Aurinkotuuli
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Tämä teema ei kai kuulu USA:n presidentinvaalit 2016 -keskusteluun lainkaan, ei muukaan viestisi. Hieman skarppausta edes tässä ketjussa!
.......Väyrysellä taitaa sittenkin olla hevonen millä ratsastaa...
Miten Trump suhtautuu Aasiaan? Jättäisikö hän liittolaiset myös siellä? Tuo Putlerin ihailu oli tiedossa, mutta Kiinasta en ole huomannut mitään.
Mielestäni @vlad on myös syytä huomioida, että itse asiassa jenkkien kovimman linjan "haukat" ovat jo todenneet, että Trumpin presidenttiys olisi itse asiassa jenkkien ulkopoliittista valtaa heikentävä tekijä.
Hänen parhaat neuvottelijat kuulemma neuvottelemaan Kiinan kanssa. Kovat tullit kiinalaisten tuotteille ja työpaikat takaisin Kiinasta. Kiina polvilleen kai taloudellisesti, näin kärjistetysti hänen mukaansa.
Tämä onkin loistava toimintamalli maalle, joka on biljoonan velkaa Kiinalle.
how to rebuild our military and start winning wars—instead of watching our enemies take over—while keeping our promises to our great veterans
Se on jännä kuinka paljon Clintonin (Bill) ja Obaman ajan jälkeistä Amerikkaa halveksutaan amerikkalaisten keskuudessa: ylijäämäiset taloudet ja köyhillekin saatu mahdollisuus terveydenhuoltoon. Työttömyysprosentit ovat naurettavan pieniä ja rahaa riittää kulutukseen. Eurooppalaisin silmin katsottuna: miten tämä voi olla huono asia? Itse asiassa Billary edustaisi jotenkin jatkuvuutta ja vakautta hyvässä tilanteessa. Tuskin kukaan haluaa enää (Bushien) rebuplikaanien kaltaista älytöntä menoa, jossa rikkammalle prosentille kahmitaan aina vain entistä enemmän. Reagania ei kannata enää tähän keskusteluun nostaa, koska 80-luvun loppu on niin toista talousmaailmaa ettei mikään mikä siihen aikaan toimi toimisi enää nykyään.
Meanwhile in Washington... Obama kiukkuaa Euroopalle, kun ei pystynyt itse johtamaan tilannetta Libyassa ym. Näyttääpä Hillary entistäkin heikommalta, kun istuva ankka joutuu selittelemään hänen puolestaan asioita parhain päin. Weak energy!
Trump ja Clinton ottivat harppauksen kohti kaksintaistelua – katso kartalta, miten äänet jakautuivat supertiistaina - Yhdysvaltain presidentinvaalit - Ulkomaat - Helsingin Sanomat
En jaksanut tarkistaa onko tämä linkki laitettu tänne jo aiemmin, mutta hienoa asiaa ja parasta tuossa ainakin itselleni oli tuo ehdokaskartta. Siinä artikkelin lopussa oli havainnollistettu kaikki ehdokkaat Suomen poliittiselle arvokartalle. Hyvä repeäminen tuli tuon Ted Cruzin kohdalla, joka oli konservatiivisuudessaan koko asteikon ulkopuolella. Alkuun piti oikeen etsiä että missäs mies on.
Trump vs. Clinton on siis periaatteessa yksinkertaisimmillaan Timo Soini vs. Tarja Halonen, jos nyt oikeen rautalankaesimerkkiä haluaa käyttää.
Tiedä kuinka tarkkaa tämmöinen on, mutta olen ajatellut demokraattien vastaavaan suunnilleen Kokoomusta, eli Clinton voisi olla noilla paikkeilla. Sanders on keskivertoa liberaalimpi ja vasemmistolaisempi, niin menisi ehkä RKP:n piiriin. Rubio ja Cruz ovat suurin piirtein oikeilla paikoilla, mahdollisesti pitäisi heidän olla vielä enemmän oikealla. Trumpin sijoitusta en oikein ymmärrä. Ennemmin laittaisin hänet hyvin oikealle ja vähemmän konservatiiviseksi. Näissä vaaleissahan hän esittää konservatiiviä, mutta aiempiin mielipiteisiin peilaten tuskin on mikään Cruzin hengenheimolainen.Jenkkiehdokkaat tuskin menevät hyvin samalle kartalle suomalaisten vastineidensa kanssa. Joku Jaakko Laakso on niin paljon Sandersia vasemmalla, että jenkkihäkkyrään hän ei mahtuisi millään. Samaten meidän hihhuleimmat kristillisemme eivät olisi lähelläkään teekutsuilijoiden systeemejä.
Jaaha, Chicagossa otellaan pitkästä aikaa - viimeksi isommat kisat taisivat olla elokuussa 1968. Jotenkin eläväistä tämä nykyaika, ei pitkästy.
Cruz totesi viimeksi eilen jälleen kerran, että hän ei edes pyri olemaan neutraali, mitä tulee Israeliin ja Palestiinaan. Mä tuskin olen profiloitunut miksikään kiihkeäksi palestiinalaishuivien tukijaksi, mutta kyllä tuo lausunto on käsittämätön sellaisen miehen suusta, joka pyrkii sellaiseen tehtävään kuin jenkkien presidentti.
Ja @vlad sekä @Sako , en kyllä liikaa miettisi ehdokasasettelua Ukraina-lausuntojen kannalta, siis eri kandidaattien ulkopolitiikkaa. Puheet on puheita ja niissä yleisesti ottaen republikaanit vetävät kovempaa linjaa, mutta ainakin itse pidän Ukrainaa jo "menetettynä", eli aivan sama kuka on pressa, niin Venäjää ei tulla määräänsä enempää tuolla ilmansuunnilla haastamaan.
Baltia, Suomi jne ovat sitten oma lukunsa, jossa ehdokkaiden välillä voi olla isojakin eroja. Kuten tiedämme, niin Kasich antaisi Ruotsille ja Suomelle parhaimmillaan jopa täydet turvatakuut, jopa ilman NATOn täysjäsenyyttä (miten musta tuntuu että tätäkin Tuomioja ja co vastustaisi.....)
Mielestäni @vlad on myös syytä huomioida, että itse asiassa jenkkien kovimman linjan "haukat" ovat jo todenneet, että Trumpin presidenttiys olisi itse asiassa jenkkien ulkopoliittista valtaa heikentävä tekijä.
Tuota Obaman eilistä/toissapäiväistä laajaa kannanottoa on arvioitu Ulkopoliittisen instituutin (?) tutkijan toimesta, kyseessä oli FB-päivitys. yritän löytää sen ja kopioin tänne kokonaisuudessaan. Se laajentaa ja avartaa Obaman lausuntoa ja selventää sitä.
Mika Aaltola kirjoitti:Obama ei puhunut etupiirien hyväksymisestä. Hän puhui sääntöperäisen maailmanjärjestyksen kärsivällisestä turvaamisesta
Muutama huomio Obaman TheAtlantic haastattelusta koskien Ukrainaa, Suomea, Venäjää ja Obaman "realismia"
Perintöä muodostava haastattelu oli suora ja jopa hieman ärsyyntynyt. Se keskeinen teema oli, että 'Liittolaiset ja kumppanit! Ottakaa itseänne niskasta kiinni ja ryhdistäytykää'. Obama ei keskity niinkään potentiaalisiin vihollisiin ja käyttänyt yhtenäisyyttä korostavaa juhlaretoriikkaa. Venäjä laitetaan kategoriaan 'itseään jalkaanampuva maa', joka nationalismin kiihottamana uhittelee naapureilleen, ja Kiina nähdään kuitenkin maailmanjärjestykseen sitoutuneena maana. Suorin kritiikki kohdistuu kuitenkin läntisiin liittolaisiin ja kotimaisiin kriitikoihin, jotka eivät ymmärrä Obaman haluttomuutta sotkeutua muiden päättämättömyydestä ja vihollisten aggressiivisuudesta aiheutuviin sotkuihin.
Se ei sinällään sisällä mitään uutta esimerkiksi vuoden 2015 Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden strategiaan verrattuna. Mutta se tuo esiin mielenkiintoisia kontrasteja. Erityisesti mielenkiintoista on, miten tarkasti editoidussa haastattelussa kuvataan eroja H. Clintoniin - mahdolliseen seuraavaan presidentiin. Selkeästi Obama korostaa Clintonin politiikan ongelmia ja tuo esiin oman koservatiivisemman version amerikkalaisesta realismista, joka eroaa Eurooppalaisesta. Monia päällekkäisyyksiä on Obaman ja eurooppalaisen realismin väilillä - esimerkiksi keskeiset teoreetikot. Keskeisin ero realismeissa on se, että Amerikkalainen version painottaa merellistä geopoliittista ymmärrystä ja samalla myös pragmatistista ymmärrystä Yhdysvaltalaisesta ulkopolitiittisesta toimijuudesta, jota sitoo myös maan sisäpoliittiset demokraattiset ominaispiirteet.
Eurooppalainen realismi, jonka alle myös Saksasta maahantuotu suomalainen pienvaltiorealismi kuuluu, tähdentää mantereista sydänmaa näkökulmaa tai rannikollista rim-land -ajattelua. Samoin etupiirit korostuvat. Esimerkiksi Suomessa joko pelätään, varautdutaan tai jopa toivotaan etupiirien paluuta (sitä pidetään YYA-kulta-aikana jolloin Suomi oli jotenkin tärkeä). Tästä Obama ei puhu. Hän mainitsee Venäjän menneisyyshakuisen ja harhaisen politiikan tuovan uhkia naapureille. Tuottavan naapurustossa ja erityisesti Post-Soviet alueella väliaikaisia regressioita ja korruptoituneita palauta vanhaan. Venäjä kykenee lyhyellä aikavälillä palauttamaan sotilallisin keinoin valtaansa. Mutta Obama korostaa ettei kannettu vesi kaivossa pysy, jos alueen maat ottavat itseään niskasta kiinni. Taustatukea annetaan halukkaille. Sanoma korostaa kärsivällisyyden ja sisukkuuden merkitystä.
Eurooppalaisesta näkökulmasta Obaman "realismi" saattaa kuulostaa isolationismilta, koska siitä puuttuu mantereinen syvyys. Mutta kannattaa pitää mielessä merellisen realismin ulottuvuudet esimerkiksi välimerelle, persianlahdelle tai vaikkapa itämerelle. Mustallamerelläkin on merkityksensä. Samoin pullonkauloilla kuten Tanskansalmilla. Merellinen näkemys korostuu myös Yhdysvaltojen kyberstrategiassa tai vaikkapa digitalisoituvan maailman "virtojen" käyttämisessä painostuskeinoina (esim. finanssisanktiot). Obama on jo pitkään nähnyt internetin Yhdysvaltojen turvaamana "merialueena". Se vastustaa kyberin kansallistamisia, joka on leviävä trendi maailmalla. Nämä sfäärit mereltä kyberiin ovat myös Obaman peräänkuuluttaman sääntöperäisen maailmanjärjestyksen ydintä, kansainvälisen talouden päävaltimoita.
Obaman tarjoama resepti ei keskity niinkään turvallisuuteen tai geopoliittisten haasteiden vääjäämättömyyteen. Hän korostaa sääntöperäisessä maailmanjärjestyksessä pysyttäytymisen ja sen aktiivisen tukemisen viimekädessä - mutta aina tietyllä viiveellä ratkaisevan - turvallisuuteen liittyvät geopoliittiset haasteet. Yhdysvaltojen täytyy käyttäytyä harkiten ja pidättäytyä sotilaallisesta toiminnasta, jota pienistä tai vähän isommista ongelmista ei tule suurempia. Aika on maailmanjärjestyksen puolella. Strategista kärsivällisyyttä tarvitaan itsetuhoisen Venäjän suhteen. Se ei millään tavalla tarkoita Venäjän etupiirin hyväksymistä vaan ongemien patoamista ja esimerkiksi Ukrainan saamista kestävällä tavalla pois Venäjän kasaantuvien haasteiden - ja taantumisen nationalismiin ja etupiiriajatteluun - alta. Obama tukee varsin erilaista maailmanjärjestystä kuin etupiirien tunnustaminen perustuisi.
Obamalle meret ovat selkeitä Yhdysvaltojen vallan aluetta. Mitä pidemmälle edetään rannikolta, sitä sotkuisempia asiat ovat ja sitä enemmän tarvitaan liittolaisia sekä muita kuin sotilaallisia keinoja (kuten Ukrainan tapauksessa on tehty). Clinton puolestaan painottaa enemmän demokrattisen rauhan mallia vakauttavana voimana. Demokratian tukeminen ja levittäminen on Yhdysvaltojen erityisessä intressissä, koska se vakauttaa muuten herkkiä rajapintoja epädemokraattisten ja illiberaalien tahojen kanssa. Obaman visio on piirua synkempi. Hänen kansallisen turvallisuuden strategiansa korostaa kyllä demokratiaa vakauttava ja tuettavana elementtinä, mutta se rooli on passiivisempi ja vähittäisempi kuin Clintonilla.
Obamalle liittolaissuhteet ovat keskeinen kansallinen resurssi ja intressi. Mutta ne eivät saa sallia vapaamatkustamista. Muuten ne ovat enemmän painolasti kuin resurssi. Liittolaisuus on siis todennettavissa pragmaattisilla teoilla, jossa liittolaisen ovat turvallisuuden tuottajia eivätkä vain kuluta Yhdysvaltojen resursseja. Viime päivinä Yhdysvaltojen hallinto on korostanut esimerkiksi Viroa esimerkkillisenä NATO-maana, koska se on sitoutunut 2% tavoitteeseen BKTstä.
Viesti Ukrainan suhteen oli seuraava: Yhdysvallat tukee, rahoittaa ja varustaa Ukrainaa, mutta ei ole valmis sotaan Ukrainan puolesta. Tämä oli tiedossa. Viesti Venäjälle oli se, että Yhdysvallat pitää sen toimintaa illegitiiminä ja katsoo aggression olevan tuhoisaa sille itselleen pitkällä tähtäimellä. Yhdysvallat ei hyväksy Venäjän toimia Ukrainassa, mutta ainoa keino Ukrainalle päästä ulos pinteestä on reformoidan maa läntiseen kuntoon ja päästä eroon Venäjän korruptoivasta vaikutuksesta. Yhdysvallat tulee käyttämään muuta kuin sotilaallista keinovalikoimaan Venäjän ehdollistamiseksi. Se myös odottaa liittolaistensa olevan mukana Ukrainan demokratian tukemisessa ja Venäjän ehdollistamisessa. Ponnettomuus tässä suhteessa on enemmän Euroopan kuin Yhdysvaltojen ongelma.
Viesti ei-Natomaille oli se, että NATO-jäsenyydellä on merkitystä. NATOn ulkopuolella altistuu Venäjän aggressiiviselle eskaloivalle paineelle. Tämähän tuntuu jo esimerkiksi Suomessa. Yhdysvallat kokee omassa intressissään olevan vastaeskalaation vain liittolaistensa tukemiseksi. Mutta, asiahan ei ole näin yksinkertainen. Jotta vastaeskaloiva paine saadaan aikaiseksi, tarvitaan laajempia kyvykkyyksia ja tukea. Näin esimerkiksi Suomen ja Ruotsin roolit ovat merkittäviä. Keskeinen viesti on käyttäytyä vastuullisesti, tuottaa turvallisuutta ja pysyttäytyä vakaasti liberaalin maailmanjärjestyksen piirissä.
... hyvin oikealle ja vähemmän konservatiiviseksi.
Trump ajaa kuitenkin suuria veronkevennyksiä, jota suosisivat rikkaita ja Obamacaren poistoa. Kuulostaa aika talousoikeistolaiselta minun korvaani. Ehkei niin oikealla kuin Cruz/Rubio, kun Trump pitäisi kuitenkin Medicaren ja sosiaaliturvan, mutta suomalaisella akselilla menisi vähintään Kokoomuksen oikeaan laitaan, kun tuossa graafissa hänet oli laitettu tasan keskelle.Riippuu vähän mitä oikeistolaisuudella tässä tarkoitetaan. Olen ymmärtänyt ettei Trump ole talouspoliittisesti mitenkään erityisen oikeistolainen.