Tuntuu ihan yleisestikin, että demokratioissa päättäjät ovat pinnistelleet parhaansa sen eteen, että vaaliatavat saadaan jotenkin rikki, ja selkeästikin palvelemaan joidenkin etuja (ketähän ne lieneekin) enemmän kuin toisten, mutta onhan toi yhdysvaltojen systeemi ihan omassa luokassaan, ja ymmärtää näin sivustakatsojanakin, että siellä jos missä on totisesti myös helppoa heitellä kommentteja hujauksista, kun jo valmiiksikin tuntuu siltä, että koko kansa huijaa itseään tuon vaalitavan myötävaikutuksella. Vaikeaa nähdä yhdysvaltoja demokratian ihannemaana millään muotoa, kun tuota touhua katselee kaikkinensa.Jep, republikaanien ja tuon yhä häkellyttävämmin rikkoutuneen poliittisen prosessin ja yhteiskuntamallin suuntaan. Vaikka demokraateilla olisi aidosti surkea ehdokas, eikä ole, niin hänenkin pitäisi rationaalisesti ajatellen ja menneisyyden valossa voittaa Trumpin ylivoimaisesti.
Se ettei näin ole, ei mitenkään olennaisesti riipu demokraateista - paitsi siinä etteivät ole kyenneet pysäyttämään tuon järjestelmän sairastumista. Mikä liittynee siihen, että vuosikymmenet on harjoitettu systemaattista pro-business -politiikkaa, mikä on avannut tulvaportit poliittista prosessia järkyttävästi korruptoivalle suuren rahan vaikutusvallalle. Rahaa ja ilmaista mediaa heitetään republikaaneille, jotka lietsovat uskonnollista fundamentalismia, semi-rasismia ja valkoisen työväenluokan loputonta kaunaa, mikä puolestaan ostaa suuryhtiöille ja pääomien valtaisille keskittymille sääntelyn purkamista ja loputtomia verohelpotuksia. Noidankehä.
Tokihan tälle aina löytyy puolustajansakin, mutta itse en kyllä saa kiinni siitä, että millä tavalla tämä parhaiten ottaisi huomioon kansan enemmistön toiveet, ja tuntuukin, että maa on aina enemmän tai vähemmän sekaisin tuon kokonaisuuden kanssa.
Edelleen siis totean, että ei ne Stubbin maailmansodan maalailut eivät enää ole kovinkaan kaukaa haettuja, ja alkaa tuntumaan jopa todennäköisemmältä skenaariolta kohta, kuin se rauhan löytyminen edes välttävän konsenksuksen myötä. Jos sitä isointa taloutta voi vetää kohta taas hyvinikin monella tapaa jo rikolliseksi todettu henkilö, niin se jo itsessään kertoo kaiken tarvittavan siitä, että millaisilla jengoilla demokratia maailmassa makailee. Sillä on siis paha myydä globaalisti sen kaikkivoipaisuutta, ja kierrellä puhumassa rauhastakaan.
Jotenkin kyllästynyt tähän sirkukseen joka vähän joka puolella on menossa, ja tuntuu että vaikeassa tilanteessa on vähän joka demokratiassa ihan väärät johtajat tällä hetkellä, vaikka näennäistä yhdistymistä onkin mm Euroopassa nähty. Se ei vaan ole sittenkään kovin vakuuttavaa, sillä useinkaan ei puheet ja toimet oikein kohtaa, joka taas paljastaa juurikin näille maailman diktaattoriella, että se demokratia on sittenkin heikko kun se kohtaa kriisejä.
JOs tilanne laajemmaksi sodaksi tästä vielä yltyy, niin saa kyllä demokratiat ottaa ihan merkittävän osan vastuusta itselleen, sillä rohkeammalla linjallahan olisi mm naapurin paskasika pysäytetty. Nyt pelataan upporikasta ja rutiköyhään senkin asian suhteen, jossa näillä yhdysvaltojen vaaleilla on aivan liian merkittävä vaikutus, ja se tulosta koko Euroopan seisovasta ilmanalasta, jossa ollaan vain tuudittauduttu yhdysvaltoihin, ja on unohtunut kehittää Eurooppaa itsenäisemmäksi. ja vain koska ei ole ollut pakko. Nyt sitten valuu vetelä lahkeissa, ja ei oikein tiedetä, että mitä helvettiä pitäisi tehdä. Ja tätä riemumarssia saa sitten kansat seurata enemmän ja vähemmän pelonsekaisin tuntein. Helvetin tunarit!
Viimeksi muokattu: