On kyllä hurja ajatus että ensi vuonna tähän samaan aikaan USA saattaa olla matkalla diktatuuriin ja jossa poliittiset vainot = Trumpin kostoretki on vallalla. Sieltä saattaa oikeasti lähteä jengiä maanpakoon.
Niin, kuten todettua, niin ei se demokratiakaan ole mitenkään uomissaan, sillä kaikki tämähän on täysin järjen vastaista, sekä osin myös hyvinkin sen järjellisen demokratiakehityksen vastaista. Poliittista vastuuta pitäisi myös ehdottomasti kasvattaa ja merkittävästi, ja tietenkin pitäisi olla ihan selvä, että rikollisesti toimiva/toiminut henkilö ei vaan voi olla kelvollinen poliittiseen virkaan. Ei mene tavallisesn ihmisen oikeustajuun, että poliitikko olisi jotenkin vapaa vastuista, mutta se kansalainen taas ei. Kyllä se laki pitää ihan kaikille olla sama, ja rikollisen toiminnan romantisointi pitäisi tässä maailmassa jo kohta lopettaa.Ei ehkä maanpakoon asti, mutta eiköhän tuo jatkaisi oikeusistuimien tankkausta ns. syvän päädyn ihmisillä siitä mihin viimeksi jäi. Tietysti armahtaisi itsensä kaikesta ensin. En oikein tiedä miten se menee, mutta korkein oikeushan on jo taskussa valmiiksi. Ei voi kuin ihmetellä, miten voi ns. sivistysmaassa olla kaikki kaupan ja lahjominen täysin laillista.
Trumpin valinta sisältää enemmän riskejä kuin minkään presidentiksi valinta Valloissa pitkään aikaan. Ruotsilan tuotannosta löydät vasta-argumentit.Olen edelleen sitä mieltä, että Trumpin uudelleenvalinta olisi pahinta mitä läntiselle maailmalle on tapahtunut sitten erään Adolfin valtaannousun. Luen mielelläni vasta-argumentteja!
On kyllä hurja ajatus että ensi vuonna tähän samaan aikaan USA saattaa olla matkalla diktatuuriin ja jossa poliittiset vainot = Trumpin kostoretki on vallalla. Sieltä saattaa oikeasti lähteä jengiä maanpakoon.
Siis ovatko demokraatit ajaneet asian niin että nuo syytteet ajettaisiin nyt läpi? Tai aiheuttanut sen, että esimerkiksi Korkein oikeus ei ota kantaa siihen onko Trumpilla immuniteetti vielä pitkään aikaan? Jos jotain syytetään rikoksista niin ei kai se ajojahtia ole? Tällä hetkellä siellä on myös ihan demokraattien poliitikkoja tutkinnassa lahjusten ottamisesta jne. kun luulisi että demokraatit eivät "vainoaisi" omiaan jos kerran pystyvät noin tehokkaasti ohjailemaan oikeusjärjestelmää kuin vaikutat väittävän.Tätä oravanpyörää on pyörittänyt tehokkaasti molemmat puolueet muutamien viime valtakausien ajan. Oli Trumpin rötöstelyistä mitä mieltä tahansa, ei kukaan voine väittää etteikö myös demokraatit olisi taktisesti ajoitettuihin vainotoimenpiteisiin syyllistyneet. Tässä vaiheessa pyörän vauhti on kiihtynyt siinä määrin, että Trumpin valtaan noustessa se saattaa viimein ponnahtaa kannattimiltaan ja murskata alleen länsimaisen demokratian ohessa jokusia epäonnisia yksilöitä.
Ettei nyt kenellekään jää epäselväksi, niin sanottakoon vielä että kyllä - kaikki rötökset pitää käsitellä oikeudessa, oli niiden tekijä kuka tahansa. Sen sijaan kritisoin demokraattien valtakoneiston ajoitusta näiden oikeudenkäyntien suhteen - pelkään että ne tulevat tässä vaiheessa vain auttamaan Trumpin vaalikampanjaa. Vastapuolelle annetaan turhan päiten ammuksia tähän vainokeskusteluun, kun keskustelun painopistettä voidaan pyrkiä kääntämään itse rikoksista oikeudenkäynnin ajankohtaan.
Siis ovatko demokraatit ajaneet asian niin että nuo syytteet ajettaisiin nyt läpi? Tai aiheuttanut sen, että esimerkiksi Korkein oikeus ei ota kantaa siihen onko Trumpilla immuniteetti vielä pitkään aikaan? Jos jotain syytetään rikoksista niin ei kai se ajojahtia ole? Tällä hetkellä siellä on myös ihan demokraattien poliitikkoja tutkinnassa lahjusten ottamisesta jne. kun luulisi että demokraatit eivät "vainoaisi" omiaan jos kerran pystyvät noin tehokkaasti ohjailemaan oikeusjärjestelmää kuin vaikutat väittävän.
Mikä on se hyöty jonka demokraatit saavat siitä, että Trump joutuu oikeuteen liittyen tammikuun kuudennen päivän tapahtumiin liittyen todennäköisesti vasta vuoden 2025 puolella? Tai se, että Trump joutuu oikeuden eteen Stormy Danielsin juttuun liittyen vasta siinä vaiheessa kun republikaanien esivaalit ovat jo käytännössä ohitse? Eikö olisi ollut parempi että nuo olisivat olleet käynnissä siinä kohtaa kun ne esivaalit olivat vielä auki? Etenkin kun Korkein oikeus venyttää mahdollisimman pitkälle sen, koska he antavat päätöksensä siitä voiko Trumpia syyttää Liittovaltiotason rikoksista niin tuon päätöksen antaminen olisi voinut hyvinkin estää Trumpin ehdolle pääsemisen.Jos arvelet Trumpin oikeudenkäyntien ajankohdan olevan täysin sattumaa, niin en oikein tiedä mitä sanoa.
Demokraatit ovat ehdottomasti vaihtoehdoista se "oikeustajuisempi" puolue jonka siltä(kin) kantilta soisi vallassa jatkavan. Ei tarkoita sitä etteikö silläkin puolella käytävää yritettäisi pelata peliä. Valitettavasti vain monestikaan ei kovin fiksulla tavalla.
Mikä on se hyöty jonka demokraatit saavat siitä, että Trump joutuu oikeuteen liittyen tammikuun kuudennen päivän tapahtumiin liittyen todennäköisesti vasta vuoden 2025 puolella? Tai se, että Trump joutuu oikeuden eteen Stormy Danielsin juttuun liittyen vasta siinä vaiheessa kun republikaanien esivaalit ovat jo käytännössä ohitse? Eikö olisi ollut parempi että nuo olisivat olleet käynnissä siinä kohtaa kun ne esivaalit olivat vielä auki? Etenkin kun Korkein oikeus venyttää mahdollisimman pitkälle sen, koska he antavat päätöksensä siitä voiko Trumpia syyttää Liittovaltiotason rikoksista niin tuon päätöksen antaminen olisi voinut hyvinkin estää Trumpin ehdolle pääsemisen.
Itse kun luulen että jos Trump olisi saatu oikeuden eteen vastaamaan vallankumoussyytöksistä heti vallankaappausyritelmän jälkeen, niin lopputulema olisi myös vaalitaktisesti paras mahdollinen demokraateille, oranssin miehen istuessa lukemassa tiilenpäitä.Koen asian niin, että demokraatit yrittivät ajoittaa oikeudenkäynnit tähän aikaan kun vaalikampanjat ovat kiivaimmillaan kahdesta syystä. Ensinnäkin sekoittaakseen Trumpin kampanjan ja rebublikaanien pakkaa, ja toisekseen kenties vielä ajattelivat mahdollisilla tuomioilla olevan paras (negatiivinen) vaikutus kannatukseen kun ne ovat tuoreena mielessä. He vieläpä epäonnistuivat ajoituksessa tuon tärkeämmän oikeudenkäynnin suhteen, koska eivät osanneet arvioida korkeimman oikeuden viivyttelyn vaikutusta oikein.
Olen samaa mieltä siitä, että oikeudenkäynnit olisi pitänyt käydä jo aikaa sitten. Tällä ajoituksen yrityksellä demokraatit ampuivat itseänsä jalkaan. Tässä olisi ollut neljä vuotta aikaa, minä en ainakaan osta ajatusta etteikö tätä myllyä olisi saatu pyöritettyä hyvissä ajoin ennen nykyhetkeä, jos siihen halua olisi ollut. Jokainen tietysti tekee sen arvion omalta osaltaan itse.
Eikös Trump tiimeineen ole näitä pyrkinyt nimenomaan venyttämään mahdollisimman pitkälle. Amerikan ihmemaassa kun rahalla saa viivytettyä sitä sun tätä.Koen asian niin, että demokraatit yrittivät ajoittaa oikeudenkäynnit tähän aikaan kun vaalikampanjat ovat kiivaimmillaan kahdesta syystä. Ensinnäkin sekoittaakseen Trumpin kampanjan ja rebublikaanien pakkaa, ja toisekseen kenties vielä ajattelivat mahdollisilla tuomioilla olevan paras (negatiivinen) vaikutus kannatukseen kun ne ovat tuoreena mielessä. He vieläpä epäonnistuivat ajoituksessa tuon tärkeämmän oikeudenkäynnin suhteen, koska eivät osanneet arvioida korkeimman oikeuden viivyttelyn vaikutusta oikein.
Olen samaa mieltä siitä, että oikeudenkäynnit olisi pitänyt käydä jo aikaa sitten. Tällä ajoituksen yrityksellä demokraatit ampuivat itseänsä jalkaan. Tässä olisi ollut neljä vuotta aikaa, minä en ainakaan osta ajatusta etteikö tätä myllyä olisi saatu pyöritettyä hyvissä ajoin ennen nykyhetkeä, jos siihen halua olisi ollut. Jokainen tietysti tekee sen arvion omalta osaltaan itse.
Näinhän se on. Jos Trump valitaan presidentiksi, niin vuonna 2028 ei tulla käymään rehellisiä ja demokraattisia vaaleja. Jokin vaalien irvikuva on enää jäljellä. Olen ihan vakuuttunut siitä, että Trumpin kärkiteemoja on tulevan 4-vuotiskauden aikana se, että miten hän saa tuhottua poliittiset vastustajansa, ja miten hän saa vallan jämähtämään itselleen. Viime kerralla hän ei siinä ihan vielä onnistunut, ja vahinko pääsi käymään. Sama virhe ei nyt saa toistua.Jos joku kuvittelee, että DT aikoo vapaaehtoisesti luopua pressan virasta ennen omaa kuolemaansa, erehtyy ja erehtyy pahasti
Ja vaikka kuolisikin, niin onhan sillä noita poikia sen verran, että yksiKimienTrumpien dynastia saadaan tähänkin demokratian irvikuvamaahan
Näinhän se on. Jos Trump valitaan presidentiksi, niin vuonna 2028 ei tulla käymään rehellisiä ja demokraattisia vaaleja. Jokin vaalien irvikuva on enää jäljellä. Olen ihan vakuuttunut siitä, että Trumpin kärkiteemoja on tulevan 4-vuotiskauden aikana se, että miten hän saa tuhottua poliittiset vastustajansa, ja miten hän saa vallan jämähtämään itselleen. Viime kerralla hän ei siinä ihan vielä onnistunut, ja vahinko pääsi käymään. Sama virhe ei nyt saa toistua.
Väitteitä, että Trump julkassu videon jossa on vallassa käytännössä ikuisesti:
Mitäpä veikkaat? Tarkotan luonnollisesti, että Trump haaveilee olevansa vallassa kuolemaansa asti ja kuten muut on jo sanoneet niin ei luultavasti tule ihan nurisematta vallasta luopumaan, mikäli on vielä 2028 hengissä. En kuitenkaan usko minäkään, että Trump onnistuu Putineita tekemään.Haluan vain varmistaa.
Uskotko sinä vilpittömästi siihen, että tämän ketjun otsikossa esiintyvä henkilö on elossa 50-vuoden päästä? Tai 3000-vuoden päästä?
Trump ei yksinkertaisesti kykene tekemään "Putineita", vaikka hänet valittaisiin uudestaan Valkoiseen Taloon. Hän on aivan liian ristiriitainen hahmo siihen. Kaiken muun väittäminen on silkkaa paniikin lietsontaa.
Mitäpä veikkaat? Tarkotan luonnollisesti, että Trump haaveilee olevansa vallassa kuolemaansa asti ja kuten muut on jo sanoneet niin ei luultavasti tule ihan nurisematta vallasta luopumaan, mikäli on vielä 2028 hengissä. En kuitenkaan usko minäkään, että Trump onnistuu Putineita tekemään.
Välittääkö Trump niistä mellakoista, etenkin kun hänellä on hyvin vankka oma kannattajapohja.Haaveilla toki saa. Nurista toki saa.
Mutta Trumpin kannatuksen pitäisi olla lähempänä 90% että hänen edes kannattaisi yrittää lakimuutoksia koskien omaa asemaa. Jenkit kyllä osaa mellakoida.
Jos 100 miljoonaa ihmistä lähtee suurkaupunkeihin mellakoimaan? Ehdottomasti välittää. Ota huomioon että media halveksuu Trumppia.Välittääkö Trump niistä mellakoista, etenkin kun hänellä on hyvin vankka oma kannattajapohja.
Mahtaa tarvia senaatin, kongressin ja paikallishallinnot puolelleen et onnistuu tollainen4 vuotta ei riitä muuttamaan demokratiaa diktatuuriksi. Ei valtiossa jossa asuu 330 miljoonaa ihmistä.