Trumpin voitto näyttää todennäköisemmältä Pennsylvaniassa kuin Harrisin, olettaen, että gallupit eivät vieläkään saa täysin kiinni Trumpin kannatuksesta. Edellisissä vaaleissa Bidenillä oli hyvin vahva johto gallupeissa, joissakin jopa 5%.
Tällä hetkellä yksi hyvin merkittävä tekijä vaaleissa on kuitenkin ulkopolitiikka, vaikka se onkin tärkeää vain pienelle osalle äänestäjistä. Israel tulee saamaa lisää aseapua USA:lta ja kiihdyttää edelleen iskuja alueella.Pennsylvaniassa on pieni juutalaisvähemmistö (3%), joka todennäköisesti suhtautuu Harrisiin ja USA:n hallintoon tällä hetkellä suopeasti. USA ei ole tehnyt juuri mitään hillitäkseen Israelin iskuja.
Vastapainona tälle ovat puolestaan vasemmistoaktiivit, jotka taas pidättäytyvät äänestämästä tai äänestävät Steiniä. On kuitenkin huomattava, että vasemmistoaktiivit olivat Bidenin takana edellisissä vaaleissa. Myös juutalaisvähemmistö on perinteisesti ollut kallellaan demokraattien suuntaan, joten tämän hetkinen Lähi-idän politiikka tuskin tukee Harrisin valintaa.
Edellisissä vaaleissa, joissa myös oli erittäin korkea äänestysprosentti (76,5%) ja Biden voitti Trumpin tuolloin vain 80K äänellä. Toisaalta, demokraattien rekisteröityminen on kangerrellut pahasti. Jos Harris voittaisi, on täytynyt tapahtua massiivinen korvaava siirtymä äänestäjäryhmien välillä. Tämä on mahdollista, esimerkiksi naisten äänissä on ehkä tapahtunut merkittävä siirtymä Harrisille, Biden sai 55% naisten äänistä. Nuorten ääniä saattaa kaikesta huolimatta mennä Harrisille ainakin prosentuaalisesti Bideniä enemmän.
Toisaalta, esimerkiksi mustien miesten kannatus saattaa siirtyä Trumpin suuntaan. Riippumattomat ovat yhtä lailla ratkaisevassa asemassa: mitä he ajattelevat ehdokkaista, mikä ratkaisee heidän mieltymyksensä. Republikaanit joka tapauksessa äänestävät Trumpia, joten olennaista on se, miten demokraatit onnistuvat aktivoimaan empivät äänestäjänsä Harrisin puolelle.
Vaalien jälkeen asiantuntijan, mikäli ei ole valinnut väärää hevosta, on hyvin helppoa keksiä syitä jommankumman voitolle, demografia on tässä mielessä todellinen pandoran lipas.
Osuvaa pohdintaa. Asiantuntijat tekevät ennusteissaan T-korjauksen. He vertaavat tilanetta aiempiin vaaleihin ja Trumpin kannatusta X viikkoa ennen vaaleja lopulliseen tulokseen. Suomessa vastaavaa käytetään PS:n kanssa.
Mutta eihän se toimi 2024 USA:n vaaleissa. Trump ei ole joko samanlaisessa haastajan asemassa kuin aiemmin tai samanlaisessa poliittisessa asemassa kuin aiemmin. Itselläni on viehtymystä pelata mallien kanssa (tein sitä aiemmin työkseni ja kirjoitin niistä). Kun valitaan riittävästi parametreja ja jätetään T-kojaus tekemättä, Harris voittaa vaalit paitsi äänissä, myös valitsijamiehissä noin 54 prosentin todennäköisyydellä.
Ja sekin on mahdollista (noin 9 prosenttia tuosta 54 prosentista), että Harris saa kuin saakin ilmiönä lyötyä Trumpin jopa selvästi. Tässä on oletettu, että noin 9:stä prosentista kantaa vielä tietämättömistä, mutta äänestäjiksi rekisteröityneistä, noin 5 prosenttia kääntyy Harrisille, 2 Trumpille ja 2 prosenttia ei lopulta äänestä heistä kumpaakaan.
Harris on juuri niissä ongelmissa, joita hyvin kuvasit. Tuntuu jopa siltä, että Netanjahu tekee työtä Trumpin puolesta karkottamalla vasenta laitaa demokraattiäänestäjistä. Trumpin tukijoukot ovat olleet Israelissa rukousmielenosoituksissa Netanjahun kannattajien kanssa. Ei viis välttämättä sattuma, että Netanjahu toimii ennen vaaleja raskailla pommituksilla.
(Hizbollahin pommittaminen on 100 % oikein. YK ja länsi olivat liian lepsuja kun eivät laittaneet toimeen sovittua Hizbollahin riisumista aseista ja poistamista rajalta kymmeniä vuosia sitten. Tehtävä annettiin Libanonin armeijalle, joka ilmoitti etteivät aio edes harkita sitä. Näin Hizbollah sai otteen maasta ja on operoinut pitkään Israelia vastaan Iranin aseistamana ja ohjeistamana).