Demokratia perustuu sopimukseen vallan jakamisen säännöistä ja periaatteista, merkittävin vallanjaon elementti ovat vaalit. Vaikka Yhdysvalloista on aina marginaalisesti epäilty vaalitulosta ja puhuttu vaalivilpistä, ennen viime presidentinvaaleja ei sataan vuoteen ole vaaleja asetettu kyseenalaiseksi näin laajassa mitassa.
Nyt seuraava avoin kysymys ei ole, jatkuuko nykyinen tilanne pitkään. Aivan varmasti jatkuu. Enää ei ole yhteistä legitimoitua tietoperustaa, joten ihmiset ammentavat poliittisen viisautensa eri lähteistä. Fox on hyvin tiukasti sidoksissa rebuihin ja päinvastoin: Foxissa ei voida lähteä avaamaan keskustelua erilaisista mielipiteistä, koska kuluttajapalaute on hyvinkin tiukkaa. Ihmiset eivät siedä omien poliittisten uskomuksiensa kritiikkiä, joten kyseisen median täytyy tuottaa sellaista tietoa, jota sen katsojat odottavat.
Muut suuret mediat ovat näkemyksissään avarampia ja keskittyvät vähemmän tietyn poliittisen agendan ajamiseen. Nämä mediat palvelevat sivistynyttä kansanosaa, joista suuri enemmistö kuuluu demokraatteihin ja sitoutumattomiin. Varmaan edelleen maltillisten rebujen ja demokraattien välillä on ainakin yhteinen argumentaatioareena, jossa voidaan kierrättää vanhoja argumentteja puolesta ja vastaan. Mutta suuri osa republikaaneista on hylännyt tällaisen tavan poliittisessa toiminnassa: näille tärkeää on vain oman kantansa ajaminen mahdollisimman tehokkaasti.
Epäluottamus on eri ryhmien välillä todella syvää. Joku riitely senaatissa on hyvin vähäistä verrattuna siihen, miten edustajat ajattelevat toisistaan pienemmillä areenoilla. Näillä areenoilla toista osapuolta ei kuunnella lainkaan. Toisaalta, kulttuurinen muutos on hidasta: on kuitenkin paljon virkamiehiä ja vanhempia edustajia (rebuissa), jotka edelleen ovat valmiit tekemään kaikkensa puolustaakseensa demokraattista prosessia, vaikka sen prosessin lopputulos olisi omalle puolueelle epäedullinen.
Kiinnostava kysymys on sekin, olisiko mitään, mikä voisi tuoda kansalaiset yhteen, kokemaan jälleen jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tähänkin on hyvin vaikeaa uskoa: tällainen ilmiö vaikuttaa kaiken aikaa, mutta ilman mainittavaa tulosta. Kansakunta on koronakriisissä edelleenkin, mutta koronakaan ei ole sellainen yhteinen vihollinen, joka yhdistäisi kansaa. Päinvastoin, monet kuolevat mieluimmin olemattomaan koronaan kuin noudattavat normaaleja varovaisuussäännöksiä.
Jos USA on pitkään tällaisessa tilassa, voitaisiin pahimmillaan odottaa jopa sisällissotaa tai ainakin maan jakautumista kahteen blokkiin, kuten 1860-luvulla. Parempaa ja varmaan todennäköisempää on, että maassa joudutaan luopumaan kaksipuoluejärjestelmästä. Näinkin suuressa maassa pelkästään kahden puoleen mahdollisuus valtaan luo liian kireitä asetelmia vaaleihin: vastakkainasettelu on liian yksinkertaista, jos toiseen puolueeseen liitetään pelkästään negatiivisia mielikuvia. Tosiasiassa molemmissa puolueissa paljon ihmisiä, joiden poliittiset kannat eivät poikkea kovin merkittävästi toisistaan. Tarvittaisiin muitakin puolueita, jotka vaaleissa voisivat osallistua vallanjakoon, samoin kahdesta puolueesta voisi löytyä paljon sellaisia, jotka huomaisivat kuuluvansa samaan puolueeseen. Ääriryhmät voisivat hyvinkin marginalisoitua tällaisessa prosessissa.
USAn vaikutukset muuhun maailmaan ovat huolestuttavia. Itse asiassa, jo Kiinan esimerkki osoittaa, että kapitalismi ei tarvitse demokratiaa toimiakseen, vaikka voidaankin argumentoida, että demokratia toimii kapitalismissa tehokkaammin. Putinin Venäjän omituinen nukkedemokratia on toinen esimerkki siitä, miten maata voidaan hallita ilman demokraattista prosessia nykyisen talousjärjestelmän puitteissa. Jopa Euroopassa on nähty tilanteita, jossa poliittinen liike on polkaistu tyhjästä jonkun julkisuuden hahmon ympärille. Massojen halu seurata suurta johtajaa on valitettavasti edelleen voimissaan. Voi olla, että kokonaisia mantereita siirtyy näennäisdemokratiaan, vaikka on toisaalta myös sellaisia demokratian linnakkeita, joista ei tarvitse olla huolissaan.