Paitsi että Pumppernikkeli teki sen ennen Trumpin aikaa. (huom. käyttämäni nimityksellä en viittaa ihonväriin, vaan otteisiin kentällä) Eikä edeleenkään ole missään näytetty todeksi väitettä että turmp olisi ollut mitään vaatimassa tai ajamassa. Jälkikäteen hän on kyllä kommentoinut. Eihän tuossa jää enää sitten jäljelle kuin tuo ensimmäinen lyhyt kappale, minkä todenperäisyyteen minulla ei riitä tiedot vastata.Jaa että valkoinen enemmistö muka olisi enemmän huolissaan vähemmistöjen suorittamista rikoksista kuin poliisin asenteista ko. vähemmistöjä kohtaan? Aika paksua.
Siitä ei ole kahta sanaa etteikö varsinkin musta kansanosa kokisi ihan valtavissa määrin tulevansa kohdelluksi huonosti poliisien taholta. Siitä voidaan sitten keskustella onko se oikeutettu mielipide vai ei, mutta aika varmaksi voin sanoa sen ettei asia ratkea sillä että presidentti kieltää ammattijalkapalloilijoita nostamasta ongelmaa framille. Siinä ajetaan osapuolia vain kauemmaksi toisistaan ja voisikin luulla, ettei tilannetta edes yritetä valkoisessa talossa korjata.
Kaikista korneinta on, ettei kukaan enää muistaisi Kaepernickin protestia, ellei mieslapsella olisi mennyt siitä bokserit solmuun. Se oli ihan muutaman hassun pelaajan projekti, kunnes joku kertoi Donaldille että joku musta mies vaatii ihmisoikeuksia.
Minä en oikeasti osaa sanoa että jos tilanne olisi se että yhteiskunnassa on noin 50% porukkaa mikä tekee aivan järkyttävän osan kaikista rikoksista että millainen olisi minun suhtautumiseni siihen kaikkeen, varsinkin jos niillä on ja ne käyttää varsin surutta aseita. Voisin kuvitella että olisi liipasin aika herkässä itselläkin. Mutta kun en tiedä niin en ota puolia. Jos nyt vaikka miettii nykyistä raiskaustilastoa Suomessa, niin kelaile siitä jos niitä olisikin 50% kansasta, eikä se jotain alle 5%. Ei toki siis todellakaan toimi 1=1 tyylisesti tuo ajatusmalli, ettei nyt joku tahallaan taas ymmärrä väärin. Vaan esimerkkinä siitä millainen ajatustoiminta ilmiön taustalla varmasti liikkuu.
Edit. lisätään nyt että siis noin 61% amerikkalaisista on valkoisia, ettei joku nyt ymmärrä tuota 50% juttua tahallaan sitäkin väärin.
Viimeksi muokattu: