Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016

  • 393 054
  • 3 327

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Trump ajaa kuitenkin suuria veronkevennyksiä, jota suosisivat rikkaita ja Obamacaren poistoa. Kuulostaa aika talousoikeistolaiselta minun korvaani. Ehkei niin oikealla kuin Cruz/Rubio, kun Trump pitäisi kuitenkin Medicaren ja sosiaaliturvan, mutta suomalaisella akselilla menisi vähintään Kokoomuksen oikeaan laitaan, kun tuossa graafissa hänet oli laitettu tasan keskelle.

Arvon Shardik. Yleisarviosi pitää mielestäni aika hyvin paikkansa, mutta Obamacaren tilalle Trump ilmeisesti haluaa jonkinlaisen "kilpailutetun" Obamacaren, toisin sanoen terveydenhoitojärjestelmä perustuisi henkilökohtaisiin vakuutuksiin, mutta yhden osavaltiollisen vakuutusyhtiön tilalla olisi useita, kilpailevia vakuutusyhtiöitä.

Toisaalta Trump ainakin retoriikassaan pyrkii luomaan kuvaa siitä, että myös keskiluokka hyötyisi hänen presidenttikaudestaan. Analyysiä vaikeuttaa kovin paljon se, että Trump ei ole antanut täsmällisiä lupauksia oikeastaan mistään, lukuun ottamatta Kuuban lähetystön määräaikaista sulkemista siihen saakka kunnes maiden välille saadaan aikaan "parempi diili".
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Analyysiä vaikeuttaa kovin paljon se, että Trump ei ole antanut täsmällisiä lupauksia oikeastaan mistään, lukuun ottamatta Kuuban lähetystön määräaikaista sulkemista siihen saakka kunnes maiden välille saadaan aikaan "parempi diili".
Tämä on kyllä totta, sekä Trumpin oikeistolaisuuden ja konservatiivisuuden arvioinnissa. Minun arvioni on, että kosmopoliittina miljardöörinä hän olisi tuohon Hesarin arvioon verrattuna oikeistolaisempi ja liberaalimpi, mutta vaikeapa tätä on selvittää, kun selviä linjoja ei ole juuri tullut ja menneisyydessä on monista asioista miehen mielipide muuttunut hyvinkin paljon. Voidaankin pohtia, että esittääkö hän niitä mielipiteitä, jotka ovat hänen omiaan vai niitä, joilla uskoo saavansa ääniä? Tai sitä, että jos hän esittää vain omia mielipiteitään, niin pysyvätkö ne samoina hänen hypoteettisen presidenttikautensa loppuun? Tuntuisi aika riskialttiilta valinnalta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Hyvin mielenkiintoinen analyysi ja jos tuo Obaman viesti on niin silloin sen ydin on, että joka auttaa itseään, saa myös USA:n apua - ettei jatkuvasti olla kaikkea tekemässä liittolaisten puolesta vaan itsekin pitää ottaa vastuuta. Ja sitten toki viesti Naton ulkopuolisille maille on vähän karu. Se kyllä mietityttää, että kun Moskovassa ovat aina niin kirjaimellisesti tuota geopolitiikkaa lukemassa niin mitenkähän tämä siellä ymmärretään?

Sinänsä en ole samaa mieltä niiden kanssa, jotka pitävät Obamaa jotenkin "pehmeänä" ulkopoliittisena johtajana - minusta hän on ollut hyvinkin pragmaattinen USA:n etujen ajaja, ehkä ei niin paljon Saudi-Arabian ja Israelin etujen ajaja kuin edeltäjänsä, mutta tämä on minusta enemmänkin kovuutta kuin pehmeyttä...
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Mutta huonoon rakoon iskee itsensä, kun naista tämä mies ei voi voittaa yhdessäkään lopullisessa pressanvaalissa. Trump olisi jo täysin varma voittaja tilanteessa jossa "there's a nigga in the wihite house" ja vastaehdokkaana mies.

Mutta nainen. 50% populaatiosta haluaa sen ensimmäisensä.

Tämä on todennäköisesti oikea lähtökohta. Olin viime viikon Atlantin tuolla puolen ja vaikka otos jäi tietenkin naurettavan pieneksi, niin amerikkalaiset, joiden kanssa presidentinvaaleista puhuin (koulutettuja keskiluokkaisia) olivat juuri tuota mieltä. Eivät voineet käsittää republikaanien ehdokasongelmaa, pitivät Trumpia taitavana suosiontavoittelijana, olettivat naisten äänestävän Hillarya tämän sukupuolen takia, ja että Hillary on pienempi paha jos vastassa on Trump.

Katukuvassa tai yleisessä ilmapiirissä tulevat vaalit eivät näkyneet millään tavalla. Ajankohtaisohjelmissa lähinnä numeroita esiteltiin lakonisesti.

Ostin sentään camp-hengessä Dullesin matkamuistomyymälästä Trump- T-paidan... Samalla kuosilla valmistettuja Hillary Clinton-paitoja oli myös. Sekä kahvimukeja, joissa teksti: "Bill Clinton for The First Gentleman"
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Tämä on todennäköisesti oikea lähtökohta. Olin viime viikon Atlantin tuolla puolen

olettivat naisten äänestävän Hillarya tämän sukupuolen takia, ja että Hillary on pienempi paha jos vastassa on Trump.

Hah. Yksikin terrori-isku lisää Atlantin sillä tai tällä puolella ja Trumpin valinta on varma.

Ostin sentään camp-hengessä Dullesin matkamuistomyymälästä Trump- T-paidan...

Kumpi kiinnostaisi enemmän nähdä Suomessa, Trump vai Hillary.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Huh huh, aika kuuma tunnelma Trumpin tilaisuuksissa. Joku yritti juuri nousta Trumpin kimppuun lavalle Ohiossa, ympärillä välittömästi 4-5 secret servicen äijää. Aiemmin Chicagon peruttu tilaisuus väkivaltaisuuksien takia.

...vetiköhän tuo tyyppi herneen nenään kun Donald oli juuri toivottanut toisen protestoijan takaisin kotiin äidin luo.
Tai sitten kyseessä oli taktikoitu kuvio.
 
Viimeksi muokattu:

Carlos

Jäsen
Huh huh, aika kuuma tunnelma Trumpin tilaisuuksissa. Joku yritti juuri nousta Trumpin kimppuun lavalle Ohiossa, ympärillä välittömästi 4-5 secret servicen äijää. Aiemmin Chicagon peruttu tilaisuus väkivaltaisuuksien takia.

...vetiköhän tuo tyyppi herneen nenään kun Donald oli juuri toivottanut toisen protestoijan takaisin kotiin äidin luo.
Tai sitten kyseessä oli taktikoitu kuvio.

Jo useampikin taho on ilmoittanut laittavansa x miljoonaa USD Trumpin kaatamiseen. Ei kai kukaan kuvittele että näillä rahoilla rahoitetaan pelkästään tv-mainoksia ja lehtijuttuja? Kyllähän tämä on 100% selvä kuvio mistä näitä väkivaltaisia "protestoijia" Trumpin tilaisuuksiin on alkanut ilmestyä, ja miten heti sen jälkeen jokainen media paukuttaa sitä miten tämä on Trumpin syy koska ajaa niin kovia arvoja.

Hätä on kova tietyissä leireissä. Totuuttaa, syyllisiä, ja oikeudenkäyntejä ei ole näköpiirissä eikä tulossa. Säälittävää.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
......Hätä on kova tietyissä leireissä. Totuuttaa, syyllisiä, ja oikeudenkäyntejä ei ole näköpiirissä eikä tulossa. Säälittävää.

Ja lisää aihetta huoleen GOP-establishmentin piirissä Florida Sun-Sentinelin poll lupaa Trumpille selvää nousua edellisiin verrattuna ja lisäksi Cruz olisi tasoissa Floridassa Rubion kanssa. Linkkiä uutisointiin ja tutkimuksen suorittajan analyysiin.

Marco Rubio, Ted Cruz split anti-Donald Trump vote in Florida - Sun Sentinel
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Jo useampikin taho on ilmoittanut laittavansa x miljoonaa USD Trumpin kaatamiseen. Ei kai kukaan kuvittele että näillä rahoilla rahoitetaan pelkästään tv-mainoksia ja lehtijuttuja? Kyllähän tämä on 100% selvä kuvio mistä näitä väkivaltaisia "protestoijia" Trumpin tilaisuuksiin on alkanut ilmestyä, ja miten heti sen jälkeen jokainen media paukuttaa sitä miten tämä on Trumpin syy koska ajaa niin kovia arvoja.

Putinin Venäjä taas on alkanut tukea Trumpin valintaa nettipropagandalla, siellä näemmä suosikki on valittu. Mielenkiintoisia aikoja elämme, Chicagossa taisi edellisen kerran olla poliittisia levottomuuksia '68 ja silloin kyseessä rotumellakat, Kingin murha jne.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Vaihteeksi huono esivaalipäivä Trumpille. Toki eilen oli vain kourallinen delegaatteja jaossa. Cruz vei Wyomingin ja DC:ssä Rubio otti niukan voiton Kasichin edestä.

REB Trump 1, Cruz 9, Rubio 11, Kasich 9

Demokraattipuolella Clinton vei Pohjois-Mariaanien delegaatit 4-2. Kokonaistilanne ennen supertiistai kakkosta:

REB Trump 464, Cruz 371 (372), Rubio 166, Kasich 63
DEM Clinton 775 (1 239), Sanders 552 (576)

Republikaaneillakin on n. 100 superdelegaattia, jotka saavat päättää ehdokkaansa vapaasti. Näistä yksi guamilainen on ilmoittanut tukevansa Cruzia.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Jaahas. Aivan yllättäen District of Columbian 19 delegaattia jaettiin Kasichin ja Rubion kesken. Cruz puolestaan menestyi Wyomingissa.

Ed. Shardik ehti ensin. Respect!
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Jo useampikin taho on ilmoittanut laittavansa x miljoonaa USD Trumpin kaatamiseen. Ei kai kukaan kuvittele että näillä rahoilla rahoitetaan pelkästään tv-mainoksia ja lehtijuttuja? Kyllähän tämä on 100% selvä kuvio mistä näitä väkivaltaisia "protestoijia" Trumpin tilaisuuksiin on alkanut ilmestyä, ja miten heti sen jälkeen jokainen media paukuttaa sitä miten tämä on Trumpin syy koska ajaa niin kovia arvoja.....

Arvon Carlos, Trump ja Sanders ehtivät eilen illalla/viime yönä mätkiä toisiaan siitä, mitkä voimat (Sandersin kannattajatko?) Chicagon mellakoinnin takana ovat olleet. Trump vaati "Kommunisti-Sandersia" käskemään omiaan lopettamaan nämä touhut ja (yllätys yllätys) Sanders syytti Trumpia patologiseksi valehtelijaksi.

Linkkiä Clinton News Networkin ja CBS:n uutisointiin asiasta.

Donald Trump blames Sanders supporters for Chicago unrest - CNNPolitics.com

Donald Trump Chicago rally protest led in part by Bernie Sanders supporters - Election 2016 - CBS News
 
Viimeksi muokattu:

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Putinin Venäjä taas on alkanut tukea Trumpin valintaa nettipropagandalla, siellä näemmä suosikki on valittu. Mielenkiintoisia aikoja elämme, Chicagossa taisi edellisen kerran olla poliittisia levottomuuksia '68 ja silloin kyseessä rotumellakat, Kingin murha jne.

Mielenkiintoisia aikoja kerrassaan. Oheiseen uutiseen liittyvä Sandersin twitter-viesti voisi sopia myös Trumpin eilen alkaneeseen anti-Kasich -kampanjaan. Mitä vapaakauppasopimuksia menittekään tukemaan?

Sanders Echoes Trump: "How Stupid Are These Trade Policies?" | Video | RealClearPolitics
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Putinin Venäjä taas on alkanut tukea Trumpin valintaa nettipropagandalla, siellä näemmä suosikki on valittu.
Trump on ollut lausumiltaan myönteisin Venäjän suuntaan, toki siellä tajutaan, että viiri kääntyy tarvittaessa kuten populistilla kuuluukin. Se tärkeämpi pointti on aiheuttaa sekaannusta USAn sisälle ja saada aikaan mahdollisimman repivä presidentti skaba.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Vaihteeksi Ohiosta raportoitu vaalilipukkeiden loppumisesta.
Trumpilla ensi kertaa mittauksessa yli 50% nationwide kannatus GOP:ssa. Let´s go super tuesday 3!
 

M@rko77

Jäsen
Suosikkijoukkue
LFC, FC Lahti ja Pelicans
Vaihteeksi Ohiosta raportoitu vaalilipukkeiden loppumisesta.
Trumpilla ensi kertaa mittauksessa yli 50% nationwide kannatus GOP:ssa. Let´s go super tuesday 3!
Kyseinen Supertiistai on kyllä vol. 2 ainakin CNN:n mukaan. Eiköhän Clinton ja Trump hoida hommat.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Kyseinen Supertiistai on kyllä vol. 2 ainakin CNN:n mukaan. Eiköhän Clinton ja Trump hoida hommat.

Aiemmin puhuivat jo ST kakkosesta, nyt sitten unohtivat. Maku-asia luonnollisesti.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Ides of March eli Maaliskuun Idus sopisi parhaiten tälle hetkelle. Julius Caesar meni aikanaan hylkyyn vastaavana päivänä. Joutuuko Marco siteeraamaan Rubiconin ylityksen (tai riman alituksen) johdosta kreikkalaista näytelmäkirjailija Menandrosta mukaillen "tippukoon arpa" (Anerriftho Kybos) ? Ohessa selitettä Plutarkhokselta kursivoituna ja linkki, josta teksti on kopykissailtu.

Ἑλληνιστὶ πρὸς τοὺς παρόντας ἐκβοήσας, «Ἀνερρίφθω κύβος», [anerriphtho kybos] διεβίβαζε τὸν στρατόν.

Alea iacta est - Wikipedia, the free encyclopedia
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Rubio ilmoittanut että pysyisi mukana vaikka häviäisi Floridan. Kylläpä menee jo naurettavuuksiin asti tämä taktinen kikkailu.

5% äänistä sisässä Floridassa ja Trumpilla 47% osuus. Mitä se oli, 26 tuhannen äänen johto? Done and gone. 12% ja Trumpilla lähes tuplasti ääniä Rubioon. Joku 65k johto..
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös