Yhdysvaltain ex-presidentti Donald J. Trump

  • 3 385 870
  • 22 706

Tekno-Kekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedote
Twitteristä poimittua:
Viime vuonna presidentin lääkäri antoi Trumpista loistavan lääkärintodistuksen. Trump ehdotti häntä veteraaniasioiden ministeriksi.
Viime vuonna verolakimies Beverly Hillsistä kirjoitti mielipidekirjoituksen, jossa hän puolusti Trumpin halua salata veroilmoituksensa. Trump nimitti hänet veroviraston johtoon.
Viime vuonna lakimies meni kaapelitelevisioon puolustamaan Trumpia Muellerin tutkimuksilta. Nyt hän on virkaatekevä oikeusministeri.

The best people.

Mutta ei voi väittää, etteikö Trumpin virkanimityksissä olisi läpinäkyvyyttä.
 

Freedom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Tappara
No eipä se tämän ennen vaaleja hehkuttamasi Etholyticsin lopullinen ennustekaan ihan nappiin mennyt ainakaan edustajainhuoneen osalta: FINAL HOUSE PROJECTION MODEL 2018 MIDTERMS (Linkki Etholyticsin Twitter-tilin ennusteeseen edustajainhuoneen paikkajaosta ja republikaanien niukasta enemmistöstä) Jokuhan voisi tuossakin lähteä vääristelystä ja republikaaniäänestäjien motivoinnista syyttämään. Senaatin osalta toki Etholytics oli huomattavasti parempi osumatarkkuudessaan.

Etholytics teki aivan huikeaa työtä näiden vaalien ennustamisessa !

Heidän senaatti-ennusteensa oli paikalleen oikein (!), ja jopa voitto-marginaalit käytännössä täysin oikein !

https://twitter.com/etholytics?lang=en

Edustajainhuoneessa he ennustivat 218-217 jakoa republikaaneille, joka tarkoitti käytännössä 6-7% voittoa demokraateille, joista jälkimmäinen oli ilmeisesti naulan kantaan (ääntenlasku jatkuu edelleen). Edustajainhuoneessa on hirveä määrä paikkoja muutaman prosentin sisällä. 1-2% heitto yksittäisissä paikallisvaaleissa, heittää ennustetta helposti kymmenillä paikoilla.

Etholytics eroaa median gallupeista siinä, että se ei ole median, vaan asiakkaiden, rahoittama. Median sponsoroimat gallupit suosivat järjestäen demokraatteja, kuten vaikka ylläolleesta täysin väärin menneestä NBC:een tuloksesta näkee.

Äänestysprosentti ei tippunut lähimainkaan niin reippaasti kun on totuttu, vaan oli tällä kertaa historiallisen korkea eli 49% kun se presidentinvaaleissa oli 54.7%. Edellisissä välivaaleissa äänestysprosentti oli 40% eli muutos oli todella radikaali (lähes parikymmentä prosenttia) ja tulkittavissa niin että Trumpin vastustus oli historiallisen korkea. Tämä on vaalien isoin ja tärkein luku eikä joku yksittäisen osavaltion desimaaleilla ratkeavan senaattorin paikan kääntyminen jompaan kumpaan suuntaan.

Vuoden 2016 presidentinvaaleissa annettiin 139 miljoonaa ääntä (lähde Wikipedia). Tämän vuoden välivaaleissa annettiin ilmeisesti 113 miljoonaa ääntä (lähde Vox).

Kun tuo erotus, 26 miljoonaa, lähtee taas äänestämään vuonna 2020, tilanne puolueiden välillä normalisoituu automaattisesti. Niin on aina käynyt ennenkin. Vaikka Obama hävisi 63 paikkaa vuonna 2010, ei kukaan ajatellut silloin, että se heikentäisi hänen uudelleenvalinta-mahdollisuuksiaan.

Sen lisäksi Trumpin laariin sataa koko ajan paraneva talous, koko ajan paremmin perille menevä viesti, koko ajan naurettavammalta näyttävä media ja koko ajan edistyvät ulkopoliittiset saavutukset. Trumpin tilanne muistuttaa nyt hyvin paljon Reaganin tilannetta vuoden 1982 välivaalien jälkeen, joka johti Reaganin jätti-voittoon 1984.

Ei varmaan tarvi muistuttaa kuka ennen vaaleja kertoi milloin minkäkin asian satavan Trumpin laariin kun nostetaan pinnalle kiistanalaisia kysymyksiä, jolloin republikaanit yhdistetään ja heidät ”ärsytetään äänestämään” tmsp. Todellisuudessa asiassa kävi päinvastoin, eli Trumpin aggressiivinen ja kahtiajakoa tukeva retoriikka satoi demokraattien pussiin ja he saivat houkuteltua kokonaan uuden joukon äänestäjiä esiin. Jos he pystyvät jatkamaan trendiä, niin tuo ennustamasti värisuora tulee tulevina vuosina demokraateille, varsinkin kun republikaanien oma edustus siirtyi entistä vanhemmille ja ajanmyötä poiskuoleville edustajille.

Kaikki kuitenkin tietävät, että maassa enemmistö kansasta kannattaa demokraatteja, joten äänestysprosentin nousu ja ihmisten kiinnostuminen politiikasta on pahinta mitä republikaaneille voi käydä.

On kiistaton fakta, että oikeisto-populismi-konservatismi on nousussa Euroopassa, Amerikassa ja muualla maailmassa, samalla kun median edustama vasemmisto-elitismi häviää koko ajan enemmän. Nämä samat trendit tulevat jatkumaan, eikä niitä voi pysäyttää millään.

Yllättäen valitset varsin tarkoitushakuisesti lukusi. Edusajanvaaleissa joissa lähdetään puhtaalta pöydältä ei edeltävä tulos ole ollenkaan samalla tavalla merkityksellinen kuin senaattivaaleissa, niinkuin me molemmat hyvin tiedämme. Niinpä nuo suhteelliset tiputukset eivät ole millään tavalla olellisia, vaan se reaalinen äänestystulos joka mittaa harjoitetun politiikan suosion.

Totta, että senaatti-vaali oli lähtökohtaisesti republikaaneille edullinen. Silti 3 netto-voitettua paikkaa on historiallinen saavutus. Viimeisen 80 vuoden aikana, kaikkien presidenttien puolueet ovat voittaneet senaatissa yhteensä ainoastaan 8 paikkaa. Nyt tuli kerralla 3.

--------------

Näissä välivaaleissa 48 republikaanien kongressi-edustajaa ei enää asettunut ehdolle. Se on suurin määrä miltään puolueelta 88 vuoteen, ja mahdollisti sen, että demokraatit voittivat useamman tasaisen paikallis-vaalin.

Nämä samat poisjättäytyjät, kuten myös nuo vaalinsa hävinneet republikaanit, olivat tyypillisesti never-Trumpereita, ja Trump tekikin eilen aivan oikein nostaessaan heidät eilisessä lehdistötilaisuudessa tikun nokkaan.

Asian hyvä puoli on se, että nyt kongressin republikaanit on käytännössä täysin puhdistettu never-Trumpereista, ja republikaani-puolue on nyt entistäkin puhtaammin Trumpin puolue.

Trumpin kannalta on myös parempi, että demokraatit joutuvat ottamaan vastuun edustajainhuoneesta ja tekemään 'diilejä', jos haluavat näyttäytyä äänestäjien silmissä yhteen järkeviltä.

Jos republikaanit olisivat pitäneet edustajainhuoneen pienellä 1-20 paikan enemmistöllä, vastuu tuloksista olisi ollut paljon enemmän republikaaneilla. Kuitenkin vaikeampi lainsäädäntö 1-20 paikan enemmistöllä 432 jäsenen edustajainhuoneessa on käytännössä mahdotonta, sillä aina löytyy oman puolueen sisältä pieni ryhmä, joka vastustaa.
 
Viimeksi muokattu:

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sen lisäksi Trumpin laariin sataa koko ajan paraneva talous, koko ajan paremmin perille menevä viesti, koko ajan naurettavammalta näyttävä media ja koko ajan edistyvät ulkopoliittiset saavutukset. Trumpin tilanne muistuttaa nyt hyvin paljon Reaganin tilannetta vuoden 1982 välivaalien jälkeen, joka johti Reaganin jätti-voittoon 1984.

On kiistaton fakta, että oikeisto-populismi-konservatismi on nousussa Euroopassa, Amerikassa ja muualla maailmassa, samalla kun median edustama vasemmisto-elitismi häviää koko ajan enemmän. Nämä samat trendit tulevat jatkumaan, eikä niitä voi pysäyttää millään.

Kerrotko vielä niistä ulkopolitiikan saavutuksista? Kanadan kanssa tehtiin kauhean uhoamisen jälkeen kauppasopimus, joka on käytännössä hiilipaperikopio Trumpin irtisanomasta vanhasta sopimuksesta - same shit, new name. Pohjois-Korean läski kävi kättelemässä Trumpia, lupasi lopettaa ydinkokeet (jatkaa niitä ihan normaalisti) ja sai sisäpoliittista ja kaupallista hyötyä - USA ei saanut mitään, mutta menetti uskottavuuttaan. Putin kairasi Trumpia kuivana kakoseen siten, että jopa rebu-asiantuntija (contradiction in terms) tuskailivat sitä nöyryytystä julkisesti. Siinäpä saavutusten kirjoa.

Oikeisto-populismin nousu Euroopassa ei ole kiistaton fakta. Italian Lega Nord hallitsee vain epäpyhässä allianssissa Movimento Cinque Stellen kanssa. Tuo liitto ei tule kestämään edes yhtä vuotta tästä päivästä ja sitten Legan momentti on mennyttä. Ranskassa Le Pennin jengi epäonnistui hyödyntämään momenttinsa ja Macron painoi hämäläisnumerot taululle. Hollannissa laukaus jäi piippuun eikä Saksassakaan todellista oikeistoaaltoa tullut. Myönnetään, että populistinen oikeisto on näissä maissa edennyt, mutta sen kannattajat eivät ole kovin kärsivällisiä ja siksi ne jäävät kotiin tai vaihtavat hevosta seuraavaan populistiseen liikkeeseen parin vuoden päästä. Vain demokratiaan tottumattomissa entisissä glasnost -maissa wannabe fasistit ovat saaneet jonkinlaista jalansijaa. Sielläkin on käänne tapahtumassa, esim. Puolan paikallisvaaleissa fasset ottivat dunkkuun.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Vuoden 2016 presidentinvaaleissa annettiin 139 miljoonaa ääntä (lähde Wikipedia). Tämän vuoden välivaaleissa annettiin ilmeisesti 113 miljoonaa ääntä (lähde Vox).

Kun tuo erotus, 26 miljoonaa, lähtee taas äänestämään vuonna 2020, tilanne puolueiden välillä normalisoituu automaattisesti.
Tämä väite on puhdasta huttua monellakin tasolla. Ensinnäkin Wikipedian mukaan 2016 vaaleissa pääehdokkaat keräsivät 131 miljoonaa ääntä, joista Clinton lähes 66 miljoonaa ja Trump lähes 63 miljoonaa (tarkat luvut 65,853,514 ja 62,984,828 )
United States presidential election, 2016 - Wikipedia

Nyt ääniä annettiin ennakkotietojen mukaan 113-114 miljoonaa ja demokraatit saivat itseasiassa 8% yksikön marginaalin tasajakoon eli demokraatit saivat sattumalta 66 miljoonaa ääntä ja republikaanit 48 miljoonaa ääntä. On järjenvastaista olettaa, että äänestämättä jättäneet 15-17 miljoonaa ihmistä olisi kaikki äänestäneet republikaaneja, vaan jos kaikki sekä 2016 että 2018 vaaliessa äänestäneet äänestävät myös 2020 vaaleissa, niin äänestysprosentti tulee nousemaan reilusti 2016 vaaleista. Ennustaminen on aina ennustamista, mutta vaikka kaikki 63 miljoonaa Trumpia viimeksi äänestänettä tulisivat äänestämään häntä myös 2020 vaaleissa, niin se ei tule riittämään, sillä tulos kertoo että demokraatit ovat saaneet houkuteltua tässä välin miljoonia uusia äänestäjiä ja jos hekin äänestävät samoin, niin puolue tulee keräämään reilusti yli 70 miljoonaa ääntä.

Sen lisäksi Trumpin laariin sataa koko ajan paraneva talous, koko ajan paremmin perille menevä viesti, koko ajan naurettavammalta näyttävä media ja koko ajan edistyvät ulkopoliittiset saavutukset.
Juttele se sinä vaan... Tällä väitteellä olisi edes jotain uskottavuutta, jos näin olisi käynyt historiassa (esim toissapäivänä). Talous on (yli)kuumentunut, fanipojat kehuvat ulkopoliittisia saavutuksia (ilman pohjaa mutta kuitenkin) ja pilkkaavat mediaa (ilman pohjaa mutta kuitenkin) ja silti Trump kerää hyvinkin tarkkaan täsmälleen fake news approval ratinginsä mukaisen 42% kannatuksen. Ei nuo mielikuvitusasiat muutu itsestään todeksi vaikka vuosi vaihtuisikin.

Sen sijaan jos ja todennäköisesti kun talouskasvu ei jatku koko kautta nyt nähtynä ja velkapommi räjähtää käsiin, hallintoa suljetaan ristiriitojen ja säästöjen takia, niin syyllistä ei tarvitse etsiä pitkään.
On kiistaton fakta, että oikeisto-populismi-konservatismi on nousussa Euroopassa, Amerikassa ja muualla maailmassa, samalla kun median edustama vasemmisto-elitismi häviää koko ajan enemmän. Nämä samat trendit tulevat jatkumaan, eikä niitä voi pysäyttää millään.
Tämä ei ole mikään kiistaton fakta, kuten harva muukaan tulevaisuuteen sijoittuva ennuste on. Se on ennuste henkilöltä joka kuukausi sitten ennusti värisuoraa USA:han vuosikymmeniksi. Faktaa on että oikeustopopulismi on noussut vahvasti 2010-luvulla, mutta yhtä totta on, että nousun jatkumisesta ei ole mitään takeita. Suomessa persujen jytky on sulanut tai ehkä on parempi sanoa tasaantunut, Ruotsidemokraattien nousu on pysähtynyt ja kannatus on tullut alas huippulukemista, Ranskassa Macron voitti populistit jne. Niin ja USA:ssa demokraatit pesivät republikaanit. Toki vastakkaisiakin esimerkkejä on, mutta se vain todistaa että jyrkkiä väitteitä miten tulevaisuudessa käy ei voida tehdä.
Nämä samat poisjättäytyjät, kuten myös nuo vaalinsa hävinneet republikaanit, olivat tyypillisesti never-Trumpereita, ja Trump tekikin eilen aivan oikein nostaessaan heidät eilisessä lehdistötilaisuudessa tikun nokkaan.

Asian hyvä puoli on se, että nyt kongressin republikaanit on käytännössä täysin puhdistettu never-Trumpereista, ja republikaani-puolue on nyt entistäkin puhtaammin Trumpin puolue.
Tämä on hyvä puoli varmasti Trumpin kannalta, mutta oikea kysymys on että onko se sitä pidemmässä juoksussa puolueen kannalta. Minä en Trumpin ja republikaanien vastustajana näe esim tuota republikaanipuolueen "valtausta" huonona asiana. Trumpia ei joka tapauksessa ole kuuden vuoden päästä enää potkittavana ympäriinsä, mutta maailmaa on toivottavasti vielä sen jälkeenkin. Nähty muutos vie puoluetta äärilaitaan, aiheuttaa ristiriitoja, repii puoluetta sekä aiheuttaa monille omille pettymyksiä harjoitettuun politiikkaan. En nyt viitsi sanoa että se näkyy siinä että 15-17 miljoonaa puolueen kannattajaa jättää äänestämättä, mutta on siinäkin osa totuutta.
Trumpin kannalta on myös parempi, että demokraatit joutuvat ottamaan vastuun edustajainhuoneesta ja tekemään 'diilejä', jos haluavat näyttäytyä äänestäjien silmissä yhteen järkeviltä.
Voisin lyödä isoja vetoja, että pöydän ollessa toisinpäin et ikinä argumentoisi noin republikaanien voitosta. Et ikinä. Tuo ei ole Trumpin kannalta parempi millään tavalla ja se on näkynyt hänen omasta kiukuttelustaan päivänselvästi venäjälle ja kiinaan asti.

Viime kaudella näimme miten republikaanien edustajat työnsivät keppiä etupyörän pinnojen väliin ja sitten syyttivät Obamaa kun pyörä on nurin. Se on tyhmää, mutta nyt sama tullaan näkemään toisinpäin ja sama tyhmä kansa näkee sen samoin kuin silloinkin. Joku johdonmukaisuus nyt näissä toiveissa ja odotuksissakin,
 
Viimeksi muokattu:

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Kun tuo erotus, 26 miljoonaa, lähtee taas äänestämään vuonna 2020, tilanne puolueiden välillä normalisoituu automaattisesti. Niin on aina käynyt ennenkin. Vaikka Obama hävisi 63 paikkaa vuonna 2010, ei kukaan ajatellut silloin, että se heikentäisi hänen uudelleenvalinta-mahdollisuuksiaan.
Tässä on mukana seuraaviin vaaleihin myös paikallisia juttuja.
Esim. Florida, yhtenä äänestys kohtana oli ex-vankien äänestys oikeuden automaattinen palautus ja tämä voitti. Ex-vankeja on jotain 1.4 miljoonaa, tietenkään kaikki eivät rekisteröidy eivätkä äänestä mutta Florida voi keikahtaa demokraateille 2020 vaaleissa. Tietenkin republikaanit pää punaisena miettivät keinoja millä rekisteröinnit voidaan estää, toisaalta ACLU ja muut ovat valmiit käymään oikeutta.
Sitten paikallisesti ja valtakunnallisesti esim. terveydenhoito tulee näyttelemään isoa osaa. Rebuilla ei taida olla mitään suunnitelmaa, muuta kuin "meillä ei ole varaa tähän jne"

JOL
 

peruna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Kerrotko vielä niistä ulkopolitiikan saavutuksista? Kanadan kanssa tehtiin kauhean uhoamisen jälkeen kauppasopimus, joka on käytännössä hiilipaperikopio Trumpin irtisanomasta vanhasta sopimuksesta - same shit, new name. Pohjois-Korean läski kävi kättelemässä Trumpia, lupasi lopettaa ydinkokeet (jatkaa niitä ihan normaalisti) ja sai sisäpoliittista ja kaupallista hyötyä - USA ei saanut mitään, mutta menetti uskottavuuttaan. Putin kairasi Trumpia kuivana kakoseen siten, että jopa rebu-asiantuntija (contradiction in terms) tuskailivat sitä nöyryytystä julkisesti. Siinäpä saavutusten kirjoa.

Ei pidä myöskään unohtaa Iran diiliä jonka Trump purki ja jota ei olla saatu neuvoteltua uusiksi. Esiintyminen YK:ssa jossa edustajat nauro Trump:lla. Näitähän riittää.

Missä on ne saavutukset?
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kyseessä on pitkään suunniteltu juttu, jonka Trump on itsekin elokuussa kertonut julkisuuteen. Potkut tapahtuivat nyt jotta vaikutus välivaaleihin olisi mahdollisimman pieni.

'Näyttäisi tosiaan Sessionsin lähtölaskenta alkaneen jo kauan sitten. Joidenkin uutisten mukaan se alkoi melkein nimityksen jälkeen, mikä sekin kertoo paljon huonosti suunnitellusta valinnasta. Huonoja valintoja on tehty koko ajan, kun väkeä pitää näin tiuhaan vaihtaa. Lisäksi tässä haiskahtaa kyllä todella pahasti aikamoinen "ruskeakielisyys", mikä tuntuu vaikuttavan Trumpin valintoihin. Pätevyydestä viis, jos pärstäkerroin miellyttää. Sitten tulee yllätyksenä, että henkilö ei hoidakaan hommiaan ihan niin hyvin tai kykene jatkamaan "ruskeakielistä" linjaansa. Todella vaikea pitää Trumpin toimintaa kovin suunnitelmallisena, vaikka hänelläkin tiettyjä tavoitteita on pitkällä tähtäimellä. Sessionsin irtisanoutumisilmoituksessa ei ollut edes päivämäärää ja ilmeisesti Trumpi piti häntä jollain tapaa löysässä hirressä tarkemman lopullisen ajankohdan kanssa.

Itse en usko Mueller tutkinnassa löytyvän lopulta mitään kovin ihmeellistä, vaikka eihan se minun uskon asia ole, heh. Jollain tapaa vain tuntuu loogisemmalta, että USA:n poliittinen mustamaalaus on paisuttanut tämänkin jutun järjettömän isoksi. Mikäli jotain todella tärkeää ja merkittävää olisi löytynyt, niin kaipa se olisi jo pitänytkin julkistaa? Trump itsekin tavallaan paisuttaa juttua ja en nyt kauheasti ihmettele, jos Trumpin sietokyvyllä tällaisesta häntä koskevasta asiasta vetää isonkin herneen sieraimeen. Mahtoikohan muuten uuden vt.oikeusministerin painavin valintakriteeri olla twitter kirjoittelu?
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Valkoisen talon keinovalikoimaan lukeutuu jo tökeröt videoiden peukaloimiset, jolla "oikeutettiin" CNN:n toimittajan Jim Acostan menettämään akredointinsa Valkoiseen taloon. Kovin on samanlaiset keinot näköjään käytössä Valkoisessa talossa kuin Venäjän trollitehtaissa.

Helsingin Sanomat
 
Viimeksi muokattu:

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Napolitano: Acting AG ‘does not qualify under the law’ to take job

Trumpin nimeämä väliaikainen oikeusministeri ei ole Foxin Napolitanon mukaan pätevä tehtäväänsä.

Eikä ainoastaan epäpätevä vaan nimitysprosessi oli perustuslain vastainen, näin ainakin kirjoittaa Kellyann Conwayn aviomies ja moni muu perustuslaki-asiantuntija. Jos olen oikein ymmärtänyt niin nimitys tarvitsee senaatin hyväksynnän, ei sillä etteikö se tuota hyväksyisi. Paras keino päästä käärmeöljykauppiaan kabinettiin on esiintyä kaapelikanavalla ja kritisoida Muellerin tutkintaa ja kehua Don the Conia.
 
Valkoisen talon keinovalikoimaan lukeutuu jo tökeröt videoiden peukaloimiset, jolla "oikeutettiin" CNN:n toimittajan Jim Acostan menettämään akredointinsa Valkoiseen taloon. Kovin on samanlaiset keinot näköjään käytössä Valkoisessa talossa kuin Venäjän trollitehtaissa.

Helsingin Sanomat

Tämähän ei ole edes ensimmäinen kerta, kun vähän menee muokkaamikseksi siellä suunnalla. Tapaamisesta Putinin kanssahan meni kanssa leikeltyä materiaalia jakoon Valkoisen talon toimesta.
 

Freedom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Tappara
Kerrotko vielä niistä ulkopolitiikan saavutuksista? Kanadan kanssa tehtiin kauhean uhoamisen jälkeen kauppasopimus, joka on käytännössä hiilipaperikopio Trumpin irtisanomasta vanhasta sopimuksesta - same shit, new name. Pohjois-Korean läski kävi kättelemässä Trumpia, lupasi lopettaa ydinkokeet (jatkaa niitä ihan normaalisti) ja sai sisäpoliittista ja kaupallista hyötyä - USA ei saanut mitään, mutta menetti uskottavuuttaan. Putin kairasi Trumpia kuivana kakoseen siten, että jopa rebu-asiantuntija (contradiction in terms) tuskailivat sitä nöyryytystä julkisesti. Siinäpä saavutusten kirjoa.

- ISIS lyöty yhdeksässä kuukaudessa, sen jälkeen kun Obama oli ensin antanut ISIS:n syntyä ja vallata ison osan Syyriaa ja Irakia, ja oli lopulta käynyt etana-vauhtista sotaa vuosikausia.

- Saudi-Arabia ja muut arabimaat saatu paremmin mukaan terrorismin estämiseen

- Edellämainittujen myötä ISIS:n tekemien terrori-iskujen määrä laskenut radikaalisti Euroopassa ja USA:ssa.

- Pohjois-Korea lopettanut ydinkokeet, ohjuslaukaisut, palauttanut panttivangit (ilman että maksettiin lunnaita kuten Obama teki), alkanut palauttamaan Korean sodan ruumiita, ja sitoutunut ydinaseettomuuteen (prosessi etenee mainiosti toisin kuin olet vale-uutisista lukenut)

- NAFTA:n tilalle neuvoteltu USMCA kauppasopimuksille ennätysajassa. Jopa demokraatti kauppa-populistisin senaattori Sherrod Brown kehuu sitä. Vaikuttaa että sinun lukemasi vale-uutiset ovat ristiriidassa Sherrod Brownin näkemyksen kanssa.

Ja monta muuta rautaa on tulessa ja lisää tuloksia putkessa (Kiina, EU, NATO, jne). Paljon on tehty jo myös mm. Pariisin ilmastosopimuksen, Iranin, Israelin ja Venäjän suhteen. Ja tämä kaikki alle kahdessa vuodessa. Ulkopolitiikassa tulosten saavuttaminen kestää tyypillisesti vuosia ja vuosikymmeniä.

Oikeisto-populismin nousu Euroopassa ei ole kiistaton fakta. Italian Lega Nord hallitsee vain epäpyhässä allianssissa Movimento Cinque Stellen kanssa. Tuo liitto ei tule kestämään edes yhtä vuotta tästä päivästä ja sitten Legan momentti on mennyttä. Ranskassa Le Pennin jengi epäonnistui hyödyntämään momenttinsa ja Macron painoi hämäläisnumerot taululle. Hollannissa laukaus jäi piippuun eikä Saksassakaan todellista oikeistoaaltoa tullut. Myönnetään, että populistinen oikeisto on näissä maissa edennyt, mutta sen kannattajat eivät ole kovin kärsivällisiä ja siksi ne jäävät kotiin tai vaihtavat hevosta seuraavaan populistiseen liikkeeseen parin vuoden päästä. Vain demokratiaan tottumattomissa entisissä glasnost -maissa wannabe fasistit ovat saaneet jonkinlaista jalansijaa. Sielläkin on käänne tapahtumassa, esim. Puolan paikallisvaaleissa fasset ottivat dunkkuun.

Trump on oikeisto-populisti-konservatiivi. Nämä ovat kaikki trendinomaisesti voittavia aatesuuntia. Esim. Euroopassa ei ole enää juuri ollenkaan vasemmisto-hallituksia tai viher-vasemmisto-hallituksia. Myös median edustama vasemmisto-elitismi kärsii koko ajan lisää tappioita.

Esim. Florida, yhtenä äänestys kohtana oli ex-vankien äänestys oikeuden automaattinen palautus ja tämä voitti. Ex-vankeja on jotain 1.4 miljoonaa, tietenkään kaikki eivät rekisteröidy eivätkä äänestä mutta Florida voi keikahtaa demokraateille 2020 vaaleissa. Tietenkin republikaanit pää punaisena miettivät keinoja millä rekisteröinnit voidaan estää, toisaalta ACLU ja muut ovat valmiit käymään oikeutta.
Sitten paikallisesti ja valtakunnallisesti esim. terveydenhoito tulee näyttelemään isoa osaa. Rebuilla ei taida olla mitään suunnitelmaa, muuta kuin "meillä ei ole varaa tähän jne"

Luulen, että Trump tulee olemaan hyvin suosittu ex-vankien keskuudessa ajamansa vankila-reformin vuoksi.

Sinänsä Trump olisi voittanut jo vuonna 2016 myös ilman Floridaa.

Vuonna 2020 Trumpilla tulee olemaan lisäksi ns. incumbency-etu. Vallassaoleva ehdokas saa tilastojen mukaan jo lähteissä noin 5% edun. Esim vuonna 2000 George W. Bush (maailman huonoin presidentti) voitti Floridan käytännössä 0% erolla, mutta vuonna 2004 ero John Kerryyn oli jo 5%.

Tämä väite on puhdasta huttua monellakin tasolla. Ensinnäkin Wikipedian mukaan 2016 vaaleissa pääehdokkaat keräsivät 131 miljoonaa ääntä, joista Clinton lähes 66 miljoonaa ja Trump lähes 63 miljoonaa (tarkat luvut 65,853,514 ja 62,984,828 )
United States presidential election, 2016 - Wikipedia

Sinulta unohtuvat kolmansille puolueille annetut äänet (silloin yhteensä reilu 136 miljoonaa ääntä) ja hylätyt äänet (silloin yhteensä mainitsemani 139 miljoonaa ääntä).

Nyt ääniä annettiin ennakkotietojen mukaan 113-114 miljoonaa ja demokraatit saivat itseasiassa 8% yksikön marginaalin tasajakoon eli demokraatit saivat sattumalta 66 miljoonaa ääntä ja republikaanit 48 miljoonaa ääntä. On järjenvastaista olettaa, että äänestämättä jättäneet 15-17 miljoonaa ihmistä olisi kaikki äänestäneet republikaaneja, vaan jos kaikki sekä 2016 että 2018 vaaliessa äänestäneet äänestävät myös 2020 vaaleissa, niin äänestysprosentti tulee nousemaan reilusti 2016 vaaleista.

Sinulta menevät nyt äänimäärät sekaisin. Jos numerosi (66 miljoonaa ja 48 miljoonaa) olisivat oikeat, demokraatit olisivat voittaneet 37%:lla....

Äänestäjiä oli nyt siis laskemani noin 26 miljoonaa vähemmän kuin vuoden 2016 presidentinvaaleissa, ja äänimäärä ero lienee n 7 miljoonaa. Eli kyllä tässä oli kyse ihan normaalista välivaalista, ja tämän perusteella on ihan turha luulla että Trumpin voitontodennäköisyys 2020 olisi näiden vaalien perusteella pienentynyt. Aivan samoin kuin kukaan ei vetänyt sellaisia johtopäätöksiä 2010, kun Obama hävisi 63 paikkaa.
 
Viimeksi muokattu:

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hyvin on Trump saanut kavereitaan hyviin virkoihin, jotka puolustavat häntä. Todennäköisesti poliittinen itsemurha monelta. Vanhoilliset republikaanit saattavat hyvin jättää äänestämättä, tai jopa äänestää demokraatteja seuraavissa vaaleissa. Kaikille republikaaneille tuo Trumpin politiikka/kiukuttelu ei mene läpi. Varsinkaan veljeily Venäjän kanssa.

Mielenkiintoiset pari vuotta edessä. Demokraattien värisuora on kyllä mahdollinen, mikäli Trump jatkaa yhtä viihdyttävällä tasolla. Diili ohjelmassa Trump oli huomattavasti karismaattisempi, en tiedä mitä on tapahtunut.
 

Konsta Kepuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Athletic Bilbao, Tahko, Pool, Saints
Diili ohjelmassa Trump oli huomattavasti karismaattisempi, en tiedä mitä on tapahtunut.
Ei tarvinnut esiintyä livenä. Luki läpät jostain promptilta ja kun luki väärin niin otettiin uudelleen. Ja jos alkoi kiukuttamaan niin vietiin takahuoneeseen lääkittäväksi.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvin on Trump saanut kavereitaan hyviin virkoihin, jotka puolustavat häntä.
Täysin totta. Tuoreimpana esimerkkinä nyt tämä Trumpin tuore nimitys Matthew Whitaker, jonka mietteitä pääsee kuulemaan seuraavalta taltiolta ihan omin korvin miehen omin sanoin: Listen: Trump's acting attorney general said the president can kill any investigation he wants (Linkki Mother Jonesin artikkeliin ja audioon, jossa Whitaker kertoo Trumpin olevan lain yläpuolella)

Mother Jones kirjoitti:
Whitaker was adopting a broad view of executive power, under which Trump, or any president, could at will order the closing of any investigation launched by the FBI or another federal agency. Trump could also demand the FBI initiate an investigation of anyone for any reason, including his political enemies. This is not a belief widely held throughout the legal community, with many experts asserting that a president can commit obstruction of justice if he acts with corrupt intent. (The first of the three articles of impeachment against President Richard Nixon included an obstruction-of-justice charge that was related to instructions Nixon gave the CIA to impede the FBI’s investigation of the Watergate break-in.)
Vuonna 2020 Trumpilla tulee olemaan lisäksi ns. incumbency-etu. Vallassaoleva ehdokas saa tilastojen mukaan jo lähteissä noin 5% edun.
Normaaliolosuhteissa ehkä noin, mutta tässä ollaan nyt aika kaukana normaalista presidenttiydestä. Edelleenkään ei ole varmaa onko Trump lopulta enää edes ehdolla seuraavissa vaaleissa. Muellerin raportti ja demokraattien kontrolloima edustajainhuone tuovat soppaan oman pikantin lisämausteensa.
Etholytics teki aivan huikeaa työtä näiden vaalien ennustamisessa !

Heidän senaatti-ennusteensa oli paikalleen oikein (!), ja jopa voitto-marginaalit käytännössä täysin oikein !
Vielä ei kuitenkaan kannata mennä nuolaisemaan. Sinema on siirtynyt Arizonassa niukkaan johtoasemaan ja Floridan tilanne on kutkuttavan tasainen.

Sinema takes slim lead in too-close-to-call Arizona Senate race (Politicon juttu)

How Bill Nelson could ultimately win the recount in Florida’s U.S. Senate race (Miami Heraldin juttu)
 
Viimeksi muokattu:

Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
- ISIS lyöty yhdeksässä kuukaudessa, sen jälkeen kun Obama oli ensin antanut ISIS:n syntyä ja vallata ison osan Syyriaa ja Irakia, ja oli lopulta käynyt etana-vauhtista sotaa vuosikausia.

- Saudi-Arabia ja muut arabimaat saatu paremmin mukaan terrorismin estämiseen

Heh. Eiköhän ISIS:n lyöminen ollut ihan odotettavissa ennen pitkää, kun siihen lähdettiin jo Obaman aikana, vaikka Obaman hallinnon syy ISISin leviäminen osittain olikin. Luonnolinen jatkumo seuraavan presidentin kohdalla jatkaa vaarallisen terroristijärjestön lopullista tuhoamista.

Trumpin hallinto on antanut Jemenin humanitaarisen kriisin eskaloitua vain pahemmaksi, kun katsovat läpi sormien Saudi-Arabian ja sen liittouman moukarointia siviilejä kohtaan. En lukisi tällaista toimintaa mitenkää hyväksi saavutukseksi.
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Twitteristä poimittua:
Viime vuonna presidentin lääkäri antoi Trumpista loistavan lääkärintodistuksen. Trump ehdotti häntä veteraaniasioiden ministeriksi.
Viime vuonna verolakimies Beverly Hillsistä kirjoitti mielipidekirjoituksen, jossa hän puolusti Trumpin halua salata veroilmoituksensa. Trump nimitti hänet veroviraston johtoon.
Viime vuonna lakimies meni kaapelitelevisioon puolustamaan Trumpia Muellerin tutkimuksilta. Nyt hän on virkaatekevä oikeusministeri.

The best people.

Mutta ei voi väittää, etteikö Trumpin virkanimityksissä olisi läpinäkyvyyttä.
Yksi asia on ylitse yli muiden eli uskollisuus äskiä itseään kohtaan ja muulla ei ole väliä. Sama kaava kuin Saddamilla, Putinlla tai muulla isolla rikollispomolla.

'Näyttäisi tosiaan Sessionsin lähtölaskenta alkaneen jo kauan sitten. Joidenkin uutisten mukaan se alkoi melkein nimityksen jälkeen, mikä sekin kertoo paljon huonosti suunnitellusta valinnasta.
Sessons jääväsi itsensä Mullerin tutkinasta ja sillä sekunilla tiedettiin potkujen olevan tulossa. Itsensä jäävääminen oli petos DTt kohtaan.
Diili ohjelmassa Trump oli huomattavasti karismaattisempi, en tiedä mitä on tapahtunut.
Sen naama alkaa yksinkertaisesti olla kulunut. Kun sisältöä ei käytännössä ole, jos itsensä kehuminen ja valheet jätetään pois, niin pelkkä karisma ei riitä aikaansa pdempään. DTt on ollut nyt tv:n ykköskamaa 3 vai 4 vuotta? Poptähtien pitäisi uusiutua ja siihen käärmeöljykauppias ole kyennyt eikä tule kykenemään. Kun ei ole sisältöä, niin shown pitää uudistua...
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
- ISIS lyöty yhdeksässä kuukaudessa, sen jälkeen kun Obama oli ensin antanut ISIS:n syntyä ja vallata ison osan Syyriaa ja Irakia, ja oli lopulta käynyt etana-vauhtista sotaa vuosikausia.


Älä nyt viitsi näyttää toteen täydellistä lähihistorian tuntemuksenpuutettasi.

ISIS syntysyyt valuu tonne terrorismin vastasen sodan aikoihin ja Bush W:n Irak valtaukseen. Obamalla ole ISIS syntymisen kanssa juurikaan tekemistä, mutta USA hallinnolla kyllä. Afganistaninkin tilanteesta voidaan nähdä, että USA osaa voittaa sotia, mutta ei osaa voittaa rauhaa.


- Saudi-Arabia ja muut arabimaat saatu paremmin mukaan terrorismin estämiseen
- Edellämainittujen myötä ISIS:n tekemien terrori-iskujen määrä laskenut radikaalisti Euroopassa ja USA:ssa.


Ei, ei ole, vaan esim Saudiarabia taistele Jemenissä ihan erillissotaa siviiliuhrista välittämättä.. eli synnyttää uutta katkeruutta ja terrorismia paraikaa. Saudit tukevat edelleen esim Hizbollahia ja muita terrorijärjestöjä ja ihan avoimesti. Suurimpana öljyntuottajana on vaan turvassa USA sanktioilta (Bin Ladenkin oli muuten Saudi)


JA sillä, että terrori iskut Euroopassa ovat vähentynet ei taas ole mitään tekemistä arabivaltioiden tuen vähenemisen kanssa, vaan EU:n ja USAn tiedustelupalveluiden tehostuneen toiminnan vuoksi... joka siis on tapahtunut ennen nykyistä presidenttiä.



- NAFTA:n tilalle neuvoteltu USMCA kauppasopimuksille ennätysajassa. Jopa demokraatti kauppa-populistisin senaattori Sherrod Brown kehuu sitä. Vaikuttaa että sinun lukemasi vale-uutiset ovat ristiriidassa Sherrod Brownin näkemyksen kanssa.


Lue prkl ite ne tiivistelmät soppareista. Uudessa ei ole Mitään USA:ta hyödyttävää Uutta. Nothing. Eikä se Kanada USA välinen kauppa nyt mikään ongelma ole koskaan ollutkaan, Meksikon takia trumpilasiet halus NAFTA:sta eroon.




Paljon on tehty jo myös mm. Pariisin ilmastosopimuksen, Iranin, Israelin ja Venäjän suhteen. Ja tämä kaikki alle kahdessa vuodessa.



Kieltämättä… ja kaikessa kansainvälisen yhteistyön ja tavoitteiden huonontamiseksi. Varsinkin Suomen kaltaisten maiden aseman huonontamiseksi…


Näistä siis ei tartte edes kiistellä, jos vaan on lukutaitoinen… toki jos on ”uskossa” niin .. no…
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sessons jääväsi itsensä Mullerin tutkinasta ja sillä sekunilla tiedettiin potkujen olevan tulossa. Itsensä jäävääminen oli petos DTt kohtaan.

Tämä on kyllä täysin totta, mutta samalla erittäin arvostettava teko. Huolimatta siitä mitä mieltä on Sessionista, niin pakko arvostaa tuota, että jääväsi itsensä. Selkeä viesti Trumpille, että kukaan ei ole lain yläpuolella. Tästähän Trump tietenkin suuttui, koska putkinäköinen ihminen näkee vain itsensä ja ajaa omaa (ehkä myös läheisten) etua.

Nyt hyviin virkoihin on nostettu henkilöitä, joilla ei ole mitään komptenssia tehdä kyseisiä hommia. Tosin heidän tehtävä on ajaa vain Trumpin etua. Näillä henkilöillä oli mahdollisuudet marginaaliseen poliittisen uraan, mutta ei mihinkään sen suurempaan. Nyt pääsevät hyviin virkoihin pesemällä Trumpin selkää.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei, ei ole, vaan esim Saudiarabia taistele Jemenissä ihan erillissotaa siviiliuhrista välittämättä.. eli synnyttää uutta katkeruutta ja terrorismia paraikaa. Saudit tukevat edelleen esim Hizbollahia ja muita terrorijärjestöjä ja ihan avoimesti. Suurimpana öljyntuottajana on vaan turvassa USA sanktioilta (Bin Ladenkin oli muuten Saudi)
Hizbollahia tukee ja aseistaa nimenomaan Iran, joka on tuossa Jemenin sodassa Saudi-Arabian vetämän hallitusliittouman vastapuoli.

Tässä koko Lähi-idän kuviossa Trump on ennen kaikkea uhka, sillä hän ja hänen haukkakaartinsa lietsovat vastakkainasettelua Iranin kanssa. Sikäli mikäli tilanne vielä eskaloituu, jonkinlainen uusi proxy-konflikti tai jännitteen kiristyminen Israelin kanssa on mahdollinen. Trump on entisestään lisännyt vastakkainasettelua mm. siirtämällä lähetystön Jerusalemiin ja jättäytymällä Iranin ydinsulkusopimuksesta.

Sekin on merkittävää, että diktaattorit ja sellaisiksi halukkaat saavat paljon kannustimia esikuvaltaan Trumpilta. Yhdysvaltain presidentin täydellinen arvostelukyvyn puute lisää epävarmuutta ja horjuttaa kansainvälistä järjestelmä.

Minun mielestä noita talouslukujakin liioitellaan kautta linjan. Luultavasti käy vielä niin, että Trumpin väistyttyä rakenteelliset ongelmat velanottoineen kosahtavat seuraavan presidentin käsiin. Sitten päivitellään taas, että miten se talousmaestro silloin loikaan kasvua, vaikka todellisuudessa kasvu oli alun alkaenkin velkarahalla pönkitettyä ja vailla kestävää pohjaa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Huolimatta siitä mitä mieltä on Sessionista, niin pakko arvostaa tuota, että jääväsi itsensä. Selkeä viesti Trumpille, että kukaan ei ole lain yläpuolella.
Vai oliko niin, että ei halunnut ottaa luotia läskin puolesta? Kai niillä on saktiot tästäkin asiasta.
Tässä koko Lähi-idän kuviossa Trump on ennen kaikkea uhka, sillä hän ja hänen haukkakaartinsa lietsovat vastakkainasettelua Iranin kanssa. Sikäli mikäli tilanne vielä eskaloituu, jonkinlainen uusi proxy-konflikti tai jännitteen kiristyminen Israelin kanssa on mahdollinen. Trump on entisestään lisännyt vastakkainasettelua mm. siirtämällä lähetystön Jerusalemiin ja jättäytymällä Iranin ydinsulkusopimuksesta.
Taisi olla CNN asiantuntija, joka väitti, että iran-saudit sodan syttyminen on enää päivänmäärää vailla. Kiitos DTt toiminnan. Ja proxyt siellä jo sotii, kun pyritään islamilaisen maailman johtoon...sitä hiukan ihmettelen, että saudit on noin innokkaita. Ne on kuiteski ontto valtio ja sitä kautta ei kovin vakaa.
 

Freedom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Tappara
Valkoisen talon keinovalikoimaan lukeutuu jo tökeröt videoiden peukaloimiset, jolla "oikeutettiin" CNN:n toimittajan Jim Acostan menettämään akredointinsa Valkoiseen taloon. Kovin on samanlaiset keinot näköjään käytössä Valkoisessa talossa kuin Venäjän trollitehtaissa.

Helsingin Sanomat

Helsingin Sanomat otsikoi ja kirjoittaa:

'Valkoisen talon lehdistösihteeri levitti ilmeisesti peukaloitua videota, jossa CNN:n toimittaja näyttää läimäyttävän avustajaa – ”Olemme ylittäneet uuden rajan”'

'SANDERSIN myöhemmin levittämä video näyttää olevan peukaloitu. Kohtaa, jossa Acostan käsi osuu avustajan käsivarteen, on ilmeisesti nopeutettu, mikä saa sen näyttämään aktiiviselta läimäisyltä.'

Vasemmiston vasemman laidan Buzzfeed on kuitenkin itse asiassa vaivautunut nostamaan perseensä tuoliltaan, ja selvittänyt videon taustat:

'There’s no evidence that the video was deliberately sped up — but the change in format, from a high-quality video to a low-quality GIF, turns the question of whether it was “doctored” into a semantic debate…

“Fact is, Daily Wire put up a gif, I download a gif, zoomed in saved it again as an mt2 file – then converted it to an mp4,” Watson said over direct message. “Digitally it’s gonna look a tiny bit different after processing and zooming in, but I did not in any way deliberately ‘speed up’ or ‘distort’ the video. That’s just horse shit.”…'

https://hotair.com/archives/2018/11...-not-clear-video-shared-white-house-doctored/

Turha odottaa Helsingin Sanomilta tai Washington Postiilta oikaisuja. Lukijoille jätetään virheellinen/puutteellinen mielikuva, kuten niin monen muunkin asian suhteen.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Normaaliolosuhteissa ehkä noin, mutta tässä ollaan nyt aika kaukana normaalista presidenttiydestä. Edelleenkään ei ole varmaa onko Trump lopulta enää edes ehdolla seuraavissa vaaleissa. Muellerin raportti ja demokraattien kontrolloima edustajainhuone tuovat soppaan oman pikantin lisämausteensa.

Vielä ei kuitenkaan kannata mennä nuolaisemaan. Sinema on siirtynyt Arizonassa niukkaan johtoasemaan ja Floridan tilanne on kutkuttavan tasainen.

Sinema takes slim lead in too-close-to-call Arizona Senate race (Politicon juttu)

How Bill Nelson could ultimately win the recount in Florida’s U.S. Senate race (Miami Heraldin juttu)

Osavaltioiden erilaiset äänestyskäytännöt ja -lait varsinkin postiäänien suhteen aiheuttavat sen että lopullisen tuloksen saamisen kanssa kestää vielä viikkoja. Nate Silver puhui twitterissä, että vaali-iltana tulos näytti olevan edustajainhuoneessa D+33 ja senaatissa R+3-4. Tällä hetkellä todennäköinen tulos on edustajainhuoneessa D+36-40 ja senaatissa R+1-3.

Tuo Floridan tilanne on tosiaan mielenkiintoinen ja saa nähdä millaista draamaa tuo tuottaa, kun siellä on vielä on tuhansia ehdollisia ääniä (provisional ballot) ja ulkomailta tulevia postiääniä laskematta osavaltion suurimmissa piirikunnissa, jotka ovat demokraattien vahvoja alueita. Senaatinvaalissa republikaanien ehdokas johtaa 15000 äänellä (0,18%) ja kuvernöörinvaalissa republikaanien ehdokas johtaa n. 37000 (0,42%) äänellä ja ero tulevat laskemaan vielä kun noita viimeisiä ääniä lasketaan. Floridan lain mukaan jos ero on alle 0,5% suoritetaan koneellinen uudelleenlaskenta ja jos ero on alle 0,25% suoritetaan manuaalinen uudelleenlaskenta. Eli hyvin suurella todennäköisyydellä molemmat "pääkisat" menevät uudelleenlaskentaan ja aika varmasti myös tapellaan oikeutta myöten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös