Mainos

Yhdysvaltain (n)ex(t)-presidentti Donald J. Trump

  • 3 632 995
  • 23 576

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Äänestysaktiivisuus on toki hävettävän alhainen länsimaiseksi demokratiaksi. Mutta tuohon vaikuttaa myös muut syyt. Kuten vaikkapa että pitää rekisteröityä äänestäjäksi

Toinen aika merkittävä pointti on että äänestyspäivä on aina tiistaina. Osavaltiosta riippuen, ennakkoäänestysmahdollisuudet voivat olla rajatut tai olemattomat. Varsinkin pienpalkka-aloilla vapaapäivän saaminen äänestystä varten voipi olla kiven alla.
Ihan totta ja selittää tavallaan osan. Rekisteröinti edellyttää vielä henkilöllisyystodistuksen voimassaoloa joka ei sekään ole kaikille itsestäänselvyys. Listaan olisi voinut lisätä äänestyspaikkojen sijainnin. Minä en ole ihan niin idealisti, että kuvittelisin kaikkien näiden asioiden olevan ihan sattumalta niin, että se erityisesti karsii köyhien värillisten ihmisten äänestysintoa. Eihän tätä äänestysprosenttia edes pidetä ongelmana tai häpeänä.
 
Lännen heikot ja leipääntyneet demokraattiset puolueet & niiden johtajat tässä suurin ongelma on. Viehätyin myös amerikkalaiskommari, elokuvaohjaaja ja monimiljonääri Michael Mooren analyysiin, joka kuvaa oivallisesti demokraattien ehdokkaan eli Hillaryn ongelman viime vaaleissa:



Lisäisin sen, että länsimaissa vanhat puolueet ovat törmänneet tilanteeseen, josta ne eivät enää voi jatkaa entisellään. Ne ovat etääntyneet ihmisistä ja modernista yhteiskunnasta. Tätä pidän pääsyynä mm. Trumpin nousulle, koska tilanne antoi nousulle mahdollisuuden ja Trumpin taustavoimat hyödynsivät sen. Sama pätee Euroopassa pop. oikeistoon.

Tämä näkyi Ranskassa, vaikka Macronilla toki oli aiempaa taustaa ministeriyttä myöten. Seuraavina vuosina erilaiset kansalaisliikkeet tai niiden pohjalle luodut puolueet joko jyräävät nykyiset puolueet pressanvaaleissa tai muuttavat nämä puolueet. Nykyisellään monet vanhat ja suuret puolueet ovat rakenteensa ja toimintansa osalta kuin 1960-luvulta ja tämä on ehdottomasti korkein arvio. Osa tuntuu elävän aikaa ennen toista maailmansotaa.

Trump hallitsee tämän pelin twitterillään paremmin kuin yksikään demokraatti millään tavalla.

Onko kyse siitä vain siitä, että puolueet ovat etääntyneet ihmisistä vai paljolti myös siitä, että ihmiset ovat etääntyneet vastuullisesta päätöksenteosta. Ihmisille on tarjolla järjetön määrä tietoa. Osa totta, osa vähemmän totta. Osa valheellisesta tiedosta paremmin naamioituna oikean näköiseksi, osa huonommin. Tieteilijät eivät ole koskaan olleet myyntimiehiä, mutta ovat voineet pitkään luottaa siihen, että oikeaa tietoa arvostetaan. Nyt tämä ei enää päde samaan tapaan. Maailmassa tapahtuu huomattavasti nopeammin kuin aiemmin ja jonkun keksiessä kivan populistisen väitteen, ovat sen perustelutkin jo ehtineet levitä pitkälle ennen kuin joku on korjaamassa. Sitten jos vielä sattuu olemaan asia, jota pitäisi siinä kohtaa tutkia, niin aikaahan tuollaiseen tutkimukseen menee nykymaailman ajankäsityksessä ikuisuus. Eli kun vanhanaikaiset poliitikot (heistä monissa on myös paljon vikaa monessa kohdin) yrittävät olla vastuullisia vanhaan malliin ja tutkia ennen kuin sanovat asioita, ovat toiset jo pitkällä. Ja kuten tuossa yllä oli maininta ylivertaisuusharhasta, niin ihmiset nykyään kuvittelevat tietävänsä paljon enemmän asioista kuin tietävät. Moni on lukenut vain omaan maailmankuvaansa sopivia perusteluja ja "tutkimuksia" ja jotkut uskoneet jopa vain yhtä tahallaan muunneltua totuutta kertovaa auktoriteettia.

Puolueiden pitäisi muuttua, mutta miten. Ihminen on tyhmä ja kuvittelee usein olevansa paljon viisaampi kuin on. Nykymaailma on luotu ihmisille, jotka osaavat myydä huijauksiaan. Nykymaailmassa ehtii pitkälle ennen kuin joku kertookin faktat ja vielä silloinkin on monen päässä faktoja ne ensin kerrotut asiat.

Tällä hetkellä moni turvautuu entistä tiukemmin siihen turvallisuuden malliin, joka on tuttu menneestä ja yrittää kasvattaa rajoja ja muureja, jotka eivät lopulta voi suojata miltään, kun niiden merkitys on vain vähentynyt. Emme voi eristäytyä samalla, kun haluamme mahdollisimman suurta vapautta itsellemme. Ihmiset ja tieto liikkuuvat nopeammin ja rajattomammin kuin koskaan. Maailman voi pelastaa vain ajatus siitä, että jokainen meistä on vastuullinen myös toisella puolella palloa tapahtuvista asioista. Sen myyminen on vaan hyvin vaikeaa, kun se on aina jokaiselta itseltä pois. Populismi perustuu käytännössä kokonaan siihen, että luvataan jokaiselle yksilölle lisää lyhyellä aikavälillä.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Ilmeisen iso voitto tuli Trumpille kun korkein oikeus päätti tuon viimeisimmän travel ban oikeusjutun Trumpin hallinnon eduksi ja lähetti takaisin alemmalle oikeusasteelle. Aika odotettu päätös ottaen huomioon korkeimman oikeuden kokoonpanon ja tuomarit olivat kyselleet noissa käsittelyissä.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Tuo Mooren analyysi kannattaa lukea kokonaan, vaikka ei vassareista välittäisikään. Se päti erityisesti tietenkin 2016 vaaleissa.



Hyviä pointteja muutenkin, kuin tuossa. Olen silti edelleen sitä mieltä, että kyseessä on koko länsimaita koskeva kriisi. Toki USA:ssa ja Trumpissa on omat erityispiirteensä. Poliitikkojen paskan puhuminen on jokaisessa demokratiassa valitettavan yleistä.

Demokraattien suurin ongelma on alt-right-vetoinen vaihtoehtomedia Alex Jonesin Infowarseineen ja Breitbarteineen. Fox News pyrkii olemaan vakavasti otettava media mutta ei tarvitse katsella kuin pieni otos Hannityn tai O'Reillyn tuotoksista niin samaa kategoriaa nuo ovat Alex Jonesin kanssa. O'Reilly sai muuten kenkää Foxilta kun paljastui että kanava on maksanut vuosien saatossa 32 miljoonaa dollaria eri naisille siitä että ovat hiljaa Personal Responsibilityn suorittamista seksuaalisista ahdisteluista. Potkujen jälkeen antamassaan radiohaastattelussa O'Reilly syytti kohtalostaan jumalaa kun tämä ei ollut suojellut häntä.
Jenkeissä on paljon ihmisiä jotka ottavat aivan tosissaan Jonesin ja Foxin suoltaman ulosteen, presidenttiä myöten. Tämä on iso ongelma joka jakaa maata ja joka ei ole mihinkään poistumassa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Onko kyse siitä vain siitä, että puolueet ovat etääntyneet ihmisistä vai paljolti myös siitä, että ihmiset ovat etääntyneet vastuullisesta päätöksenteosta. Ihmisille on tarjolla järjetön määrä tietoa. Osa totta, osa vähemmän totta. Osa valheellisesta tiedosta paremmin naamioituna oikean näköiseksi, osa huonommin.

Hieno kirjoitus kaikkineen. Moneen asiaan en pysty vastaamaan tai antamaan omaa näkemystäni. Kuten siihen, mitä nyt tilalle. En tiedä.

Ongelma on mielestäni siinä, että globalisaation kehitys (sisältäen Euroopassa myös EU:n) on monin eri tavoin osaltaan murentanut puolueiden poliitikkaa ja vetänyt puoleensa enemmän tyrkkyjä kuin visionäärejä. Voisi sanoa, että politiikka tulisi palauttaa puolueisiin, sillä puolueissa ei enää ole visionäärejä lainkaan. Nyt puolueet ovat läntisessä Euroopassa ja USA:ssa irtaantuneet tai irtaantumassa yhteiskunnan uudistamisesta ja demokratisoimisesta. Kymmeniin vuosiin ns. vanhoissa puolueissa ei ole tapahtunut oikeastaan mitään kehitystä eteenpäin, mutta samaan aikaan maailma on todella muuttunut. Puolueiden ongelmana on se, että ne eivät edes tiedosta tapahtunutta suurta muutosta. Puhumattakaan, että pystyisivät tarjoamaan väylän niille, jotka haluavat edistää tähän muutokseen liittyviä positiivisia asioita. Nämä - demokratian ja tulevaisuuden kannalta tärkeimmät - ihmiset, joilla on halua ja kykyäkin muuttaa maailmaa, hakeutuvat muualle. Eivät puolueisiin.

Trump tai Brexit ovat osa tätä ilmiötä. Kun puolueet voivat huonosti tai eivät ymmärrä aikaansa tai näe tulevaisuutta, myös demokratia kärsii. Näen siis asian siten, että politiikan ja vanhojen puolueiden kriisiytymisen kautta alt-right-vetoinen vaihtoehtomedia sai mahdollisuuden. Ylempänä @bebeto käsittelee tätä asiaa ja mun näkemys on se, että US:n demokraattisen puolueen kyvyttömyys politiikan sisällön osalta on avaintekijä nykyiseen tilanteeseen. Ihan samalla tavalla on Euroopassa, jossa vanhat puolueet ovat joutumassa selkä seinää vasten, koska ne eivät osaa vastata globalisaatioon tai oikeastaan mihinkään. Tulevana viikonloppuna taistellaan EU-tason johtajien keskuudessa siitä, pitäisikö mm. Afrikan avustamista hieman lisätä, jotta ne eivät lähetä tänne turvapaikanhakijoita liikaa.

Jokainen kuitenkin tietää sen, että viikonlopun EU:n huippukokouksessa puhutaan lähes 100 % ajasta paskaa suhteessa tulevan haasteen kokoon. Miten hemmetissä voidaan kokonaan jättää käsittelemättä ne ratkaisut, jotka auttaisivat meitä kaikkia ihan oikeasti? Tarkoitan nyt mm. riittäviä verotusmuutoksia Afrikan vientituotteille Eurooppaan jne. Niiden sijaan taistellaan lopulta jostain muutaman sadan pakolaiskiintiöstä per maa, jolla ei ole mitään merkitystä, koska Afrikan väestö kasvaa 350 % - 400 % vuoteen 2050 mennessä. Nykyiset poliittiset johtajat ja puolueet eivät vaan näe asioita kuten ne pitäisi nähdä, ja tämä lisää demokratian kriisiä puolueiden ja niiden johtajien kyvyttömyyden kautta.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja kuten tuossa yllä oli maininta ylivertaisuusharhasta, niin ihmiset nykyään kuvittelevat tietävänsä paljon enemmän asioista kuin tietävät. Moni on lukenut vain omaan maailmankuvaansa sopivia perusteluja ja "tutkimuksia" ja jotkut uskoneet jopa vain yhtä tahallaan muunneltua totuutta kertovaa auktoriteettia
Tämähän se on. Ihmiset kyllä luottavat lääkärin asiantuntemukseen, kun kyse on omasta kehosta. Sen sijaan politiikan suhteen ihmiset kuvittelevat, että heillä on kaikki tarvittava asiantuntemus. Netissä tämä näkyy aika räikeästi, kun erilaiset huhut ja virheelliset väittämät kiertävät vuosikausia "totuuksina".

Systeemi pönkittää tällaista ajattelua, sillä kovaääninen huutelija (Trump) jää ihmisten mieliin paremmin kuin asiaosaaja. Eikä niillä faktoillakaan ole arvoa, kun ihmisten mielissä Trump on yhtä uskottava kuin vuosikymmeniä omalla alallaan vaikuttaneet asiantuntijat.
 
Eli siis, varmasti osin syynä alhaiseen äänestysaktiivisuuteen on apatia/tyhmyys. Mutta on myös monia systemaattisia ongelmia itse äänestysprosessissa, jotka tuohon vaikuttavat. Luulisi että "maailman mahtavin demokratia" haluaisi vähän korjausta tuohon.

Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Esivaaleissa on intellektuellien mielestä hyvä, että mahdollisimman harva äänestää ja että äänestäjät ovat mahdollisimman vanhoja, jottei vaalia voita liian vasemmistolainen ehdokas. Varsinaisessa vaalissa on intellektuellien mielestä hyvä, että mahdollisimman moni äänestää ja että äänestäjät ovat mahdollisimman nuoria, jottei vaalia voita liian oikeistolainen ehdokas. Siksi esivaaleissa on ihan OK putsailla epämieluisia äänestäjiä äänioikeutettujen listoilta ja pyrkiä tekemään äänestäminen hankalaksi. Varsinaisissa vaaleissa se on saatanallista kansan äänen tukahduttamista.
 
Viimeksi muokattu:

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
En nyt varsinaisesti ole ketjua seurannut, mutta yksi kohta osui äsken silmään ja siihen olisi hyvä saada lähde.

@Cobol

Mihin perustuu tuo heitto Afrikan väestönkasvusta vuoteen 2050 mennessä?
 
Demokraattien suurin ongelma on alt-right-vetoinen vaihtoehtomedia Alex Jonesin Infowarseineen ja Breitbarteineen. Fox News pyrkii olemaan vakavasti otettava media mutta ei tarvitse katsella kuin pieni otos Hannityn tai O'Reillyn tuotoksista niin samaa kategoriaa nuo ovat Alex Jonesin kanssa.

Onneksi voi aina kääntää NBC:n puolelle ja kuunnella, miten "ihana" Rachel Maddow puhuu Venäjästä 24/7. Se on laatujournalismia. Pakkohan sen on olla Putinin vika, jos demokraatit eivät ymmärrä, että USA:n prssanvaaleissa kannattaisi vaalijärjestelmän vuoksi ehkä mieluummin kampanjoida Michiganissä ja Wisconsinissa kuin Kaliforniassa ja New Yorkissa.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mihin perustuu tuo heitto Afrikan väestönkasvusta vuoteen 2050 mennessä?

Virhehän se oli. Oikea vuosi nelinkertaistumiselle olisi ennusteen mukaan 2100, ei 2050:

Varsinkin eräissä Afrikan maissa nopeana jatkuva väestönkasvu yllätti tutkijat. Afrikan väestön ennustetaan nelinkertaistuvan vuosisadan loppuun mennessä 4,4 miljardiin ihmiseen. Tämä on 200 miljoonaa ihmistä enemmän kuin edellisessä, kaksi vuotta sitten julkaistussa raportissa ennustettiin.

Maailman väestönkasvu yllätti tutkijat – Afrikan väkimäärä nelinkertaistuu vuosisadassa | Yle Uutiset | yle.fi

Vuoteen 2050 mennessä Afrikan västön ennustetaan "vain" kaksinkertaistuvan. Sekin on valtava muutos, joka heijastuu pakolaisina Eurooppaan. Ellei vihdoin tehdä isoja päätöksiä.
 
Trump on aika lailla typerin presidentti, jonka voin nykyaikaisessa järjestelmässä kuvitella nousevan valtaan. Se, että hänen idiotismilleen löytyy Euroopastakin puolustajia, on huolestuttava mutta varsin odotettu ilmiö.

Minun mielestäni Trump vaikuttaa ihan helvetin paljon älykkäämmältä ihmiseltä kuin George W. Bush.

äo-lukeman sijaan yhteiskunnallista ymmärrystä mitataan varmasti paremmin koulutuksella?

Voisitko esittää jotain perusteita tälle väitteelle?
 
Viimeksi muokattu:

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Ei perustu. Vaikkapa tämän New York Timesin raportoiman ovensuukyselyn mukaan erot suurituloisimpien ryhmissä olivat varsin pienet, mutta kuten aiemminkin totesin toki hienoisesti Trumpin eduksi. Esimerkiksi ryhmän 200000-249999 dollaria ansainneiden joukossa Trump sai 49 % äänistä, kun taas Clinton 48 %.

OK. Itselläni oli vertailussa hieman suurempi ero, joka muodostui eniten tienaavien osuudesta ehdokkaiden kokonaiskannatuksesta. Hain nyt useampia vertailuja, ja vaihtelua löytyy. Tässä esimerkiksi CNN:n monipuolinen vertailu, jossa Clinton niukasti voittaa => 200 000 ansaitsevissa Trumpin.

Jos Donald Trumpin kannattaja kertoo ovensuukyselyssä tienaavansa yli 200 000 dollaria vuodessa, miten todennäköistä on, että hän oikeasti tienaa yli 200 000 dollaria? Olen taipuvainen uskomaan, että Trumpin äänestäjät ovat Hillaryn äänestäjiin verrattuna huomattavasti innokkaampia liioittelemaan roimasti omia tulojaan.
 

godofthunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Detroit Red Wings
Aikamoista tuubaa on Trumpin/POTUS:n Twitteristä tullut luettua, mutta tämä twiitti on kyllä helposti all-time low. Mielestäni tuollainen sontaa ei kuulu tuolle tilille millään tavalla. Ihan hiton mautonta. Jos ei huvita tuota valkoisen talon viralliselle Twitter-tilille vievää linkkiä avata, niin ohessa screenshot postauksesta.​
 

Liitteet

  • Screenshot_20180626-205843.png
    Screenshot_20180626-205843.png
    430,8 KB · kertaa luettu: 603

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Aikamoista tuubaa on Trumpin/POTUS:n Twitteristä tullut luettua, mutta tämä twiitti on kyllä helposti all-time low. Mielestäni tuollainen sontaa ei kuulu tuolle tilille millään tavalla. Ihan hiton mautonta. Jos ei huvita tuota valkoisen talon viralliselle Twitter-tilille vievää linkkiä avata, niin ohessa screenshot postauksesta.​
”Going Full Hitler”, sanoisi joku...
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jep. Ilmeisesti kanta-amerikkalaisen keskiverto-Joen suorittamat populaationharvennukset vaikkapa kouluissa irrottavat korkeintaan "ajatukset ja rukoukset"- tyyppisen ulostulon. Aikamoista.
Tämä.

Kun muistaa miten Las Vegasin teurastuksen jälkeen suhtauduttiin aselakien tiukennukseen, niin onhan tämä nyt ihan vitun perseestä.
 
Jep. Ilmeisesti kanta-amerikkalaisen keskiverto-Joen suorittamat populaationharvennukset vaikkapa kouluissa irrottavat korkeintaan "ajatukset ja rukoukset"- tyyppisen ulostulon. Aikamoista.

Olen havainnut tuossa "thoughts and prayers" -mantrassa yhden mielenkiintoisen piirteen. Kun rekka lanaa Nizzassa ihmisiä kadulla tai kun Pariisissa ammuskellaan rokkikeikalla, "thoughts and prayers" on amerikkalaisliberaalien mielestä aivan validi kommentti, jota sopii viljellä ilmaistakseen myötätuntoa uhreille ja heidän omaisilleen. Kun amerikkalaiskoulussa ammuskellaan, paikalliset liberaalit toteavat "thoughts and prayers" sarkastisesti ilmaistakseen, miten saatanan tyhmiä ovat republikaanit, jotka viljelevät tuota kommenttia kouluammuskelujen jälkeen ihan tosissaan.
 
Viimeksi muokattu:

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Olen havainnut tuossa "thoughts and prayers" -mantrassa yhden mielenkiintoisen piirteen. Kun rekka lanaa Nizzassa ihmisiä kadulla tai kun Pariisissa ammuskellaan rokkikeikalla, "thought and prayers" on amerikkalaisliberaalien mielestä aivan validi kommentti, jota sopii viljellä imaistakseen myötätuntoa uhreille ja heidän omaisilleen. Kun amerikkalaiskoulussa ammuskellaan, paikalliset liberaalit toteavat "thoughts and prayers" sarkastisesti ilmaistakseen, miten saatanan tyhmiä ovat republikaanit, jotka viljelevät tuota kommenttia kouluammuskelujen jälkeen ihan tosissaan.
Amerikkalaisliberaalit eivät Euroopan lainsäädännölle juuri mitään voi, mutta Yhdysvaltojen aselakien muuttamisen puolesta he voivat taistella. Tosin minun tuntemat liberaalit vastustavat tätä kuten myös veroja ja julkisia palveluita, joten minun onkin usein vaikea ymmärtää miksi nämä republikaaneja äänestävät ihmiset ovat niin korostetun tarkkoja siitä että he ovat liberaaleja eikä rebuja

Kuitenkin tuo huomio on osunut, joskin kääntäisin sen niin päin että miksi Euroopan liberaalit vaativat aselakeihin kiristyksiä kun tapahtuu kouluammuskeluja, mutta terrori-iskut kuitataan thoughts and preys -osastolla. Siihen on silti perusteitakin mutta kuitenkin.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Jep. Ilmeisesti kanta-amerikkalaisen keskiverto-Joen suorittamat populaationharvennukset vaikkapa kouluissa irrottavat korkeintaan "ajatukset ja rukoukset"- tyyppisen ulostulon. Aikamoista.
After murder, what should we do;

Was the killer muslim? => travel ban!

Was the killer hispanic? => build a wall!

Was the killer black? => more cops and prisons!

Was the killer white? => thoughts and prayers...
 
After murder, what should we do;

Was the killer muslim? => travel ban!

Tosisuvaitsevainen toteaa tässä vaiheessa "thoughts and prayers". Toki voi myös muistuttaa, että tekijä ei ollut mikään "oikea muslimi".

Muukalaispelkoinen nationalismi on päivän sana maailmalla. Jenkkeihin uppoaa ehkä turhan helposti, koska niiden yleissivistys muusta maailmasta on heikkoa.

Onko yleissivistyksen puute syynä myös siihen, että Ruotsin pääministeri ja maahanmuuttoministeri (demareita molemmat) ovat alkaneet viljellä puheissaan muukalaispelkoista nationalismia?
 
Viimeksi muokattu:

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Onko yleissivistyksen puute syynä myös siihen, että Ruotsin pääministeri ja maahanmuuttoministeri (demareita molemmat) ovat alkaneet viljellä puheissaan muukalaispelkoista nationalismia?

Ei. toki tiesit tämän jo kirjoittaessasi. Kyse on reaalipolitiikasta. Viite/arvoryhmittymän nimen mainitseminen tässä yhteydessä kyllä indikoi yleissivistyksen puutetta, mutta toinen tarina on se. Kyse on samasta asiasta, kun jalkapallon pelaaja tehostaa kaatumistaan kentällä saadakseen vapaapotkun. Yleissivistyksen puutetta on nostaa asia esiin merkitystään suuremmaksi asiaksi. Elämässä ja jalkapallossa tapahtuu solkenaan asioita, joita katsojat ei ymmärrä, mutta silti niitä kiivaasti kommentoivat. Kuitenkaan en ole koskaan kuullut katsojan tekevän maaliakaan, tahi vaikuttavan lopputulokseen mitenkään, vaikka moni romantikko onkin tästä vakuuttunut.

Politiikka ja jalkapallo tangenteeraa siinä suhteessa, että mikään ei koskaan lopu, peliä seuraa aina uusi peli ja politiikka ei lopu koskaan, kenenkään elinaikana. Lopullinen ratkaisu on vain peräkammarin pojan märkä uni, joka päättyy lakanan vaihtoon ja häpeän tunteeseen, tai, sekin odottaa vaan uusintaa.

Komea on tuo termisi " muukalaispelkoinen nationalismi" ihan kalskahtaa tuhatvuotiselta valtakunnalta, lieneekö ihan tarkoituksella? Politiikkaa voi tehdä monin sanoin, varsinkin opportunistista sellaista ja kaikenlaisissa paikoissa, niin kuin lätkäpalstallakin.

Eikös kumminkin ole niin, että politiikot viiteryhmästään huolimatta, joiden mandaatti on äänestäjien käsissä, yrittävät haistella kaikkia mahdollisia tuulia niihin tarttuen, toivoen uudelleen valintaa. Toiset onnistuu, toiset ei, silti uudet vaalit on aina ovella.

Mitään todistusarvoa millekään ei siis tuolla kommentillasi ole, toki se kertoo sinusta mielenkiintoisia asioita psykologisessa mielessä, joko passiivis - agressiivisesta tunteen palosta, tai siitä samasta, minkä nostit pääministerin ja maahanmuuttoministerin vapaapotkun anelusta esiin. Seuraanpa sanojen laitteluasi jatkossa ihan kiinnostuksella.
 
Komea on tuo termisi " muukalaispelkoinen nationalismi" ihan kalskahtaa tuhatvuotiselta valtakunnalta, lieneekö ihan tarkoituksella?

Jos olisit viitsinyt lukea myös siteeraamani viestin, olisit ehkä huomannut, että tuo oli Sakon termi.

Luulisi sinuakin hieman huolettavan tuo Ruotsin demarien avoin ksenofobia, kun kyseessä saattaa hyvinkin olla tuleva asuinmaasi. Ruotsalaisuus selittänee myös sitä, miksi suomen kielen kirjoittaminen tuottaa noin älykkäälle miehelle niin suuria vaikeuksia.
 
Viimeksi muokattu:
K

kiwipilot

After murder, what should we do;

Was the killer muslim? => travel ban!

Was the killer hispanic? => build a wall!

Was the killer black? => more cops and prisons!

Was the killer white? => thoughts and prayers...

Tässähän tämä pähkinänkuoressa. Uppoaa siihen yksinkertaisimpaan kansanosaan niin Amerikassa kuin Suomessakin - minkä pystyy tältäkin palstalta huomaamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös