Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

  • 3 780 777
  • 24 672

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Tämä on hiukan asian vierestä, mutta oheinen postaus on minua mietityttänyt. Minusta listaus vaikuttaa tarkoitushakuiselta eikä välttämättä kestä lähempää tarkastelua. Minusta ei voi pelkästään verrata sitä, mitä yhteistä Trumpin republikaaneilla ja natsi-Saksan hallinnolla on, vaan on tarkasteltava myös sitä, mitä yhteistä ja eroa näillä on muiden hallintojen kanssa.

1. Karismaattinen johtaja:
- Fasistisen yhteiskunnan luomiseen tarvitaan karismaattinen johtaja, joka kykenee kantamaan vastuun maastaan ja kansastaan. Tämä johtaja yleensä vetoaa massojen kokemia primitiivisiin vetovoimiin ja integroi niitä poliittiseen retoriikkaansa.
Tästä kohdasta voidaan kysyä, että eikö lähes kaikkiin liikkeisiin tarvita karismaattisia johtajia? Suomestakin me tunnemme paljonkin karismaattisia johtajia - jos karismaattisuus mitataan vaikkapa äänimäärällä - eikä heitä voi pitää fasismin ajajina. Voidaan melko suurella varmuudella sanoa, että jos haluaa saada aikaiseksi kansanliikkeen ja nopeita ratkaisuja, niin sitä varten tarvitaan karismaattinen johtaja. Toisaalta valtaosa karismaattisista johtajista ei saa aikaan kuin paikallisia kultteja eli se ei yksinään riitä kovin pitkälle.

Minusta Trumpia on vaikea edes pitää kovin karismaattisena, mutta se toki olen vain minä. Minua on aina hämmentänyt Trumpin kansansuosio.

2. Sisäiset viholliset:
- Luodaan kuvitelma sisäisistä vihollisista tai vähemmistöryhmistä, jotka esitetään uhkana kansakunnalle. Tämä vahvistaa johtajan asemaa ja yhdistää kansan hänen taakseen.
Tästä kohdasta voi kysyä, että millä poliittisella liikkeellä ei ole sisäisiä vihollisia tai vähemmistöryhmiä, joita he pitävät uhkana kansakunnalle? Esimerkiksi monelle vihreälle sellaisia ovat vaikkapa lihaa syövät ihmiset, autolla ajavat espoolaiset, lomamatkoille lentävät ihmiset, metsäteollisuus, maanviljelijät ja niin edelleen - heidän takiaan maailma tuhoutuu.

Jotkut irvileuat tuosta tietysti vääntävät argumentin siihen muotoon, että vihreät ajaa fasistista yhteiskuntaa, mutta se ei ole tämän argumentin tarkoitus, vaan se, että useimmiten kun jotain aatetta ajetaan, niin on olemassa myös ihmisryhmiä, joiden katsotaan toimivan tätä aatetta vastaan. Käytän vihreitä ja luonnonsuojelijoita esimerkkinä siksi, että se on itselleni tutuin.

3. Massojen vaistoihin vetoaminen:
- Johtaja käyttää retoriikkaansa herättääkseen tunteita, jotka vetoavat passivoituneisiin ihmisiin ja antavat heille tunteen arvosta ja merkityksestä.
Kuinka moni poliittinen taho ei pyri herättämään massoissa tunteita? Eikö esimerkiksi Greta Thunberg ole tullut tunnetuksi vahvoista tunnepitoisista puheistaan? Taitaa olla harvassa ne poliittiset aatteet, jotka eivät käytä tunteisiin vetoavaa retoriikkaa.

4. Usko kansakunnan erityisasemaan:
- Luodaan kuvitelma maan suurenmoisesta ja myyttisestä menneisyydestä sekä usko oman maan erityisasemaan.
Kansakunnan erityisasema viittaa nationalismiin, mutta oikeastaan mikä tahansa aate vetoaa aina jonkin ihmisryhmän erityisasemaan. Se on yksinkertainen kysymys aatteen sisällä: keitä me aatteen kannattajat olemme? Miksi juuri meidän aatteemme on niin tärkeä, että sen on tultava kuulluksi ja päätöksenteon välineeksi?

On vähän vaikea ajatella, etteikö Yhdysvaltain liittovaltion vaaleissa kansansuosiota koetettaisi saada sellaisilla argumenteilla, joilla Yhdysvallat halutaan pitää tulevaisuudessakin suurvaltana. Voiko puolue saada vaikkapa kongressiin edustajia lupailemalla amerikkalaisille äänestäjille, että heidän poliittinen päämääränsä on tehdä Yhdysvalloista heikko takapajula? Mikä suomalainen puolue ei vetoaisi suomalaisiin tai asettaisi tavoitteekseen tehdä Suomesta köyhä takapajula? Toki näin voi käydä lupauksista huolimatta, mutta se on eri asia.

Nationalismi on eräs keino koettaa saada maantieteellisesti paikallinen väestö tuntemaan yhteenkuuluvuutta. Muitakin keinoja on. Vaikka nationalismi ei olekaan nyt kovin kovassa huudossa, niin silti erilaista kansallistunnetta edelleen herätellään, kun tietyn alueen tai tietyn etnisen ryhmän ihmiset koetetaan saada tuntemaan keskenään yhteenkuuluvuutta.

5. Propaganda ja totuuden tuhoaminen:
- Käytetään propaganda-apua luodakseen valheellinen kuva todellisuudesta. Tämä on keskeinen mekanismi fasismin luomisessa, sillä se poistaa objektiivisen maailman ja korvaa sen johtajan halulla ja tahdolla.
Tämä on ehkä ensimmäinen näistä kohdista, jota pidän tienä kohti diktatuuria. Tai tässäkin propaganda on tyypillistä ihan kaikille poliittisille aatteille, mutta totuuden tuhoaminen on askel kohti diktatuuria.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että miettikää itse kukakin mielessänne, että oletteko avoimia kantojanne vastaan oleville faktoille? Oikeastiko? Aika moni joutunee huomaamaan, että jotkut faktat ovat sen kaltaisia, että ne soisi unohdettavan julkisesta keskustelusta.

6. Väkivallan ihannointi ja sisäinen kurin pitäminen:
- Fasistinen yhteiskunta ihannoi väkivaltaa ja ylläpitää kovaa sisäistä kuria ja valvontaa. Tämä tukahduttaa vastustajat ja vahvistaa johtajan valtaa.
Väkivallan ihannointi johtaa aina väkivaltaiseen yhteiskuntaan. On kuitenkin jopa Suomessa melko tavallista, että äänestäjäkuntaa herätellään sillä, että "nyt tarvitaan kovia otteita".

7. Perheen ja perinteiden korostaminen:
- Korostetaan perinteisiä ydinperheen arvoja ja rooleja.
Tällä perusteella monet suomalaiset puolueet saadaan fasismia ajaviksi puolueiksi, joka tietysti sopii näiden puolueiden kanssa kilpaileville puolueille. Jos perinteiden korostaminen ja puolustaminen on merkki fasismista, niin silloin esimerkiksi Karjalan liitto ry olisi tuon määritelmän perusteella fasistinen järjestö. Näinhän ei toki ole, jos se nyt on kellekään epäselvää. Tässä kohdassa olisi siis oltava huomattavasti tarkempi: pelkkä perinteiden puolustaminen tai perinteiden vastustaminen ei kerro vielä oikeastaan mitään.

Yksi harvoista liikkeistä, jolle perinteiden vastustaminen oli itseisarvo, ovat futuristit. Se ei silti estänyt heitä tukemasta fasismia: "Monet Italian futuristit kannattivat fasismia siinä toivossa, että se uudenaikaistaisi maan, joka oli jakautunut teollistuneeseen pohjoiseen ja maalaiseen, vanhanaikaiseen etelään. Fasistien tavoin futuristit olivat kansallismielisiä italialaisia, äärimmäisyysmiehiä ja väkivallan ihailijoita. Futuristit toimivat fasistien valtaantulon jälkeen yhteistyössä fasistien kanssa erityisesti arkkitehtuurin alalla."

Toki varmaan jos vaikkapa Kristillisdemokraatit saavuttaisivat 80% kansansuosion, niin Suomi näyttäisi toisenlaiselta paikalta, mutta isoja muutoksia olisi kyllä luvassa myös silloin, jos Vasemmistoliitto saavuttaisi 80% kansansuosion. Sellaisella suosiolla laitettaisiin Suomi perustuslakia myöten uuteen uskoon.

8. Ihmisten välisen tasa-arvon vastustaminen:
- Fasistinen yhteiskunta vastustaa kaikkia ideologioita, jotka korostavat ihmisten välistä tasa-arvoa.
Toisaalta ihmisten välinen tasa-arvo sekin pystyy toimimaan fasistisen valtion rakennuselementtinä, esimerkiksi vaikkapa Neuvostoliitto ja kommunistinen Kiina. Tässä kohdassa pitäisi olla paljon tarkempi sen kanssa, mitä oikein vastustetaan. Se, että vastustaa toisen puolueen agendaa, ei vielä ole mielestäni kovin hyvä argumentti, koska puoluepoliitikkaan kuuluu erimielisyys muiden puoleiden kanssa.

- Trumpin hallinto on usein vastustanut poliittista korrektiutta ja tasa-arvon edistämistä, esimerkiksi kritisoimalla "cancel culturea" ja puolustaen perinteisiä arvoja.
Tässä mennään syvälle siihen kysymykseen, että kumpaa oikein vastustetaankaan, poliittista aatetta vai tasa-arvoa. En nyt kuitenkaan lähde tätä asiaa pidemmälle purkamaan. Republikaaneille kaikki sellainen, mitä demokraatit omivat itselleen, on lähtökohtaisesti vastustettavaa. Ja sama toisin päin.

9. Oikeuslaitoksen ja median kontrollointi:
- Otetaan kontrolli oikeuslaitokseen ja mediaan, jotta voitaisiin hallita informaatiovirta ja estää vastustus. Tämä vahvistaa johtajan valtaa ja estää kritiikkiä.
Tämä on tässä listauksessa melko selkeä askel kohti diktatuuria. Vastustajien elämä voidaan tehdä ahtaaksi ja samalla on mahdollisuudet ylläpitää omaa suosiotaan. Mutta toisaalta taas lähes kaikki aatteet nimenomaan pyrkivät tähän, tekemään vastustajansa aseman hankalaksi ja kerryttämään suosiotaan. Miltä sellaiset iskulauseet kuin "mediatilan haltuunotto" kuulostavat? Ei, se ei ole alun perin persujen lanseerama.

Kun diktatuurissa pääsee tarpeeksi pitkälle, niin suosiota ei sitten enää tarvitakaan, tarvitaan vain raudanluja ote kansalaisiin.

10. Demokraattisen hallinnon rapauttaminen:
- Epäonnistuneen demokratian symboliksi Trump on nostanut ”heikon” Joe Bidenin. Näin hän ehdollisti puolet amerikkalaisista uskomaan, että diktaattoreiden ja autoritaaristen johtajien hallinto on parempaa. Donald Trump oppi ensimmäisellä kaudellaan, että tietyillä liittovaltion instituutioilla on liikaa toimivaltaa: ne pystyivät vastustamaan hänen määräyksiään. Toisella kaudellaan hän ei salli sen toistuvan. Trumpin vallanvaihdoksen ytimessä on niin kutsuttu Project 2025 -ohjelma. Sen tavoitteena on koko Yhdysvaltain keskushallinnon siirtäminen presidentin käskyvallan alle.
Demokratian rapauttaminen on tietysti aina osa totalitarismia, koska kyseessä on erilaiset hallintomuodot.

11. Koulutuksen ja historian muokkaaminen.
-
Muokataan koulutusta ja historiaa sopimaan fasistisen ideologian kanssa.
- Trumpin hallinto on usein vastustanut kriittistä rotuteoriaa ja muita opetusohjelmia, jotka korostavat ihmisten välistä tasa-arvoa ja monimuotoisuutta.
En sinällään ihmettele, jos joku vastustaa kriittistä rotuteoriaa, se ei mielestäni ole kovin tieteellinen teoria (itse asiassa etuliite "kriittinen" vaikuttaa minusta nykyään enemmän etuliitteeltä "poliittinen"). Koulutusta kuitenkin muokataan joka tapauksessa hallinnosta riippumatta. Myös historiaa muokataan ainakin sillä tavalla, että tietyt näkökulmat ovat jokaisena ajanjaksona suositumpia kuin toiset. Tämä näkyy esimerkiksi ajanjaksolla julkaistuissa historiaa käsittelevissä kirjoituksissa. Voidaan jopa sanoa, että tietyllä ajanjaksolla julkaistu historiaa koskettava materiaali kertoo tuon ajanjakson aatteista, ja on siten hyvää ainesta aatehistorian tutkimukselle.

- - -

Minä voisin väittää, että kaikkein tärkein polttoaine diktatuurin syntymiselle on enemmistön ahdinko. Jos tarpeeksi suuri väestön osa kokee olonsa tukalaksi, se on valmis radikaalimpiinkin ratkaisuihin olosuhteiden parantamiseksi. Silloin se on altis propagandalle eli tarttuu täkyyn, joka ei tuokaan parannusta, vaan ajaa uudenlaisiin ongelmiin.

Syntipukki ongelmille kyllä löydetään, ja oli se kuka tai mikä tahansa, niin kohtelu voi olla julmaa. Natsi-Saksaa määrittelee paljolti voimakas juutalaisviha, mutta se on vähän poikkeuksellistakin. Monissa muissa totalitaristisissa valtioissa väestön puhdistamista on toteutettu ilman kovin suurta aatteellista hurmiota. Monet nykyiset ja menneet totalitaristiset valtiot eivät ole koskaan lähteneet isompiin puhdistuksiin, vaan pitäytyneet enemmän poliittisten vastustajiensa vaimentamisessa.

- - -

Jos olen oikein käsittänyt, niin Trumpilla tai ylipäätään republikaaneilla ei ole mahdollisuuksia muuttaa Yhdysvaltoja fasistiseksi diktatuuriksi, mutta heillä on mahdollisuus liittovaltion kautta vaikuttaa siihen, että vahvasti "punaiset alueet" (kuten Teksas) muuttuvat entistä punaniskaisemmaksi. Sen sijaan demokraattien voima-alueet kuten itä- ja länsirannikko, tuskin muuttuvat sen fasistisemmaksi ainakaan ilman sisällissotaa. Liittovaltiotason hankkeet voivat muuttua, mutta osavaltioiden omat hankkeet eivät välttämättä muutu mihinkään.

Presidenttinä Trumpilla on melkoinen valta Yhdysvaltojen ulkosuhteisiin ja tämän neljän vuoden aikana hän voi tehdä peruuttamatonta tuhoa ympäri maailmaa.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Presidenttinä Trumpilla on melkoinen valta Yhdysvaltojen ulkosuhteisiin ja tämän neljän vuoden aikana hän voi tehdä peruuttamatonta tuhoa ympäri maailmaa.

Miten mielestäsi ulkosuhteita sitten pitäisi hoitaa.? Jätetään pois Ukraina,Lähi-Itä, Nato ja Grönlanti. Niitä on kovasti jo puitu.

Voi hoitaa niitä ihan hyvinkin. Melkoiset antipatiat täällä taas roihuavat. Trumpin pääasiallinen punainen lanka näyttäisi olevan rahavirtojen kääntäminen kohti kotimaata holtittoman ulkomaille suuntautuvan rahan syytämisen sijaan. Mielestäni on hyvä ohjenuora kaikille valtion päämiehille. Kiinan laittaa varmasti koville. Kansainvälisistä sopimuksista voi aina neuvotella uudelleen jota hän varmasti tekee. Sanelemista en pidä hyvänä mutta en sitäkään eikö maailman muuttuessa asioita voi tarkastella uudelleen.

Käännä ajatuksesi niin että olet amerikkalainen tavallinen työntekijä. Onko siellä monikaan ollut tyytyväinen viime vuosina?
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Miten mielestäsi ulkosuhteita sitten pitäisi hoitaa.? Jätetään pois Ukraina,Lähi-Itä, Nato ja Grönlanti. Niitä on kovasti jo puitu.
Jos jätetään nuo pois niin aika vähän jää ulkosuhteiden hoitoa. Siinä on kuitenkin merkittävimmät liittolaiset (Eurooppa), strategisia liittolaisia (Israel, Saudi-Arabia) ja sitten Ukrainan tilanne joka pitää sisällään myös Venäjän. Jos nuo menevät enemmän tai vähemmän päin vittua ja tilanne on kaikille epäselvä niin eihän se hyvältä näytä. Tai noh, Israelin kanssa kaikki taitaa olla hyvin kun on jo puhetta siitä kuinka palestiinalaiset pitäisi ajaa kodeistaan muihin maihin. Saudi-Arabia sitten pukkaa maailmalle omaa ummehtunutta islamin tulkintaansa joka näkyy terrorismina muualla maailmassa ja yhdessä Iranin kanssa pitää Jemenin täysin hirvittävässä tilanteessa.

Toki puheet Kanadan liittämiseksi osaksi Yhdysvaltoja menee myös ulkosuhteiden hoidon piiriin. Sitten tietysti Meksikon tölviminen. Nyt oli tämä Kolumbian tapaus jossa Trump halusi käyttää sotilaslentokonetta palautuksen hoitamiseen eikä jotain siviilikoneita ja tariffien yms. uhkailu. Se sitten päättyikin jo. Pohjois-Korean johdon kanssa ilmeisesti tulossa taas tapaaminen ja Kiinan suhteen en ole nähnyt oikein mitään merkittävää vielä.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Miten mielestäsi ulkosuhteita sitten pitäisi hoitaa.? Jätetään pois Ukraina,Lähi-Itä, Nato ja Grönlanti. Niitä on kovasti jo puitu.
Hmmh, käsitit jotain väärin. Otin kantaa tuohon listaukseen ja siihen, paljonko se sinällään kertoo Yhdysvaltojen matkasta kohti fasistista diktatuuria - siinäkään en ota kantaa siihen, tuleeko Yhdysvalloista sellainen vai ei, vaan listan argumentteihin asiasta. Totesin, että liittovaltiolla on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa osavaltioihin ja että sitä kautta näen, että Trump voisi liittovaltion johdossa tehdä punaniskaisista osavaltioista punaniskaisempia, mutta on vähän vaikea nähdä, että itä- ja länsirannikon osavaltiot yks kaks yllättäen liittovaltion määräyksestä muuttuvat fasistisiksi diktatuureiksi.

Tähän sanoin, että liittovaltion johdossa Trumpilla on enemmän valtaa liittovaltion ulkosuhteissa ja niissä hän voi saada neljässä vuodessa laajempaa tuhoa aikaan. En sanonut, että saa, mutta presidenttinä hänellä on melko näkyvä rooli ulkosuhteiden hoitamisessa.

Voi hoitaa niitä ihan hyvinkin. Melkoiset antipatiat täällä taas roihuavat. Trumpin pääasiallinen punainen lanka näyttäisi olevan rahavirtojen kääntäminen kohti kotimaata holtittoman ulkomaille suuntautuvan rahan syytämisen sijaan. Mielestäni on hyvä ohjenuora kaikille valtion päämiehille. Kiinan laittaa varmasti koville. Käännä ajatuksesi niin että olet amerikkalainen tavallinen työntekijä. Onko siellä monikaan ollut tyytyväinen viime vuosina?
Niinpä juuri, Yhdysvaltain presidentti näkyy amerikkalaiselle eri valossa kuin suomalaiselle. Siksihän me täällä aina jaksamme hämmästellä Yhdysvaltain presidenttien valintaa (ketä asetetaan ehdokkaaksi, kuka äänestetään presidentiksi, millaisella äänestysmekanismilla ja niin edelleen).
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Jos jätetään nuo pois niin aika vähän jää ulkosuhteiden hoitoa. Siinä on kuitenkin merkittävimmät liittolaiset (Eurooppa), strategisia liittolaisia (Israel, Saudi-Arabia) ja sitten Ukrainan tilanne joka pitää sisällään myös Venäjän. Jos nuo menevät enemmän tai vähemmän päin vittua ja tilanne on kaikille epäselvä niin eihän se hyvältä näytä.

Toki näinkin. Nuo kun hoituvat kohtuullisesti muulla ei ole niin väliäkään. No Kiinalla toki.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Hmmh, käsitit jotain väärin. Otin kantaa tuohon listaukseen ja siihen, paljonko se sinällään kertoo Yhdysvaltojen matkasta kohti fasistista diktatuuria - siinäkään en ota kantaa siihen, tuleeko Yhdysvalloista sellainen vai ei, vaan listan argumentteihin asiasta. Totesin, että liittovaltiolla on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa osavaltioihin ja että sitä kautta näen, että Trump voisi liittovaltion johdossa tehdä punaniskaisista osavaltioista punaniskaisempia, mutta on vähän vaikea nähdä, että itä- ja länsirannikon osavaltiot yks kaks yllättäen liittovaltion määräyksestä muuttuvat fasistisiksi diktatuureiksi.

Ehkä vähän luin huolimattomasti.

Pelko on turha. Otetaan nyt vaikka New York tai Kalifornia. Pysyvät taatusti liberaaleina jenkkien kontekstissa kuin muutkin rannikon osavaltiot.Kanadastakin tulisi demokraattien valtakunta joten se Kanadasta.

Muuta säätöä ja sählinkiä meidän näkökulmastamme varmasti tulee. Jos ne oikein nyppivät kannattaa uutisten seuranta laittaa tauolle pariksi vuodeksi kun niille emme mitään mahda, verenpaineesta kannattaa pitää huolta.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Saudi-Arabia sitten pukkaa maailmalle omaa ummehtunutta islamin tulkintaansa joka näkyy terrorismina muualla maailmassa ja yhdessä Iranin kanssa pitää Jemenin täysin hirvittävässä tilanteessa.
Onneksi Trump on todella jyrkkä Saudi-Arabian suhteen - ensimmäinen valtionvierailu edellisellä pressakaudella oli ihan pelkkää dominanssin esittämistä. Ja kova linja jatkui sen jälkeenkin. Kysy vaikka Jamal Khashoggilta. Saatat tosin tarvita meedion.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Käännä ajatuksesi niin että olet amerikkalainen tavallinen työntekijä. Onko siellä monikaan ollut tyytyväinen viime vuosina?
Ei varmaan, mutta sama globalisaation peikko siellä syö kotimaista teollisuutta kuin meilläkin, eikä Trump pysty kelloa kääntämään. Jos ei kustannuskilpailukyky ole kunnossa, niin hommat menee muualle. Ei keskiluokan kultaiselle ajalle ole tuollakaan täysin paluuta. Toki paskavaltioiden toimien takia globalisaatio ottaa nyt ihan terveitäkin taka-askelia.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Miten mielestäsi ulkosuhteita sitten pitäisi hoitaa.? Jätetään pois Ukraina,Lähi-Itä, Nato ja Grönlanti. Niitä on kovasti jo puitu.

Voi hoitaa niitä ihan hyvinkin. Melkoiset antipatiat täällä taas roihuavat. Trumpin pääasiallinen punainen lanka näyttäisi olevan rahavirtojen kääntäminen kohti kotimaata holtittoman ulkomaille suuntautuvan rahan syytämisen sijaan. Mielestäni on hyvä ohjenuora kaikille valtion päämiehille. Kiinan laittaa varmasti koville. Kansainvälisistä sopimuksista voi aina neuvotella uudelleen jota hän varmasti tekee. Sanelemista en pidä hyvänä mutta en sitäkään eikö maailman muuttuessa asioita voi tarkastella uudelleen.

Käännä ajatuksesi niin että olet amerikkalainen tavallinen työntekijä. Onko siellä monikaan ollut tyytyväinen viime vuosina?
Trump hoitaa ulkosuhteita kuten paljolti muitakin suhteita elämässään ja siinä se vika juuri onkin. Kun hän on yksi luonnevikaisimmista ihmisistä maan päällä. Ei hänellä ole mitään todellisia ystäviä tai liittolaisia, on vain vihollisia joita pyrkii kukistamaan (tai pääsemään ainakin suotuisaa diiliin heidän kanssaan), ja sitten pompoteltavia alaisia / hyväksikäytettäviä heikompia.

Kannattaa ajatella Trumpia mafiapäällikkönä. Kiinan ja Venäjän johtajat hän näkee kilpailevien järjestöjen johtajina. Euroopan maat hän taas näkee heikkoina tavallisina tallaajina, joille hänen jenginsä on joskus tehnyt jotain palveluksia, ja nyt kummisetä vaatii vastapalvelusta korkojen kera takaisin. Siltä pohjalta esim. "Lebenstraum"vaatimus Grönlannin saamisesta on syntynyt. Kasakka ottaa sen mikä on huonosti kiinni.

Ei Trumpilla koskaan häivähdä mielessä mitkään ajatukset oikeudenmukaisesta taakan jaosta, vapaan maailman tulevaisuuden turvaamisesta ym. Osaa toki moisia korulaiseita käyttää, perustellesaaan miksi kaikki maailman rahavirrat olisi ohjattava oman poppoon taskuun. Ja lopulta omaan taskuun.

Kiinan Trump tunnistaa isoimmaksi kilpailevaksi taloudeksi, joten sitä kohti on isoimmat tykit suunnattu, Venäjä pienenä taloutena pääsee helpommalla. Valitettavasti Trumpin käsitys maailmantalouden toiminnasta on varsin hämärä ja yksioikoinen. Kiristys ja uhkailu tulleilla toimii sen aikaa minkä toimii, jos ihan täysmittaiseksi taloussodaksi Kiinan kanssa menee, niin sitten ollaan varmaan kohta täälläkin kaikki työttömiä. Joten pelätä tässä saa. Ja monta vuotta vielä.

Kaikki tämä kärsimys vain yhden äärimmäisen epärehellisen tyypin pohjattomaan rahanhimon, vallanhimon, kostonhimo sekä turhamaisuuden takia. No, toki hän on saanut aika paljon apua.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Kuitenkin, kuten aiemminkin oon sanonut, positiivista tässä on se, että tämä punppu on todennäköisesti niin täydellisen osaamaton poliittisessa prosessissa, ettei mitään peruuttamatonta saa aikaiseksi. Sitäkin enemmän otsikoita, henkilökohtaisia tragedioita ja entistä enemmän kahtiajakautumista maga-kultin ja kaikkien muiden välillä. Jossain oli ihan hauska kuvaus: jos pelle menee kuninkaanlinnaan, hänestä ei tule kuningasta, vaan kuninkaanlinnasta tulee sirkus.
Tässä täytyy erottaa muutama asia, jotta Trumpista saataisiin tarkempi kuva, mitä hän on ja mitä hän ei ole.

1) Trump haluaa olla diktaattori, tämän allekirjoitan. Elkeet ovat kuin pedolla.
2) Trump mahdollisesti pyrkii diktaattoriksi, tästä ei ole täyttä varmuutta, voi sen niinkin sanoa.
3) Ja Trump leikkii "diktaattoria", siis omiensa keskuudessa. Käyttäytyy itsevaltiaan tapaan, uhkailee yms. monia tahoja.

Mutta saaga Trumpista diktaattorina on kuitenkin hieman vajaa. Trump käyttää ainakin nyt perustuslain hänelle jostakin käsittämättömästä syystä suomia laajoja presidentin valtaoikeuksia. Tekee mitä tekee, mutta demokraattisesti valittuna johtajana.

Eikä pidä myöskään unohtaa demokraattien jatkuvaa valitusta Trumpista. Jos he olisivat käyttäneet tuonkin energian vaalikampanjaan... Ja muistettakoon nyt sekin, että jotain 80 miljardööriä tuki Harrisia. Ei se rahavalta pelkästään rebuilla ole. Kyllä noilla rahoilla olisi demokraattien pitänyt voittaa koko roska.

Trump on tietysti vaarallinen, mutta myös pelkuri. Esimerkiksi kongressin valtauksessa hän ei antanut ohjeita kapinallisille (lue idiooteille), vaan valtaus jäi vain käsittämättömäksi riehunnaksi. Trump ei todella edes tiennyt, miten vallankaappaus olisi saatu maaliin. Hän vain odotti, että muut tekevät työn hänen puolestaan.

Kun Trump ei kuitenkaan ole seuraavissa presidentinvaaleissa ehdokkaana, uskooko kukaan, että hän suostuisi jotenkin vaarantamaan omia eläkepäiviään jonkin toisen ehdokkaan vuoksi, siis tuloksen väärentämiseksi? Diktaattori jää vaille jatkajaa.

Edes Korkein Oikeus ei voi auttaa kausien pidentämisessä. Kaksi kautta sanotaan laissa, sitä on mahdoton tulkita muulla tavoin. Immuniteetin saivat sävellettyä erinäisten päätelmien avulla, mutta miten pidennetään kahta kautta, on toinen asia.

On olemassa teoreettisia vaihtoehtoja tuloksen kumoamiseksi, mutta enpä usko, että kenelläkään muulla rebulla on Trumpin kanttia lähteä kiistämään vaalitulos, jos tämä häviää vaalit. Näitä vaihtoehtoja voidaan pohtia tuonnempana. Erittäin hankalasti toteuttavia ovat.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Yksi erittäin mielenkiintoinen sivujuonne tässä Trumpin toisen kauden aikana onkin, kuka rebuista (vai jostain ihan muualta?) onnistui kiipeämään tarpeeksi syvälle Trumpin perseeseen, että saa perinnökseen magakultin ja keisarin uudet vaatteet?

Vance olisi looginen, mutta liekö magaa miellyttävä kuitenkaan kaikessa laskelmoidussa populismissaan? Trumpin lapsista kukaan ei ole lähelläkään isäänsä tuossa messias-kompleksissaan ja ne syötäisiin varmaan elävältä esivaalissa. Kuka muu sitten? Joku miljardööri varmaan.

Jännä nähdä myös, saavatko demokraatit rivejään kasaan ja kunnollisen ehdokkaan - joka voi toki olla vaikka Harris, jos tälle rakennetaan joku imago ja sanoma uudelleenjärjestellään täysin, ja altistetaan esivaaleissa kunnon kilpailulle. Aikaa on, mutta työtä on täysin vituiksi vedetyn kampanjan ja presidenttiyden jälkeen. Siis mielikuvien tasolla.
 

stonec_86

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kannattaa ajatella Trumpia mafiapäällikkönä. Kiinan ja Venäjän johtajat hän näkee kilpailevien järjestöjen johtajina. Euroopan maat hän taas näkee heikkoina tavallisina tallaajina, joille hänen jenginsä on joskus tehnyt jotain palveluksia, ja nyt kummisetä vaatii vastapalvelusta korkojen kera takaisin. Siltä pohjalta esim. "Lebenstraum"vaatimus Grönlannin saamisesta on syntynyt. Kasakka ottaa sen mikä on huonosti kiinni.
Tähän on tultu joo. Alkaa tosiaan olla aika mafiapomotyylistä tämä homma sillä erotuksella että mafiapomollakin on yleensä tietty logiikka ettei mennä omien kavereiden kimppuun ja käyttäydytään vähemmän ennalta arvaamattomasti.

Voi olla oikeasti se tilanne että Trumpin kauden päättyessä Kiina aletaan nähdä suurimmassa osassa maailmaa luotettavampana ja vähän poukkoilevana suurmahtina. Tuo taas tuo Kiinalle uusia liittolaisia ja kasvattaa heidän statustaan, mutta Trumpille tuo logiikka on ilmeisesti liian monimutkainen ymmärtää.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Yksi erittäin mielenkiintoinen sivujuonne tässä Trumpin toisen kauden aikana onkin, kuka rebuista (vai jostain ihan muualta?) onnistui kiipeämään tarpeeksi syvälle Trumpin perseeseen, että saa perinnökseen magakultin ja keisarin uudet vaatteet?
Ei se minusta näin toimi Yhdysvalloissa. Ei Trumpin ole tarvinnut kiivetä kenenkään aiemman rebujen presidentin ahteriin saadakseen suosionsa, eikä seuraavan tarvitse kiivetä Trumpin ahteriin. Ollaan Yhdysvaltain politiikasta mitä mieltä tahansa, niin varmaan jokainen asiaa seuraava voi sanoa sen, että molemmat puolueet ja heidän presidenttinsä muuttuvat ajan kuluessa: Lincoln, Reagan, Bushit ja Trump eivät ole samanlaisia.

Vance olisi looginen, mutta liekö magaa miellyttävä kuitenkaan kaikessa laskelmoidussa populismissaan? Trumpin lapsista kukaan ei ole lähelläkään isäänsä tuossa messias-kompleksissaan ja ne syötäisiin varmaan elävältä esivaalissa. Kuka muu sitten? Joku miljardööri varmaan.
Tämä jää nähtäväksi.

Pitää kuitenkin huomioida pari asiaa. Yhdysvallat on samalla tavalla liittovaltio kuin esimerkiksi Saksa. Liittovaltion johtajalla - Yhdysvalloissa presidentti, Saksassa liittokansleri - toimivalta on pääosin liittovaltion omissa instituutioissa ja molemmissa pääosin liittovaltion ulkosuhteissa. Kummassakin liittovaltiossa liittovaltion johdon toimivalta osavaltiotasolla on rajallinen. Siksi meillä suomalaisille Yhdysvaltojen presidentti näyttäytyy eri valossa kuin amerikkalaiselle, samaan tapaan kuin Saksan liittokansleri.

Tähän on tultu joo. Alkaa tosiaan olla aika mafiapomotyylistä tämä homma sillä erotuksella että mafiapomollakin on yleensä tietty logiikka ettei mennä omien kavereiden kimppuun ja käyttäydytään vähemmän ennalta arvaamattomasti.
Ah, mutta kaikille mafiapomoille kaverin määritelmä on häilyvä! Kaveri on se, jonka kanssa kannattaa kavereerata, jos mielii säilyttää valtansa, muut ovat niitä, joihin sitä valtaa kohdistetaan. Kyllä kuka tahansa mafiapomo saa käyttäytyä arvaamattomasti, se on jopa sisäänrakennettu ominaisuus sellaisissa hierarkoissa - pidetään ihmiset varpaillaan. Siihenhän se perustuu, että katsotaan, kuka on mafiapomolle lojaali, vaikka tämä kurmoottaisi kaveria, ja kuka liittoutuu mukaan, jos kaveria kurmootetaan.

Voi olla oikeasti se tilanne että Trumpin kauden päättyessä Kiina aletaan nähdä suurimmassa osassa maailmaa luotettavampana ja vähän poukkoilevana suurmahtina. Tuo taas tuo Kiinalle uusia liittolaisia ja kasvattaa heidän statustaan, mutta Trumpille tuo logiikka on ilmeisesti liian monimutkainen ymmärtää.
No, siis, yleisesti ottaen, omassa kommentissani sanoin sitä, että Trumpilla on neljä vuotta aikaa toimia, ja sen aikana hänellä on parhaat mahdollisuudet tehdä tuhoa nimenomaan ulkosuhteissa - on vaikea nähdä, että Trump pystyy kannatustaan enempää saamaan aikaiseksi tuhoa Yhdysvaltojen sisällä. On se toki mahdollista, mutta vaatii äärimmäisempiä toimenpiteitä.

Neljä vuotta tässä nyt eletään varmaan täällä Euroopassa sellaisessa tilanteessa, että nukkumaan mennessä eurooppalaisten valtioiden johto ei tiedä, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Tämä siitä syystä, että transatlanttinen yhteistyö on kuitenkin ollut aika pitkään sellainen itsestäänselvyys, sen sijaan esimerkiksi Venäjä ja Kiina eivät ole koskaan laskeneet mitään Yhdysvaltojen varaan. Heille uusi päivä voi tuottaa ihan hillittömiä riemunkiljahduksia, kun Trump vaikkapa aloittaa kauppasodan Euroopan kanssa jostain syystä: esimerkiksi, Tanska ei hyväksykään sitä, että Yhdysvallat valtaa Grönlannin, tai asettuu tukemaan Kanadaa sitä vastaan, että se liitetään Yhdysvaltoihin. Tai on poikkiteloin vaikkapa yhdysvaltalaisia some-firmoja vastaan määräämällä näille rangaistussakkoja, tai jotain. Yhdysvaltain ja Euroopan moninaiset kytkökset ovat omiaan vahingoittamaan transatlanttisia suhteita monilla eri tavoilla, siinä missä Venäjällä ja Kiinalla on suhteiden puuttuessa lähinnä pelkkää voitettavaa.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Euroopan maat hän taas näkee heikkoina tavallisina tallaajina, joille hänen jenginsä on joskus tehnyt jotain palveluksia, ja nyt kummisetä vaatii vastapalvelusta korkojen kera takaisin

Tässähän olet tasan oikeassa ja Euroopassa on syytä ryhdistäytyä. Täytyy muistaa että palvelus oli aika iso kun keskenään sodittiin ja natsit olivat homman hoitamassa. Toinen apuri tuolloin velivenäläinen. Olipa hyvä kommentti jossain Deep Seekiä koskevassa kolumnissa. Muualla innovoidaan mutta mitenkähän EU tulee vastaamaan kilpailuun? Todennäköisesti keksii jonkun uuden veron tai kiellon vastineeksi.

Kuinka monta vuosikymmentä tällä mantereella menee että herätään kunnolla uuteen maailmaan?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Euroopan maat hän taas näkee heikkoina tavallisina tallaajina, joille hänen jenginsä on joskus tehnyt jotain palveluksia, ja nyt kummisetä vaatii vastapalvelusta korkojen kera takaisin. Siltä pohjalta esim. "Lebenstraum"vaatimus Grönlannin saamisesta on syntynyt. Kasakka ottaa sen mikä on huonosti kiinni.
Se sentään EU:sta on sanottava, että vaikka muuten onkin aika märkä rätti niin kauppapolitiikassa se on tottunut pelaamaan kovaa - sanoisin että tämän takia jopa Trump miettii kolmeen kertaan ennenkuin aloittaa jotain kauppasotaa kanssamme.

Grönlannin suhteen en sitten osaa sanoa mitään järkevää - puhtaalta putinismiltahan tuo retoriikkana kuulostaa, paitsi ettei ole edes niitä näennäisiä historiallisia ja kulttuurisia tekosyitä. Alue on arvokas ja sen takia haluamme ottaa sen väkisin pois pieneltä rauhalliselta liittolaiseltamme (sekä itse alueen asukkailta joiden kohtalo USA:n siirtomaana olisi varmasti karu - minkähänlaisille reservaateille siirrettäisiin pois jaloista). Toki tämä vielä on vain semi-fasistista aggressiivista retoriikkaa, mutta kuka tietää mihin toimiin tuo vastuuton ja pelottava hallinto on oikeasti kykenevä.
 
Viimeksi muokattu:

rpeez

Jäsen
Muualla innovoidaan mutta mitenkähän EU tulee vastaamaan kilpailuun? Todennäköisesti keksii jonkun uuden veron tai kiellon vastineeksi.

Kuinka monta vuosikymmentä tällä mantereella menee että herätään kunnolla uuteen maailmaan?
Hyvin sanottu. On kiva näperrellä sääntöjen ja kurkkujen suoruuden kanssa, emmekä halua herätä mihinkään uuteen maailmaan sääntöpohjaisen yhteiskunnan sosiaalisesten tukiverkkojen mukavasta maailmasta.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Yllä esim. @mjr kirjoittaa täyttä asiaa Trumpin Grönlanti-hourailuista eikä siihen ole juuri lisättävää.

Maan kahtiajakautuminen on karmaisevalla tasolla ja ihmiset selvästi radikalisoituvat puolin ja toisin enenevässä määrin. Trump jo melkein tapettiinkin ja nyt joku ”antifasisti” on ollut iskemässä Capitoliin molotovin cocktailien kera tappaakseen hallinnon jäseniä:


…mies on kertonut viranomaisille asiakirjojen mukaan lähteneensä kotoaan aikomuksenaan tappaa Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Johnson ja puolustusministeri Hegseth, jota mies kutsui asiakirjojen mukaan natsiksi.
Asiakirjoissa kerrotaan, että mies oli halunnut tappaa myös valtionvarainministeri Bessentin…


Ei näin… Tällainen ruokkii vihaa ja väkivaltaa tarjoten samalla magalaisille ”oikeutuksen” entistä jyrkempään linjaan.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Muualla innovoidaan mutta mitenkähän EU tulee vastaamaan kilpailuun?
Euroopan mailla resurssit ovat huomattavasti rajallisemmat kuin Kiinalla tai USA:lla. Siihen päälle kun kuristetaan firmoilta voitot joilla innovoida ja halutaan lopettaa yritystuet joita innovoinnit edellyttävät, on tilanne se mikä se nyt on. On helppo sanoa muille että innovoikaa ilman minkäänlaista tietoa mitä se vaatii.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Muualla innovoidaan mutta mitenkähän EU tulee vastaamaan kilpailuun?
Kyllähän Euroopasta löytyy tietotaitoa, mitä muualta maailmasta ei. Mm. kaikki, (siis ihan kaikki, kilpailua käytännössä ei ole) optisen litografian koneet pienimmillä prosessinodeilla valmistaa hollantilainen ASML. Peilit noihin toimittaa saksalainen Carl Zeiss. Toki niitä sitten loppuviimeksi todennäköisesti käyttää taiwanilainen TSMC, mutta se sitten on sitä globaalia markkinataloutta. Mihin tämä prosessi johtaa, löytyy todennäköisesti tunnustelemalla taskun pohjaa. Tarkoitan siis puhelinta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tämä tuntuu ihan oikeasti joltakin Orban- tai Erdogan-tyyliseltä toiminnalta - kostetaan vastustajille eläkkeelläkin. Ja samalla se lähettää sangen hyytävän viestin nykyisille viranhaltijoille. Näin eivät oikeus- ja sivistysvaltiot tavanneet tehdä:

 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Näin Trumpin USA kohtelee perinteistä ja luotettavaa liittolaistaan:

Trumpin toimia voidaan tulkita parhain päin Ruotsilan tapaan:



Tällöin oletuksena on, että Trump on strateginen mestariajattelija, joka vain käyttää aggressiivista retoriikkaa saadakseen tavoitteitaan lävitse. On siis ilmeinen Trump, joka käyttää kovaa kieltä ja salainen Trump, joka vain joka tilanteessa pyrkii korkeampiin, strategisiin päämääriin.

Toinen näkökulma on se, että Trumpilla on vain yhden tason tavoitteita, jotka ilmaistaan taloudellisen hyödyn kriteerein. On raaka-aineita, maa-alueita ja muuta hyvin konkreettista, joiden saamiseen Trump pyrkii. Ainoa tapa estää Trumpia saavuttamasta tavoitteitaan, on panna kova kovaa vasten.

Varmaan näidenkin kahden asian välillä on poikkeamia. Joskus Trumpinkin mieleen saattaa juolahtaa strateginen tavoite tai ainakin vähän kierompi peli. Ukrainan tilanne ei Trumpille muodosta samanlaista ongelmaa kuin melkein kaikille edeltäville 1900+ USA:n presidenteille olisi muodostanut, jopa Nixonille.

Trump ei ajattele Ukrainan tai demokratian pelastamista. Mutta hänelle Ukrainan kriisi saattaa olla mahdollisuus hämmentää Eurooppaa yhä enemmän ja Tanskan tapauksessa yrittää vaikuttaa siihen, että sen ote Grönlannista herpaantuu. Tavoitteena ovat ennen muuta Grönlannin energiavarat. Ukrainan kriisin keskellä Eurooppa joutuu nöyristelemään Trumpia eikä Tanska saa ansaitsemaansa tukea Grönlannin kysymyksessä.

Trumpia voi pitää aggressiivisen kapitalistin ilmentymänä, liike-elämässä Trumpin toiminta ei herättäisi kummastusta. Mutta ongelmana on tietenkin se, että valtioiden toimintalogiikka ei noudata samaa taloudellisen kilpailun logiikkaa kaikilta osin. Valtioiden väliset sopimukset perustuvat luottamukseen ja ovat verraten hitaasti uusiutuvia. Valtioiden rajat on jo ajat sitten julistettu pysyviksi sopimuksin.

Nyt Trump haluaa neuvotella asiat uudelleen kaikesta, myös asioista, jotka eivät ole neuvoteltavissa. Ensimmäisellä kaudellaan hän ei sentään pyrkinyt aivan yhtä radikaaleihin avauksiin. Putinin aloitettua sodan, sekin tabu on murrettu. Ukrainan rajoista neuvotellaan pian ja koska Trump ei jäädä tällaisesta pelistä syrjään, hän antaa oman kontribuutionsa rajakysymyksiin. Täytyyhän hänen saada palkkionsa Ukrainan sovusta.

Täysin piittaamatonta taktiikkaa, joka vaarantaa myös Yhdysvaltain omia strategisia pitkän aikavälin tavoitteita. Mitä eroa on USA:lla ja Kiinalla (monen maan mielestä): Kiinalla on järkevämpi johtaja. Ehkä myös tulevaisuudessa.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
No, siis, yleisesti ottaen, omassa kommentissani sanoin sitä, että Trumpilla on neljä vuotta aikaa toimia, ja sen aikana hänellä on parhaat mahdollisuudet tehdä tuhoa nimenomaan ulkosuhteissa - on vaikea nähdä, että Trump pystyy kannatustaan enempää saamaan aikaiseksi tuhoa Yhdysvaltojen sisällä. On se toki mahdollista, mutta vaatii äärimmäisempiä toimenpiteitä.

Olen tässä paljon pessimistisempi. Tällä hetkellä agenda on murtaa liittovaltion hallinto, jotta se ei voisi vastustella samalla tavalla kuin ykköskaudella. Luodaan tahallista kaaosta, jolloin pidäkkeitä ei voida/osata käyttää. Kirsikkana tässä on republikaanien valta-asema korkeimmassa oikeudessa, joka loppujen lopuksi määrittelee liittovaltion ja osavaltion vallan rajat. Yleensäkin näen vaikka Kalifornialla vaikeana vastustella, jos liittovaltio kerää verot, mutta kieltäytyy antamasta rahaa takaisinpäin. Pari vuotta sitten Kalifornia maksoi sen 700 miljardia liittovaltiolle vuodessa ja sai takaisin noin 600 miljardia. Entäpä, jos Kalifornia ei saakaan tuota rahaa takaisin, tai saa vain murto-osan. Taipuuko liittovaltion vaatimuksiin ties mistä vai mitä tapahtuu?
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Muualla innovoidaan mutta mitenkähän EU tulee vastaamaan kilpailuun? Todennäköisesti keksii jonkun uuden veron tai kiellon vastineeksi.

Kuinka monta vuosikymmentä tällä mantereella menee että herätään kunnolla uuteen maailmaan?

Kyllä Eurooppa on innovatiivinen. Ei me olla ihmisinä mitenkään tyhmempiä kuin muut. Euroopassa vain päätetään käyttää innovatiivisuus esimerkiksi uudenlaisen regulaation kehittelyyn, siinä missä esimerkiksi Yhdysvalloissa halutaan kokeilla uusia asioita ja tehdä mullistuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös