutta tässäkään kohdin ei kaikessa voida vetää suoria yhtäläisyysmerkkejä. Ihmisiä on moneksi.

vlad.

 

[Paul Kemp]

liian fiksu

Pakko ihan erikseen puuttua tähän, että mikä se on "liian fiksu" yhteiskunta? Ei minusta sellaista ole ollutkaan ja ihmisluontoa jonkin verran tuntien ei ole pientä pelkoa siitä, että koskaan tulee olemaankaan.

Onko Suomessa esimerkiksi ollut "sopivasti tyhmä" yhteiskunta joskus aiemmin tjsp, vai mitä tässä haetaan?

 

[mjr]

Minusta on aika kiistatonta, että nyky-yhteiskunta syvine puutteineenkin on mittaamattomasti parempi kuin agraari-yhteiskunta, jossa suuri osa inhimillisestä potentiaalista hukattiin köyhyyteen ja armottoman kovaan ruumiilliseen työhön (tietysti nyt puolet kansakuntaa eli naiset eivät muutenkaan voineet kovin vapaasti valita tulevaisuuttaan). Varmasti on silti niin että yhteisölliset rakenteet joiltakin osin antoivat turvallisia puitteita elämälle ja elämä ei ollut niin juuretonta kuin se pahimmillaan voi urbaanissa ja jälkiteollisessa maailmassa olla. Monet vanhukset tuntuvat muistavan tälläisiä positiivisia asioita, mutta luulen kyllä että juuri tässä tapauksessa aika erityisen voimakkaasti kultaa muistot. Mutta jos haluaa kokeilla tätä auvoista oloa niin eipä muuta kuin Raamattu hengelliseksi ohjenuoraksi ja kaikki kodinkoneet pellolle, perheen naiset hellan ja nyrkin väliin ja itse hakemaan se elanto pellolta ja metsästä. Ei ainakaan jää paljon energiaa valittamiseen. Niin ja lääkäriin ei sitten kannata mennä ilman tuntuvia säästöjä - ja antibiooteista täytyy valittaen kieltäytyä. Vuosina 1867-69 muistaakseni 10% maan väestöstä kuoli nälkään ja tauteihin. Ei tainnut tapahtua kauhean yhteisöllisesti se joukkosurma.

 

[Hemingway]

sitä taasen en allekirjoita, että kenties huonommat ajat muuttaisivat tilanteen toiseksi (en väitä, että sinäkään välttämättä tätä ajat takaa).

Tämä riippuu siitä, mitä huonoilla ajoilla tarkoitetaan. Sota-aikana puolitehoisillekin riitti hyödyllisiä töitä, jotka palvelivat kansakunnan etua. Tällöin lähes jokainen tunsi kuuluvansa yhteiseen rintamaan, eikä yksilöiden tarvinnut taistella toisiaan vastaan.

Sota-ajan ja nykyisen ajan suurin ero lieneekin siinä, että sota-aikana tehtiin yhdessä työtä vihollista vastaan, kun nykyään sen sijaan yksilöt kilpailevat keskenään. Ja vaikka en kaipaakaan voimakasta sosiaalista valtaa ja yksilöidentiteettiä rajoittavia rakenteita, niin en toisaalta ole vakuuttunut siitäkään, että päiväkoti-iässä alkava yksilöiden välinen kilpailu tukee henkistä hyvinvointia. Joskus on sellainenkin olo, että voittajiksi kilpailusta selviää huomattava määrä sosiaalisesti ja emotionaalisesti epäkypsiä ihmisiä.

 

[Evil]

Mietin vaan, että olikohan se henkinen hyvinvointi pula-aikana aina niin järin suurta vai liioitellaanko sitä tässä ja nyt?

En minä ainakaan pula-ajasta puhunut. On kaksi ääripäätä, mutta niiden välillä on suunnattomasti muita vaihtoehtoja. Se, että mielestäni taloudellisesta hyvinvoinnista voisi hiukkasen tinkiä henkisen hyvinvoinnin parantamiseksi, ei suinkaan merkitse sitä että pitäisi syöksyä äärimmäiseen köyhyyteen. Toki on hienoa ettei Suomessa juurikaan kuolla nälkään ja huvituksiakin on. Sitä en vain sulata että henkisten virikkeiden tarjonta on keskimäärin idioottitasoa. Uskomaton määrä paskaa tuutataan silmille joka mediasta koko ajan.

Leipää ja sirkushuveja, ettei kansa huomaa älyllistä rappiotaan. Mites Roomalle kävi? (Suomi ei toki ole Imperiumi, mutta kuitenkin.)

 

[Eino_Mies]

Mielenterveyden ongelmat, yhteisöllisyyden puute, eriarvoisuus jne. Nämä ovat monimutkaisia asioita ja niitä aiheutavat yhteiskunnalliset seikat ovat vaikeaselkoisia juttuja. Ovatko edellämainitsemani ongelmat siis se hinta, jonka joudumme maksamaan nopeasti kehittyneestä rahaa ja materiaa palvovasta yhteiskunnastamme?

Pitää muistaa, että ihminen on pohjimmiltaan edelleen hyvin paljon samanlainen olento kuin oli kymmeniätuhansia vuosia sitten elänyt esi-isänsäkin. Jostain olen kuullut väitteen, että ihminen ei geeniperimältään ja aivokapasiteetiltaan ole "tarkoitettu" elämään nykyisen kaltaista elämänmuotoa. Siis lähinnä sellaista jota länsimaisissa yhteiskunnissa, teollisuusmaissa eletään. Kaikissa meissä elää edelleen se ns. keräilijä-metsästäjä, joka asui pienissä kyläyhteisöissä. Fyysisesti olot olivat alkeellisemmat, mutta luultavasti henkistä pääomaa oli enemmän ja stressin aiheuttajat olivat helpommin tunnistettavissa. Ympäröivä todellisuus oli hahmotettavissa paremmin kuin nykyihmisellä, luonto oli lähempänä jne.

Yhteiskuntamme on siis ilmeisesti liian fiksu, kun on aikaa tällaisia juttuja vatvoa netin keskustelupalstalla. Jos olisi jatkuva nälkä ja vilu, niin eipä tarvitsisi tässäkään näpytellä, myönntetään :)

 

[ms.qvist]

Leipää ja sirkushuveja, ettei kansa huomaa älyllistä rappiotaan. Mites Roomalle kävi? (Suomi ei toki ole Imperiumi, mutta kuitenkin.)

Tässä olen samaa mieltä kanssasi - leipää ja näitä sirkushuveja tulee aivan liikaa mutta kaipa kansalle on tarjottava sitten sitä mikä vastaa heidän älyllistä osaamistaan/tasoaan tai sitten sitä minkä seuraamiseen heidän mielenkiintonsa riittää. (Tiedä sitten onko lätkä loppujen lopuksi kovinkaan paljon parempi vaihtoehto tosi-tv:lle?)

Jos minä saisin päättää niin kyllä tv:n tarjonta muuttuisi mutta veikkaampa, että sen jälkeen minulla olisi vieläkin vähemmin ystäviä joihin tukeutua. Tuntuu vaan kummalliselta, että niinkin suuri joukko suomalaisia (suurin osa) saa ilonsa elämään tosi-tv:stä, salkkareista, jostain b-luokan viihteestä ja iltapulujen lööpeistä. Olenko unohtanut jotain? Onneksi siinä televisiossa on on/off-nappula (tosin minulla ei ole edes sitä digiboxiakaan) mutta muutoin aina ei voi sulkea silmiään siltä kammottavalta tarjonnalta mikä päällemme vyöryy. Tässä suhteessa nyky-yhteiskunnan suuntaus on huono mutta kaipa se on oire jostain jota ei välttämättä pienin muutoksin korjata - vaaditaanko siihen sitten se pienoinen taantuma ja sen myötä arvojen muutos kun tosi-tv:n näyttäminen loppuisi, ihmiset joutuisivat miettimään mitä tehdä lisääntyneellä vapaa-ajalla tms. Mielusti kyllä korjaisin tämän jollain muulla tavalla kuin taloudellisella takapakilla - vai onko tyytyminen tähän ja elettävä omaa elämäänsä ilman idolseja, bb:tä, salkkareita, kauniita ja rohkeita (?) etc. etc.

Sitä saa mitä tilaa, ja jos suurin osa väestä haluaa vajaaälyisille tarkoitettua ohjelmaa niin kaipa sitä sitten tuotetaan... vai onko näin?

vlad.

 

[Evil]

Sota-ajan ja nykyisen ajan suurin ero lieneekin siinä, että sota-aikana tehtiin yhdessä työtä vihollista vastaan, kun nykyään sen sijaan yksilöt kilpailevat keskenään. Ja vaikka en kaipaakaan voimakasta sosiaalista valtaa ja yksilöidentiteettiä rajoittavia rakenteita, niin en toisaalta ole vakuuttunut siitäkään, että päiväkoti-iässä alkava yksilöiden välinen kilpailu tukee henkistä hyvinvointia. Joskus on sellainenkin olo, että voittajiksi kilpailusta selviää huomattava määrä sosiaalisesti ja emotionaalisesti epäkypsiä ihmisiä.

Se on sitä uusliberalismia se. Heikoimman lenkin etsintää. Joskus ammoin ihmisyhteisö tuki heikointa lenkkiään, nyt siitä halutaan eroon. Se tiputetaan, "eliminoidaan".

Kirjoitin taannoin pitkähkön esseen mediakulttuurista ja nuorison pahoinvoinnista, ja siinä sivusin juuri tuota. Luen sivuaineena yhteiskuntapolitiikkaa, ja tuo kirjoitelma tuli sosiaalipolitiikan peruskurssin yhteyteen. Jos jotakuta kiinnostaa, saapi laittaa sähköpostiosoitteensa niin voin lähettää luettavaksi.

 

[ms.qvist]

Tämä riippuu siitä, mitä huonoilla ajoilla tarkoitetaan. Sota-aikana puolitehoisillekin riitti hyödyllisiä töitä, jotka palvelivat kansakunnan etua. Tällöin lähes jokainen tunsi kuuluvansa yhteiseen rintamaan, eikä yksilöiden tarvinnut taistella toisiaan vastaan.

Sota-ajan ja nykyisen ajan suurin ero lieneekin siinä, että sota-aikana tehtiin yhdessä työtä vihollista vastaan, kun nykyään sen sijaan yksilöt kilpailevat keskenään. Ja vaikka en kaipaakaan voimakasta sosiaalista valtaa ja yksilöidentiteettiä rajoittavia rakenteita, niin en toisaalta ole vakuuttunut siitäkään, että päiväkoti-iässä alkava yksilöiden välinen kilpailu tukee henkistä hyvinvointia. Joskus on sellainenkin olo, että voittajiksi kilpailusta selviää huomattava määrä sosiaalisesti ja emotionaalisesti epäkypsiä ihmisiä.

Vaikka en nyt lähtisi vertailemaan sota-aikaa ja tätä nyikyistä menoa keskenään niin löytyy mielipiteistäsi toki sellaisiakin asioita joita kannatan, kuten vaikkapa juuri sitä, että olisi hyvä kyetä tukemaan myös niitä heikompia ja antamaan heillekin mahdollisuus tulla toimeen, kokea olevansa tärkeä tms. Ikävä kyllä valtio, kunnat ja yritykset vetävät monissa paikoin maton jalkojen alta. Jopa nämä kunnalliset rakenteet kun järkevän kuntouttavan toiminnan sijaan kelkasta pudonneita pyritään sijoittamaan paikkoihin joissa he eivät koe olevansa tervetulleita, joissa he kokevat itsensä entistäkin epävarmemmiksi tms. Kaikkialla ei tietty ole mahdollisuutta tarjota parasta mahdollisuutta mutta kannattaa kuitenkin miettiä, että onko esim. 55-vuotiasta pitkäaikaistyötöntä fiksua laittaa "työnhaku-kurssille" tai atk-töitä järjestöissä tehnyttä atk-kurssille, jossa opetetaan tietokoneiden käyttöä - tavallista arkea esim. työvoimahallinnossa mutta mitä muuta se on kuin "nöyryyttämistä"?

Niin, ja päiväkoti-ikäisten kilpailuttamisesta olen täysin samaa mieltä kanssasi. Totaalisen järjetöntä ja lyhytnäköistä toimintaa.

vlad.

 

[mjr]

Se on sitä uusliberalismia se. Heikoimman lenkin etsintää. Joskus ammoin ihmisyhteisö tuki heikointa lenkkiään, nyt siitä halutaan eroon. Se tiputetaan, "eliminoidaan".

Kirjoitin taannoin pitkähkön esseen mediakulttuurista ja nuorison pahoinvoinnista, ja siinä sivusin juuri tuota. Luen sivuaineena yhteiskuntapolitiikkaa, ja tuo kirjoitelma tuli sosiaalipolitiikan peruskurssin yhteyteen. Jos jotakuta kiinnostaa, saapi laittaa sähköpostiosoitteensa niin voin lähettää luettavaksi.

Hetkinen, siis mikä yhteiskunta ammoin tuki heikointa lenkkiään? Agraari-yhteiskunnassa vallitsi räikeä yhteiskunnallinen eriarvoisuus, eikä aateli varmasti tukenut talonpoikia, vapaita tai maaorjia muuten kuin miten köysi tukee hirtettyä. Katovuoden tullessa ihmisiä kuoli nälkään. Eli en ainakaan osaa maatalousyhteiskunnasta löytää tälläistä "ammoista" kulta-aikaa - ehkä tarkoitat sitten metsästäjiä ja keräiljöitä? Näiden yhteisöjen keski-ikä muistaakseni on siinä 25-30 vuoden paikoilla ja ettei vain olisi yleinen tapa tälläisissä heimoissa huonojen aikojen tullessa antaa vastasyntyneiden menehtyä. En todellakaan kiistä nyky-yhteiskunnan lukuisia puutteita, mutta suhtaudun kyllä aika skeptisesti näihin usein imaginaarisiin käsityksiin menneistä kulta-ajoista.

 

[kiljander]

Hedonismia, nuoruutta, kauneutta, rikkautta ja vapautta palvova yhteiskuntamme pitää ohjenuoranaan sitä, että oikeuksistaan on pidettävä kiinni mutta velvollisuuksia väisteltävä...
Jotain samanlaista toivon nytkin. Tämä kansa elää jossain BB-kuplassa, odottaa vaan että sitä viihdytetään. Henkisesti impotenttia toimintaa. Seiskaa luetaan ja julkisuutta ihannoidaan itseisarvona. Politiikka, vakava asia, on mennyt ihan täydeksi pelleilyksi. .

Enpä voi olla asioista enempää samaa mieltä. Nuoret, poliitikot (PM etunenässä) ja niin edelleen. Samalla masentuneiden ja mielenterveysongelmaisten määrä yhteiskunnassamme on kasvanut voimakkaasti. Näkisin erääksi syyksi juuri määrittelemäsi "arvot" joita nykyään ihmiset vaalivat. Omassa lähipiirissäni ja lähisuvussani on useita 20-30-vuotiaita jotka nököttävät poteroissaan ilman minkäälaista yritystä/rehellistä työntekoa/unelmoiden/jne... Positiivinen juttu on kai se, että ovella kolkuttava lama toiminee ainakin osittain "moottoripyöräjenginä" joka herättää monet ihmiset. Toivottavasti. Sinänsä tuohon hedonismiin ja nuoruuden ihannointiin ei auttane mikään.

Edit: toisinaan epäilen että johtuuko tämä päivittelyni "nykymaailmasta" vain siitä että olen tulossa vanhaksi :-)

 

[El Lude]

Yhteisöllisyyden aika on on ohi!

Hienoa keskustelua!

Kuten on jo todettu tuossa aikaisemmin, niin kauan on toivoa, kun joku/jotkut haluavat/viitsivät näistä asioista keskustella. Hienoa on myös se, että näin "vaikeasta" asiasta voidaan keskustella asiallisesti. Kyllähän maailmaan paljon melua ja ääntä mahtuu, mutta kun pitäisi puhua asiaa, niin kylläpä on hiljaista.

Itse työskentelen näiden tulevaisuudentoivojen (nuorien) parissa. Se, mikä allekirjoittanutta huolestuttaa on se, että yhä suurempi osa kustakin ikäluokasta hylkää vaikeiden aiheiden seuraamisen (= uutiset). Maailman viihteellistyminen ja materialistuminen on tarttunut heihin. Ketä hei kiinnostaa joku talous tai politiikka; tulee yhä useamman oppilaan suusta. BB ja muu höttö uppoaa heihin hyvin. Käyttäytymismallit on apinoitu joistakin Salkkareista. Näemmä isolla osalla Suomen aikuisista näyttää olevan aikuisuus hukassa, kun lasten kanssa ei osata/viitsitä/ehditä olemaan. Kuinka nämä lapset sitten osaisivat käyttäytyä tai olla empaattisia lajitovereitaan kohtaan, jos sitä mallia ei ole tullut kotoa. TV:stä tai mistään muusta mediasta ei tahdo löytyä empatiaa - hedonismia senkin edestä.

Tämä nykyistä peruskolulusukupolvea ei saa käskeä, neuvoa saati pistää tekemään ryhmätöitä ei haluamiensa henkilöiden kanssa. Mä en haluu ja plaaplaa... Pienikin epäonnistuminen aiheuttaa heille ahdistusta ja masennusta. Nykynuoret eivät siedä epäonnistumisia/vastoinkäymisiä. Koko ajan pitää olla kivaa ja hauskaa. Ei kai koko ajan voi olla kivaa ja hauskaa? Siitä nyt ei ole kovin pitkä aika, kun olin itse nuori. Välillä oli kivaa ja välillä ei. Vituttikin välillä oikein urakalla. Vastoinkäymiset kuuluivat ainakin minun nuoruuteeni. Ne vahvistivat ja kasvattivat ja opettivat. Tai ihan miten vain. Tämä ns. Salkkari-sukupolvi on pian vallassa. Aikovatko he jatkaa nykymenoa - vai onko toivoa paremmasta?

Ehkä tämä yhteiskunta kaipaisi jotain kunnon ravistelua (en nyt mitään sotaa kaipaa). Maksimaalinen hedonismin haku utilitaristella ajattelutavalla ei ole kestävää kehitystä ja kaikkien kun tulisi olla jotain saatanan osaajia! Viihteellistymisen multihuipentuma lienee vasta edessä. Sitä hetkeä en haluaisi olla todistamassa.

Maailma hukkuu paskaan ja kusipäisiin ihmisiin, mutta me vain katselemme kaikenmaailman -.

Kiitos ja anteeksi.

 

[Evil]

Hetkinen, siis mikä yhteiskunta ammoin tuki heikointa lenkkiään?

No vaikkapa tämä meidän, silloin kun puhelimet olivat vielä kiinni seinässä, presidentti oli kalju ja verkko oli jotain veteen laskettavaa.

Nykynuoret eivät siedä epäonnistumisia/vastoinkäymisiä. Koko ajan pitää olla kivaa ja hauskaa. Ei kai koko ajan voi olla kivaa ja hauskaa?

Koko ajanhan pitää olla niinku saatanan kivaa ja niinku se ihq kundi/gimma siinä ja sit pitää olla känny ja vitusti fyrkkaa ja niinku vitun kusipää aikuiset ei saa sanoo niinku vittu mitään ja napa sillai paljaana pitää niinku kulkee vittu pakkasessa että äijät niinku kuolaa vittu ja sitten mä sanon niille niinku et vedä handuun runkkari vittu ja sit Jenna nauraa vieres niinku lol ja sit me mennään ottaa sidukkaa niinku sillee ihq:sti. Ja sit ens kuussa mä niinku täytän 13.