Kerrotko vielä niistä ulkopolitiikan saavutuksista? Kanadan kanssa tehtiin kauhean uhoamisen jälkeen kauppasopimus, joka on käytännössä hiilipaperikopio Trumpin irtisanomasta vanhasta sopimuksesta - same shit, new name. Pohjois-Korean läski kävi kättelemässä Trumpia, lupasi lopettaa ydinkokeet (jatkaa niitä ihan normaalisti) ja sai sisäpoliittista ja kaupallista hyötyä - USA ei saanut mitään, mutta menetti uskottavuuttaan. Putin kairasi Trumpia kuivana kakoseen siten, että jopa rebu-asiantuntija (contradiction in terms) tuskailivat sitä nöyryytystä julkisesti. Siinäpä saavutusten kirjoa.
- ISIS lyöty yhdeksässä kuukaudessa, sen jälkeen kun Obama oli ensin antanut ISIS:n syntyä ja vallata ison osan Syyriaa ja Irakia, ja oli lopulta käynyt etana-vauhtista sotaa vuosikausia.
- Saudi-Arabia ja muut arabimaat saatu paremmin mukaan terrorismin estämiseen
- Edellämainittujen myötä ISIS:n tekemien terrori-iskujen määrä laskenut radikaalisti Euroopassa ja USA:ssa.
- Pohjois-Korea lopettanut ydinkokeet, ohjuslaukaisut, palauttanut panttivangit (ilman että maksettiin lunnaita kuten Obama teki), alkanut palauttamaan Korean sodan ruumiita, ja sitoutunut ydinaseettomuuteen (prosessi etenee mainiosti toisin kuin olet vale-uutisista lukenut)
- NAFTA:n tilalle neuvoteltu USMCA kauppasopimuksille ennätysajassa. Jopa demokraatti kauppa-populistisin senaattori Sherrod Brown kehuu sitä. Vaikuttaa että sinun lukemasi vale-uutiset ovat ristiriidassa Sherrod Brownin näkemyksen kanssa.
Ja monta muuta rautaa on tulessa ja lisää tuloksia putkessa (Kiina, EU, NATO, jne). Paljon on tehty jo myös mm. Pariisin ilmastosopimuksen, Iranin, Israelin ja Venäjän suhteen. Ja tämä kaikki alle kahdessa vuodessa. Ulkopolitiikassa tulosten saavuttaminen kestää tyypillisesti vuosia ja vuosikymmeniä.
Oikeisto-populismin nousu Euroopassa ei ole kiistaton fakta. Italian Lega Nord hallitsee vain epäpyhässä allianssissa Movimento Cinque Stellen kanssa. Tuo liitto ei tule kestämään edes yhtä vuotta tästä päivästä ja sitten Legan momentti on mennyttä. Ranskassa Le Pennin jengi epäonnistui hyödyntämään momenttinsa ja Macron painoi hämäläisnumerot taululle. Hollannissa laukaus jäi piippuun eikä Saksassakaan todellista oikeistoaaltoa tullut. Myönnetään, että populistinen oikeisto on näissä maissa edennyt, mutta sen kannattajat eivät ole kovin kärsivällisiä ja siksi ne jäävät kotiin tai vaihtavat hevosta seuraavaan populistiseen liikkeeseen parin vuoden päästä. Vain demokratiaan tottumattomissa entisissä glasnost -maissa wannabe fasistit ovat saaneet jonkinlaista jalansijaa. Sielläkin on käänne tapahtumassa, esim. Puolan paikallisvaaleissa fasset ottivat dunkkuun.
Trump on oikeisto-populisti-konservatiivi. Nämä ovat kaikki trendinomaisesti voittavia aatesuuntia. Esim. Euroopassa ei ole enää juuri ollenkaan vasemmisto-hallituksia tai viher-vasemmisto-hallituksia. Myös median edustama vasemmisto-elitismi kärsii koko ajan lisää tappioita.
Esim. Florida, yhtenä äänestys kohtana oli ex-vankien äänestys oikeuden automaattinen palautus ja tämä voitti. Ex-vankeja on jotain 1.4 miljoonaa, tietenkään kaikki eivät rekisteröidy eivätkä äänestä mutta Florida voi keikahtaa demokraateille 2020 vaaleissa. Tietenkin republikaanit pää punaisena miettivät keinoja millä rekisteröinnit voidaan estää, toisaalta ACLU ja muut ovat valmiit käymään oikeutta.
Sitten paikallisesti ja valtakunnallisesti esim. terveydenhoito tulee näyttelemään isoa osaa. Rebuilla ei taida olla mitään suunnitelmaa, muuta kuin "meillä ei ole varaa tähän jne"
Luulen, että Trump tulee olemaan hyvin suosittu ex-vankien keskuudessa ajamansa vankila-reformin vuoksi.
Sinänsä Trump olisi voittanut jo vuonna 2016 myös ilman Floridaa.
Vuonna 2020 Trumpilla tulee olemaan lisäksi ns. incumbency-etu. Vallassaoleva ehdokas saa tilastojen mukaan jo lähteissä noin 5% edun. Esim vuonna 2000 George W. Bush (maailman huonoin presidentti) voitti Floridan käytännössä 0% erolla, mutta vuonna 2004 ero John Kerryyn oli jo 5%.
Tämä väite on puhdasta huttua monellakin tasolla. Ensinnäkin Wikipedian mukaan 2016 vaaleissa pääehdokkaat keräsivät 131 miljoonaa ääntä, joista Clinton lähes 66 miljoonaa ja Trump lähes 63 miljoonaa (tarkat luvut 65,853,514 ja 62,984,828 )
United States presidential election, 2016 - Wikipedia
Sinulta unohtuvat kolmansille puolueille annetut äänet (silloin yhteensä reilu 136 miljoonaa ääntä) ja hylätyt äänet (silloin yhteensä mainitsemani 139 miljoonaa ääntä).
Nyt ääniä annettiin ennakkotietojen mukaan 113-114 miljoonaa ja demokraatit saivat itseasiassa 8% yksikön marginaalin tasajakoon eli demokraatit saivat sattumalta 66 miljoonaa ääntä ja republikaanit 48 miljoonaa ääntä. On järjenvastaista olettaa, että äänestämättä jättäneet 15-17 miljoonaa ihmistä olisi kaikki äänestäneet republikaaneja, vaan jos kaikki sekä 2016 että 2018 vaaliessa äänestäneet äänestävät myös 2020 vaaleissa, niin äänestysprosentti tulee nousemaan reilusti 2016 vaaleista.
Sinulta menevät nyt äänimäärät sekaisin. Jos numerosi (66 miljoonaa ja 48 miljoonaa) olisivat oikeat, demokraatit olisivat voittaneet 37%:lla....
Äänestäjiä oli nyt siis laskemani noin 26 miljoonaa vähemmän kuin vuoden 2016 presidentinvaaleissa, ja äänimäärä ero lienee n 7 miljoonaa. Eli kyllä tässä oli kyse ihan normaalista välivaalista, ja tämän perusteella on ihan turha luulla että Trumpin voitontodennäköisyys 2020 olisi näiden vaalien perusteella pienentynyt. Aivan samoin kuin kukaan ei vetänyt sellaisia johtopäätöksiä 2010, kun Obama hävisi 63 paikkaa.