Onko
@Freedom sitä mieltä, että Acostan accredointi vietiin oikein perustein pois ja pitäisikö se palauttaa Acostalle? Kun häntä siis syytettiin gifissä/videossa näkyvästä käsiksi käymisestä Valkoisen Talon työntekijään, joka on ilmeisesti anteeksiantamatonta toimintaa.
Muutaman lehdistö-poolin toimittajan käytös on alusta asti ollut epäasiallista ja epäkohteliasta. Tämä koskee erityisesti molempia CNN:n toimittajia ja MSNBC:n toimittajaa. He eivät osoita kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan, vaan huutavat muiden toimittajien ja esiintyjien päälle. Valkoisessa talossa pitäisi osata käyttäytyä arvokkaasti ja presidenttiä kohtaan pitäisi osata osoittaa erityistä kunnioitusta, vaikkei hänestä pitäisikään.
Toisaalta lehdistö-poolissa on myös toimittajia, jotka osaavat käyttäytyä, mutta kysyvät silti tiukkoja ja asiallisia kysymyksiä, kuten ABC:n Jonathan Karl.
Minusta on ihan oikein antaa väliaikaisia jäähyjä, jos ei osaa käyttäytyä. Itse asiassa se on ainoa oikea reaktio, sillä pakkohan noihin tilaisuuksiin on saada joku järjestys.
Monille toimittajille (erityisesti CNN ja MSNBC) kyse ei ole informaation saamista, vaan oman itsensä esilletuomisesta. Tavoitteena on luoda itselle nimeä, ja saada sitä kautta itselle oma talk show, ja rikastua.
Heidän kysymyksensä eivät ole useinkaan kysymyksiä, vaan poliittisia mielipiteitä, jotka vain lausutaan kysymyksen muodossa. Niin alas on menty nyky-median kanssa.
Maailman rosvovaltioille Hillary olisi ollutkin katastrofi. Olisi lopettanut Syyrian sisällissodan voimalla ja nopeasti, pysäyttänyt Iranin laajentumishankkeet, pakottanut Venäjän oikeasti pois Donbassista, todennäköisesti käyttänyt asemaansa EU:n tukemiseen ja brexitin estämiseen, ja ylipäänsä joka rintamalla yhdistänyt demokraattisten maiden rintamat johdonmukaisesti.
Hillary Clinton on henkilökohtaisesti suurin syyllinen siihen, että Nato hyökkäsi Libyaan vuonna 2011, Gaddafi syöstiin vallasta, ja Libya ajettiin sisällissota-kaaokseen, josta libyalaiset maksavat hintaa hengellään ja muilla kärsimyksillään tänäkin päivänä. Hillary Clintonin vuoksi monen libyalaisen elämä on tuhottu täysin.
Siitä maksaa hintaa myös Eurooppa, jonne porukkaa lappaa Libyasta.
Onneksi tämä täysin järjetön ja epärealistinen neo-konservatiivi -ajatusmaailma, jota edustat ja joka johti myös Irak-invaasioon, on vihdoin kuolemassa. Ihmiset ovat yksinkertaisesti nähneet valon, eivätkä anna enää sotateollisuuden maksamien poliitikkojen aloittaa vastaavaa. Toki suurin osa Amerikan establishment-poliitikoista palauttaisi meidät lähtöruutuun, jos pääsisi presidentiksi (onneksi se on heille hyvin vaikeaa).