Yhdysvaltojen mielenosoitukset ja mellakat

  • 269 461
  • 2 009

Morgoth

Jäsen
Salaliitoilla on USA:ssa pitkä historia. JFK murha oli se, mikä teki niistä valtavirtaa. DT teki niistä poliittista "taidetta" yksinkertaisille.

Alhaisinta porukkaa tässä on kuitenkin (rebu)poliitikot, jotka ovat käyttäneet omaksi hyödykseen tätä kaikkea ja selkäranka löytyy vasta siinä vaiheessa, kun paskat huosussa jossakin kongressin pöytien alla pelkäävät oman turvallisuutensa puolesta sekopäiden tullessa sisään ikkunoista ja ovista. Ted Cruzin johdolla toki osa vielä jatkaa kaiken tämän jälkeenkin.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tässä on miettinyt noita mielenosottajia, ja miettinyt että miten itse olisi käyttäytynyt jos kattelee YLE:n uutisia jossa Pia Pasanen kertoo että se puolue josta kaikkein vähiten pidän on voittanut vaalit ja arvostamani poliitikko väittää että hänellä on todisteita siitä että vaalit on vilipilliset. Sitten vielä kanattamani puolueen edustajat hieman myötäilee väitettä. Sitten vielä luottamistani uuteislähteistä samaa tarinaa kerrotaan päivästä toiseen. Sitten vielä tää arvostamani poliitikko väittää että nyt on Suomen itsenäisyys vaarassa, niin ehkä sitä itsekkin saattas osottaa jossain mieltä.

Eli kyllä noi mielenosottajat vaan oli aivopestyjä pelinappuloita. Vaheillaan Trump, Fox News ja republikaanit latasi aseen, jonka sitten Trump laukaisi. Toki, ne mielenosottajat sitten teki kaiken tuhon mutta kyllä sotienkin alkamisista pitää niitä johtajia syyttää eikä sitä sotilasta. Veikkaan että tässä tapauksessa noi mellakoijat ja toivottavasti Trump nyt kärsii seuraamuksista. Mutta ihan varma en ole siitä että Fox News taikka republikaanit joutuu ihan samanlaiseen vastuuseen.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

ijuka

Paitsi että kukaan täysjärkinen ei arvosta poliitikkoa kuten Trump, sepä se ongelma on. Miksi kukaan arvostaisi henkilöä joka valehtelee käytännössä joka kerta kun suunsa avaa, tai edes luottaisi häneen? Jos hänellä olisi todisteita vaalivilpistä, miksei oikeudessa kertaakaan väittänyt vilppiä tapahtuneen?

Ainoa mahdollisuus on, että ei ajattele omilla aivoillaan ei sitten lainkaan. Sen takia mielestäni demokratia ei toimi hallintomuotona lainkaan, se perustuu vain tyhmien massojen huijaamiseen ja valehtelemiseen. Huonoimpia hallintomuotoja.

Ehkä toimisi jos äo-vaatimus äänestämiselle olisi jotain 130.
 
Kertaheitolla tuli taas todistetuksi, että amerikkalaiset ovat keskimäärin hieman yksinkertaisempaa kansaa. Miten vaan voi olla noin yksinkertaisia ihmisiä olemassa noinkin "sivistyneessä" valtiossa, että aivopeseytyvät täysin yhden miehen puheista.

Tuntuu aivan mahdottomalta ajatus, että vaikka esim. Halla-Aho sanoisi ja kiihottaisi kuinka kansaa, niin silti yksikään ei kyllä lähtisi marssimaan Arkadianmäelle, puhumattakaan että ottaisi haltuun ko. laitoksen.

Yksinkertainen ihminen ohjasi yksinkertaista kansaa. Vittu mikä kehitysmaa.

Kun noita tähänkin ketjuun linkattuja ja muualla somessa vastaan tulleita erityisesti yhden tietyn puolueen kannattajia ja niiden juttuja lueskelee, niin en kyllä aliarvioisi meidän suomalaistenkaan tyhmyyttä. Toki siitä olen samaa mieltä, että ihan tuollaiseen lopputulokseen ei Suomessa päästäisi.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Penny Allison ystävineen on ylpeä rauhanomaisista ja oikeutetuista tapahtumista:
These Trump supporters say they're 'proud' of chaos at Capitol - CNN Video

Sairasta ja surullista. Aikuiset ihmiset. Mua hävettää näin tyhmien ihmisten puolesta. Kun ymmärrys on noin matalalla tasolla, ennustan vastakkainasettelun kasvavan entisestään. Jo nyt on käynyt niin, että omilla aivoillaan ajattelevat ihmiset ovat muuttaneet pois kaikkein umpimielisemmiltä alueilta USA:ta. Osa toki työn ja opintojen perässä, mutta koska matkailu ja kokemukset avartavat ihmismieltä, samalla maailmankuva on laajentunut ja paluu kotiseudulle ei tule kysymykseenkään. Tällöin käy niin, että hihhulit lisääntyvät vieläkin enemmän vain keskenään ja elävät kuplassaan yhä tiukemmin, jolloin kaupunkilais- ja maalaismaailmat ovat yhä kauempana toisistaan. Tämä näkyy jo nyt hyvin selvästi, mutta tulee näkymään jatkossa vieläkin enemmän, jollei rebut tietoisesti päätä sulkea trumpisteja ja vastaavia toimintansa ulkopuolelle.

Nyt mitataan sitä, haetaanko pikavoittoa, joka ei johda mihinkään hyvään ja mistä seuraa jatkossa vain lisää kaaosta vai halutaanko oikeasti rakentaa kaikille parempaa USA:ta.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä on miettinyt noita mielenosottajia, ja miettinyt että miten itse olisi käyttäytynyt jos kattelee YLE:n uutisia jossa Pia Pasanen kertoo että se puolue josta kaikkein vähiten pidän on voittanut vaalit ja arvostamani poliitikko väittää että hänellä on todisteita siitä että vaalit on vilipilliset. Sitten vielä kanattamani puolueen edustajat hieman myötäilee väitettä. Sitten vielä luottamistani uuteislähteistä samaa tarinaa kerrotaan päivästä toiseen. Sitten vielä tää arvostamani poliitikko väittää että nyt on Suomen itsenäisyys vaarassa, niin ehkä sitä itsekkin saattas osottaa jossain mieltä.

Eli kyllä noi mielenosottajat vaan oli aivopestyjä pelinappuloita. Vaheillaan Trump, Fox News ja republikaanit latasi aseen, jonka sitten Trump laukaisi. Toki, ne mielenosottajat sitten teki kaiken tuhon mutta kyllä sotienkin alkamisista pitää niitä johtajia syyttää eikä sitä sotilasta. Veikkaan että tässä tapauksessa noi mellakoijat ja toivottavasti Trump nyt kärsii seuraamuksista. Mutta ihan varma en ole siitä että Fox News taikka republikaanit joutuu ihan samanlaiseen vastuuseen.
Tämä toiminta on ladannut monta asetta ja virittänyt monta pommia. Nyt oli ensimmäinen kunnon pamaus. Johan tuolla on estetty käärmeöljyn innoittamaa toimintaa.
Ei tarvitse omata kummoista kristallipalloa ja nähdä, että jatkoa seuraa. Tuolla on miljoonia, joille vaalihuijaus totisinta totta.

Sekin olisi saavutus, että ddt joutuisi vastuuseen.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toki siitä olen samaa mieltä, että ihan tuollaiseen lopputulokseen ei Suomessa päästäisi.

Ikinähän ei saisi ketään taikka mitään aliarvioida, mutta sen verran naiivi kuitenkin olen, etten ikinä voisi uskoa mihinkään vastaavaan tapahtumaan suomalaisten toimesta. Kadulla voidaan kiukutella, mutta (toivottavasti) ei munat riitä siihen, että lähdetään vallankumousta yrittämään vaalien jälkeen.
 
Tuamas

Niin, no kun seuraa noita höpöhöpöhörhöjen kokoontumisajoja somessa, niin en olisi ihan noin luottavainen.

Kielenkäyttö on jo koventunut merkittävästi, overtonin ikkunaa on siirretty pitkälle siitä missä se oli vaikka kymmenen vuotta sitten ja osa porukasta elää ihan omassa todellisuudessa, jossa maamme on jo menetetty vihervassareille ja mamuille.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Niin, no kun seuraa noita höpöhöpöhörhöjen kokoontumisajoja somessa, niin en olisi ihan noin luottavainen.

Kielenkäyttö on jo koventunut merkittävästi, overtonin ikkunaa on siirretty pitkälle siitä missä se oli vaikka kymmenen vuotta sitten ja osa porukasta elää ihan omassa todellisuudessa, jossa maamme on jo menetetty vihervassareille ja mamuille.
On Suomessakin nähty ja kuultu aika vahvoja kannanottoja, joiden mukaan kaikki on menetty, koska Huhtasaari ja Hakkarainen ovat vallanneet Brysselin ja uusnatsien kanssa samassa valokuvassa olleita on valittu eduskuntaan.
 
BaronFIN

Jäsen
Ja joidenkin mielestä tää nyt oli ihan normi setti:
Tämän on lausuntona täydellinen rimanalitus, mutta toisaalta en ole yllättynyt kun tietää, että lausuja valitsee tulkinnan ja kirjaimellisen tulkinnan väliltä aina siten, että se tukee omaa etua ja politiikkaa.

Vaarallinen mies, joka tilaisuuden koittaessa on juuri niin häikäilemätön kun odottaa sopii. Harmillista, että jokaisen sukupolven on nähtävästi vuorollaan käytävä lyömässä päänsä siihen samaan fasismi/putinismi/trumpismi -kallioon vuorollaan eikä koskaan voida ottaa oppia mihin asiat voivat johtaa kun aletaan flirttailemaan puolitotuuksien kanssa.
 
AAPEEli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Harmillista, että Suomessakin tämän ovat vasemmiston edustajat ottaneet ihan päivittäiseksi poliittiseksi aseekseen.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tuntuu aivan mahdottomalta ajatus, että vaikka esim. Halla-Aho sanoisi ja kiihottaisi kuinka kansaa, niin silti yksikään ei kyllä lähtisi marssimaan Arkadianmäelle, puhumattakaan että ottaisi haltuun ko. laitoksen.
Suomessahan Arkadianmäelle marssimisella on varsin pitkät perinteet. Sinne eduskunnan rappusten eteen huutamaan ja kylttejä heiluttelemaan. Suurta riskiä ei tosiaan sen sijaan ole sisään rynnimiselle.

Olen miettinyt, voiko Trump olla niin pöljä, että ei ymmärtänyt, että kehoituksensa marssia Capitolille voisi johtaa tällaiseen. Että ei olisi halunnut näin roisia "marssia", vaan ainoastaan sinne ovien taakse mesoamaan? Olen taipuvainen uskomaan, että tästä ei ollut kyse. Tuo porukka on Trumpin taskussa, ja kun väitteet vaalivilpeistä ja ties mistä menee kirkkaasti läpi, Trump kyllä ymmärsi varsin hyvin, mihin kannusti. Toki sanamuodoin, joiden tarkoitusperän pystyy jälkeenpäin kiistämään.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Siis kuka yritti kaapata vallan ja keneltä? Trump vai nämä tunkeutujat vai sekä että? Se olisikin ennenkuulumatonta, jos Trump olisi yrittänyt kaapata vallan istuvalta presidentiltä eli itseltään.

Self-coup eli paremmin tunnettu nimellä autogolpe. Latinalaisessa Amerikassa niillä on oma termi näille, kun on tapahtunut useammin. Eli hallitsijatyyppi pääsee virkaansa ensin vaalien (ehkä jopa demokraattisten) kautta ihan laillisesti, mutta sitten ei suostu luopumaan vallasta seuraavalle lailliselle vaalivoittajalle, vaan jatkaa vallan kahvassa.

Autogolpe voidaan toteuttaa palatsivallankumouksena, eli hallitsija määrää lakia säätävän elimen julistamaan vaalien tuloksen mitättömäksi ja hänet voittajaksi. Trump yritti tätä (esim. viikonlopun soitto Raffenspergerille, että Georgiassa pitäisi "löytää" 11 780 ääntä ja julistaa hänet voittajaksi, ja pyyntö Pencelle, että tämä kieltäytyisi vahvistamasta Bidenin voittoa).

Minusta ei ole mitään epäselvyyttä, että Trump yritti Autogolpea. Oletko tästä eri mieltä, ja jos olet niin miten selität soiton Raffenspergerille ja pyynnön Pencelle? Eikö niiden tarkoituksena ollut ohittaa Bidenin vaalivoitto ja antaa jatkokausi Trumpille?

Toinen vaihtoehto on autogolpe sotilasvallankaappauksena, mutta Trumpilla ei ollut armeijan tukea & Amerikassa on perinteenä, että armeija pysyy erossa politiikasta.

Kolmas vaihtoehto on autogolpe kansannousuna, jolloin vallassa roikkuvaa johtajaa tukeva väkivaltainen joukko ryntää hallintopaikoille ja ottaa ne hallintaansa, estääkseen vallan siirron pois nykyiseltä hallitsijalta. Ja juuri sellaisen yritys nähtiin yöllä. Olkoonkin, että organisoimaton ja päämäärätön yritys, jota ko. johtajakaan ei lopulta lähtenyt viemään loppuun asti, vaan kehotti porukkaa lähtemään kotiin (vaikka samalla sanoikin, että olette oikealla asialla).

Mutta kuka tietää jos tuolla porukalla olisi ollut enemmän johtajuutta ja suunnitelmallisuutta, ja olisivat onnistuneet saamaan senaattorit ja edustajat panttivangikseen, sen sijaan että saivat nyt haltuunsa tyhjät huoneet. Kenties vaalien tulos olisi muutettu väkipakolla ja 20.1.2021 ei olisikaan Bidenin virkaanastumispäivä. Se tuon porukan perimmäinen tarkoitus oli. Samoin kuin Trumpin.
 
KwutsNI

Onhan meillä Suomessakin historiaa tästä. Ei toki itsenäisessä Suomessa, mutta muinainen kuninkaamme Kustaa III toteutti oman "autogolpensa" 1772 nojaten kanuunaoikeuteen ("kanonisk rätt", sanaleikki on toimivampi ruotsiksi). Laillinen hallitsija silloin siis kaappasi vallan säätyvaltiopäiviltä, ja siirsi Ruotsin muodikkaampaan valistuneeseen itsevaltiuteen.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Autogolpe voidaan toteuttaa palatsivallankumouksena, eli hallitsija määrää lakia säätävän elimen julistamaan vaalien tuloksen mitättömäksi ja hänet voittajaksi. Trump yritti tätä (esim. viikonlopun soitto Raffenspergerille, että Georgiassa pitäisi "löytää" 11 780 ääntä ja julistaa hänet voittajaksi, ja pyyntö Pencelle, että tämä kieltäytyisi vahvistamasta Bidenin voittoa).

Minusta ei ole mitään epäselvyyttä, että Trump yritti Autogolpea. Oletko tästä eri mieltä, ja jos olet niin miten selität soiton Raffenspergerille ja pyynnön Pencelle? Eikö niiden tarkoituksena ollut ohittaa Bidenin vaalivoitto ja antaa jatkokausi Trumpille?

Toinen vaihtoehto on autogolpe sotilasvallankaappauksena, mutta Trumpilla ei ollut armeijan tukea & Amerikassa on perinteenä, että armeija pysyy erossa politiikasta.

Kolmas vaihtoehto on autogolpe kansannousuna, jolloin vallassa roikkuvaa johtajaa tukeva väkivaltainen joukko ryntää hallintopaikoille ja ottaa ne hallintaansa, estääkseen vallan siirron pois nykyiseltä hallitsijalta. Ja juuri sellaisen yritys nähtiin yöllä. Olkoonkin, että organisoimaton ja päämäärätön yritys, jota ko. johtajakaan ei lopulta lähtenyt viemään loppuun asti, vaan kehotti porukkaa lähtemään kotiin (vaikka samalla sanoikin, että olette oikealla asialla).

Mutta kuka tietää jos tuolla porukalla olisi ollut enemmän johtajuutta ja suunnitelmallisuutta, ja olisivat onnistuneet saamaan senaattorit ja edustajat panttivangikseen, sen sijaan että saivat nyt haltuunsa tyhjät huoneet. Kenties vaalien tulos olisi muutettu väkipakolla ja 20.1.2021 ei olisikaan Bidenin virkaanastumispäivä. Se tuon porukan perimmäinen tarkoitus oli. Samoin kuin Trumpin.
En ole tuohon Raffensperger-asiaan ehkä riittävän perehtynyt, mutta eihän edes Georgian tuloksen kääntyminen olisi kääntänyt kokonaistilannetta? Minä pidän tuota soittoa epätoivoisena yrityksenä, joka ei itsessään olisi johtanut mihinkään muuhun kuin korkeintaan hidastanut prosessia.

Mitä taas tulee kolmanteen vaihtoehtoon, Trumpin kausi olisi päättynyt 20.1. siitä riippumatta, olisiko Bidenin valinta vahvistettu. En jaksa uskoa että tuolla porukalla oli mitään suurta suunnitelmaa ja Trumpin pelikirja on jo hajonnut palasiksi.
 
teppana

Jäsen
Self-coup eli paremmin tunnettu nimellä autogolpe. Latinalaisessa Amerikassa niillä on oma termi näille, kun on tapahtunut useammin. Eli hallitsijatyyppi pääsee virkaansa ensin vaalien (ehkä jopa demokraattisten) kautta ihan laillisesti, mutta sitten ei suostu luopumaan vallasta seuraavalle lailliselle vaalivoittajalle, vaan jatkaa vallan kahvassa.

Autogolpe voidaan toteuttaa palatsivallankumouksena, eli hallitsija määrää lakia säätävän elimen julistamaan vaalien tuloksen mitättömäksi ja hänet voittajaksi. Trump yritti tätä (esim. viikonlopun soitto Raffenspergerille, että Georgiassa pitäisi "löytää" 11 780 ääntä ja julistaa hänet voittajaksi, ja pyyntö Pencelle, että tämä kieltäytyisi vahvistamasta Bidenin voittoa).

Minusta ei ole mitään epäselvyyttä, että Trump yritti Autogolpea. Oletko tästä eri mieltä, ja jos olet niin miten selität soiton Raffenspergerille ja pyynnön Pencelle? Eikö niiden tarkoituksena ollut ohittaa Bidenin vaalivoitto ja antaa jatkokausi Trumpille?

Toinen vaihtoehto on autogolpe sotilasvallankaappauksena, mutta Trumpilla ei ollut armeijan tukea & Amerikassa on perinteenä, että armeija pysyy erossa politiikasta.

Kolmas vaihtoehto on autogolpe kansannousuna, jolloin vallassa roikkuvaa johtajaa tukeva väkivaltainen joukko ryntää hallintopaikoille ja ottaa ne hallintaansa, estääkseen vallan siirron pois nykyiseltä hallitsijalta. Ja juuri sellaisen yritys nähtiin yöllä. Olkoonkin, että organisoimaton ja päämäärätön yritys, jota ko. johtajakaan ei lopulta lähtenyt viemään loppuun asti, vaan kehotti porukkaa lähtemään kotiin (vaikka samalla sanoikin, että olette oikealla asialla).

Mutta kuka tietää jos tuolla porukalla olisi ollut enemmän johtajuutta ja suunnitelmallisuutta, ja olisivat onnistuneet saamaan senaattorit ja edustajat panttivangikseen, sen sijaan että saivat nyt haltuunsa tyhjät huoneet. Kenties vaalien tulos olisi muutettu väkipakolla ja 20.1.2021 ei olisikaan Bidenin virkaanastumispäivä. Se tuon porukan perimmäinen tarkoitus oli. Samoin kuin Trumpin.

Itse pääsin kerran seuraamaan kyseistä tapahtumaa livenä. Olin Gambiassa kun presidentinvaalit hävinnyt istuva presidentti ei suostunut luopumaan vallasta. Melko villiä touhua. Aamulenkillä kerran tuli metsästä vastaan satakunta mustaa sissiä kiväärit tanassa. Onneksi huomasivat meidät turreiksi ja iloisesti vaan viittoilivat lähtemään pois jaloista. Jälkeenpäin huomattiin että lenkkeiltiin naapurustossa jossa sijaitsi useimmat suurlähetystöt.
 
teppana

Jäsen
En ole tuohon Raffensperger-asiaan ehkä riittävän perehtynyt, mutta eihän edes Georgian tuloksen kääntyminen olisi kääntänyt kokonaistilannetta? Minä pidän tuota soittoa epätoivoisena yrityksenä, joka ei itsessään olisi johtanut mihinkään muuhun kuin korkeintaan hidastanut prosessia.

Mitä taas tulee kolmanteen vaihtoehtoon, Trumpin kausi olisi päättynyt 20.1. siitä riippumatta, olisiko Bidenin valinta vahvistettu. En jaksa uskoa että tuolla porukalla oli mitään suurta suunnitelmaa ja Trumpin pelikirja on jo hajonnut palasiksi.

Vaikka yrittäisit kännissä ja huonosti ryöstää pankin, kyllä se silti ryöstöyritys olisi.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
En ole tuohon Raffensperger-asiaan ehkä riittävän perehtynyt, mutta eihän edes Georgian tuloksen kääntyminen olisi kääntänyt kokonaistilannetta? Minä pidän tuota soittoa epätoivoisena yrityksenä, joka ei itsessään olisi johtanut mihinkään muuhun kuin korkeintaan hidastanut prosessia.

Tuo tosin herättää kysymyksiä yrittikö Trump vastaavia kikkoja myös muiden battleground-osavaltioiden kanssa? Jostainhan Raffensperger oli saanut idean nauhoittaa Trumpin puhelun.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuo tosin herättää kysymyksiä yrittikö Trump vastaavia kikkoja myös muiden battleground-osavaltioiden kanssa? Jostainhan Raffensperger oli saanut idean nauhoittaa Trumpin puhelun.
Nimenomaan ja voisi olettaa että kyllä.
Vaikka yrittäisit kännissä ja huonosti ryöstää pankin, kyllä se silti ryöstöyritys olisi.
Trumpin toimet toivottavasti tutkitaan tarkkaan ja voisi olettaa, että syytteitä seuraa. Edelleen uskon erittäin vahvasti jostain Mika Aaltolan puolivillaisista heitoista huolimatta, että Trumpia ei tulla syyttämään vallankaappauksen yrityksestä. Yrityksestä manipuloida vaalitulosta ja kansan kiihottamisesta sen sijaan syytteiden voisi olettaa seuraavan, eikä maanpetossyyte ole lainkaan poissuljettu.
 
teppana

Jäsen
Nimenomaan ja voisi olettaa että kyllä.

Trumpin toimet toivottavasti tutkitaan tarkkaan ja voisi olettaa, että syytteitä seuraa. Edelleen uskon erittäin vahvasti jostain Mika Aaltolan puolivillaisista heitoista huolimatta, että Trumpia ei tulla syyttämään vallankaappauksen yrityksestä. Yrityksestä manipuloida vaalitulosta ja kansan kiihottamisesta sen sijaan syytteiden voisi olettaa seuraavan, eikä maanpetossyyte ole lainkaan poissuljettu.

Ei Trumpia varmastikaan vallankaappauksesta syytetä. Ellei nyt sitten intoudu vielä villimmäksi tuo meno. Mutta kyllä tuossa elementtejä on, jotka sopivat El Gordon yllä mainitsemaan skenaarioon. Vielä on ehkä vähän puolivillaista puhua vallankaappausyrityksestä. Mutta ei se tuosta ihan kamalan kaukana enää ollut. Muutama aseellinen hönö kun olisi bunkkeroitunut Capitoliin niin siinä oltaisiin jo aika lähellä määritelmää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: VT

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Kun kerran tuolla kongressissa on noin huonot turvajärjestelyt, niin pitää ihmetellä, että terroristit eivät ole aiemmin käyttäneet sitä hyväksi. Nyt, kun ne järjestelyt on nähty maailmallakin, niin ehkäpä Bidenin kaudella turvajärjestelytkin saadaan kuntoon. Eihän tuollainen rakennus voi olla sellainen, missä ikkunat menevät rikki kivillä tai vastaavilla. Uskomatonta.
Tämä meni hiukan arvoisan journalistin tunteisiin:

Olennaista on huomata, että Trump kertoi asiasta jo viikkoja sitten. Eikä poliisia liiemmälti kiinnostanut asia, semminkin, kun Trump ei viitsinyt määrätä kansalliskaartia pienen mellakan takia. Mutta että ketään toimijaa ei poliisin johdossakaan kiinnostanut tarttua asiaan, on erittäin valaisevaa.

Poliisit ottivat itse selfieitä valtaajien kanssa, joten varmaan trumpilainen ajatusmaailma jotenkin nappasi. Jotkut poliisit tekivät työnsä, toiset taas eivät. Jos kyseessä olisi ollut BLM, olisimme jälleen huomanneet, että nimenomaan tämä asia ei kosketa: toisin sanoen, olisimme saaneet laskea mustien ruumiitä läjäpäin ja Trump olisi kiitellyt poliisien ripeää toimintaa.

Jos asialla olisivat olleet muslimit, niin olisimme saaneet nähdä sotalaivoja parkissa Capitoliumilla noin vain vähän kärjistäen. Mutta kun oma väki hiukan osoitti mieltään, ei tullut kenelläkään mieleen suojella itse talon pääkäyttäjiä.

Ja sitten vielä kysytään, onko USA:ssa rakenteellista rasismia.

Toisaalta, on olemassa joitakin julkilausumattomia ajatuksia ja käytänteitä, jotka vain kriisitilanteissa paljastuvat. Älä suututa äärioikeistoa, sillä monet valkoiset kuitenkin sympatiseeravat heitä. Eivät kehtaa noin avoimesti, mutta ihan sillai hiljaa. jokaisen kunnon amerikkalaisen sisällä asuu rasisti - mutta älä kerro sitä heille.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En ole tuohon Raffensperger-asiaan ehkä riittävän perehtynyt, mutta eihän edes Georgian tuloksen kääntyminen olisi kääntänyt kokonaistilannetta? Minä pidän tuota soittoa epätoivoisena yrityksenä, joka ei itsessään olisi johtanut mihinkään muuhun kuin korkeintaan hidastanut prosessia.

Trump varmaankin uskoi aluksi, että nimittämänsä tuomarit lahjoittavat hänelle jatkokauden. Sitten että osavaltioiden republikaanipäättäjät tekevät sen, ja lopuksi että Pence tekee sen. Kaksi ensimmäistä kait oli jossain määrin toteutettavissa olevia, jos kyseiset tuomarit ja republikaanipoliitikot olisivat kyllin voimakkaasti ja ajoissa toimineet siihen suuntaan. Pencelle taas ei edes ollut valtuuksia siihen mitä Trump häneltä toivoi.

Georgia ei tosiaan yksinään olisi riittänyt. En tiedä oliko Trumpilla enää selkeää näkemystä, miten hän saa tarvittavan määrän osavaltioita käännettyä itselleen, mutta Georgiaa hän nyt kuitenkin yritti, ja jos se olisi onnistunut niin hän olisi jatkanut sitten siitä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: VT

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Iltapäivälehtien FB-kommenttiosiot ovat täynnä suomalaisia Trump-faneja. Siellä mutkutellaan BLM-marsseilla yms. Mitä helvettiä oikeasti? Valllankaappausyritys vertautuu rasismia vastustaviin marsseihin? Samaa tekevät tietty amerikkalaiset Trump-fanitkin jokaisessa asiaan liittyvässä uutisessa esim. Twitterissä.
Ei jaksa tähän muuten kommentoida mitenkään, mutta mitä helvetin "marsseja" nämä BLM -jutut olivat? Ihmiset juoksivat ympäriinsä hajottaen paikkoja, ryöstäen tavaroita ja hakaten ohikulkijoita.

Enkä mä tuota minään vallankaappausyrityksenä mainostaisi, ennemmin vertaisin sitä noihin BLM -marsseihin. Ainakin suurimmalla osalla Capitoliin menneistä oli tarkoitus vain rikkoa ja varastella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös