Älä tartu siihen woke-kulttuuriin. Se oli lainaus demokraattistrategi James Carvillelta, joka syytti demokraattien alennustilasta typerää wokeilua ja toivoi, että osa puolueväestä menisi woke-vieroitukseen.Tämä on mun mielestä jotenkin tosi laiska argumentti. Mikään osa "woke-kulttuurissa" ei ole niin uhkaavaa, että se saisi muuten politiikkaa ymmärtävän ja täysjärkisen äänestäjän valitsemaan ennemmin puolueen, joka on aktiivisesti antidemokraattinen ja luopunut kaikesta moraalista sekä politiikan yleisistä säännöistä.
Kyllä ne syyt ovat aika paljon syvemmällä kuin siinä, millä pronomineilla yliopistoväki toivoo itseään kutsuttavan. Uskonnon rooli esim. aborttikysymyksissä, avoin ja rakenteellinen rasismi, eli sisällissodasta asti kyteneet jännitteet, keskiluokan putoaminen vaurastumisen kelkasta ja ihan puhdas valtamedian disinformaatio ja kahtiajaon kiihdyttäminen ovat kaikki isoja tekijöitä, joiden perusteella siellä äänestyspäätöksiä tehdään.
On paljon helpompi väittää ettei siedä AOC:n päsmäröintiä kuin myöntää ääneen, ettei halua maahan enää uutta mustaa presidenttiä tai antaa naisille päätösvaltaa omaan kehoonsa. Demokraatit ovat siellä todella epäkiitollisen tehtävän edessä, kun samaan aikaan olisi laitettava ilman sääntöjä pelaavalle kilpailijalle kova kovaa vastaan, mutta pitää kiinni omista arvoistaan ja hyvin heterogeeninen edustajakuntansa tyytyväisenä.
Syyt ovat paljon syvemmällä, kuten kirjoitatkin. USA:ssa syitä on tutkittu ja olen hieman tuonut tutkijoiden näkemyksiä esille. Perussyy on sama, mitä tapahtuu jo Suomessakin. Työväenluokka menettää uskonsa vasemmistoon (siellä demokraatteihin) ja siirtyy aiempaa enemmän populistien tai ääriryhmien kannattajaksi.
Jotta tämän kykenisi estämään, vasemmiston tulisi ymmärtää työväenluokan muuttunut asema sekä heidän kokemat uhat yhteiskunnassa. Lisäksi turvallisuustilanne on muuttunut. Tämä näkyy USA:ssa ja Euroopassa. Vasemmistolle asia on vaikea USA:ssa, mutta aivan käsittämättömän vaikea Suomessa ja Ruotsissa.
Väärät arviot syövät jatkossa kannatusta, kuten on käynyt USA:ssa. Täällä(kään) kyse ei ole mistään "pitämisestä arvoista kiinni", vaan puhtaasti kyvyttömyydestä käsitellä digitalisaation ja Venäjän haasteita. USA:ssa Biden ei ole tukenut ihmisiä heidän hädässään, ja koulutukseen ei rahaa löydy. Republikaanien on helppo osoittaa välittävänsä, kuten tuossa ylempänä linkkaamassani tekstissä käy paikallisesti ilmi.
Viimeksi muokattu: