Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump

  • 4 152 123
  • 28 192

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
EU:n suhteen sanoisin, että jos kauppasota tosiaan olisi tulossa USA:ta vastaan niin emme todellakaan ole Kanada tai Meksiko. EU:lla on vieläkin mahtava teollinen perusta: Saksa, Ranska, Pohjois-Italia, Benelux jne ovat täynnä tuotantopotentiaalia. Jos vain Britanniakin olisi vielä mukana niin olisi myös finanssisektori vieläkin vahvempi: ne olivat todella nappiin osuneita ruplasijoituksia Brexit-äänestyksen kohdalla, täsmäosuma.

Mutta siis meitä vaan on paljon vaikeampi kiristää taloudellisesti, jopa mahdotonta. Sotilaallisesti tilanne on valitettavasti erilainen, mutta silläkin kohtaa Venäjällä on edelleen kädet sangen täynnä. Jos vaikka Saksa koskaan panostaisi vakavassa mielessä sotateolliseen tuotantoon niin siinä olisivat niin oksat poikki verrattuna tuohon gangsterismin ja korruption valtakuntaan.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Täällä ja muuallakin menee "USA" ja "Trump" välillä sekaisin. Ne ovat eri asioita, vaikka Trumppi nyt USA:ta johtaakin. Tosiasiassa noin puolet äänestäneistä äänesti häntä vastaan, ja Trump-viha/pelko on paikoittain kovempi USA:ssa kuin USA:n ulkopuolella. Vaan turhahan sitä vastaan on kai taistella, useimpien ei-amerikkalaisten mielestä USA on nyt sama kuin Trumppi, ja samalla amerikkalaisten maine on taas mennyttä. Toki kiitos kaikille kirjoittajille, jotka ymmärtävät ja tekevät eron Trumpin ja USA:n välillä.
No joo, toki ymmärretään, että vähemmistö amerikkalaisista kannattaa Trumpin hallinnon toimia, ja vielä huomattavasti pienempi vähemmistö edes pitää Trumpista. Mm. Keson dokumentissa tuo tuli hyvin esiin. Silti todellisuus on nyt se, että Trumpin Yhdysvaltojen kanssa muu maailma joutuu nyt toimimaan, eikä siinä mielessä ole olemassa mitään rinnakkaista "parempaa" Amerikkaa. Ne ihmiset toki, mutta elävät nyt elämäänsä ja odottavat parempia aikoja.

Vähän sama kuin Venäjän kanssa, realismia on Putinin Venäjä, vaikka koko kansa ei mädäntynyt olekaan.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei luoja. Onko USA:lla lojaalimpaa, uskollisempaa ystävää kuin Kanada. Missä helvetissä tämä absurdin epäuskottava juttu on käsikirjoitettu? Kremlissä?
Jep. Lisäksi kun öljy jätetään pois, USA:n kauppatase Kanadaan ei edes ole huono. Joidenkin laskelmien mukaan jopa positiivinen, mutta varmuudella öljy suurin tekijä taseen miinuksessa. Ja tämä öljy jenkeille tosi tärkeää myös, sehän sai halvemman tullinkin, jonka äkkiseltään kuvittelisi huonoksi ratkaisuksi.
 

sininen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täällä ja muuallakin menee "USA" ja "Trump" välillä sekaisin. Ne ovat eri asioita, vaikka Trumppi nyt USA:ta johtaakin. Tosiasiassa noin puolet äänestäneistä äänesti häntä vastaan, ja Trump-viha/pelko on paikoittain kovempi USA:ssa kuin USA:n ulkopuolella. Vaan turhahan sitä vastaan on kai taistella, useimpien ei-amerikkalaisten mielestä USA on nyt sama kuin Trumppi, ja samalla amerikkalaisten maine on taas mennyttä. Toki kiitos kaikille kirjoittajille, jotka ymmärtävät ja tekevät eron Trumpin ja USA:n välillä.
Tämä ero Trumpin ja USA:n välillä ei tosin ole yhtä kirkas kuin aikaisemmin. Kaiken viimeisen vajaan vuosikymmenen aikana tapahtuneen jälkeen hän on USA:ssa suositumpi kuin koskaan ja sai 14,3 miljoonaa ääntä enemmän kuin vuoden 2016 vaaleissa. Myös esimerkiksi valkoisten naisten keskuudessa Trumpia äänestäneiden määrä on noussut kuudella prosentilla kahdeksassa vuodessa ja oli nyt marraskuussa 53 prosenttia, mikä on minusta täysin käsittämätöntä.

Asuin aikaisemmin Amerikassa ja sen jäljiltä olin pitkään hyvin amerikkalaismielinen. Vielä ensimmäisen Trumpin kauden ajan sanoin sinnikkäästi ihmisille, että Trump on vain osatotuus ja Amerikka on oikeasti paljon muutakin ja hyvää ja kaunista. Enää en jaksa. Amerikkalaiset itse demokraattisesti valitsivat tämän ihmisen johtamaan ja edustamaan heitä - tietäen millainen hän on ja tietäen suunnilleen mitä on tulossa. Monella tavalla Trump on USA ja USA on Trump. Sille ei mahda mitään.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Jep. Lisäksi kun öljy jätetään pois, USA:n kauppatase Kanadaan ei edes ole huono. Joidenkin laskelmien mukaan jopa positiivinen, mutta varmuudella öljy suurin tekijä taseen miinuksessa. Ja tämä öljy jenkeille tosi tärkeää myös, sehän sai halvemman tullinkin, jonka äkkiseltään kuvittelisi huonoksi ratkaisuksi.

Trump tulleillaan koittaa enemmänkin suistaa Kanadan taantumaan ja sitä kautta saada siellä kaaosta aikaan. Kun valtio on kriisissä niin Trumpilla on yhä enemmän valtaa tökkiä Kanadaa haluamaansa suuntaan. Näyttäisi myös siltä, että Trumpilla on suuri luottamus siihen, että hänellä on voimaa hoitaa myös oman valtionsa levottomuudet. Sillä jotain tulee näistä kustannustennousuista tapahtumaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Asuin aikaisemmin Amerikassa ja sen jäljiltä olin pitkään hyvin amerikkalaismielinen. Vielä ensimmäisen Trumpin kauden ajan sanoin sinnikkäästi ihmisille, että Trump on vain osatotuus ja Amerikka on oikeasti paljon muutakin ja hyvää ja kaunista. Enää en jaksa. Amerikkalaiset itse demokraattisesti valitsivat tämän ihmisen johtamaan ja edustamaan heitä - tietäen millainen hän on ja tietäen suunnilleen mitä on tulossa. Monella tavalla Trump on USA ja USA on Trump. Sille ei mahda mitään.

Ehkäpä voi sanoa niinkin, että demokraatti Biden petti (muutama demokraattiedustaja kertoi tästä) lupauksensa yhden kauden presidentistä. Bidenin ehdokkuus toiselle kaudelle ja surkeus väittelyssä oli sinetti Trumpin valinnalle. Hätäisesti ehdokkaaksi kesken vaalikamppailun junailtu Harris ei saanut mitään aikaiseksi. Republikaanit vetivät Harrisin "ei tule yhtään asiaa mieleen, jonka tekisin toisin kuin Biden" yhdeksi pääsloganikseen.

USA:ssa enemmistö kansasta ei kannattanut Trumpia, mutta äänestäneistä niukasti kyllä. Sanoisin, että demokraatit kantavat tuloksesta suuremman vastuun kuin äänestäjät. Voitto oli tarjolla, pelikirja oli sovittu, mutta ahneus, kyvyttömyys ja sokeus valtasivat presidentin ja puolueen. Ja tämä kaikki tilanteessa, jossa demokraattijohto tiesi 100 % varmasti mitä Trumpin valinta tarkoittaa.

***

Trumpin "kakkonen" eli Musk kaavailee yhdessä presidentin kanssa laajaa puuttumista Britannian poliitikkaan. Eikä vain kaavaile vaan on liputtanut vahvasti oikeistopopulistien ja äärioikeiston puolesta julkisuudessa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ehkäpä voi sanoa niinkin, että demokraatti Biden petti (muutama demokraattiedustaja kertoi tästä) lupauksensa yhden kauden presidentistä. Bidenin ehdokkuus toiselle kaudelle ja surkeus väittelyssä oli sinetti Trumpin valinnalle. Hätäisesti ehdokkaaksi kesken vaalikamppailun junailtu Harris ei saanut mitään aikaiseksi. Republikaanit vetivät Harrisin "ei tule yhtään asiaa mieleen, jonka tekisin toisin kuin Biden" yhdeksi pääsloganikseen.

USA:ssa enemmistö kansasta ei kannattanut Trumpia, mutta äänestäneistä niukasti kyllä. Sanoisin, että demokraatit kantavat tuloksesta suuremman vastuun kuin äänestäjät. Voitto oli tarjolla, pelikirja oli sovittu, mutta ahneus, kyvyttömyys ja sokeus valtasivat presidentin ja puolueen. Ja tämä kaikki tilanteessa, jossa demokraattijohto tiesi 100 % varmasti mitä Trumpin valinta tarkoittaa.
Tätä on oikeasti mahdoton arvioida. Ehkä jos uusi ehdokas olisi ilmaantunut ajoissa, ja tällä olisi ollut aikaa imagoaan ja kampanjaansa rakentaa, niin noin. Mutta kuka se ehdokas olisi ollut, ei minulle ainakaan tule mitään itsestään selvää nimeä mieleen. Toki ehdokkaan asema sitten aina kasvattaa sen imagonkin. Pidän itse täysin mahdollisena,että Biden jatkoi, koska vakavaa haastajaa ei löytynyt, ja laskettiin istuvan pressan edun riittävän voittoon Trumpia vastaan. Olisi voinut jopa toimia, ellei ikä olisi tullut vastaan.

Biden ei edes ihan surkeasti epäonnistunut, vaan veti ihan ok perussuorituksen. Inflaatiolle ei käytännössä mitään mahtanut, ja tuo se suurin synti taisi olla äänestäjille. Euroopan näkökulmasta Ukraina-politiikka oli turhan varovaista, mutta toisaalta MAGA-väelle se taisi olla pikemminkin liian suurta.
 

Delkor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
USA:n WC-paperin kulutus henkeä kohti on aivan käsittämätön (2,5x suurempi kuin meillä) ja valtaosa tästä on peräisin Kanadasta. Kanada voisi vain lopettaa toistaiseksi kyseisen artikkelin viennin naapuriinsa ja katsella mitä rajan toisella puolella varsin nopeasti alkaisi tapahtumaan.
 
Viimeksi muokattu:

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ihan yhtä oikea kuin Urkin Youtube-kanava. En ole kyllä videota katsonut, joten jätetään auki mahdollisuus, että on aito puhe joka sopii nykyaikaan.
Näyttää aidolta videolta johon on tekoälyllä tehty uusi ääni.
 

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Onneksi Kanadan johdossa ei ole mitään mikaeljungnereita, vaan laitetaan saman tien kova kovaa vastaan, vaikka vielä suuremmilla tulleilla uhataankin. Toivotaan samaa ja yhtenäistä reaktiota EU:ltakin, kun epäilemättä kohta ollaan samassa tilanteessa.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
USA:n WC-paperin kulutus henkeä kohti on aivan käsittämätön (2,5x suurempi kuin meillä) ja valtaosa tästä on peräisin Kanadasta. Kanada voisi vain lopettaa toistaiseksi kyseisen artikkelin viennin naapuriinsa ja katsella mitä rajan toisella puolella varsin nopeasti alkaisi tapahtumaan.
Yksi Meksikon vastatoimi voisi olla taloudellisten menetysten kompensointi säästämällä USA:n ja Meksikon välisestä rajavalvonnasta. Vain USA:sta Meksikoon suuntautuva liikenne tarkistettaisiin rajalla. Toiseen suuntaan vastuu jätettäisiin USA:n puolelle. Autoteollisuuteen osuvat vastatullit olisivat myös tehokkaita.
 

Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Trumpin perseilyn seurauksena, kuten jo mainittu, Kiina rupeaa vaikuttamaan vakaammalta kumppanilta ainakin kauppasuhteiden osalta. Ja se on minun näppäimistöltä paljon kirjoitettu se.

Ja ei Trump ole USA, mutta USA vaikuttaa toimivan Trumpin periaatteilla ulkopoliittisesti. Aivan järjetöntä touhua, joka tuskin tulee päättymään yhtään kenenkään eduksi.
 

Timppa73

Jäsen
Itse mietin tulevaisuuteen tehtyjä kauppoja, vaikka tilaukset on tehty F-35 osalta pari vuotta sitten - maksupäivän tullessa onko tullit voimassa, eli nyt voitaisiin perua kaupat tullien varjolla ja tilata sitten eurofighterit tilalle?
Miten olisi jatkossa, että ostetaan vain jotain mitä saa heti eikä tilausjonon kautta?

Paskapaperin loppuminen jenkeissä olisikin hieno case, mites Minnesotan kokoisen alueen jääden ilman sähköä vaikuttaa hintoihin ja Trumpin politiikkaan? Mahtanee suurin osa maata tukehtua ja taantua 70-luvulle näiden tariffien säätämisten myötä.

Aika näyttää, joko Trumppi painoi itsensä maan pelastajana tai pahimpana suatanana aikakirjoihin.
 
USA:n WC-paperin kulutus henkeä kohti on aivan käsittämätön (2,5x suurempi kuin meillä) ja valtaosa tästä on peräisin Kanadasta. Kanada voisi vain lopettaa toistaiseksi kyseisen artikkelin viennin naapuriinsa ja katsella mitä rajan toisella puolella varsin nopeasti alkaisi tapahtumaan.
Pyyhkikööt jenkit oppikirjoilla perseensä kun lukeminen ei maistu muutenkaan pl. raamattu. Kuubassa on pyyhitty Marxin pääoman sivuilla persettä siis ihan oikeasti kun puutetta on - tosin puute on johtunut enemmän 65 vuoden kauppasaarrosta enemmän kuin kommunismista.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Itse mietin tulevaisuuteen tehtyjä kauppoja, vaikka tilaukset on tehty F-35 osalta pari vuotta sitten - maksupäivän tullessa onko tullit voimassa, eli nyt voitaisiin perua kaupat tullien varjolla ja tilata sitten eurofighterit tilalle?
Miten olisi jatkossa, että ostetaan vain jotain mitä saa heti eikä tilausjonon kautta?
Trumpin tullit toimivat vain toiseen suuntaan. Hän haluaa meidän ostavan enemmän amerikalaisia tuotteita, ei vähempää. Amerikkalaisille meidän tuotteet kallistuvat. Esimerkkinä vaikka jäänmurtajat. Pro-Trump ministeri Rydmanin en ole nähnyt tulleja hehkuttavan.
 

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
USA:n WC-paperin kulutus henkeä kohti on aivan käsittämätön (2,5x suurempi kuin meillä) ja valtaosa tästä on peräisin Kanadasta. Kanada voisi vain lopettaa toistaiseksi kyseisen artikkelin viennin naapuriinsa ja katsella mitä rajan toisella puolella varsin nopeasti alkaisi tapahtumaan.
Trump vaan kilauttaisi kaverille ja ostaisi muutaman laivalastillisen ruplia. Ihan hyvin ne korvikkeena menisi ja todellinen arvokin saattaisi olla lähellä jotain Kanadan Embo-arkkia.
 

Timppa73

Jäsen
Trumpin tullit toimivat vain toiseen suuntaan. Hän haluaa meidän ostavan enemmän amerikalaisia tuotteita, ei vähempää. Amerikkalaisille meidän tuotteet kallistuvat. Esimerkkinä vaikka jäänmurtajat. Pro-Trump ministeri Rydmanin en ole nähnyt tulleja hehkuttavan.
Mutta vastaushan EU:lta tulee varmasti, eli myös toiseen suuntaan tullit tulee. Eli ei vaikuta vain toiseen suuntaan?
Tosin eihän tätä kaikki Trumpin masinoimaksi sitten sano, unohtaen mistä johtuen vastaus tulee ja natseja on koko eurooppa.
Harvoin innostun kommentoimaan poliittisia tai maailmantaloudellisia osioita, jätän tämän nyt tähän kun ihmetyttää touhu sen verran isosti.
 
Melko taitavasti tehty tuo puhe mutta ei taida ihan oikea olla..
Täh? Kyseessä on ihan tunnettu puhe vuodelta 1988. Selviäisi varmaan sinullekin pikaisella googlettamisella...



 
Aika näyttää, joko Trumppi painoi itsensä maan pelastajana tai pahimpana suatanana aikakirjoihin.
Se on juuri näin. Ei toki olisi ensimmäinen kerta jos kävisi niin että tulevaisuudesta katsottaessa jokin nykyinen vallitseva näkemys osoittautuisi puutteelliseksi tai peräti virheelliseksi.
Tosin Trumpin tullipolitiikan ensi toimien perusteella vaikuttaa sangen epätodennäköiseltä että ainakaan taloustieteen valtavirtaa edustavat analyytikot tulisivat kiittelemään häntä, sen verran tuomitsevia tähänastisten kommenttien enemmistö on ollut.
Mm talouden nobelin voittanut Robert Shiller (kansallisuudeltaan amerikkalainen, mikä noteerattakoon keskustelussa "onko Trump Amerikka") ennakoi tullien seurauksena Yhdysvaltain inflaation kiihtyvän, talouskasvun hidastuvan ja työttömyyden kasvavan. Se ei kuitenkaan riitä Shillerille, sillä hän rinnastaa Trumpin itseensä fasismin isään Benito Mussoliniin, ainakin siinä suhteessa että molemmilla on samanlainen ylipaisunut ego sekä samanlainen jääräpäinen tahto hyökätä maalaisjärkeä vastaan.
Ei ehkä huono rinnastus.


Itse mietin tulevaisuuteen tehtyjä kauppoja, vaikka tilaukset on tehty F-35 osalta pari vuotta sitten - maksupäivän tullessa onko tullit voimassa, eli nyt voitaisiin perua kaupat tullien varjolla ja tilata sitten eurofighterit tilalle?

Muistettakoon sentään että valintaprosessissa eurofighter todettiin teknologialtaan vanhaksi ja sen tuotannon olevan loppusuoralla.

Kuubassa on pyyhitty Marxin pääoman sivuilla persettä siis ihan oikeasti kun puutetta on - tosin puute on johtunut enemmän 65 vuoden kauppasaarrosta enemmän kuin kommunismista.

Mikä kauppasaarto tosin johtui nimenomaan kommunismista...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös