Siellä on liittovaltion budjettia alettu pistämään jäihin suurilta osin. Ihan mielenkiintoista toimintaa taas, en kyllä ymmärrä mitä tälläkin haetaan. Kaaosta?
Trump on niin pahansisuinen kaveri, kuin Biden 100x steroideilla, että ellei ole täysin toimintakyvytön, ei valtaansa kenellekään muulle luovuta. Ellei Trump ole jotakin mullistavaa arvojen muutosta tehnyt, ajatuskin siitä, että tekisi jollekin toiselle tilaa, on mahdoton Trumpin kohdalla. On muistettava, että Trumpin ainoa ideologia on Trump itse. Häntä tuskin kiinnostaa tehdä magaaa jollekin muulle.Kuinka moni uskoo että kunto kestää edes täydet 4 vuotta? Huomasimmehan Bideninkin kohdalla että vanheneminen ei jätä ketään välistä ja kun se käyntiin kunnolla lähtee vauhti on kiihtyvä.
Eiköhän Vance ota ohjaksia jo hyvissä ajoin ennen kauden päättymistä tavoitteena pitää presidenttiys rebuilla.
Samaan aikaan näiden valtaajien ja itse Trumpin syytteitä ajaneet ovat saaneet laajasti kenkää viroistaan.![]()
Trumpin armahtama mellakkamies kuoli heti vapauduttuaan – poliisi ampui
Ennen armahdusta Matthew Huttle, 42, istui tuomiotaan Capitolin mellakoista.www.is.fi
Tähän voisi todeta, että olisiko se vankila sittenkin ollu turvallisempi paikka. Toisaalta myös voisi todeta, että "kikkelis kokkelis, mitäs läksit".
Ei kaiketi riittäisi sekään. Nimittäin välivaaleissa senaatissa on jaossa tällä hetkellä demokraateilla olevia paikkoja 13 ja republikaaneilla olevia 22. Jos republikaanit pitäisivät nuo kaikki 22 ja lisäksi voittaisivat kaikki 13 demokraateilta, niin republikaaneilla olisi 66/100 senaattoria, eli ei aivan vaadittua 2/3. Ja edes tuollainen tulos olisi tietysti aivan käsittämätön vaalivoitto jo sekin. Ja sen päälle siis pitäisi silti saada vielä joku senaattori demokraateista tai toinen demokraattien mukana äänestävistä sitoutumattomista äänestämään puolesta. Ja tietysti ilman, että yksikään oma senaattori lipsuu.Toinen vaihtoehto on veret seisauttava vaalivoitto republikaaneille.
Tämä, ja minusta hän on kyllä sen verran "kovakuntoisen" oloinen ikäisekseen vielä tuontyyppiseen työhön, että tuskin ryytyy muutenkaan neljässä vuodessa.Trump on niin pahansisuinen kaveri, kuin Biden 100x steroideilla, että ellei ole täysin toimintakyvytön, ei valtaansa kenellekään muulle luovuta. Ellei Trump ole jotakin mullistavaa arvojen muutosta tehnyt, ajatuskin siitä, että tekisi jollekin toiselle tilaa, on mahdoton Trumpin kohdalla. On muistettava, että Trumpin ainoa ideologia on Trump itse. Häntä tuskin kiinnostaa tehdä magaaa jollekin muulle.
Oli unohtunut tuo osavaltiokuvio itseltä. Jotenkin ihmeellistä, että perustuslain lisäyksiä on ikinä edes saatu läpi, nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä ihan mahdoton ajatus. (Faktisesti) kaksipuoluejärjestelmä on demokratian irvikuva.Kongressin molempien huoneiden 2/3 ei muuten edes riitä, vaan lisäksi pitää saada 3/4 osavaltioiden lakiasäätävien elinten hyväksyntä. Eli pitäisi ottaa hurja vaalivoitto sekä senaatissa, edustajainhuoneessa että osavaltioissa, ja noiden päälle vielä tuo em. kuvio senaatissa. Ei ihan helpolla ole tapahtumassa.
Toisaalta Trump kyllä hallitsee julkisuutensa varsin mallikkaasti, eli aika vähän on tietoa missä jamassa ukko on oikeasti "kulissien takana". Sehän kyllä menee niin, että stressi on suurin tappaja ja tuskin ihminen, joka ei välitä mistään tai kenestäkään muusta kuin itsestään on millään tavalla stressaantunut. Autuaita ovat tietämättömät ja mikäs pahan tappais ja sitärataa.Tämä, ja minusta hän on kyllä sen verran "kovakuntoisen" oloinen ikäisekseen vielä tuontyyppiseen työhön, että tuskin ryytyy muutenkaan neljässä vuodessa.
Tarpeellinen korjaus ja lisäys, kiitos. Trumpin tämän kauden karkoituksissa (n. 1000 päivässä) ja Bidenin viime kauden karkoituksissa (n. 400/pv) ei ainakaan vielä ole todrlla merkittävää eroa. Olin siinä luulossa, että Bidenin aikana luku olisi ollut paljon alhaisempi.Ei ole. Kautta Bidenin kauden karkoituksia on ollut tuhansia viikossa. Markkinointinerohan tämä mies kyllä on, jos ei muuten olekaan kauhalla annettu.
![]()
US deportations under Biden surpass Trump's 2019 record
President Biden had pledged to pause deportations, but ended up expanding it following a surge in border crossings.www.bbc.com
Tässä olisi ehkä syytä miettiä kokonaisuutta eikä mitään per päivä -lukemia. Jos nyt hypoteettisesti saadaan ulos maasta 20 rikollista vs. 200 duunaria, niin onhan se nyt järkevämpää heivata ne rikolliset. Nyt vedetään urku auki avoimella valtakirjalla ja kerätään otsikoita samalla, kun ne suurimmat ongelmatapaukset odottaa tuulen laantumista jossain kivenkolossa.Tarpeellinen korjaus ja lisäys, kiitos. Trumpin tämän kauden karkoituksissa (n. 1000 päivässä) ja Bidenin viime kauden karkoituksissa (n. 400/pv) ei ainakaan vielä ole todrlla merkittävää eroa. Olin siinä luulossa, että Bidenin aikana luku olisi ollut paljon alhaisempi.
BBC:ltä artikkeli, joka kuvaa Trumpin tekemiä muutoksia. Kenties isoin muutos on antaa ICE:lle oikeudet delegoida tehtäviä paikallispoliiseille.
![]()
Six big immigration changes under Trump - and their impact so far
The sweeping changes are affecting thousands of migrants, but how do they compare to past policies?www.bbc.com
Trumpin alkaneen kauden tuorein luku karkoituksista, 1200/pv.
![]()
ICE makes close to 1,200 arrests in one day
Nearly half of those detained don’t have criminal records, according to a senior Trump administration official.www.nbcnews.com
On toki syytä pitää mielessä, ettei "laillista maahanmuuttoa" USA ole todellakaan lopettamassa ainakaan tällä erää, vaan juurikin työperäistä maahanmuuttoa eri yritysten palvelukseen tulee maahan oletettavimmin saapumaan edelleen todella paljon. Viime vuosina Yhdysvaltoihin on ihan laillisia väyliä pitkin muuttanut yli miljoona ihmistä vuodessa ja oletan saman trendin jatkuvan.Saas nähdä kuinka Musk kavereineen suhtautuu siihen, ettei uusia osaajia saada tärkeisiin tehtäviin yrityksien palvelukseen esimerkiksi Kaliforniassa ja Texasissa. Koko Yhdysvaltojen hyvinvointi ja menestys perustuu työperäisen maahanmuuton hyväksikäyttöön.
Tästä kohdasta voidaan kysyä, että eikö lähes kaikkiin liikkeisiin tarvita karismaattisia johtajia? Suomestakin me tunnemme paljonkin karismaattisia johtajia - jos karismaattisuus mitataan vaikkapa äänimäärällä - eikä heitä voi pitää fasismin ajajina. Voidaan melko suurella varmuudella sanoa, että jos haluaa saada aikaiseksi kansanliikkeen ja nopeita ratkaisuja, niin sitä varten tarvitaan karismaattinen johtaja. Toisaalta valtaosa karismaattisista johtajista ei saa aikaan kuin paikallisia kultteja eli se ei yksinään riitä kovin pitkälle.1. Karismaattinen johtaja:
- Fasistisen yhteiskunnan luomiseen tarvitaan karismaattinen johtaja, joka kykenee kantamaan vastuun maastaan ja kansastaan. Tämä johtaja yleensä vetoaa massojen kokemia primitiivisiin vetovoimiin ja integroi niitä poliittiseen retoriikkaansa.
Tästä kohdasta voi kysyä, että millä poliittisella liikkeellä ei ole sisäisiä vihollisia tai vähemmistöryhmiä, joita he pitävät uhkana kansakunnalle? Esimerkiksi monelle vihreälle sellaisia ovat vaikkapa lihaa syövät ihmiset, autolla ajavat espoolaiset, lomamatkoille lentävät ihmiset, metsäteollisuus, maanviljelijät ja niin edelleen - heidän takiaan maailma tuhoutuu.2. Sisäiset viholliset:
- Luodaan kuvitelma sisäisistä vihollisista tai vähemmistöryhmistä, jotka esitetään uhkana kansakunnalle. Tämä vahvistaa johtajan asemaa ja yhdistää kansan hänen taakseen.
Kuinka moni poliittinen taho ei pyri herättämään massoissa tunteita? Eikö esimerkiksi Greta Thunberg ole tullut tunnetuksi vahvoista tunnepitoisista puheistaan? Taitaa olla harvassa ne poliittiset aatteet, jotka eivät käytä tunteisiin vetoavaa retoriikkaa.3. Massojen vaistoihin vetoaminen:
- Johtaja käyttää retoriikkaansa herättääkseen tunteita, jotka vetoavat passivoituneisiin ihmisiin ja antavat heille tunteen arvosta ja merkityksestä.
Kansakunnan erityisasema viittaa nationalismiin, mutta oikeastaan mikä tahansa aate vetoaa aina jonkin ihmisryhmän erityisasemaan. Se on yksinkertainen kysymys aatteen sisällä: keitä me aatteen kannattajat olemme? Miksi juuri meidän aatteemme on niin tärkeä, että sen on tultava kuulluksi ja päätöksenteon välineeksi?4. Usko kansakunnan erityisasemaan:
- Luodaan kuvitelma maan suurenmoisesta ja myyttisestä menneisyydestä sekä usko oman maan erityisasemaan.
Tämä on ehkä ensimmäinen näistä kohdista, jota pidän tienä kohti diktatuuria. Tai tässäkin propaganda on tyypillistä ihan kaikille poliittisille aatteille, mutta totuuden tuhoaminen on askel kohti diktatuuria.5. Propaganda ja totuuden tuhoaminen:
- Käytetään propaganda-apua luodakseen valheellinen kuva todellisuudesta. Tämä on keskeinen mekanismi fasismin luomisessa, sillä se poistaa objektiivisen maailman ja korvaa sen johtajan halulla ja tahdolla.
Väkivallan ihannointi johtaa aina väkivaltaiseen yhteiskuntaan. On kuitenkin jopa Suomessa melko tavallista, että äänestäjäkuntaa herätellään sillä, että "nyt tarvitaan kovia otteita".6. Väkivallan ihannointi ja sisäinen kurin pitäminen:
- Fasistinen yhteiskunta ihannoi väkivaltaa ja ylläpitää kovaa sisäistä kuria ja valvontaa. Tämä tukahduttaa vastustajat ja vahvistaa johtajan valtaa.
Tällä perusteella monet suomalaiset puolueet saadaan fasismia ajaviksi puolueiksi, joka tietysti sopii näiden puolueiden kanssa kilpaileville puolueille. Jos perinteiden korostaminen ja puolustaminen on merkki fasismista, niin silloin esimerkiksi Karjalan liitto ry olisi tuon määritelmän perusteella fasistinen järjestö. Näinhän ei toki ole, jos se nyt on kellekään epäselvää. Tässä kohdassa olisi siis oltava huomattavasti tarkempi: pelkkä perinteiden puolustaminen tai perinteiden vastustaminen ei kerro vielä oikeastaan mitään.7. Perheen ja perinteiden korostaminen:
- Korostetaan perinteisiä ydinperheen arvoja ja rooleja.
Toisaalta ihmisten välinen tasa-arvo sekin pystyy toimimaan fasistisen valtion rakennuselementtinä, esimerkiksi vaikkapa Neuvostoliitto ja kommunistinen Kiina. Tässä kohdassa pitäisi olla paljon tarkempi sen kanssa, mitä oikein vastustetaan. Se, että vastustaa toisen puolueen agendaa, ei vielä ole mielestäni kovin hyvä argumentti, koska puoluepoliitikkaan kuuluu erimielisyys muiden puoleiden kanssa.8. Ihmisten välisen tasa-arvon vastustaminen:
- Fasistinen yhteiskunta vastustaa kaikkia ideologioita, jotka korostavat ihmisten välistä tasa-arvoa.
Tässä mennään syvälle siihen kysymykseen, että kumpaa oikein vastustetaankaan, poliittista aatetta vai tasa-arvoa. En nyt kuitenkaan lähde tätä asiaa pidemmälle purkamaan. Republikaaneille kaikki sellainen, mitä demokraatit omivat itselleen, on lähtökohtaisesti vastustettavaa. Ja sama toisin päin.- Trumpin hallinto on usein vastustanut poliittista korrektiutta ja tasa-arvon edistämistä, esimerkiksi kritisoimalla "cancel culturea" ja puolustaen perinteisiä arvoja.
Tämä on tässä listauksessa melko selkeä askel kohti diktatuuria. Vastustajien elämä voidaan tehdä ahtaaksi ja samalla on mahdollisuudet ylläpitää omaa suosiotaan. Mutta toisaalta taas lähes kaikki aatteet nimenomaan pyrkivät tähän, tekemään vastustajansa aseman hankalaksi ja kerryttämään suosiotaan. Miltä sellaiset iskulauseet kuin "mediatilan haltuunotto" kuulostavat? Ei, se ei ole alun perin persujen lanseerama.9. Oikeuslaitoksen ja median kontrollointi:
- Otetaan kontrolli oikeuslaitokseen ja mediaan, jotta voitaisiin hallita informaatiovirta ja estää vastustus. Tämä vahvistaa johtajan valtaa ja estää kritiikkiä.
Demokratian rapauttaminen on tietysti aina osa totalitarismia, koska kyseessä on erilaiset hallintomuodot.10. Demokraattisen hallinnon rapauttaminen:
- Epäonnistuneen demokratian symboliksi Trump on nostanut ”heikon” Joe Bidenin. Näin hän ehdollisti puolet amerikkalaisista uskomaan, että diktaattoreiden ja autoritaaristen johtajien hallinto on parempaa. Donald Trump oppi ensimmäisellä kaudellaan, että tietyillä liittovaltion instituutioilla on liikaa toimivaltaa: ne pystyivät vastustamaan hänen määräyksiään. Toisella kaudellaan hän ei salli sen toistuvan. Trumpin vallanvaihdoksen ytimessä on niin kutsuttu Project 2025 -ohjelma. Sen tavoitteena on koko Yhdysvaltain keskushallinnon siirtäminen presidentin käskyvallan alle.
En sinällään ihmettele, jos joku vastustaa kriittistä rotuteoriaa, se ei mielestäni ole kovin tieteellinen teoria (itse asiassa etuliite "kriittinen" vaikuttaa minusta nykyään enemmän etuliitteeltä "poliittinen"). Koulutusta kuitenkin muokataan joka tapauksessa hallinnosta riippumatta. Myös historiaa muokataan ainakin sillä tavalla, että tietyt näkökulmat ovat jokaisena ajanjaksona suositumpia kuin toiset. Tämä näkyy esimerkiksi ajanjaksolla julkaistuissa historiaa käsittelevissä kirjoituksissa. Voidaan jopa sanoa, että tietyllä ajanjaksolla julkaistu historiaa koskettava materiaali kertoo tuon ajanjakson aatteista, ja on siten hyvää ainesta aatehistorian tutkimukselle.11. Koulutuksen ja historian muokkaaminen.
- Muokataan koulutusta ja historiaa sopimaan fasistisen ideologian kanssa.
- Trumpin hallinto on usein vastustanut kriittistä rotuteoriaa ja muita opetusohjelmia, jotka korostavat ihmisten välistä tasa-arvoa ja monimuotoisuutta.
Presidenttinä Trumpilla on melkoinen valta Yhdysvaltojen ulkosuhteisiin ja tämän neljän vuoden aikana hän voi tehdä peruuttamatonta tuhoa ympäri maailmaa.
Jos jätetään nuo pois niin aika vähän jää ulkosuhteiden hoitoa. Siinä on kuitenkin merkittävimmät liittolaiset (Eurooppa), strategisia liittolaisia (Israel, Saudi-Arabia) ja sitten Ukrainan tilanne joka pitää sisällään myös Venäjän. Jos nuo menevät enemmän tai vähemmän päin vittua ja tilanne on kaikille epäselvä niin eihän se hyvältä näytä. Tai noh, Israelin kanssa kaikki taitaa olla hyvin kun on jo puhetta siitä kuinka palestiinalaiset pitäisi ajaa kodeistaan muihin maihin. Saudi-Arabia sitten pukkaa maailmalle omaa ummehtunutta islamin tulkintaansa joka näkyy terrorismina muualla maailmassa ja yhdessä Iranin kanssa pitää Jemenin täysin hirvittävässä tilanteessa.Miten mielestäsi ulkosuhteita sitten pitäisi hoitaa.? Jätetään pois Ukraina,Lähi-Itä, Nato ja Grönlanti. Niitä on kovasti jo puitu.
Hmmh, käsitit jotain väärin. Otin kantaa tuohon listaukseen ja siihen, paljonko se sinällään kertoo Yhdysvaltojen matkasta kohti fasistista diktatuuria - siinäkään en ota kantaa siihen, tuleeko Yhdysvalloista sellainen vai ei, vaan listan argumentteihin asiasta. Totesin, että liittovaltiolla on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa osavaltioihin ja että sitä kautta näen, että Trump voisi liittovaltion johdossa tehdä punaniskaisista osavaltioista punaniskaisempia, mutta on vähän vaikea nähdä, että itä- ja länsirannikon osavaltiot yks kaks yllättäen liittovaltion määräyksestä muuttuvat fasistisiksi diktatuureiksi.Miten mielestäsi ulkosuhteita sitten pitäisi hoitaa.? Jätetään pois Ukraina,Lähi-Itä, Nato ja Grönlanti. Niitä on kovasti jo puitu.
Niinpä juuri, Yhdysvaltain presidentti näkyy amerikkalaiselle eri valossa kuin suomalaiselle. Siksihän me täällä aina jaksamme hämmästellä Yhdysvaltain presidenttien valintaa (ketä asetetaan ehdokkaaksi, kuka äänestetään presidentiksi, millaisella äänestysmekanismilla ja niin edelleen).Voi hoitaa niitä ihan hyvinkin. Melkoiset antipatiat täällä taas roihuavat. Trumpin pääasiallinen punainen lanka näyttäisi olevan rahavirtojen kääntäminen kohti kotimaata holtittoman ulkomaille suuntautuvan rahan syytämisen sijaan. Mielestäni on hyvä ohjenuora kaikille valtion päämiehille. Kiinan laittaa varmasti koville. Käännä ajatuksesi niin että olet amerikkalainen tavallinen työntekijä. Onko siellä monikaan ollut tyytyväinen viime vuosina?
Jos jätetään nuo pois niin aika vähän jää ulkosuhteiden hoitoa. Siinä on kuitenkin merkittävimmät liittolaiset (Eurooppa), strategisia liittolaisia (Israel, Saudi-Arabia) ja sitten Ukrainan tilanne joka pitää sisällään myös Venäjän. Jos nuo menevät enemmän tai vähemmän päin vittua ja tilanne on kaikille epäselvä niin eihän se hyvältä näytä.
Hmmh, käsitit jotain väärin. Otin kantaa tuohon listaukseen ja siihen, paljonko se sinällään kertoo Yhdysvaltojen matkasta kohti fasistista diktatuuria - siinäkään en ota kantaa siihen, tuleeko Yhdysvalloista sellainen vai ei, vaan listan argumentteihin asiasta. Totesin, että liittovaltiolla on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa osavaltioihin ja että sitä kautta näen, että Trump voisi liittovaltion johdossa tehdä punaniskaisista osavaltioista punaniskaisempia, mutta on vähän vaikea nähdä, että itä- ja länsirannikon osavaltiot yks kaks yllättäen liittovaltion määräyksestä muuttuvat fasistisiksi diktatuureiksi.
Onneksi Trump on todella jyrkkä Saudi-Arabian suhteen - ensimmäinen valtionvierailu edellisellä pressakaudella oli ihan pelkkää dominanssin esittämistä. Ja kova linja jatkui sen jälkeenkin. Kysy vaikka Jamal Khashoggilta. Saatat tosin tarvita meedion.Saudi-Arabia sitten pukkaa maailmalle omaa ummehtunutta islamin tulkintaansa joka näkyy terrorismina muualla maailmassa ja yhdessä Iranin kanssa pitää Jemenin täysin hirvittävässä tilanteessa.
Ei varmaan, mutta sama globalisaation peikko siellä syö kotimaista teollisuutta kuin meilläkin, eikä Trump pysty kelloa kääntämään. Jos ei kustannuskilpailukyky ole kunnossa, niin hommat menee muualle. Ei keskiluokan kultaiselle ajalle ole tuollakaan täysin paluuta. Toki paskavaltioiden toimien takia globalisaatio ottaa nyt ihan terveitäkin taka-askelia.Käännä ajatuksesi niin että olet amerikkalainen tavallinen työntekijä. Onko siellä monikaan ollut tyytyväinen viime vuosina?
Trump hoitaa ulkosuhteita kuten paljolti muitakin suhteita elämässään ja siinä se vika juuri onkin. Kun hän on yksi luonnevikaisimmista ihmisistä maan päällä. Ei hänellä ole mitään todellisia ystäviä tai liittolaisia, on vain vihollisia joita pyrkii kukistamaan (tai pääsemään ainakin suotuisaa diiliin heidän kanssaan), ja sitten pompoteltavia alaisia / hyväksikäytettäviä heikompia.Miten mielestäsi ulkosuhteita sitten pitäisi hoitaa.? Jätetään pois Ukraina,Lähi-Itä, Nato ja Grönlanti. Niitä on kovasti jo puitu.
Voi hoitaa niitä ihan hyvinkin. Melkoiset antipatiat täällä taas roihuavat. Trumpin pääasiallinen punainen lanka näyttäisi olevan rahavirtojen kääntäminen kohti kotimaata holtittoman ulkomaille suuntautuvan rahan syytämisen sijaan. Mielestäni on hyvä ohjenuora kaikille valtion päämiehille. Kiinan laittaa varmasti koville. Kansainvälisistä sopimuksista voi aina neuvotella uudelleen jota hän varmasti tekee. Sanelemista en pidä hyvänä mutta en sitäkään eikö maailman muuttuessa asioita voi tarkastella uudelleen.
Käännä ajatuksesi niin että olet amerikkalainen tavallinen työntekijä. Onko siellä monikaan ollut tyytyväinen viime vuosina?
Tässä täytyy erottaa muutama asia, jotta Trumpista saataisiin tarkempi kuva, mitä hän on ja mitä hän ei ole.Kuitenkin, kuten aiemminkin oon sanonut, positiivista tässä on se, että tämä punppu on todennäköisesti niin täydellisen osaamaton poliittisessa prosessissa, ettei mitään peruuttamatonta saa aikaiseksi. Sitäkin enemmän otsikoita, henkilökohtaisia tragedioita ja entistä enemmän kahtiajakautumista maga-kultin ja kaikkien muiden välillä. Jossain oli ihan hauska kuvaus: jos pelle menee kuninkaanlinnaan, hänestä ei tule kuningasta, vaan kuninkaanlinnasta tulee sirkus.
Tähän on tultu joo. Alkaa tosiaan olla aika mafiapomotyylistä tämä homma sillä erotuksella että mafiapomollakin on yleensä tietty logiikka ettei mennä omien kavereiden kimppuun ja käyttäydytään vähemmän ennalta arvaamattomasti.Kannattaa ajatella Trumpia mafiapäällikkönä. Kiinan ja Venäjän johtajat hän näkee kilpailevien järjestöjen johtajina. Euroopan maat hän taas näkee heikkoina tavallisina tallaajina, joille hänen jenginsä on joskus tehnyt jotain palveluksia, ja nyt kummisetä vaatii vastapalvelusta korkojen kera takaisin. Siltä pohjalta esim. "Lebenstraum"vaatimus Grönlannin saamisesta on syntynyt. Kasakka ottaa sen mikä on huonosti kiinni.
Ei se minusta näin toimi Yhdysvalloissa. Ei Trumpin ole tarvinnut kiivetä kenenkään aiemman rebujen presidentin ahteriin saadakseen suosionsa, eikä seuraavan tarvitse kiivetä Trumpin ahteriin. Ollaan Yhdysvaltain politiikasta mitä mieltä tahansa, niin varmaan jokainen asiaa seuraava voi sanoa sen, että molemmat puolueet ja heidän presidenttinsä muuttuvat ajan kuluessa: Lincoln, Reagan, Bushit ja Trump eivät ole samanlaisia.Yksi erittäin mielenkiintoinen sivujuonne tässä Trumpin toisen kauden aikana onkin, kuka rebuista (vai jostain ihan muualta?) onnistui kiipeämään tarpeeksi syvälle Trumpin perseeseen, että saa perinnökseen magakultin ja keisarin uudet vaatteet?
Tämä jää nähtäväksi.Vance olisi looginen, mutta liekö magaa miellyttävä kuitenkaan kaikessa laskelmoidussa populismissaan? Trumpin lapsista kukaan ei ole lähelläkään isäänsä tuossa messias-kompleksissaan ja ne syötäisiin varmaan elävältä esivaalissa. Kuka muu sitten? Joku miljardööri varmaan.
Ah, mutta kaikille mafiapomoille kaverin määritelmä on häilyvä! Kaveri on se, jonka kanssa kannattaa kavereerata, jos mielii säilyttää valtansa, muut ovat niitä, joihin sitä valtaa kohdistetaan. Kyllä kuka tahansa mafiapomo saa käyttäytyä arvaamattomasti, se on jopa sisäänrakennettu ominaisuus sellaisissa hierarkoissa - pidetään ihmiset varpaillaan. Siihenhän se perustuu, että katsotaan, kuka on mafiapomolle lojaali, vaikka tämä kurmoottaisi kaveria, ja kuka liittoutuu mukaan, jos kaveria kurmootetaan.Tähän on tultu joo. Alkaa tosiaan olla aika mafiapomotyylistä tämä homma sillä erotuksella että mafiapomollakin on yleensä tietty logiikka ettei mennä omien kavereiden kimppuun ja käyttäydytään vähemmän ennalta arvaamattomasti.
No, siis, yleisesti ottaen, omassa kommentissani sanoin sitä, että Trumpilla on neljä vuotta aikaa toimia, ja sen aikana hänellä on parhaat mahdollisuudet tehdä tuhoa nimenomaan ulkosuhteissa - on vaikea nähdä, että Trump pystyy kannatustaan enempää saamaan aikaiseksi tuhoa Yhdysvaltojen sisällä. On se toki mahdollista, mutta vaatii äärimmäisempiä toimenpiteitä.Voi olla oikeasti se tilanne että Trumpin kauden päättyessä Kiina aletaan nähdä suurimmassa osassa maailmaa luotettavampana ja vähän poukkoilevana suurmahtina. Tuo taas tuo Kiinalle uusia liittolaisia ja kasvattaa heidän statustaan, mutta Trumpille tuo logiikka on ilmeisesti liian monimutkainen ymmärtää.