Mainos

Yhdysvaltain (n)ex(t)-presidentti Donald J. Trump

  • 3 634 065
  • 23 577

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Niin, tämä nyt taisi olla turha viesti oikeastaan, en tiedä mitkä jännitteet Virginiassa ja muissa etelävaltiossa ovat olleet ja onko jokin porukka Trumpin valinnan jälkeen ryhtynyt elämöimään ylimielisellä tavalla. Joka tapauksessa Mr. presIdent toheloi taas.

No, luulenpa että jos esivanhempiasi olisi rodun perusteella kohdeltu esineinä ja yksityisomaisuutena niin voisi ehkä hieman enemmän ottaa päähän nykyhetkessä kuin nälkäsyksyn jälkeinen kapina Venäjän vallankumouksen ohessa. Mutta mene ja tiedä.
 

Undrafted

Jäsen
Lakiarikkovat ryhmät ovat tuomittavia riippumatta niiden suosimasta poliittisesta suunnasta, uskonnosta, urheiluseurasta tai mistään seikasta riippumatta. Ainoa ketä kiinnostaa alkaa selittelemään miten jokin ryhmä on pahempi kuin toinen on jonkin ryhmän kannattaja, joka haluaa vähätellä oman ryhmänsä tekosia.
Sen esille nostamiseen, että ehkä orjuuden kannattajien glorifiointi postuumisti ei ole kovin järkevää. Pahoititko mielesi siitä, kun Irakissa kaadettiin Saddamin patsaita?
Toisaalta, eikös Leetä haluttu myös Unionin ylipäälliköksi, mutta päätti mennä kotiosavaltionsa mukaan? Roomassakin esillä lukuisien keisarien patsaita, vaikka mukana niin orjuuden kannattajia tai suoranaisia sotarikolliseksi laskettavia henkilöitä. Miten pitkälle menemme historiassa taaksepäin tuomitsemaan nykyisen pelikirjan vastaisesti toimivia? Väli-Amerikassa alkuperäiskansat uhrasivat toisiaan ahkeraan jumalilleen leikaten eläviltä uhreilta sydämen irti. Koskeeko historiasta huonon olon poteminen vain valkoisia miehiä?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Onko @SergeiK miten perehtynyt meneillään olevaan hulluteen jossa patsaita ja muuta revitään näköjään kohtuu urakalla. Mihin tällä pyritään? Onko odotettavissa maltillisten kirjarovioita ja Starskyn ja Hutchin bannaamista.

Jos ajattelee USA:n monikansallista luonnetta niin Konfederaation muistomerkkien vastustaminen nykyhetkessä ei nyt ihan välttämättä johda siihen, että kaikki maailman patsaat kaadetaan. Monien mielestä rotuun perustuva orjuus tai orjuus ylipäänsä, ihmisten omistaminen kuin olisivat esineitä tai karjaa, ei ole kauhean positiivinen juttu. Tuskin seuraa maailmanloppu siitä, että näitä muistomerkkejä orjuuden puolustajien kunniaksi karsitaan. En näkisi että se olisi sama asia, kun tuon aikakauden poistaminen historiankirjoista.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Meikäbanjon ( banjo ja puuvillapelto, hehehuumoria) mielipide donnie-Boy:sta lienee tunnettu ja jälleen kerran hän osoitti tolloutensa tökeröllä retoriikalla.
Kuitenkin, ylmalkaisalla seurannallani vaikuttaa siltä Charlottesvillessä on verta nenusta haastettu puolin ja toisin, ja sitten yksi vajakki tempaisi autolla väkijoukkoon, mistähän lie ideansa tuohon saanutkin. Mutta se perisynti eli juuri: Robert E. Leen patsas. Se on siellä seisonut kai vuosikymmeniä, orjien jälkeläiset ovat sen nähneet sukupolvesta toiseen. En ymmärrä miksi se päätettiin poistaa, mikä siinä nyt rupesi riipimään: katkerakin muistomerkki pistää miettimään historiaa, ja myös omaa ihmisoikeustilannetta, parannusta menneeseen ja uskoa oman porukan voimaan. Tämä siis arveen yrityksenä olla musta nykypäivän Etelävaltiossa. Huterasti sama kuin kuvittelisin jokaisen Punaisten puolella taistelleen jälkeläisen tuntevan aina syvää tuskaa nähdessään Mannerheimin patsaan, joutuessaan kulkemaan Mannerheimintietä pitkin elämänsä yht'äkkiä tuntuisi raskaalta, suvun painolastin ilmestyvän.
Niin, tämä nyt taisi olla turha viesti oikeastaan, en tiedä mitkä jännitteet Virginiassa ja muissa etelävaltiossa ovat olleet ja onko jokin porukka Trumpin valinnan jälkeen ryhtynyt elämöimään ylimielisellä tavalla. Joka tapauksessa Mr. presIdent toheloi taas.
Täysin samaa miettinyt. Vaikka monet äärioikeistoliikkeet ovat Etelävaltioiden symboleja merkeikseen omineetkin, niin onhan Etelävaltioilla nyt muutakin historiaa kuin orjuus ja rotusorto, miksi siitä pitäisi vaieta tai olla olematta ylpeä siitä paremmastakin puolesta? Kuinka moni muuten edes haluaisi olla sen idioottilauman alaisena, joka valkoista ylivaltaa ajaa? Miksiköhän muuten Trump kiirehti taas muuttamaan lausuntoaan. Olisiko Bannon saanut taas kuiskuteltua ajatuksiaan, vaikka asemastaan onkin taas paljon spekuloitu?
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
No, luulenpa että jos esivanhempiasi olisi rodun perusteella kohdeltu esineinä ja yksityisomaisuutena niin voisi ehkä hieman enemmän ottaa päähän nykyhetkessä kuin nälkäsyksyn jälkeinen kapina Venäjän vallankumouksen ohessa. Mutta mene ja tiedä.

Onko Barack Obama muuten ottanut kantaa näiden patsaiden poistoon? Pidän häntä järkimiehenä ja koska en ole vaivautunut käyttämään tunteja infonaaraukseen olisi kiva saada helppo kiintopiste, jotenkin tuntemani ja luottamusta herättävä mielipide. Vaikuttaa muuten siltä, että minäkin joudun nykyään alentumaan tasolle, jossa kaipaan merkkimiehiä, heidän harkittuja sanomisiaan. Infotulva ja erinäisten huutajien, entisten toimittajien, mielipiteet ovat sekamelskaa.
Onneksi Suomen politiikassa pysyn vielä kärryillä, varsin hyvin pystyn kuulemaan/lukemaan alkuperäisen sanojan sanomisen ja siitä oman mielipiteeni vetämään.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Jos ajattelee USA:n monikansallista luonnetta niin Konfederaation muistomerkkien vastustaminen nykyhetkessä ei nyt ihan välttämättä johda siihen, että kaikki maailman patsaat kaadetaan. Monien mielestä rotuun perustuva orjuus tai orjuus ylipäänsä, ihmisten omistaminen kuin olisivat esineitä tai karjaa, ei ole kauhean positiivinen juttu. Tuskin seuraa maailmanloppu siitä, että näitä muistomerkkejä orjuuden puolustajien kunniaksi karsitaan. En näkisi että se olisi sama asia, kun tuon aikakauden poistaminen historiankirjoista.

Eikö lähdetä räjäyttämään pyramiidit nimittäin jos jokin niin ne on orjuuden symbooleita. Maailmasta tulisi heti parempi paikka kun moiset pahuuden ruumilistumat pyyhittäisiin pois. Eihän tossa touhussa ole mitään tolkkua, vandaalit saavat riehua ja toteuttaa itseään. Tälläkin videolla näkyy suurimmalta osin ihan viti valkoista paskasakkia joilla ei ole minkäänlaista tuntumaa orjuuteen... ei tässä haeta mitään muuta kun riehumista.

Protesters tear down Confederate statue in North Carolina - YouTube
 
Tälläkin videolla näkyy suurimmalta osin ihan viti valkoista paskasakkia joilla ei ole minkäänlaista tuntumaa orjuuteen... ei tässä haeta mitään muuta kun riehumista.

Minä näen enimmäkseen nuoria, jotka todennäköisesti tulevat pärjäämään työelämässä aika mukavasti. Yhteiskunnallinen valveutuneisuus nuorella iällä viittaa vahvasti siihen suuntaan. Noiden ihmisten nimittäminen paskasakiksi on aika erikoinen tulkinta.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Eikö lähdetä räjäyttämään pyramiidit nimittäin jos jokin niin ne on orjuuden symbooleita.

Oisko kuitenkin syytä tutustua viimeisimpään tietoon nyt vaikkapa siitä, kuka tai kutka ne pyramidit kävi pykäämässä aikoinaan? Ihan vaan sillä, ettei turhaan kammettaisi naapurin heinäseipäitä alas, kun ryssät kuulemma niihin ison vihan aikaan iski vauvoja kitumaan. Kuvitelmat ja tosi tangenteeraavat vain harvoin.

Mitä tulee tuohon jenkkien patsastouhuun, en juurikaan ymmärrä siitä mitään. Miksi juuri nyt jnps. Toisaalta mulle on ihan se sama, vaikka julistaisivat koko usan patsasvapaaksi vyöhykkeeksi, eipä se minun arkeani hetkauttaisi mihinkään suuntaan.

Muutoin en näe positiivisena suuntauksena regressoitua natsiaatteeseen, joskaan ei tietty mihinkään ismiin, mutta erittäin paljon vaarallisempana ihmiselle koen nämä natsi - ja muut rasistihörhöt, koska se niiden pullosta päästäminen johtaa aina väistämättä massiiviseen ja veriseen otatukseen ihmisvastaisuutensa johdosta. Nämä vasemman laidan resuajat vaikuttavat enemmän hetkellisiltä ja paikallisilta murheilta, joiden tohina ei muuta mitään järjestelmää yhtään sen enempää kuin kellokoskelta karannut varttihullu toukohousu, mitään suurempaa "rakennelmaa" niillä ei tunnu olevan.

Trump ja Soini on vähän kun populistiveljekset, jotka ei älyä tai älynneet oikealla kohdin katkaista syöksykierrettä, lieneekö sama kohtalo lopulta molemmilla, vaikka tietysti halal aho jenkkien puikoissa saa jo ajatuksena jokaisen kalaharin bushmanninkin kiharat oikenemaan kauhusta ja ihan syystä.
 

BaronFIN

Jäsen
Näin amerikkalaisena oikeistolais-republikaani perillisenä ymmärrän oikein hyvin Unionistejä, mutta näen kyllä myös miksi etelävaltojen tunnukset ovat rinnastettavissa natsisymboleihin. Etelävaltojen kulttuuri ja ylpeys juuristaan ovat hienoja asioita ja Yhdysvaltojen osavaltioiden itsenäisyys liittovaltiosta on huikean hieno asia, jota täällä Euroopassa ei ymmärretä. Itse pidän veren perintönä etelävaltioiden lippua suorastaan kauniina ja kulttuuriperinteet siellä ovat hienoja.

Mutta.

Se perkeleen juntti-porukka, joka on ominut tuon kaiken näkyvästi itselleen, on yksiselitteisesti pilannut etelävaltioiden lipun värit. Jos se oli vielä 20 vuotta sitten suht neutraali, niin tänä päivänä se kertoo kantajastaan vain yhtä asiaa ja siinä kohtaa vain peili antaa vastauksen. Hieman sama kuin Leijona-riipuksen käyttäjät pilaavat koko Suomen Leijona käsitteen historiallisen taustan ja ensireaktio kyseisistä ihmisistä on, että ovat hieman yksinkertaisia ja rasismiin taipuvaisia ja harvoin olen erehtynyt. Itse vihaan historian tuomitsemista ja sen jälkikäteen uudelleen kirjoittamista, mutta unionistit voisivat katsoa peiliin ja pohtia, että onko mennyt hyvin? Trump olisi voinut tehdä tuomitsemisensa paljon paremmin, mutta jos ilmaisulahjoja on lusikalla annettu, niin kauhalla on turha vaatia.
 

hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaosseura
Eikö lähdetä räjäyttämään pyramiidit nimittäin jos jokin niin ne on orjuuden symbooleita.
Noista patsaista puhuttaessa ei kuitenkaan ihan mistään hirveän vanhoista muinaismuistoista puhuta: What Trump gets wrong about Confederate statues, in one chart - Vox

Ja jos SPLC:tä uskominen (onko tämä nyt sitten valeuutisia vai ei jäänee lukijan ratkaistavaksi), motiivi noiden pystyttämiseen kenties on ollut jokseenkin poliittinen. Pitääkö noita sitten purkaa pois vai ei niin en ota kantaa. Mutta miksei vaikka siirtää jonnekin syrjemmälle, jos montaa kyrsii. Toki jotkut tätä protestoivat (jotenkin tulee mieleen Viro ja "pronssisoturi").
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Eikö lähdetä räjäyttämään pyramiidit nimittäin jos jokin niin ne on orjuuden symbooleita.

Hmm, onpas, onpas jyrkkä slippery slope sinun mielestäsi... En sinänsä ota kantaa tähän Konfereraatio-asiaan muuten kuin että hyvin ymmärrän muistomerkkien purkamista haluavien motiivit. Mutta noin Suomen kontekstissa haluaisin esim. että Hakaniemen "rauhan"patsas purettaisiin ja Alppilan Lenininpuiston nimi vaihdettaisiin. Koska nyt jossakin rajan on kuitenkin mentävä: ei kaikki ole hyvä, mitä joskus on päätetty pystyttää tai nimetä. Toki ymmärrän että olet suurena Venäjän ystävänä eri mieltä kummastakin asiasta, mutta sitä nyt vain, etten tosiaan usko että tälläisistä toimista seuraisi väistämättä pyramidien räjäyttämisiä jne.
 

Saxon-747

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chelsea
Hmm, onpas, onpas jyrkkä slippery slope sinun mielestäsi... En sinänsä ota kantaa tähän Konfereraatio-asiaan muuten kuin että hyvin ymmärrän muistomerkkien purkamista haluavien motiivit. Mutta noin Suomen kontekstissa haluaisin esim. että Hakaniemen "rauhan"patsas purettaisiin ja Alppilan Lenininpuiston nimi vaihdettaisiin. Koska nyt jossakin rajan on kuitenkin mentävä: ei kaikki ole hyvä, mitä joskus on päätetty pystyttää tai nimetä. Toki ymmärrän että olet suurena Venäjän ystävänä eri mieltä kummastakin asiasta, mutta sitä nyt vain, etten tosiaan usko että tälläisistä toimista seuraisi väistämättä pyramidien räjäyttämisiä jne.

Pakko tuottaa pettymys mutta ei minua voisi vähemää kiinnostaa Leninpuisto tai rauhan patsas eikä se mitä niille tapahtuu. Mietin mitä tämä auttaa siinä että vastakkainasettelu vähenee jenkkien keskuudessa ja miten tämä oikeasti auttaa yhtään mihinkään. Toisaalta enpähän minä kykene rodullistettujen tuskaa kokemaan sillä tavalla kuin kaltaisesi maltillinen hahmo.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Patsaat on suht vaarattomia - huonosti kiinnitetty patsas saattaa tietysti kaatua myrskyssä jonkun päälle, mutta ei se ainakaan aja autolla väkijoukkoon. Kun aattelee viime päivien tapahtumia ja USA:n presidentin julkitulleita ilmeisiä uusnatsisympatioita, niin patsaat tuskin on kovin tärkeitä.

Amerikka ei ole vielä päässyt kokonaan irti orjuuden ja rotuerottelun hirveästä perinnöstä. Liian monet punaniskat haikailee vielä niiden vanhojen aikojen perään, jolloin klaanimiehet ratsasteli sankareina lynkkaamassa erivärisiä, ja mustat tiesi paikkansa puuvillapellolla ja bussin takaosassa.

Toisin sanoen liian paljon on vielä rasisteja, ja niistä osa varsin väkivaltaisia myös. Ja niille presidentti Trump sitten antaa tukensa - ainakin epäsuorasti - tuolla "molemmat puolet" puheellaan.

Ei luulisi olevan niin vaikeaa tuomita uusnatsit, ja sen perään piste. Mutta Trump ei pysty tätä tekemään. Aina tulee perään jotain "mutta vasemmistolaiset ne vasta pahoja onkin" tai muuta lievennystä. Joko mies oikeasti tykkää tuon porukan ideologiasta, tai sitten äärioikeisto on jo niin merkittävä tekijä sikäläisessä politiikassa, ettei Trump uskalla suututtaa sitä. Kumpikin mahdollisuus on aika pelottava.
 

Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Ei luulisi olevan niin vaikeaa tuomita uusnatsit, ja sen perään piste. Mutta Trump ei pysty tätä tekemään. Aina tulee perään jotain "mutta vasemmistolaiset ne vasta pahoja onkin" tai muuta lievennystä. Joko mies oikeasti tykkää tuon porukan ideologiasta, tai sitten äärioikeisto on jo niin merkittävä tekijä sikäläisessä politiikassa, ettei Trump uskalla suututtaa sitä. Kumpikin mahdollisuus on aika pelottava.

Voisiko johtua ihan vaan siitä, että molemmat osapuolet ovat ääri-ominaisuuksiin taipuvaisia joten siis hänen asemassaan pitää tuomita molemmat. Ei voi kuin ihmetellä tätä haloota joka asiasta nousee kun kuitenkin kyseessä on ns. demokraattinen, oikeusvaltio jossa mieltä saa ilmaista ihan ketä haluaa. Nyt Yhdysvaltoihinkin ollaan ilmeisesti ajamassa tätä samaa euroopasta tuttua roska-höttöä jossa vain muka toisen osapuolen ideologiaa on parempaa ja oikeutetumpaa. Kuitenkin molemmat Trump tuomitsi ja ripitti lehdistöä ihan aiheesta.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
@Zalmonella; valkoista ylivaltaa töhöttävät pihatontut ovat kuitenkin pääasiallisesti syyllisiä poliittisiin murhiin Ameriikan mailla. Ohessa kaksi Atlantic-sivustolla julkaistua saman New Yorkista kotoisin olevan (apulais)professorismiehen Peter Beinartin kirjoitusta, jotka olisivat terveellistä luettavaa myös DT:lle. USA:n "antifat" ovat pientä verrattuna KKK, alt right yms. porukoihin.

The Rise of Antifa - The Atlantic

What Trump Gets Wrong About Antifa - The Atlantic
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Eikö lähdetä räjäyttämään pyramiidit nimittäin jos jokin niin ne on orjuuden symbooleita. Maailmasta tulisi heti parempi paikka kun moiset pahuuden ruumilistumat pyyhittäisiin pois. Eihän tossa touhussa ole mitään tolkkua, vandaalit saavat riehua ja toteuttaa itseään......

@Saxon-747; egyptologit kertovat asian toisin; pyramideja ei rakennettu orjatyöllä, vaan rakentajina olivat vapaat egyptiläiset. Ohessa on linkkiä Guardian-laatujulkaisun sivustolle vuodelta 2010.

Great Pyramid tombs unearth 'proof' workers were not slaves | World news | The Guardian
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Hmm, onpas, onpas jyrkkä slippery slope sinun mielestäsi... En sinänsä ota kantaa tähän Konfereraatio-asiaan muuten kuin että hyvin ymmärrän muistomerkkien purkamista haluavien motiivit. Mutta noin Suomen kontekstissa haluaisin esim. että Hakaniemen "rauhan"patsas purettaisiin ja Alppilan Lenininpuiston nimi vaihdettaisiin. Koska nyt jossakin rajan on kuitenkin mentävä: ei kaikki ole hyvä, mitä joskus on päätetty pystyttää tai nimetä. Toki ymmärrän että olet suurena Venäjän ystävänä eri mieltä kummastakin asiasta, mutta sitä nyt vain, etten tosiaan usko että tälläisistä toimista seuraisi väistämättä pyramidien räjäyttämisiä jne.

@mjr; kansakunnan sivistyksen merkki on se, että se kykenee "elämään" historiansa kanssa. Hakaniemen ja Alppilan alueet säilykööt sellaisina kuin ovat. En lähtisi myöskään purkamaan Kulttuuritaloa tai kaatamaan muinaisten tsaarien patsaita Senaatintorilta. Ainoa purkukohde, jonka hyväksyisin on maailman rumin rakennus; Enson pääkonttori Kauppatoria vastapäätä.
 

Undrafted

Jäsen
Alkaa menemään aikalailla ohi Trumpin, ehken moderaattorit siirtävät omaksi ketjukseen pohdiskelun miten menneisyyden kanssa tulisi elää. Ihmiskunnan historia on kuitenkin täynnä ajanjaksoja, joita ei tänä päivänä voi ylistää tai merkkihenkilöitä ketkä olivat kovinkin viallisia nykypäivän mittapuulla. Siihen vielä yhden vapaustaistelija, toisen rikollinen/terroristi tapaukset. Jossain linkatuista uutisista oli hyvä pointti eli eri mielenosoituksien koko kannattaa suhteuttaa alueen väkilukuun. 200 ihmistä New Yorkissa vaatimassa jotain on varsin merkityksetön juttu, kun kaupungissa 8.5 miljoonaa ihmistä. Ei varmaan löydy sellaista asiaa etteikö olisi mahdollista saada 200 ihmistä kasaan.

Trumpin ja muiden asioiden osalta tuntuu olevan kasvussa ikävällä tavalla joukkovoima. Kun jokin näkemys saa tarpeeksi "huutajia" taakseen, niin se ohjaa toimintaa. Valitettavasti "huutajilta" tuppaa katoamaan mitä oikeasti on sanottu/tehty ja mennään fiiliksen mukaan. Yhtenä esimerkkinä taannoin uutisoitu tapaus, missä pariskunta sai lietsottua hääkuvaajaansa vastaan joukkoraivoa ajaen kuvaajan liiketoiminnan vaikeuksiin, kunnes oikeudessa selvisi kuvaajan olleen oikeassa. Trumpin kohdalla on paljon aidosti kritisoitavaa, mutta näkee myös väärinkäännettyjä lausuntoja tai sitten epämääräinen lausunto tulkitaan vaikeimman kautta, koska vihataan lausujaa.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Voisiko johtua ihan vaan siitä, että molemmat osapuolet ovat ääri-ominaisuuksiin taipuvaisia joten siis hänen asemassaan pitää tuomita molemmat. Ei voi kuin ihmetellä tätä haloota joka asiasta nousee kun kuitenkin kyseessä on ns. demokraattinen, oikeusvaltio jossa mieltä saa ilmaista ihan ketä haluaa. Nyt Yhdysvaltoihinkin ollaan ilmeisesti ajamassa tätä samaa euroopasta tuttua roska-höttöä jossa vain muka toisen osapuolen ideologiaa on parempaa ja oikeutetumpaa. Kuitenkin molemmat Trump tuomitsi ja ripitti lehdistöä ihan aiheesta.
No tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa edes. Noiden äärioikeistolaisten vastamielenosoittajat ovat esimerkiksi monesti jotain opiskelijaväkeä tai ihan tavallisia ihmisiä, jotka eivät ole millään tavalla taipuvaisia väkivaltaan. Totta kai vasemmistopuolellakin on ääriaineksensa, meillä Suomessakin nämä anarkistihörhöt esimerkiksi, ja totta kai heidänkin toimet on tuomittava jyrkästi kun aihetta ilmenee. Nyt puheena olleessa tapauksessa vain oikeistoporukka ylitti rajan, ja silloin molempien osapuolien tasapuolinen tuomitseminen on yksinkertaisesti väärin ja tyhmää. Pohjimmiltaan tuo on varsin perinteinen tapa itse asiassa vähätellä syyllisen osapuolen tekemisiä, ja ihmettelen, että tuokin kikka vielä ihmisiin uppoaa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Oiskohan sitä kokonaan väärässä, jos kuvittelee Trumpin pyörittelevän sanoja äärioikeiston teoista ihan tarkoituksella? Viikonlopun kaikkinaisen väkivallan tuomitsemisen jälkeen maanantaina tuli tuomio mm. natseille ja klaanille, mutta tiistaina taas mentiin ja Charlottesvillessa oli äärioikeiston joukossa oikein hienoa väkeä.

Trumpilla on monta syytä ohjata keskustelua pois aiemmista ongelmista, alkaen Venäjä-tutkimuksista.

Perusasia kuitenkin säilyy. Varsinkaan USA:n presidentti ei voi antaa minkäänlaista - edes välillistä - tukea natseile ja äärioikeistolle heidän katuoperaatioissaan. Tuki jakaa kansakunnan erittäin varmasti, sillä demokraattien lisäksi valtaosa republikaaneista ei kannata klaanin ja natsien tapaisen roskajoukon avointa toimintaa.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
. Totta kai vasemmistopuolellakin on ääriaineksensa, meillä Suomessakin nämä anarkistihörhöt esimerkiksi, ja totta kai heidänkin toimet on tuomittava jyrkästi kun aihetta ilmenee. Nyt puheena olleessa tapauksessa vain oikeistoporukka ylitti rajan, ja silloin molempien osapuolien tasapuolinen tuomitseminen on yksinkertaisesti väärin ja tyhmää.
Minun mielestäni mielenosoittajien päälle hyökkääminen esim. pippurisumuttein taikka astaloin sekä naispuolisten toimittajien mätkiminen nyrkillä päähän on väärin, mutta toki sinulla saa olla oma mielipiteesi.

Ymmärräthän että se toimittaja joka sai päähänsä oli The Hillistä, ei Breitbartista?

Toinen naistoimittaja New York Timesin Sheryl Gay Stolberg twiittasi että "The hard left seemed as hate-filled as alt-right. I saw club-wielding "antifa" beating white nationalists being led out of the park 2/2"

Stolberg joutui pyytämään anteeksi Twitter-mobin suuttuessa että ei vasemmisto ole "hatefilled".

Sinunkin edustamasi punch a nazi ajattelutapa on oikeasti todella vaarallinen. Eilen CNN:n toimittajat jakoivat Twitterissä kuvia Normandian maihinnoususta hihitellen että tässä "antifa valtaa laittomasti rannan ja hyökkää natsien päälle". Premissi siihen että koska natsit ovat niin universaalisen pahoja niin tavallisten ihmisten oikeus - tai suorastaan velvollisuus - on vahingoittaa heitä.

Okei, Richard Spencer ja oikeasti hakaristi kädessä pyörivät dailystormer-larppaaja erikseen niin kenelle annetaan oikeus määritellä kuka on natsi? Onko se jokaisen subjektiivinen oikeus? Jenkkien kampuksilla ollaan nähty sellaisia ylilyöntejä missä mielenosoittajat ovat estäneet väkivallan uhalla konservatiivisten puheita (esim. Berkeley Ann Coulterin puhetilaisuuden). Ei ole kovinkaan kaukaa haettua olettaa että Ben Shapiro, Milo Yannispolis tai Ann Coulter tulkitaan natsiksi ja sittenhän on jänispassi väkivaltaan.

Kun väklvalta hyväksytään osaksi oman poliitikan työkalupakkia ja yhteiskunta mediailmastoineen hyväksyy sen, niin luuletko tosiaan että homma ei lähde käsistä? Pian väkivalta kohdistuu republikaanisiin polittiisiin toimijoihin ja pian Twitterissä blueribboniset personat keskustelevat että saako MAGA-hattuisen naisen raiskata.

Sen ohella millaiseksi väkivaltainen vasemmisto muodostuu on kysyttävä millaista tribalismia se herättää sen kuplan ulkopuolella.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Perusasia kuitenkin säilyy. Varsinkaan USA:n presidentti ei voi antaa minkäänlaista - edes välillistä - tukea natseile ja äärioikeistolle heidän katuoperaatioissaan.
Osaako joku selittää miksi hän edes teki niin? Näin maallikkona sitä ajattelisi, että tässä oli syöttö tyhjään maaliin takatolpalle, josta olisi ollut helppo putata sisään. Tuomitsemalla marginaaliryhmän olisi inhimillistänyt itseään ja syönyt pohjaa aiemmilta väitteiltä äärioikeiston nuoleskelusta. Donny päätti kuitenkin jälleen kerran valita sen tien, joka suututtaa mahdollisimman paljon ihmisiä ja eristää hänet entistä enemmän muutaman hassun ihmisryhmän presidentiksi. En oikein ymmärrä miten tämä olisi järkevä tapa toimia oli sitä itse rasisti tai ei.

Neuvonantajaryhmäkin hajotettiin. Loppuu kohta porukka kesken valkoisesta talosta kun jäljellä on enää oma suku ja Steve Bannon, joka hänkin ilmeisesti heitetään pian pihalle. Sitten voivat Ivankan ja Jaredin kanssa kolmistaan pohtia kuinka uppoava laiva voitaisiin pelastaa, tai että miksi ne kaikki äyskärit piti yksitellen viskoa mereen.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Trumpilla on monta syytä ohjata keskustelua pois aiemmista ongelmista, alkaen Venäjä-tutkimuksista.
Viikonloppuna meni kokonaan medialta ohitse Trumpin avustaja George Papadopouloksen yritykset saada aikaiseksi palaveria Venäjän johdon ja Trumpin kampanjan kanssa.

Trump aide tried to set up Russia meetings, Washington Post reports

"Papadopoulos, whom Trump listed as a member of his foreign policy advisory team in March 2016, sent an email that same month with the subject line: "Meeting with Russian Leadership - Including Putin." Papadopoulos said he wanted to set up "a meeting between us and the Russian leadership to discuss US-Russia ties under President Trump," according to the Post.

“Putin wants to host the Trump team when the time is right,” Papadopoulos wrote then-campaign manager Corey Lewandowski on April 27, 2016.

Osaako joku selittää miksi hän edes teki niin? Näin maallikkona sitä ajattelisi, että tässä oli syöttö tyhjään maaliin takatolpalle, josta olisi ollut helppo putata sisään.
Politico uutisoi että Trumpilla oli prompterissa hyvin maanantain puheen tyylinen puhe josta skippasi tietyt sanat pois.

Koska Trump oli hyväksynyt tuon lausunnon niin olettavaa että hän hyväksyi sen sanoman. Itse suoraan sanottuna uskon että tuo osoitti Trumpin kokemattomuuden viestijänä ja puhujana. Hän vetää kesken lauseita sooloja mutta näin herkässä asiassa pitäisi pysyä prompterissa.

Nythän tuo lausunto olisi mennyt ilman tuota on many sides.

"We condemn in the strongest possible terms this egregious display of hatred, bigotry, and violence."


Tuo many sides ei sovi koko muuhun kontekstiin ollenkaan. This vs many sides. Puheessa viitataan tiettyyn tekoon ja sitten vaihdetaan moniikkoon.

Puheessa kuitenkin on kohtia jotka selvästi osoittavat että kyse oli nimenomaan tuon yksittäisen teon tuomimisesta:

"We ALL must be united & condemn all that hate stands for. There is no place for this kind of violence in America. Lets come together as one""

Tätä näkemystä tukee Valkoisen Talon lausunto sunnuntai-aamuna jossa todettiin "että tietysti presidentti tarkoitti myös uusnatseja ja KKK:ta). Oliko se nyt taas Politico vai Hill joka uutisoi nimettömiin WH lähteisiin perustuen että Trump oli todella turhautunut sunnuntaina ja koki että hänet on tahallaan ymmärretty väärin. Trump varmaan odotti että että kun hän nyt presidentillisesti puhuu unitystä ja rakkaudesta niin kansakunta kyynelehtii kuin Isä suuri aurikoinen lohduttaa kansaa.

Ymmärrän miksi Trump ei halua tuomita termillä alt-right ketään koska meemimikot, mutta hän on kuitenkin tuominnut sunnuntaista eteenpäin neonatsit, Klux Klux Klanin, valkoisen ylivallan ja valkoisen natiolismin kannattajat.

Viisas viestintä Trump Towerin Q&A:ssa olisi ollut että Trump olisi itse katkaissut termin alt-right kahtia ja sanonut kysyville toimittajille että mikäli tarkoitat alt-rightillä natseja niin tietysti tuomitsen sen mutta että alt-right on tarkoittanut ennen jotain muutakin kuten tiettyä internet kulttuuria. Nythän hän vaan selkeästi väisteli yhtä sanaa vaikka tuomitsemalla valkoisen nationalismin hän teoriassa irtisanoitui Bannonin kannattamasta Marie Le Pen-henkisestä europopulismista. Toki tuokin saattoi olla vahinko.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
hän on kuitenkin tuominnut sunnuntaista eteenpäin neonatsit, Klux Klux Klanin, valkoisen ylivallan ja valkoisen natiolismin kannattajat.

Trump vesitti yllä olevan jo tiistaina ja uskoakseni tiedät sen varsin hyvin. Trump puhui "very fine people" eli tässä yhteydessä mukana oli myös hienoja ja hyviä ihmisiä marssilla Charlottesvillessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös